Minä ymmärrän teitä venäjä-pelkoisia varsin hyvin. Kunnioitan jopa osaa teistä. Siis sitä osaa joiden motiivina natotukseen on todellinen venäjä-pelko ja siihen linkittyvä aito isänmaallisuus. Itselläni ei tuollaista kaiken muun alleen peittävää venäjä-pelkoa ole, koska tällä hetkellä riski sille että Venäjä hyökkäisi Suomeen on mielestäni äärimmäisen pieni. Perustelut olen kertonut tuohon jo aiemmin eli mm. se ettei Suomessa ole mitään sellaista, mitä Venäjällä ei itsellään jo olisi. Lisäksi hyökkäyksellä mahdollisesti saavutettavat hyödyt eivät vastaisi näissä olosuhteissa toimenpiteestä aiheutuvia haittoja. Venäjän ainoa järkevä syy hyökätä Suomeen on turvata Pietarin ja Muurmanskin alueiden puolustus itä vs länsi suursodan kynnyksellä. Tuossa tilanteessa taas Suomen nato-jäsenyys ei merkitse Venäjälle mitään, vaan Venäjä ottaa Suomen ja Baltian tai osia niistä jokatapauksessa, mikäli sen ja lännen välille on syttymässä/syttynyt sota. Mutta sitä tämän hetken hyvin pientä riskiä Venäjän ja Suomen väliselle sodalle nostaisi välittömästi monikymmenkertaiseksi se, jos Suomi ilmoittaisi hakevansa Naton jäsenyyttä.
Venäjän aggressiivinen käyttäytyminen on ollut täysin loogista. Se on johtunut sekä Ukrainan, että Georgian tapauksissa juuri Naton pyrkimyksistä laajentua sen rajoillle. Ukrainan tapauksessa erityinen merkitys oli lisäksi sillä, että Nato kaavaili ottavansa Sevastopolin laivastotukikohdan Venäjältä omaan käyttöönsä. Siksi Krimi liittyi/liitettiin Venäjään. Mitä taas tulee Venäjän toimien "puolustuksellisuuteen" tai "hyökkäyksellisyyteen", niin tuollainen määrittely on itseasiassa yhdentekevää. Tämä siksi koska molemmissa tapauksissa(Georgia, Ukraina) tapahtumat aikajanalla menivät niin päin, että ensin aiottiin liittyä Natoon ja sen jälkeen Venäjä reagoi. Tämän faktan luulisi hillitsevän natotusta, mutta se näyttää vain *)kiihottavan sitä. Nato-juna meni Suomen ohi jo ajat sitten. Liittyminen olisi pitänyt tehdä jo vuonna -95 tai viimeistään Balttian kanssa.
*) Olisi mielenkiintoista saada tietää natottajien kanta seuraavanlaisessa täysin hypotettisessä tilanteessa:
"Venäjä ja USA ovat sopineet keskenään, että Nato ei laajene Venäjän ulkorajoille. Venäjä on myös moneen kertaan ilmoittanut, ettei se hyväksy naapurimaidensa liittymistä Natoon. Jonkin ajan kuluttua yksi Venäjän rajanaapuri ilmoittaa hakevansa Nato-jäsenyyttä. Seurauksena on kriisi ja sota, joka päättyy siihen että Venäjä tuhoaa ydinaseilla kyseisen naapurimaan viisi suurinta kaupunkia ja viisi tärkeintä strategista tai sotilaallista kohdetta.
...
Kysymys kuuluu nyt, että ovatko argumentit Suomen jäsenyyshakemuksen jättämiseksi kaiken aikaa vahvistuneet(aina sitä mukaa kun naapurimaita on tuhottu) vai olisiko niissä olosuhteissa kenties järkevämpää tehdä jotain muita johtopäätöksiä?
Miksi minä pelkäisin Venäjää? Ei - en minä pelkää Venäjää, jos pelkäisin heitä, olisin hiljaa kuin "kusi sikassa" jotten ärsyttäisi heitä, en keskustelisi avoimesti omalla nimellä (muualla kuin jatkoajassa) Venäjästä ja heidän ongelmista - haastaisi keskusteluun heitä ja kuuntelisi heidän argumentteja ja tarvittaessa kiistäisi niitä.
En todellakaan pelkää Venäjää, sen sijaan suhtaudun suurella varauksella Venäjän johtoon ja sen harjoittamaan politiikkaan, tähän näkemykseen nojautuen on viisasta linkittää Suomi entistä voimakkaammin läntiseen yhteisöön myös sotilaallisen yhteistyön ja liittoutumisen kautta. Venäjä on osoittanut olevansa epäkaa ja expansiivinen valtio, sen toimissa on korostunut tietty ennustettavuuden puute - mikä on toisaalta heiltä aivan tarkoituksellista toimintaa, koska he katsovat sen lisäävän heihin kohdistuvaa kunnioitusta, ihmiset ja kansat eivät tiedä mitä odottaa, mikä on Venäjän seuraava liike. Tämä on heidän näkökulman mukaan eduksi Venäjälle, pitää naapurit varpaillaan - se on sitten aivan toinen asia onko moinen käyttäytyminen järkevää, luoko se hyviä ja pysyviä naapuruussuhteita kun suhteiden luonnissa eräs merkittävä tekijä on ennustettuavuuden poistaminen, sen että naapurit joutuvat olemaan varpaillaan. Samoin Venäjälle (ja venäläisille) itselleen olisi parempi se, että olisivat valinneet toisen tien - rakentaneet toimivaa kansalaisyhteiskuntaa ja sen myötä luoneet toimivat ja luottamukselliset suhteet naapureihin kaupuan, yhteistyön ja muiden välineiden avulla (kansalaisjärjestöt, kulttuurivaihto tms.)
Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, minä likimain "rakastan" venäläisiä, mutta tällä hetkellä maassa on johdettu harhaan väkeä useampi ikäluokka - Putin & co luovat yhteiskuntaan ilmapiirin jossa tarkoituksellisesti rakennetaan viholliskuvaa ja luodaan kuvaa siitä, että vihollisia on kaikkialla. Että kaiken takana on Yhdysvallat ja NATO. Sitä en kiistä etteikö yhteistyö läntisten järjestöjen kanssa ole voinut lisätä kansalaisten vapaudenkaipuuta ex. neuvostotasavalloissa, mutta tämä on aivan luonnollista kun katsoo missä jamassa suurin osa ex. neuvostotasavalloista on. Noin vuosikymmen sitten alkoi liikehdinnän ensimmäinen aalto Georgiassa ja Ukrainassa (oranssi vallankumous) - se eteni Keski-Aasiaan, jossa se ensimmäistä kertaa väkivaltaisesti myös tukahdutetiin ja tämä oli keino, josta Putin piti - väkivaltaan turvautumisesta ja voimankäytöstä. Mutta suurelta osin nämä silloin alkaneet "värivallankumoukset" johtuivat kansalaisten aidosta tyytymättömyydestä, maiden johdot olivat poikkeuksetta korruptoituneet ja osin hyvinkin despoottisia, perustuslakien yli oli kävelty poikkeuksetta - osin Venäjän myötävaikutuksella. Näitä maita oli hallittu neuvostoyhteiskunnan opein, maailma oli kuitenkin muuttunut ja niinpä ihmiset kaipasivat vapautta, turvaa, ennustettavuutta, talouskasvua köyhyyden sijaan - ihmiset lähtivät toisinaan hyvinkin vähäisistä syistä kaduille. Tämä vähäinen syy (eräin paikoin tyytymättömyys korruptoituneisiin viranomaisiin) katkaisi kamelin selkärangan, jota seurasi kansan lähteminen kadulle. Monin paikoin pinnan alla kytee edelleen, vaikka pinnalta katsoen näyttää "rauhalliselta".
Lyhyesti voidaan summata - ja osin yksinkertaistettuna - ei siihen tarvittu mitään länsimaiden salaliittoa, jotta kansa on lähtenyt kadulle - se on seurausta alueen vallanpitäjien, ja usein välillisesti Venäjän, voimakkaista toimista. Oranssia vallankumousta ennen Venäjä promosi presidentinvaaleissa Janukovitshia, tuolloin Venäjän käteen jäi luu - myöhemmin Janukovitsh sitten pääsi valtaan. Georgiassa tätä ennen Venäjä jätti maan silloisen johtajan Shevardnazen yksin, Georgiasta "eronneessa" Abhasiassa kansa äänesti Venäjän vastaista ehdokasta aikanaan, siitäkös Venäjä (ja Putin) hermostui ja alue laitettiin saartoon - seuraus: alueen politiikka muuttui entistäkin Venäjä myönteisemmäksi ja ven. tukema taho pääsi vallankahvaan. Keski-Aasiassa likehdintä tukahdutettiin voimakeinoin, se oli Putinille mieleen ja tämä palkittiin runsaskätisesti.
Mutta tämä toiminta oli alkanut jo 90-luvulla Moldovassa Transnistrian alueella, Venäjän sisäisesti Kaukasuksella ja erityisesti Tshetsheniassa, Venäjä oli ruokkinut kapinahenkeä naapurustossa ja tukenut sellaisia tahoja, jotka halusivat tuoda maat takaisin Venäjän yhteyteen. Putinin kaudella tämä vaikutus vain kiihtyi, Venäjä ei halunnut naapureidensa hakeutuvan läntiseen yhteisöön, Venäjä halusi pitää kiinni vanhoista valtarakenteista siitä huolimatta, että selkeästi näki sen olevan maiden kansalaisille kohtalokasta - maiden johdossa oli diktaattoreita, perustus lain yli käveleviä despootteja, Venäjän valtaan nostamia poliitikkoja etc. Maiden taloudet olivat entistä enemmän kytketty Venäjään, ne olivat korruptoituneita, ne oli miehitetty Venäjälle lojaalein henkilöin - listaa voi jatkaa vaikka kuinka.
Kun katsoo Venäjän kehityskulkua 90-luvulta saakka, jopa Jeltsinin kaudella maan ollessa sotilaallisesti heikko, se oli riittävän vahva luomaan epäyhtenäisyyttä ja epävarmuutta, ei ole ihme, että ne valtiot, jotka ovat poliittisesti yhtenäisiä, tehneet tiliä neuvostoaikojen kanssa ovat tehneet kaikkensa, jotta pääsisivät eroon Venäjän vaikutuspiiristä - Baltit tekivät tämän voimakkaimmin ja ovat siinä suurelta osin onnistuneet: EU ja NATO. Georgialla tehtävä jäi puolitiehen, samoin Ukrainassa "oranssin vallankumouksen" jälkeen ja nyt kumpikin maa on Venäjän erinäisten toimien vaikutuspiirissä. Ukrainassa konkreettinen sota yhdistettynä terroritoimiin ja hybridisotaan, Georgiassa Abhasian ja Etelä-Ossetian kautta yhdistettynä Georgiaan ulottuviin hybridisodan toimenpiteisiin. Muiden valtioiden kohdalla tilanne on vieläkin huonompi syystä tai toisesta, ja usein se syy on johdossa jolla on Venäjän tuki, pl. Azerbaidzhan, joka taasen on jatkuvassa kriisissä Vuoristo-Karabahin myötä Armenian kanssa ja taustalla piruna on Venäjä.
Jos siis Venäjä on tulkinnut asian olevan siten, että on ollut sopimuksia länsimaiden kanssa - tai suullisia sopimusaihioita, voidaan se syyttävä sormi kohdistaa sinne Moskovan suuntaan ja etsiä syytä sieltä sille miksi moni ex. neuvostotasavalta on yrittänyt tehdä pesäeroa Venäjään - päästä pois sen ikeestä. Jos Venäjä olisi pyrkinyt kehittymään yhteiskuntana, luomaan tasa-arvoisen suhteen naapureihinsa sen sijaan, että tukee valtaan ripustautuneita diktaattoreja ja despootteja, asetelma olisi kenties ollut aivan toinen. Ei olisi mitään Moskovan kokemaa uhkaa olemassakaan vaan suhteet olisivat luontevat ja molemminpuolisia arvostavat, kansalaisilla olisi aito mahdollisuus päättää kohtalostaan demokraattisin keinoin.
Ja muistetaan vielä se, että vuosituhannen alkupuolella (2004/2005) Moskovassa odotettiin aidosti sitä, että milloin Venäjä kutsutaan NATO:on (lähde: Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri) ja Putin oli pettynyt kun kutsua ei tullut, kun hänelle kerrottiin, että aivan kuten muiden maiden, myös Venäjän on haettava jäsenyyttä normaalin proseduurin kautta. Eihän tämä suurvallan arvovallalle käynyt.
vlad
