Mainos

Suomen parhaat rock-lyyrikot

  • 16 955
  • 136

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän Yrjänä toisinaan jopa aidosti yrittää sanoa jotain. Esimerkiksi kappale "Vallat ja Väet" on todella hieno teksti, jonka pointtikin on mielestäni melko hyvin ymmärrettävissä (tai sitten olen pahasti harhaan johdettu)...

http://www.cmx.fi/levyt/album.php?title=discopolis#6

Löytyy tuolta..

CMX:n biisit ovat sellaisia, että niiden teksti ei suoranaisesti kosketa 'jokaista' kuten esimerkiksi Popedan tai Eppu Normaalin biisit. CMX:n tekstejä täytyy miettiä ja joskus niistä saattaa jopa löytää tai kuvitella löytävänsä pointin.

Vallat ja Väet on sen tasoinen teksti, että mielestäni Yrjänän taito sanoittajana tulee siinä erittäin hyvin esille.
 

Miguel

Jäsen
Viestin lähetti Johnny B. Goode
Ehkä minua eniten vituttaa se, että suurin osa CMX faneista kuvittelee ihan aidosti että ne koittaa sanoa jotain. Ja ovat jopa ymmärtävinään mitä, vaikka todellisuudessa ovat aivan yhtä pihalla kuin "sanomasta" kuin Yrjänä & co. itse...

Minua taas vituttaa, että jotkut eivät millään tahdo uskoa järjellisen sanoman olemassaoloon Yrjänän lyriikoissa.

Kyllä, minulle monet Aki Willen teksteistä ovat edelleen suuria mysteerejä. Täysin rehellisesti voin kuitenkin sanoa, että hyvin monesta olen myös löytänyt loogisen ajatuksenjuoksun. Joistakin nopeammin, joistakin vasta kymmenien kuuntelukertojen jälkeen.

Siinä se juju piileekin. Minusta on helvetin palkitseva tunne hoksata vaikeaan muotoon puettu sanoma. Sama kuin itse CMX:n musiikki: ei aluksi häikäise, mutta ajan myötä avautuu ja kestää paremmin kuin suoraviivainen rallatus.

Eivätkä kaikki Yrjänän tekstit ole mystiikalla ladattuja. Sistis käytti samaa esimerkkiä kuin itsekin olisin käyttänyt. Vallat ja väet on jokseenkin selkeä kertomus ja ehdottomasti yksi suosikeistani Yrjänän tuotannossa.

Minulle on aika sama, pitääkö joku Yrjänän tekstejä paskana vai ei. Kunhan ei tuollaista "ovat aivan yhtä pihalla kuin "sanomasta" kuin Yrjänä & co. itse" -tyyppistä paskaa tarvitsisi lukea.


Minulle on suomirock-lyyrikoiden joukossa selkeä kolmen kärki: Juice, Martikainen ja Yrjänä. Kahdella ensiksi mainitulla on selkeämpi tyyli, mutta kuten sanottua, heidänkin tekstinsä ovat niin monitasoisia, että uusia merkityksiä saattaa löytyä pitkänkin kuuntelun jälkeen.

Ismo Alanko on paikoin lähes verraton, mutta vetelee minusta aivan liikaa huteja. Tekstituotanto on epätasaista.

Jouni Hynysen ja Toni Wirtasen lasken jotakuinkin samaan kategoriaan. Wirtasen tuotannossa on paljon nuoriin purevaa angstia, Hynysellä taas eri tavalla raskasmielistä. Molemmat paikoin nerokkaita, mutta molemmat myös sortuvat joskus aika naiiveihin kielikuviin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Miguel:

No, no... Äläpäs nyt Migelíto rupea solvaamaan...

Jossain toisessa ketjussa tulin jo maininneeksi että en ole bändiltä kovinkaan montaa biisiä kuullut. Joten olen saattanut tähän suhteellisen pieneen otantaan nähden ollut liian kovaääninen mielipiteissäni. Mutta todellakaan niistä CMX tekeleistä joita itse olen kuunnellut, en ole löytänyt mitään tolkkua, ja olen saanut jopa vastakaikua mielipiteilleni itseäni "lyyrisesti" varmastikkin fiksummilta ihmisiltä.

Ja on todellakin totta että monet bändin "fanit" tykkäävät CMX:stä sen takia että se on niin saatanan "sofistikoitunutta", ollen kuitenkin omassa pienessä mielessään todellisuudessa aivan ulkona tekstien sisällöstä.

Täytyypä ottaa kuunteluun laajemmin bändin materiaalia ja tutkia olenko mielestäni edelleen oikeassa vaiko tehnyt itsestäni pellen tällä palstalla...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Miguel

Kyllä, minulle monet Aki Willen teksteistä ovat edelleen suuria mysteerejä. Täysin rehellisesti voin kuitenkin sanoa, että hyvin monesta olen myös löytänyt loogisen ajatuksenjuoksun. Joistakin nopeammin, joistakin vasta kymmenien kuuntelukertojen jälkeen.
Kuin myös, allekirjoitan täysin. CMX:n kaltaisen bändin sanoituksia on sikäli hienoa kuulla, että ekalla kerralla se on vaan sanojen virtaa, toisella kerralla sieltä poimii sanan tai pari, kolmannella kerralla joku tietty vahva lause herättää ajatuksen ja neljännellä kerralla sitten kokee että siinä peilataan jotain tunnetilaa elämässä. Tunnetilaa, joka ei ole koskaan selvä ja jota ei voi pukea täysin alleviivaaviksi sanoiksi. Sama runouden kanssa, sillä runouttahan nuo juuri on. Eikä välttämättä siinä perinteisemmässä runomitassa.

En väitä että tajuaisin juuri yhdenkään kappaleen sanomaa 100% (eikä se ole minulle olennaista, koska musiikissa ja lyriikassa on muitakin tarpeellisia tekijöitä), mutta määrätyssä mielentilassa joku sanoitus voi iskeä kuin salama ja jotenkin sen, mitä siinä tarkoitetaan, ymmärtää mielessään ja olossaan. Sanoisinko tähän nyt muutamia kappaleita CMX:lta, jotka ovat minua puhutelleet ja olen löytänyt omia tuntemuksiani niistä. Sellaisia on ainakin: Siivekäs, Sielunvihollinen, Turkoosi, Kultanaamio ja Pyydä Mahdotonta. Noissa kappaleissa ja niiden sanoituksissa löytyy niitä asioita, jotka määrittelevät tapojani käsitellä asioita elämässäni ja miten toimin.

Eikä se Yrjänä sanoituksineen ole aina niin oudoissa sfääreissä, toisin kuin tuotantoon perehtymätön helposti aina ajattelee. Tai ehkä oma ajatuksenjuoksuni kulkee hieman oudoilla poluilla, että niihin sanoihin on helppo samaistua tai tuntea sukulaisuutta. Mene ja tiedä.


Minulle on aika sama, pitääkö joku Yrjänän tekstejä paskana vai ei. Kunhan ei tuollaista "ovat aivan yhtä pihalla kuin "sanomasta" kuin Yrjänä & co. itse" -tyyppistä paskaa tarvitsisi lukea.
Ja lähinnä herra Yrjänä itse vaan nauraa moisille tapauksille, koska hänelle mitä ilmeisimmin on aivan se yksi ja sama mitä muut ajattelee hänen teksteistään. Ei ole hänen ongelmansa, jos joku ei saa niistä mitään irti. Tälläinen ehkä silloin kuunteleekin mieluummin jotain junttipaakkurenkutusta, jossa kaikki asiat kerrotaan kädestäpitäen ja omilla aivoilla työskentely on tarpeetonta.

***

Ettei enempää menisi asianvierestä, niin laitan nyt omia suosikkisanoittajiani esille sekä rockin että hieman popimman parista:

AW Yrjänä
Jarkko Martikainen
Samuli Putro
Tuomari Nurmio
Kaarle Viikate
...
Ismo Alanko

Alangon eroitin hieman, koska pidän miehen joistain sanoituksista, mutta en koko tuotannosta laidastaan. Näppäriä juttuja löytyy kuitenkin.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti HABS #11
Ehdottomasti Pauli Hanhiniemi! Loistavia rakkauslauluja suomalaisille miehille. Varmasti mukana paljon omakohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia.

Olihan täällä joku toinenkin Pauli-fani. Mielestäni Suomen paras sanoittaja ja miettipääkä kuinka monta kappaletta Paukke on sanoittanut toisille artisteille, väittäisin että tuotteliain suomalainen tällä saralla tällä hetkellä.

GO LUKKO GO!!
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Tämä täällä jo moneen kertaan mainittu tekotaiteellisuus on mielestäni ärsyttävin piirre suomenkielisissä teksteissä. Juuri nämä CMX:n, YUP:n ja Zen Cafen äijien tekstit ovat monin paikoin niin suunnatonta skeidaa että huhhuh.

Myös suuresti arvostamani T. Wirtanen on myöhemmässä tuotannossaan syyllistynyt tähän liian usein. Jos tehdään sanoituksia vaan latomalla sanoja peräkkäin, niin sen voi tehdä myös tyyliin Apiksen ekan levyn Silmämuna -biisi. Ei kaikkea tarvitse yrittää aina naamioida joksikin suureksi viestiksi.

Myös Luumäkien sanoitukset olivat loistavia, niin Hekon, kuin Joeyn tekemät. Vesku Jokisen tuotokset tuomitaan usein amisviiksien vittu -huutojen taustakohinaksi. Noh, ehkä olen sitten sellainen kun niistäkin diggaan.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Suomalaisista lyyrikoista arvostan eniten Jarkko Martikaista. En pidä tekstejä tekotaiteellisina, eiväthän ne edes ole kovin vaikeatajuisia. Asiasisältöä löytyy, mutta toimivat silti teksteinä muutenkin. Hienoa ironiaa ja vaikka mitä...
Myös Tommi Liimatta täytyy mainita tässä yhteydessä. Nero ja persoona. Mielipuoliset tajunnan virta tekstit ovat hauskoja ja uudemmasta tuotannosta löytyy jopa tarinan tynkää.
Juice Leskinen on ehkä johtava sanoilla kikkailija, mutta muitakin ansioita toki on. Junnu Vainio täytyy myös mainita. Huikea määrä sanoituksia ja monilla eri tyylilajeilla. Lukemattomien iskelmien takana, mutta myös oman tuotantonsa, Kikan ja Isojen poikien laulejen takana. Myös mestarillinen sanoilla kikkailija.

Sen sijaan suurin osa Don Huonojen eli Kalle Aholan teksteistä on kliseistä haihattelua. Surkiaa!!!! Toni Wirtasen tekstit toimivat kyllä mielikuvien härättäjinä(hyvä niinkin), mutta syvempää tarkastelua kannattaa välttää. A.W Yrjänän tekstit ovat minulle liian (teko)taiteellisia, mutta toki hänellä ansioitakin on omaperäisenä ja mielikuvia herättävänä lyyrikkona. Pahinta kaikista on kuitenkin se
loputon määrä iskelmä lyriikkaa, joka toistelee samoja kliseitä ilman pienintäkään sisältöä tai mitään muutakaan.

Kari Peitsamon tekstejä arvioidessa muuten ei pidä arvioida sitä ovatko tekstit hyviä vai huonoja. Kari on nero ja tekstit leijuvat omassa ulottuvuudessaan kaiken arvostelun ulottumattomissa.

Mitä mieltä olette muuten Liekin sanoituksista?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Zeic

Mitä mieltä olette muuten Liekin sanoituksista?
Pidän kyllä. Ne ovat usein varsin omaleimaisia ja maalailevia, kuten koko musiikkikin kaikessa unenomaisuudessaan ja trippimäisyydessään. Kyseisen bändin sanoitukset tosin eivät kyllä taida olla ainoastaan yhden henkilön käsialaa, vai muistanko väärin?

Minulla oli jonkinlainen "Liekki" kausi yhdessä vaiheessa, meni sitten ohi, mutta bändin uutukainen taas hieman nosti kiinnostusta bändiin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viestin lähetti Sistis
CMX:stä...

Kaikki eivät ilmeisesti ymmärrä sitä, että biisin tekstin ei välttämättä tarvitse tarkoittaa mitään. Sen tarkoitus voi olla vaikkapa herättää eri kuuntelijoissa erilaisia tunnetiloja ja mielikuvia.

Joo, eipä tätä tietenkään sinänsä voi kiistää. Yritän välttää termin "tekotaiteellinen" käyttöä koska siinä on yleensä huonossa seurassa, mutta minusta CMX pyrkii sekoittamaan varsinaisen runouden ja laululyriikan keskenään antaen ymmärtää paljon enemmän kuin mitä ymmärtää antaa. Ja ehkä sellainen juuri on tekotaiteellista jos kuvausta siis voi mistään käyttää. Noin muuten varhainen Jaana Rinne on loistava Cliftersin Kuningas- ja Kuningatar-albumeilla ja Anni Sinnemäki on ylipäänsä hyvä ja johdonmukainen tietyssä samanaikaisessa vakavuudessa ja ironiassa. Perinteisistä nimistä on vaikea ohittaa Juicea, Hectoria, Martti Syrjää ja Heikki Saloa. Gösta Sundqvist on omalla sarallaan aivan omassa sarjassaan.
 

art ho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yrjänällä on paljon hienoja ajatuksia, hän vain pukee ne inasen vaikeaselkoiseen muotoon. Ikään kuin Yrjänä haluaisi kätkeä elämän salaisuudet tietämättömiltä teemalla "Amatsulaiset älköön tästä menkö” tai "Tiedonvaltatie on moukilta tukittava". Oikein elämisen tieto olisi tämän näkemyksen mukaan siis sellaista valtaa, jota yksinkertaiset voisivat käyttää väärin. Tästä ei Yrjänän sanoitusten kohdalle olekaan pelkoa - tarvitaan todellakin jonninlaista sanainsinööriä purkamaan kaverin riimien koodit.

Mielestäni suurin syy tekotaiteellisuussyytöksiin on se, että Yrjänä käyttää paljon esim. Kreikan mytologiaan liittyvää sanastoa. Se on kieltämättä hieman kiusallista, mutta tuottaa toisaalta lukijalle valtavaa tyydytystä, kun joskus osaa yhdistää viittaukset oikeisiin yhteyksiinsä.

Osoittaakseni, että Yrjänällä on todellakin paljon sanottavaa meille kaikille, tiivistän esimerkinomaisesti tähän alle Tero Valkosen seminaarityön tuloksia, jotka käsittelevät ennen kaikkea etsimisen teemaa Yrjänän sanoituksissa. Valkosen työ löytyy kokonaisuudessaan sivulta: http://www.cmx.fi/arkisto/reader.php?fn=sinullejotaenviela.txt

Valkosen mukaan Yrjänän lyriikan hallitseva teema on aidomman kokemis- ja elämistavan ja tätä kautta jonkinlaisen henkisen todellisuuden etsiminen. Tällaiselta etsijältä vaaditaan erottautumista henkisesti kuolleesta maailmasta ja toisenlaisten arvojen rakentamista sekä parempaa tietoisuutta omasta itsestä ja omien elämää kahlitsevien rutiinien hajottamisesta.

Ajatuksen peruslähtökohtana ja periaatteena voidaan pitää sitä, että tietynlainen primitiivisyys ja luonto ovat ihmiselle tärkeitä olomuotoja, mutta nykymaailma ja ihminen on valjastettu rahanteon ja tehokkuuden maksimoinnin tuotantovälineeksi. Ihminen on vieraantunut luonnon rytmistä ja oikeasta kokemisesta, luonnollisuudelle ja primitiivisyydelle ei anneta tilaa. Luonnollisuuden sijaan ihminen elää kapitalismin mielipuolisen kiihkeässä rytmissä. Tämä rytmi on kuitenkin merkityksetöntä, se luo harhan sisällöttömästä eteenpäinmenosta. Nykyajan rytmi on muuttumaton, ja näin maailma kapenee kehäksi joka toistaa itseään merkitystä vailla. Rytmi on myös taustamelua ja tällaisena ihmisen keino välttyä kohtaamasta itseään.

Koska nykyinen yhteiskunta ei tarjoa ihmiselle oikeita vastauksia tai sisältöä, niitä on lähdettävä itse luomaan ja etsimään. Itseään toistavan rytmin vaihtoehtona on virtaaminen, liikkuminen. Miten tähän olotilaan päästään?

Yksinkertaistettuna tulisi pyrkiä tietynlaiseen irrationaalisuuteen, pois tehoyhteiskunnan ja talouden lainalaisuuksista ja säännöistä. Nykymaailman menosta irtautuminen vaatii lähtemistä, etsimistä.

Viisautta ja vapautta ei kuitenkaan löydy (pelkästään) kirjoista, viisaus on muutakin kuin pelkkää tietoa. Tieto pitää voida liittää kokemukseen ja yksilön omaan maailmaan ennen kuin siitä tulee viisautta - on noustava kirjojen yläpuolelle. Pelkkä kirjoista opittu maailman näkeminen on riittämätöntä ja jopa kahlitsevaa.

Yhtä paljon kuin yhteiskunnasta vapautumista, Yrjänä kuvaa myös omasta itsestä vapautumisen välttämättömyyttä. On tiedostettava itsessään elämää estävät rutiinit ja tavat. On vapauduttava muistoista, sillä ne voivat olla kahlitsevia; mitä enemmän ihminen on takertunut menneisyyteensä, sitä vähemmän hänelle nykyhetkessä ja tulevaisuudessa tapahtuu. Jotain peläten ihminen takertuu rutiineihin tai suojamuureihin eikä kykene luopumaan niistä. Rutiini on ruoste: jokin, joka hitaasti mutta väistämättömästi kuluttaa elämää. Eläminen tarkoittaa uuden kokemista, etsimistä. Paikallaan jääminen on kehityksen loppumista.

Yrjänälle etsiminen ei kuitenkaan ole jokin harrastus tai ajanviete. Se on inhimillinen pakko, ihmisen osa.

Eräänlaisena lohduttavana ja vapauttavana tietona Yrjänä kuitenkin tuo usein esiin sen, että etsiminen on kaikille vaikeaa ja raskasta. Etsimisen vaikeutta lisää myös se, että toisinaan mieltä kalvaa epätietoisuus siitä, onko mitään suurempaa ja todellisempaa ylipäätään olemassa.

Ennen kaikkea tärkeää on kuitenkin oivaltaa, että etsiminen on loputonta, kerran tajuaminen ei riitä. Mikään vastausta ei ole lopullinen, sillä elämä muuttuu joka askeleen jälkeen, eikä missään vaiheessa voi pysähtyä.
 

smasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Djurgårdens IF, Eintracht Frankfurt
On se Leskisen Juice vaan aikamoisen kova kynämies. Ei välttämättä mitään mullistavia sanomia, mutta paljon hauskaa pikkukikkailua. Vaikka biisien sisältö on jokseenkin muuttunut Coitus Int. -ajoilta, Juicen sanoitustyyli on ja pysyy.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viestin lähetti art ho
Yrjänällä on paljon hienoja ajatuksia, hän vain pukee ne inasen vaikeaselkoiseen muotoon. Ikään kuin Yrjänä haluaisi kätkeä elämän salaisuudet tietämättömiltä teemalla "Amatsulaiset älköön tästä menkö” tai "Tiedonvaltatie on moukilta tukittava". Oikein elämisen tieto olisi tämän näkemyksen mukaan siis sellaista valtaa, jota yksinkertaiset voisivat käyttää väärin. Tästä ei Yrjänän sanoitusten kohdalle olekaan pelkoa - tarvitaan todellakin jonninlaista sanainsinööriä purkamaan kaverin riimien koodit.

Mielestäni suurin syy tekotaiteellisuussyytöksiin on se, että Yrjänä käyttää paljon esim. Kreikan mytologiaan liittyvää sanastoa. Se on kieltämättä hieman kiusallista, mutta tuottaa toisaalta lukijalle valtavaa tyydytystä, kun joskus osaa yhdistää viittaukset oikeisiin yhteyksiinsä.

Tämä on osittain makukysymys. Itse sanoisin että kielikuvan on oltava täsmällinen ja tietyssä mielessä "realistinen" ollakseen todella vakuuttavaa lyriikkaa. Tämän takia melkein kaikki viktoriaaninen romanttinen runous menee ohi koska se kuulostaa epämääräiseltä puurolta, edeltävät Shelley ja Keats mukaan lukien, ja samoin vanhempi Yeats voittaa kevyesti nuoremman. Yrjänä ei ole Yeats, eikä alkuvaiheessa kirjoittanut runoja vaan rocklyriikkaa mistä johtuen ei varmasti ollut täysin varaakaan selkeyteen koska kysymyksessä on eri taiteenlaji. Ehkä jokin Eliot viittauksineen klassiseen ja kristilliseen traditioon pyrkii samaan efektiin kuin mitä kuvaat, mutta nautinto Eliotin runoudesta ei väistämättä johdu näistä viittauksista vaan usein hänen runonsa toimivat niistä huolimatta (osittainhan ne jopa ovat tahallisesti harhaanjohtavia). Anyway, lähinnä Yrjänän laululyriikassa ärsyttää sen kielellinen muodottomuus ja tasapaksuus, jota sitten musiikin hypnoottinen voima pyrkii korjaamaan ja täydentämään, mutta omissa silmissäni ja korvissani toimivaa kokonaisuutta ei synny. No, kuten sanottu nämä ovat makuasioita eikä kenenkään reaktiota voi tai edes kannata yrittää todistaa "vääräksi".
 

Kattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuka ketäkin soimaa.

Makasin lattialla ja kirjoitin kynällä.
Silmiä kirveli väsymys,
mutta tuloksiin tähtäsin.
Minun oli määrä kirjoittaa lyriikkaa,
mutta turvauduin lauseisiin,
jotka tuskin mitään tarkoittaa.


Tehdään tämä inverssillä, niin käy intertekstuaalisuus eksplisiittisemmäksi.

Ei siis laina, ei viite, ei subteksti vaan interteksti.

Joka tunnistaa, niin huutakoon hep, saa älykkyyspalkinnon.

Viestin lähetti Ted Raikas
En väitä että tajuaisin juuri yhdenkään kappaleen sanomaa 100% (eikä se ole minulle olennaista, koska musiikissa ja lyriikassa on muitakin tarpeellisia tekijöitä), mutta määrätyssä mielentilassa joku sanoitus voi iskeä kuin salama ja jotenkin sen, mitä siinä tarkoitetaan, ymmärtää mielessään ja olossaan. Sanoisinko tähän nyt muutamia kappaleita CMX:lta, jotka ovat minua puhutelleet ja olen löytänyt omia tuntemuksiani niistä. Sellaisia on ainakin: Siivekäs, Sielunvihollinen, Turkoosi, Kultanaamio ja Pyydä Mahdotonta. Noissa kappaleissa ja niiden sanoituksissa löytyy niitä asioita, jotka määrittelevät tapojani käsitellä asioita elämässäni ja miten toimin.

Onko nyt siis niin, että kappaleilla on sanoma, vai niin, että Yrjänällä on sanoma ja kun se istuu tuskissaan studiossa tunti ennen nauhoituksia, se miettii, että miten pukisi tämän sanoman kielellisesti esteettiseen muotoon? Ja jos se sanoma onkin sillä kappaleella, eikä Yrjänällä niin, miten sen voi tulkita oikein tai väärin. Pitäisikö siinä levyn tiedoissa olla niiden kappaleiden yhteystiedot, että voisi soittaa sille kappaleelle ja kysäistä, että mitenkäs, olenko ymmärtänyt teidät oikein. Ja jos se sanoma onkin sitten sillä Yrjänällä, niin viittaako ne sanat sitten sen Yrjänän pääkopan sisään niihin ideoihin, joita sillä siellä oletettavasti olisi, vai joihinkin sellaisiin ideoihin joita aineettomina velloo yhteisesti kaikkien ihmislasten ympärillä ja joita se Yrjänä sitten sillä sanaisella ritsallaan ampuu alas kuulijoidensa tajuntaelimiin.

Vai olisikos se sitten kuitenkin järkevintä, että ottaa sanat sanoina ja mahdollisesti lauseet lauseina, jos sellaisia on satuttu muodostamaan ja katsoo, että mitä siellä omassa ajukopassa tapahtuu, kun ne aktivoivat, jos aktivoivat, siellä erilaisia muistoja kuvia ja mielteitä. Kävisikös sellainen kontemplaatio laatuun. Siinä ei sitten ikävä kyllä pääse kovinkaan vahvoilla kriteereillä todistamaan sen enempää intelletkuuttaan sen enempää kuin välttämättä lukeneisuuttaankaan, mutta itseymmärrys ja kielellinen kompetenssi saattavat saada pullistelukohtauksia jos vielä yrittää sanallisesti muotoilla itselleen ne syntyvät ideat.
 
Viestin lähetti Kattila

Makasin lattialla ja kirjoitin kynällä.
Silmiä kirveli väsymys,
mutta tuloksiin tähtäsin.
Minun oli määrä kirjoittaa lyriikkaa,
mutta turvauduin lauseisiin,
jotka tuskin mitään tarkoittaa.


Tehdään tämä inverssillä, niin käy intertekstuaalisuus eksplisiittisemmäksi.

Ei siis laina, ei viite, ei subteksti vaan interteksti.

Joka tunnistaa, niin huutakoon hep, saa älykkyyspalkinnon.


Heps, Tommiahan tämä. Levy oli selvä, kappale piti tarkistaa, sehän kantaakin samaa nimeä.

ps. Palkinnon voi postittaa Juukan Essolle.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jostain syystä suomalaiselle rockille tyypillistä on melodioiden ja sävelkulkujen miltei täydellinen tarttumattomuus. Ne eivät iske eikä niitä voi viheltää. Soittotaitoisia muusikkojakin taitaa maastamme löytyä nykyään äärimmäisen vähän, vai mistä johtuu trendi piilottaa kaikkinainen musisointi voimakkaan kitarasärön taakse? Kaiken muun lisäksi vallankin rockin puolella on äärimmäisen vähän solisteja joilla oikeasti on hyvä laulutaito tai edes ääni. Ei siis ole ihme, että jotkut yrittävät päteä edes lyriikoilla.

Itse pidän eniten sanoituksista, jotka perustuvat näppäriin ja onnistuneisiin sanaleikkeihin. Sanomaa pitää olla sen verran, että laulussa on jotain järkeä ja loogisuutta. Simo Salmisen ja Pertti Pasasen Rotestilaulu on mun mielestä oivallinen esitys onnistuneesta lyriikasta, jonka ansiosta taustoilla ja laulajan taidoilla ei ole juuri mitään väliä. Vaikka kai senkin huonommin voisi esittää.

Ja sitten vielä semmoinen ihmetys kehiin, että miksei nämä ns. paremmat sanoittajat pistä itseään kunnolla likoon ja kirjoita jotain nasevaa, mutta todella positiivista tarinaa? Kyllähän niitä "Kaikki menee päin persettä" biisejä kuka tahansa tusinataituri osaa värkätä!
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Tykki

Ja sitten vielä semmoinen ihmetys kehiin, että miksei nämä ns. paremmat sanoittajat pistä itseään kunnolla likoon ja kirjoita jotain nasevaa, mutta todella positiivista tarinaa? Kyllähän niitä "Kaikki menee päin persettä" biisejä kuka tahansa tusinataituri osaa värkätä!
No kun se on tämä suomalainen mieliala, joka on täynnänsä ahdistusta, alakuloa ja synkkyyttä.
Etelä- ja Länsi-Eurooppalainen hilipadippadeijaa ei oikein pure näillä leveysasteilla. Et silleen.
 

Tenho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Otan tässä nyt kliseisesti sanottuna ajan ja paikan haltuuni ja hypetän.

Zacharius Carls Group. Moniko on kuullut levyltä / livenä kyseistä bändiä? Itse olen jo aika hyvän tovin ollut aivan koukussa kyseiseen tulitukseen. Kiitän jälleen Levy-Yhtiötä sydämeni pohjasta.
Keikoilla kyseinen bändi on elementissään. Oikeasti todella persoonallinen bändi ja toivon että vielä joku kerta kun bändin keikalle pääsen se maaninen huuma räjähtää käsille "He's the man"-huutojen kaikuessa ilmassa. Nyt se on muutaman kerran ollut todella lähellä ja nekin kokemukset ovat olleet parasta mitä suomalaisella musiikilla on tarjottavana tämänhetkisen Apulannan (joka muuten rokkaa tällä hetkellä kovemmin ja kauniimmin kuin koskaan ennen, hypehype) ohella.

Tutustukaa jos tykkäätte hullaannuttavasta meiningistä ja puhtaasta rokkenrollista.
Maistiaisia taitaa saada edelleenkin kotisivuilta http://www.zachshouse.com , jolta löytynee Truth in in the radio-kappaleen video.

I used to travel with Jesus himself.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Viestin lähetti Tykki
Jostain syystä suomalaiselle rockille tyypillistä on melodioiden ja sävelkulkujen miltei täydellinen tarttumattomuus. Ne eivät iske eikä niitä ei voi viheltää. Soittotaitoisia muusikkojakin taitaa maastamme löytyä nykyään äärimmäisen vähän, vai mistä johtuu trendi piilottaa kaikkinainen musisointi voimakkaan kitarasärön taakse? Kaiken muun lisäksi vallankin rockin puolella on äärimmäisen vähän solisteja joilla oikeasti on hyvä laulutaito tai edes ääni. Ei siis ole ihme, että jotkut yrittävät päteä edes lyriikoilla.
Olen täysin samoilla linjoilla Tykin kanssa. Sanoisin, että kyseessä on kuitenkin trendi, ei niinkään kansallinen ominaisuus tai tässä tapauksessa ominaisuuden puute. Kyllä 60-70 -luvulla on tehty melodista musiikkia Suomessakin, mutta nyt tuntuu olevan menossa samanaikaisesti eri musiikkityyleissä kaikissa tällainen nihilistinen tyyli, jossa melodian osuus on laskettu humuksen tasolle.

Varsinaisen rockin yhteydessä on tyylilajina joko yksitoikkoinen noin kahden, korkeintaan kolmen sävelaskelen vaihteluväliin mahtuva jollotus tai sitten tosiaan hukutetaan melodia kolmetoistakertaa päälleäänitetyn särkijäkitaravallin taakse, jonka päälle möristään alarekisterissä saatanaa imitoiden.

Hiphop/räp/ ym. pussihoususkenessä taas ei melodiaa pidä ollakaan. Iänikuiset ja ainoat tehokeinot ovat tiettyjen iskusanojen toistaminen samanaikaisesti sekä lauseenparsien jakaminen osiin eri solistien sanomana eli ns. tupuhupulupu-artikulointi. Pääasiallinen huomio kiinnittyy oikeaoppiseen viittilöintitekniikkaan, jolla tehostetaan sanomaa.

Dance/tekno/house ym. konemusiikki. Melodia on, muta vain yhden säkeen mittainen. Sitä sitten toistetaan läpi kappaleen pudottamalla välillä osa instrumenttiraidoista pois ja hiljalleen taas niitä kasvattamalla saadaan kappaleeseen osia vaikkei niitä todellisuudessa ole kuin yksi. Lyriikkaa on tasan rivin verran tyyliin: Come on move your body, everybody move your body tai muuta yhdentekevää paskaa.

Siinä nyt oma luonnehdintani nykymusiikin tilaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Bast

Dance/tekno/house ym. konemusiikki. Melodia on, muta vain yhden säkeen mittainen. Sitä sitten toistetaan läpi kappaleen pudottamalla välillä osa instrumenttiraidoista pois ja hiljalleen taas niitä kasvattamalla saadaan kappaleeseen osia vaikkei niitä todellisuudessa ole kuin yksi.
Sinusta taasen huomaa sen, että et ole konemusiikkiin tainnut perehtyä juuri listahittitoppipaskan verran. Ja kyllä, tiedän sen, että sinua ei varmaankaan kiinnostakaan tutustua, mutta rajoittuneisuus ja tietämättömyys puheissasi näkyy läpi kuin paska ikkunoissa näin keväisin.

Ämpäri päässä on kiva kävellä.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Viestin lähetti Ted Raikas
Sinusta taasen huomaa sen, että et ole konemusiikkiin tainnut perehtyä juuri listahittitoppipaskan verran. Ja kyllä, tiedän sen, että sinua ei varmaankaan kiinnostakaan tutustua, mutta rajoittuneisuus ja tietämättömyys puheissasi näkyy läpi kuin paska ikkunoissa näin keväisin.

Ämpäri päässä on kiva kävellä.

Et voisi olla enempää väärässä Ted.
Itse asiassa teen itse konemusiikkia, että se siitä rajoittuneisuudesta. Tällaisilla keskustelupalstoilla nyt on tapana hieman kärjistää, mutta silti seison väitteeni takana siinä, että se musiikki, jota 90 prosenttisesti konemusiikista suuren yleisön tavoittaa on juuri kuvailemaani yhdentekevää slogan-musiikkia. Siis nimenomaan laulettu konemusiikki.

Huvittavaa huomata, että sinä otat niin tosissasi omaa musiikkimakuasi edustavan musiikin kritisoinnin, että päätät heti käydä henkilöön kohdistuvaan hyökkäykseen. Huumoripitoisella otteella kirjoitettu minuutin pika-analyysini sai sinut ilmiselvästi pios tolaltaan. Harmi. Ämpärin voi myös ottaa pois päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Bast
Et voisi olla enempää väärässä Ted.
Itse asiassa teen itse konemusiikkia, että se siitä rajoittuneisuudesta.
Eli teet siis listahittityylistä kamaa? Kuvailemasi kaltaista.

Sen verran paljon olen erityyppistä konemusiikkia kuunnellut jopa minäkin, että osaan löytää sieltä maalailevat äänimaisemat ja vaihtuvuudet. Tietty jos jonkun korva on sen verran harjaantumaton, että haluaa kuulla vain tietyn rytmin ja jumputuksen, niin sillehän ei sitten voi mitään.

Nyt tietysti pitää muistaa se asia, mitä mikä on konemusiikkia milloinkin puhtaimmillaan ja mikä ei. Sekin raja on melko häilyvä, jos aletaan tutkimaan musiikkilajia kokonaisvaltaiseksi. En tietenkään voi kiistää, etteikö kuvailemaasi tyyliä ko. musiikkilajityypin esiinny. Ei se silti kuvasta koko lajia, joka on aivan helllvetin laaja.

Mitä omaa musiikkimakuani edustavan musiikin kritisointiin tulee, niin käsitin nyt sanomisistasi että konemusiikki ei siis niihin liiemmin kuitenkaan kuulu omalta osaltasi? Harrasteletko vaan konemusiikin tekoa, vai oletko todella tutustunut siihen paremminkin lajityyppinä? Jätit sen seikan mainitsematta. Meinaan, kyllä niitä syntikanvääntäjiä löytyy joka junaan, joilla on vain tietty käsitys sen musiikin olomuodosta.

Näin ihan vaan kysyen. Ämpäri päässä toisaalta akustiikka pelaa aika kivasti.

Edit: Menee kyllä aika pahasti metsään jo itse aiheesta.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Tenho
Otan tässä nyt kliseisesti sanottuna ajan ja paikan haltuuni ja hypetän.

Zacharius Carls Group. Moniko on kuullut levyltä / livenä kyseistä bändiä?

Hyvin hypetetty! Sanoituksista paras on tietenkin Big River. Jokainen torniolainen tietää mistä siinä lauletaan.Mahtavaa että poikien bändi on noussut listoille.

ZCG on muuten livenä sata kertaa kovempi kuin levyllä. Kannattaa käydä väijymässä jos tykkää perusrokista ilman koneita tai mahtisäröjä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Oma top kolmonen jos puhutaan suomalaisista rock-lyriikan kirjoittajista on seuraava:

1. Heikki Salo
2. Toni Wirtanen
3. Samuli Putro
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös