Mainos

Sushia

  • 14 804
  • 72

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sushiin ja muihin itämaisiin ruokiin tuli ihastuttua, kun asuin Tokiossa keväällä 1999 ja parin viikon vierailulla Etelä-Koreassa 1997.
Parhaat suomessa syödyt Sushit olen nauttinut Vanhan Kauppahallin Sushi ravintolassa helsingissä. Stockmannin herkusta haetut Sushit ovat vähintään yhtä hyviä, mutta siinä pitää muistaa että ne tulevatkin yllätys yllätys Kabukista.
Prisman pakastealtaasta ostetut pakastesushi annokset ovat ns. hätäapu jos mieli tekee sushia. Muuten niillä ei ole mitään tekemistä oikean sushin kanssa.
Viimeksi sushia tuli nautittua Heatrowin kentällä vappuviikonloppuna ns. liukuhihna sushibaarissa. Antaisin arvosanan 8- kyseiselle paikalle, sushi oli hyvää, mutta minun mielestäni liian lämpimiä. Wasabia kala- ym. muiden herkkujen alla oli hiukan liian vähän. Toki sitä sai lisätä soijan sekaan oman maun mukaan.
Itse olen kerran yrittänyt tehdä kotitekoisia sushiherkkuja, vaikka pidän itseäni hyvä kotikokkina, niin en voi olla tuosta kyhäelmästä ylpeä. Kalapalt jaäivät liian paksuiksi, sekä riisi ei muovautunut siistiksi annospaloiksi, eikä oikean makuisiksi, vaikka mukana oli sakea ja riivinietikkaa.

Yhteenvetona sushi on vienyt sydämmeni, vaikka korealainen oikea nuudeliruokakin on hyvää.

Japanissa vierailin muutaman kerran myös Korean barbeque ravintollassa, onneksi isännät maksoivat, ruoka oli todella hyvää ja kallista, myös japanilaiset pitivät sitä suurena herkkuna.
 

Bay

Jäsen
Antakaapa noviisille neuvoja mitä tuolta kabukista esim. kannattaisi menulta valita jos veisi vaimon sinne syömään ja haluaa että nälkäkin lähtee. Sushia olen kerran syönyt Latviassa jossain Riikassa sijaitsevassa ravintolassa. Nimestä ei mitään muistikuvaa, mutta sushi oli hyvää ja se merileväkääryle todella tulista.
 
Antakaapa noviisille neuvoja mitä tuolta kabukista esim. kannattaisi menulta valita jos veisi vaimon sinne syömään ja haluaa että nälkäkin lähtee. Sushia olen kerran syönyt Latviassa jossain Riikassa sijaitsevassa ravintolassa. Nimestä ei mitään muistikuvaa, mutta sushi oli hyvää ja se merileväkääryle todella tulista.

Itse kaipaisin myös samaa tietoa. Tarvitaanko pöytävarausta (pe-alkuillalle)?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Antakaapa noviisille neuvoja mitä tuolta kabukista esim. kannattaisi menulta valita jos veisi vaimon sinne syömään ja haluaa että nälkäkin lähtee.

Itse kaipaisin myös samaa tietoa. Tarvitaanko pöytävarausta (pe-alkuillalle)?
Pöytävaraus on jokseenkin suositeltava Kabukiin, kun tilat ovat varsin rajalliset.

Ehdotan että kaivatte netin uumenista ruokalistan ja katsotte siitä etukäteen mitä haluatte / ette halua kokeilla. Kabukin lista on tässä. Sikäli kun olette liikkeellä enemmän tai vähemmän noviiseina, niin kannattaa ottaa ravintolakäynti kokemuksen kannalta, vaikkapa seikkailumatkana japanilaiseen keittiöön.

Aika monet haluavat japanilaisessa ravintolassa jättää sashimin väliin. Tämä on mielestäni valitettavaa. Sashimi on siis tuoretta raakaa kalaa kuten lohta tai tonnikalaa tai esim. mustekalaa, mutta siis todellakin hyvin tuoretta ja raikasta. Tätä kalaa sitten dipataan wasabilla terästettyyn soijaan, samaan tapaan kuten sushiakin syödään. Tavallisesti mukana seuraa esim. suikaloitua retikkaa. Yhtä kaikki, tuore ja laadukkaista raaka-aineista valmistettu sashimi on aina suosituksen arvoinen.

Jos sashimi ja vastaavat jutut eivät houkuttele, niin kannattaa kokeilla esimerkiksi tempuraa (japanilaisittain ohuesti friteerattuja äyriäisiä, kasviksia ym.) tai paistettua/grillattua kalaa. Nämä uppoavat yleensä hyvin myös heille, joita kypsentämättömät tai marinoituina tarjoiltavat liha- ja kalatuotteet arveluttavat. Lisäksi kannattaa muistaa, että japanilainen keittiö tuntee myös liharuokia. Kliseenomainen sukiyaki lienee näistä tunnetuin.

Lännessä monet japanilaiset ravintolat tarjoavatkin sulassa sovussa sushia, sashimia, tempuraa sekä maaeläinten lihaa eli niku-ruokia. Japanissa ravintolat keskittyvät aika usein tietyn tyyppisiin ruokiin, esim. tempuraravintolasta et saa välttämättä sushia. Siksi japanilaiseen ruokaan on kätevää tutustua vaikkapa juuri Kabukissa tai Kotossa, näissä kun voi aina tilata erilaisia ruokia sisältäviä ateriakokonaisuuksia. No, onhan Suomessakin nykyään yksinomaan sushiin keskittyneitä sushibaareja.

Mutta reippaasti vaan kokeilemaan. Kannattaa jättää turha arpominen narikkaan ja käydä ruokaan kiinni kuin sika umemakiin!
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Täällä vannotaan myös sushin nimeen. Itseasiassa tätä ketjua lukiessa oli pakko ottaa pakkasesta lohta sulamaan ja riisit on jo kiehumassa.

Koska tuo riisin/kalan suhteen mitoittaminen on suht hankalaa, meillä on ollut tapana paloitella ylimääräiset kalat valmiiksi annospusseihin ja sushin himon iskiessä ei muuta kuin sulatus. Muut sälät on aina valmiina.

Tämmöisillä helteillä sushi on juuri sopivan kevyttä syötävää, ei tule ähkyä vaikka vähän enemmänkin tulisi vedettyä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ruokajuoma sushin kanssa?

Olen nyt sitten lupautunut sushia tekemään, vielä pitäisi keksiä sopiva ruokajuoma. Käsittääkseni kuohuviiniä suositaan sushin kanssa, olisiko heittää sopivia ehdotuksia?

Soija+wasabi yhdistelmä vissiin pelaa punkut automaattisesti pihalle, mutta Chablista olenkin kuullut sushin kanssa juotavan?

Olisko tässä paikka ajaa perinteisesti pelkällä oluella, joista niistäkin otan mielelläni vinkkejä, vaikka viiniketjussa olemmekin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisko tässä paikka ajaa perinteisesti pelkällä oluella, joista niistäkin otan mielelläni vinkkejä, vaikka viiniketjussa olemmekin.
Luulen, että joku japanilainen lager voisi toimia, esim. Asahi Super Dry, jota saa alkoista. Tai jos jotain vähän tasokkaampaa haluaa, niin esim. pale alet voisi toimia. Näissä esim. Sierra Nevada Pale Ale on hintalaatusuhteeltaan mainio.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mun mielestäni olut on sushille paras juoma. Oluen kannattaa olla jonkin verran humaloitua, valitse itse makusi mukaan. Suomessa myytävät japanilaiset ovat olleet minulle maultaan pettymyksiä.

Viinille asettaa haasteita sushin etikka sekä wasabi, siksi suosisin olutta. Chablis saattaa olla ns helmiä sioille sushin kanssa. Jos viiniä on pakko olla, niin joku rutikuiva cava tms saattaa ehkä mennä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mun mielestäni olut on sushille paras juoma. Oluen kannattaa olla jonkin verran humaloitua, valitse itse makusi mukaan. Suomessa myytävät japanilaiset ovat olleet minulle maultaan pettymyksiä.
Ok, eli mainitsemani pale alet voisi olla sopivia, tai jopa india pale alet vielä paremmin.

Suomalaisista maitokauppavahvuisistakin voi toki löytyä jotain, mutta pääasiassa varmaan on tarve kääntyä Alkon ja sen valikoimien puoleen.

Ruokakaupoissa tosin ainakin joissain isommissa K-Marketeissa on ollut valikoimissa brittiläinen Oakham Citra joka on varsin raikas ja hyvin humaloitu ale. Sen voisin kuvitella sopivan sushin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jotakin pale alea tms voisin minäkin ehdottaa.

Jos saatavilla on inkivääriolutta, niin se sopii aivan loistavasti myös sushin kanssa. Paremmin varustellut Prismat ja Citymarketit pitävät valikoimissaan Williams Ginger Beeriä. Tästä joko pitää tai ei. Itse olen mieltynyt Williamsiin kovasti, rehevän juurekas inkiväärin maku lyö voimakkaasti läpi, mutta antaa tilaa juuri sopivasti esimerkiksi sushille tai vaikkapa tuoreina keitetyille sinisimpukoille.

Japskit harrastavat sushin ja monen muunkin kanssa vedellä roimasti blandattua viskiä. Ei siis tarvitse tai ehkei saakaan olla mitään huippusavuista malt-viskiä, vaan jokin perus-blended käy mainiosti. Blandaussuhde saa olla veden eduksi, ja juomaa voi koettaa huoneenlämpöisenä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
No tämähän on kääntymässä voiton puolelle, kun suositukset koko ajan oluen puolelle menevät. Hyvä syy lähteä noita mainittuja oluita metsästämään ja maistelemaan. Mikään kiire tässä ei ole, joten jos jotain ihan veretseisauttavaa jollain on takataskussa, vielä ehtii hyvin vinkkaamaan!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minä en kyllä tarjoaisi alea sushin kanssa, en edes kalpeana. Menisin ihan puhtaasti vaivattoman lagerin kautta, saa olla ehkä jopa aavistus makeutta mukana. Esim. joku Nikolai tai Classic Gourmet (vaalea) voisi toimia hyvin. Toki, jos haluaa varman päälle pelata ja on aikaa, niin sitten ottaa muutaman ehdokkaan erityyppisiä oluita ja hakee kasan sushia testiä varten. Ei tarvitse sitten arpoa h-hetkellä.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mun mielestäni siinä voisi olla humalaa, sillä se tuo raikkautta olueeseen. Laitilan Kukko, se vihreä voisi olla hyvä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Vihreää teetä, sakea lämmitettynä ja vettä. Ja tietty misokeittoa.

Mutta jos jotain muuta haluaa juoda, niin jokin kevyt olut tai kevyt kuiva valkkari lienee parhaita.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mun mielestäni siinä voisi olla humalaa, sillä se tuo raikkautta olueeseen. Laitilan Kukko, se vihreä voisi olla hyvä.
Ehkä se hiukan kestää, mutten usko, että ihan pale alen verran. Olen joskus aleja painellut menemään ruuan kanssa, ja melkein joka kerta ollut sitä mieltä, että lager toimii paremmin. Jos jonkun kanssa tarjoaisin, niin ehkä jonkun pippuripihvin tms. kanssa. Sushissa on ainakin minulle oleellista se pyhä kolminaisuus kalan hienostuneisuuden, wasabin kirpeyden ja soijan makeuden kesken. Jos lähden huuhtomaan sitä humalan kitkeryydellä, niin se on jo vaan yksinkertaisesti liikaa. Se jälkimaku jää liian helposti pyörimään kitalakeen ja seuraava sushi-biitti menettää sen tärkeän osan tuoreen kalan mausta.

Mutta tämähän selviää testaamalla. Olen aina valmis kokeilemaan melkein mitä vaan, mikä liittyy syömiseen ja juomiseen :)
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Tehdään elämästä monimutkaista ja annetaan pari vaihtoehtoa lisää: itävaltalainen Steiningerin riesling (kevyt + pieni määrä jäännössokeria tasoittaa etikan ja wasabin makuja) tai kuiva sherry.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ennen sushia vodkaa muutama snapsi ja sushin kanssa valkoviiniä mutta erittäin kohtuullisesti. Vettä myöskin.

Mulle ei tulisi mieleenkään vetää bisseä sushin kanssa sen kerran kun harvoin kyseistä settiä nautin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minusta sushin kanssa sopii parhaiten hyvä vihreä tee ja lämmin sake. Kylmät juomat katkaisevat liian äkisti ruuan maun.

Ostin muuten jokin aika sitten "maailman parhaan" riisikeittimen. Eli tämän: Yum Asia - Zojirushi NS-ZAQ10 neuro fuzzy logic rice cooker

Sushiriisin tekeminen onnistuu erinomaisesti. Suosittelen, jos tulee kotona usein tehtyä sushia/riisiruokia.
Edellä toki ihan asiallisesti tiedusteltiin olutehdotuksia sushin kanssa, mutta kyllä juomapuolella avoimen luokan voittaja sushin seuraksi on ehdottomasti lämmin sake. Sashimin kanssa ja ihan juoman maisteluun sopii kylmä sake, ja oikein laadukkaat saket suositellaan nautittavaksi juuri vilennettyinä.

Onnittelut muuten riisikeittimen hankinnasta. Meillä on keittiö ennestään liian täynnä tavaraa, valitettavasti. Muutoin olisin voinut harkita juuri Zojirushia, jota Suomessa myy ainakin Tokyokan. Suht arvokas merkki mutta kehuttu, yksi malli sai mm. parisen vuotta sitten Tekniikan Maailmalta erittäin kiittävät arviot.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Ruokajuoma sushille

Itse kun olen japanilaisen firman palveluksessa, niin on tullut asiaa seurattua. Asahi Dry on usein ollut sushin kanssa ruokajuomana, toimii loistavasti. Toinen hyvä olut on Sapporo panimon Yebisu.

Joku ottaa myös vihreää teetä, mutta itse asiassa sushin kanssa se ei toimi kovin hyvin. Misokeitto taas sopii alkupalaksi, eli-keitoksi ennen sushia.

Toki aina siinä välissä oteetaan sopivan kylmää sakea kierros/pari.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ostin taannoin Cittarista Tokyoton wasabia. On kyllä niin supertulista, että ei mitään rajaa. Jo pieni viiva nigirin päällä on polttaa nenän limakalvot veks. Joo, riittoisaa kyllä mutta...

Edit. Marinoitu inkivääri putsaa kivasti suun jokaisen annoksen jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös