Susi – tavattaessa rauhoitettava

  • 235 354
  • 2 197

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Käy pyyhkimässä nuo vaahdot suupielistä ja sen jälkeen avaa sanainen arkkusi uudelleen. Pisin Kääpiö tuossa jo vastasikin puolestani, joten tyydyn vain osoittelemaan sormella hölmöläistä.

Mistäpä tässä näin selvän asian kanssa vaahtoja suupieliinsä saisi. Metsästäjä luonnonsuojelina on yhtä kuin pukki kaalimaan vartijana, eikä tämän ymmärtämiseen tarvita akateemista loppututkintoa ja jos ei tätä hahmota, ei siitä tutkinnostakaan mitään hyötyä olisi.

Nää selittelyt vahingosta ja vaativista olosuhteista kuulostaa samalta kun erään italialaislaivan kapteenin sepitteet, sillä taisi vaan olla hankalammat olosuhteet kumminkin selvitä hommistaan.

jatka vaan osoittelemistas siellä peilin edessä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nää selittelyt vahingosta ja vaativista olosuhteista kuulostaa samalta kun erään italialaislaivan kapteenin sepitteet, sillä taisi vaan olla hankalammat olosuhteet kumminkin selvitä hommistaan.

Minusta käsittämättömintä ja toisaalta raskauttavinta metsästäjän kannalta oli se, että kaatolupia oli vain yksi, ja yhtä sutta oli jo ammuttu ja haavoitettu. Ei siis ollut kyse pelkästään pantasuden luvattomasta ampumisesta, vaan olisipa se susi ollut mikä vaan haavoittumaton yksilö, olisi ampuminen ollut käsittääkseni luvan ja lain vastaista. Eli tunnistaminen olisi tässä tilanteessa pitänyt olla vielä ensikontaktiakin huomattavasti huolellisempaa, mutta silti kävi näin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mistäpä tässä näin selvän asian kanssa vaahtoja suupieliinsä saisi. Metsästäjä luonnonsuojelina on yhtä kuin pukki kaalimaan vartijana, eikä tämän ymmärtämiseen tarvita akateemista loppututkintoa ja jos ei tätä hahmota, ei siitä tutkinnostakaan mitään hyötyä olisi.
Jos vastustaa kategorisesti metsästystä niin on vaikeaa aikaansaada tolkullista keskustelua aiheesta. Ei päästä esimerkiksi Fabun tapauksessa tölväisyastetta puntaroivammalle tasolle. Sama pätee tietysti jos keskustelijan näkemyksen mukaan sudet ja kenties muutkin ikävältä vaikuttavat eläimet pitäisi lahdata kiireesti enempiä kyselemättä, joskaan en ole ihan tällaista suhtautumista tavannut.

Kun keskustellaan siitä missä olosuhteissa on luvallista kaataa yksittäinen susi, niin pitää huomata että osa keskustelijoista ei hyväksy minkäänlaista metsästystä, niin pimeältä kuin se kuulostaakin. Mistä kunkin motiiveista tietää. JypFabulla se aiemmin kirjoitetun perusteella liittyy siihen että metsästys on tälle nimimerkille eliitin ja omistavan luokan harrastus, jota kunnon prolen pitää varmaan luokkataisteluhengessä kampittaa tilaisuuden tullen. Kyllä pomoportaassakin on metsästäjiä, mutta suurin osa metsästäjistä on ihan peruspopulaa, monet vielä maita omistamattomia. Keski-Suomesta ylöspäin metsästys on muiden harrastusvaihtoehtojen niukentuessa sitäkin tärkeämpi henkireikä monelle, myös työttömille ja pienituloisille joille luvallinen metsästys tuo myös kaivattua lisämuonaa pöytään. Valtaosalle Suomen metsästäjistä herrojen luksusjahdit ovat tuiki tuntematon osa metsästyskulttuuria.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos nyt filosofisiksi ryhdytään, niin en hyväksy metsästystä harrastuksena. Ammunta on ihan hieno harrastus, mutta sitä voi tehdä myös elottomaan maaliin. Vielä vähemmän hyväksyn metsästystä "kannan säätelyn" merkeissä. Luonnolla on oma tasapaino ja sitä vastaan on turha taistella. Ruuanhankintaan taas en näe mitään moraalista tai eettistä estettä. Antaa paukkua vaan. Ja itsepuolustuksessa kaikki on sallittua, koskien myös omaa laumaa, jota myös joskus perheeksi kutsutaan. En koe itseäni erityisen vihreäksi, saati piiperöksi. Kaksinaismoralisti saatan olla, mutta se on minun etuoikeuteni.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vielä vähemmän hyväksyn metsästystä "kannan säätelyn" merkeissä. Luonnolla on oma tasapaino ja sitä vastaan on turha taistella. Ruuanhankintaan taas en näe mitään moraalista tai eettistä estettä. Antaa paukkua vaan.
Kyllä minusta ihimisellä on velvollisuus toimia niin, ettei mitään lajia sukupuuttoon metsästettäisi, edes ruoanhankinnan takia.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jos vastustaa kategorisesti metsästystä niin on vaikeaa aikaansaada tolkullista keskustelua aiheesta. Ei päästä esimerkiksi Fabun tapauksessa tölväisyastetta puntaroivammalle tasolle.

Oiskohan se alentuva dissailu tässäkin topikissa lähtenyt sieltä toisen agendan omaavan näppikseltä, tölväisyni oli vain syötön palautus.

Mun on kokolailla vaikea ymmärtää mitä tolkullista keskustelua sää tämän asian tiimoilta kaipaat? kaksi sutta pantiin kylmäksi, lupa oli yhteen, toinen oli pantasusi ja seurauksena joukko naurettavia selittelyjä, kuten kunnon pikkupoliitikoilla ainakin. Suomalaisen metsästäjän jokaisen tiedossa oleva susiangsti etc. ei tämä ainutlaatuinen lahtiretki suden tiimoilta ollut nykyaikanakaan, eikä varmasti viimeinenkään. Aiempaan katsoen tälläkään kertaa tuskin kukaan maksaa seurauksia ja tuskin syyllisiä tälläkään kertaa pannaan tuomioille, korkeintaan sormenheristelyä ja nuhtelua kuin rasavilleille poikaviikareille. Minä en tätä hyväksy, jos muut hyväksyy, niin siitä vaan, ei mitään uutta auringon alla.

Mulle on täytisen sama, mikä sosiaalinen tai poliittisen status torrakko kourassa luontokappaleita lahtaamaan menevillä on, mutta kysymys herää, että mietitkö sää paskalla käydessäsikin, että minkäsortin pyyhkimätyyli on minkäkin aatteen ihmisillä (viherpiiperöillä kierrätettyä, duunarilla karkeaa ja yksinkertaista, aidolla kokkarilla kaksikertaista emboa kukkakuviolla ja pomo isopomolla nelinkertaista aidinsylinpehmoista pyllynhellää)on ja miksi?

Jos joku menee metsään hakemaan riistaa ruoaksi, on asia ok, mutta kukas siitä sudesta keittoa tekee? Turha tappaminen tappamisen vuoksi on järjetöntä ja sosiaalisesta statuksesta huolimatta retardia eliitin pelleilyä milloin milläkin tekosyillä perusteltuna, eikä luonto sitä loputtomiin kestä. Oikea metsämies koppaa kameran luontoon lähtiessään ja rehentelee todisteiden kanssa laukaisutekniikallaan ja löytämänsä kohteen ainutkertaisuudella.
 

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Kuinka suureksi arvioidaan tällä hetkellä todennäköisyys, että susi hyökkää ihmisen kimppuun kohtaamistilanteessa? Olisi mielenkiintoista kuulla arvioita sekä luonnonsuojelijoilta että metsästäjiltä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kuinka suureksi arvioidaan tällä hetkellä todennäköisyys, että susi hyökkää ihmisen kimppuun kohtaamistilanteessa? Olisi mielenkiintoista kuulla arvioita sekä luonnonsuojelijoilta että metsästäjiltä.
Eiköhän tuo äärettömän pieni ole. Suomessa ei ole yhtään varmaksi todettua ja dokumentoitua susien tappamaa ihmistä. Viimeinen väitettykin kuolemantapaus on vuodelta 1881. Myöskään hyökkäyksiä ihmisiä kohtaan ei Suomessa ole dokumentoitu luotettavasti.

Sudet ovat tappaneet viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana yhteensä 17 ihmistä Venäjällä, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tälläkin luvulla Susi on yksi vaarattomimmista petoeläimistä kokoluokassaan.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kuinka suureksi arvioidaan tällä hetkellä todennäköisyys, että susi hyökkää ihmisen kimppuun kohtaamistilanteessa? Olisi mielenkiintoista kuulla arvioita sekä luonnonsuojelijoilta että metsästäjiltä.

Enpä taida kuulua kumpaankaan kategoriaan, mutta todennäköisyys lienee nolla. Taitaa olla olemassa yksi tapaus 1800-luvulta, sen olosuhteita en kuitenkaan tunne, niin enpä kommentoi. Ymmärtääkseni vaarassa ovat lemmikit, kissat ja koirat, mutta myös ns. maatalouseläimet. Kuitenkaan, jos laumat säilyvät ehjinä ja kykenevinä metsästämään, ravinto löytyy muualta, kuin ihmisten pihapiireistä.

Epäilisin, että tässä tapauksessa tarkoituksella ja tahallisesti tapettiin pantasusi, jotta lauma hajaantuisi ja ravinnonhankinnan vaikeuduttua nämä päätyisivät pihapiireihin kissojen ja koirien perään ja sopivasti hysteriaa lietsoen vastuulliset metsämiehet saisivat luvan lopettaa loputkin häirikkösusina. Muut saa epäillä sitten mitä huvittaa, mutta logiikka on kyllä kristallinkirkas olakseen mikään vahinko. Varsinkin, kun hyväveliporukoissa on opittu siihen, että salametsästyksestä ynnä muista luonnosuojelurikoksista tuomiolle pannaan korkeintaan ne juutas käkriäiset jotka ilman kunnan pamppujen verkostoja yrittävät metsästä hakea jatketta ruokapöytäänsä ja muut pääsee kun koira veräjästä kerta toisensa jälkeen.

Metsästysseurat on siinä mielessä suomalainen mafia, että mihin tahansa rikokseen luontoa vastaan niissä piireissä syyllistytäänkin, kukaan ei koskaan tiedä mistään mitään, kukaan ei ole koskaan nähnyt mitään ja kaikki on uskottavan kuuliaisia lainmukaisesti toimivia luonnon puutarhureita, että ihmetellä täytyy, että se menee yli nelivuotiaille läpi, sinisilmäinen kansa jnps.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Luonnolla on oma tasapaino ja sitä vastaan on turha taistella.
Kuinka pitkälle tahdot tuon ajatuksen viedä? Luonnon tasapaino on silkkaa paskaa, kun mitään ihmisen muokkaamatonta luontoa ei käytännössä ole Suomessa enää olemassakaan. Ilmeisesti se luonnon tasapaino on kovinkin subjektiivinen käsite, jonka avulla voi paiskoa tyhjiä mietteitä ympäriinsä.

Mun on kokolailla vaikea ymmärtää mitä tolkullista keskustelua sää tämän asian tiimoilta kaipaat? ...snipsnipsnipetisnip... Suomalaisen metsästäjän jokaisen tiedossa oleva susiangsti etc.
Suomalaisen metsästäjän susiangsti? Jokaisen tiedossa?

Sinun on kokolailla vaikea ymmärtää mistään tolkullisesta keskustelusta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sinun on kokolailla vaikea ymmärtää mistään tolkullisesta keskustelusta.

Lienee siis syytä pyytää anteeksi ja poistua takavasemmalle, eihän tasoisesi debatoijan asiapitoiselle ja punnitunnitulle argumentoinnille ymmärrettävästikään löydy maailmasta vastinetta tai edes ylletä samalle tasolle.

lainattu on kyllä timanttisinta tolkullisuutta, mitä näyttö on kuunaan näyttänyt.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kiitos, tämä tolkullisuuden tihentymä aiheutti spontaanin kahvit näppikselle klassikon.
Olipa varsin valikoiva lainaus. Laittaa alkuperäistä tarkoitusta ja asiayhteyttä niin sanotusti kuivana kakkoseen.

Ihminen on kaikkine toimineen myös osa luontoa. Luontoihmisten luonnosta vieraantunut siipi ehdottelee välillä suht radikaaleja ihmisen eliminoimisesta pois luonnon tasapainoa häiritsemästä. Moni muukin kuten Leon yllä näkee ihmisen metsästämisen ja varmaan joku muunkin luonnon hyväksikäytön jollakin tavalla vääränä. En tiedä onko tuon ahmankaan toiminta aina niin fiksua. Otus on saalistuksessa aggressiivinen kuin Attila ja opportunistinen kuin Väyrynen. Tai kaniinien lisäätymiset alueilla joille niiden luontaisesti tapahtuva elinpiirin laajeneminen saa aikaan muutoksia lukemattomien lajien elinolosuhteisiin. No luontohan näihin asioihin omilla toimenpiteillään reagoi kuten ihmisenkin edesottamuksiin. Ja niin päin pois.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä onko tuon ahmankaan toiminta aina niin fiksua. Otus on saalistuksessa aggressiivinen kuin Attila ja opportunistinen kuin Väyrynen. Tai kaniinien lisäätymiset alueilla joille niiden luontaisesti tapahtuva elinpiirin laajeneminen saa aikaan muutoksia lukemattomien lajien elinolosuhteisiin. No luontohan näihin asioihin omilla toimenpiteillään reagoi kuten ihmisenkin edesottamuksiin. Ja niin päin pois.

Olisko se ero siinä, että elukat tappaa tai yleensäkin toilailee elääkseen ja ihminen huvikseen?

Minä en ole metsästystä vastaan, en vaan ymmärrä sitä. Siis tappamista harrastuksena.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Olisko se ero siinä, että elukat tappaa tai yleensäkin toilailee elääkseen ja ihminen huvikseen?
Ahman touhussa on vähän sellaisia piirteitä että ruumiita syntyy yli oman tarpeen.

Miksi muuten ihmisen harjoittama metsästys pitäisi todeta yksioikoisesti huvitteluksi? Kyllä sillekin funktioita löytyy ihan riittävästi. Moni syö hirvipaistia ihan tosissaan nälkäänsä eikä esimerkiksi hupia järjestääkseen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olipa varsin valikoiva lainaus. Laittaa alkuperäistä tarkoitusta ja asiayhteyttä niin sanotusti kuivana kakkoseen.

Ihminen on kaikkine toimineen myös osa luontoa.

Ylempi, kuten sanoin, pomppasi tekstissä silmiin ja aiheutti yllä kuvaamani reaktion.

Kyllä näin on, kuten alemmassa määrität, sitä voi sitten pohtia, että kuka on vieraantunut mistäkin, jos sitä pitää "hoitaa" huvikseen tappamalla ja legitimoida vielä se riistanhoidollisilla väittämillä. Minusta se kuulostaa yhtä vakuuttavalta, kuin hevoskauppiaan myyntipuhe liimatehtaan kaakista, mutta ostakoon jokainen sen mitä haluaa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Minä en ole metsästystä vastaan, en vaan ymmärrä sitä. Siis tappamista harrastuksena.
En minäkään ymmärtäisi tappamista harrastuksena. Tietysti metsästäjänä tapan ne eläimet mihin metsästysoikeus ja luvat riittää, jotta ne lautaselle saan tai turkin talteen. Välttämätön paha, enkä tiettyjä ruokia saisi varmaan koskaan syödäksenikään ilman etten niitä itse metsästäisi.

En ymmärrä tuota yksioikoista näkemystä, missä metsästys on vain tappamista. Myöskään en ymmärrä jypfabun kaltaisten harhaisten sienitrippailijoiden ulostuksia, joten sellaiset jätänkin huomiotta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ahman touhussa on vähän sellaisia piirteitä että ruumiita syntyy yli oman tarpeen.

Miksi muuten ihmisen harjoittama metsästys pitäisi todeta yksioikoisesti huvitteluksi? Kyllä sillekin funktioita löytyy ihan riittävästi. Moni syö hirvipaistia ihan tosissaan nälkäänsä eikä esimerkiksi hupia järjestääkseen.

En minä missään nimessä väitä, että kaikki metsästys on huvikseen tappamista, mutta onhan se nyt aikamoista itsepetosta minusta puhua välttämättömästä pahasta tai nälkäänsä metsästämisestä. Kyynelsilmin joutuu sorsametsälle lähtemään, ihan kamalaa.
Siwa on auki.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
hevoskauppiaan myyntipuhe liimatehtaan kaakista
Ajatustenvaihtomme on hieman etääntynyt susihommeleista, mutta sallittakoon pieni harhapolku jos sitä kautta sikiää näin meheviä kielikuvia. Kiitoksia tästä. Onnistui kenties simuloimaan niitä vaikutuksia, joita koit lukiessasi "luonnon tasapainon paskuudesta".

En tunne yhtäkään metsästäjää jonka keskeisin motiivi harrastukselleen on se että saa tappaa. Eläimen tappaminen pelkästä tappamisen ilosta on aika vieras piirre niissä ihmisissä jotka liikkuvat paljon luonnossa ja metsästävät muutenkin kuin jahtivieraan roolissa. Saaliin saamisen ja sitä kautta jahdin onnistumisen riemu on aivan eri asia kuin riemuitseminen tappamisesta. Ymmärrän hyvin jos joku betonikasarmilla elämänsä viettänyt ei näe näiden asioiden välillä mitään eroa.

Se miksi hirvi kaadetaan eroaa motiiveiltaan ja arvolähtökohdiltaan suuresti suden tappamisesta. Yhteistä näille on lähinnä se että metsästyksen kohde voi päästä hengestään. Varmaan joku voi kokea inhimillistä tappamisen "riemua" onnistuessaan kaatamaan suden laumasta, joka on raadellut omia kotieläimiä hengiltä useaan otteeseen ja popsinut ajokoiran jälkkäriksi päälle.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En minä missään nimessä väitä, että kaikki metsästys on huvikseen tappamista, mutta onhan se nyt aikamoista itsepetosta minusta puhua välttämättömästä pahasta tai nälkäänsä metsästämisestä. Kyynelsilmin joutuu sorsametsälle lähtemään, ihan kamalaa.
Siwa on auki.
No kipaistaanpa hakemassa vähäsen sikanautaa, josko se olisi tarjouksessa. Pääasia ettei eläimiä tapeta. Sutta ei liene valikoimissa, mutta jotakin adjektiivisesti sutta voi kenties löytyä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eläimen tappaminen pelkästä tappamisen ilosta on aika vieras piirre niissä ihmisissä jotka liikkuvat paljon luonnossa ja metsästävät muutenkin kuin jahtivieraan roolissa. Saaliin saamisen ja sitä kautta jahdin onnistumisen riemu on aivan eri asia kuin riemuitseminen tappamisesta.
"Saaliin saaminen", eikös se ole vähän niinkuin tappamista? "Jahdin onnistuminen" samoin? En väitä etteikö metsässä voisi hauskaa olla muutenkin.
Ymmärrän hyvin jos joku betonikasarmilla elämänsä viettänyt ei näe näiden asioiden välillä mitään eroa.
Meidän metsissä on muuten nähty karhu, oonko ok? Hui! Monta peliä oot pelannu?

Ja naudanliha kasvaa puissa? Vai otetaanko se elävistä naudoista?
Kyllä se viimeksi kun Siwassa kävin oli otettu kuolleesta naudasta.

No kipaistaanpa hakemassa vähäsen sikanautaa, josko se olisi tarjouksessa. Pääasia ettei eläimiä tapeta. Sutta ei liene valikoimissa, mutta jotakin adjektiivisesti sutta voi kenties löytyä.
Niin, minulle on sinänsä ihan sama millä motiiveilla teurastamolla työtään tekevät, mutta haluaisin uskoa, että ovat enemmänkin rahan kuin tappamisen perässä.
Voin kyllä myöntää, että tuotantoeläimen tappaminen ei minusta ole ihan sama asia kuin riistan, kuten ei vaikka hyttysenkään, eli sikäli asenteeni on perseestä, mutta ompahan omastani.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
"Saaliin saaminen", eikös se ole vähän niinkuin tappamista? "Jahdin onnistuminen" samoin? En väitä etteikö metsässä voisi hauskaa olla muutenkin.
Henki lähtee saaliilta kyllä. Saa metsästyksestä nauttiakin, mutta tappamisella pitää on syynsä. Minun on vaikea hyväksyä riistaeläimen tappamista pelkän tappamisen vuoksi. Hyväksyn saaliin tappamiseen johtavat syyt silloin kun on kyse luvallisesta ja eläinkantoja kunnioittavasta metsästyksestä, kunnioittaen paitsi luontoa niin myös saalista.

Tietysti metsästyksen kategorisille vastustajille on turha puhua mistään luonnon ja saaliin kunnioittamisesta jos eläimen tappamista ei alkuunkaan hyväksytä. Tässä on toisinaan niin suuri näkemysero metsästäjien ja metsästyksen vastustajien välillä ettei yhteistä kieltä aina löydy. Olen varmasti itsekin tämän paradoksin ilmentymä, sillä en jaksa kovin paljoa jakaa ymmärrystä metsästysvastaisten hihhulien näkemyksille. Vähän sama kuin koettaisi kertoa umpiuskovaiselle tai kommunistille miten todellisuuden itse näkee.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Suomalaisen metsästäjän susiangsti? Jokaisen tiedossa?

SUSIPROJEKTI

Kun agendaa ajetaan tämännäköisellä ja sisältöisellä setillä, niin helpostikin voi aistia susiangstia. Tätä ei tarvinnut kaivella netistä, vaan sain sähköpostispammia asiasta joulukuun puolella.

Korostetaan nyt vielä, etten todellakaan ole mitenkään täys-hihhuli, jonka mielestä susien pitäisi saada rellestää rauhassa Suomessa. Häirikkösusien lopettaminen on täysin järkevää ja suotavaa. Pantasusien ampuminen vahingossa tai tahallaan, on taasen idiotismia ja salakaataminen laitonta ja tuomittavaa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Kun agendaa ajetaan tämännäköisellä ja sisältöisellä setillä, niin helpostikin voi aistia susiangstia. Tätä ei tarvinnut kaivella netistä, vaan sain sähköpostispammia asiasta joulukuun puolella.
Enpä ole tuollaiseen saittiin aiemmin törmännyt, vaikka ihan riistanhoitopiirinkin palkkalistoilla on tullut aiemmassa elämässä oltua ja melko paljon maastopäiviä sekalaisissa seurueissa tulee vuodessa. Ilmeisesti minulla on tiedot päivittämättä ja pitäisi alkaa kehittelemään jotain susiangstia, kun kerran sellainen on valtavirralla vallalla?

Tokihan vatipäitä mahtuu minkä tahansa joukkion sisään. Kahden ihmisen ryhmästäkin on todennäköistä löytää yksi kappale vatipäitä, mutta ei silti sen vuoksi leimata koko ryhmää, eihän? Tuo linkittämäsi on vain jonkun turhautuneen purkaus, eikä kosketa kaikkia. Eihän esimerkiksi kaikkia HIFK:n kannattajia voi leimata automaattisesti idiooteiksi, vaikka joku sellaiseksi olisikin julistautunut.

Joitain tuo susikysymys koskettaa syvemmin kuin joitain toisia. Kunhan eivät elinkeinoa, lemmikkejä (tähän ei lasketa vapaana kulkevia kissoja, sillä ne ovat ketun ja ilveksen ruokalistalle kuuluvia irtolaisia) tai henkeä uhkaa niin kulkekoot metsässä. Niissä tapauksissa kun uhka on olemassa niin nirri pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös