Suomen presidentinvaali 2024

  • 648 277
  • 6 695

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En usko, että Urpilainen edes Marinin vetoavulla ja jyrkällä hallitusvastaisella linjalla pystyy nousemaan toiselle kierrokselle - takamatka on liian pitkä. Keskustelun mahdollisesti kiertyessä hallituspolitiikan ympärille, se voi lopulta sataa myös Haaviston laariin. Stubbin leiri haluaisi varmasti pitää pienen hajuraon nykyhallitukseen, mutta mikäli sen toimista puhutaan, niin on vaikeaa olla ottamatta kantaa niihin.

En minäkään siihen tällä hetkellä usko, mutta kannattaa se hetki uhrata vaalimatematiikalle, että kakkoskierrokselle voidaan mennä tällä kertaa yllättävänkin pienellä äänimäärällä. Edellisessä gallupissa Haaviston kannatus oli 26 %, Rehnin 14 % ja esimerkiksi Urpilaisen 4 %. Andersson siellä välissä 7 %.
Jos ajatellaan, että Haavistolla olisi ”varaa hävitä” nykyluvuista Rehniin nähden 12 %, siitä iso osa voisi aivan hyvin olla demariäänestäjiä, vuotoa myös Anderssonin suuntaan, josta niin ikään ehkä vuotoa Urpilaisen suuntaan. Stubbin ääniosuutta ei tarvitse edes huomioida, mutta sieltäkin voi jotain komissaarille tulla - SDP ja kokoomus eivät tässä euromyönteisessä possessa niin kovin kaukana ole toisistaan.

Ei Urpilainen kovin todennäköisesti kakkoskierrokselle nouse, mutta voi ihan itse olla generoimassa tilanteen, jossa sinne mennään hyvin pienellä, jopa noin 15 % ääniosuudella.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Pekka Haavisto teki ehkä virheen siinä, kun hän alkoi käydä vaalien toista kierrosta jo nyt yrittäessään oikeistolaistumisellaan mielistellä oikean laidan äänestäjiä. Haaviston kannalta pahimmassa tapauksessa hän tämän vuoksi ei edes pääse vaalien toiselle kierrokselle, kun hän menettää vasemmistolaisia äänestäjiään ja oikeistolaisia ei tule tilalle, kun näillä on paljon muitakin vaihtoehtoja.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Mukava huomata, että presidenttiehdokas-Haavisto on huolissaan siitä, että turvapaikkaa Suomesta hakevat pääsevät rajan yli liian helposti ja että hallituksen tehtävä on saada rajat viipymättä kiinni. Ministeri-Haavisto taas oli huolissaan siitä, että turvaa Suomesta hakevat Al-Holin leiriläiset tulee saada viipymättä Suomeen jopa siinä määrin, että siirsi aktiivista kotiuttamista vastustavan ministeriön konsulipäällikön toisiin tehtäviin joka menettelyltään oli hallintolain ja ulkoasianhallintolain vastaista.

Nopeasti ajateltuna tällainen täyskäännös humanismissa voisi olla populistista äänestäjien kosiskelua, mutta kun kyseessä on Vihreä poliitikko, niin pois sellainen, että Pekka olisi portsarina moraalinvartijoiden porstuassa avaamassa ovia yksille ja sulkemassa toisille.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

Näinpä. Ministeri-Haavisto lennätti Suomeen ihmisiä joilla oli HS:n penkomisen pohjalta selviä yhteyksiä terrorismiin. Joku voisi luulla että on oppinut virheistään mutta aika vahvasti kallistun minäkin populistisen ääntenkalastelun puolelle tämän Haaviston viimeisimmän huolen osalta. Siis mies joka on koko uransa korostanut humanitaarisyyden merkitystä haluaa rajat kiinni? Yeah right.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat

Ensimmäiseksi sai jäädä puolue, nyt sitten vuorossa periaatteet. Kertoo karua kieltä henkilöstä, sekä kampanjan epätoivosta. Perintöprinssi-Pekka, siinä poliittista perintöä kerrakseen.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos kaikki tähdet ovat kohdallaan, Urpilainen kotiuttaa kahdeksan prosenttiyksikön verran demareiden äänestäjiä. Se riittäisi siihen, että Haavisto putoaisi Rehnin alapuolelle mutta Urpilainen ei kuitenkaan nousisi Rehnin ohi. Silloin toiselle kierrokselle selviäisivät Rehn ja Stubb jolloin Stubb voittaisi heittämällä. Kiitos Jutta!

Harmi kyllä, näin hyvää tuuria Suomella tuskin on.
 
Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Maailmantilanne on eri kuin 2015. Nimittäjät rajojen sulkemiselle osittain tai kokonaan erit. Silti haluaisin kuulla Haaviston perustelut sille, että poplari on kääntynyt. Ei silti ääntäni saa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mukava huomata, että presidenttiehdokas-Haavisto on huolissaan siitä, että turvapaikkaa Suomesta hakevat pääsevät rajan yli liian helposti ja että hallituksen tehtävä on saada rajat viipymättä kiinni. Ministeri-Haavisto taas oli huolissaan siitä, että turvaa Suomesta hakevat Al-Holin leiriläiset tulee saada viipymättä Suomeen jopa siinä määrin, että siirsi aktiivista kotiuttamista vastustavan ministeriön konsulipäällikön toisiin tehtäviin joka menettelyltään oli hallintolain ja ulkoasianhallintolain vastaista.

Nopeasti ajateltuna tällainen täyskäännös humanismissa voisi olla populistista äänestäjien kosiskelua, mutta kun kyseessä on Vihreä poliitikko, niin pois sellainen, että Pekka olisi portsarina moraalinvartijoiden porstuassa avaamassa ovia yksille ja sulkemassa toisille.

Keksitkö itse yhtään syytä, miksi Al-Holin leirillä olleet Suomen kansalaiset, mukaan lukien suomalaiset lapset, olisivat eri asemassa kuin tänne ensimmäistä kertaa Venäjän kautta Venäjän masinoimina tulevat muunmaalaiset turvapaikanhakijat?
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Keksitkö itse yhtään syytä, miksi Al-Holin leirillä olleet Suomen kansalaiset, mukaan lukien suomalaiset lapset, olisivat eri asemassa kuin tänne ensimmäistä kertaa Venäjän kautta Venäjän masinoimina tulevat muunmaalaiset turvapaikanhakijat?
Kysehän ei ole siitä, että peräänkuulutetaan itsestäänselvyyksiä. Kirjoituksessani oli kyse siitä, että Pekka Haavisto on profiloitunut tai ainakin pyrkinyt profiloitumaan humanistina, jolle ihmisoikeudet eivät rajaudu kansalaisuuden, rodun, sukupuolen tai seksuaalisen suuntaumisen perusteella. Tämä humanismi/ihmisoikeudet ovat näyttäytyneet aikaisemmin ministerinä ollessaan niin väkevänä, että niitä toimeenpannessaan on ollut valmis mm. rikkomaan sekä hallintolakia että ulkoasiainhallintolakia. Nyt kesken presidentinvaalikampanjan humanismi saakin yllättäen hopeamitalia kaulaan. Näen tuon arvostelun hallituksen toimista rajan sulkemisesta siis varsin kornina ja läpinäkyvänä populismina ja hyvin varomattomana lausuntona, jonka kaikupohjana on epäilemättä ykköshevosen paikan menettäminen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Haaviston kampanjoinnissa näyttää olevan epätoivoisia piirteitä. Hallitusta liiallisesta optimismista Venäjän rajalla vallitsevassa tilanteessa moittiva Haavisto on vähän aikaa sitten ja ministerinä toimiessaan ollut valmis jopa rikkomaan lakeja, jotta etnisesti suomalaisia ja ei-suomalaisia ääri-islamisteja saadaan kuskattua Suomeen vaikka kaikessa hiljaisuudessa, jos ei muuten, koska ihmisoikeudet. Tuolloin Suomessa asuvien ihmisten turvallisuus oli Pekan hahmottamiin ihmisoikeuksiin nähden aivan toissijainen asia.

Eipä silti, ihan hyvähän se on, että Pekkakin ymmärtää vaihteeksi asioiden laitoja. Joo, eikä varmasti johdu yhtään siitä, että kohta Pekan pitäisi saada ääniä muiltakin kuin Helsingin vaalipiirin viherväeltä, ja konttikaupalla.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Sama täällä, enkä kyllä edelleenkään näe, mitä voitettavaa hänellä tässä on.

Ei kannatuksen nousu tietenkään poissuljettua ole, mutta selvästi todennäköisempi on paavolipposmainen (2012) floppaus.

Urpilainen on toki kokenut ja meritoitunut kärkipään poliitikko sekä hyvä komissaari, muttei tosiaankaan mikään kansanvillitsijä. Aika monet tappiolliset vaalit hänellä on takanaan.

Mutta voihan olla, että olen jälleen kerran täysin kioskilla ja Urpilainen luokin mielettömän buumin.

Suuri (itselle ilmainen) näkyvyys ja sitä myötä muhkea äänisaalis eurovaaleissa, josta demareiden ykkösnimenä europarlamenttiin. Ja sen jälkeen hyvät asemat tuleviin ministerivalintoihin, jos demarit palaa hallitukseen neljän vuoden päästä.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Eikö presidentin poliittisilla näkemyksillä ja arvomaailmalla ole mitään merkitystä? Minusta ketään ei jätetä on arvokas kansaa yhdistävä slogan. Ymmärrän, että se voi tuntua vieraalta nykyhallitukselle ja sen kannattajille.

On varmasti. Onhan joillekin myös sukupuolella ja puolisollakin merkitystä.

Mutta toivottavasti äänestäjät eivät äänestä presidenttiä sillä toiveella, että presidentti muuttaisi hallituksen taloudenpidon suuntaa. Koska sitä hän ei tee.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kerrotko vielä, mitä nämä itsestäänselvyydet ovat, joita peräänkuulutin ja joista olet ilmeisesti kanssani samaa mieltä?
Eiköhän se ole ihan kaikille kristallinkirkasta, että Suomen kansalaisia (olivat ne sitten vaikka Al-Holin leirillä) ja turvapaikanhakijoita koskee hieman eri käytännöt ihan jo perustuslainkin osalta. En kuvitellut, että kenellekään tämä asia olisi jotenkin epäselvää tai että joku alkaisi tenttaamaan jostain täysin itsestäänselvyydestä ohittamalla täysin kirjoituksen päämerkityksen. Olin väärässä ja käsi ylös virheen merkiksi.

Tämä osaltani tästä täysin turhasta off-topicista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

MegaForce

Jäsen
Haaviston kampanjoinnissa näyttää olevan epätoivoisia piirteitä. Hallitusta liiallisesta optimismista Venäjän rajalla vallitsevassa tilanteessa moittiva Haavisto on vähän aikaa sitten ja ministerinä toimiessaan ollut valmis jopa rikkomaan lakeja, jotta etnisesti suomalaisia ja ei-suomalaisia ääri-islamisteja saadaan kuskattua Suomeen vaikka kaikessa hiljaisuudessa, jos ei muuten, koska ihmisoikeudet. Tuolloin Suomessa asuvien ihmisten turvallisuus oli Pekan hahmottamiin ihmisoikeuksiin nähden aivan toissijainen asia.
Käännetään asia näin päin: Al-Holin lapset olisivat olleet leirillä seuraavat 15 vuotta. Olisivat edelleen Suomen kansalaisia, ja voisivat koska tahansa tulla Suomeen, mahdollisesti radikaalisoituneina. Eikö tuo olisi melko suuri turvallisuusriski?

Äidit ovat kyllä menetettyjä tapauksia, mutta näen että parempi, että Suomen kansalaisia, varsinkaan lapsia ei oleskelisi ja kasvaisi niin radikaalissa ympäristössä. Suomen kanssa myös muut Euroopan maat hakivat omia kansalaisiaan myös pois.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eihän Haavisto ajatusmaailmaltaan mikään kovin vasemmistolainen ole, joten siinä mielessä en näe viimeaikaisia ulostuloja minään varsinaisena "oikeiston kosiskeluna", ja olisihan siinä myös riski, että sen mitä toiselta laidalta saavuttaa, sen toiselta laidalta menettää. Kieltämättä tuo rajakommentti oli aika yllättävä.

Oma ääneni menee Stubbille, mutta yleisesti on sanottava, että aika vähän mitään huonoja vaihtoehtoja on edes ehdolla, joten en menetä yöuniani vaikka Stubb ei olisikaan vaalien voittaja. Toki Lille, Hallikselle ja Hjallikselle en menestystä toivo ja tuskin he sitä myöskään ovat saavuttamassa. Rehn nyt on muuten vaan tylsä kuin mikä, mutta ei silti mikään katastrofi vaikka sattuisikin voittamaan koko roskan (mihin en toki usko). Jopa Urpilainen ärsyttää yllättävän vähän demariksi.

Veikkaan kaikesta huolimatta, että voittaja on joko Stubb tai Haavisto. Molemmat ovat mielestäni oikein hyviä ehdokkaita. Hienointa on kuitenkin se, ettei Suomessa tarvitse edes pelätä jonkun Zoran Milanovicin kaltaisen Venäjän sätkynuken päätyvän presidentiksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Käännetään asia näin päin: Al-Holin lapset olisivat olleet leirillä seuraavat 15 vuotta. Olisivat edelleen Suomen kansalaisia, ja voisivat koska tahansa tulla Suomeen, mahdollisesti radikaalisoituneina. Eikö tuo olisi melko suuri turvallisuusriski?

Äidit ovat kyllä menetettyjä tapauksia, mutta näen että parempi, että Suomen kansalaisia, varsinkaan lapsia ei oleskelisi ja kasvaisi niin radikaalissa ympäristössä. Suomen kanssa myös muut Euroopan maat hakivat omia kansalaisiaan myös pois.
Voisi olla paljon mahdollista tuokin mitä kirjoitit. Tosin radikalisoituminen onnistuu hyvin Suomessakin, jos seura on määrätynlaista. Voisi joidenkin noiden lasten kohdalla myös olla tätä määrätynlaista.

Pekka Haavistolla oli vain asiansa kanssa tavaton kiire ja paine, eikä malttia edetä asiassa pykälien mukaan. Yleinen käsitys on, että Haavisto yritti taivutella UM:n Pasi Tuomista siihen, että Al-Holin lapset ja nähtävästi myös äidit tuotaisiin pikavauhtia Suomeen konsulikyydillä, ja Tuominen tekisi tästä päätöksen omissa nimissään.

Jos asia oli Haavistolle henkilökohtaisesti niin tärkeä, ja myös yleisemmin ottaen ”hyvä” kuten yllä kirjoitit, niin miksi Haavisto ei tehnyt itse päätöstä omissa nimissään ja kantanut samalla asiasta vastuuta, plus ottanut myös kunnian tästä päätöksestä? Jos tuo päätös olisi ollut niin erinomaisen hyvä ja ennen kaikkea parasta lapsille, niin miksi Haaviston piti suhmuroida Tuomista välikädeksi, plus vielä simputtaa Tuomista, kun tämä ei lämmennyt Pekan vaatimukselle? Sepä se. Jos ja kun olisi tullut sanomista, niin bussin alta olisi kerätty Tuomista, ei Haavistoa.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Mulla on dilemma kun en tykkää Stubbista, enkä Haavistosta ja näistä kahdesta todennäköisesti pitäs valita kumpaa äänestää toisella kierroksella.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
HS:n gallup 20.-21.11 väliseltä ajalta:

Stubb 24% (+7)
Haavisto 20% (-8)
Rehn 10% (0)
Halla-aho 10% (+1)
Andersson 7% (+1)
Urpilainen 7% (+4)
Aaltola 5% (-3)
Essayah 2% (0)
Harkimo 1% (+1)
Väyrynen 1% (-1)
 
HS:n gallup 20.-21.11 väliseltä ajalta:

Stubb 24% (+7)
Haavisto 20% (-8)
Rehn 10% (0)
Halla-aho 10% (+1)
Andersson 7% (+1)
Urpilainen 7% (+4)
Aaltola 5% (-3)
Essayah 2% (0)
Harkimo 1% (+1)
Väyrynen 1% (-1)
Mahtaakohan Aaltolaa vituttaa, että lähti leikkiin mukaan? Rahaa palaa ja kannatus vitsiosastolla.
 
Randalf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Mahtaakohan Aaltolaa vituttaa, että lähti leikkiin mukaan?

Kenties, mutta jos on tietoa ja on taitoa ja on rohkeutta, ja sitä ei muilla tunnu olevan, sitä näkemystä – niin sitten oli vähän niin kuin velvollisuus lähteä, vaikka kuinka vituttaisi. Se tulee niin kuin välttämättömäksi.

Ehkä kansalaisilta (tai kampanjatiimiltä?) puuttuu vielä strategista päättäväisyyttä.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Alkaa olla ihan mahdollista tai jopa todennäköistä, että toiselle kierrokselle menevät Stubb ja Urpilainen.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Alkaa olla ihan mahdollista tai jopa todennäköistä, että toiselle kierrokselle menevät Stubb ja Urpilainen.
En sanoisi että todennäköistä, mutta mahdollisuuksien rajoissa vielä. Ei ole yllättävää että Urpilaisen ilmoittautuminen ehdolle keikautti sieltä muutaman prosentin Haavistolta Urpilaisen taakse. Jos SDP saa kunnon kampanjamyllyn käyntiin, ja mukaan lähtee voimallisesti sekä AY-liike että Marin kannattajakuntineen, tuolta saattaa vielä 5-10% heilahtaa toiseen suuntaan, ja sitten oltaisiin aika lähellä.

Olen vakan alla pitänyt myös Rehnin mahdollisuuksia jatkoon. Jos Urpilaisen ja Haaviston kannatus tasoittuu noin 15% paikkeille molempien osalta, niin toiselle kierrokselle voi päästä yllättävän pienellä kannatuksella. Stubb kylläkin näyttää sen verran vahvalta, että Rehn tuskin paljon päälle 10% yltää.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Mulla on dilemma kun en tykkää Stubbista, enkä Haavistosta ja näistä kahdesta todennäköisesti pitäs valita kumpaa äänestää toisella kierroksella.
Pienempi paha on aina toimiva tapa. Itellä harvoin luottoa poliitikkoihin, niin aina pyrin löytämään sen lähes rehellisen poliitikon, karsimalla kaikista räikeimmät huijarit pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös