The Fan kirjoitti:
En ole silti nähnyt Super Bowleissa näin valtavaa kontrastia hyökkäyspeleissä joukkueiden välillä.
Tätä tässä vähän itsekin ihmettelin. Melkoisen monta matsia tuli tällä kaudella katsottua, eikä yksikään ottelu ollut näin epätasainen. Tai kyllähän tässäkin näennäisesti jännitys säilyi, mutta kyllähän totuus pinnan alla oli ihan erilainen. Aika outoa, että kauden tärkeimmässä ottelussa tasoero repeää aivan järjettömäksi. Ei kai Chicagon nuppi vaan kestänyt. Jos matsi oltaisiin pelattu runkosarjassa, olisi lopputulos ollut varmasti aika erilainen. Tai ainakin tasaisempi. Nyt Chicago ainakin jossain määrin mureni paineiden alla ja "playoffeissa voittamaan kyvytön" Indy oli ihan suvereeni. Ilmeisesti he olivat päättäneet keskenään, että tässä ottelussa kukaan ei voi estää heitä. Chicago hävisi fyysisyydessä kymmenen-nolla Indylle vaikka juuri tämän piti olla heidän vahvuutensa. Urlacherkin blokattiin aika helposti juoksuissa ja Indyn O-line dominoi aloituslinjaa aivan miten tahtoi. Grossmanista nyt ei varmaan tarvitse sanoa mitään, näytti kuin pikkupojalta isojen miesten seassa. Taisi paniikki vallata hänet ja säntäili kentällä kuin hirvi ajovaloissa. Ei tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä ja itseluottamus hävisi täysin. Toivottavasti joku kertoi Rexille ottelun jälkeen, että "hei, tää on vaan jalkapalloa". Voi nimittäin muuten olla aika vaikea nousta tästä. No ihan hyvin Grossman näytti nuo tilanteet nollaavan, tosin taisi kyse olla vaan ulkokuoresta. Sisällä kyllä kuohui.
mjr kirjoitti:
Kiitokset selventävistä vastauksista! Olen aina harmitellut, kun olen osunut amerikkalaista jalkapalloa katsomaan, ettei peli avaudu kovin helpolla. Se vaikuttaa kiinnostavan taktiselta ja kompleksiselta. Ei vain pysty kunnolla seuraamaan hienouksia.
Kuten Rocco sanoi:
Rocco kirjoitti:
Noh, nyt tässä on koko kesä aikaa tutustua lajiin ja vaikka käydä katsomassa matseja paikanpäällä. Ja täältä saa vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen!
Itse olen tästä elävä esimerkki. Matseja taisin käydä katsomassa vain pari, mutta yhdessä offseasonissa opettelin lähes koko lajin säännöt ja historian aika pitkälle. Kauden aikana ollaan syvennetty tietoutta ja nyt ollaan jo jonkinlaisia tietäjiä. Monet asiat ovat selvinneet juuri täällä kyselemällä, esim. vuosi sitten kyselin kysymyksiä tyyliin "miksi joukkueessa on noin paljon pelaajia?" ja "mitä eri pelipaikkoja joukkueessa on?" :). Wikipedia on myös aika kultainen paikka jos tietoa tahtoo etsiä. Sieltä löytyy melkein pelaajasta kuin pelaajasta jonkinlainen lyhyt elämänkertakuvaus. Niin ja tietysti YouTuben highlight reelit Vickistä ja Tomlinsonista :). Nyt kyllä suhtaudun noihin flashyihin juttuihin vähän erilailla, nykyään kolahtaa enemmän hardnose-football á la Steelers.
Mane kirjoitti:
Tuo kellon kulutus lopussa juoksupelillä tai tappiolla olevan puolella sivurajasta ulosjuokseminen ei nimittäin kovin viihdyttävältä katsojasta kyllä vaikuta. Johdossa oleva ei lopussa enää edes pyri koskaan heittopeliin ja tappiolla oleva taas välttää juoksupeliä.
Ei juoksupelissä mun mielestä ole mitään pahaa. Enemmänkin ottaa päähän nuo kneel downit ja se, ettei joukkueet edes yritä pelata loppuun asti. Kellon käyttäminen ja pysäyttäminen pelivalinnoilla, sivurajasta ulos juoksuilla, aikalisillä ja spaikkaamisilla on pelin suola, niitä ei missään nimessä pidä ottaa pois. Pelin lopussa suoritettava viime hetken draivi 2 minute offensea käyttäen on upeaa katsottavaa. Myös tuo tuollainen viimeisen kuoliniskun antava pitkään kestävä juoksupelien draivi on lajihihhulin silmissä hienoa katsottavaa. Kuitenkin nuo QB:n polvistumiset ja varsinkin tappiolla olevan joukkueen polvistumiset ovat aika kuvottavia. Aika lähellä urheilun irvikuvaa. Edelleen ymmärrän kyllä, että peli on jo selvä eikä loukkaantumisia haluta, ja valmentajien keskinäinen arvostus on suuri, mutta jotenkin tuo tuntuu vaan niin urheilun perusajatuksen raiskaamiselta. Eikö se junnukoutsi aina huutanut, miten pelit pitää pelata loppuun asti?