Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 465
  • 4 075

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Nimenomaan ja mielellään myös erittäin ylimielinen. Kyllä tähän nyt ihan uudenlaista vipinää saadaan, jos Paavo lähtee kehiin. Mietin asiaa myös siltä kannalta, että noissa tenteissä uskoisin, että Paavon staililla voi Soinillakin olla aika tiukat paikat.

Vaikka presidentin virkaa sinänsä arvostankin, niin onhan se niin toissijainen palli nykyään, että kyllä vituttaisi, jos Soini tosiaan valittaisiin. Ja onhan Timppa vielä turhan nuori kloppi tuohon virkaan, seuraavissa tai sitä seuraavissa sitten. Ja Jytky II:sen käsikirjoittaminen menisi totaalisesti uusiksi. Toisaalta Vistbackan heittäminen kehiin Soinin sijaan voisi olla peliliike. Silloin voisi Perussuomalaistenkin kannattajat äänestää pelkäämättä voittoa, niin hassulta kuin se kuulostaa. Raimo ei missään nimessä tule valituksi, mutta keräisi Persu-äänet ja olisi ikävä piikki ainakin Lipposen ahterissa. Ja siinähän sitä olisi raskasta sarjaa: Niinistö, Lipponen, Vistbacka ja Aho/Väyrynen. Vasurit kun ymmärtäisivät heittää vielä Seppäsen jokerikorttina kehiin, niin siinä sitä olisi viihdettä tarjolla tuutin täydeltä. Popparit tulille ja kaljat kylmään! Mutta eipä taida Eskoa enää paljoa kiinnostaa puolueen touhut ja eiköhän Porvaristoliitto-Paavokin halua ehdokkaaksi ennemmin jonkun vegelesbon.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tosin tajusin tuota edellistä kirjoittaessani, että voipi olla, ettei Soinin paljon kannata tuonne kohta lähteä heilumaan, kun se voi olla koko puolueelle aika kohtalokasta, jos joutuu liian karismaattisessa seurueessa vääntämään.

Nyt voisit ehkä hieman perustella tätä. Toisaalta tuosta lauseesta löytää helposti syy-yhteyden Vihreiden romahdukseen viime kekkereissä, vähättely ja ylimielisyys.

Kolmissa viime vaaleissa Soini on kerännyt ääniä n. 183 000 kappaletta. Eurovaaleissa 50 000 ääntä enemmän, kuin seuraava. Vaalitapahtumissa ympäri Suomea, Soinia odotettiin kuin megaluokan rock-tähteä mestoille. Puheenjohtajatenteissä muut puoluepamput saivat kävellä rauhassa, kun media (kansainvälinenkin) halusi nimenomaan Soinin haastateltavakseen.

Soinia voi haukkua populistiksi, helppoheikiksi, ym... Mutta nyt on tainnut idut mädäntyä pahemman kerran, jos väitetään, että Soinilla ei olisi karismaa. Muistetaan nyt, että Lipponen on ollut pitkään naftaliinissa ja Paavo Väyrynen ei päässyt edes eduskuntaan enää. Niinistö nyt on tietysti kova parru tällä saralla, mutta en usko, että Soini nyt kovasti jäätyy, kun pääsee hiillostamaan Euro-Paavoa isolla kädellä.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

No ei varmaan jäädy, enkä sitä epäilekään. Mutta onhan se kuitenkin vähän eri asia väitellä telkkarissa Jutan ja Jyrkin kuin Paavon ja Saulin kanssa. Eli vaikka Soini ei jäätyisikään, niin onhan tuollaisessa seurassa ihan eri tavalla riskinä jäädä helpommin jalkoihin.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Itsekkin olen naureskellut, jos vaalitenteissä olisi kaksi yrmyä mulkeroa Niinistö ja Lipponen, joille ei tulisi mieleenkään kosiskella kansaa millään helppoheikkimäisyyksillä. Mutta heistä huokuu semmoista karismaa ja luotettavuutta, että ostaisin heiltä kummaltakin sokkona käytetyn Nissan Cherryn, jos olisi tämmoisen menopelin tarvetta:).

Soinilta en ehkä ostaisi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Niinistö nyt on tietysti kova parru tällä saralla, mutta en usko, että Soini nyt kovasti jäätyy, kun pääsee hiillostamaan Euro-Paavoa isolla kädellä.

Itsekin haluaisin todella nähdä kun Soini hiostaa Euro-Paavoa (Lipponen ilmeisesti) isolla kädellä. Tosin tällainen olisi Soinin kannalta huono poliittinen liike, koska Lipponen vetäisi Soinim kölin alitse tietomäärällään ja tyyliltään, enkä siksi usko hiostukseen. Soini fiksuna populistina valitsee nykytilanteessa taistelunsa siten, että voittaa ne varmasti, enää ei tarvitse räksyttää joka paikassa. Mahdollisissa presidenttipaneeleissa hän tulee esiintymään fiksusti ja vastustajia kehujen ja kunnioittaen. Hän tietää, että tuota taistelua hän ei voita ja riehumisellaan hän tekisi itsestään vain pellen.
 
Ai, samalla tavalla kölin ali, kuin Jungner vei Terhoa näissä velkakriisitietämyksessä?

No,tuota minä juuri tarkoitinkin. En nyt tarkoittanutkaan, että Soini alkaisi Jungnerin tyyliseen vihanlietsontaan. Eli Soini varmasti jatkaa omalla tyylillään ja asialinjalla pysytään, mutta en usko, että Soini nyt mykäksi vaikenee, vaikka olisi kuinka Lipposta tai Niinistöä vastassa. Mutta kyllä se nyt on satavarma, että Soini haastaa Lipposta juuri euroasioissa. Ja kun tiedetään Lipposen ulosannin lievä rajoitteneisuus, yhdistettynä Lipposen perheen syvään Persuvihaan, niin voipi ihan realistista odottaa pientä känkkäränkkää Mooseksen taholta.

Mutta edelleen, enemmän toivoisin Vistbackan asettamista näihin karkeloihin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itsekin haluaisin todella nähdä kun Soini hiostaa Euro-Paavoa (Lipponen ilmeisesti) isolla kädellä. Tosin tällainen olisi Soinin kannalta huono poliittinen liike, koska Lipponen vetäisi Soinim kölin alitse tietomäärällään ja tyyliltään, enkä siksi usko hiostukseen. Soini fiksuna populistina valitsee nykytilanteessa taistelunsa siten, että voittaa ne varmasti, enää ei tarvitse räksyttää joka paikassa. Mahdollisissa presidenttipaneeleissa hän tulee esiintymään fiksusti ja vastustajia kehujen ja kunnioittaen. Hän tietää, että tuota taistelua hän ei voita ja riehumisellaan hän tekisi itsestään vain pellen.
Minulle ja aika monelle muulle jäi Soini edellisestä presidentinvaaleista mieleen yllättävän positiivisena tapauksena. Toki Soinin oli helppo puhua underdogin roolissa. Nyt suurin ero viime kierrokseen on tietysti siinä, että Persut olivat edellisissä presidentinvaaleissa marginaalipuolue jolla oli vaatimattomat kolme paikkaa eduskunnassa. Mikään ei tietysti estä Soinia jatkamasta samalla linjalla maailman tappiin saakka. Onhan sillä kuitenkin eroa, puhuuko vaalipaneeleissa "establishmentia vartioivana rakkikoirana" kolmen kansanedustajan eduskuntaryhmän taustamuskeleilla, vaiko oikeasti suuren vaikkakin oppositiossa toimivan puolueen puheenjohtajana.

En usko että Niinistö-Soini-Lipponen -porukassa kukaan pystyy osaamisellaan vetämään tolkutonta kaulaa muihin, tai osaamisensa puutteiden takia täysin romahtamaan. Enemmän kyse on mielikuvien hallinnasta, esiintymisen vakuuttavuudesta ja kyvystä puhutella ihmisiä. Lipposen kohdalla ulosanti ja äreyspotentiaali voivat kääntyä myös itseä vastaan, mutta jääköön asia nähtäväksi. Toisaalta verkkainen ja mörähtelevä puheenparsi on metsäisessä kotimaassamme tulkittu valtiomiesmäiseksi käytökseksi.
 
Käsittääkseni euro päätöksen teki eduskunta, joka oli kansan valitsema.

Käsittääkseni mikään ei olisi estänyt eduskuntaa toimimasta yhteispohjoismaisessa hengessä ja järjestämään eurosta kansanäänestystä.

Mutta miten kansanäänestyksen tulos olisi mahdollisesti vaikuttanut esim. Niinistön silloisen tulevan työpaikan saantiin Euroopan investointipankissa?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Käsittääkseni mikään ei olisi estänyt eduskuntaa toimimasta yhteispohjoismaisessa hengessä ja järjestämään eurosta kansanäänestystä.

Mutta miten kansanäänestyksen tulos olisi mahdollisesti vaikuttanut esim. Niinistön silloisen tulevan työpaikan saantiin Euroopan investointipankissa?

Olet oikeassa, mikään ei olisi estänyt eduskuntaa järjestämästä kansanäänestystä. Minusta kansanäänestysten järjestäminen on pääosin turhaa, koska meillä on hyvin toimiva välillinen demokratia. EU ja rahaliitto oli tiedossa jo edellisissä eduskuntavaaleissa ja kansa pystyi tätä kautta vaikuttamaan.

Niinistön työpaikan saantiin en pysty kommentoimaan, mutta tuskin eduskunta tuota pohti äänestäessään eurosta.
 
Minusta kansanäänestysten järjestäminen on pääosin turhaa, koska meillä on hyvin toimiva välillinen demokratia.

Tästä hyvin toimivasta välillisestä demokratiasta saatiin taannoin lyhyt oppitunti, kun 76 vaalien alla tukipaketteja vastustanutta ehdokasta muutti kantansa myönteiseksi tultuaan valituksi eduskuntaan.

Lipponen on ihan hyvä lisä presidentinvaaleihin Niinistön kanssa. Kyseisen parivaljakon politiikan tuloksia tässä maksetaan miljarditolkulla.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Se on siinä!

Äkkiä arvellen pääehdokkaat vaaleissa ovat Lipponen ja Niinistö. Kaksi hyvin samantyylistä kokenutta eurooppalaista valtiomiestä, joiden kompetenssia toimia keulakuvana ei tarvitse epäillä. Samalla myös kaksi pikkusieluista mulkkua, jotka eivät sanoja säästele, jos kaikki ei mene mielen mukaan.

Kertakaikkiaan kelpo ehdokkaita! Kumpi sitten valittaneenkaan, niin Suomi saa hienon pressan!

(Soini, Haavisto ja ketä muita sitten tulee, ovat armotta kärpässarjalaisia näiden jättiläisten rinnalla.)
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jes. Lipponen siis mukaan. Tulee kunnon skabat. =) Pelotti vähän, että demareilta valitaan joku ihan keltanokka ja sitä kautta peli menee Niinistön pussiin vähän turhankin helposti. Enää ei ole sitä pelkoa, kun on toinen iso hahmo kehissä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Se on siinä!

Äkkiä arvellen pääehdokkaat vaaleissa ovat Lipponen ja Niinistö. Kaksi hyvin samantyylistä kokenutta eurooppalaista valtiomiestä, joiden kompetenssia toimia keulakuvana ei tarvitse epäillä.

Nyt ollaan sitten tilanteessa jossa Kepunkin on pakko kaivaa naftaliinista joko Esko Aho tai Seppo Kääriäinen. Joku Kiviniemi on täysin nobody tuossa sarjassa.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ollaan sitten tilanteessa jossa Kepunkin on pakko kaivaa naftaliinista joko Esko Aho tai Seppo Kääriäinen. Joku Kiviniemi on täysin nobody tuossa sarjassa.
Niin ovat Aho ja Kääriäinenkin, enemmän tai vähemmän. Pelkkiä miehiä ei ehdokkaana voi olla, sillä monelle naiselle vaalit ovat aina myös sukupuolivaalit.

Hienoa, että saadaan kunnon kisa. Tämä nostaa presidentin arvostusta, sillä muussa tapauksessa Niinistö olisi kävellyt helppoon murskavoittoon. Lipponen tulee saamaan ääniä niin vasemmalta, keskeltä kuin jossain määrin oikealtakin. Tarkoittanee samalla toista kierrosta Niinistö vs. Lipponen. Villi arvaus loppuun. Eka kierros Niinistö 45, Lipponen 30, Soini 15, Muut 10. Toinen kierros Sale 60, Pave 40.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Huono uutinen Niinistölle: Lipponen on oikeistodemari jolle tulee valumaan ääniä myös puoluekartan oikealta puolelta. Keskusta voi hakea naftaliinista kenet vaan mutta nämä vaalit ovat Lipposen ja Niinistön.
 
Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Pelkkiä miehiä ei ehdokkaana voi olla, sillä monelle naiselle vaalit ovat aina myös sukupuolivaalit.
Ehdokkaana voi olla jonkun pikkupuolueen nainen, mutta mitään läpipääsyn mahdollisuuksia ei tällä kertaa ole. Sen verran raskaan sarjan äijiä ovat Niinistö, Lipponen ja Soini.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Pelkkiä miehiä ei ehdokkaana voi olla, sillä monelle naiselle vaalit ovat aina myös sukupuolivaalit.
Sanoisin, että sukupuoli ei tule olemaan iso tekijä näissä vaaleissa. Naispresidentti on istunut kohta 12 vuotta, hetki sitten oli naispääministeri, valtiovarainministeri on ensimmäistä kertaa nainen ja monet puolueet ovat naisjohdossa. Ennemminkin veikkaisin monien haluavan nähdä välillä miehen presidenttinä. Lisäksi ei tule mieleen yhtäkään naisehdokasta, joka yltäisi Niinistö-Lipponen-Rehn -sarjaan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Ehdokkaana voi olla jonkun pikkupuolueen nainen,

Ne naiset tulevat olemaan ainakin rkp:n Eva Biaudet kristittyjen Päivi Räsänen. Nyt on pakko pikkuisen perua aiempaa viestiäni että kyllähän Kepussa saatetaan yrittää saada Anneli Jäätteenmäkeä ehdolle. Jäätteenmäen avulla he saisivat hyvin rakennettua asetelmaa jossa toisella puolella on heidän ehdokkaansa, joka edustaa oppositiota, maaseutua, varovaisempaa eurooppapolitiikkaa ja sotilaallista liittoutumattomuutta ja toisella puolella Niinisto ja Lipponen, jotka ovat EU- ja Natomyönteisempiä hallituspuolueiden ehdokkaita. Jäätteenmäellähän on jo tuon tyyppisestä asetelmasta (ja Lipposen haastamisesta) kokemusta.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdokkaana voi olla jonkun pikkupuolueen nainen, mutta mitään läpipääsyn mahdollisuuksia ei tällä kertaa ole.
Sanoisin, että sukupuoli ei tule olemaan iso tekijä näissä vaaleissa. Lisäksi ei tule mieleen yhtäkään naisehdokasta, joka yltäisi Niinistö-Lipponen-Rehn -sarjaan.
Ei toki olekaan. Silti, ei pidä aliarvioida feministien voimaa. Saivat varmasti osan alemmuudentunnostaan paikattua Halosen valinnalla ym, mutta silti osa naisista haluaa äänestää naista. Keskustan ehdokas ei tule pärjäämään näissä karkeloissa ja siksi heille yksi keino voisi olla naisehdokas, vaikka Aho, Rehn tai Kääriäinen kovempi nimi olisikin. Lähtökohtaisesti yli 10 prosentin kannatus Keskustan ehdokkaalle olisi jo puolueelle torjuntavoitto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös