Suomi jalkapallon MM-kilpailuihin 2010

  • 301 624
  • 2 017

sozzy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaani
Toki näinkin, mutta en usko Saksan löysäilevän yhtään kotikentällään, vaikka tietysti näin toivonkin. Ja riippuuhan tuo myös pelaajatilanteista yms. mutta itse lähden siitä että pahin peli on vielä edessä - mutta ei se silti poista voiton mahdollisuutta tuossa(kaan) ottelussa.

No, kyllä ainakin viime karsinnan päätteeksi esittivät todella löysän pelin Tsekkiä (0-2?)vastaan päätöksessä kotonaan kun olivat kisapaikkansa jo varmistaneet.
 

AbeL

Jäsen
Suosikkijoukkue
St, LFC, SCH
Ei voi kuin ihmetellä Hyypiän ratkaisua jäädä Liverpooliin. Hänellä oli kesällä mahdollisuus siirtyä johonkin toiseen valioliigan seuraan, mutta Sam päätti jäädä Pooliin pelaamaan carling cupin ja FA Cupin pelejä kerran kuussa. No ehkäpä Sami tajuaa tammikuussa pyytää siirtoa..

Sopimusta tehtäessä Hyypiälle tuskin sanottiin, että Champions liigaan ei ole enää asiaa ja liigamatseihin enää harvoin. Kyllä silloin on vakuuteltu, että kaikki 4 keskuspuolustajaa taistelee tasaisesti paikoista ja näytöt ratkaisee. Hyypiän vuoden jatkopesti on Liverpoolille halpa ja varma ratkaisu. Uusi (nuorempi) pelaaja maksaa moninkertaisesti Hyypiästä saatavaan hintaan. Olettaen, että pelaajan taso säilyy samana. Liverpool on myös ainoa paikka, jossa Hyypiä voi vielä jotain voittaa. Fulham, Stoke yms. eivät voita mestaruutta ja cupissakin käy viikate nopeasti. Ainoa etu putoamistaistelussa pelaavassa joukkueessa on suuri peliaika. Hyypiän silmissä varmasti siintää myös testimonial matsi, jonka Hyypiä ansainnee ensi kesänä, kun 10 vuotta tulee täyteen.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No, kyllä ainakin viime karsinnan päätteeksi esittivät todella löysän pelin Tsekkiä (0-2?)vastaan päätöksessä kotonaan kun olivat kisapaikkansa jo varmistaneet.

0-3 hävisivät, mutta välttivät samalla joutumasta kisoissa "kuolemanlohkoon" ja saivat etukäteen arvioituna helpomman kaavion finaaliin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jos olisin Hyypiä, ilmoittaisin Benitezille "ihan kaikella kunnialla", haluavani loppuvuoden 2008 ajaksi vuokralle sellaiseen joukkueeseen, jossa saa peliaikaa viikottain avauskokoonpanossa. Kyllä Championshipin kärkijoukkueessakin pelaaminen on parempi vaihtoehto kuin Liverpoolin vaihtopenkki tai paikka katsomossa. Tammikuussa senior Benitez voisi sitten tarkistaa Samin tilanteen Liverpoolissa tai myydä/vuokrata pelaajan loppukaudeksi.

Hyypiän pelaaminen jossain palvelisi hyvin myös Suomen maajoukkueen loppusyksyä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos joku palstalaisista katsoi peliä Saksan televisiosta, niin kiinnostaisi vielä tietää miten selostajat lausuivat nuoremman puujalka-Kuqin etunimen, vai jättivätkö varmuuden vuoksi sanomatta?
Natsi kusi?
 

Fordél

Jäsen
Jatkossa jos/kun saadaan vielä tuolta lasaretista lisää porukkaa kehiin niin avaus voisi näyttää kutakuinkin tältä:

------------------Forssel-------------------

--Johansson----Väyrynen------A.Eremenko--

-----------R.Eremenko-----Tainio-----------

--Kallio-------Hyypiä---Tihinen----Pasanen--

----------------Jääskeläinen----------------

Vaihdosta löytyy hyökkäykseen/keskikentälle Sjölundia, Kolkkaa, Littiä (?) ja Heikkistä ja puolustukseen Lampea ja Kuivastoa. Ei siis ihan huonosti olisi asiat tuo leveydenkään osalta.

Mielestäni tuolla kahdella alemmalla keskikentällä pelaaminen on ainoa oikea tapa Suomelle, sillä sitä kautta varmistetaan, että pelaaminen on koko ajan kontrollissa. Vastustaja ei pääse ylivoimahyökkäyksiin, mutta toinen alemmista voi nousta tukemaan omia hyökkäyksiä. Molemmilla, sekä Romanilla että Tainiolla, riittää taitoa pelata molempiin suuntiin.

Se mikä naurattaa muutamassa kirjoituksessa on N.Kuqin teilaaminen. Kaveri pelasi vissiinkin reilun vartin, joka aika meni oikeastaan lähes kokonaan Saksan myllyttäessä. Montaakaan kertaa Suomi ei saanut pelattua kontrolloidusti palloa yli puolen kentän, joten mitäköhän ihmettä miehen olisi pitänyt esittää, jotta ei saisi paskaa niskaansa? En sano, että hänen paikkansa olisi vielä tulla vaihdosta kentälle A-maajoukkueessa, mutta jotain rajaa ja kunnon perusteluita tolle kritiikille.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Se mikä naurattaa muutamassa kirjoituksessa on N.Kuqin teilaaminen. Kaveri pelasi vissiinkin reilun vartin, joka aika meni oikeastaan lähes kokonaan Saksan myllyttäessä. Montaakaan kertaa Suomi ei saanut pelattua kontrolloidusti palloa yli puolen kentän, joten mitäköhän ihmettä miehen olisi pitänyt esittää, jotta ei saisi paskaa niskaansa? En sano, että hänen paikkansa olisi vielä tulla vaihdosta kentälle A-maajoukkueessa, mutta jotain rajaa ja kunnon perusteluita tolle kritiikille.

En ole kritisoinut Kuqia tai yleensäkkään kirjoittanut tähän ketjuun ennemmin, mutta ainakin itse odotin että mies olisi pitänyt palloa itsellä hieman enemmän, minkä uskon että hänen tehtävä olikin. Pallo haltuun ja suojata. Mutta mies sai pallon niin joka kerta ensimmäinen kosketus oli luokkaa jäätävä (tai jopa sheriffimäinen) ja suoraan Saksan miehelle pallo.
 

AbeL

Jäsen
Suosikkijoukkue
St, LFC, SCH
Onko joku löytänyt tietoa säännöistä, joilla 8 parasta lohkokakkosta rankataan?

Joskus taannoin lohkokakkoseksi päätyneen ottelut kärkinelikon joukkueita vastaan laskettiin mukaan. Onko systeemi sama vai onko joku muu keino?

En ainakaan FIFAn sivuilta löytänyt tarkkaa tietoa.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Onko joku löytänyt tietoa säännöistä, joilla 8 parasta lohkokakkosta rankataan?

Joskus taannoin lohkokakkoseksi päätyneen ottelut kärkinelikon joukkueita vastaan laskettiin mukaan. Onko systeemi sama vai onko joku muu keino?

En ainakaan FIFAn sivuilta löytänyt tarkkaa tietoa.

Lasketaan mukaan kärkiviisikkoa vastaan pelatut ottelut, eli lohkojumboksi jääneen kohtaamisia ei lasketa. (tämä siksi, että yhdessä lohkossa ei ole kuin viisi osallistujaa)
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Se mikä naurattaa muutamassa kirjoituksessa on N.Kuqin teilaaminen. Kaveri pelasi vissiinkin reilun vartin, joka aika meni oikeastaan lähes kokonaan Saksan myllyttäessä. Montaakaan kertaa Suomi ei saanut pelattua kontrolloidusti palloa yli puolen kentän, joten mitäköhän ihmettä miehen olisi pitänyt esittää, jotta ei saisi paskaa niskaansa? En sano, että hänen paikkansa olisi vielä tulla vaihdosta kentälle A-maajoukkueessa, mutta jotain rajaa ja kunnon perusteluita tolle kritiikille.

Kuqin tehtävä oli voittaa palloja ja saada siten hieman lepoaikaa Suomen puolustajille. Lähinnä siis noista purkupalloista taistelua ja Saksan myllyn katkomista. Kuqi oli vain kohtuuttoman tehtävän edessä, ei häntä siitä niin kamalasti voi kritisoidakaan. Ei siltikään onnistunut niin kuin olisi voinut.
 

scholl

Jäsen
Harmi Väyrysen kannalta, että siirtoikkuna meni kiinni vähän aikaa sitten ja piti siirtyä hätäpäissään johonkin huonompaan seuraan. Sjölund ja Väyrynen taisivat pelata eilen itselleen paremman tulevaisuuden ja Forssell ei ainakaan helpottanut tilannettaan.
 

Fordél

Jäsen
Kuqin tehtävä oli tosiaan kohtuuton ja ne muutamat kerrat kun palloa päästiin pelaamaan hänelle, joutui Kuqi tappelemaan kolme tai neljää sakemannia vastaan, joka oli aivan mahdoton tehtävä. Tuota lepoaikaa puolustukselle tosiaan olisi pitänyt saada, mutta ongelma ei ollut mielestäni niinkään se, että Kuqi ei pystynyt pitämään palloa vaan se, että sitä palloa ei saatu pelattua hänelle tarpeeksi usein. Tähän tehtävään taas Litti olisi ollut oikeastaan ihanteellinen vaihto, sillä hänelle keskikentälle olisi palloa varmaankin saatu jopa pelattua, joka olisi puolestaan voinut jakaa sitä Kuqille. Näin peli olisi saatu helpommin rauhotettua ja kontrolliin. Eli jos olisi vaihdettu kentälle sekä Kuqi että Litti niin lopputulos olisi voinut olla aivan erilainen.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi Väyrysen kannalta, että siirtoikkuna meni kiinni vähän aikaa sitten ja piti siirtyä hätäpäissään johonkin huonompaan seuraan. Sjölund ja Väyrynen taisivat pelata eilen itselleen paremman tulevaisuuden
Toisaalta, juuri näitä väyrysiä ja sjölundeja Suomi juuri kaipaa enemmän, eli pelaajia, jotka saavat säännöllisesti peliaikaa hieman heikkotasoisemmassa sarjassa, jotka on toki kotoista Veikkausliigaamme kovempia sarjoja.
 

Salama44

Jäsen
En ymmärrä miten tämä voi olla totuus, kun Saksa ei ole koko historiansa (mukaan lukien Länsi-Saksa) aikana hävinnyt ainuttakaan MM-karsintaottelua vieraissa? Nyt se sitten häviää kaikille muille paitsi tasuriin tyytymään joutuneelle Suomelle, jolla pää ei tietenkään kestä tämän helpon tehtävän suorittamiseen.
Suomella oli eilen ainutlaatuinen tilaisuus voittaa Saksa sen huonon puolustuspelin vuoksi. Suomi teki kolme maalia ja nillä olisi pitänyt voittaa peli. Tätä mieltä olivat myös pelaajat ottelun jälkeen. Tällaista tilaisutta tuskin tulee aivan heti uudestaan edes kotipelissä. Sen verran kovaa kritiikkiä Saksan puolustus sai ja muutoksia tulee varmasti jatkossa.

Myös Venäjä sai varoituksen siitä mihin sillä ei pelissään Suomea vastaan ole varaa. Tulemme saamaan vastaan rautaisen puolustuksen Venäjää vastaan. Sakasalaislehdet kirjoittivät että Suomi pääsi yllättämään ottelun alussa vahvalla hyökkäypelillään. Jatkossa Suomi on merkitty joukkue kuten yksilölajissa Janne Holmen aikoinaan. Uutta yllätystä on jatkossa paljon vaikeampaa tehdä. Jos Suomi olisi noussut pelissä tappioasemasta tasoihin olisin ollut äärettömän tyytyväinen kuten pelajatkin, mutta kolme kertaa ainutlaatuisen johdon menettäminen on valtava pettymys. Heikkinen kuvasi pelin jälkeen parhaiten tunnelman sanomalla että ei viitsi edes sanoa miten suurelta pettymys nyt tuntuu. Hyvä asenne kuitenkin pelaajilta että ei olla tytyväisiä tasapeliin kun paljon enemmäkin oli tarjolla. Hodgsonin aikana näitä tasapelejä kehuttiin aivan liikaa kun olisi pitänyt enemmän kritisoida sitä miksi jäätiin tasapeliin.
 

AbeL

Jäsen
Suosikkijoukkue
St, LFC, SCH
Harmi Väyrysen kannalta, että siirtoikkuna meni kiinni vähän aikaa sitten ja piti siirtyä hätäpäissään johonkin huonompaan seuraan. Sjölund ja Väyrynen taisivat pelata eilen itselleen paremman tulevaisuuden ja Forssell ei ainakaan helpottanut tilannettaan.

Eiköhän siinä ollut koko kesä jo aikaa siirtyä, joten ei se nyt ihan niin hätäpäissään tapahtunut. Taisi ennemmin olla hätä, että tuleeko kukaan noutamaan pois PSV:stä. Ehdottomasti oli paras vaihtoehto niistä, joita huhuiltiin kesän aikana. Samalla turvallinen vaihtoehto, kun paikka on tuttu ja seuralle pelaaja on tuttu. Heerenveen pelaa kuitenkin sarjassa sijoista 3-6 joka kausi ja UEFA-cupiakin on tiedossa. Väyrysen rooli on vielä aika arvoitus Heerenveenissä ja avauskokoonpanon paikka ei ole mikään itsestäänselvyys. Pelisysteeminä on yleensä 4-3-3, joten keskikentällä on paikkoja rajoitetusti. Toki eilisenkaltaisella pelillä vastuuta tulee.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
0-3 hävisivät, mutta välttivät samalla joutumasta kisoissa "kuolemanlohkoon" ja saivat etukäteen arvioituna helpomman kaavion finaaliin.

Aivan. Tuo tappio tuolloin oli pelkkää taktikointia. Tyypillistä saksalaisille.

Toivottavasti Suomi pääsee tällä kertaa viimeisessä ottelussa nauttimaan Saksan "pelailusta", jos siis Saksa voittaa lohkon, sitten Suomi olkoon toinen ja jatkoon sitten karsinnan kautta vaikkapa Ruotsin kustannuksella. Voihan Suomi toki lohkon voittaakin... ehkä.
 

kovalev

Jäsen
Töiden vuoksi en nähnyt ottelusta kuin hikisen maalikoosteen ja kyllähän vituttaa.
Tuloksellisesti Suomi pelasi loistavan ottelun. Kolme maalia ja tasapeli Saksan epäinhimillistä konetta vastaan. Tämä antoi taas uutta uskoa siitä, että euroopan kärki ei ole aivan ulottumattomissa. Tarvitaan vain rohkeita, välttämättömiä leikkauksia joukkueeseen ja valmentaja joka (Ilmeisesti nyt?) uskaltaa pelata.
Hyypiä oli siis paska - kenet se yllätti? Hyypiä on ollut jo 5-6 vuotta liian kankea ja liian usein pari askelta jäljessä, kun jotain tapahtuu. Hän kuitenkin nauttii täällä Suomessa jotain Jari Litmasen varajumala-asemaa.
Nuorennusleikkaus on vasta alussa, mutta paljon hyvää ehditään tehdä vielä tämänkin karsinnan aikana. Toivottavasti Baxterilla on munaa rohkeisiin ratkaisuihin myös jatkossa.
Vaikuttaa siis siltä, että Suomi lähti hakemaan rohkeasti voittoa, eikä vain varmistelemaan minimitulos - tasapeliä.
Olen todella iloinen, että sukkahousu-Roy lähti ison rahan perään tuhoamaan muita joukkueita, ja Suomen maajoukkueesta voidaan lopultakin alkaa rakentaa voittavaa joukkuetta.
Näissä karsinnoissa jokaisesta ottelusta on lähdettävä hakemaan voittoa, voittoa ja voittoa.
Hieman optimistisesti sanoisin, että mm-unelma elää. Venäjä on edelleen - em-kisoista huolimatta - iso kysymysmerkki ja otteluita menee perinteisesti vielä paljon ristiin.
 

Steele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Florida Panthers
Ei tämmönen 3-3 tulos kyllä aiheuta mitään muuta kuin vitutusta, niin paljon tarjottiin mut luu jäi käteen taas. Olis ollu nasuria aiheuttaa Saksalle sen historian ensimmäinen vieraspelitappio MM-karsinnassa. Ei tasapeleillä mennä MM-kisoihin se on varma.
 

fani#x

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Peliin vaan. Nyt on loistava tilaisuus nähdä huippu jalkapalloa. Saksan nimilista on komeaa katsottavaa. Minä ainakin lähden katsomaan Saksaa ja saksalaisten pelaajien otteita kentällä
Eiköhän tässä pelissä taas tule esiin mikä on Jalkapallon ja potkupallon ero.
No mieshuora, paljonko peli päättyi?
Kuinka selvästi (taas) tässäkin pelissä tuli esiin jalkapallon ja potkupallon ero?
 

mynthon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pittsburgh Penguins
Ensin negatiiviset asiat pelistä:
En ymmärrä kaikkien suorastaan ylistäviä sanoja Romanista. Okei kaveri suorastaan dominoi ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella puoliajalla meni kyllä järjettömäksi roiskimiseksi. Varmasti vähäiset pelit aiheuttivat nopean väsymyksen, mutta toinen puoliaika oli lähes luokaton Romanilta. Tää jätkä pystyy paljon parempaan!

Mielestäni Hyypiä oli ainakin ensimmäisellä puoliajalla täysin kujalla. Hidas, kankea eikä lukenut peliä lähellekkään niin hyvin kuin viime karsinnoissa. Jässin olisi pitänyt pelastaa ainakin yksi Saksan maaleista. Heikkinen taisteli hyvin, mutta tatsi palloon oli kuin kymmenvuotiaalla kakaralla. Njazi vaikutti hitaalta ja laiskalta.

Positiivista:
Veli Lampi! Jumalauta! Vei Euroopan parasta laitapakkia P.Lahmia kuin mikäkin tähtipelaaja. Huikea esitys, koko pelin paras pelaaja.
Mika Väyrynen! Mieletön paluu. Mihin me Kuningas Litmasta edes tarvitaan enää?!
Daniel Sjölund toi piristysruiskeen peliin, hyvät keskitykset ja hieno maali. Vähän suoraviivaisuutta ja rohkeutta lisää.
Tintti näytti jälleen epäilijöilleen, joihin myös minä lukeuduin. Mutta en lukeudu enää.

Kaiken kaikkiaan Suomi näytti ettei se ole enää riippuvainen kuninkaasta, eikä edes Sami Hyypiästä. Tämä oli paljon parempi asia pitkällä tähtäimellä kuin tuo saavutettu tasapeli!
 
Saksalle ei Saksassa pärjätä mitenkään, joten Venäjä ja muut vastustajat on voitettava jokainen kotiotteluissa.

Olet ainakin osittain hakoteillä. Viimeksi kun Suomi pelasi Saksaa vastaan vieraissa karsintojen merkeissä oli tuliaisina tasuri. Ei Suomi silloinkaan pelillisesti mikään järisyttävän hyvä ollut, mutta otti pisteen Saksalta ja piti kotijoukkueen nollilla. Mikään ei oikeastaan edes viittaa siihen, että Saksalla ei voi mitenkään pärjätä vieraissa.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olihan jännä ja vittumainen peli eilen. Huikea fiilis aina kun Suomi meni johtoon ja armoton vitutus kun homma resetoitiin saman tien. Jotenkin sitä aavisteli sen 3-2 maalin jälkeenkin että eihän tämä voi kestää, sentään puoli tuntia pojat kärvisteli kunnes puolalainen Klose sitten flipperöi pallon maaliin.. Siinä sai ihminen jännittää koko rahan edestä vaikka ilmaiseksi matsia pääsi kattelemaankin.

Kyllä mä silti tämmösiä pelejä kattelen miljoona kertaa mieluummin kun jotain 0-0 nyhjäilyjä kaikkia vastaan. Kunniakas aloitus Baxterille, ei tuu Hodgsonia tällä touhulla ikävä laisinkaan. Tosin vielähän ei olla kun yksi peli pelattu, hirttoköysi kaivetaan Baxterillekin kyllä saman tien kaapista jos Azereilta mennään ottamaan pataan tai pelataan Liechtensteinin kanssa 7-7. Waleskin olisi voitettava sekä kotona että vieraissa, muuten menee hommat reisille. Ryssät ja natsit on sitten oma lukunsa, periaatteessa pisteitä pitäisi saada mutta liikoja ei sovi odottaa. Jos vaikka ryssät saisi jollain ilveellä kotona kaadettua ja vieraissa taisteltua tasuri ja natsit jäisi kanssa omassa kotipelissään tasuriin niin siinähän mentäis sitten Afrikkaan Brasiliaa vastaan pelailemaan. Hullu ajatus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös