Suomi jalkapallon MM-kilpailuihin 2010

  • 302 137
  • 2 017

Fordél

Jäsen
Itsellä ei riitä luottaa Mäenpäähän alkuunkaan. Miksi pelaaja, joka ei kunnolla mahdu Hollannin 2. liigassa pelaamaan, olisi vastaus ongelmaan?

Kait se jotain on tehnyt oikein kun pelaa ensi kaudella Hollannin pääsarjassa ja Willem II:ssa.

J.Jääskeläinen on pelannut 10 vuotta Boltonissa ja noussut siellä legendan asemaan. Hieno homma!

Siitä päästään sitten tähän, että kuinka monta voittoa/tasuria Jääskeläinen on ryöstänyt Suomen maajoukkueelle? Eilen mm. meni kolme taakse, niinkuin Saksaa vastaan 10.9. ja Venäjää vastaan 15.10.

Antti Niemi onnistui maajoukkueessa aina paremmin kuin Jässi, jonka otteet ovat olleet sangen keskinkertaisia Suomi-paidassa.

Antti Niemi on ollut ehdottomasti parempi, mutta toisaalta hänen ei tarvinut pelata edessään täysin kangistunut puolustuslinja. Jässi oli maajoukkueuransa alkuvaiheessa hyvin ailahtelava, mutta tämän jälkeen otteet ovat parantuneet huomattavasti eikä Suomen menestymättömyys ole tippaakaan Jässistä kiinni. Joitain helppoja on toki menny, mutta vastapainoksi tulee aina muutama gamesaver (joilla ei tosin tee mitään kun puolustus ei siivoa ja hyökkääjät eivät tee maaleja).

Niki Mäenpää ei varmaankaan ole ainoa vaihtoehto maalivahdiksi Jääskeläisen lopetettaessa uransa maajoukkueessa.

Ei niin kun onhan meillä myös Enckelman!

No joo, mutta tuskin me tuohon maalivahtikysymykseen tullaan kaatumaan. Tottahan se on, että Jässin takana ei ole ketään selvää mantelinperijää ei ole, mutta onneksi on paljon lupaavia nuoria veskoja kuten Maanoja ja Hradecky. Siinä välissä varmasti on Mäenpään mahdollisuus lunastaa ykkösveskan paikka itselleen.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole sinun havainnut soihduttelujupakoissa kirjoittamani kaltaisuuksia viljelleen.

Summa summarum: Olet aivan oikeassa/samaa mieltä kuin itsekin noista stadionin tapahtumista.

Juu itse olen aika tiukasti noita soihtuja vastaan tapahtumissa joissa on paljon ihmisiä lähekkäin, koska potentiaali siihen, että jotain pahempaa sattuu on kovin suuri.

Jääkiekossa soihdut on tietenkin täysin idioottimaisia, kun ollaan hallissa sisällä, niin tilanne muuttuu vielä paljon vaarallisemmaksi. Mutta se jääkiekosta tässä fudistopicissa.

Sen mitä eilen keskustelin yhden turvajärjestelyistä vastaavan kanssa, niin hän suuresti hämmästeli, että miten ne saa niitä sinne kuljetettua, koska sen verran tarkasti varsinkin nämä vieraskannattajalohkoon menevät tutkitaan eikä heillä pitäisi olla mahdollisuutta enää sisään menon jälkeen olla fyysisessä kontaktissa muiden katsojien kanssa. Kyseinen henkilö epäili, että soihdut ja raketit on kuljetettu "hanurissa" sisään, tiedä sitten.

Pääasia ettei kuitenkaan mitään pahempaa sattunut. Itellaa varmaan ärsyttää, kun keskiympyrän kokoiseen mainospaitaan soihtu teki omat jälkensä.
 
Salama44

Jäsen
Sen mitä eilen keskustelin yhden turvajärjestelyistä vastaavan kanssa, niin hän suuresti hämmästeli, että miten ne saa niitä sinne kuljetettua, koska sen verran tarkasti varsinkin nämä vieraskannattajalohkoon menevät tutkitaan eikä heillä pitäisi olla mahdollisuutta enää sisään menon jälkeen olla fyysisessä kontaktissa muiden katsojien kanssa. Kyseinen henkilö epäili, että soihdut ja raketit on kuljetettu "hanurissa" sisään, tiedä sitten.
Epäilen tätä. Eiköhän ne saa ne jostakin aidan raosta pujotettua sisään ja sitten joku hakee ne sieltä tauolla.
 
J.Jääskeläinen on pelannut 10 vuotta Boltonissa ja noussut siellä legendan asemaan. Hieno homma!

Siitä päästään sitten tähän, että kuinka monta voittoa/tasuria Jääskeläinen on ryöstänyt Suomen maajoukkueelle? Eilen mm. meni kolme taakse, niinkuin Saksaa vastaan 10.9. ja Venäjää vastaan 15.10.

Antti Niemi onnistui maajoukkueessa aina paremmin kuin Jässi, jonka otteet ovat olleet sangen keskinkertaisia Suomi-paidassa.

Niki Mäenpää ei varmaankaan ole ainoa vaihtoehto maalivahdiksi Jääskeläisen lopetettaessa uransa maajoukkueessa.

Viestistäsi saa sellaisen käsityksen, että Jussi Jääskeläinen on ainoa este sille, ettei Suomi ole kyennyt voittamaan kahta kertaa Venäjää tai kertaalleen Saksaa. Todellisuudessa (jos olet pelejä seurannut) maalivahtia on ihan turha osoitella.

Verrattuna Niemeen Jääskeläisellä oli maajoukkueessa pitkään alisuorittajan leima. Siitä mies on vanhemmalla iällä mielestäni päässyt eroon ja on pari viime kautta ollut samalla tasolla kuin Niemi oli Suomi-paidassa. Seurajoukkueessaan Jässi on luonut jopa Niemeä paremman uran.

Kait se jotain on tehnyt oikein kun pelaa ensi kaudella Hollannin pääsarjassa ja Willem II:ssa.

Varmasti on tehnyt jotain oikein urallaan. Kysymys ei ollutkaan siitä, vaan siitä, että onko seurajoukkueessaan vähälle peliajalle jäävää pelaajaa kovin hedelmällistä peluuttaa maajoukkueessa. Tästä kun on esimerkiksi Kallion ja aiemmin mm. Väyrysen kohdalla ollut puhetta. Eikä muuten Mäenpään peliaika ainakaan tule kasvamaan seurajoukkueessa siirryttyään sarjaporrasta ylemmäs.
 
Viimeksi muokattu:

Kaivanto

Jäsen
Sellainen huomio vielä, että tällä hetkellähän Saksa on Suomea kuusi pistettä edellä. Jos Venäjä päihittää Saksan kotonaan ja Suomi onnistuu kaatamaan kolme pienempää maata ennen viimeistä kierrosta, on ero ennen päätöskierroksen keskinäistä peliä kolme pistettä. Voitolla Suomi nousisi ohi Saksan, koska keskinäisistä olisi neljä pistettä.

Maaliero ratkaisee ennen keskinäisiä otteluja. Se on Saksalla +14 ja Suomella -2. Tilanteen kääntyminen on aika kaukainen ajatus. Saksan tappio Venäjälle ja Suomen voitto Saksasta kääntäisivät tilannetta vähintään 2 maalia, tuskin paljon enempää. Suomen pitäisi jäädä muissa kolmessa matsissaan viitisentoista maalia plussalle. Walesista 2-0-, Azereista 3-0- ja Liechtensteinista 10-0-voitto, tiukat mutta realistiset tavoitteet...

Säännöt

In the league format, the ranking in each group is determined as
follows:
a) greatest number of points obtained in all group matches;
b) goal difference in all group matches;
c) greatest number of goals scored in all group matches.
If two or more teams are equal on the basis of the above three criteria,
their rankings will be determined as follows:
d) greatest number of points obtained in the group matches between
the teams concerned;
e) goal difference resulting from the group matches between the
teams concerned;
f) greater number of goals scored in all group matches between the
teams concerned;
g) drawing of lots by the FIFA Organising Committee.
 
Salama44

Jäsen
Hiddinkiltä aika tyly lausunto Suomen pelistä. "Suomi ei halunnut hyökätä". Suomi sai hänen mukaansa 1-2 maalintekopaikkaa niin kuin itsekin vähän ennen peliä arvelin. Miten Suomi tällaisista lähtöasetelmista voi haaveilla jostakin karsintapaikasta? Venäjän ei tarvinnut edes esittää parastaan. Niin kuin Moisanderkin kertoi, he olivat jo hieman rauhoittaneet peliä kun tämä pääsi kentälle. Kuitenkin Venäjä pääsisi tekemään vastaiskulla 3-0 maalin vaikka Suomi pyöritti palloa pääasissa keskikentällä eikä rangaistusalueen rajoiltakaan kukaan oikein uskaltanut laukoa. Ei edes Litmanen. Ei tuota puolustuspeliäkään voi paljon paremmaksi kehua vaikka nyt ei itse tehtykään niitä vastustajan maaleja. Moskovassa Suomella oli jopa enemmän malintekopaikkoja kuin Helsigissä. Mahtoi olla iso pettymys kotiyleisölle.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Mitä vittua nyt taas. En lähtisi kenenkään älykkyyttä punnitsemaan, en ainakaan yhden jutun perusteella. Ja vaikka Nurmela olikin maajoukkueaikanaan kenties kaikista dissatuin pelaaja, niin ei hän nyt sentään mikään b-luokan futari ollut meidän mittakaavassa. Mittava ura Euroopassa ja 70+ maaottelua.

Todistit omalla älynväläyksellä tasosi. Älykkyyttäsi en arvostele, koska ei kuulu tapoihini.

No olihan tuo Nurmelan kommentti niin käsittämätön, että hyvin paljon kertoo miehen ajatuksenjuoksusta. En tiedä, olenko koskaan kuullut tyhmempää ns. asiantuntijan kommenttia urheilulähetyksen yhteydessä.

Pelitaidoiltaan ehkä yliarvostetuimpia suomalaisia, ketä tiedän. Tuskin kovin montaa muuta maata löytyy, jossa olisi saanut mj-paidan päälleensä pukea(ja tällä en tarkoita, että maailmasta löytyisi vain muutama hassu samantasoinen tai heikompi maajoukkue kuin mitä Suomi on).

edit: jos yhtään helpottaa niin kärkkääseen kommenttiini toki vaikuttaa myös se, että Nurmela oli aikoinaan ehkä inhokkipelaajani nr.1, enkä tosiaankaan ymmärtänyt hänenkään roikottamista maajoukkueen mukana. Nevertheless, täysin käsittämätön miehen kommentti eilen oli.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Varmasti on tehnyt jotain oikein urallaan. Kysymys ei ollutkaan siitä, vaan siitä, että onko seurajoukkueessaan vähälle peliajalle jäävää pelaajaa kovin hedelmällistä peluuttaa maajoukkueessa. Tästä kun on esimerkiksi Kallion ja aiemmin mm. Väyrysen kohdalla ollut puhetta. Eikä muuten Mäenpään peliaika ainakaan tule kasvamaan seurajoukkueessa siirryttyään sarjaporrasta ylemmäs.

Ei tietenkään peliaika tule kasvamaan kun oli omassa joukkueessaan ykkösveska ja yksi sarjan parhasta maalivahdeista. Willemissä on kuitenkin kaksi iäkkäämpää maalivahtia ja Mäenpää hankittiin kakkoseksi Aertsin aisapariksi. Mäenpäätä tullaan varmasti ajamaan sisään ja loppu onkin miehestä itsestään kiinni. Aerts on kyllä seuran ykkösveska Mäenpäänkin tulon jälkeen, mutta hänen paikkansa on kaikkea muuta kuin kiveen hakattu. Katsotaan siis rauhassa mihin Mäenpään ura kehittyy ja toivotaan siksi aikaa Jässin uran jatkoa maajoukkueessa.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä on tilanne nuorissa maalivahtien suhteen? Maanoja nyt tietty, mutta mites se toinen Moisander? Ja ketä muita? En ole vähään aikaan taas seurannut.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Vittu mitä paskaa täällä taas on jauhettu. Puhutaan nuorennusleikkauksista ym. tilanteessa, jossa Suomen on todellakin kerran ennen sitä vuotta 3000 saatava kori, josta voidaan pienellä munkilla mennä kisoihin.

Ei Suomi tarvitse lopuista peleistä näillä näkymin kuin yhden pisteen mennäkseen kolmoskoriin ja ainoastaan voittamalla kaikki ottelut voi nousta kakkoskoriin. Sillä ei ole koriarvontojen kannalta merkitystä nouseeko Wales Suomen ohi vai ei. Toki mitä enemmän pisteitä lopuista otteluista, niin sitä vähemmän pisteitä sitten sitä seuraavissa karsinnoissa kakkoskoriin nousemiseen/kolmoskorin pitämiseen vaaditaan.

Ensi kisojen kori on Suomen osalta kuitenkin käytännössä selvä, joten kyllä minunkin mielestäni sellaiset pelaajat jotka eivät kuitenkaan seuraavissa karsinnoissa jatka voisi jättää pienempään rooliin tai jopa kokonaan pois ainakin viimeistään sitten kuin teoreettinenkin mahdollisuus kisoihin on mennyt.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mitäs se kori merkitsee jos ei ole yksinkertaisesti pelaajia näihin karkeloihin? Ei kai itseisarvo voi olla se, että joskus vain päästään arvokisoihin ja thats it? Suutari pysyköön lestissään.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Mitäs se kori merkitsee jos ei ole yksinkertaisesti pelaajia näihin karkeloihin? Ei kai itseisarvo voi olla se, että joskus vain päästään arvokisoihin ja thats it? Suutari pysyköön lestissään.

Vaikka tämä olikin hellyttävä provo, niin kerrotaan tämä vaikka kendokielellä niin ymmärrät: "korin" merkitys on vähän sama kuin jääkiekon MM-kisojen alku- ja jatkolohkojen merkitys. Tuskin Suomikaan haluaa puolivälieriin heti Kanadan/Venäjän vastaansa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sen mitä eilen keskustelin yhden turvajärjestelyistä vastaavan kanssa, niin hän suuresti hämmästeli, että miten ne saa niitä sinne kuljetettua

Turvatarkastukset ovat pelkkä vitsi, koska kalsareita ei tarkasteta koskaan ja sen tietää aivan jokainen kuka tämmöiseen haluaa ryhtyä. Siitä ei todellakaan ole mitään vaivaa sujauttaa pullo puoleksi minuutiksi pippeliin. Ei ne pommitkaan varmaan missään peräsuolessa kulje, koska semmoiseen ei ole tarvetta.

Kai tämän voi tänne kirjoittaa, koska mikään ei tule muuttumaan ja luulisi keltatakkien työnkin olevan aika turhauttavaa, kun mihinkään ei saa koskea. Täytyyhän niiden tajuta mitä siinä tapahtuu.
 
Ei tietenkään peliaika tule kasvamaan kun oli omassa joukkueessaan ykkösveska ja yksi sarjan parhasta maalivahdeista. Willemissä on kuitenkin kaksi iäkkäämpää maalivahtia ja Mäenpää hankittiin kakkoseksi Aertsin aisapariksi. Mäenpäätä tullaan varmasti ajamaan sisään ja loppu onkin miehestä itsestään kiinni. Aerts on kyllä seuran ykkösveska Mäenpäänkin tulon jälkeen, mutta hänen paikkansa on kaikkea muuta kuin kiveen hakattu. Katsotaan siis rauhassa mihin Mäenpään ura kehittyy ja toivotaan siksi aikaa Jässin uran jatkoa maajoukkueessa.

No nyt olet kyllä väärässä. Den Boschissa Niki Mäenpää oli tällä kaudella selkeä kakkosmolari. Ykkösmaalivahti Brazim Zaari pelasi 30+ peliä liigassa ja Mäenpää pelasi 7 peliä. Ei siis ihan ykkösmaalivahdin ottelumääriä Nikillä, vaikka miten sanot. Kautta aiemmin Mäenpää oli vielä ykkösmaalivahti, mutta 4 vuotta nuorempi Zaari syrjäytti hänet täysin kuluneella kaudella. Varmasti tuollakin peliajalla voisi olla "yksi sarjan parhaista maalivahdeista", mutta joka tapauksessa omastakin joukkueesta löytyi parempi. Tai näin ainakin valmennuksen mielestä.

Kuten sanoit, Willem II:n ykkösmaalivahti viime kausina on ollut Maikel Aerts. Hän on myös joukkueensa kapteeni, joten eiköhän hänen paikkansa ole kiveenhakattu vielä jonkin aikaa. Kokemusta tosiaan on, mutta ei 33v ole maalivahdille ikä eikä mikään. Toivottavasti Mäenpäätä aletaan ajamaan sisään vähitellen. Ihan näin Suomen maajoukkueenkin kannalta. Tulevalle kaudelle en osaa ajatella Mäenpäälle vielä paljoa vastuuta Hollannin liigassa.
 
Fordél

Jäsen
No nyt olet kyllä väärässä. Den Boschissa Niki Mäenpää oli tällä kaudella selkeä kakkosmolari. Ykkösmaalivahti Brazim Zaari pelasi 30+ peliä liigassa ja Mäenpää pelasi 7 peliä. Ei siis ihan ykkösmaalivahdin ottelumääriä Nikillä, vaikka miten sanot. Kautta aiemmin Mäenpää oli vielä ykkösmaalivahti, mutta 4 vuotta nuorempi Zaari syrjäytti hänet täysin kuluneella kaudella. Varmasti tuollakin peliajalla voisi olla "yksi sarjan parhaista maalivahdeista", mutta joka tapauksessa omastakin joukkueesta löytyi parempi. Tai näin ainakin valmennuksen mielestä.

Kyllä kyllä, sillä Mäenpäähän oli loukkaantuneena syksyn, mutta eikös tuo pelannut sen jälkeen tärkeimmissä otteluissa ja vielä hyvin. Tai sitten allekirjoittaneen muisti pettää ja nää mun kirjoitukset kannattaa jättää omaan arvoonsa.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mitäs se kori merkitsee jos ei ole yksinkertaisesti pelaajia näihin karkeloihin? Ei kai itseisarvo voi olla se, että joskus vain päästään arvokisoihin ja thats it? Suutari pysyköön lestissään.
Taidan tietää mitä jäsen Len ajaa takaa, ja olen ihan samaa mieltä.

Oletetaan, että joskus jollain ihmeen tuurilla Suomi pääsisikin vaikkapa MM-lopputurnaukseen. Sielläpä tulisikin samaan lohkoon esimerkiksi Argentiina, Italia ja Kamerun. Kolme kertaa turpiin, maaliero 0-11 ja kotiin. Kuka tästä nauttisi?

Parempi ettei mennä isojen poikien leikkiin väkisin mukaan, voipi tulla vaan pipi ja naapurin Rane rikkoo lelut. Itkettää.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät

Tästä tuli se Pandan lakumainos mieleen. Niin suomalaista, niin suomalaista.

Tosiasiassahan MM-kisapaikka (myös EM ennen kisojen maamäärän kasvattamista) olisi palloiluhistorian kovin suoritus ja valtaosa suomalaisista siitä nauttisi.
 
tutzba

Jäsen
Tosiasiassahan MM-kisapaikka (myös EM ennen kisojen maamäärän kasvattamista) olisi palloiluhistorian kovin suoritus ja valtaosa suomalaisista siitä nauttisi.

Nauttisi tietysti. Oikein hehkuttaisi, kuinka meidän pojat pääsi MM-kisoihin ja meidän pojat voittaa mestaruuden. Ensimmäinen peli, tappio, toinen peli, tappio, kolmas peli, tappio.

Ja Suomen kansa tekee sitä, missä se on parhaimmillaan. Haukkuu pelaajat. "On se nyt vittu kumma kun ei kiinnosta edes MM-kisoissa pelata, kaikki vaihtoon saatana."

Suomen MM-kisapaikka on yhtä lähellä kuin se, että minä alkaisin naida miehiä. Joskus vähän kauempana, joskus vähän lähempänä, mutta koskaan se ei tule lopullisesti toteutumaan.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Onko täällä tosiaan joku kilpailu, että kuka kirjoittaa jatko-osan sille Pandan mainokselle?

Ei tuu tapahtumaan tai jos tapahtuukin niin sitten hävitään kyl kaikki pelit ja jos ei hävitä niin ainakin voitetaan väärin!
 
SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Oletetaan, että joskus jollain ihmeen tuurilla Suomi pääsisikin vaikkapa MM-lopputurnaukseen. Sielläpä tulisikin samaan lohkoon esimerkiksi Argentiina, Italia ja Kamerun. Kolme kertaa turpiin, maaliero 0-11 ja kotiin. Kuka tästä nauttisi?

Minä nauttisin.

Tosin, jos nyt oltaisiin kisoihin menossa, olisi varmaan sekä Saksalle että Venäjälle laitettu suht tasaväkisesti kampoihin, joten en oikein käsitä miksi siellä kisoissa tulisi yhtäkkiä joku tasonpudotus. Siksihän sinne karsitaan että pääsevät vain ne jotka oikeasti siellä ovat pärjäämässä, pl. pikkumaanosaliittojen kiintiöpaikoilla tulleet arabiemiirit yms.
 
kovalev

Jäsen
Silloin kun Suomi arvokisoihin selviytyy, (se päivä koittaa väistämättä) ei se missään nimessä tule olemaan mikään heittopussi, joka häviää kaikki pelinsä murskaluvuin.
Varsinkin MM-kisojen historiassa on esimerkkejä todellisista heittopusseista, kuten Zaire -74, El Salvador -82, eikä Suomi mene tämän jonon jatkoksi.

Tod.näk. pääsy arvokisoihin nostaisi täällä ennenkokemattoman futisbuumin ja sen jälkeen olisi kaikki mahdollista myös pelillisesti.
Mutta pitkäjänteistä kehitystyötä tarvitaan ja valmentaja, joka on valmis tähän sitoutumaan.
 
Kyllä kyllä, sillä Mäenpäähän oli loukkaantuneena syksyn, mutta eikös tuo pelannut sen jälkeen tärkeimmissä otteluissa ja vielä hyvin. Tai sitten allekirjoittaneen muisti pettää ja nää mun kirjoitukset kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Joo kyllähän Mäenpää loukkantui loppukesästä ja oli jokusen kuukauden sivussa. Sitä emme tiedä miten olisi käynyt Mäenpään peliajalla jos olisi ollut koko kauden kunnossa. Takana kuitenkin oli nuorempi ja lupaavampi haastaja eli ns. superjunnu, siis tämä jo mainittu Zaari (-89), joka on jo Marokon maajoukkueeseenkin noussut. Ei ollut Niki ykkösmolari, johtui sitten loukkaantumisesta tai ei.

Alkuperäinen sanomani oli se, että Mäenpäälle ei tällä kaudella paljon matseja kertynyt eikä kerry välttämättä ensi kaudellakaan. Toivottavasti sitten tulevaisuudessa jos hänestä meinataan maamme ykkösmolaria leipoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös