Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 585 972
  • 4 075

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tuossa "grillaamisessa" koin erittäin suurta myötähäpeää toimittajan suuntaan. Ei vaan voi olla totta, että noin puusilmäisin ja yksinkertaisin kysymyksin yritettään saada ehdokasta (ja vielä pressaehdokasta) jotenkin naruihin tai muuten hermostumaan.

Jos ei haastattelua nähnyt, niin se löytyy vielä katsomosta. Samaa mieltä yllä olevan kanssa, ettei tämän iltainen ollut kyllä maikkarin tähtihetki. Toimittajaki oli yllättävän jäässä, vaikka siis puuhaillut pitkään politiikan parissa. Jännittikö se Soinia vai mistä oli kysymys?
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Niin, siis tarkoitin kai sitä ettei sillä pitäisi olla mitään merkitystä onko homo ja onko vihreä. Nyt pitäisi olla 2010-luku, mutta valtaosa äänestäjistä elää 60-70 -lukua. Maailma on muuttunut ja asenteet pitäisivät muuttua sen mukana. Eräs ystäväni kysyi minulta, että onko Pekka homo? Sanoin, ettei kai homompaa voisi löytää. Hän äänestää Pekkaa, koska hän on uskaltanut tulla kaapista ja uskaltaa elää valintojensa kanssa. Maksoivat he sitten hänelle presidenttiyden tai mitä muuta..

Väitämpä että monelle "suvaitsevalle" kynnys äänestää persua on vieläkin suurempi kuin perussuomalaisia äänestäneiden kynnys äänestää Haavistoa. Ei pitäisi olla mitään merkitystä onko valkoihoinen hetero mies ja onko persu.

Haavisto edustaa puoluetta, jota en pystyisi nykyisellään ikinä äänestämään. Puolueen toimintatavat ja sen harjoittama ja kannustava kaksinaismoralismi ovat kaikkinensa kuvottavia. Haavisto on itse puolueensa valinnut ja tiedostanut puolueensa aiheuttaman taakan itselleen äänestäjien silmissä. Lisäksi Haavistoa äänestäessäni antaisin tukeni myös hänen edustamalle puoluelleen ja osittain myös häntä tukeville aktivistiterroristeille.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Kiinnostaisi muuten tietää, miten palstamme Vihreät näkevät Haaviston avarakatseisuuden ja sen aitouden? YLEn sivuilla kolumnisti arvioi Pekan taktsesti liehittelevän lihaa syövien heteromiesten ääniä "kettutyttöjen" kustannuksella.

Itsehän pidän Haavistoa ihka-aitona humaanina - uskon esimerkiksi hänen ja Hakkaraisen tulevan oikeastikin hyvin juttuun. Joskin hieman tuotteistuksen makua siinä oli loppuvaiheessa, kun media kiinnostui asiasta.

Haavistolle propsit siitä, että erottuu joukosta. Hänkin voisi huutaa "rassismia", mutta sen sijaan tuomitsee (kettutyttö)terroristit ja "keskustelee" rasismijunttien(Hakkarainen) kanssa. Lipposen ja muiden kannattaisi ottaa mallia, miten mediapeliä pelataan. Ihan saletisti saa rasistijunttipersuilta ääniä jo pelkästään tuon hakkaraiscasen perusteella.

Pöö tietysti on vaimonsa tossun alla ja huutaa rasissmia hautaan asti ja Bidee on vielä pahempi sekavine juttuineen. Arhinmäeltä olisin odottanut samaa pelisilmää kuin Haavistolta, mutta vituiksi meni.

Jos Niinistö ja Haavisto on kakkoskierroksella, taidan äänestää Haavistoa. Ukolla on pelisilmää, paitsi "vaimon" valinnassa.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Niin, siis tarkoitin kai sitä ettei sillä pitäisi olla mitään merkitystä onko homo ja onko vihreä. .

Ei sillä homoudella olekaan merkitystä, mutta totta kai puolueiden voimin toimivassa politiikassa on merkitystä, mitä puoluetta edustaa ja minkälaisia puoluepoliittisia arvoja ajaa. Kokeile sijoittaa sanaparin "homo ja vihreä" yhteyteen muita puolueita/ideologioita, niin huomaat mitä tarkoitan.

Eli vaikkapa näin. "Ei sillä ole mitään väliä, onko joku homo ja...
...natsi"
...stalinisti"
...juche-aatteen kannattaja (P-Korea)"
...ääriuskovainen kreationistifundamentalisti"
...joogalentäjä."

Haavisto on onneksi yksittäistapaus, jota ei voi yleistää, eli harvinainen järkiperäinen ja rationaalinen vihreä. Haaviston toimintaan eivät kuulu hysteeriset impulssit, mutu-pohjaiset itkupotkukohtaukset, ammattiloukkaantumiset milloin mistäkin asiasta tai täysin fantasiamaailmasta kaivetut vaatimukset, jotka perustuvat faktojen sijasta naiiveihin iskulauseisiin. Haavisto ymmärtää myöskin hyvin sen, että kaikki naamioitunut terrorismi oman ideologian nimissä on naamioitunutta terrorismia, eikä punaviheraktivistien iskuilla ole sen suurempaa ja moraalisempaa oikeutusta kuin vaikkapa uusnatsien iskuillakaan.

Tämä erottaa Haaviston suurimmasta osasta muista vihreistä, ja tästä syystä ei olisi Suomelle suureksi vahingoksi, jos Haavisto presidentiksi valittaisiin. Toki mies on Soinin, Väyrysen ja Essayahin jälkeen vasta nelossijalla, mutta mikäli Haavisto kakkosrundille Niinistöä vastaan päätyisi, niin voisi sitä huonomminkin asiat olla. Sitä en tiedä, miten itse tuolloin äänestäisin, koska en kyllä tuloerojen kasvattamista tukevaa pörssikeinottelupuolue Kokoomustakaan tue.

Homous on sivuseikka sinänsä, mutta toisaalta jos Haavisto presidentiksi valittaisiin, niin homoudesta olisi kansainvälisesti vain hyötyä ja se ajaisi pitkälti samoja asioita, joita perussuomalaistenkin parissa haluttaisiin ajaa. Jos kävisi niin, että Haaviston presidenttiyden aikana Suomi ei enää kiinnostaisikaan niitä kaikkein takapajuisimpia, uskonnollisesti fanaattisimpia, naisia alistavia ja omia homojaan teloittavia hevonvittumaita sekä heidän rikastavia, perinteikkäitä kulttuureitaan, niin sehän olisi silkkaa plussaa.

Jos "Homo-Pekka" iljettäisi jossain Afganistanissa, Irakissa, Somaliassa, Iranissa tai muussa vastaavassa maallisessa paratiisissa, niin eipä sitten tarvitsisi tänne edes tulla humanitaariksi turvapaikanhakijoiksi tai perheenyhdistäjiksi. Ei se niin voi olla, että sossun tuki ja rahat kyllä kelpaavat, mutta auttajamaan arvomaailman ja ihmisoikeuksien päälle kustaan. Vastaavasti voisi asettaa myös kehitysavun ehdoksi sen, että keskiajalta on siirryttävä tähän päivään ja lopetettava naisten, vähemmistöjen ja eri tavalla uskovien vainoaminen. Vastikkeeton rahan jakaminen olisi muutenkin lopetettava ja siirryttävä siihen, että apu ei tule kuin Manulle illallinen. Mikrolainat ovat muutenkin paljon parempi tapa auttaa ihmisiä kuin kylvää seteleitä tuuleen ja varmistaa erilaisille diktaattorivaltioiden leopardihatuille heidän uudet suihkukoneensa ja loistoautonsa.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
No, jokaisella on mielipiteensä ja ajatusmaailmansa. Jos haluaa elää kivikaudella, niin minun puolestani.
Juuri tätä alentuvaa suhtautumista tarkoitin, kiitos esimerkistä.

Minun, ja varmaan monen muunkin mielestä iso osa viimeisten vuosikymmenten muutoksista on huonoja muutoksia. Näennäinen "edistys" ei aina ole hyvästä, eikä tämä 2010-luvun Suomi ole minun henkinen kotini. 1970-luvun Suomi on. Siitäpähän olkoot jokainen suvaitsevaisuusaddikti ja talouskasvurunkkari ihan mitä mieltä tahansa. Minä olen sitä, että erittäin moni asia oli ennen paremmin.
 
Fordél

Jäsen
Väitämpä että monelle "suvaitsevalle" kynnys äänestää persua on vieläkin suurempi kuin perussuomalaisia äänestäneiden kynnys äänestää Haavistoa. Ei pitäisi olla mitään merkitystä onko valkoihoinen hetero mies ja onko persu.

Kyllä, mutta kyse ei ole enää silloin suvaitsevaisuudesta vaan eri mielipiteistä eikä niitä tarvitse kannattaa. Kynnys äänestää jotain puoluetta saa olla vaikka kuinka korkea, kunhan peruste ei liity henkilön ominaisuuteen kuten seksuaaliseen suuntautumiseen. Ja kynnyksestäkin huolimatta voi olla suvaitsevainen, kunnioittaa toisen näkökantaa ilman, että tarvitsee esim. tyrkyttää omaa näkemystään toisille.

Eli jos persu ei äänestä Haavistoa hänen mielipiteitensä takia niin eipä siinä mitään. En minäkään äänestä Soinia, koska ajattelen liian monesta asiasta toisin. Kunnioitan kuitenkin Soinia ja kyseessä varmasti mainio tyyppi.
 
kovalev

Jäsen
Uskotko, että Venäjän suhteet muuttuvat esim. Niinistön tullessa presidentiksi? Mikäli näin uskot, olisi mielenkiintoista kuulla hieman perusteluja väitteiden tueksi.
En usko. Ja juuri se oli pointtini, jota sinä et tuntunut ymmärtävän alkuunkaan. Mitä taas minä en ihmettele alkuunkaan; kiima on nyt teikäläisillä niin hurja.
Venäjän suhteet nostin viestissäni sen vuoksi, että Putinia nyt kuitenkin tavataan melko säännöllisesti. Ja aika monet muut säännöllisesti tavattavat merkittävien maiden päämiehet hoitaa pääministeri.

Siispä jatkossa: keskity!
Ymmärrän toki, että tämä kutkuttaa. Kuusi vuotta on pitkä aika odottaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä, mutta kyse ei ole enää silloin suvaitsevaisuudesta vaan eri mielipiteistä eikä niitä tarvitse kannattaa. Kynnys äänestää jotain puoluetta saa olla vaikka kuinka korkea, kunhan peruste ei liity henkilön ominaisuuteen kuten seksuaaliseen suuntautumiseen. Ja kynnyksestäkin huolimatta voi olla suvaitsevainen, kunnioittaa toisen näkökantaa ilman, että tarvitsee esim. tyrkyttää omaa näkemystään toisille.

Eli jos persu ei äänestä Haavistoa hänen mielipiteitensä takia niin eipä siinä mitään. En minäkään äänestä Soinia, koska ajattelen liian monesta asiasta toisin. Kunnioitan kuitenkin Soinia ja kyseessä varmasti mainio tyyppi.
Mutta juurihan tämä eräs kirjoittaja totesi, että henkilö elää kivikaudella jos hän ei voi äänestää vihreitä.

Homous taasen äänestämättä jättämisen (tai yhtälailla äänestämisen) syynä on hölmöä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaa, nyt oikeastaan ensimmäisen kerran näkyy gallupissa se odotettu tiivistyminen:

HS-gallup: Haavisto ja Väyrynen kamppailevat tiukasti kakkospaikasta - Presidentinvaalit - Politiikka - HS.fi

Haavisto ja Väyrynen ovat merkittävässä nousussa ja Niinistön kannatus on jonkin verran sulanut. Haavisto ylittää nyt selvästi puolueensa kannatuksen eli on jonkinlaista Rehn-ilmiötä havaittavissa, mutta toisaalta Väyrysellä on potentiaalia monopolisoida EU-kriitikkojen äänet, kun Soini on jäämässä kelkasta. Saapa nähdä viekö Paavo tällä kertaa voiton etelän mediapelistä...
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse

Todellakin tuo Väyrynen on aivan uskomaton. Kestoinhokkini ollut aina, mutta pakko kyllä myöntää että hänen tv-mainoksensa saavat minut aina hymyilemään - ja ihan hyväntahtoisesti vielä. Kepun johdolle myös aikamoinen näpäytys, koska he selvästi olettivat että Väyrysen kaltaisen dinosauruksen valinta presidenttiehdokkaaksi painaa puolueen kannatusta entisestään eikä miehellä itsellään ole enää mitään jakoja vaaleissa. Toinen suuri voittaja vaaleissa on Haavisto. Suurimmat häviäjät vaikuttaisivat olevan Lipponen ja vähän yllättäen Soini. Arhinmäki on myös tehnyt erittäin positiivisen kampanjan ja hänen ja vasurien jättipotti olisi Lipposen voittaminen.

Niinistön "Presidentti on työ" -slogan ja suomalainen työ -aiheiset mainokset ovat kyllä helvetin tylsiä. Yleensä Kokoomuksella on ollut hyvä mainostoimisto mutta tämä ei kyllä iske, ei sitten yhtään. Ehkä siellä sitten on vain ajateltu että Niinistö on niin varma valinta että mitään riskejä ei kannata ottaa vaan yritetään vain olla ärsyttämättä ihmisiä.

Tuosta mediapelistä: minusta Väyrystä on kohdeltu nyt jopa silkkihansikkain. Eniten aihetta kritiikkiin voisi olla medioiden Haavisto-hehkutuksessa.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Haavisto vaikuttaa osaavalta

Hänessä on kieltämättä tuollaista presidentillistä karismaa. Siltikään en pysty ujuttamaan pressa-instituutioon hänen homouttaan ja pikkuista miesvaimoaan, jota Pekka suhteen mieshahmona asiaankuuluvasti mitä ilmeisimmin "käsittelee". Lisäksi homojen sub-kulttuurissa on usein erikoisia deltaljeja jotka eivät oikein kestä päivänvaloa enkä mitenkään usko että Haavistostakaan tiedämme koko totuutta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niinistön "Presidentti on työ" -slogan ja suomalainen työ -aiheiset mainokset ovat kyllä helvetin tylsiä. Yleensä Kokoomuksella on ollut hyvä mainostoimisto mutta tämä ei kyllä iske, ei sitten yhtään. Ehkä siellä sitten on vain ajateltu että Niinistö on niin varma valinta että mitään riskejä ei kannata ottaa vaan yritetään vain olla ärsyttämättä ihmisiä.

Luulen että tässä on käymässä edellisten vaalien Halos-ilmiö eli hmv-kampanja ylivoimaisena suosikkina pitää kannatuksen pehmeänä ja innottomana. Silti Niinistö varmaan selviää toisesta kierroksesta paljon helpommin kuin Halonen kuusi vuotta sitten. Väyrynen vastustajana toki toisi aitoa vastakkainasettelua monessa suhteessa ja ehkä olisi siinä 57-55 vs 43-45, kun taas Haaviston ja Niinistön välillä ei juuri merkittäviä eroja ole (paitsi nyt se monen mieltä kiehtova sänkykamari): toinen edustaa pääkonttorin liberaalimpaa haaraa ja toinen puolestaan on puisto-osaston maltillisen siiven edustaja. Niinistö olisi varmaan tässä veljes-kamppailussa lähellä 60 prosentin ylitystä, kun saisi selvän konservatiivi-enemmistön maaseudulta taakseen.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Juuri tätä alentuvaa suhtautumista tarkoitin, kiitos esimerkistä.

Minun, ja varmaan monen muunkin mielestä iso osa viimeisten vuosikymmenten muutoksista on huonoja muutoksia. Näennäinen "edistys" ei aina ole hyvästä, eikä tämä 2010-luvun Suomi ole minun henkinen kotini. 1970-luvun Suomi on. Siitäpähän olkoot jokainen suvaitsevaisuusaddikti ja talouskasvurunkkari ihan mitä mieltä tahansa. Minä olen sitä, että erittäin moni asia oli ennen paremmin.

Moni asia on ollut paremmin, jopa minä tiedän sen vaikken olekaan sitä Kekkosen Suomea kauaa elänyt (tai edes muista siitä siitä mitään). Ajalla on kaksi hyvää/huonoa ominaisuutta: a) se kulkee eteenpäin ja b) se kultaa muistot. Sitä, mihin tilaan tätä maata esimerkiksi Kokoomus on vienyt, en viitsi tässä käydä läpi. Jokainen työtön ainakin sen tietää.
 
Kepun johdolle myös aikamoinen näpäytys, koska he selvästi olettivat että Väyrysen kaltaisen dinosauruksen valinta presidenttiehdokkaaksi painaa puolueen kannatusta entisestään eikä miehellä itsellään ole enää mitään jakoja vaaleissa.
Ellei tämä ollut Kepun johdon taktiikka. Kuka muu kepulainen olisi voinut lähteä tilkitsemään vuotoa perussuomalaisten suuntaan, ellei perussuomalaista politiikkaa paasaava Väyrynen? Kepun todellisella linjalla tuli takkiin eduskuntavaaleissa, eikä se linja ole siitä muuttunut.

Hyvästä esiintymisestään huolimatta Haavisto on kuitenkin vihreä ja en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, etteikö hän mahdollisen valinnan osuessa kohdalle siirtyisi lähemmäs vihreää linjaa - äärilinjaa. Haluammeko oikeasti presidentin, joka vastustaa suomalaisten tuottavan edullista energiaa vientiin tai suomalaisen aseteollisuuden tilauksia?

Saulissa minua ei häiritse mikään muu kuin puolueen eurokiima. Kun vihreillä on samanlainen eurokiima, niin kakkoskierroksella ääni menisi ehdottomasti Saukille.
 
kovalev

Jäsen
Luulen että tässä on käymässä edellisten vaalien Halos-ilmiö eli hmv-kampanja ylivoimaisena suosikkina pitää kannatuksen pehmeänä ja innottomana.
Sikäli osuva vertaus, että nyt on alkamassa tapahtumaan se liike, jota olen jo pari viikkoa odottanut (eli siis reaaliajassa sitä on jo jonkin aikaa tapahtunutkin): "kodittomat" Halosen äänestäjät alkavat valua Haaviston taakse. Sieltä on tulossa helvetinmoinen äänimäärä.
 
Viimeksi muokattu:

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kynnys äänestää jotain puoluetta saa olla vaikka kuinka korkea, kunhan peruste ei liity henkilön ominaisuuteen kuten seksuaaliseen suuntautumiseen.

Perustehan saa sinänsä liittyä ihan mihin vain, mutta väitän että Haaviston mahdollinen toisen kierroksen paikka tulee nimenomaan seksuaalisen suuntautumisen takia. Haavisto on antanut ihan fiksun kuvan itsestään, mutta tavallisena pulliaisena (ei homona) ei olisi suuria massoja kiinnostava ehdokas.

Perussuomalaisten jytky löi "suvaitsevaiset" hetkeksi kanveesiin, mutta Haavistoa äänestämällä lähdetään vastaiskuun näyttämään, millainen oikea 2000-luvun Suomi on.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Perussuomalaisten jytky löi "suvaitsevaiset" hetkeksi kanveesiin, mutta Haavistoa äänestämällä lähdetään vastaiskuun näyttämään, millainen oikea 2000-luvun Suomi on.

Niinpä, eli suomalaisista tehdään Suomen neekereitä, kuten tuttu ravintolayrittäjä tuossa totesi. Kertoi tuossa joku aika sitten, miten terveystarkastajilla tuntuu suomalaisille ja ulkolaisille ravintolayrittäjille eri tarkastusvihot. Eikä mennyt montaa päivää, kun selvisi tämä turkkilaisten luomulihabisnes.

No, tuo nyt ei tähän sinänsä kuulu, mutta tuli tuosta julistuksesta mieleen.

Ja niinhän se menee, oma lihaa syövä heterokansa edustaa pimeyden ydintä, muut luovat paratiisin. Niitä on jo Malmössä, Göteborgissa, ym..
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Julkihomous näyttää painavan vaakakupissa jopa enemmän kuin koulutus, millään muulla ei mielestäni voi perustella ylioppilaan menestystä gallupeissa. Haavisto leimautuu jopa Tony Halmetta vahvemmin protestiäänien kalastelijaksi.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ellei tämä ollut Kepun johdon taktiikka. Kuka muu kepulainen olisi voinut lähteä tilkitsemään vuotoa perussuomalaisten suuntaan, ellei perussuomalaista politiikkaa paasaava Väyrynen? Kepun todellisella linjalla tuli takkiin eduskuntavaaleissa, eikä se linja ole siitä muuttunut.

Mutta miksi sitten Kiviniemi ja Laaninen pyrkivät kääntämään jokaisen mahdollisen kiven että puolueen ehdokkaaksi saataisiin joku muu kuin Väyrynen? Vai pyrkivätkö sittenkään?
 
Fordél

Jäsen
Perustehan saa sinänsä liittyä ihan mihin vain, mutta väitän että Haaviston mahdollinen toisen kierroksen paikka tulee nimenomaan seksuaalisen suuntautumisen takia. Haavisto on antanut ihan fiksun kuvan itsestään, mutta tavallisena pulliaisena (ei homona) ei olisi suuria massoja kiinnostava ehdokas.

Perussuomalaisten jytky löi "suvaitsevaiset" hetkeksi kanveesiin, mutta Haavistoa äänestämällä lähdetään vastaiskuun näyttämään, millainen oikea 2000-luvun Suomi on.

Tässä on pointtinsa, mutta itse en usko sen olevan pääsyy Haaviston äänestämiselle. Pienelle joukolle ehkä (esim. toisen homoseksuaalit), mutta kyllä Haavisto on itse profiloinut itseään näissä vaaleissa ihan muilla jutuilla ja uskon miehen kokemuksen, osaamisen ja miellyttävän persoonan olevan pääsyy hänen äänestämiselle. Kaikki ovat huomanneet, että Jytky ei näissä vaaleissa enää kanna, koska selkeää vastakkainasettelua ei ole. Viimeistään Saukki torjuisi Jytkynkin, joten nyt voidaan aidosti äänestää pätevintä ehdokasta.
 
Aika monen Haavistoa äänestävän kanssa puhunut ja yleinen perustelu on miellyttävä persoona ja suvaitsevaisuus. Pätevyydestä harva sanoo tai edes tietää mitään. Lähinnä "vaikuttaa ihan asialliselta" ja siinä se. Haavistoa äänestävät muistavat myös mainita, ettei homous ja "pojun" mukana olo esim. linnan kutsuilla vaikuta mitään. Jytky sataa nyt Haaviston laariin kun ihmiset suvaitsevaisuusvimmassaan etsivät mahdollisimman homoa ehdokasta, jos näin saa sanoa. Ei hyvä sanavalinta, mutta en muutakaan keksinyt.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Julkihomous näyttää painavan vaakakupissa jopa enemmän kuin koulutus, millään muulla ei mielestäni voi perustella ylioppilaan menestystä gallupeissa. Haavisto leimautuu jopa Tony Halmetta vahvemmin protestiäänien kalastelijaksi.

Höh, olen ymmärtänyt, että Haavisto on esiintynyt kampanjassa fiksusti ja sovittelevasti ja tehnyt näkyvää pesäeroa radikaaliin ympäristöaktivismiin. Kun Lipponen ei oikein vihervasemmistoa houkuttele ja Arhinmäki ei nouse puolueensa kannatuksen yläpuolelle niin minne nämä kuitenkin runsaat äänet sitten 1. kierroksella menisivät? Homous varmaan on jollekin pienehkölle vähemmistölle siinä mielessä mieleinen ominaisuus, että se aiheuttaa niin paljon hassua kiukkusuonen pullistelua ja primitiivireaktioita, hmm, voisiko sanoa kaikin puolin vähemmän edistyneessä osassa äänestäjäkuntaa. Sitä paitsi ääni Haavistollehan on ääni Suomen Sisulle: ei näillä lakeuksilla joidenkin pirun imaamien pillin mukaan tanssita vaan äänestetähän ketä homua vaan halutahan!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Näitä keskusteluja kun lukee niin päätyy siihen, että jokaisen presidenttiehdokkaan äänestäminen on jotenkin kieroutunutta.
 
Japi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh, Jokerit, Saipa, Jokipojat, Titaanit
Luulen että tässä on käymässä edellisten vaalien Halos-ilmiö eli hmv-kampanja ylivoimaisena suosikkina pitää kannatuksen pehmeänä ja innottomana. Silti Niinistö varmaan selviää toisesta kierroksesta paljon helpommin kuin Halonen kuusi vuotta sitten. Väyrynen vastustajana toki toisi aitoa vastakkainasettelua monessa suhteessa ja ehkä olisi siinä 57-55 vs 43-45, kun taas Haaviston ja Niinistön välillä ei juuri merkittäviä eroja ole (paitsi nyt se monen mieltä kiehtova sänkykamari): toinen edustaa pääkonttorin liberaalimpaa haaraa ja toinen puolestaan on puisto-osaston maltillisen siiven edustaja. Niinistö olisi varmaan tässä veljes-kamppailussa lähellä 60 prosentin ylitystä, kun saisi selvän konservatiivi-enemmistön maaseudulta taakseen.

Itse olen viime päivinä miettinyt, että mitä lukuisat vuoden 2000 ja 2006 vaaleissa Tarja Halosta äänestäneet tekevät. Pieni osa äänestää Lipposta, pieni osa Arhinmäkeä, mutta mitä muut tekevät? Tällä hetkellä näyttää siltä, että osa äänestää Soinia ja osa Niinistöä, mutta Haaviston kannatus on edellisissä vaaleissa Halosta äänestäneiden keskuudessa kaikista suurin. Tämä saattaa riittää toiselle kierrokselle. Mitä sitten tapahtuu? Riippuu täysin edellisissä vaaleissa Halosta äänestäneiden käyttäytymisestä. Mikäli Haavisto saa lähes kaikki heistä taakseen (kuten uskon) niin mikä tahansa on mahdollista jopa se, että Pekka Haavistosta tulee presidentti (en kyllä tähän ihan usko).

Mikäli toisella kierroksella ovat vastakkain Niinistö ja Väyrynen lähes kaikki Halosta viime vaaleissa äänestäneet äänestänevät Niinistöä. Väyrystä äänestävät Keskustan kannattajat ja varmaan suurin osa Perussuomalaisista ja kiihkeimmät Kristillisdemokraatit. Maltilliset Kristillisdemokraatit äänestänevät Niinistöä. Niinistö vastaan Väyrynen päättynee 70-75 30-25 Niiniatölle. Itse äänestin ensimmäisellä kierroksella Arhinmäkeä ja toisella kierroksella äänestän Haavistoa tai Niinistöä (Arhinmäki ei selviä toiselle kierrokselle).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös