Vuoden 2023 lopulla Suomen venäjänkielinen väestö oli jo n. 99 000, joten mitä oletettavimmin se on nyt ylittänyt historiallisen 100 000:n rajapyykin. Suhtautui asiaan miten hyvänsä, venäläisten painoarvo Suomessa siis muuttuneesta maailmanpoliittisesta tilanteesta huolimatta kasvaa. Vaikka he eivät mikään monoliitti olekaan, heillä on yhä isompi sanansa sanottavana ja niin äänestäjäkuntana, kuin kuluttajina, heillä on koko ajan suurempi vaikutusvalta.
Toistaiseksi tilannehan on ollut harmoninen ja maamme saapuneet kymmenet tuhannet ukrainalaisetkin ovat saaneet olla rauhassa, vaikka mielenkiintoista olisi sinänsä tietää, mitä suomenvenäläisten putinistit ja tiukat venäläisnationalistit heistä ajattelevat.
Pitkään venäläisillä on ollut ns. valloittajan mentaliteetti ja kyllähän Venäjän voi sanoakin edenneen geopoliittisesti voitosta voittoon pitkään. Toisaalta huomioiden Suomen olleen Venäjään nähden se nöyrtyvä ja riistetty osapuoli, onhan se mielenkiintoista, että 1990-luvun alusta lähtien tuhannet ja tuhannet venäläiset ovat tulleet tänne ns. hattu kourassa. Mitä sitten tuleman pitää? Jatkuuko nykyinen rauhallinen tilanne, vai nousevatko suomenvenäläiset yhä tietoisemmiksi oikeuksistaan?