Jännä nähdä miten homo-kortti tulee esille, jos on tullakseen.
Ekalla kierroksella Niinistöä vastaan osa vanhemmasta väestöstä sanoi ettei pystynyt äänestämään Haavistoa. Nykyään kahvipöytäkeskusteluissa on ollut vähän samaa asennoitumista, ja sitten viitataan itsenäisyyspäivän juhliin kuinka vaikeata voisi olla katsella miesparia kättelemässä vieraita.
Varmaankin kehitys kehittyy ja ajat muuttuu, mutta äänestyspäätöstä tehdessä niin sanotut marginaalitekijät voivat olla hyvinkin ratkaisevassa asemassa. Nämä jonkin tunteen herättävät. Voin hyvin kuvitella, että Haavisto a) vihreänä b) ei-heterona on monille ehdoton no-no. Sellasta se toki näissä liberaali-konservatiivi mitä-lie nelikentissä ja polarisaatioissa tuppaa olemaan.
On sitä itsekin tullut kuultua läppää ihan asiallisen oloisilta kansalaisilta -puolivakavasti tai puolileikillään-, että mikäli Haavistosta tulee presidentti niin muutetaan Ruotsiin. Eikä vain yksien vaalien alla. Ja sitten jälkikasvunsa lipsauttelee hieman saman suuntaisesti. Ei räikeintä mahdollista retoriikkaa tai sellaista mitä nyt huudeltaisiin viikoittain julkisesti, mutta sellainen olemassa oleva alavire.
Ihan hyvin kelpaisi Haavisto, oltaisiin taas edistyksellisiä ja niin pois päin. Jossei kelpaa niin eiköhän me joku ihan pätevä saada Salen seuraajaksi. Vaikkapa tämän hetken kenties hulvattomin stand-up koomikko Mika Aaltola. Jostain syystä luen viestintäänsä tänä päivänä siten etten voi välttää naurahtamista.
Voihan olla, että vika on minussa. Tai ehkä nyt näemme Aaltolan todellista luonnetta, persoonaa. Se tutkija-asiantuntija lähestyi asioita rajatummin, kliinisemmin ja tunteettomammin, henkilö Aaltola on eri asia. Tiedä sitten häntä, kontrasti tähän tunteilla, mielikuvilla ja symboleilla leikittelevään, unettomia öitä kiovalaisissa pommisuojissa viettävään henkilöön on melko selkeä.