Ahtisaari yritti jotakin, mutta tuohon aikaan Suomi arvioi sekasortoisessa tilassa olleen Venäjän uhan liian pieneksi ajatellen jäsenyyttä. Siksi kaikkein vahvin paine jäi antamatta eikä Ahtisaaren näkemyksellä lopulta erityistä painoarvoa olisi missään skenaariossa ollutkaan. Hän oli epäsuosittu presidentti ja jonkinlainen liikkuva vitsi kansan keskuudessa. Jälkikäteen saatu maineensa perustuu pitkälti Nobeliin, kahdeksan vuotta presidenttikauden jälkeen.
Varmasti lama-ajan sotkuja siivonneet poliitikot olivat jossain määrin kyllästyneitä turvallisuuspolitiikkaan ja lännettymiseen. EU-äänestys meni varsin tiukalle ja näytti pitkään johtavan kielteiseen päätökseen. Ilman poliittisen johdon sekä erityisesti median vahvaa tukea Suomea ei Brysseliin olisi viety. Neljä vuotta myöhemmin päätettiinkin jo luopua markasta ja siirtyä euroon eli muutoksen tahti oli ihan valtavan kova.
Siihen ei omat nojatuolitutkijan kyvyt riitä sanomaan, olisiko Elisabeth Rehn ollut Ahtisaarta suositumpi ja siten vahvempi presidentti. Ainakin 2000 vaaleissa hänen saumansa katosivat Halosen ehdokkuuden myötä täysin, vaikka lähti ehdokasasetteluun ennakkosuosikkina.