Suomi Latviassa 2006

  • 230 776
  • 1 519
Tila
Viestiketju on suljettu.
ftr kirjoitti:
Ihmetyttää varsinkin Mäntylän peli. SM-liigassa Mäntylä on suvereeni pakki. Ei virheen virhettä. Täällä peli näyttää paljon epävarmemmalta.

Anteeksi nyt, mutta tämä on kyllä ihan sitä itseänsä.

Mäntylä oli tällä kaudella kaikkea muuta kuin suvereeni ja jäi valovuoden esimerkiksi Puistolan tasosta. "Ylipelaaminen" ja siellä täällä säntäily onnistuu vielä liigassa, jossa Mäntylä paikkaa terrierimäisellä liikkuvuudellaan suuren osan virheistään. Pieni koko on myös kiistatta heikkous, sillä se ei ole MM-tasolla taidolla ja tekniikalla niin helposti kompensoitavissa, koska vastustajiltakin löytyy tasoa SM-liigaa enemmän. Miehen peluutus ylivoimassa on sikäli ihmeellistä, että Mäntylän YV-peli ei oikein lähtenyt toimimaan Tapparassakaan ja Tuukka olikin Grönvallin kanssa 2. YV:n pakkipari, Puistolan ja Kauppisen jälkeen.

Tästä huolimatta, en vielä luovuta Mäntylän suhteen. Eväät on, jos mies vain pystyy hieman rauhoittamaan pelitapaansa ja toisaalta saisi hieman onnistumisten kautta peliään rennommaksi.

Saravon valinta kisoihin on myös melkoinen kummajainen. Valitettavasti Peksi ei ole hyvä oikeastaan missään, mutta (sarjatasolla) ei myöskään huono missään. Täten hän ei tuo joukkueeseen mitään erikoisosaamista. Esimerkiksi Luomalla on ison koon ja ulottuvuuden lisäksi yllättävän pehmeät kädet. Mikon ongelmaksi tulee liika itseluottamus ja ratkaisujen hitaus, joka on tyypillistä sarjatasoa ylemmäs nousseelle pelaajalle joka on ollut dominoiva alemmalla sarjatasolla.

Vaikka vaikeuksia on tullut ja on tulossa, pidän tätä nuorennusleikkausta erittäin fiksuna vetona. Nyt voidaan "välikisoissa" katsastaa SM-Liigan ja Elitserienin sarjajyriä, josko heistä olisi isompiin saappaisiin. Lehtonen näyttää ottaneen jo nyt askelen seuraavalle tasolle ja Kukkonen on siinä hilkulla myös. Toivottavasti lisää löytyy kun kisat etenee.

Eniten jään kaipaamaan nälkäistä peräänantamatonta taistelua, jolla kokematon joukkue pystyisi paikkamaan puutteitaan. Näyttää siltä, että outo porukka ei ole vielä hitsautunut henkisesti taistelemaan yhden asian puolesta.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
aurinkolahna kirjoitti:
Ehdottoman tasaisesti tehoin 0+0.

Tilastotko kaiken kertovat? Katsoppa myös niistä tilastoista peliaika. Koivu ei ole paljoa päässyt pelaamaan, mutta pääsääntöisesti jokaisessa pelaamassaa vaihdossaan on painanut ketjuineen pelin vastustajan päähän. Koivu on myös yksi niitä harvoja pelaaja, jotka pystyy pitämään ja etenkin suojaamaan kiekkoa.

Oikeita jääkiekkojoukkueita vastaan myös Viuhkolan tehot on tasan nolla.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
repe_joke kirjoitti:
Siksi, että minusta ei ole järkevää peluuttaa samassa ketjussa kahta täysin samanlaista pelaajaa. Kyllä se JJ oli väliinputoaja olympiakisoissakin ketjussaan.

Mutta jos noita kahta haluaa välttämättä peluuttaa samassa, kentässä niin sentterin pitäisi olla maalintekokone. Ja niitä Suomen maassa on vain O.Jokinen ja sehän ei ole kisoissa.

Ongelma joukkueessa on myös se, että Viuhkola on ainoa oikeasti peliätekevä sentteri. Siispä jo tuota taustaa vasten kannattaisi JJ ja Peltonen pistää eriketjuihin, sillä se molemmat on loistavia peliätekeviä laitureita.
Pelintekemisen kannalta parasta olisi pistää koko tuo kolmikko eriketjuihin, ainakin tasakentällisin.

Totta on tämäkin.

Tämä koko palapeli näistä ketjuista näyttää muodostuvan todelliseksi haasteeksi Erkka Westerlundille kumppaneineen.

Jussi Jokinen ja Ville Peltonen eri ketjuihin? Mutta kakkosta ei kannata kyllä mielestäni silti hajoittaa, vai?

Sitten olisi vaihtoehto, että Santala nostetaan kokeelle joukkueeseen. Miettisen kanssa ainakin peli toimisi. Toiseen laitaan joko Jokinen tai Peltonen. Itse valitsisin Jokisen, koska Jokinen-Miettinen-akseli toiminut hyvin.
Kakkonen pysyisi ennallaan. Kolmoseen voisi sitten kokeilla Tuomo Ruutua ja Ville Peltosta taas samassa ketjussa, keskelle vaikkapa Esa Pirnes. Nelosessa olisi Jarkko Ruutu, Mikko Koivu ja Riku Hahl?
Eli:
Jokinen-Santala-Miettinen
Kallio-Viuhkola-Hentunen
Peltonen-Pirnes-Ruutu
Ruutu-Koivu-Hahl

Miltäs nämä kentät näyttäisivät?
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Koivu on myös ainut sentteri joka on pelannut Torinossa olympiakiekkoa. Mies osaa puolustaa on tehnyt sitä ennenki Leijonissa ja osaa liikkua hyvin ja suojata kiekkoa ja tehdä tilaa Peltoselle. Itse laittaisin Koivun ykkössentteriksi ja Viuhkolan kakkoseksi. Nelosen keskelle av:ta tuhoamaan Pirnes ja kolmoseen pienen roolin ketjuun sitten Santala jos se on pakko ottaa mukaan.

Peltonen-Koivu-T.Ruutu | USA:ta vastaan olisi loistava paikka tähän ketjuun, Peltonen tarvitsee tilaa jota tekee Koivu ja myös Ruutu. Ruutu kyllä saa kipsin auki jos Peltonen tarjoilee tarpeeksi. Koivu myös loistavana kahden suunnan senana puolustaa jos sekoillaan. Numppa sitten samaan viisikkoon heittämään sitä lättyä Villelle.

Jokinen-Viuhkola-Kallio

Miettinen/Hentu-Santala-Rita
Rudi-Pirnes-Hahl

Puolustusta ei oikein voi vaihtaa kun kokeneet Bergi ja Numppa pitää pitää ykkösenä ja Kärppien kaksikkoa ei oikein voi hajoittaa. Bergi on varma peruspakki ei ykkösen pakki, varsinkin kun Numppa on vähän hasardi omassa päässä. Bergi on parhaimmillaan toisenkin varman pakin kanssa. Tasapainoisissa pakkipareissa Numppa ja Bergi ovat hyviä niinkuin Torinossa nähtiin. Näillä mennään ja kyllä pelottaa.
 

Apa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,NFL,jalkapallo ja persoonat
Daespoo kirjoitti:
Taze, sillä aikaa kun sinä tuijotat tilastoja niin muut katsovat pelejä. Eilen koko Tappara-kolmikko oli aivan hukassa eikä kukaan ole esittänyt mitään sellasta mikä oikeuttaisi tämän tason turnaukseen.

Kerrohan jo ne paremmat käytettävissä olevat pakit, kun kerran niin paljon huutelet.

-Laamanen, Laatikainen, Jokela yms. eivät ole mahtuneet edes eht-turnauksiin Erkan aikana, joten he eivät tule kysymykseen. Miten voi pelata mm-kisoissa, jos ei mahdu edes pilipaliturnauksiin edustamaan suomea?
-Karalahti on pannassa.
-Niemi, Puistola ja Grönvall ovat loukkaantuneina.
-Söderholm todettiin jo huonoksi.
-Nhl:stä ei ole tulijoita.

Kenet laittaisit Mäntylän, Saravon ja Luoman tilalle? Malmivaara on ihan samaa kamaa.

Siitä olen samaa mieltä, että puolustus ei ole huippuluokkaa, mutta nyt käytettävissä olevaa kalustoa parempaa ei kasaan saa millään käytettävissä olevasta pelaajamateriaalista.

Ainakin Erkka on valintalinjallaan tätä mieltä, mutta varmaan keskivertolätkäfani tietää paremmin kuin päävalmentajamme. Joo.
 
Ensinnäkin senttereistä. M.Koivu on tällä hetkellä Suomen tärkein sentteri. Raataa alivoimaa, ottaa aloituksia, suojaa kiekkoa, taklaa ja koko heidän kenttänsä pelaa molempiin suuntiin hyvin. Varsinkin Tsekki-pelissä Suomen vaikeina aikoina, oli tämä ketju juuri se ketju, joka sai pelin painettua Tsekin päätyyn. Oli av-maalikin lähellä, kun Koivu pääsi tarjoilemaan J.Ruudun läpiajoon. Kyllä Koivulla on edellytyksiä pelata hyökkäysvoittoisesti ja siksi olisin jännä nähdä miten lähtisi toimimaan esim. JJ:n, T.Ruudun tai Peltosen kanssa?!?

Hyökkääjistä vielä, että kyllä se J.Jokinen laidassa pelaa huomattavasti paremmin kuin keskellä ja sieltä keskeltä mies pitäisikin saada pois. En tiedä olisiko Santala tähän ratkaisu, vai lähdettäisiinkö senttereillä (ei järjestyksessä) Koivu,Pirnes,Viuhkola ja Hahl.

Kallion parjaamista ihmettelen edelleenkin. Vaikka mies ei maalia tehnykkään kun tuli ensimmäinen kova maa vastaan, niin mies raataa, luistelee ja hankkii vastustajalle jäähyjä. Mielestäni hyökkäyksessä ollut monta muuta, jotka ovat enemmän turisteilleet.

Puolustuksesta sen verran, etten jyrää koko Tappara kolmikkoa, ainoastaan Luoman. Totean kuitenkin, että mieluummin Luoma kuin Malmivaara. Pakiston ilahduttajia ovat tosiaan olleet Lehtonen ja Kukkonen, etenkin Lehtonen. Tosin on miehen täytynytkin tehdä tulosta niillä yv-minuuteilla. Toki on mies muutenkin, kuin tehojen valossa pelannut hyvin. Ainoaa miinusta Lehtoselle tarjoan siitä, että välillä tuntuu, että mies räimii vetojaan yv:llä vähän liiankin kanssa. Maltti voi joskus olla valttia.

Vaikka Nummelinilla ja Bergillä ei Tsekki peli mennyt kaikin osin aivan nappiin, ovat he silti liidereitä pakistossamme. Lisäksi onhan Aki sisäisen maalipörssimme nro. 2:)
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voimalaituri kirjoitti:
Mäntylä oli tällä kaudella kaikkea muuta kuin suvereeni ja jäi valovuoden esimerkiksi Puistolan tasosta. "Ylipelaaminen" ja siellä täällä säntäily onnistuu vielä liigassa, jossa Mäntylä paikkaa terrierimäisellä liikkuvuudellaan suuren osan virheistään. Pieni koko on myös kiistatta heikkous, sillä se ei ole MM-tasolla taidolla ja tekniikalla niin helposti kompensoitavissa, koska vastustajiltakin löytyy tasoa SM-liigaa enemmän. Miehen peluutus ylivoimassa on sikäli ihmeellistä, että Mäntylän YV-peli ei oikein lähtenyt toimimaan Tapparassakaan ja Tuukka olikin Grönvallin kanssa 2. YV:n pakkipari, Puistolan ja Kauppisen jälkeen.

Tämän kaiken havainnut valmennusjohtomme kuitenkin valitsi Tapparan nelospakiksi hiipuneen kaverin mukaan ja laittoi pelaamaan vielä ykkösylivoimaa. Ei voi ymmärtää - ja kyllä MM-kisajoukkueeseen pitäisi päästä nousemaan muutenkin kuin joidenkin EHT-otteluiden sisäänajon kautta. Onnistuneen kauden pelanneista kavereista olisi löytynyt aivan riittävästi vaihtoehtoja, varsinkin jos haussa oli ensisijaisesti hyökkäysten käynnistäjä. Vähintään Mäntylän tasoisia kehityskaarensa nousuvaiheessa olevia pelaajia olisi löytynyt myös useita, joiden valinta olisi ollut paremmin perusteltavissa kuin Tuukan, jonka paras osaaminen on jo nähty, eikä suuria kehitysaskelia tältä tasolta eteenpäin ole odotettavissa rajallisten ominaisuuksien takia.

Ei silti - Taze on oikeassa, ettei Mäntylän aikana ole soinut omassa päässä ja se on toki tärkeintä. Rooliin ja peluutukseen nähden voisi kuitenkin odottaa jotain hyökkäyspeliä edistävääkin toimintaa pelkän mukana rimpuilun sijaan.
 
Raymond Pearl kirjoitti:
Onnistuneen kauden pelanneista kavereista olisi löytynyt aivan riittävästi vaihtoehtoja, varsinkin jos haussa oli ensisijaisesti hyökkäysten käynnistäjä. Vähintään Mäntylän tasoisia kehityskaarensa nousuvaiheessa olevia pelaajia olisi löytynyt myös useita, joiden valinta olisi ollut paremmin perusteltavissa kuin Tuukan..

Nimiä?
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Voimalaituri kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta tämä on kyllä ihan sitä itseänsä.

Mäntylä oli tällä kaudella kaikkea muuta kuin suvereeni ja jäi valovuoden esimerkiksi Puistolan tasosta. "Ylipelaaminen" ja siellä täällä säntäily onnistuu vielä liigassa, jossa Mäntylä paikkaa terrierimäisellä liikkuvuudellaan suuren osan virheistään. Pieni koko on myös kiistatta heikkous, sillä se ei ole MM-tasolla taidolla ja tekniikalla niin helposti kompensoitavissa, koska vastustajiltakin löytyy tasoa SM-liigaa enemmän. Miehen peluutus ylivoimassa on sikäli ihmeellistä, että Mäntylän YV-peli ei oikein lähtenyt toimimaan Tapparassakaan ja Tuukka olikin Grönvallin kanssa 2. YV:n pakkipari, Puistolan ja Kauppisen jälkeen.
Myönnän, että tuo kuvaukseni Mäntylästä on vasta loppukaudesta. Kyllä Mäntylä oli mielestäni varsinkin Ässät-sarjassa hyvä. Ehkä Tuukalla alkukaudesta oli ongelmia, mutta loppukautena oli suvereeni. Totta tosin, ettei yv-peli toiminut Tapparassakaan mitenkään jäätävästi.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Taze kirjoitti:
Pelitkin on tullut katsottua jokainen alusta loppuun, enkä todellakaan ole havainnut sellaista joka tämän "hyökkäyksen" oikeuttaisi. Perkele kritisoikaa niitä joita oikeasti pitäisi kritisoida, kuten esim. Peltosta, mies on ollut täysin hukassa koko kisojen ajan. Riippuu sitten ketjusta tai ei. Toisaalta "tämän tason turnaus" on itsessään jo sen verran huvittava argumentti, jopa Daespoolta, että koko viestin voisi ottaa pelkkänä vitsinä. Mikähän Daespoon mielestä on tämän turnauksen taso ollut tähän mennessä? Hyvinkin lähellä MM-historian pohjasakkaa?

Malmivaaraa voidaan tietysti kokeilla, mutta kun mies oli jo LG-turnauksessa joukkueen onnettomin pakki, en jaksa uskoa Ollin tuovan joukkueeseen mitään lisäarvoa.

Itse asiassa olen muistaakseni jotain jo sanonutkin Peltosesta (jos en niin se on unohtunut, mies on täysin yössä). Olen eniten puhunut pakeista ja ottaen huomioon pakiston yleisen heikon tason (Lehtonen, Kukkonen hyviä, Nummelin hyvä hyökkäyspäässä, muuten täyttä paskaa koko sakki) niin jopa tässä jengissä Saravon huono liike on korostunut. Pelisilmä paikkaa jotain mutta ei läheskään kaikkea, se että ei sinänsä ole ollut jäällä takaiskujen aikaa ei vielä kerro läheskään kaikkea, katson mielummin yleisilmettä.

Mielestäni kukaan Tapparan kolmikosta ei ole näyttänyt mitään sellaista jonka perusteella Malmivaaraa ei voisi ainakin kokeilla jonkun heidän paikalla, mielestäni on lähes mahdotonta että hän olisi yhtään huonompi, mutta mahdollisuus parempaan suoritukseen on huomattava.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voimalaituri kirjoitti:

Lepistö, Laatikainen, Koistinen tulevat ensimmäisenä mieleen. Jopa Kerhon Laitinen tai vieläpä yliarvostettu Laamanenkin olisi ajanut tämän kauden perusteella Mäntylän ohi.

Mistään antitapparakampanjoinnista ei ole kysymys. Puistola (tämän kauden TOP 3-puolustaja IMO) olisi ilman loukkaantumistaan ollut ilman muuta kisakoneessa ennen kääpiösnautseria.

Muiden paikkojen osalta: tuskin Pettisenkään esityksiä olisi tarvinnut hävetä esim. Luoman nähtyihin verrattuna, mutta Luomalla oli sentään alla ehkä uransa paras kausi ja täten valinta oli perusteltu.

Keskustelu valinnoista on kuitenkin enää turhaa. Näillä mennään. Toivottavasti jätkät pystyvät näyttämään minun ja monen muun olleen väärässä.
 

peluri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka voittoja on tullut, niin peli ei ole vakuuttanut.

Pelaajavalinnat joita ihmettelen, mainitussa järjestyksessä:
- Bergenheim (käsittämätön valinta-nopea, täysin kädetön, ei mitään näyttöjä mistään liigasta)
- Saravo ( kömpelö)
- Mäntylä (mitkä vahvuudet?)
- Luoma (liike)

Kysymysmerkkinä:
- Pirnes
- Hahl (en ole koskaan nähnyt hänen pelissään mitään häikäisevää)
- Hentunen
- Viuhkola ( onko nopeiden MM-pelien mies?)

Mielestäni joukkueessa pelaa melko paljon samanlaisia pelaajia. Senttereistä kukaan ei ole taidoiltaan "häikäisevä", joukkueella ei ole ollenkaan selkeätä ykkösketjua! Voiko turnauksessa menestyä ilman sellaista?
Onneksi Kukkonen ja Lehtonen ovat olleet suht hyviä puolustuksessa, muuten Nummelin olisi ainoa peliätekevä pakki!

Kauden mittaan pelataan neljä turhan oloista euro-turnausta. Miksi näissä turnauksissa ei rohkeammin kokeilla pelaajia, nyt mielestäni ei olla päästy hyvään lopputulokseen! Joukkue on täynnä keskinkertaisia yksilöitä jotka eivät osaa pelata joukkueena, se lienee kauhuskenaario.

Tuomo Ruutu on edelleen se ikuinen lupaus jonka pelistä on vaikea löytää niitä asioita joita häneen täälläkin kirjoituksissa usein liitetään. Pisteitä ja maaleja ei oikein tule, ja peli on pikkuhuolimattoman näköistä. Tuomo loi kyllä turhan vahvan "brändin" itsestään yhdellä hienolla maalilla world cupissa!
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Hyvää settiä, peluri!

Nyt vain äkkiä soitto Westerlundille, että muistaa seuraavalla kerralla valita ne kaikki häikäisevät jätkät, jotka rannalle jäivät! Varsinkin häikäiseviä senttereitä olisi löytynyt ympäri maailmaa nykyisten tilalle! Pakeista nyt puhumattakaan! Häikäistyn jo ajatuksesta kun ajattelen niitä säihkyviä luutijoita ja varsinkin kiekollisia pakkeja, joita ei valittu! Ja viimeisenä tikkinä tosiaan joku noubadi Tuomo Ruutu siellä vaan yhden matsin näytöillä surffailee!
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Aika hauska juttu, että Suomen arvokisahistoriassa yli piste/ottelu-saldoon ovat pystyneet vain Saku Koivu, Teemu Selänne, Reijo Leppänen sekä ainoana puolustajana Mikko Lehtonen.

Tshekki-ottelussa oli huomattavaa, että Ville Peltonen ohitti arvokisaotteluiden määrässä isänsä Esan (113-112), edellä ovat vielä Raimo Helminen (138) ja Lasse Oksanen (128).
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Raymond Pearl kirjoitti:
Ei silti - Taze on oikeassa, ettei Mäntylän aikana ole soinut omassa päässä ja se on toki tärkeintä. Rooliin ja peluutukseen nähden voisi kuitenkin odottaa jotain hyökkäyspeliä edistävääkin toimintaa pelkän mukana rimpuilun sijaan.

Toki Mäntylän peluuttaminen ykkösylivoimassa oli itselleni jo alunalkaenkin täysin käsittämätöntä, kuten todettua eihän Tuukka päässyt tuohon rooliin edes Tapparassa. Toisaalta tuossa roolissa olisi suotavaa saada jotain tehomerkintöjäkin, edes vahingossa.

Mutta muutoinhan roolina on ollut pelata kolmosketjun taustalla (okei kyllähän ne kentät vähän sekoittuu 7. pakilla pelatessa, mutta lähtökohtaisesti) ja edessä oleva ketju Ruutu-Koivu-Ruutu ei hirveästi tehoilla ole juhlinut. Pakkienko ne maalit pitäisi tässä(kin) kentällisessä tehdä?
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Raymond Pearl kirjoitti:
Lepistö, Laatikainen, Koistinen tulevat ensimmäisenä mieleen. Jopa Kerhon Laitinen tai vieläpä yliarvostettu Laamanenkin olisi ajanut tämän kauden perusteella Mäntylän ohi.

Muutenhan en mistään mitään tiedä, mutta Laatikainen lienee sivussa loukkaantumisen takia.
 

PJx

Jäsen
Taze kirjoitti:
Mutta muutoinhan roolina on ollut pelata kolmosketjun taustalla (okei kyllähän ne kentät vähän sekoittuu 7. pakilla pelatessa, mutta lähtökohtaisesti) ja edessä oleva ketju Ruutu-Koivu-Ruutu ei hirveästi tehoilla ole juhlinut. Pakkienko ne maalit pitäisi tässä(kin) kentällisessä tehdä?

Vähättelemättä sitä asiaa, että hyökkäyksen pakka on ollut sekaisin, niin olet aika lähellä ongelman ydintä: Ilman toimivaa puolustusta ei voi olla toimivaa hyökkäyspeliä. ”Tapparan kolmikko” on ollut liian kovilla omassa päässä. Ei voi olettaa, että tällöin syntyisi runsaasti maaleja toiseenkaan päähän. Toisaalta ihan hyväksyttävä tilanne, jos pystytään pelaamaan 0-0.

Niille, jotka olisivat heittämässä kolmikkoa kisoista, niin missä vaihtoehdot? Malmivaarako sateentekijä? Olisiko puolikuntoinen Karalahti pysynyt vauhdissa, kun jo pleijareissakin täytyi ”pelata nykykunnon mukaan”? Onko muita terveitä ja motivoituneita pelaajia mielessä?

Niillä pelaajilla mennään, jotka ovat käytettävissä. Se on hyväksyttävä, että ”Tapparan” pakkien aikana täytyy pelata 0-0. Ihan niin kuin edellä sanoit, pääongelma on hyökkäysosastolla. Ainakin kaksi potentiaalista maalitekoketjua olisi saatava aikaan, muuten ei hyvä heilu. Kuitenkin näitä ketjuja luotaessa olisi hyvä pitää mielessä koko pakkikaluston rajoitteet.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Milloinkas Erkka kertoo leimattiinko uusien pelaajien passeja ja jos leimattiin kenen passi/passeja on leimattu?
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kokoonpano valittu.

Peltonen-Santala-Miettinen
Nummelin-Berg

Kallio-Viuhkola-Hentunen
Lehtonen-Kukkonen

Jokinen-Koivu-T. Ruutu

J. Ruutu-Hahl-Bergenheim

13.hyökkääjä Rita

Pirnes ei kokoonpanossa ja Valtonen palannut Suomeen.

YLE:n sivuilla hämminkiä, kun kolmosketjun takana luutiva pakkipari jäänyt pois? Vai eikö ole vielä päätetty, ketkä pakeista pelaa.
 

Mulli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Virmanen & Hjallis akseli, Jokerit, Avs.
Näyttää aika hemmetin hyvältä, Miettinen & Santala akseli yhdessä jälleen ja toivottavasti toimii. Ja tuo Jokinen-Koivu-Ruutu näyttää hyvältä.

Perjantaita odotellessa..
 

Alttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lukko, Tomi Kallio
Nyt alkaa jo näyttämään siltä miltä pitääkin. Toivottavasti Santala näyttää nyt mihin pystyy.

Vähän semmonen fiilis tästä nyt väkisellä tulee että Erkka halusi alkulohkon ajan kokeilla hieman erikoisempia ryhmityksiä ja antoi niille muutaman ottelun aikaa mikäli ne lähtisivät toimimaan. Mutta kun niin ei tapahtunut niin kaivettiin sitten kasaan nämä kentät joita moni varmasti alunperinkin odotti.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Peltonen-Santala-Miettinen
Kallio-Viuhkola-Hentunen
Jokinen-Koivu-T. Ruutu
J. Ruutu-Hahl-Bergenheim
13.hyökkääjä Rita

Hyvältä näyttää.

Itse kyllä arvaan, että tuossa muodossa nelonen on aika turha, eikä kauaa jatka.
Joko Rita Bergenheimin tilalle tai sitten Pirnes Hahlin tilalle.
Tuo nelonen ei kyllä yhtään tiedä mitä kiekolla tehdä kun sen saa ja sen tulee tekemään paljon kiekon riistoja.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Malmivaaran mahdollisesta passin leimaamisesta ei sanota mitään, mutta eiköhän sekin ole leimattu, kun kerran Valtonen on lähetetty kotiin ja NHL:stä ei kyllä puolustukseen apuja ole tulossa.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Turnauksen virallisilla sivuilla Santala on löytyy Suomen pelaajaluettelosta mutta Malmivaara ei, myöskään huomisessa pelissä Malmivaaara ei Ylen kokoonpanojen perusteella pelaa. Odottaako Erkka tosiaan vielä jotain vahvistusta NHL:stä vai miksi Malmivaaraa ei vielä listoilla näy?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös