Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 691 068
  • 6 686

TAPPI32

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minulle ei - Keskusta on niin anateema, etten ole kiinnittänyt mitään huomiota Rehniin tai seurannut tenttejään jne. Toki ymmärrän sen, että olisi ihan ok presidentti, liberaali ja länsimielinen. Mutta. Suomen Keskusta. Ei ihminen vaan voi.
Minusta ”väärän” puoluetaustan voi antaa anteeksi tässä kohtaa. Ei Rehn Keskustan asemaa pysty presidenttinä kuitenkaan mitenkään pönkittämään, eikä vaikuta siltä että sellaiseen haluaisi myöskään pyrkiä.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Minulle ei - Keskusta on niin anateema, etten ole kiinnittänyt mitään huomiota Rehniin tai seurannut tenttejään jne. Toki ymmärrän sen, että olisi ihan ok presidentti, liberaali ja länsimielinen. Mutta. Suomen Keskusta. Ei ihminen vaan voi.

Sama homma. En ole ajatellutkaan äänestäväni esimerkiksi Urpilaista, Haavistoa, tai Anderssonia. Kyllä tiedän, että esimerkiksi Haavisto olisi kokemuksellaan ja näkemyksellään ihan hyvä presidentti, mutta kyllä puolekartan toisen ääripään ehdokkaan äänestäminen on vain liian iso vuori kiivettäväksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Rehn on toisaalta jonkinmoinen outolintu Keskustassa, eikä todellakaan mikään maakuntakonservatiivien suosikki. Sellaiseksi aivan liian urbaani, liberaali, paskanhajuton, ja vieläpä siten kosmopoliitti, ettei Venäjä ole siinä juuri minkäänlaisessa roolissa. Eikä Rehn kelvannut koskaan Keskustalle puheenjohtajaksi, paitsi kepunuorille 80-luvulla, mitä ei lasketa. Rehnillä on ihan hyvä nippu tasoituspisteitä niitä äänestäjiä ajatellen, joiden kepuvitutus on kategorista sorttia.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Minusta täysin ymmärrettävää - vaikka toki kyse on henkilövaalista niin silti puoluetausta on erittäin painava asia. Itse kykenen lähinnä äänestämään Vihreitä, SDP:tä ja Kokoomuksen liberaalisiipeä. Edistyspuoluetta kun ei enää ole, minkä sosiaaliliberaali "varpuslainen" linja olisi minua lähinnä.

edit: Ja toki RKP:tä!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Rehn on toisaalta jonkinmoinen outolintu Keskustassa, eikä todellakaan mikään maakuntakonservatiivien suosikki. Sellaiseksi aivan liian urbaani, liberaali, paskanhajuton, ja vieläpä siten kosmopoliitti, ettei Venäjä ole siinä juuri minkäänlaisessa roolissa. Eikä Rehn kelvannut koskaan Keskustalle puheenjohtajaksi, paitsi kepunuorille 80-luvulla, mitä ei lasketa. Rehnillä on ihan hyvä nippu tasoituspisteitä niitä äänestäjiä ajatellen, joiden kepuvitutus on kategorista sorttia.
On nyt mitä pisteitä onkaan - tulee silti puoluepoliittisen pimeyden ytimestä... No toki vähän kärjistän ja lievästi vitsailen, onhan Suomen historiassa mm. SKP, SKDL ja IKL. Top-5:ssa sitten Kepu.
 
Analyzer

Jäsen
Mun mielestä on joka tapauksessa hienoa ja kunnioitettavaa, että antaa äänensä tasan sille ehdokkaalle jota haluaa äänestää. Puolueesta viis. On ehdokkaalla mahdollisuuksia tai ei. Ilman mitään taktikointia.

Ajattelen asian ihan jo niin, että ehdokkaille tuo on aivan hitonmoinen rutistus ja on jotenkin tosi sääli, jos jätetään äänestämättä omaa suosikkia, koska ”ei sillä kuitenkaan ole mahdollisuuksia” tai ” ei niin kiva ehdokas voi päästä toiselle kierrokselle”.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Paljon puhutaan, että pressamme pitäisi olla edustava jne. Mielestäni meidän Presidenttimme pitää olla ennenkaikkea tiukka valtiomme edustaja, joka ei kumarra ketään ja ajattelee ainoastaan maamme etua Euroopassa. Mitä edustavuutta on vaikkapa Ranskan, Saksan ja Italian valtionmiehillä? Mitä edustavuutta on tulevalla jenkkien pressalla? Vahva ja itsevarma pressa, höystettynä maamme perinteillä ja identiteetillä olisi toiveena. Kenelekään ei tarvitse pyllistää, ei ne muutkaan tee niin. Ryhtiä ja hieman agrea toimii tässä ajassa. Varsinkin kun tämän takana kykenee seisomaan. Tuntuu, että meillä on hieman lammasmeininkiä tämä kaikki. Kumarretaan hieman joka nurkkaan. Pääministeri sitten toimii suhteiden luojana ja ulkoministeri komppaa tätä. Ei ole presidentin tehtävä olla kiva kaikille, jos se ei ole meidän etu. Ryhtiä.
 
12961

En nyt ihan sanoisi, ettei millään edustavuudella ole mitään tekemistä presidentin uskottavuuden kanssa. Olkoon kyse valtiovierailuista tai mistä tahansa ulkomaisesta mediaesiintymisestä, minua häiritsisi Rehn edustamassa Suomea ehkä kieliopillisesti hyvällä rallienglannillaan. Edustavuutta se kielitaitokin on.

Ehdokkaita olisi mielenkiintoista kuulla jossain tentissä jonkin aikaa myös englanniksi.
 
Minusta tärkeintä on, että kuulemaa ymmäretään ja siihen osatataan vastata. Oli sitten ralkienglantia tai ei. Vai miten mielestäsi lausuu enkkua ranskalaiset, saksalaiset, italiaslaiset, unkarilaiset ja vaikkapa espanialaiset? Jokaisella se rallienglanti on puheissaan. Mutta me olemme aina ajatelleet, että mitä ne nyt meistä ajattelee, kun Mika Häkkisen tavoin lausutaan. Eivät ajattele yhtään mitään jos vastaus on linjassa kysymykseen jne.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos presidentin roolia katsoo ulkopolitiikan kautta, ehdokkaat joilla ei ole ulkopolitiikasta kokemusta ovat Hjallis, Halla-Aho, Aaltola, Essayah ja vastaavasti toisessa päässä janaa ovat Haavisto, Stubb, Urpilaisen ja Rehn. Andersson varmaan näiden kahden ryhmän välissä.

Haavistolla ja Stubbilla varmaan aika sama määrä ministeripäiviä. Stubb ollut muistaakseni 2v pääministeri mutta en muista oliko kirstunvartijana Sipilän hallituksessa. Haavistolla ulkoministerin salkku ja ympäristöministeri joskus aikanaan. Vedin ulkomuistista mutta pointti siinä että herrojen rekordit ulkopolitiikasta ovat maan parhaimmistoa. Haavisto on ehkä ottanut hieman enemmän osumaa (mainehaitta) mutta viime hallituskausi ei ollut helppo. Stubbin ei ehkä ole tarvinnut liata käsiään niin pahasti.

Jos lopulta Haaviston ja Stubbin väliltä joutuu valitsemaan itselleen presidentin, jonka päätehtävä on ulkopolitiikka, ei se helppo valinta ole.
 
12961

Jäsen
Minusta tärkeintä on, että kuulemaa ymmäretään ja siihen osatataan vastata. Oli sitten ralkienglantia tai ei. Vai miten mielestäsi lausuu enkkua ranskalaiset, saksalaiset, italiaslaiset, unkarilaiset ja vaikkapa espanialaiset? Jokaisella se rallienglanti on puheissaan. Mutta me olemme aina ajatelleet, että mitä ne nyt meistä ajattelee, kun Mika Häkkisen tavoin lausutaan. Eivät ajattele yhtään mitään jos vastaus on linjassa kysymykseen jne.

Toki se esiintymisen laatu voi uskottavuutta murentaa. Ranskalaisilla, saksalaisilla, italialaisilla ja espanjalaisilla on myös takanaan suuremman maan ja kansan tuoma rintaääni, jota meillä tai vaikka mainitsemillasi unkarilaisilla ei ole. Kyllä poikkeuksellisen hyvällä esiintymisellä vain saa äänensä ja asiansa paremmin kuuluviin, on se miten epäreilua tahansa. Politiikassa ja muutenkin elämässä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos presidentin roolia katsoo ulkopolitiikan kautta, ehdokkaat joilla ei ole ulkopolitiikasta kokemusta ovat Hjallis, Halla-Aho, Aaltola, Essayah ja vastaavasti toisessa päässä janaa ovat Haavisto, Stubb, Urpilaisen ja Rehn. Andersson varmaan näiden kahden ryhmän välissä.
Pikku nyanssi, mutta mitä tuo Li Anderssonin kokemus ulkopolitiikasta pitää sisällään? Minä en oikein kunnolla hahmota, millä perustein hän sijoittuisi kokemukseltaan noiden mainittujen kahden ryhmän väliin.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika pitkään ajattelin, että jos Li Anderssonista ei tule presidenttiä, niin itselleni suhteellisen sama kuka nelikosta Haavisto, Stubb, Rehn vai Urpilainen sitten olisi se seuraava presidentti, mutta noita suhteellisen turhilta tuntuneita väittelyitä ja esittelyjä seuratessa on mieli alkanut muuttua.

Kun miettii tulevaisuutemme tärkeintä (tai ainakin yhtä tärkeimmistä) aihetta, eli ilmastonmuutosta, niin keiden uskon oikeasti pitävän aiheen pöydällä?

Anderssoniin luotan täysin ja Haavistosta olen suhteellisen varma, mutta entä sen jälkeen? Ehkä Urpilainen ja Stubb saattaisivat välillä mainita asiasta varmuuden vuoksi, mutta aika hiljaista voisi olla. Jotenkin Rehnistä on tullut sellainen kuva, että hänellä tuo ilmastonmuutoksen, luontokadon ym. vastustaminen on kuitenkin vielä pienemmässä osassa, vai vaikuttaakohan tässä vain tuo hänen puoluetaustansa?
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Pikku nyanssi, mutta mitä tuo Li Anderssonin kokemus ulkopolitiikasta pitää sisällään? Minä en oikein kunnolla hahmota, millä perustein hän sijoittuisi kokemukseltaan noiden mainittujen kahden ryhmän väliin.
Välillä tuntuu siltä kuin Li on ulkona kuin lumiukko turvallisuus- ja ulkopolitiikassa. Muutoin hän pärjännyt hyvin aikaisemmin vaaliväittelyissä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Välillä tuntuu siltä kuin Li on ulkona kuin lumiukko turvallisuus- ja ulkopolitiikassa. Muutoin hän pärjännyt hyvin aikaisemmin vaaliväittelyissä.
Samaa mieltä molemmista. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Anderssonilla on viiteryhmänsä tapaan höperöt arvot ja nippu kiistattomasti vääriä mielipiteitä, mutta yleisesti ottaen hän osaa esiintyä ja argumentoida kohtuullisen hyvin.

Jos nyt yksittäisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen "kokemuksen" koetan Anderssonille löytää, niin yksi hyvinkin arvostettava löytyy. Andersson teki parhaansa näyttääkseen esimerkkiä puolueensa eduskuntaryhmälle, että maan edun vuoksi oli syytä äänestää tärkeissä NATO-äänestyksissä oikein.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
(Koko teksti)

Jos lopulta Haaviston ja Stubbin väliltä joutuu valitsemaan itselleen presidentin, jonka päätehtävä on ulkopolitiikka, ei se helppo valinta ole.
En noin suoraviivaisesti vetäisi johtopäätöksiä. Se, että on hoitanut jotain virkaa ja saanut kokemusta ei suoraan tarkoita sitä, että olisi paras ehdokas samaan alaan kuuluvissa hommissa. Esimerkiksi Paavo Väyrysen kokemus ulkopolitiikasta on ylivertainen. Se, ettei Paavo päässyt edes ehdokkaaksi, ei johtunut kokemuksen puutteesta, vaan muista syistä. Enkä näillä muilla syillä tarkoita Postia.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vahva ja itsevarma pressa, höystettynä maamme perinteillä ja identiteetillä olisi toiveena. Kenelekään ei tarvitse pyllistää, ei ne muutkaan tee niin.
Nyt on pakko laittaa maaliin kun noin lapaan annetaan. Eli Haavisto on tällä kriteerillä out?

Itse vedin rottamaisesti taktikoinnin kautta tänään, ei ole tuleva pressa, mutta voi sekoittaa pakkaa.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Nyt on pakko laittaa maaliin kun noin lapaan annetaan. Eli Haavisto on tällä kriteerillä out?
Hmm, enpä tiedä, ei Haavistosta saa oikein kunnon vibaa että onko top vai bottom. Jos nyt hassuttelulinjalle lähdetään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Isaa

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Katselin eilen Stubbin tenttausta ja kummastuttaa se, että sai kovasti kehuja esiintymisestään sieltä sun täältä. Tai no, ihan sujuvastihan tuo esiintyi ja oli opetellut oikein puheenkin ulkoa. Tarkemmin kun tuota tarkastelee, niin eihän Stubb juuri muuta osaakaan kuin esiintyä ja puhua eri kielillä ulkoa opeteltuja tarinoita. Sitten, kun pitäisi tehdä jotain, niin nähty on, että ketuiks tuppaa menemään. Ja ihan varmasti on jotain muutakin vilppiä, en äänestä häntä.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nyt on pakko laittaa maaliin kun noin lapaan annetaan. Eli Haavisto on tällä kriteerillä out?

Itse vedin rottamaisesti taktikoinnin kautta tänään, ei ole tuleva pressa, mutta voi sekoittaa pakkaa.
No Haavistoa en tarkoittanut, vaikka jäbä haki ne avainsanat. Oon liian vanha tähän, heh.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Katselin eilen Stubbin tenttausta ja kummastuttaa se, että sai kovasti kehuja esiintymisestään sieltä sun täältä.
No siis ihan suvereenia esitystähän tuo oli - pystyi helposti väistämään haastot, eikä pääosin millään tyhjällä jargonilla vaan ihan ymmärrettävillä argumenteilla. Siis riippumatta siitä, miten uskottavia ne argumentit sinänsä olivat, mutta siis vain osasi hallita tilannetta. Toki on heikkouksia, mutta onhan tuo persoona, cv ja verkostonsa täysin ylivoimaiset länsimielisen Nato-Suomen presidentiksi.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikku nyanssi, mutta mitä tuo Li Anderssonin kokemus ulkopolitiikasta pitää sisällään? Minä en oikein kunnolla hahmota, millä perustein hän sijoittuisi kokemukseltaan noiden mainittujen kahden ryhmän väliin.
Eli siirrämme Anderssonin ryhmään ”ynnä muut”. No problemo.

En noin suoraviivaisesti vetäisi johtopäätöksiä. Se, että on hoitanut jotain virkaa ja saanut kokemusta ei suoraan tarkoita sitä, että olisi paras ehdokas samaan alaan kuuluvissa hommissa. Esimerkiksi Paavo Väyrysen kokemus ulkopolitiikasta on ylivertainen. Se, ettei Paavo päässyt edes ehdokkaaksi, ei johtunut kokemuksen puutteesta, vaan muista syistä. Enkä näillä muilla syillä tarkoita Postia.
Onhan tässä pientä karsintaa kuka lopulta pääsee ehdokkaaksi. Paavolta jäi kannattajakortit saamatta varmaan siitä syystä että hänen korttinsa on jo nähty. Aaltola kortteja ei ollut kukaan nähnyt, mutta ei osoittautunut miksikään ässäksi.

Lopulta pelissä ovat mukana ne, jotka ovat saaneet tukea joltain riittävän isolta taholta. Yleensä poliittiselta puolueelta. Ja ne tuskin haluavat panostaa ehdokkaaseen, jolla ei olisi mitään palaa näissä kisoissa.
 
Luoto

Jäsen
Kävin eilen tiputtamassa ennakkouurnaan lapun varustettuna numerolla 3. Rehn onnistui vakuuttamaan allekirjoittaneen tenttikiertueella kepulaisuudestaan huolimatta. Ei varmaankaan riitä toiselle kierrokselle, mutta olkoon tämä pieni palkinto onnistuneesta kampanjasta.

Toisella kierroksella tuleekin sitten kinkkinen valinta. En erityisemmin pidä Stubbista vaikka yleensä Kokoomusta äänestänkin. Haavisto on myös viime vuosien aikana tiputtanut rajusti osakkeitaan. Halla-aho sen sijaan on alkanut terävöittämään profiiliaan ja uhkumaan tietynlaista valtiomiesmäisyyttä, mutta en silti pysty kuvittelemaan itseäni häntä äänestämässä. Radikaalit kannanotot ovat vielä liian tuoreena mielessä. Noh, se on sitten toisen kierroksen murhe. Lopullinen valinta tapahtunee kahdenkeskisten vääliväittelyiden perusteella.
Tein saman liikkeen tänään aamupäivällä ja tunnun olevan ihan tyytyväinen päätökseeni. Harkitsin kyllä hiukan taktikointia, mutta en keksinyt mitään järkevää ratkaisua.
Olkoon Stubb miten kielitaitoinen ja kansainvälinen tahansa, niin noloja tilanteita tulee riittämään, jäljet pelottavat.
Haavistoa olin ajatellut vakavasti, mutta ei sittenkään, tuntuu hiukan hyytyvän eikä oikein ole presidenttiainesta.
Katsotaan sitten toisella kierroksella tunnenko halua mennä äänestämään, voi olla että joutuu äänestämään toista vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tein saman liikkeen tänään aamupäivällä ja tunnun olevan ihan tyytyväinen päätökseeni. Harkitsin kyllä hiukan taktikointia, mutta en keksinyt mitään järkevää ratkaisua.
Olkoon Stubb miten kielitaitoinen ja kansainvälinen, niin noloja tilanteita tulee riittämään, jäljet peloittavat. Haavistoa olin ajatellut vakavasti, mutta ei sittenkään, tuntuu hiukan hyytyvän eikä oikein ole presidenttiainesta.
Katsotaan sitten toisella kierroksella tunnenko halua mennä äänestämään, voi olla että joutuu äänestämään toista vastaan.
Tämä ilmiö on nyt tullut useamman kerran vastaan täällä JA:ssa - olisikohan jonkinlainen indikaatio tietystä konservatiivisesta siirtymästä Rehnin taakse? Vaikkei Rehn taida noin reaalisesti olla juurikaan sen konservatiivisempi kuin olemukseltaan ja ulosanniltaan, mutta ovathan nekin tärkeitä näinä outoina kulttuurisodan aikoina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös