Arvostan sitä, että nyt tehdään se sukupolvenvaihdos, mutta pitääkö sen olla kerralla näin jyrkkä?
Kokonaisuutena olen laajalti kanssasi samaa mieltä, mutta lainaamaani kohtaa pitää lähestyä vähän toiselta kantilta. Kuten nimim.
Benicio jo viittasi, tässä tilanteessa ollaan pakon edessä.
Virhe oli Stuart Baxterin palkkaaminen päävalmentajaksi. Hän osoittautui täysin vääräksi mieheksi pelillisestikin, mutta pahin virhe oli kokonaiskuvan täydellinen kadottaminen: ns. kultainen sukupolvi (ai että mä vihaan tuota sanaa) oli jo ikääntynyt käsiin ja käytännössä siinä vaiheessa sillä porukalla kisoihin ei ollut realistisia mahdollisuuksia. Hodgsonin palkkaaminen ja silloinen puhtaasti lyhyen tähtäimen "karsinnat menestyksellä läpi ja kisoihin" -strategia oli vielä hyvä veto, joka oli lähellä tuottaa sen kaivatun jättipotin. Hodarin kauden jälkeen ilmeisesti lyhyen tähtäimen toiveita vielä eläteltiin ja lähes koko joukkue oli täynnä vanhan polven pelureita aina vaihtopenkin Ato Pohjaa myöten.
Toki Baxterin ja palloliiton kavereiden suusta kuultiin korupuheita, joissa korostettiin päävalmentajan sitoutumista suomalaisen jalkapallon kehittämiseen yleisesti. Ja vitut, sano Vatanen. Miksi joku brittikoutsi tahraisi CV:tään suomalaisen jalkapallon keskipitkän tähtäimen eduksi, kun tiesi, ettei varmasti tässä maassa enää muutaman vuoden päästä vaikuta? Ei Baxteriä kiinnostanut paskaakaan ottaa penkille raakileita ja antaa heille minuutteja maajoukkuekokemuksen kartuttamiseksi.
Pommi tipahti, kun iso kasa maajoukkuemiehiä ilmoitti lyhyen ajan sisään lopettavansa pelit maajoukkueessa. Nuorennusleikkaus tapahtuu nyt pakon edessä yhtäkkiä.
Hodgsonin kauden jälkeen olisi pitänyt valita suomalainen koutsi pitkällä sopimuksella (kuten Paatelainen nyt valittiin paria vuotta liian myöhään). Suomalainen siksi, että vain suomalaisella voi olla ammatillisen tahdon lisäksi myös sydämen tahtoa kehittää suomalaista jalkapalloa.
Tämä viesti on täyttä jälkiviisastelua. En itsekään aikanaan vastustanut Baxterin palkkaamista. Luotin naiivisti niihin korupuheisiin suomalaisen jalkapallon kehittämisestä enkä myöskään suostunut luopumaan arvokisapaikkatoiveista Hodgsonin ajan jälkeen edes hetkeksi, vaikka järki yrittikin sanoa toista maajoukkueen ikääntyessä käsiin.
Nyt on pakko katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja toivoa, että ne valoisat päivät koittavat sitten joskus. Näiden karsintojen loppuvaiheessa ja seuraavassakin karsinnassa kyyti tulee olemaan keskimäärin erittäin kylmää. On kuitenkin pakko saada sieltä täältä myös iloisiakin tuloksia, jotka vahvistavat maajoukkueen uuden rungon kasvualustaa EURO-2016 -karsintoja ajatellen. On vain toivottava, että tämän joukkueen nuorista sekä mahdollismman monesta muusta suomalaisesta pelaajasta kehittyisi hyvän eurooppalaisen tason pelaajia, jotka muodostaisivat tuohon karsintaan tasaisen hyvän maajoukkueen.
Toivon Mixulle ja nuorelle maajoukkueelle työrauhaa tässä pitkässä projektissa, mutta pahoin pelkään, että median haaskalinnut ja lukuisat muut pahanilmanlinnut tekevät parhaansa ilmapiirin tulehduttamisessa kun ikäviä tuloksia väkisin tulee vielä lisää.