Mainos

Suomen talous – absoluuttista totuutta etsimässä

  • 371 252
  • 3 473
Tuossa hallituksen johtava talousasiantuntija selittää, miten 100000 uutta työpaikkaa saadaan. Aika paljon ollaan miinuksella tuosta tavoitteesta.

Vaikka en nyt monista hallituksen toimenpiteistä samaa mieltä olekaan niin nuohan ei sinänsä ole mitenkään ristiriidassa. Hallitus voi luoda toimillaan 100000 uutta työpaikkaa ja samaan aikaan maailman sekä eteenkin Euroopan taloustilanne voi vähentää vaikkapa 120000 työpaikkaa, eli kokonaisuus on edelleen miinuksella. Toki eri asia saako tämä hallitus (tai Suomen näytöillä mikään muukaan) niitä luotua mutta noin yleisellä tasolla.
Ainakin Nesteen uudella toimarilla on kovat puheet. Samainen Malinen ajoi Suomen Postin sekavaan tilaan teemalla ”Posti - Suomen paras työpaikka”. Nyt kannattaa myydä Nesteen osakkeet vielä kun ehtii.
Eikös Malinen tehnyt ainakin lukujen perusteella aika hyvääkin työtä Postin johdossa ja aikalailla sitä mitä omistajakin odotti.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Eikös Malinen tehnyt ainakin lukujen perusteella aika hyvääkin työtä Postin johdossa ja aikalailla sitä mitä omistajakin odotti.
Teki mutta niillä luvuilla oli kova hinta. Niin palvelun tasossa kuin työtekijöiden kohtelussa ja jäljelle jääneiden kohtuuttomassa työkuormassa.
 
molari

Jäsen
Ainakin Nesteen uudella toimarilla on kovat puheet. Samainen Malinen ajoi Suomen Postin sekavaan tilaan teemalla ”Posti - Suomen paras työpaikka”. Nyt kannattaa myydä Nesteen osakkeet vielä kun ehtii.
Nesteet olisi pitänyt tajuta realisoida viimeistään siinä vaiheessa, kun oli selvää, että Ukrainan sota pitkittyy ja biodieselbisnes ottaa osumaa, aika lailla sen varaan oli homma laskettu ja osakekurssi huiteli yli 60 €, nyt n. 15 € - saavutus tämäkin. Onneksi valtio suurimpana omistajana haluaa osingot edelleen. Ja olihan Malisen edeltäjä ja koko Nesteen PR-osasto täysi katastrofi, aina kun avasivat suunsa, kurssi laski X %. Nämä uudet, tukiin ja poliittisiin päätöksiin perustuvat tuotteet ovat kyllä melkoista arpapeliä.
 
Teki mutta niillä luvuilla oli kova hinta. Niin palvelun tasossa kuin työtekijöiden kohtelussa ja jäljelle jääneiden kohtuuttomassa työkuormassa.
Eiköhän tuo tehty ihan hallituksen sekä omistajan toimeksiannosta. Jos halutaan saada enemmän tulosta niin se vaatii kuljetuspalveluiden mukaisessa matalakatebusineksessa yleensä toiminnan tehostamista. Posti pystyi kuitenkin Malisen aikana sekä kasvamaan, että tekemään enemmän rahaa eli ei siellä ihan perseelleen ole voinut hommat mennä asiakkaidenkaan mielestä.
 
ipaz

Jäsen
Teki mutta niillä luvuilla oli kova hinta. Niin palvelun tasossa kuin työtekijöiden kohtelussa ja jäljelle jääneiden kohtuuttomassa työkuormassa.
Se on valitettavaa, että jotkut kärsii ja joihinkin muutos osuu kovempaa kuin toisiin. Mutta koska yksilö ei ole tärkeämpi kuin organisaatio, niin organisaation pelastamiseksi on hyväksyttävä ettei aina ole hauskaa. Argentiina.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Osuvaa pohdintaa Suomen taloudesta ja syistä sen takana. Vesa Vihriälä käy läpi Suomen talouskasvun kysymyksiä Laboren johtajan Mika Malirannan ”Pinnan alta” ja Varman toimitusjohtajan Risto Murron ”Miksi Suomi pysähtyi” kirjojen pohjalta. Kasvun reseptiä etsimässä

Enpä nosta mitään erikseen esille. Blogi kannattaa lukea, samoin molemmat kirjat. Ovat tulossa itselleni.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Hyvä setti mutta ei mitään yllättävää: mm. osaavaa työvoimaa, TKI-panostuksia ja pääomitusta kasvuyrityksille kaivattiin.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

ipaz

Jäsen
Suomessa ei ole vieläkään tajuttu, että palvelualan innovoinnit ovat ihan yhtä tärkeitä kuin teollisuudessa. Palveluiden osuus bkt:sta on 40%, mutta alalla on huono tuottavuus - eikä siihen juurikaan investoida.

HS Vision jutussa myös vähittäiskaupan oligopoli S- ja K-ryhmän kesken on huono asia palveluiden tuottavuudelle (no shit Sherlock).

Jutun loppukaneetti: ”Suomesta puuttuu kansallinen visio elinkeinorakenteen muutoksesta, palvelutalouteen siirtymisestä”.

Viimeksi muokattu:

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Erittäin hyvä kirjoitus. Asia on juurikin näin. Hyvin toimiva palvelutalous on talouden kannalta tärkeä toimiala.

Ei riitä, että koneita ja tuotteita viedään ulkomaille. Tämän lisäksi on varmistettava huollon toimivuus ja muiden tärkeiden palveluiden saavutettavuus asiakkaille. Erittäin tärkeää on myös logistiikan toimintaedellytykset. Ne pitää olla kunnossa. Varaosia ja huoltoa tarvitaan jatkuvasti alasta riippumatta.

Viennin edistämiseksi täytyy tehdä paljon töitä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Niin, ja pitäisi tosiaankin miettiä, etyä miten sen palvelu tuottamisen kustannusrakennekin saadaan pohjalle, jossa sen tuotto syntyisi niinikään järjellisestä hinnoittelusta, joka osaltaan kannustaa niitä myös käyttämään palvelun sisältöä tässä sen enempää arvioimatta, koska ongelma koskee hyvinkin erilaisten palveluiden tuottajia.

Mutta eihän tältä(kään) hallitukselta ole tullut edes ajatuksen poikasta sille, miten palvelut saadaan rullaamaan, ja lisää yrittäjäkin mukaan.

Monet korjauspalvelutkin ovat tällä hetkellä osin täyttä kusetusta asiakkaalle päin, josta usein toki vastaa myös tuottaja, jolle ei myöskään palvelu merkitse mitään. Tähänkin saisi muutosta, jos kustannusrakenne sekä tuottajien äly sekä reiluus mahdollistaisi enemmän ihan yksityisiä
toimijoita mukaan niitä palveluita tuottamaan ihan virallisella statuksella.
 
Viimeksi muokattu:

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Suomessa ei vieläkään tajuta palvelujen merkitystä.
Coldplay Englannissa tekee tulosta paljon enemmän kuin Suomen keskot ja sokokset. Pakko tunnustaa: Suomen teollisuus on laadukasta ja palvelut. . . Antaa olla. .
 
Kiekkokanaria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat pohjoseen
Miten palstalaiset näkee, että saavutetaanko yli 9% työttömyyslukema myös tilastokeskuksen laskutavalla?
VM mukaisen laskutavan mukaan uskon 10% menevän rikki helmi-maaliskuussa.

Olisiko tämä jo 2000-luvun kovin työttömyys?
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Luultavasti työttömyys jatkaa kasvuaan vielä jonkun aikaa. Perustan sen käsitykselle muutosneuvotteluiden suuresta määrästä koko kuluneen vuoden aikana (jostain syystä tilastoja ei virallisesti julkisteta, mutta kyllä ne työvoimaviranomaisilla on tiedossa, eikä se ole mitenkään salainen tieto...)

Muutosneuvotteluiden seurauksena työttömyys kasvaa aina pitkällä viiveellä, koska pelkästä neuvotteluesityksen julkistamisesta menee tyypillisesti pari kuukautta ennen kuin irtisanomisista voidan tehdä päätöksiä. Ja siitä vasta alkavat irtisanomisajat, jotka voivat olla 6 kk pitkäaikaisilla työntekijöillä. Eli muutosneuvotteluilmoituksen antamisesta viimeistenkin työsuhteiden päättymiseen voi mennä jopa 8 kk.

Eli nyt syksyllä työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuu paljon alkuvuodesta käynnistyneiden muutosneuvotteluiden perusteella irtisanottuja. Ja tällä hetkellä käytävien neuvottelujen takia irtisanotut siirtyvät tilaston jatkeeksi pääasiassa vasta ensi vuoden puolella. Siten veikkaus helmi-maaliskuusta voi olla osuva. Keväällä nähdään myös lähteekö rakentaminen kasvuun. Sillä olisi suuret kerrannaisvaikutukset...
 
Kiekkokanaria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat pohjoseen
Luultavasti työttömyys jatkaa kasvuaan vielä jonkun aikaa. Perustan sen käsitykselle muutosneuvotteluiden suuresta määrästä koko kuluneen vuoden aikana (jostain syystä tilastoja ei virallisesti julkisteta, mutta kyllä ne työvoimaviranomaisilla on tiedossa, eikä se ole mitenkään salainen tieto...)
Juuri viime päivinä tullut aika suuria muutosneuvottelu pläjäyksiä. Telian vähennystarve noin 450 työpaikkaa, Ylellä kans muutama sata ainakin.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Ei ainakaa ihan koko totuus ole, etteivätkö rikkaat haluaisi maksaa veroja. Mikko kuusi maksoi 60M€ tuloistaan 30M€ veroja. Todennäköisesti hänellä olisi pienellä verosuunnittelulla olisi ollut mahdollisuus aika paljon noista säästää.

Listan kakkonen maksoi puolet vähemmän veroja, mitä Kuusi.

Pakko arvostaa tätä. Mutta samalla edelleen kyllä ihmetyttää eri tulolajien arvostus tai rankaisu.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Juuri viime päivinä tullut aika suuria muutosneuvottelu pläjäyksiä. Telian vähennystarve noin 450 työpaikkaa, Ylellä kans muutama sata ainakin.
Vientiteollisuuden tilanne ei ole mitenkään hyvä tällä hetkellä. Tilanne voi pahentua ensi vuonna jonkin verran, jos tilanne ei parane niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. Kaikki riippuu siitä miten Tramp suhtautuu tuontitulleihin ja muihin toimenpiteisiin Yhdysvalloissa. Ainakin nyt on sellainen tilanne, ettei kukaan voi tietää miten kaupankäynti jatkuu jenkkien kanssa.

Suuret tuontitullit ovat myrkkyä kaikkien kannalta katsottuna. Toivomme parasta, mutta pelkäämme pahinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös