Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 387
  • 4 075

Fordél

Jäsen
Heitin tuon osaksi täkynä, johon arvasin jonkun tarttuvan. Tiedän kyllä Niinistön linjan tuossa. Mutta on täysin eri asia, mitä todellisuus tulee olemaan. Uskoa saa vaikka joulupukkiin.

No todellisuutta on se, että Niinistön linja on se mikä täällä on sanottu. Todellisuutta on myös se, että Niinistön sana ei näissä asioissa juuri paina, koska eivät kuulu presidentin valtaoikeuksiin.

Nimimerkille HN totean, että nuo Harry Potterit ym. eivät mielestäni kuulu peruspalveluihin. Jos tuli erilainen kuva mielipiteestäni, niin sitten tuli. En minäkään niistä touhuista innostu. Tärkeintä olisi kuitenkin kirjastolaitoksen osalta taata ihmisiä parhaiten palveleva tapa toimia. Harry Potterit ym. eivät kuulu siihen. Mutta on myös vanhanaikaista linjata homma niin että kirjastot kirjastoina ja täti sanoo hys hys. Asiat ja ajat muuttuvat. Ihminen ei.

Menee OT ja asiasta voidaan jatkaa keskustelua muualla, koska aihehan on hyvin mielenkiintoinen.

Itse kuitenkin näen, että Harry Potterit todellakin kuuluvat peruspalveluihin. Peruspalvelut voidaan määritellä palveluiksi, jotka koskevat suurta määrää ihmisistä ja vaikuttavat heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Kirjastopalvelut menee ilman muuta tähän määritelmään. Jos asiaa vielä pilkotaan niin juuri suositut Harry Potterit jos jotkut, koskettavat suurta määrää ihmisiä. Nuoriso on merkittävä kirjastopalveluiden kohde ja jos niitä kerran luetaan ja veroeuroille halutaan oikeasti vastinetta niin silloin pitää tarjota myös Harry Pottereita ym.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Niinistön osalta minulle on vieläkin todella epäselvää mitä asiaa mies ajaa tällä hetkellä, oman etunsa lisäksi. Suomen kansan edusta ei ainakaan kannata puhua, paitsi silloin jos ei muusta tiedä.

Käy hyvä mies lukemassa Niinistön nettisivut, sieltä löytyy Saulin arvomaailma ja ajatukset.

Tässä keskustelussa ärsyttää ehdokkaiden virheiden etsiminen, sen sijaan, että keskusteltaisiin ehdokkaiden paremmuudesta presidentin tehtävään. Blue J:n kommentista tulee väkisinkin mieleen ajatus, ettei hän ole käynyt läpi ehdokkaista saatavilla olevaa tietoa, nettisivuja, artikkeleja yms. Tämä sama olo tulee muutenkin tästä ketjusta, pääasia on naureskella virheille.

Nykyään politiikassa on vallalla loanheitto, jokaisen ehdokkaan tulee olla täydellinen. Kärjistetysti sanottuna, jokaisen taloudesta päättävän poliitikon tulisi olla konkurssin tehnyt, olisi perspektiiviä asiaan. Olen huomannut tämän omassa ammatissa, kun on toiminut huostaanotettujen lasten kanssa, tavalliset oireilevat teinit eivät enää järkytä. Tällöin pystyy näkemään ongelmat oikeassa mittakaavassa ja puuttumaan olennaisiin asioihin. Tämän tyyppisiä päättäjiä me kaipaamme, sellaisia joilla on näkemystä, emme pumpulissa kasvaneita kauhistelijoita.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Presidenttitentiss | Presidentinvaali 2012 | Toista | YLE Areena | yle.fi kohdasta 7.10 eteenpäin Sauli selittää asian sinulle aivan itse.

En ollut nähnyt tuota haastattelua, mutta se ei poista sitä faktaa, että Niinistö totesi, että jos ajat huononevat, niin kirjasto on niiden asioiden joukossa, jotka menevät maksulliselle listalle. Eli asennemuutos ei ole poistunut vuosien saatossa. Kokoomuksen taholtahan muutenkin jo valmiiksi mustamaalataan tulevaisuutta, miten synkäksi on tulossa.

Lisäksi Niinistö edelleen VERTAA kirjaston, koulutuksen, sosiaalipuolen ja terveydenhuollon tärkeyksiä keskenään. Budjetit liikkuvat kirjastoissa aivan naurettavalla tasolla näihin muihin verrattuna, joten jotain suhteellisuudentajua toivoisi tältä ehdokkaalta sentään löytyvän! Sivuhuomautuksena pitää kyllä laittaa tähän sekin, että eihän siitä kauaa ole, kun uutisissa sanottiin, että terveydenhuollon puolella on paljon sellaisia menoja, jotka voidaan saada kuriin, esim. henkilökunta varastaa yms.kyllä niistäkin varmasti aika iso rahasumma lähtee vieraisiin taskuihin. Kirjaston menot on niin tarkkaan budjetoitu, että joka asialle löytyy kyllä perustelu minne on mennyt. Mitään huijausta ja välistävientiä ei voi tehdä.

Kirjasto on tärkeä henkireikä ja senpä vuoksi myös Pottereilla on paikkansa virkistyksen vuoksi. Kirjaston kuvaanhan kuuluu paitsi lukemisen edistäminen, myös koulutuksen tukeminen ja ihmisten virkistystarpeet. Siksi siellä on myös erilaisia leffoja jne.Formaatti ei ole aina yksi ja sama. Niinistö voisi ajatella asiaa siten, että kirjasto on ennaltaehkäisyä esim. mielenterveysongelmiin, kun syrjäkulman asukkikin näin huomioidaan vaikka kirjastoauton kautta. Itse paljon lukevana tiedän miten virkistävä hyvä kirja on ja kuinka se tekee mielen onnelliseksi pitkäksi aikaa. Sellaisia tuntemuksia ei pidä väheksyä niiden, jotka eivät lukemista harrasta, sillä he eivät voi asiaa ymmärtää.

Se vaara kirjastoilla on, että jos lähdetään täysin oikeistolaiselle tielle, niin sponsorit ovat yhä enenevissä määrin mukana kuvioissa ja voi tulla tilanne, jossa laulat sen lauluja jonka leipää syöt. Kirjasto pitäisi ehdottomasti pitää irti markkinatalouden lainalaisuuksista ja puolueettomana jokaiselle kansalaiselle.

Kirjastoista voisi tehdä ihan oman ketjun ja tiedän asiasta ehkä jonkin verran, uskoisin:) Mutta tarkempaan kirjastojen tilanteeseen en aio nyt paneutua. Jännätään iltaa pitääkö suruliputtaa vai ei;)

ps. Jokerit menee siinä kuin muutkin joukkueet, mutta yksi on ylitse muiden. KÄRPÄT!=)
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kirjailija Rowling saattaa olla eri mieltä kanssasi. Minäkin olen.

Kuuluuko Salatut Elämät peruspalveluihin? Sekin on pirun suosittu. Entäs Anna Abreu? Pitäisikö Big Brother 24H:n pyöriä ruuduilla paikallisessa sivukirjastossa?

Vastaan tähän vielä, vaikkei mulle ollutkaan. Kirjastoissa tulee olla myös kevyttä viihdettä, ei vain Nobel-tai Finlandiapalkittuja yms. Se ei ole itseistarkoitus, mutta jokin raja näihinkin vedetään. Mitään Harlekin-sarjoja ei kirjastoissa näy, eikä pornofilmejä yms. Niille on omat paikkansa muualla.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Kirjailija Rowling saattaa olla eri mieltä kanssasi. Minäkin olen.

Kuuluuko Salatut Elämät peruspalveluihin? Sekin on pirun suosittu. Entäs Anna Abreu? Pitäisikö Big Brother 24H:n pyöriä ruuduilla paikallisessa sivukirjastossa?

Kai nuo Potter-kirjat joutavat olla kirjastossa siinä missä Taru Sormusten Herrasta-, Tuntematon Sotias-, Remeksen- ja Pupu Tupuna-kirjatkin ns viihde/easy reading kirjallisuus.

Toinen asia on taas se, kuuluvatko Potter DVD:t ja XBOX-pelit sinne ja pitäisikö niistä kenties periä maksua...
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Kuuluuko Salatut Elämät peruspalveluihin? Sekin on pirun suosittu. Entäs Anna Abreu? Pitäisikö Big Brother 24H:n pyöriä ruuduilla paikallisessa sivukirjastossa?

En ole tutustunut Salatut Elämät kirjoihin, joten en osaa sanoa. Jos puhutaan tv-sarjasta niin se pyörii maikkarilla ja hyvä niin. Anna Abreun levy voisi mielestäni kuuluakin siinä missä vaikka Beatleskin. Big Brotherin pyöriminen ei kuulu mielestäni peruspalveluihin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tässähän se koko jutun pihvi on: tuleeko yhteiskunnan ylläpitää kansalaistensa rahoilla instituutiota, jonka tehtävä yhä enenevässä määrin näyttää olevan kilpailla viihdepalveluissa yksityisen sektorin kanssa?

Eräs toinen tärkeä aspekti on myös huomioida miten sähköinen media on arkipäivää ja miten tämä vaikuttaa/tulisi vaikuttaa kirjastopalveluihin ja sen tarjontaan.

Itse olen sitä mieltä, että nykyinen systeemi ja konsepti on toimiva ja iso osatekijä suomalaiseen yleissivitykseen, mutta juuri tuon emediakin vuoksi olisi valmis katselmoimaan näitä palveluja, ja olisikohan niissä kehittämisen varaa esim. sähköisen materiaalin lainaus mahdollisuutta tjsp.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pahimmat vasurit eivät tunnu millään tajuavan, ettei ole ilmaista lounasta.

Kumma kyllä persutakin päälleen pukenut vasuri ymmärtää sen ihan hyvin kun kyseessä onkin yksilön sijasta kansakunnat ja sinne ilmaiselle lounaalle tunkeekin Giorgos, Conceição ja Jesus Maria.
 
En tiedä ketä äänestäisin, joten jätän äänestämättä. Vaalikoneet ja muut tarjoavat Niinistöä, mutta eipä tuokaan nyt säväytä tavalla tai toisella. Myöskään eipä tuo presidentin valinta kovin paljon voi mennä pieleen enempää, kun tuo yksi tanttu on saannut jo istua tusinan verran vuosia norsunluutornissa.

Haavisto vaikuttaisi ihmisenä fiksuimmalta ja järkevimmältä valintana presidentiksi, mutta hän on vihreä ja homo, vaikka jälkimmäinen nyt ei niin paha olekkaan kuin ensimmäinen.
 

Fordél

Jäsen
Tässähän se koko jutun pihvi on: tuleeko yhteiskunnan ylläpitää kansalaistensa rahoilla instituutiota, jonka tehtävä yhä enenevässä määrin näyttää olevan kilpailla viihdepalveluissa yksityisen sektorin kanssa?

Tämä on yksi osa pihviä. Itse en näe, että Harry Pottereita tarjoamalla kirjastot menevät yksityisen sektorin tontille. Miten ne eroavat tietokirjoista, joita myös myydään yksityisen sektorin taholta?

Toinen pihvi on se, että jos tällaista instituutiota pidetään verovaroilla pystyssä, eikö sen tulisi tarjota mahdollisimman hyvin vastinetta verovaroille eli ylläpitää mahdollisimman toimivaa kokoelmaa. Voidaanhan me ostaa kirjasto täyteen mitä arvostetumpia tietokirjoja, mutta jos ihmiset eivät niitä lainaa niin onko palvelua silloin järkevää rahoittaa verorahoista? Silloin kyse ei ole enää lainauspalvelusta vaan kokoelman säilytyksestä, joka voidaan jättää suosiolla kustantajan maksettavaksi ja hoidettavaksi.

Kolmas pihvi tulee siitä, että myös vähävaraisilla tulisi hyvä olla oikeus päästä osaksi tällaisia keskeisiä kirjallisuuden ilmiöitä kuin Harry Potterit. Yksityisen sektorin kautta heillä ei ole ehkä varaa tähän, joten on tärkeää, että kirjastot tarjoavat mahdollisuuden.

No mutta tämä tästä asiassa tässä ketjussa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuon aiemmin linkkaamani Suomen kuntavärikartan perusteella voinee sanoa että Väykkä on selvästi Puolen Suomen ehdokas. Hieman yllättävillä tahoilla hehkutetaan nyt Paavon aikaa.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Kuinka monta prosenttia Väyrysen on oltava Haavistoa edellä klo 20, jotta Pavella on realistiset mahdollisuudet lyödä Pekka ja edetä 2. kierrokselle? Kysyn tämän pelkästään mielenkiinnon takia. Minulle kelpaa kumpi tahansa kakkosroundille.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Jos toisella kierroksella olisi Väykkä ja Sauli, niin tulisi ensimmäinen kerta kun minä jätän äänestämättä. Olen äänestänyt jokaisissa vaaleissa (myös kunta ja eurovaalit) siitä lähtien kun sain äänioikeuden.

Väyrynen ja Sauli on vaan molemmat sellaisia, että ei oikein pysty äänestämään.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuinka monta prosenttia Väyrysen on oltava Haavistoa edellä klo 20, jotta Pavella on realistiset mahdollisuudet lyödä Pekka ja edetä 2. kierrokselle? Kysyn tämän pelkästään mielenkiinnon takia. Minulle kelpaa kumpi tahansa kakkosroundille.

Eikös perinteisesti myös vihreät äänestä paljon ennakkoon (=pääkaupunkiseudun nuoret), joten kello 20 tuloksista ei kai voi hirveästi vielä vetää johtopäätöksiä. Näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää aiemmissa vaaleissa.

Edit: kaksnelonen; käy äänestämässä vaikka tyhjää, niin ei tule katkoa äänestämiseen, jos tilanne näin on. Harmittaa sitten kasikymppisenä, kun jäi ne yhdet vaalit väliin.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Oikeus? Tarkoitat kai, että mielestäsi heille tulee kustantaa sellainen etuus? Ei kellään voi olla oikeutta viihdyttää itseään toisten rahoilla.

Tunnustan julkisin varoin ylläpidetyn kirjastolaitoksen hyödyt. Esimerkiksi konsolipelien ja Blu-ray-elokuvien lainaamisen ei kuitenkaan pitäisi kuulua maksuttoman palvelun piiriin.
Kirjojen lukeminen on ainakin minun mielestä kuitenkin asia, mihin kaikilla tulisi olla "varaa". Itse ainakin varsinkin nuorena luin paljon, ja maksuttomuus oli se asia joka sen teki mahdollisesti. Ja se, että olen paljon lukenut on varmasti kehittänyt minua ja parantanut oppimistuloksia mm. koulussa, ja juuri nuo mainitsemasi Potteritkin olivat todella iso juttu.

Ja onhan se yleissivistyksenkin kannalta todella tärkeää, että ilmainen kirjasto on olemassa.

Edit: batman83: Edelleen elättelen toiveita, ettei se olisi Väykkä joka sinne tokalle kiekalle menee. Ja voisihan sitä käydä antamassa äänen vaikka Kyösti Pöystille! Ihan vittuillessa.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös perinteisesti myös vihreät äänestä paljon ennakkoon (=pääkaupunkiseudun nuoret), joten kello 20 tuloksista ei kai voi hirveästi vielä vetää johtopäätöksiä. Näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää aiemmissa vaaleissa.
Ei käy. Kyllähän Vihreät nousevat aina vaalipäivänä, joten Väyrysen pitää olla varmaan useampi prosenttiyksikkö edellä Haavistoa, jotta etumatka pitää. Jotenkin tuntuu Haaviston (osin ansattu, osin ansaitsematon) noste olevan sitä luokkaa, että kakkospaikka tulee ilman suurempaa jännitystä.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei käy. Kyllähän Vihreät nousevat aina vaalipäivänä, joten Väyrysen pitää olla varmaan useampi prosenttiyksikkö edellä Haavistoa, jotta etumatka pitää. Jotenkin tuntuu Haaviston (osin ansattu, osin ansaitsematon) noste olevan sitä luokkaa, että kakkospaikka tulee ilman suurempaa jännitystä.

Eduskuntavaaleissa ainakin asiantuntijat väittivät niin vihreiden osalta. (että äänestävät paljon ennakkoon)

Tietenkin Väyrynen nousee, kun äänestyspäivän ääniä lasketaan alussa, mutta laskee sitten myöhemmin.

Toisaalta kyseessä henkilövaali, joten eihän puolueella ole niin suurta merkitystä.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eva Biaudelta taisi lipsahtaa vahingossa ilmoille tuossa YLE:n lähetyksen haastattelussa ennakkoääntenjulkistukseen etukäteen mietitty "meni vähän paremmin kuin odotin" -puhe. Niinistö vaikutti todella hermostuneelta omassa haastattelussaan.

Jännittävä ilta edessä, sipsipussi avatuttu!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Niinistön alkuperäinen ajatus oli mielestäni tarpeellinen keskustelunavaus sen suhteen, mitä palveluja yhteiskunnan pitäisi kansalaisilta kerätyillä verovaroilla tarjota vastineeksi samoille kansalaisille.

Koko maailman mittakaavassa lähestulkoon ilmaiseksi tarjolla olevat kirjastopalvelut ovat poikkeuksellinen ilmiö. Täällä on jo pidetty puolustuspuheita pitkäaikaistyöttömien ilmaisen kirjastonkäytön puolesta. Tulottomat ja vähätuloisimmat eivät muutenkaan maksa näistä palveluista mitään, koska muut maksavat nämä heidän puolestaan. Samoin kuin suurelta osin sosiaali- ja terveyspalvelut ynnä erilaiset yhteiskunnan tukiaiset, päivähoitomaksut ja monen monet muut asiat.

Tulisiko kirjastopalvelujenkin olla tällainen välttämättömyysasia jonka muut kustantavat perässävedettäville? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Asiaa voi lähestyä siitä näkökulmasta joka edellä on jo esitetty. Kun ajat ovat tiukat ja julkinen raha ei riitä joka paikkaan, niin silloin pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

Minusta on olennaista että pitkäaikaistyöttömälle saadaan kohtuulliset terveyspalvelut ynnä asumistukea ja tiukan paikan tullen vähäsen harkinnanvaraista. Tällä tavoin päästään päivästä toiseen ja vähitellen toivottavasti kohti parempaa. Kirjastopalvelut ovat nekin hyvä asia, mutta kirjaston maksullisuusasteen nousun takia kenenkään henki ja terveys eivät ole vaarassa. Siksi en priorisoisi kirjaston maksuttomuutta ainakaan ohi em. kriittisempien palvelujen. Laitavasurien kanssa on joskus vaikea keskustella tällaisista asioista, koska monien heikäläisten mielestä oikein mitään ei saisi priorisoida. Kaikista saavutetuista eduista täytyisi pitää kiinni ja uusia mukavuuksia halutaan päälle. Ihan sama miltä talous näyttää ja mihin suuntaan huoltosuhde on kehittymässä lähiaikoina.

Itse olen sekä patamusta porvari että kirjastopalvelujen ahkera käyttäjä. Kirjastossa tapaa ihmisiä laidasta laitaan, varmaan myös poliittisen kannan ja tuloluokkien mukaan. On hyvä että tällainen instanssi on olemassa - tiedon saamiselle ja itsensä sivistämiselle ei ole Suomessa suuria esteitä.

Miettisin kuitenkin kirjaston roolia uudestaan, jos (lähes) maksuton kirjastolaitos halutaan pitää. Minunkaan mielestäni kirjaston ei tulisi tulla viihdepalveluilla yksityisten palveluntarjoajien tontille. Kirjaston tulisi tarjota omasta mielestäni ensisijaisesti tietoa ja monipuolista sivistystä. Laadukasta viihdykettä ja ajankulua on hyvä tarjota johonkin pisteeseen saakka. Musiikki ja videot ovat jo siinä kintaalla, ja pc-/konsolipelien lainaustoimintaa en itsekään näkisi kirjastojen tehtäväksi. Tästä rajanvedosta on kuitenkin hyvä vaihtaa näkemyksiä, ja siksi on hyvä että Niinistön kauan sitten esittämä ajatus on tullut taas esille. Vastaavan tapaisia priorisointikysymyksiä joudumme kuitenkin miettimään jatkossa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tunnustan julkisin varoin ylläpidetyn kirjastolaitoksen hyödyt. Esimerkiksi konsolipelien ja Blu-ray-elokuvien lainaamisen ei kuitenkaan pitäisi kuulua maksuttoman palvelun piiriin.

Hyvin pitkälti samoilla linjoilla kanssasi, eritoten juuri koskien konsolipelien (missä kirjastossa sellaisia jo on lainattavana?) ja erilaisten elokuvien lainaamisen ei tulisi kuulua maksuttoman palvelun piiriin. Millainen maksu sitten on ja kuinka se kerätään? Sidottuna kunnallisveroon vai lainaajakohtainen maksu, jolloin henkilö, joka lainaa elokuvan-x maksaa esim. 1 €/vko lainausmaksua. Katsotaanko tämän sitten eriarvoistavan ihmisiä, koska joku köyhä menettää kenties näin ainoan mahdollisuuden katsella muita kuin television kautta näytettäviä elokuvia? Mutta kokonaisuudessaan olen sitä mieltä, että jotain rajoja tulisi vetää sille millaista aineistoa kirjastosta saa lainata ilmaiseksi.

vlad.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ennakkoäänten perusteella kamppailu Haaviston ja Väyrysen välillä menee todella tiukaksi. Jos ennakkoarviot vaalipäivän ja ennakkoäänten perusteella pitävät paikkaansa, niin Haavisto saattaa tällä hetkellä olla vahvemmissa asemissa.

EDIT: Väyrysen ja Haaviston ero sen kuin kasvaa. Siellä on laskettu jo isot kasat ääniä mm. Pirkanmaalta ja Satakunnasta pohjoisen lisäksi, joten todella kovan äänisaaliin on Haaviston otettava etelän isoista kaupungeista, jos meinaa Väykän pestä. Juuri nyt näyttäisi mutulla, että Väyrynen on sittenkin paremmissa asemissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös