Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 455
  • 4 075

Fordél

Jäsen
Tuntuu että Kepun motiivi löytää toinen ehdokas on vain se ettei Väyrynen pääse ehdolle. Nyt kuitenkin näyttää siltä ettei uhrautujaa löydy ja Paavo pääsee taas lööppien kanteen.

Tottakai se on juuri näin eli Keskusta yrittää pelastaa uppoavaa laivaa saamalla edes jollain tapaa kilpailukykyisen ehdokkaan presidentinvaaleihin. Paavo Väyrynen ei sitä ole missään nimessä vaan hän on taakka puolueelle, joka tulee vain entisestään syventämään puolueen alamäkeä mikäli on Keskustan ehdokas. Ollila ja Rehn olisivat olleet hyviä vaihtoehtoja, joilla olisi voitu saada Keskustan toimintaan sen pikaisesti kaipaamaa positiivista nostetta. Jäätteenmäellä olisi vielä ehkä saavutettu jonkinlainen torjuntavoitto ja pelastettu se mitä pelastettavissa olisi (vaikka ei olisi missään nimessä päässyt toiselle kierrokselle), mutta Väyrysen kanssa mennään totaalisen metsään. Väyrysellä Keskusta vain vakiinnuttaa asemansa neljänneksi suurimpana puolueena ja vasta toiseksi suurimpana oppositiopuolueena, koska Soini pieksee Väyrysenkin ja sitä Keskusta ei nyt tarvitsisi.
 

Fordél

Jäsen
Väyrynen kilpailisi lähinnä Timo Soinin kanssa EU-kriittisten äänestäjien äänistä. Keskustan kannalta saattaisi olla viisasta valita Väyrynen palauttamaan perinteisesti keskustaa äänestäneet, mutta eduskuntavaaleissa perussuomalaisia kannattaneet, äänestäjänsä takaisin keskustan taakse. Voi olla jopa, että Timo Soini ei lähtisi ryvettymään presidentinvaaleihin, mikäli Väyrynen olisi keskustan ehdokkaana. Onhan perussuomalaisillakin pistää puolueen kokenein poliitikko, Raimo Vistbacka, presidenttiehdokkaaksi.

Soini lähtee hyvin todennäköisesti ehdolle ja jos myös Väyrynenkin pääsee ehdokkaaksi, kerää Soini silti EU-kriittisistä äänistä valtaosan. Väyrynen ei pärjää millään kovalle kolmikolle Niinistö-Lipponen-Soini. Keskustan ei ole missään valossa viisasta valita Väyrystä ehdokkaakseen, koska hän ei nosta puoluetta sen nykyisestä suosta, päinvastoin. Timo Soini ei voi ryvettyä Väyryseen nähden, mutta Lipposeen ja Niinistöön nähden kylläkin. Tosin saanee kuitenkin sen verran hyvän suosion, että ryvettymistä ei tapahdu vaan Soini säilyttää kasvonsa vaikka ei pääsisi toiselle kiekalle.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Nämä saattavat olla ensimmäiset vaalit, joissa en äänestä. Jos toisella kierroksella on esim. Niinistö ja Soini, niin on periaatteessa "mahdotonta" äänestää, koska kumpikaan puolue ei ole sellainen, jota koskaan äänestäisi.

Eli siis joudun jokopettämään periaatteeni, että äänestän aina. Tai sitten periaatteen, etten äänestä Kokoomusta tai Persuja (myös RKP ja KD kuuluu tähän kategoriaan)... Voi voi.
 

Fordél

Jäsen
Eli siis joudun jokopettämään periaatteeni, että äänestän aina. Tai sitten periaatteen, etten äänestä Kokoomusta tai Persuja (myös RKP ja KD kuuluu tähän kategoriaan)... Voi voi.

Äänestä tyhjää niin sillähän se hoituu. Kansanedustajat, jotka myös tunnetusti pitävät kynsin ja hampain kiinni periaatteistaan, harrastavat tätä niin kyllä se sullekin suodaan.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Soini lähtee hyvin todennäköisesti ehdolle ja jos myös Väyrynenkin pääsee ehdokkaaksi, kerää Soini silti EU-kriittisistä äänistä valtaosan. Väyrynen ei pärjää millään kovalle kolmikolle Niinistö-Lipponen-Soini. Keskustan ei ole missään valossa viisasta valita Väyrystä ehdokkaakseen, koska hän ei nosta puoluetta sen nykyisestä suosta, päinvastoin. Timo Soini ei voi ryvettyä Väyryseen nähden, mutta Lipposeen ja Niinistöön nähden kylläkin. Tosin saanee kuitenkin sen verran hyvän suosion, että ryvettymistä ei tapahdu vaan Soini säilyttää kasvonsa vaikka ei pääsisi toiselle kiekalle.

Soinin terveys joutui jo eduskuntavaalien aikana lujille. Soinille ovat paljon tärkeämmät ensi vuoden kunnallisvaalit ja siinä on Timolla tekemistä riittävästi. En väheksyisi sitä mahdollisuutta, että keskustaa perinteisesti äänestäneet ja eduskuntavaaleissa perussuomalaisia kannattaneet keskustalaiset, palaisivat Väyrysen mukana keskustaan takaisin. Pidän sitä jopa hyvin todennäköisenä äänestyskäyttäytymisenä.

Mari Kiviniemi on jo pariin otteeseen viime aikoina mainostanut tv:ssä Paavo Väyrysen olevan hyvä presidenttiehdokas, joka painii Niinistön ja Lipposen kanssa samassa politiikan raskaassa sarjassa. Olen jo nyt lähes varma, että Paavo Väyrysestä tulee keskustan presidenttiehdokas. Se saattaa siellä etelän herroista tuntua mahdottomuudelta, mutta Paavon kannatus on suurta Pori-Tampere-Imatra linjan pohjoispuolella eli juuri siellä, missä Timo Soini mellasti voitokkaasti eduskuntavaaleissa EU-kritiikillään. Kyllä Paavo Timon lyö presodentinvaaleissa, mutta Sale ja Paavo menevät menojaan toiselle kiekalle.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Elisabeth Rehn:

+ Hommasi puolustusministerinä ollessaan meidänkin kasarmin paskahuusseihin ovet. (Tosin, vastapelurin silmäilyn alaisena paineensieto ja hermojen hallinta kasvoivat ja lisäsivät valmiuksia kohdata taistelukentän raa´at olosuhteet. Tästä kyllä myös pieni miinus.)

- Kielsi "rasististen ja raaistavien" laulujen hoilaamisen. (Niinkuin niitä nyt kukaan olisi tosissaan ottanut. Huono laulettu vitsi saa tyhmemmänkin jääkärin hyvälle mielelle kun marssi on pitkä ja raskas.)

+ Osti kaksimoottorisia lentokoneita Merijalkaväeltä

+ Ei kieltänyt maamiinoja
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Soinin terveys joutui jo eduskuntavaalien aikana lujille. Soinille ovat paljon tärkeämmät ensi vuoden kunnallisvaalit ja siinä on Timolla tekemistä riittävästi. En väheksyisi sitä mahdollisuutta, että keskustaa perinteisesti äänestäneet ja eduskuntavaaleissa perussuomalaisia kannattaneet keskustalaiset, palaisivat Väyrysen mukana keskustaan takaisin. Pidän sitä jopa hyvin todennäköisenä äänestyskäyttäytymisenä.
Siinähän olisi Väykässä loistava ehdokas Persuille, signausta vaille. Tällainen epäpyhä allianssi olisi suurehko riski noin äkkiseltään ajatellen molemmille, mutta on asiassa puolensakin. Oletan hieman samaa kuin siffa. Sekä viimeksi Persuja että Kepua äänestäneistä moni voisi käydä vetäisemässä lappuun Väyrysen numeron. Ei-EU-väelle Väyrysen pitäisi sopia keskimäärin parhaiten nyt kaavailuissa mukana olevista vaihtoehdoista.

Tosin valituksi tulemiseen Väykällä ei ole mitään mahdollisuuksia, sillä edelleen yli puolet jengistä äänestäisi kahdesta vaihtoehdosta sitä toista joka ei ole Väyrynen.

Kepulaiset eivät halua Väyrystä ehdokkaakseen kuin äärimmäisessä pakkotilanteessa. Kohta vastaehdokkaaksi ilmaantuu joku kakkos-kolmosketjun kansanedustaja, ns. maakuntasatraappi tai joku akateeminen nobody. Halutessaan Jäätteenmäki olisi ollut varma ehdokas, mutta nyt joudutaan kaapimaan laarin pohjia jotta Väyryselle saadaan jotakin vaihtoehtoja.

Kiviniemellä on nyt paskat kortit. Jos Kiviniemi ei lähde ehdokkaaksi, niin hän tuskin tulee valituksi pj:ksi enää ensi kesänä. Jos hän lähtee ja jää alle 10 prosentin kannatukseen, niin sama juttu, ja paljoa enempää ei ole luvassa. Kiviniemen poliittisen karriäärin lähitulevaisuus näyttää laskusuuntaiselta. Kolmas ja hankalimmin toteutettava vaihtoehto tietysti on, että Kiviniemi keksii jostakin sellaisen ehdokkaan jolla Kepu selviää vaaleista menettämättä kasvojaan. Se olisi noteerattava saavutus kaikkien näiden kieltäytymisten jälkeen.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Ei vaaleja ilman Paavoa.

Ai perkele että oikein sielun pohjaa lämmittää. Kepu on tainnut jo puolta tusinaa ehdokasta kysellä mutta nuotta on vaan yhtä vaille tyhjä.

Oikeastaan kyse on enää siitä että onko Jalasmökki-Paavo (Käsi ylös, kuinka moni edes muistaa jalasmökin?) Kepun ehdokkaana vai skippaako Maalaisliitto säästösyistä koko vaalin...

Toivon kyllä itsekin että Paavo on kisassa mukana. Sen verran huima persoona yhdistettynä kiistämättömään faktojen hallintaan että muut ehdokkaat saa olla kieli keskellä suuta.

Eläköön Paavo!
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Paavohan on mukana. Paavo Lipponen. Paavo Arhinmäki. Paavo Väyrynen. Melekoset paavovaalit, jos Arhinmäki lähtee kisaan.
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ole koskaan tullut Väyrystä (tai ketään muutakaan kepulaista) äänestettyä, mutta en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt sitä pohjatonta antipatian määrää mitä hän aiheuttaa. Tietysti tälläisia tunnepohjaisia asioita on hieman hankalaa selkeästi perustella, mutta voisiko porukka kertoa syitä tälle suhtautumiselle? Onko se kiinni kaverin tunnetusti läheisistä idänsuhteista tai esimerkiksi siitä, että Väyrynen on hyvin epäsuomalaisen itsevarma?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kovasti täällä Paavoa tyrkytetään persujen ehdokkaaksi, vaikka juuri uutisoitiin Niinistön olevan suosituin presidenttiehdokas kokoomuksen, keskustan ja persujen äänestäjien keskuudessa.
 

Fordél

Jäsen
Soinin terveys joutui jo eduskuntavaalien aikana lujille. Soinille ovat paljon tärkeämmät ensi vuoden kunnallisvaalit ja siinä on Timolla tekemistä riittävästi. En väheksyisi sitä mahdollisuutta, että keskustaa perinteisesti äänestäneet ja eduskuntavaaleissa perussuomalaisia kannattaneet keskustalaiset, palaisivat Väyrysen mukana keskustaan takaisin. Pidän sitä jopa hyvin todennäköisenä äänestyskäyttäytymisenä.

Soinilla riittää kyllä virtaa molempiin vaikka koville se varmasti ottaa. Hän on todennut olevan todennäköisempää, että asettuu ehdolle kuin että ei asetu ja pidän tätä hyvin selkeänä viestinä ehdokkuuden puolesta. Vain Wistbacka voisi olla toinen realistinen vaihtoehto ja nyt varmasti Persujen johdossa mietitään näiden kahden vaihtoehdon väliltä.

Keskustaa perinteisesti äänestäneistä osa varmasti palaisi Keskustan taakse Väyrysen ehdokkuuden myötä. Toisaalta osa taas siirtyisi tukemaan esim. Niinistöä, joten Väyrysestä ei vain hyväksi ehdokkaaksi Keskustalle. Puolue tarvitsee nyt ehdokkaan, joka kokoaa porukkaa eikä aiheuta vain lisää sekaannusta.

Mari Kiviniemi on jo pariin otteeseen viime aikoina mainostanut tv:ssä Paavo Väyrysen olevan hyvä presidenttiehdokas, joka painii Niinistön ja Lipposen kanssa samassa politiikan raskaassa sarjassa. Olen jo nyt lähes varma, että Paavo Väyrysestä tulee keskustan presidenttiehdokas. Se saattaa siellä etelän herroista tuntua mahdottomuudelta, mutta Paavon kannatus on suurta Pori-Tampere-Imatra linjan pohjoispuolella eli juuri siellä, missä Timo Soini mellasti voitokkaasti eduskuntavaaleissa EU-kritiikillään. Kyllä Paavo Timon lyö presodentinvaaleissa, mutta Sale ja Paavo menevät menojaan toiselle kiekalle.

Voitko kuvitella, että Kiviniemi antaa lausunnon "Paavo Väyrynen on huono presidenttiehdokas"? Jos Paavo olisi niin ylivertainen ehdokas kun annat olettaa niin varmasti häntä olisi tuettu yhtä näkyvästi kuin Niinistöä, Lipposta tai Haavistoa on tuettu omien puolesta. Aika hiljaista on ollut ja kaikki ymmärtävät miksi. Tottakai Väyrysellä on omat kannattajansa, mutta he ovat yhä vain pienempi joukko. Väyrysen aika on jo mennyt tällaisissa vaaleissa, joten hänen ehdokkuus olisi vain taakka Keskustalle eikä se nostaisi puoluetta sen nykyisestä ahdingosta, päinvastoin.
 
Mielestäni Persujen olisi hyvä lähteä liikkeelle jollain muulla kuin Soinilla. Nyt olisi paikallaan mitata jonkun muun kannatusta, nousta enemmän esiin ja takoa kaksin käsin Lipposta ja Niinistöä, joiden politikoinnin seurauksia tässä maksetaan.
Paavo Väyrynen voi olla OK EU-kriitikko jossain mielessä, mutta tukipaketteja kannattaneissa keskustajohtoisissa hallituksissa hänkin oli mukana, tukipaketteja puoltamassa ja kannattamassa.

Mielestäni Soinin pitäisi ladata akkuja ja nostaa ehdolle esim. Ruohonen-Lerner.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mielestäni Soinin pitäisi ladata akkuja ja nostaa ehdolle esim. Ruohonen-Lerner.
Sekin aika tulee kun Soinin takaa on välttämätöntä nostaa nimiä vahvemmin esille. Nyt Persuilla on eri yhteyksistä tunnettuja välisarjan vaikuttajia rosterissa, mutta niin toivottoman syvällä Soinin varjossa ainakin vielä. Ruohonen-Lerner takomassa kuvainnollisesti kaksin käsin Niinistöä, Lipposta ja mahdollisesti Väyrystä? Näytön paikkoja aukeaa tietysti ennen pitkää muillekin, mutta presidentinvaaleihin Persuilla ei nyt ole heittää kuin statisteja, ellei Soini ole ehdokkaana.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ihmetyttää tuo monen esille tuoma mahdollisuus Vistbackan lähdöstä Persujen ehdokkaaksi jos Soini ei jostain syystä lähtisi. Vistbacka ei asettunut eduskuntavaaleihin ehdolle terveyssyistä niin miksi lähtisi sitten presidentinvaaleihin, joiden ainakin kuvittelen olevan huomattavasti stressaavampia kun joutuu olemaan itse enemmän valokiilassa kuin olisi joutunut olemaan massan seassa/Soinin varjossa eduskuntavaaleissa. Vielä kun tietää ettei media päästäisi Persujen ehdokasta helpolla.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Melkein jo sääliksi alkaa käydä Kepulaisia; yrittävät epätoivoisesti repiä jo melkein vastaantulijoita kadulta ehdokkaaksi ettei tarvitsisi Paavoa valita. Mutta alkaa kohta näyttämään siltä että vanha kunnon Paavo sieltä vaan presidenttikisaan mukaan rynnii.

Tuosta Persujen tilanteesta ihan samaa mieltä edellisten kanssa että nyt olisi paikka yrittää nostaa jotain muutakin parrasvaloihin ettei puolue olisi niin selkeästi yhden miehen show. Soini ei tule missään tapauksessa Niinistölle tässä skabassa pärjäämään vaikka suosittu onkin, ja oikeastaan Soinin valinta presidentiksi olisi aika huono juttu koko puolueen kannalta koska puolue henkilöityy niin vahvasti Soiniin. Tavallaan Soinilla on tässä siis vaan hävittävää joten minun mielestäni nyt voisi olla järkevää heittää joku muu tuohon kisaan mukaan ja pyrkiä käyttämään tuota kampanjointia mahdollisimman paljon puolueen hyväksi.

Mutta kuka sitten olisi varteentotettava vaihtoehto Soinille tuohon kisaan? Persuillakaan ei niitä ihan jonoksi asti ole.
 
Sekin aika tulee kun Soinin takaa on välttämätöntä nostaa nimiä vahvemmin esille. Nyt Persuilla on eri yhteyksistä tunnettuja välisarjan vaikuttajia rosterissa, mutta niin toivottoman syvällä Soinin varjossa ainakin vielä. Ruohonen-Lerner takomassa kuvainnollisesti kaksin käsin Niinistöä, Lipposta ja mahdollisesti Väyrystä? Näytön paikkoja aukeaa tietysti ennen pitkää muillekin, mutta presidentinvaaleihin Persuilla ei nyt ole heittää kuin statisteja, ellei Soini ole ehdokkaana.

Mielestäni se aika alkaa olla käsillä. Sanoisin, että presidentinvaalit ovat huonoon aikaan Persujen kannalta. Soinin voittaessa (mikä on epätodennäköistä) puolue menettäisi ykköstykkinsä. Toisaalta tappiolla saattaisi olla negativiisia vaikutuksia puolueen kannatukseen.
Nyt olisi loistava hetki hakea piilokärkeä puolueelle. Muutamassa kuukaudessa ehtii tekemään kyllä riittävästi pohjatöitä, rakentamaan kunnon kampanjan ja parantamaan omaa julkisuuskuvaa. Vähäiseksihän se kannatus tulisi jäämään, mutta 10 prossaakin olisi jo hieno tulos.
 

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Eikö Jussi Halla-aho olisi loistava ehdokas Perussuomalaisille? Ainakin puhetta riittäisi mediassa ja sotkisi demareiden pasmat totaalisesti.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Ihmetyttää tuo monen esille tuoma mahdollisuus Vistbackan lähdöstä Persujen ehdokkaaksi jos Soini ei jostain syystä lähtisi. Vistbacka ei asettunut eduskuntavaaleihin ehdolle terveyssyistä niin miksi lähtisi sitten presidentinvaaleihin, joiden ainakin kuvittelen olevan huomattavasti stressaavampia kun joutuu olemaan itse enemmän valokiilassa kuin olisi joutunut olemaan massan seassa/Soinin varjossa eduskuntavaaleissa. Vielä kun tietää ettei media päästäisi Persujen ehdokasta helpolla.

Jos Persut olisivat lähteneet Soinin toiveiden mukaisesti hallitukseen, niin Vistbacka olisi ollut hallituksen ministerinä. Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjanmaan Persu-piirit vastustivat hallitukseen menoa, vaikka Soini pisti miehensä/naisensa käännyttämään nämä hallitukseen menon kannalle. Vistbacka kävi tarkastuttamassa terveytensä ministerin hommaa varten, mutta pohjoisten piirien rivit pitivät ja Persut jäi ulos hallituksesta omasta halustaan.

Keskusta ei tule pärjäämään kokoomukselle ja demareille tulevissa presidentinvaaleissa ja siksi ehdokas toisensa jälkeen on kieltäytynyt presidenttiehdokkuudestaan. Jäljellä on Paavo Väyrynen, jonka tärkein tehtävä olisi palauttaa EU-kriittiset kepulaiset takaisin puolueen kannattajiksi. Paavo Väyrynen olisi pahin kilpailija juuri Timo Soinille, joten Soini miettinee tarkoin lähtöään presidenttikisaan, jos Väyrynen tulee valituksi keskustan ehdokkaaksi. Väyrysen valttina on myös hänen kantansa maahanmuuttoon, jonka hän toi esille riideltyään siitä Astrid Thorsin kanssa edellisen hallituksen alkuaikoina. Väyrynenhän ilmoitti, että pitäisi työllistää ensin suomalaiset työttömät ja haalia sitten vasta maahanmuuttajia töihin Suomeen.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Mielestäni se aika alkaa olla käsillä. Sanoisin, että presidentinvaalit ovat huonoon aikaan Persujen kannalta. Soinin voittaessa (mikä on epätodennäköistä) puolue menettäisi ykköstykkinsä. Toisaalta tappiolla saattaisi olla negativiisia vaikutuksia puolueen kannatukseen.

Niinno, näitä vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida etukäteen. Entäpä jos Persut heittää jonkun puolituntemattoman random-ehdokkaan vaaleihin, jonka saalis jää alle prosenttiin? Eikö nyt kannattaisi pitää lumipalloefekti mahdollisimman hyvin pyörimässä Soinin avulla, vaikka voitto tai edes 10% äänimäärä vaikuttaakin epätodennäköiseltä? Vaikea kysymys tosiaan Persuilla edessä. Toisaalta mitäpä se minua kiinnostaa, persut on joka tapauksessa viimeisien puolueiden joukossa kelle minä ääneni antaisin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Paavo Väyrynen voi olla OK EU-kriitikko jossain mielessä, mutta tukipaketteja kannattaneissa keskustajohtoisissa hallituksissa hänkin oli mukana, tukipaketteja puoltamassa ja kannattamassa.

Historiattomuus on aika tyypillsitä persuille... Paavo Väyrynen yritti estää EU jäsenyyttä lukemalla eduskunna puhujanaitiossa.

EU neuvottelujen jälkeen Väyrynen asettui vastustamaan Suomen EU-jäsenyyttä. Väyrynen pyrki siihen, että keskustan Jyväskylän puoluekokous olisi torjunut jäsenyyden. Puoluejohdon (Esko Aho)painostuksesta puoluekokous kuitenkin hyväksyi jäsenyyden viemisen kansanäänestykseen.
Väyrynen kampanjoi koko ajan jäsenyyttä vastaan. Kun kansanäänestyksessä enemmistö kuitenkin hyväksyi sen, hallitus toi jäsenyyssopimuksen eduskunnan hyväksyttäväksi.

Hallitus yritti kiirehtiä sopimuksen hyväksymistä, jotta se ehdittäisiin lyödä lukkoon ennen Ruotsin kansanäänestystä (jos Suomi liittyisi, Ruotsi liittyisi.. Jos Ruotsi ehtisi sanoa ”ei”, Suomikin jäisi tod. näk. pois). Tästä syystä eduskunnassa syntyi ns. jarrutuskeskustelu jossa joukko EU-vastaisia kansanedustajia Paavo Väyrysen johdolla pyrki viivästyttämään päätöstä Suomen liittymisestä EU:n siten, että Ruotsin kansanäänestys EU-jäsenyydestä ehdittäisiin pitää ennen Suomen päätöstä.

Kun jarrutus oli jatkunut neljä ja puoli vuorokautta yhtä soittoa (puheita pitämällä, kansaedustajan rajaton puheoieus), päätti puhemiesneuvosto 6. marraskuuta siirtää äänestystä viikkoa myöhemmin järjestettävän Ruotsin kansanäänestyksen yli. Väyrynen & co saavuttivat näin tavoitteensa, mutta koska Ruotsin äänestystulos oli Väyrysen yllätykseksi EU-jäsenyydelle myönteinen, sillä ei ollut vaikutusta lopputulokseen Suomessa.


EU vastustuksen Grand Old Man..
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ilmoitan tässä olevani käytettävissä niin Keskustan kuin Persujenkin presidenttiehdokkaana, joko yhdessä tai erikseen. Tulen ajamaan:

- kuntaliitoksia lisää
- euroalueen supistamista
- Rauman Lukon kriminalisointia
- Etelä-Pohjamaan liittämistä Ruotsiin
- Moottoriteiden nopeusrajoitusten nostamista 140 kilometriin tunnissa
- Viinejä maitokauppoihin
 

kovalev

Jäsen
Ajankohtaisessa kakkosessa oltiin mukana Väykän vaalikiertueella. Härmä (se aito) syö jo Paavon kädestä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Ajankohtaisessa kakkosessa oltiin mukana Väykän vaalikiertueella. Härmä (se aito) syö jo Paavon kädestä.

Kovin oli iäkästä kepunkin jäsenistö. Minä kun luulin että siellä isännät liittävät koko sukunsa puolueeseen ja turvaavat siten jatkuvuuden. Yhtä mystinen kuin tuo tupailtainstituutio, on minulle Väyrysen kannatus maaseudun syvien rivien keskuudessa. Joku psykologi saisi siitä oivan tutkimuskohteen? Onko se jotain pakoa modernisaatiota, uutta pahaa maailmaa vastaan vai mitä? Mikä on se henkinen tila, josta Väyrysen kannatus kumpuaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös