Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 465
  • 4 075
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Luuletko että Räsänen lähtee sisäministerin hommasta mittaamaan arvomaailmansa kannatusta? Epäilen vahvasti.

Eihän presidenttiehdokkuus mikään virka ole. Kyllä ministerit ovat ennenkin ministerinpestejään hoitaneet kun ovat ehdolla olleet.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kepun vaihtoehdot ovat vähissä ainakin miehistä. Aho, Kääriäinen tai Väyrynen voisi ensimmäisellä kierroksella olla kannatus samaa luokkaa kuin vuonna 1994 Kokoomuksen Ilaskivellä.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin ne ajat muuttuu, kun vielä kesällä tuskailtiin, mistä demarileiriin löydetään edes välttävä ehdokas. Moses saves again. Mistään ei sellaista naisehdokasta enää keksitä, joka ratsastaisi edes sukupuolikortin avulla toiselle kierrokselle. Jäätteenmäkeä ei oikein arvosteta muualla kuin Pohjanmaalla ja loput keskustalaiset merkittävät naiset ovat liian nuoria tai vanhemmat etääntyneet liikaa politiikasta.

Hyvät vaalit tulossa ja kyllä Paavollakin on omat saumansa jopa voittoon. Äänestysprosenttihan tullee olemaan siellä 90% paikkeilla, joten sitä tavallisesti nukkuvaa osaakin saadaan mukaan vaikuttamaan tulokseen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Huono uutinen Niinistölle: Lipponen on oikeistodemari jolle tulee valumaan ääniä myös puoluekartan oikealta puolelta. Keskusta voi hakea naftaliinista kenet vaan mutta nämä vaalit ovat Lipposen ja Niinistön.
Kaksissa viime vaaleissa ihmeen moni porvarin nainen äänesti Halosta. Tuo oli selkeästi sukupuolijuttu. En tiedä mikä olisivat sellaisia syitä, joiden takia oikealta puolelta äänestettäisiin olennaisessa määrin Lipposta. Siis asioita, jotka erottavat niin selkeästi Niinistön ja Lipposen toisistaan ja vielä siten, että porvarin tapainen äänestäjä saa jotakin enemmän Paavon kuin Salen ominaisuudessa.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Eihän presidenttiehdokkuus mikään virka ole. Kyllä ministerit ovat ennenkin ministerinpestejään hoitaneet kun ovat ehdolla olleet.

Uskon, että tässä tarkoitettiin Räsäsen tuskin lähtemään tekemään polittiista semi-itsemurhaa. Vaaleissa paljastuisi että suurin osa kansasta ei jakaisi sisäministerinä toimivan henkilön arvomaailmaa ja maailmankatsomusta, mikä herättäisi varmasti jonkin verran keskustelua.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sanoisin, että sukupuoli ei tule olemaan iso tekijä näissä vaaleissa.
On totta, että juuri nyt sukupuoli ei ole niin merkittävä tekijä kuin aikaisemmin. Kuitenkin Keskustan kannattaisi valita nainen (Kiviniemi) ehdokkaakseen, koska kukaan mieskeskustalaisista ei pystyne haastamaan millään tasolla Niinistöä, Lipposta ja Soinia. Periaatteessa Rehn ehkä voisi, mutta - kuten tässäkin keskustelussa on spekuloitu - vaalit tulevat Rehnin kannalta pahasti väärään aikaan. Jos hän presidentiksi haluaa, niin hänen kannattaa odottaa 6 vuotta.

Kiviniemi tulisi saamaan ainakin jonkin verran ääniä sellaisilta, jotka äänestävät aina naista - plus tietenkin ikikeskustalaisten äänet. Jos ikikepulaisia olisi n. 12-15% äänestäjistä, ja periaatteesta naista äänestäviä n. 5-10%, Kiviniemi saattaisi ohittaa Soinin, ja ehkä jopa haastaa Lipposen (mikäli Vasemmistoliitolla on oma ehdokas viemässä ääniä Lipposen vasemmalta laidalta). Kukaan muu keskustalainen ei tule saamaan muuta kuin ikikepulaisten äänet.

Käytännössä Lipposen ilmoittautuminen kisan yhdistää todennäköisesti vasemmiston rivejä (vaikka Lipponen onkin tunnettu oikeistodemari) sen verran, että kisasta tulee kahden kauppa. Jos vasemmistoliitto lähtee omalla ehdokkaallaan, se saattaa jonkin verran viedä ääniä Lipposelta, mutta yksi (=koko vasemmistossa ei ole tähän mennessä ollut yhtään ainutta kilpailukykyistä ehdokasta) vahva ei-porvarillinen ehdokas kerää todennäköisesti sen verran (25-30%) kannatusta, että sillä pääsee toiselle kierrokselle. En usko Soinillekaan olevan tarjolla kuin korkeintaan kolmas sija.

Siten finaalissa nähtäisiin vastakkain Niinistö ja Lipponen, jotka ovat ulkokohtaisista eroistaan huolimatta varsin samankaltaisia ehdokkaita...


Edit. En ottanut ollenkaan huomioon mahdollisuutta, että Keskusta valitsisi ehdokkaakseen Jäätteenmäen. Uskon silti, että hänellä olisi selvästi Kiviniemeä huonommat mahdollisuudet vedota ei-kepulaisiin naista äänestäviin.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Selkeä salaliitto!

Tässä on nyt käynyt niin, että Kokoomus on Salen vinkistä lobannut Ison Paten leikkiin mukaan siksi, ettei Soini pääsisi ekan kierroksen kahden ensimmäisen joukkoon ja siten kakkosrundille. Tiedä miten siinä sitten vielä kävisikään. Moosesta ei koko pesti välttämättä edes kiinnosta, mutta vielä vähemmän taitaa kiinnostaa nähdä junttikapinan kenraali vallankahvassa.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt jos Soini ja muut EU:n kovassa ytimessä olemista ymmästämättömät saavat pikapuoliin kuulla lipposmaista värikästä kielenkäyttöä, voinee päätellä, että eduskuntavaalien tulos on ottanut Lipposella todella koville. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nyt jos Soini ja muut EU:n kovassa ytimessä olemista ymmästämättömät saavat pikapuoliin kuulla lipposmaista värikästä kielenkäyttöä, voinee päätellä, että eduskuntavaalien tulos on ottanut Lipposella todella koville. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Mitäs jossittelua tässä on? Tottakai saavat kuulla, vaikka vaalitulos olisi ollut mitä tahansa, ja varsinkin kun Soini virallisesti ilmoittautuu ehdokkaaksi. Takuulla Mooses antaa tulla täyslaidalliselta ja hyvinkin voi olla Sale samassa EU-veneessä viereisellä tykillä. Tulee mielenkiintoiset väittelyt tulevana talvena!
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Mooses!

Olisihan se hienoa kun Italiasta Silvio tulisi käymään valtiovierailulla. Pöydässä on vain pontikkaa ja mämmiä ja iso-paavo sanoisi rasvaletille että, "nahkurin orsilla tavataan!".

Hienoa. Nyt tuli jännitettä presidenttikisaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos Paavo Lipponen valitaan presidentiksi, niin tällöin hänen vaimonsa on presidenttipuolison lisäksi kansanedustaja. Ei ole kai koskaan ollut sellaista presidenttiparia, missä puoliso on kansanedustajana?
 

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Niin, Päivi Lipponenhan ilmoitti äärioikeiston olleen myös Tampereen murhapolton takana. Tämä jos mikä on vihan lietsomista, toivottavasti Tarja Halonen pikaisesti puuttuu Lipposkan vihakirjoitteluun!

Noh tämä on jo monta kertaa käsitelty, mutta vielä kerran voidaan mainita että hyvin suoraselkäisesti ja asiallisesti pyysi julkisesti anteeksi tätä heittoa. En välitä kyseisestä ihmisestä juuri ollenkaan, mutta meikäläisen silmissä otti tällä tapaa pointsit himaan. Harvalla poliitikolla on "munaa" myöntää reagoineensa johonkin tapahtumaan pelkästään enkkoluulojensa pohjalta. Monella olisi kyllä syytä.

Rasismiheitto: Lipponen pyytää anteeksi – â€Silti sairasta väkivaltaa†Uusi Suomi
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
En ihan välttämättä Jäätteenmäen mahdollisuuksia torppaisi. Irakgate kääntyi lopulta vahvasti Jäätteenmäelle jos itse asiasta keskustellaan kansan riveissä,menettelytapa sinällään oli kyseenalainen vaikkakin menneiltä vuosikymmeniltä maan tapa. Niinistö-Lipponen-Jäättenmäki?-Soini?. Eivät todellakaan olisi mitkään läpihuutovaalit. Mielenkiintoista!
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Luuletko että Räsänen lähtee sisäministerin hommasta mittaamaan arvomaailmansa kannatusta? Epäilen vahvasti.

Minun muistaakseni Paivi Rasanen jo ilmoitti, ettei ole ehdokkaana presidentinvaaleissa. Ja toinen ainoa varteenotettava nimi kristillisista olisi ollut entinen pitkaaikainen puoluejohtaja ja kansanedustaja Barne Kallis, mutta tama Kokkolan mies on jo ilmoittautunut Niiniston tukijaksi niinisto.fi:ssa.
 

kovalev

Jäsen
Hienoa nähdä ja erityisesti kuulla Mooses taas tosi toimissa. Tämä pelasti vaalit.
Ilmoittautumispuheessa kosiskeltiin jo ruotsalaiset ja vihreät mukaan. Vasuritkin puoltavat Moosesta toisella kierroksella.

Olisipa unelma nähdä Irakgate kakkonen pressavaalien ekalla kierroksella. Niinistö jätettäisiin täysin katsomoon.
Mutta ei taida Annelilla enää peruukki kestää.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Osa on, osa ei. Ministerin hommasta voi saada virkavapaata. Räsänen on Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa kertonut, ettei aio asettua ehdolle. En usko, että hän kääntää takkinsa.

Koska viimeksi KD:llä/Kristillisellä Liitolla on ollut ministeri? Veikkaanpa, ettei sitä todellakaan uhrata presidenttipelin alttarilla, kun vielä suurin osa kansasta tosiaan ajaa eri linjaa.

Aamu-tv:n keskustelussa Tarmo Ropponen ja Risto Uimonen spekuloivat sillä, miten Lipposen valinta vaikuttaa Olli Rehnin mahdollisuuksiin. Kuka oikeasti uskoo, että Rehn uhraisi "ihan ok viran" Euroopassa lähtien maakuntiin kertomaan kansalle, miksi menee rahahommat pieleen?

EDIT

Ja vastaan itselleni; tosiaan Kankaanniemi oli 1990-luvun alussa Ahon hallituksessa.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Odotan innolla Lipposen ja Soinin vittuilevaa vuoropuhelua. MustaTuntuu, että Lipponen on Soinille kovempi pala kuin Niinistö. Jo Paavon olemus antaa ymmärtää, että Soinin huuteluita ei kuunnella korvat luimussa. Niinistö on enemmän sellainen salaa paha, kun taas Lipponen on Kummolan ohella ainoa henkilö Suomessa, joka voi jyrähtää.

Jos miettii Keskustan asemaa, niin Rehniä ei kannata laittaa ehdolle. Keskustassa ei ole imua, EU:ssa ei ole imua, eurossa ei ole imua. Lisäksi Niinistö ja Lipponen ajavat käsittääkseni suht samansuuntaista reaalipolitiikkaa kuin Rehn. Noin kova nimi kannattaa säästää parempiin aikoihin, kuten joku kirjoittikin. Jäljellä olevista puolueista Keskustalla on tosiaan raskaimman sarjan naisia. Kiviniemi tuntuu kuitenkin turhan kevyeltä tähän kisaan. Onko hänellä edes oikeasti isoa kannatusta missään maakunnassa, ikäluokassa tai ammattiryhmässä? Jäätteenmäki kuulostaisi jo uskottavammalta ehdokkaalta, mutta ei hänenkään näytöillä ja Keskustan nykytilanteella ole mitään asiaa toiselle kierrokselle. Kyllähän Jäätteenmäki tosin pyyhkii lattiaa jollakin Kääriäisellä koko maan kannatuksessa. Joku pitäisi "uhrata". Timo Kalli?

Löytyisikö Vasureilta naisehdokasta? Silvia Modig? Heh heh.

Niinistö ensimmäisellä kierroksella presidentiksi my arse.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Huono uutinen Niinistölle: Lipponen on oikeistodemari jolle tulee valumaan ääniä myös puoluekartan oikealta puolelta.
Tämä on jännä kysymys. Jonkun mielestä Niinistö voi olla poliittisella kartalla tätä nykyä vasemmalla Lipposesta. En silti näkisi tuolla asialla suurtakaan väliä, kyseessä on henkilövaalit. Uskon että Niinistö tulee saamaan ääniä sekä Lipposen oikealta että vasemmalta puolelta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän ne varmaan aika samalla viivalla sillä tapaa on. Kyse lienee enemmänkin sitten siitä vanhasta kunnon puolueuskollisuudesta ja myös pärstäkertoimesta. Mitään sen suurempaa poliittista eroa ei varmaankaan ole.

Nyt haetaan edustajaa ja makuasia, kuka edustaa parhaiten.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Nyt ollaan sitten tilanteessa jossa Kepunkin on pakko kaivaa naftaliinista joko Esko Aho tai Seppo Kääriäinen. Joku Kiviniemi on täysin nobody tuossa sarjassa.
Johan Paavo Väyrynen kaivoi itsensä naftaliinista. Kepulaiset vaan ovat liian tyhmiä tajutakseen Paavossa piilevän viisauden ja valtiomiesmäisyyden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös