Muutamia hajatuksia on tullut mieleen kun tätä(kin) susikeskustelua seuraa. Edelläkin on ollut mielestäni monia hyviä pohdintoja, sekä sitten niitä että mieluummin on sokeasti mukava heilutella leimaa sen kummemmin asiaan perehtymättä.
Susikanta-arviossa on pitkään jo ollut asiat pielessä ja ristiriidassa eri tahojen kesken. Nykyisellään virallinen arvio on siis noin 150-180 sutta viime vuoden tilastojen mukaan. Tämän vuoden laskenta ja arviohan valmistuu myöhemmin kesällä ilmeisesti. Sitten samaan aikaan susihavaintojen määrä on vuosilta 2012-2017 kolminkertaistunut, samoin kuten on myös kolminkertaistunut pihakäyntien määrä. Jo pelkästään nuo seikat ovat täysin ristiriidassa keskenään kun kannassa ei käytännössä ole mukamas mitään muutosta tapahtunut. Vai uskotaanko sitten mieluummin että havainnoista valehdellaan, vai selitetäänkö asiaa siten että sudet ovat oppineet rohkeammaksi? Metsässä kun ei ruokaa riitä, niin pitää tulla pihoille syömään. Ei kuulosta kauhean uskottavlta selityksiltä. Havaintoja ja pihakäyntejä on kuitenkin tullut tuhansia lisää. Luottamuspula metsästäjien ja LUKE:n välillä on ollut myös ilmeinen jo pidempään. Välillä on jätetty havaintojen kirjaaminen kokonaan sikseen Tassu-järjestelmään, koska havaintoja ei ole hyväksytty kanta-arvioiden lähteeksi. Samoin suurpetojen osalta on hylätty jopa kuvallisia havaintoja, jos kuvan jättäjästä ei ole tarpeeksi tarkkoja tuntomerkkejä (selvennyksenä sanottakoon että tällaisia ovat esim. tassun leveys yms tiedot). Lopulta ei siis ole ihme jos kantaa ei oikeastikaan tiedä kukaan. Mutta kuka tunnustaisi tämän?
Tuo DNA-analyysi voi tuoda jonkin ajan kuluttua uutta tietoa kehiin, mutta minkä verran siihen aikaa menee? Luultavasti useampi vuosi, mikä ei välttämättä tyydytä varsinkaan runsaimmilla susialueilla asuvia. koska susi tunnetusti on tehokas lisääntymään jo entisestään. Metsästäjillä on myös tässä henkisesti haastava paikka tuottaa tutkimusaineistoa, koska vanhatkaan havainnot eivät ole oikein kelvanneet, mutta nyt kelvataan oikein keräämään LUKE:lle suden paskaa tutkimuksia varten. LUKE ei siis suinkaan itse sitä tutkimusaineistoaan pelkästään kerää.
Viime vuoden puolella oli jo ilmassa tuota SRVA-toiminnan lakkoa, ja vaikka itse en lakkoilusta välitä oikein missään toiminnassa neuvottelukeinona, niin eihän se ihme ole vaikka lakkoilua alkaa näkymään tässäkin asiassa laajemmin. Hyvää mainosta se ei ole metsästäjillekään, mutta ymmärrettävää sikäli että kun hälytyskeikkoja vapaaehtoisille tulee se 10000 vuositasolla, on sitä aika vaikea viranomaisresursseilla tai muulla ammattitaitoa omaavalla porukalla ottaa hallintaan. Maaseudullahan viranomaiset eivät noissa tilanteissa ole aikoihin paikalla käyneet ellei ole pakottavaa syytä. Kellonajasta riippumatta hälytykset otetaan vastaan ja homma hoidetaan jäljityksestä jälkien siivoukseen käytännössä talkoilla. SRVA-toiminnassa on tapaturmien sattuessa mahdollisuus saada korvausta metsästäjävakuutuksesta esim. koiran lääkärikuluihin, mutta käytännössä hyvin koulutetut koirat ovat tuossa hommassa korvaamattomia. Eikä valtionkaan 2500€ korvaus ole sen arvoista. Linkun aukaisu tuo aina omat riskinsä koiran omistajalle, mutta ei kukaan varmasti halua niitä riskejä kasvattaa vapaaehtoisesti. Oli sitten pystykorva tai puudeli kyseessä.
Keskustelua leimaa mielestäni myös liiallinen poliittinen agenda, niin kuin vähän aina kaikkea muutakin. Nyt on taas poliitikot heränneet tämänkin asian edessä jopa RKP:tä myöten. Aiemmin Kepu on lähinnä vaalipuheissa ottanut asiaa esille mutta valinnan jälkeen ei heilläkään ole korjaavia tekoja ollut. Aiemmin sanoinkin jo tässä ketjussa että suden itsensä kannalta harmi että on joutunut poliittiseksi pelinappulaksi vaikka on yhtä arvokas eläin kuin muutkin. Niitä kuuluu ja mahtuu varmasti suomen metsiin elämään, mutta paikallistason tuntemusta pitäisi tässä(kin) asiassa ottaa paremmin huomioon. Suden kaatolupia ei voi mielestäni pelkällä pelolla perustella, mutta ei suden kannanhoidollista metsästystäkään pitäisi voida kieltää pelolla sillä että ne loppuvat, koska kysessä on kuitenkin EU-direktiiveistä huolimatta elinvoimainen laji.