EU ei ole kiinnostanut bannaamaan Venäjän toimintoja.
Kyllähän tuo vaikeus saada Venäjää vastaan tuntuvia pakotteita päälle EU tasolla on selvä, mutta tässä ajatuksena olikin lähinnä tällainen näpäytys luonteinen reaktio (muiden reaktioiden lisäksi). Jääkiekko on kuitenkin EU tasolla niin merkityksetön asia, että siitä voisi varmaan saada EU laajuinen päätös, jos jotain edes symbolista halutaan tehdä. Merkelin ja Macronin lähipiiriä ei kiekko voisi varmaan vähempää kiinnostaa, mutta me tiedetään, että Putinin lähipiiriä se kiinnostaa enemmän. EU tasoinen päätös lopettaisi KHL kiekon pelaamisen EU alueella kerralla ja samalla pistää stopin myös laajenemiselle tälle alueelle.
Iso osa Jokerien kannattajista haluaisi Jokerit takaisin Suomeen tai uuteen CHL:ään. Mutta niinpä vaan on, että Venäjä tekee päätöksen Jokerien pelaamisesta KHL:ssa ihan itse. Suomesta tuskin löytyy halua puuttua hallitustasolla asiaan, vaikka Venäjä aloittaisi oikeudenkäynnin Suomea vastaan kansanmurhasta. Suomi oli ainoa länsimaa, jonka jääkiekkolitto petti rintaman ja jonka jääkiekkoliiton johtaja suorastaan ajoi maansa seuran KHL:ään. Tietenkin hyvää hyvyyttään, ihan ilmaiseksi.
Joo, ei tässä ole tarkoitus Jokerit kannattajia mitenkään syyllistää. Jos venäläiset haluavat antaa Jokereille kymmeniä miljoonia euroja kausittain, niin eihän siinä normaali oloissa ole ainakaan omasta mielestäni mitään pahaa. Mutta nyt venäläiset pelaavat jo niin likaista peliä, että kyllä siihen pitää jotenkin vastata ja yksi ensimmäisistä asioista (joka tulee mieleen jääkiekko aiheisella foorumilla) on jääkiekko.
Eikä tarkoitus syyllistää kiekkoliittoakaan. Kyllä siinä tilanteessa olisin varmaan itsekin päästänyt suomalaisjoukkueen, annetuilla ehdoilla Venäjälle. Itse olisi ehkä ajanut voimakkaammin Espoon joukkuetta Venäjälle, koska se ei olisi rikkonut isoa paikallisasetelmaa kotimaassa ja Espoossa muutenkin junioritoiminta siinä määrin hyvää Suomen tasolla, että jos/kun sitä ei liiketaloudellisesti saatu pidettyä pystyssä, niin se olisi ollut erinomainen kohde ylimääräiselle venäläiselle rahalle. Mutta nyt tilanne on tosiaan toinen ja jos Venäjällä pyritään Stalinin rikoksia valkopesemään suomalaisten tekemiksi, niin kyllä siihen pitää kiekkoliitonkin pystyä tarvittaessa reagoimaan.