Suomi vs. Venäjä – naapurisuhteet

  • 646 835
  • 4 313

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Hienoa toimintaa kulttuuriväeltä eli tässä tapauksessa Ateneumilta. Näin sitä pitää toimia.
Ylipäätään voisi muistuttaa näistä "venäläisistä mestareista", mikä on ollut henkilön oikea kansallisuus. Esimerkiksi Gogol (jonka nimestä itäisen terroritunkion väki on vääntänyt haukkumatermin ukrainalaisille). Se että naapurin paskiaiset olivat saaneet vallattua alueita ja ihmisiä sortokoneistonsa alistamiksi (joskin nuo raiskauksen alaiset alueet ja kansallisuudet ovat onneksi vähentyneet ja toivottavasti vähenevät entisestään), ei pitäisi toimia näiden terrori-impeiumin kulloisenkin reinkarnaation uhrien määrittävänä tekijänä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hienoa toimintaa kulttuuriväeltä eli tässä tapauksessa Ateneumilta. Näin sitä pitää toimia.

Ihmeellistä itkua suurlähetystöstä. Putin on todennut venäläisten ja ukrainalaisten olevan samaa kansaa, joten Repinin kutsuminen ukrainalaiseksi pitäisi olla sama asia venäläisten mielestä, kuin tämän kutsuminen venäläiseksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Vaikka venäläisten kiinteistöomistuksista on puhuttu pitkään, kyllähän kollektiivista sinisilmäisyyttä olemme poteneet.
Hämmästyttävintä tässä touhussa on se, miten viimeiaikaisia nuo hankinnat ovat. Jollakin olisi pitänyt hälytyskellot soida jo aiempien tapahtumien myötä, mutta koska rahan voima on niin suuri, on päätetty sulkea silmät ja hyväksyä diilit sen kummemmin kyselemättä. Paska homma. Toivottavasti nämä kaupat saadaan jotenkin peruttua tai purettua ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta tuskin mahdotonta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täyskielto Venäjän kansalaisten kiinteistökaupoille taitaa olla tekemätön paikka, mutta kyllä ne pystyisi olettaa olevan mahdollista laittaa "jäihin", siinä missä uusien kansalaisuuksien myöntämisen venäisille.

Viime vuonna Suomen passeja myönnettiin n. 2000:lle venäläiselle, mikä on mielestäni aika hätkähdyttävä luku. Sikäli huomioiden monen venäläisen katsovan Suomea ja suomalaisia nenänvarttaan pitkin, on samalla mielenkiintoista, että näin moni haluaa "ryhtyä" suomalaiseksi.
 
Tadu

Rahan voima ja erityisesti sinisilmäisyys tasa-arvoa kohtaan. Venäläisten syrjiminen kiinteistökaupassa nähtiin syrjimisenä ja rasismina. Se meni turvallisuuden edelle.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Täyskielto Venäjän kansalaisten kiinteistökaupoille taitaa olla tekemätön paikka, mutta kyllä ne pystyisi olettaa olevan mahdollista laittaa "jäihin", siinä missä uusien kansalaisuuksien myöntämisen venäisille.

Viime vuonna Suomen passeja myönnettiin n. 2000:lle venäläiselle, mikä on mielestäni aika hätkähdyttävä luku. Sikäli huomioiden monen venäläisen katsovan Suomea ja suomalaisia nenänvarttaan pitkin, on samalla mielenkiintoista, että näin moni haluaa "ryhtyä" suomalaiseksi.
Veikkaukseni on, että noista 2 tuhannesta suurehko osa on iäkkäitä aviopuolisoita.
Halu "suomalaistua" puolestaan on lähes kaikilla vain kätevä keino matkustella viisumivapaasti.
Tämä ei poissulje sitä, että noin isoon joukkoon mahtuu urkkijoita ja "asiamiehiä & -naisia".
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Veikkaukseni on, että noista 2 tuhannesta suurehko osa on iäkkäitä aviopuolisoita.
Halu "suomalaistua" puolestaan on lähes kaikilla vain kätevä keino matkustella viisumivapaasti.
Tämä ei poissulje sitä, että noin isoon joukkoon mahtuu urkkijoita ja "asiamiehiä & -naisia".
Migrin data ei erittelle ikäryhmiä aiemman kansalaisuuden mukaan, mutta kaiken kaikkiaan valtaenemmistö Suomen kansalaisuuksista myönnettiin työikäisille ja lapsille. Kaiketihan useimmat ihan tavallisia yksityishenkilöitä, Venäjältä muuttaneiden Suomessa syntyneitä lapsia jne. Vaikka yksilötasolla syyt Suomen kansalaisuuden hakemiselle vaihtelevat ja varmasti moni tänne muuttanut venäläinen suhtautuu uuteen kotimaahansa ja sen kansaan hyvinkin myönteisesti, on se kuitenkin ristiriidassa venäläisen tiukan linjan nationalismin kanssa, missä Venäjän erinomaisuuteen suhtaudutaan suorastaan fatalistisesti.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Tuskin tulee tapahtumaan, mutta miettikää jos Suomesta tulisi jossain kohtaa ydinasevaltio ja ytimet olisi suunnattu Pietariin ja Moskovaan kaiken muun hyvän lisäksi. Miettikääpä sitä piipityksen määrää tunkiossa. Zaharovakin saisi vetää aamun vodkapaukut tuplana!
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF

No jooo. Toisaalta ainakin näin kuvainnollisesti kaikki länsimaiden ydinaseet on suunnattu jo ko. kaupunkeja kohti :)

Eikai tuohon yhdet Avainlipulliset ydinpuikot enää paljon vaikuttaisi. Ehkä propagandassa enemmän.
 
Lähinnä tarkoitin sitä, että olisi tuo(kin) melkoinen arvovaltatappio diktaattorille joka on kyseenalaistanut meidän suvereniteetin päättää näistä asioista, mutta joo oikeassa olet ja tämä nyt oli lähinnä jonkinlainen hassuttelu.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
On taas oikein tyypillistä ryssän puhetta, että Suomen politiikka on johtanut Venäjän ja Suomen suhteiden totaaliseen tuhoutumiseen. Ja se on aiheuttanut vahinkoa maidemme naapurisuhteelle, joka on rakennettu venäläisten ja suomalaisten kovalla työllä.

Paskan marjat! Suomen politiikka on pelkkää seurausta siitä, mitä Venäjä itse on tehnyt. Se itse on aiheuttanut tilanteen. Ja tuokin, että naapurisuhde olisi rakennettu kovalla työllä, niin kyseessähän on ollut alusta asti täysin sairas, väkivaltainen ja kieroutunut suhde. Samanlainen kuin väkivaltainen parisuhde, josta väkivallan uhriksi jäänyt osapuoli ei ole uskaltautunut irtautumaan. Nyt kun se suhde lyötiin poikki ja muutettiin uuteen kotiin, niin väkivaltainen osapuoli huutaa perään "vitun huoraa".
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
^ Sen siitä saa, kun on täysin sokea omille virheille ja haluaa vain perverssillä tavalla alistaa kaikki naapurinsa sekä ylipäänsä koko maailman oman vinksahtaneen epädemokratiansa alle. Joka kerta, kun suomalaiset ovat päättäneet sanoa ei Kremlille, niin kyseisen talon isäntä on alkanut uhkailemaan. Nyt meno vain on yltynyt entisestään ja kuten aina, Venäjä on uhri ja kaikki muut ovat kiusaajia. Sairasta paskaa.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Millaiset välit ja naapurisuhteet olivat vuosina 1939-1944 kun perseensuristinvaltio yritti sotien vallata pienen Suomen, jos siis kerran parhaillaan ollaan historian syvinmässä välien rikkoutumisissa?

On sitten umpisakeeta kansaa.

Slava Ukraini! | Heroiam slava!
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On taas oikein tyypillistä ryssän puhetta, että Suomen politiikka on johtanut Venäjän ja Suomen suhteiden totaaliseen tuhoutumiseen. Ja se on aiheuttanut vahinkoa maidemme naapurisuhteelle, joka on rakennettu venäläisten ja suomalaisten kovalla työllä.

Ei tuohon voi oikein muuta vastata kuin: "Mitä sitten?!"
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
On taas oikein tyypillistä ryssän puhetta, että Suomen politiikka on johtanut Venäjän ja Suomen suhteiden totaaliseen tuhoutumiseen. Ja se on aiheuttanut vahinkoa maidemme naapurisuhteelle, joka on rakennettu venäläisten ja suomalaisten kovalla työllä.

Paskan marjat! Suomen politiikka on pelkkää seurausta siitä, mitä Venäjä itse on tehnyt. Se itse on aiheuttanut tilanteen. Ja tuokin, että naapurisuhde olisi rakennettu kovalla työllä, niin kyseessähän on ollut alusta asti täysin sairas, väkivaltainen ja kieroutunut suhde. Samanlainen kuin väkivaltainen parisuhde, josta väkivallan uhriksi jäänyt osapuoli ei ole uskaltautunut irtautumaan. Nyt kun se suhde lyötiin poikki ja muutettiin uuteen kotiin, niin väkivaltainen osapuoli huutaa perään "vitun huoraa".
Suurlähettilästä on haastatellut venäläinen Ria Novosti, ja Hesari on vain käännättänyt tekstin suomeksi.
En usko, että suomalainen toimittaja saisi haastattelua lainkaan. Kysymykset ainakin vaadittaisiin nähtäviksi etukäteen, ja tietyt aiheet rajattaisiin pois.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Tuosta ulinasta tulee mieleen Bloodhound Gang -yhtyeen kappale "Why's everybody always pickin' on me" 28 vuoden takaa. Tyypillistä uhriutumista, jossa unohdetaan täysin omat terroriteot.
Omasta puolestani sama linja jatkukoon myös tulevaisuudessa eli mitä sitä turhaan pokkuroimaan Kremlin edessä.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato

Siellä sitä taas uhriudutaan. Funtsiikohan tuo neropatti ikinä, että saakohan Ukrainalaiset omassa kotimaassaan parhaillaan vastaavia palveluja minkä perään tuossa itse itkee? Miten voivat saada jos sairaalat on pommitettu maantasalle? Uli uli.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Hattua päästä kaikille firmoille, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä ryysyjen kanssa. Ja onhan se venäläisille muutenkin luonnollista elää paskan keskellä, joten turhaa piipitystä.

– Esimerkiksi kokonainen joukko paikallisia yrityksiä, jotka ovat tarjonneet suurlähetystölle vuosien varrella erilaisia huoltopalveluita, on kieltäytynyt nyt yhteistyöstä meidän kanssamme, Kuznetsov sanoo Ria Novostin haastattelussa

Kuznetsovin mukaan kieltäytyjiä on löytynyt esimerkiksi seuraavanlaisten palveluntuottajien joukosta: roskien pois vienti, autojen ja hissien huolto sekä puiden hoitaminen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siellä sitä taas uhriudutaan. Funtsiikohan tuo neropatti ikinä, että saakohan Ukrainalaiset omassa kotimaassaan parhaillaan vastaavia palveluja minkä perään tuossa itse itkee? Miten voivat saada jos sairaalat on pommitettu maantasalle? Uli uli.

Venäläisen logiikan mukaan isommalla on oikeus hyökätä ja murhata, mutta koska oikeus on niin ilmeinen ja itsestään selvä, ei toisen pienemmän valtion pitäisi missään nimessä edes vihjata, että se ei pidä tuollaisesta. Venäjä kun ei oikeuttaan käyttäessäsi ole tehnyt mitään pahaa tai väärää. Eikä sotaa ja politiikkaa pitäisi muutenkaan yhdistää
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suomelle täytyy nostaa hattua. Mitkän urheilukisat eivät ole maailman tärkein asia, kun roistovaltio käy sotaa. Pitäkööt korruptio- ja perseennuolentakisansa sitten jossain paskavaltiossa.

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suomelle täytyy nostaa hattua. Mitkän urheilukisat eivät ole maailman tärkein asia, kun roistovaltio käy sotaa. Pitäkööt korruptio- ja perseennuolentakisansa sitten jossain paskavaltiossa.

Painiliiton puheenjohtajaltakin olisi toki voinut odottaa asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen suoraselkäisesti sen sijaan, että olisi vain valittanut kisojen peruuntumisen aiheuttamista taloudellisista haitoista.

Toki voi olla, että näin on tehnytkin, mutta lehtijuttuun asti tämä ei ollut päätynyt.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka itärajan sulkemisen jälkeen suomenvenäläisten näkemykset ovat nousseet otsikoihin, venäläisten Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta ei näin muuten ole käyty kovinkaan laajaa kansalaiskeskustelua.

Vaikka Venäjän suhteet länteen ovat enemmän tai vähemmän katkenneet Venäjän aloittaman Ukrainan hyökkäyssodan jälkeen, vuonna 2023 Suomi myönsi ensimmäisiä oleskelulupia n. 4600:lle venäläiselle, heidän ollessa yksittäisistä kansallisuuksista suurin.

Länsimieliset venäläiset haluavat ymmärrettävästi Venäjältä pois, mutta mielestäni olisi syytä käydä kansalaiskeskustelua, onko venäläisten maahanmuutto Suomeen nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa myönteinen ilmiö. Yhtäältä toki jokainen työikäinen Venäjältä poistuva on lännen etu, mutta voimmeko olla varmoja, että Suomeen nyt asettuvat venäläiset ovat länsimielisiä Vladimir Putinin hallinnon vastustajia? Miljoonakin venäläistä sulautuu kivuttomasti Yhdysvaltoihin tai Saksaan, mutta huomioiden Venäjän aggressiivisen ulkopolitiikan, venäläiset maahanmuuttajat saattavat tahtomattaankin joutua Putinin imperialismin pelinappuloiksi.

Yhtäältä voi nostaa kysymykseksi, miksi vuonna 2023, kun Ukrainan sodan aiheuttama realiteetti on meidän kaikkien tiedossa näinkin monta venäläistä näki tulevaisuudenmahdollisuudet Suomessa. Venäläisessä kansallismielisessä narratiivissa kun Suomi ja suomalaiset kuitenkin ymmärtääkseni näyttäytyvät Venäjää ja venäläisiä "alempiarvoisina".
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Ville Haapasalo taannoin yksi Venäjän suosituimmista näyttelijöistä olikin ja ysärin lopulla Bomfunk Mc's:n "Freestyler" Venäjällä oli massiivinen hitti, olen ymmärtänyt venäläisten kuitenkin katsovan meitä suomalaisia enemmän tai vähemmän nenänvartta pitkin. Kaiketi "tsuhna" ei ole enää ollut yleinen haukkumanimi lähihistoriassa, mutta jonkinlaisia hyväuskoisia hölmöjä me heidän silmissämme kuitenkin osaltaan olemme, mikä kuitenkin on ristiriidassa sen kanssa, että ennen koronaa ja Ukrainan sotaa venäläiset tuhansittain halusivat tulla Suomeen viettämään vapaa-aikaa ja tuhansittain myös asettumaan maahamme.

Lintu vai kala? Vaikea ottaa selkoa, mitä venäläiset haluavat. Vaikka rajasulku on vakiintunut jo eräänlaiseksi uudeksi normaaliksi, vuonna 2024, eli tammikuussa Suomi kuitenkin myönsi ensimmäisiä oleskelulupia yli 200:lle venäläiselle. Vaikka isossa kuvassa olenkin hyvin maahanmuuttomyönteinen, nostaa venäläisten maahanmuutto ilmoille ihan eri mittaluokan kysymysmerkkejä, kuin vietnamilaisten tai nigerialaisten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös