Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 691 129
  • 6 686

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
IL:n vasurisiiven otsikot tänään:
"Alexander Stubbin suuri haave on kaatumassa jälleen".

Kirjoittanut 32-vuotias ylioppilas ja taiteen edistämiskeskukselta taidejournalismin taiteilija-apurahan sanut Oskari Onninen.

Mielenkiintoista, että Iltalehdellä ei ollut sitten asettaa yhtään kokenempaa politiikan toimittajaa kirjoittamaan kolumnia tähän hetkeen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Isänmaa tarvitsee toimittajia, jotka eivät ole haudanvakavia edes politiikasta puhuttaessa. Onnisen kolumni tarjoaa yhden helmen: Kolumni: Alexander Stubbin suuri haave on kaatumassa jälleen

En arvuuttele kauempaa asiaa, vaan kiinnitän huomiota seuraavaan kohtaan:
"2000-luvun alussa tutkijana ja virkamiehenä hän kirjoitti Helsingin Sanomiin aikaansa edellä olleita ja idealistisia tekstejä EU:sta – ja allekirjoitti ne ylväästi Alexander C.-G. Stubb. Hän lähti eurovaaleihin vuonna 2004 ja sai yli 100 000 ääntä. Nimikirjaimet olivat pudonneet rahvaanomaisesti pois, mutta asenne oli yhä kohdillaan."

Joskus pienet asiat kertovat paljon henkilön minäkuvasta, asenteesta ja tavoitteista. Vain täysin rahvaanomainen henkilö voisi todeta, että Stubbin sotilasarvo on kiusallisen kaukana noista alkukirjaimista. Toisaalta, eihän se hänen vikansa kaiketi ole, että sattuu omaamaan moiset ylväät alkukirjaimet.

Jos Stubb valitaan, voidaanko olettaa, että eliitti alkaa uudelleen näyttääkin eliitiltä? Korostetaan arvonimiä, tutkintoja, erilaisia vallan ulkoisia tunnusmerkkejä, pidetään huolta siitä, että taskuliinat ovat moitteettomassa kunnossa. Itse asiassa, tulevan presidentin pukeutuminen on moitteetonta, ottaen huomioon varmaan jo sata vuotta voimassa olleet herrasmiehen asustekoodit. Olisi kerrassaan mainiota, jos R.I.P. Matti Klinge saisi seuraajan moitteettoman pukeutumisen mestariksi.

En epäile lainkaan, etteikö Stubb voisi laatia kaikille pukukoodin ammattilaisille dandyn aakkoset. Ja vaatia, että niitä myös noudatetaan Linnan kutsuilla. Nähdäkseni tässä aukeaa Stubbille todellinen vaikuttamisen paikka, todennäköisesti hänen presidenttiytensä muistetaan juuri tästä. Odotettavaa siis on, että jatkossa mieshenkilö, joka saa kutsun, saa myös sen mukana herrasmiehen pukeutumisohjeet, ei vain jotain f-ing (tyylirikko, pahoittelen) tummaa pukua, vaan täsmälliset, geometrisen tarkat ohjeet siihen, miten jonkun puvun pitää istua käyttäjälleen. Kyse on millien säädöstä, itse suosisin tuhannesosaakin.

Näin ollen, voidaan olettaa, että tietynlaiset ihmiset eivät enää kutsuilla näy. Siis henkilöt, jotka kuvittelevat, että orjanpuku on vain joku välttämätön pakko ja sitä saa muunnella oman halunsa mukaan. Puhumattakaan niistä, jotka vielä alentavat tätäkin standardia. Tunnustan järkyttyneeni, kun G.W.B. Bush yhdessä Tony Blairin kanssa alkoivat käyttää solmiotonta pukeutumista virallisissa yhteyksissä. Se helppoa, se on kätevää, sopii hyvin niille, jotka eivät osaa solmia mitään, rauhasta puhumattakaan, mutta pukeutumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Oscar Wilde olisi pitänyt asiaa barbarian esiinmarssina.

Harva huomaa, miten tehokas tapa ihmisten jakamiseen eri ryhmiin sisältyy pukeutumiseen. On helppoa nähdä, kuka kuuluu poroporvareihin, kuka keskiluokkaan, kuka työväenluokkaan. Mutta vain aniharva kuuluu pukeutumisellaan todelliseen eliittiin, muodonpalvojiin. Tässä suhteessa kyse on epädemokraattisesta asenteesta, koska naisilla ei tällaista koodia ole, tietääkseni. Toivon, että A.C.-G. Stubb pitää päänsä ja noudattaa sinnikkäästi korkeaa pukukoodia. Hänestä voi tulla esikuva uudelle asenteelle pukeutumiseen: hän ei varmaankaan osta mitään Dressmannista.

Tokmannin ystäville toteaisin vielä, että jos nyt Stubb jossain vaiheessa pääsee Kultarantaan ja siellä on marjapensaita, niin voi olla, että linnunpelättimien asusteet ostetaan sieltä. Täytyyhän valtion kuluissa säästää.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

Toisaalta olen kyllä pettynyt Haaviston presidentilliseen pukeutumiseen. Tuolla 1987 mallin habituksella voitto olisi täällä tuulipukujen maassa taattu.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Toisaalta olen kyllä pettynyt Haaviston presidentilliseen pukeutumiseen. Tuolla 1987 mallin habituksella voitto olisi täällä tuulipukujen maassa taattu.
Oikeassa olet. Muutenkin vihreiden pukukoodi on ollut kovin huolimatonta, muistamme Ville Komsin virttyneen villapaidan eduskunnassa tai Velton omalaatuisuudet. Ihan kuin olisi täysin sama, onko Koijärvellä kytkettynä kaivinkoneeseen tai eduskunnassa edustamassa kansaa.
 
axe

Jäsen
Ihan ok kevyen sarkastinen juttuhan toi Onnisen kolumni on. Jos vassaroinniksi väitetään otsikon perusteella, niin enemmänhän siinä piikkiä Haavistolle ja hänen taustalleen annetaan.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Oletteko muuten törmänneet siihen, että Venäjä olisi yrittänyt vaikuttaa näiden vaalien lopputulokseen? En ole minäkään eli taisivat tietää, että peli on menetetty ja tästä saa olla aika hemmetin ylpeä kaikkien ehdokkaiden ja Suomen osalta...

edit: Se että Venäjä ei edes yritä perseillä niin kertoo mielestäni suomalaisen yhteiskunnan vahvuudesta...
X:ssä trollitilit (uudet tilit joilla nimenä joku geneerinen etunimi sukunimi ja handlena esim timo1345263) ovat kyllä aika paljonkin paukuttaneet menemään eri ehdokkaiden vastaista propagandaa, jota täälläkin toistellaan. Olen ymmärtänyt, että nämä ovat juuri Venäjän trollitehtaan tuotoksia. Mielestäni tuolla ei sinänsä ole ollut mitään tiettyä ehdokasta suosivaa agendaa, joskin mitä liberaalimpi ehdokas, niin sitä enemmän trollausta on osakseen saanut. Uskoisin, että tällä haetaan vain vastakkainasettelua (juuri kuten on tähänkin asti haettu), koska kukaan ehdokas ei suoraan Venäjän peukalon alla ole. Uskoisin, että toisella kierroksella tämä jatkuu, haetaan vastakkainasettelua, korostetaan kahtiajakoa. Ei se mihinkään ole muuttunut, ja siksi harmittaa, että niin moni täälläkin toistelee papukaijana näitä totuuksia.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
txmuistamme Ville Komsin virttyneen villapaidan eduskunnassa tai Velton omalaatuisuudet. Ihan kuin olisi täysin sama, onko Koijärvellä kytkettynä kaivinkoneeseen tai eduskunnassa edustamassa kansaa.
Veltto Virtanen ei ollut kyllä Vihreiden edustaja, vaan sitoutumaton muodostaen oman eduskuntaryhmänsä. Myöhemmin sitten Kirjavan Puolueen (ja vielä myöhemmin Perussuomalaisten). Kirjava Puolue perustettiin aikanaan nimellä Ekologinen puolue vihreät, kun nykyinen Vihreät vasta hieman myöhemmin nimellä Vihreä Liitto. KiPu oli siis hyvinkin Linkolalainen protestiryhmä ainakin aluksi, ja organisoitumiseltaan luokkaa Suomi Ensin ja Muutos2011.
 
Viimeksi muokattu:

Luoto

Jäsen
Jonkinlainen oma maali oli kyllä Haavistolta tuo vastaus tuohon Putinin puheluun. En tiedä, oliko vain harkitsematon lausunto vai paljastiko Pekka vahingossa jotain, mitä hän ei ole uskaltanut kampanjassaan ääneen sanoa? Tähän astihan ehdokkaat ovat olleet yhtä mieltä lännen yhteisen Venäjä-linjan tärkeyttä. Onko se sittenkään todellisuudessa Haaviston linja?

Stubb oli siinä ihan oikeassa, että tuollaista käytettäisiin heti propagandassa, joten vastaaminen olidi hölmöä.
Ymmärrys oli oikea mutta vajavainen. Ei tuntunut hänkään ihmettelevän miten vihollismaan johtajaa voi onnitella, ellei hän ole oma kätyri.

Edit. Rauhoitun ettei tule bannia.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Veltto Virtanen ei ollut kyllä Vihreiden edustaja, vaan sitoutumaton muodostaen oman eduskuntaryhmänsä. Myöhemmin sitten Kirjavan Puolueen (ja vielä myöhemmin Perussuomalaisten). Kirjava Puolue perustettiin aikanaan nimellä Ekologinen puolue vihreät, kun nykyinen Vihreät vasta hieman myöhemmin nimellä Vihreä Liitto. KiPu oli siis hyvinkin Linkolalainen protestiryhmä ainakin aluksi, ja organisoitumiseltaan luokkaa Suomi Ensin ja Muutos2011.
Niin, tuossahan tuo historiikki on: Kirjava ”Puolue” – Elonkehän Puolesta – Wikipedia

Kipu oli aikaisemmalta nimeltään Ekologinen puolue Vihreät. Veltto oli siis puolueen ainoa kansanedustaja ja muodosti eduskunnassa omaa nimeään kantavan eduskuntaryhmän. Oli osaa laajempaa vihreää ideologiaa tuolloin, mutta ei kuulunut Vihreään Liittoon. Myöhemmin persu toki.
 
Jass0

Jäsen
Tuokin on kyllä lähinnä huvittavaa kun jotkut nostaa kauhean äläkän siitä, että Ylen vaali-illassa on pohdittu Haaviston seksuaalisen suuntautumisen mahdollista vaikutusta ihmisten äänestyspäätöksiin.
Toiset äänestää, kun "se on niin kaunis" ja toiset seksuaalisen suuntautumisen perusteella puolesta tai vastaan.
En kyllä ymmärrä kumpaakaan. Jos äänestää ulkonäön perusteella, niin oikeasti, niin mitä nämä täysi-ikäiset ihmiset miettii? Jostain teineistä sen vielä ymmärtäisin.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Tuokin on kyllä lähinnä huvittavaa kun jotkut nostaa kauhean äläkän siitä, että Ylen vaali-illassa on pohdittu Haaviston seksuaalisen suuntautumisen mahdollista vaikutusta ihmisten äänestyspäätöksiin. Täysin ymmärrettävää pohdintaa ja spekulointia, sillä se todellakin on jopa varsin monelle äänestäjälle merkittävä asia kun he äänestyspäätöstään pohtivat. Ei se totuus mihinkään sillä häviä että lakaistaan asia älyttömän mekkalan kera maton alle.
Äänestäjien äänestyspäätöksiin vaikuttavat asiat ovat moninaisia, ja niitä on tietysti syytä pohtia. Mutta miksi ehdokkaiden synnynnäisten ominaisuuksien pohtiminen rajataan seksuaaliseen suuntautumiseen? Esimerkiksi ulkonäköä on pohdittu varsin vähän. Toki somessa on jonkin verran pohdittu Alexin hymyä ja Pekan laminaattihampaita, mutta valtamedia on ollut asiasta varsin hiljaa. Odotin, että kun kerran seksuaalinen suuntautuminen nostettiin Ylen vaali-illassa esiin, myös ulkonäköasioihin olisi paneuduttu tarkemmin. Pekan seksuaalisen suuntautumisen lisäksi olisi aivan hyvin voitu pohtia sitä, lässähtikö ensimmäisen kierroksen jännitys siihen, että kärkikaksikon haastaja oli ruma, millä varmasti oli merkitystä monille äänestäjille.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kirjoittanut 32-vuotias ylioppilas ja taiteen edistämiskeskukselta taidejournalismin taiteilija-apurahan sanut Oskari Onninen.

Mielenkiintoista, että Iltalehdellä ei ollut sitten asettaa yhtään kokenempaa politiikan toimittajaa kirjoittamaan kolumnia tähän hetkeen.
Olisiko Mika Koskinen ollut enemmän mieleesi?
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
X:ssä trollitilit (uudet tilit joilla nimenä joku geneerinen etunimi sukunimi ja handlena esim timo1345263) ovat kyllä aika paljonkin paukuttaneet menemään eri ehdokkaiden vastaista propagandaa, jota täälläkin toistellaan. Olen ymmärtänyt, että nämä ovat juuri Venäjän trollitehtaan tuotoksia. Mielestäni tuolla ei sinänsä ole ollut mitään tiettyä ehdokasta suosivaa agendaa, joskin mitä liberaalimpi ehdokas, niin sitä enemmän trollausta on osakseen saanut. Uskoisin, että tällä haetaan vain vastakkainasettelua (juuri kuten on tähänkin asti haettu), koska kukaan ehdokas ei suoraan Venäjän peukalon alla ole. Uskoisin, että toisella kierroksella tämä jatkuu, haetaan vastakkainasettelua, korostetaan kahtiajakoa. Ei se mihinkään ole muuttunut, ja siksi harmittaa, että niin moni täälläkin toistelee papukaijana näitä totuuksia.
Juu totta ja tuota trollaamista X:ssä tapahtuu bottien tai trollitilien toimesta vähän kaikkia tahoja kohtaan ketkä ovat Venäjää vastaan. Lähinnä jos tunkiomaan trollit eivät pomppisi ehdokkaiden tileillä suoltamassa propagandaansa niin mielestäni tätä voisi pitää vaikuttamisyrityksenä eli kyse on todennäköisesti juurikin yleisestä hämmentämisestä millä pyritään luomaan vastakkainasettelua kuten mainitset ja horjuttamaan suomalaisten uskoa järjestelmään.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisiko Mika Koskinen ollut enemmän mieleesi?
Ai Mika "totaniin" Koskinen?

Saatana että sieppaa totaniin kuunnella muuten erinomaista totaniin Politiikan Puskaradiota aina kun totaniin Koskinen osallistuu totaniin siihen.

Tämän täytesanan lisäksi myös se välillä pistää rasittamaan, että harvoin pystyy peittelemään tihkuvaa halveksuntaansa vasemmistoa kohtaan.

Sori OT:sta.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ehdottomasti kannatan nimimuodon

Alexander C.-G. Stubb

ottamista käyttöön, mikäli Alex presidentiksi valitaan.

Tuossa on semmoista vanhan ajan arvokkuutta, joka ehdottomasti nostaa presidentin päivänpolitiikan yläpuolelle.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Ehdottomasti kannatan nimimuodon

Alexander C.-G. Stubb

ottamista käyttöön, jos Alex presidentiksi valitaan.

Tuossa on semmoista vanhan ajan arvokkuutta, joka ehdottomasti nostaa presidentin päivänpolitiikan yläpuolelle.
Mua miellyttäisi vielä enemmän C.-G.A Stubb. Sehän on jo melkein kuin C.G.E Mannerheim.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ehdottomasti kannatan nimimuodon

Alexander C.-G. Stubb

ottamista käyttöön, mikäli Alex presidentiksi valitaan.

Tuossa on semmoista vanhan ajan arvokkuutta, joka ehdottomasti nostaa presidentin päivänpolitiikan yläpuolelle.
Kalskahtaa paljon komeammalta kuin M.O.K.A. Martti Oiva Kalevi ... - vaan ei se häntä haitannut.
 
Juze80

Jäsen
Äänestäjien äänestyspäätöksiin vaikuttavat asiat ovat moninaisia, ja niitä on tietysti syytä pohtia. Mutta miksi ehdokkaiden synnynnäisten ominaisuuksien pohtiminen rajataan seksuaaliseen suuntautumiseen? Esimerkiksi ulkonäköä on pohdittu varsin vähän. Toki somessa on jonkin verran pohdittu Alexin hymyä ja Pekan laminaattihampaita, mutta valtamedia on ollut asiasta varsin hiljaa. Odotin, että kun kerran seksuaalinen suuntautuminen nostettiin Ylen vaali-illassa esiin, myös ulkonäköasioihin olisi paneuduttu tarkemmin. Pekan seksuaalisen suuntautumisen lisäksi olisi aivan hyvin voitu pohtia sitä, lässähtikö ensimmäisen kierroksen jännitys siihen, että kärkikaksikon haastaja oli ruma, millä varmasti oli merkitystä monille äänestäjille.
Itse sanoisin että vähemmistöseksuaalisuus ei ikinä tule pääsemään täysin "tasa-arvoiseksi" heteroseksuaalisuuden kanssa, vaikka kuinka moni sitä saattaisi toivoa. Näin tulee olemaan niin kauan kuin suurin osa ihmiskunnan edustajista on heteroita. Suurin osa kun tuntee mielessään vastenmielisenä sen ajatuksen, että pitäisi harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa. Näin on nyt ja näin on myös 200 vuoden kuluttua. Nuo tunteet luo mielikuvia vähemmistöseksuaaleista, koska ihmiset peilaa niitä tuntemuksia omiin henkilökohtaisiin tuntemuksiinsa. Sen enemmän se kiinnostaa, jos kyseessä on tasavallan presidentti.

Aika kuluu ja asioita hyväksytään, joka on hyväkin asia, mutta jonkin asian hyväksyminen ei monestikaan tarkoita täysin samalle viivalle pääsyä jonkun muun asian kanssa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Suurin osa kun tuntee mielessään vastenmielisenä sen ajatuksen, että pitäisi harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa.
Kyllä mä sanoisin, että jos joku heterona ajattelee että hänen pitäisi harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa, niin ei hän silloin ole välttämättä ihan niin hetero kuin ajattelee olevansa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Suurin osa kun tuntee mielessään vastenmielisenä sen ajatuksen, että pitäisi harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa.
Kuinka suuri osa ihmisistä ajattelee tällaisia asioita koskaan? Voi toki olla, että joku ajattelee, mutta se tuntuu aika kummalliselta. Olen itse talouteni ainoa hetero (vaimo on biseksuaali ja tytär lesbo), mutten ole vielä koskaan ajatellut seksin harrastamista oman sukupuoleni kanssa, en hyvässä enkä pahassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös