Suomen presidentinvaali 2024

  • 649 931
  • 6 695

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vituttaa että tarvitsee aina joka asiassa seurata vedonlyöntikertoimia ja niiden perusteella tietää yleensä aina jo valmiiksi euroviisujen/vaalien tuloksen. Nämä kaksi kun on sellaista, joissa yllätysmahdollisuutta ei oikeastaan ole, toisin kuin vaikkapa jossain lätkäpelissä jossa kertoimet ovat toiselle 1.05 ja toiselle 15.
Mulla on kirkkaana mielessä toisenlainen muisto. Trump vs. Clinton kertoimet olivat edellisenä päivänä jotain 4 vs. 1.25. Mietin silloin, että jos laittaisi 400 Hillarylle, niin seuraava aamuna tilille tulisi 500, eli satasen voitto. Satasella olisi saanut kengät, joita olin silloin halunnut/tarvitsemassa. Easy money. En sitten kuitenkaan laittanut, suurimpana syynä se, että pienet vedot ovat mun juttu (1-10 € menee hupina, joita voi laittaa läpällä omaksi huvitukseksi), Isot vedot eivät ole mun juttu. En ylipäätään lyö vetoa kuin ehkä kerran kuussa. Jotain kymppiä en viitsinyt Clintonille noin pienellä kertoimella laittaa. Jos taas edellisenä iltana Trumpille annettiin neljän kerroin, siihen panostaminen hupimielessä tuntui kuolleen käden vetämiseltä.

Perustelu kertoimien luotettavuuteen tuloksen ennakoijina oli se mikä muillakin: ihmiset laittavat omaa rahaa noihin voittaakseen, joten markkinat muodostavat varmaan hyvän kokonaiskäsityksen siitä, mitä tulee tapahtumaan. No, ei pätenyt silloin. Itselle tuo jäi hyvänä opetuksena mieleen.
 
LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Konkkakypsän kriisiseuran munattomat kendojanarit

Okei. Jostain syystä tästä väärä muistikuva sitten. Noita tulee livekertoimina myös aika tiiviisti seurattua kun ääniä lasketaan.

Silloin kun Biden valittiin USA:n pressaksi, oli jossain kohtaa kerroin jo yli 5 kun ääniä oli laskettu n. 30%, vaikka olivat laskeneet pääasiassa vain "Trumpin osavaltiot". Tuolloin tuli tehtyä aika isosti rahaa, kun oli ennakkoon lyötynä Bideniä ja livestä vielä tuuppasin aika isosti lisää.

Eli summasummarum, kyllähän noissa välillä aina noita "väärentymiä" on, vaikka nyt muistinkin että käytännössä aina ovat olleet vedenpitäviä.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Joo, todellakin - ihan oikeasti: tyyppi on pelokas, helposti manipuloitava sirkusklovni, tosi-tv -tähti. Jostain ihmeen syystä huomattava osa amerikkalaisista näkee tämän absurdin spektaakkelin jonain mahtavana alfa-uroksellisuutena, kun se on lähinnä täysin päinvastaista. Theodore Roosevelt tunnetusti sanoi, että "speak softly and carry a big stick". Trump on kääntänyt tämän totaalisesti toisinpäin.
En ole erimieltä kanssasi Trumpin psyykkeestä, ulosannista, etc, mutta manipuloitavuudesta kyllä. Olen tehnyt Lähi-idässä töitä myös amerikkalaisten kanssa juuri, kun nämä väänsivät Abraham sopimusta. Kyllä Trumpilla visoita on ja periaatteita, joita hän ajaa järkkymättä. Sivistyksestä taas en olisi niin varma. Kaveri joka ei omien sanojensa mukaan ole lukenut yhtään kirjaa, niin kovin vähän tällaisella humanistilla kirjallisuusfriikillä olisi saunassa Trumpin kanssa jutunaiheita. Mutta kuten Halla-aho on ollut jopa vastustajien mielestä oikeassa monissa Venäjään liittyvissä asioissa, niin on Trumpillakin omat osumansa. Kai olisi ihan relevanttia tarkastella asiallisesti myös Trumpin onnistumisia. Siihen meillä ei media, eikä oikein tämänkään palstan porukka millään pysty. Syytä kuitenkin olisi, koska erittäin suurella todennäköisyydellä tuleva presidenttimme joutuu juuri Trumpin kanssa ovaalihuoneessa asioimaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Oli varmasti lähtökohtaisesti. Ei kuitenkaan enää loppuvaiheissa.

Näissäkin pressavaaleissa Mika Aaltola taisi olla ykkössuosikki joskus vuosi sitten.

En kuitenkaan ikinä löisi euroakaan "suosikeille" vuosi tai kaksi ennen äänestystä.
Näin. Tuossa vaiheessa oikeat ehdokkaat vielä piilossa, ja media kyselee arvatuilla nimillä, onhan siellä jotkut sitten aina oikeastikin mukana lopulta. Joku Riitta Uosukainenkin kellotti järkyttäviä kannatuslukuja joskus näissä aikaisissa kyselyissä. Vaaleissa ei sitten oikein lähtenyt.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Tuli mieleen etten ole muuten koskaan päässyt vastaamaan vaaligallupiin tai edes kuullut että joku kaveri olisi. Täällä palstalla varmaan kaikki on osallistuneet?
Yhden kerran olen, joskus viisi vuotta sitten. Sellainen joku täti tuli meille himaan kyselymateriaalin kanssa. Paljon kaikkea muutakin kysyi, eli toteutti samanaikaisesti useita tutkimuksia. Viimeisinä tulivat äänestämistä koskevat kysymykset.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Uusi presidentti voisi hoitaa virkaansa muutamia kuukausia liiankin matalalla profiililla.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lainaamani viesti on syyskuulta 2021. Onneksi jäsenyys tuli jo voimaan ja tuleva pressa pääsee johtamaan Nato-Suomea.
Nyt on kyllä hyvin muistettu kyseinen viesti ! Tuleva presidentti pääsee varustamaan Suomea, varsinkin kun Trump ja Putte leipoo omia diilejä.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilmastonmuutos jäi kyllä keskustelunaiheena ekalla kierroksella ihan liian pienelle huomiolle, mutta toiselle kierrokselle menneistä ehdokkaista ei kumpikaan ehdokas mikään painajainen.

Haavistolta olen oikeastaan odottanut enemmän aiheen käsittelyä ja Stubbia olen pitänyt Rehniä enemmän aiheesta huolestuneena, joten ihan ok tulos, vaikka itse Anderssonia äänestinkin.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vasta huomasin, että kaikille presidenttiehdokkaille oli tehty kenen kanssa menisit saunaan -kysymys.

Toisella kierrokselta Stubbilta ja Haavistolta voisi kysyä, kenet veisit saunan taakse?
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Pika-analyysi on seuraava:

(1) Tulos noudatti erittäin tarkasti blokkirajoja, 65-35 %. Edes "henkilövaalit" eivät muuttaneet asetelmaa. Vasemmistossa pelästyttiin Halla-ahon nousun mahdollisuutta ja hylättiin omat ehdokkaat. Jopa Li sai mennä.

(2) Haavisto on vihervassarien ehdokas. Todennäköisesti saa tuon 35% pohjalle, vaikka jokin osa demareita lipeää Stubbille.

(3) Arvioidaan nyt 2. kierroksen äänimääräksi noin 3 M. Noilla prosenttiluvuilla n. 2 M menee Stubbille, 1 M Haavistolle. Tämä on siis lähtökohta. Ero vain 1 M ääntä.

(4) Stubbin täytyy pitää porvariäänet, Haaviston saada niitä paljon, yli puolet 1 M.

(5) Pienpuolueista varmaan voidaan laskea suurin osa Stubbille. Mutta olennaista on, mitä tekevät persut. Ja mitä Rehnin kannattajat.
'
(6) Veikkaisin, että Rehnin liberaalit äänestäjät menevät enemmän Stubbin suuntaan. Porvari tuntee porvarin.

(7) Persujen tilanne on toinen. Miten valita kahdesta liberaalista se sopivin? Stubb voisi hiukan enemmän orientoitua hallituksen suuntaan. Tällöin tunnistaisivat Stubbin hallituskumppanin ehdokkaaksi.

(8) Stubbin kannattaa nyt huomioida kansallis-konservatiivien olemassaolo. Lausua jotakin kriittistä EU:sta, unohtaa brysseliläisyyden edes kahden viikon ajaksi. Olla vähemmän lipevä. Jättää nöyryyden näytteleminenkin.

(9) Maahanmuutosta kannattaa huomioida se työperäinen. Eli pieni flirtti persujen suuntaan varmistaa voiton.

(10) Haavistolle en oikeastaan keksi mitään tiettyä suuntaa kampanjan pohjaksi. Tehtävä on erittäin haasteellinen. Toisaalta, hän voi teeskennellä porvaria, koska kuitenkin vasemmisto häntä äänestää. Hallituksen haukkuminen ei vie eteenpäin asioita, talouspolitiikka on suuri no no.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Haavisto voi huutaa rajaa kiinni vielä lisää.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@IceWalker

Juuri tässä tätä vaali-iltaa katsellessa mietin, että toinen kierros menee erittäin todennäköisesti noin 65-35 Stubbille. Nythän on siis tilanne, että Halla-Aho & Rehn kaksikolta vapautuu 1,1 miljoonaa äänestäjää. Tuosta porukasta tietysti osa jättää varmaan äänestämättä, mutta äänestävistä enemmistö (uskaltaisinko sanoa valtaosa) tulee äänestämään Stubbia, se on selviö. Andersson & Urpilainen kaksikolta vapautuu noin 300 000 ääntä, eli varsin pieni määrä, mutta valtaosa Haavistolle niistä. Tosin todennäköisesti osa demareista äänestänee Stubbia. Ynnä muut osastolla Essayah & Harkimo kaksikko vapauttaa reilut 60 000 ääntä, mutta ne menevät kyllä sitten varmasti aikalailla kaikki Stubbille.. ja Aaltolan kohdalla voi kysyä, että keitä sitten ovat ne vajaat 50 000 ihmistä, jotka häntä äänestivät

Yhtä kaikki, näinkin lyhyellä analyysillä päätyy toisella kierroksella tuohon tulokseen noin 65-35 Stubbille. Ja äänestysprosentti tuskin tulee olemaan noin korkea kuin tässä ensimmäisellä kierroksella
 
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiinnostava on nähdä haja-asutusalueilta se, kuinka paljon Kepun ääniä siirtyy Haavistolle. Hänhän
jo lähti kalastelemaan Kepun ääniä puhumalla syrjäseutujen ja Itä-Suomen asioista. Vaikka arvomaailmaltaan Stubb voi olla monelle lähempänä (eikä homo), niin Stubbin kaupunkilaisuus voi olla joillekin silti liian leimallista.
 
Jeffrey

Jäsen
Vähän sellainen kutina, että vasemmistolta jo liikkunut Haavistolle ne jotka ovat liikkuakseen. Toki varmasti vielä valuu kun pakko on, mutta uskon monelle vasemmistokonservatiille Haaviston olevan liikaa. Stubb kerännee nuo Aaltolat, Hjallikset ja Essayat, mutta se on lopulta aika pieni määrä ääniä.

Lopulta tämä menee niin kuin ennakoitiin. Maaseudun konservatiivit lopulta ratkaisevat toisen kierroksen. Iso kysymys sitten kumman puolesta raahautuvat jos raahautuvat molempien varmasti ärsyttäessä.
 
Tuamas

Jäsen
Ei tule Stubb missään nimessä viemään millään 65-35 lukemilla.

Li:n ja Jutan äänet menevät liki 1:1 Haavistolle, vassarit todennäköisesti löytävät tiensä uurnille myös toisella kierroksella.

Stubb kairaa Essayahin, Aaltolan ja Hjalliksen äänet, näistä osa jää nukkumaan.

Halliksen äänistä suurin osa menee Stubbille, mutta suuri osa jää kakkoskierroksella himaan nukkumaan.

Rehnin äänipotti tulee ratkaisemaan pelin.

Jos Stubb ei vedä mitään isompia stipluja tenteissä, vie 55-45 voiton kotiin.

Jos Haavisto kyykyttää tenteissä Alexia, kisa tulee olemaan vielä tuota tiukempi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Vähän sellainen kutina, että vasemmistolta jo liikkunut Haavistolle ne jotka ovat liikkuakseen. Toki varmasti vielä valuu kun pakko on, mutta uskon monelle vasemmistokonservatiille Haaviston olevan liikaa. Stubb kerännee nuo Aaltolat, Hjallikset ja Essayat, mutta se on lopulta aika pieni määrä ääniä.

Lopulta tämä menee niin kuin ennakoitiin. Maaseudun konservatiivit lopulta ratkaisevat toisen kierroksen. Iso kysymys sitten kumman puolesta raahautuvat jos raahautuvat molempien varmasti ärsyttäessä.
Haavisto on ehdokas, jonka sukupuolinen suuntautuminen johtaa todennäköisesti siihen, että etenkin moni "maaseudun konservatiivi" äänestää aivan kaikissa tapauksissa hänen vastaehdokastaan - ihan riippumatta siitä, onko se Paavo Arhinmäki, Hjallis Harkimo, Tuukka Kuru, joku telaketjufeministi, Alexander Stubb, Jussi Halla-aho tai vaikka Sami Kuronen. Karu tosiasia.

Toinen kierros mm. tällä perusteella ennakoiden:
Stubb 58 %
Haavisto 42 %

Ja voi sitä kakkosvitsien määrää, joka alkaa, kun Haavisto on kolmatta kertaa presidentinvaalissa hopeasijalla.
 
Viimeksi muokattu:

PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äänestin ensimmäisellä kierroksella Rehniä, joka olisi kaikessa harmaudessaan ollut vakaa ja ei-eripuraa aiheuttava presidentti. Toisella kierroksella on jäljellä kaksi tyhjää arpaa, joista sitten pitää valita se vähemmän paha. Nukkuviin en kuitenkaan halua jäädä, joten testamenttaan Rehnin äänipotista ääneni Stubbille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös