Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 805 644
  • 11 461

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Tuamas kirjoitti:
Viimeisimpänä toinen näistä tästä rikoksesta tuomituista, joka pääsi kuin koira veräjästä taposta, kun jostain syystä poliisi ei saanut tarpeeksi vahvaa juttua häntä vastaan.

Tämä quote liittyen vanhaan Porin tapaukseen, josta tehtiin televisioonkin juttua (olikohan MOT:ssa?). No, tapausta ollaan ehkä avaamassa uudelleen. Tuohan meni niin, että Porin johtava kihlakunnansyyttäjä teki uuden tutkinnan jälkeen asiassa syyttämättäjättämispäätöksen, mitä paikallinen poliisi ei oikein sulattanut, vaan kanteli valtakunnansyyttäjänvirastoon. Kantelun myötä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nyt hakenut tuomion purkua (tekijät tuomittiin aikanaan sakkoihin pelastustoimen laiminlyönnistä) KKO:lta eli voipi olla, että tämä case tulee vielä uudestaan käräjille, mahdollisesti esimerkiksi nimikkeellä törkeä pahoinpitely + törkeä kuolemantuottamus. Harvinainen tapaus kaikkinensa, mutta katsotaan nyt ensin mitä korkki sanoo.

Luulisin, että tätä on netissäkin uutisoitu jossain, mutta linkkiä ei ole heittää. Itsellä lähteenä Hesarin paperiversio, sivu A11.
 
Mace

Jäsen
Nämä ovat aina niin "piristäviä" uutisia: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1353341.

Eli v. 1992 tyyppi tuomitaan taposta, vapaus koittaa v. 1999. Oltuaan kuukauden vapaana, hän tappaa uudelleen. Vapaus koittaa v. 2006 ja jälleen hän tappaa kuukauden vapaana olemisen jälkeen. Tuosta viimeisimmästä teosta tuli 12 vuoden tuomio. Kuinka monta mahdollisuutta tämä henkilö ansaitsee ennen kuin uskotaan, että hän todellakin on vaarallinen "ihmisten hengelle, terveydelle tai vapaudelle"? Kuinka monta uutta uhria tarvitaan, että hänet ymmärretään pitää erossa vapaudesta? Minun mielestäni hän on jo luonteensa näyttänyt, mutta vapaushan tuosta viimeisimmästäkin vielä koittaa 10-12 vuoden kuluttua.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mace kirjoitti:

Aioin juuri postata tismalleen samasta aiheesta. Järkyttävää, että tämä mies päästettiin kahden surman jälkeen vielä vapaalle tappamaan vähän lisää. Miksei hänelle annettu elinkautista? Tai tungettu Niuvanniemeen.
 
Sir von Aulis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Alamummo kirjoitti:
Aioin juuri postata tismalleen samasta aiheesta. Järkyttävää, että tämä mies päästettiin kahden surman jälkeen vielä vapaalle tappamaan vähän lisää. Miksei hänelle annettu elinkautista? Tai tungettu Niuvanniemeen.

No, mielentutkijoille ei tarvi paljoa mukavia vankeusaikana ilmeisestikään jutella. Kunhan vaan osaa näytellä katuvaa, niin helpolla pääset, ellei sitten kyseessä ole jokin koko kansakuntaa kuohuttava tapaus (vrt. Jammu-setä).
 
shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
MS kirjoitti:

Juupa. Tämä on taas niitä "saunan taakse"-tapauksia. Tietämättä yksityiskohtia on itsekin isänä jälleen kerran vitun suututtavaa että vaikean psyykksisen haitan aiheuttaja LAPSELLE istuu vajaat 2 vuotta (kun osaa näytellä käyttäytyvänsä hyvin). Toivottavasti sen paikan asukit, johon tämä mätäpaise passitetaan, ovat hereillä..
 
tuppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Eepee, Matti Höylä
Lisäksi käräjäoikeus määräsi rikoksentekovälineenä käytetyn ilma-aseen valtiolle menetetyksi.
Ei tule koskaan toteutumaan, mutta näissä tapauksissa pitäisi joutua luovuttamaan valtiolle nimenomaan sen toisen rikoksentekovälineenä käytetyn "aseen". Shinemanin viimeisen lauseen kanssa täysin samaa mieltä, hiljainen hyväksyntä täältäkin..
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivän IS (printtiversio):

Oikeus: Vauvaa ravistellut isä kärsii itse
Helsingin Käräjäoikeus kohtuullisti poikavauvaansa runnoneen isän rangaistusta perustellen sitä mm. sillä, että isä kärsii pojalle ravistelusta aiheutuneesta, ehkä pysyväksi jäävästä aivovammasta. Toinen perustelu oli, että isä on tuomion mukaan kärsinyt myös pojan huostaanotosta, jonka takia hän joutui lapsesta eroon kuukausiksi.

Isä sai törkeästä vammantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta 60 päivää ehdollista, koska tekoja ei arvioitu tahallisiksi, vaan huolimattomuudesta johtuneiksi. Isä oli ravistellut 5kk:n ikäistä vauvaa niin kovakouraisesti, että tälle aiheutui päänheilutuksesta aivoverenvuoto. Pari kk myöhemmin isä väänsi jalkaa niin rajusti, että sääriluu murtui. Isä vaati oikeudessa lievää tuomiota, koska hänelle oli jo koitunut teosta ikäviä seuraamuksia, sillä lapsen vammat muistuttaisivat häntä koko hänen loppuikänsä. Puolustus oli pyytänyt, että isän elämää ei tulisi enää entisestään vaikeuttaa.

Käräjäoikeus hyväksyi kohtuullistamisperusteina isälle jo aiheutuneet tosiasialliset seuraamukset, omalle lapselle tulleen mahdollisesti pysyväksi jääneen aivojen vamman sekä sen, että lapsi oli ollut tapausten vuoksi lastensuojelullisena toimenpiteenä huostaanotettuna ja isästä erotettuna n.9kk:n ajan.

Että näin meillä täällä Suomen pääkaupungissa. Isähän se tässä on selkeä uhri, jota on kaltoin kohdeltu ja onkin pöyristyttävää, että hänen pitäisi teoistaan vielä edesvastuuseen joutua. Lapsesta viis, tuskin edes muistaa aikuisena. Varsinkaan, jos on joku pysyvä aivovamma. Eli tavallaanhan tämä faija teki pojalleen palveluksen. Ei jää karusta lapsuudesta ja väkivallasta muisteltavaa, kun aivot on tuhoutuneet.

Inhimmillisyys, missä pelaa?
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Kuka muistaa Porvoon kirkonkatonpolttajan? Kännispäissään pitkätukka tuikkasi porvoon kirkon tuleen, ja kirkon katto paloi lopulta kokonaan. Tekijä itse tuli heti katumapäälle, ja omalla toiminnallaan edesauttoi rikoksen nopeaa selvittämistä. Vaaraa palosta tuli roihun katselijoille, sekä jonkin verran kipinävaaraa lähitaloille.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen 3 v ja 2kk (maksimituomio olisi ollut kaiketi 3 v 6kk), käräjäoikeus katsoi että kyseessä ei ollut törkeä tuhotyö.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/...yli+kolmen+vuoden+vankeustuomio/1135227277921

Nyt kuitenkin hovioikeus on on käsitellyt tapauksen uudestaan, ja katsotunut että kyseessä on törkeä tuhotyö.

Helsingin hovioikeus on koventanut Porvoon tuomiokirkon sytyttäjän tuomiota.

Hänet on tuomittu törkeästä tuhotyöstä kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Oikeus julisti tuomionsa kahdeksalta tiistaiaamuna.

Käräjäoikeus tuomitsi elokuussa kirkon sytyttäneen 18-vuotiaan miehen kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen tuhotyöstä.

Hovioikeudessa miehen kaksi toveria saivat sakot pelastusrikkomuksesta. Heidät oli jätetty Porvoon käräjäoikeudessa rangaistukseen tuomitsematta.

Hovioikeuteen valitti Porvoon johtava kihlakunnansyyttäjä.

Porvoon tuomiokirkon katto ja muita rakenteita tuhoutui tuhopoltossa viime vuoden toukokuussa

Tämä vesiränniin spontaanisti paperia työntänyt, ja sen sytyttänyt sekä tyhjän kirkon katon polttanut wanna-be antikristus sitten sai käytännössä yhtä kovan tuomion, kuin Eveliinan murhaaja Otto Martikainen.

Mitä mieltä keskustelijat ovat? Törkeän tuhotyön skaala on 2-10v, sama kuin törkeällä raiskauksella. 6v 6kk sijoittuu skaalalla yläasentoon. Mielestäni tämä tuomio on absurdin kova asianhaarat huomioon ottaen, mutta linjassa oikeuslaitoksessa vallitsevan linjan mukaan, jossa ihmisen henkeä, koskemattomuutta ja turvallisuutta ei pidetä minään, mutta yhteiskunnallisesti levotonta meininkiä rankaistaan suhteessa järjettömästi.

Lyhyesti sanottuna, paska tuomio, ja tekisi mieli sanoa että tökkikää toisianne puukoilla ja raiskailkaa minkä raiskailette, mutta jättäkää julkisrakennukset rauhaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään huumejengiläisen suojelurahan perinnässä käytetty tuhopoltto, vaan jotain muuta.
 
Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
solamnic76 kirjoitti:
Mitä mieltä keskustelijat ovat? Törkeän tuhotyön skaala on 2-10v, sama kuin törkeällä raiskauksella. 6v 6kk sijoittuu skaalalla yläasentoon. Mielestäni tämä tuomio on absurdin kova asianhaarat huomioon ottaen, mutta linjassa oikeuslaitoksessa vallitsevan linjan mukaan, jossa ihmisen henkeä, koskemattomuutta ja turvallisuutta ei pidetä minään, mutta yhteiskunnallisesti levotonta meininkiä rankaistaan suhteessa järjettömästi.

Suomessahan on perinteisesti harrastettu sellaista tuomiolinjaa, että yksilöä vastaan tehdyistä rikoksista saa suhteessa lievemmän rangaistuksen kuin yhteiskuntaa vastaan tehdyistä. Esimerkiksi talousrikokset (jotka kohdistuvat verottajaan) ovat verraten ankarasti rangaistuja verrattuna erilaisiin ruumiin koskemattomuuteen liittyviin rikoksiin. Esimerkiksi Kari Uoti sai aikoinaan kuuden vuoden kakun talousrikoksista. Ei sillä, että minä Uotia mitenkään puolustelisin, mutta jotenkin minun arvoasteikossani ihmisen ruumiillinen koskemattomuus menee kuitenkin taloudellisten arvojen edelle.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
solamnic76 kirjoitti:
Tämä vesiränniin spontaanisti paperia työntänyt, ja sen sytyttänyt sekä tyhjän kirkon katon polttanut wanna-be antikristus sitten sai käytännössä yhtä kovan tuomion, kuin Eveliinan murhaaja Otto Martikainen.

Mitä mieltä keskustelijat ovat?
Eihän tässä taas mitään järkeä ole. Onko tuolla hovissa hartaita uskovaisia, kun näin kovan rangaistuksen antoivat ilman mitään ihmisvahinkoja? Yleensä kyllä toivon järjestään kovempia rangaistuksia, mutta tässä tapauksessa tuo käräjäoikeuden tuomio olisi mielestäni riittänyt ihan hyvin varsinkin kun verrataan tuohon mainittuun Imatran tapaukseen.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
solamnic76 kirjoitti:
Mitä mieltä keskustelijat ovat? Törkeän tuhotyön skaala on 2-10v, sama kuin törkeällä raiskauksella. 6v 6kk sijoittuu skaalalla yläasentoon. Mielestäni tämä tuomio on absurdin kova asianhaarat huomioon ottaen, mutta linjassa oikeuslaitoksessa vallitsevan linjan mukaan, jossa ihmisen henkeä, koskemattomuutta ja turvallisuutta ei pidetä minään, mutta yhteiskunnallisesti levotonta meininkiä rankaistaan suhteessa järjettömästi.

Tuomioita erilaisista rikoksista on vaikea vertailla keskenään. Tässähän tosiaan paloi "vain" kulttuurihistoriallisesti arvokkaan julkisrakennuksen katto, joten päästiin materiaalisilla kustannuksilla. Kuitenkin tässä oli erittäin suuri vaara, että koko vanha Porvoo olisi palanut, jos tuuli olisi ollut kovempi. Niissä puutaloissa asutaan, joten melko varmasti myös ihmishenkiä olisi menetetty. Nyt oli tuuria ja tosiaan vain kirkon katto paloi.

En osaa sanoa menikö tämä oikein, mutta uskomattoman törkeää toimintaa on kyllä sytytellä tahallaan tulipaloja tiheään rakennetulla puutaloalueella.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
solamnic76 kirjoitti:
Tämä vesiränniin spontaanisti paperia työntänyt, ja sen sytyttänyt sekä tyhjän kirkon katon polttanut wanna-be antikristus sitten sai käytännössä yhtä kovan tuomion, kuin Eveliinan murhaaja Otto Martikainen.

Mitä mieltä keskustelijat ovat? Törkeän tuhotyön skaala on 2-10v, sama kuin törkeällä raiskauksella. 6v 6kk sijoittuu skaalalla yläasentoon. Mielestäni tämä tuomio on absurdin kova asianhaarat huomioon ottaen, mutta linjassa oikeuslaitoksessa vallitsevan linjan mukaan, jossa ihmisen henkeä, koskemattomuutta ja turvallisuutta ei pidetä minään, mutta yhteiskunnallisesti levotonta meininkiä rankaistaan suhteessa järjettömästi.

Lyhyesti sanottuna, paska tuomio, ja tekisi mieli sanoa että tökkikää toisianne puukoilla ja raiskailkaa minkä raiskailette, mutta jättäkää julkisrakennukset rauhaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään huumejengiläisen suojelurahan perinnässä käytetty tuhopoltto, vaan jotain muuta.

Järjetön tuomio, omaisuuden tuhoaminen on siis paljon rangaistavampaa kuin ihmisen koskemattomuuden rikkominen, raiskaajia käsitellään silkkihansikkain verrattuna tähän yhteiskunnan viholliseen nro1. Naurettavan kova tuomio kun skaalaa sitä juuri siihen mitä saa tehdä kanssaihmisille että tuollaisen tuomion saisi. On se kirkon katon polttaminen kamala rikos.

Olikohan tässäkin asialla se sama itäsuomen hovioikeus jonka mielestä Eveliinan hukuttaminen ojan mutaan ja veteen oli lempeä tapa tappaa?

Vakio kirjoitti:
Tuomioita erilaisista rikoksista on vaikea vertailla keskenään. Tässähän tosiaan paloi "vain" kulttuurihistoriallisesti arvokkaan julkisrakennuksen katto, joten päästiin materiaalisilla kustannuksilla. Kuitenkin tässä oli erittäin suuri vaara, että koko vanha Porvoo olisi palanut, jos tuuli olisi ollut kovempi. Niissä puutaloissa asutaan, joten melko varmasti myös ihmishenkiä olisi menetetty. Nyt oli tuuria ja tosiaan vain kirkon katto paloi.

Eli kun oli mahdollisuus (kuinka suuri mahdollisuus 20%?) että ihmishenkiä olisi saattanut mennä jos joku ympäristön taloistakin olisi syttynyt niin on aivan oikein ihan vain varmuudeksi pistää tuomio tuonne samaan luokkaan kuin Eveliina lempeästi hukuttanut Otto Martikainen sai.
 
Viimeksi muokattu:

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Czescku kirjoitti:
Eihän tässä taas mitään järkeä ole. Onko tuolla hovissa hartaita uskovaisia, kun näin kovan rangaistuksen antoivat ilman mitään ihmisvahinkoja? Yleensä kyllä toivon järjestään kovempia rangaistuksia, mutta tässä tapauksessa tuo käräjäoikeuden tuomio olisi mielestäni riittänyt ihan hyvin varsinkin kun verrataan tuohon mainittuun Imatran tapaukseen.

Mitenkäs mä muistan, että Imatran taposta tuomittu oli alle 18-vuotias. Ja oliko Porvoon sytyttäjä 18-vuotias vai alle rikoksen tehdessään?
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Vakio kirjoitti:
En osaa sanoa menikö tämä oikein, mutta uskomattoman törkeää toimintaa on kyllä sytytellä tahallaan tulipaloja tiheään rakennetulla puutaloalueella.

Luitko asiaan liittyvät uutiset hesarista? Törkeää varmasti, mutta enemmänkin nuoren pojan yksiselitteistä ajattelemattomuutta, eikä missään tapauksessa poltan-koko-kirkon tarkoituksenhakuisuutta.

Minusta on kyllä hiukan eri asia laittaa vesiränniin pieni paperimöttö (ilman mitään aikaisempaa rikostaustaa, tai tuhopolttomieltymyksiä), ja sytyttää se sytkärillä kavereiden katsoessa vieressä (ja tulla tunnustamaan tehty työ seuraavana päivänä), kuin lähteä ajamaan tuttua tyttöä pyörällä takaa ja kuristaa ja hukuttaa hänet mutaiseen katuojaan (ja odottaa vuosi kun poliisi ratkaiseen tapauksen, Otto Martikainen). Tuomiot lähes samat.

Otto Martikainen on vertailukohtana vain yksi tapaus, mutta kun törkeissä raiskauksissa tuomioskaala on sama, niin huh huh. Kaikista raiskauksista (törkeät mukana) kun keskimääräinen tuomio on karvan yli vuosi.

Mietin vaan, että jos tuolle jampalle annetaan törkeästä tuhotyöstä 6v 6kk, niin mitä annettaisiin esim. suojelurahaa perivälle huumejengiläiselle, joka polttaisi kaupan? Ei välttämättä lainkaan enempää tuolla skaalalla.

Eihän rikoksia voi verrata, mutta väkisinkin sitä tulee tehtyä kun suomen oloissa tuollainen rangaistus on järjettömän kova. Samalla tuomionmäärällä voisit hyvin tehdä normaalitapon, tai muutaman kuolemantuottamuksen, tai rusikoida kasan ihmisiä pyörätuoliin.
 
Viimeksi muokattu:

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Analyytikko_ kirjoitti:
Mitenkäs mä muistan, että Imatran taposta tuomittu oli alle 18-vuotias. Ja oliko Porvoon sytyttäjä 18-vuotias vai alle rikoksen tehdessään?
Imatralla oli ja Porvoossa ei. Minä en näe silti oikeudenmukaisena että alaikäisenä tappaminen on samanarvoista kuin juuri täysikäsyyden saavuttaneena kirkon polttaminen. Henkirikoksista pitäisi aina tuomita ankarammin kuin materiaalisen vahingon aiheuttamisesta.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Czescku kirjoitti:
Imatralla oli ja Porvoossa ei. Minä en näe silti oikeudenmukaisena että alaikäisenä tappaminen on samanarvoista kuin juuri täysikäsyyden saavuttaneena kirkon polttaminen. Henkirikoksista pitäisi aina tuomita ankarammin kuin materiaalisen vahingon aiheuttamisesta.

Niin, rikoslaki on asiasta eri mieltä kanssasi, joten se tekee eron näiden kahden keissin vertailun välille. Henkilökohtaisesti on vaikea hyväksyä tuota viimeistä lausetta, kun ottaa tämän faktan huomioon.

Onhan tuo kieltämättä kova tuo Hovin tuomio, mutta mielestäni oikeansuuntainen. Jos tuomioita halutaan kovemmiksi, niin se ei voi tapahtua vain tiettyihin rikoksiin liittyvien tuomioiden koventamisella, vaan koko järjestelmän tulee siirtyä ankarammalle linjalle. Tämmöinen "rusinat pullasta" johtaa vain järjestelmän entistä suurempaan ennakkoarvaamattomuuteen ja mielestäni myös ei-hyväksyttävyyteen.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Minusta on typerää puolustella tämän kirkon polttajan tekosia ajattelemattomuudella ja hetken mielijohteella tai pienellä paperitupolla ja vesirännillä. Tulipalo siinä haluttiin sytyttää ja aivan varmasti tiedettiin, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Vain yhteiskunnan järjestyksestä ja laeista piittaamaton voi tuollaiseen syyllistyä, etenkin kun kyse ei (iän puolesta) ollut enää pikkupojasta.

Kokonaan toinen asia on sitten Martikainen/Eveliina case. Olen täysin samaa mieltä siitä, että Otto selvisi aivan liian vähällä, kuten monet muutkin ovat selvinneet vastaavan tyyppisistä teoista. Tällä saralla olisi tuomioissa kiristämisen varaa reilusti.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Analyytikko_ kirjoitti:
Onhan tuo kieltämättä kova tuo Hovin tuomio, mutta mielestäni oikeansuuntainen. Jos tuomioita halutaan kovemmiksi, niin se ei voi tapahtua vain tiettyihin rikoksiin liittyvien tuomioiden koventamisella, vaan koko järjestelmän tulee siirtyä ankarammalle linjalle. Tämmöinen "rusinat pullasta" johtaa vain järjestelmän entistä suurempaan ennakkoarvaamattomuuteen ja mielestäni myös ei-hyväksyttävyyteen.

Edelleenkin villakoiran ydin on se, että lainsäätäjät ovat antaneet mahdollisuuden antaa törkeästä tuhotyöstä 2v - 10v tuomion. Törkeässä raiskauksessa on sama skaala. Oikeusistuimet itse, oman jumalallisen tulkintansa mukaan antavat näistä tuomioita lainsäätäjän skaalan sisällä. Vinoutuma on se, että henkilön koskemattomuutta loukkaavissa rikoksissa tuomiot ovat lähtökohtaisesti skaalan alapäästä, ja tämänkaltaisissa rikoksissa (se huumerikoksissa) skaalan yläpäässä.

Minusta on vain asianhaarat huomioon ottaen aivan absurdia että tuomio on noin kova suhteessa maan tuomiolinjaan. Se ei kertakaikkiaan mene jakeluun, kun yksikään ihminen ei loukkaantunut, vain katto paloi. Tekijä tunnusti seuraavana päivänä tekonsa ja avusti poliisia, minkäänlaista rikoshistoriaa ei ole taustalla tms.

Kun se vaan näkyy niin selvästi (kun lukee nuo hesarin jutut), että poika ajattelemattomuuttaan halusi hiukan nokiseksi kirkon kulmaa niin... onko tämä sitten kovan huumerikoksen arvoinen, tai keskimääräistä tappoa pahempi... Kyseessä ei ole viharikos, ei rasistinen rikos, ei suunnitelmallinen ilkeä ja pahansuopa teko.

Minun oikeuskäsitykseen ei vain mahdu se, että tästä rangaistaan enemmän, kuin vaikkapa tästä:

Tunkeudut mummon omakotitaloon, pöllit sen lääkkeet, ja hakkaat sekä raiskaat mummon psyyken pilalle, ja hänet pyörätuoliin loppuiäkseen.
 
Viimeksi muokattu:

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
solamnic76 kirjoitti:
Luitko asiaan liittyvät uutiset hesarista? Törkeää varmasti, mutta enemmänkin nuoren pojan yksiselitteistä ajattelemattomuutta, eikä missään tapauksessa poltan-koko-kirkon tarkoituksenhakuisuutta.

Minusta on kyllä hiukan eri asia laittaa vesiränniin pieni paperimöttö (ilman mitään aikaisempaa rikostaustaa, tai tuhopolttomieltymyksiä), ja sytyttää se sytkärillä kavereiden katsoessa vieressä (ja tulla tunnustamaan tehty työ seuraavana päivänä), kuin lähteä ajamaan tuttua tyttöä pyörällä takaa ja kuristaa ja hukuttaa hänet mutaiseen katuojaan (ja odottaa vuosi kun poliisi ratkaiseen tapauksen, Otto Martikainen). Tuomiot lähes samat.

Otto Martikainen on vertailukohtana vain yksi tapaus, mutta kun törkeissä raiskauksissa tuomioskaala on sama, niin huh huh. Kaikista raiskauksista (törkeät mukana) kun keskimääräinen tuomio on karvan yli vuosi.

Mietin vaan, että jos tuolle jampalle annetaan törkeästä tuhotyöstä 6v 6kk, niin mitä annettaisiin esim. suojelurahaa perivälle huumejengiläiselle, joka polttaisi kaupan? Ei välttämättä lainkaan enempää tuolla skaalalla.

Eihän rikoksia voi verrata, mutta väkisinkin sitä tulee tehtyä kun suomen oloissa tuollainen rangaistus on järjettömän kova. Samalla tuomionmäärällä voisit hyvin tehdä normaalitapon, tai muutaman kuolemantuottamuksen, tai rusikoida kasan ihmisiä pyörätuoliin.

Tässä tullaan taas tähän ikiaikaiseen vääryyteen Suomessa. Täällä kaikki omaisuus on kallista ja lisäksi "pyhän lehmän" asemassa. Mitä tahansa tuomioita kun katsoo niin omaisuuteen kohdistuneista rikoksista saa kohtuuttoman kovat tuomiot jos niitä verrataan henkeen ja terveyteen kohdistuneisiin rikoksiin. Asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin...

Olaus Petrin vanhan tuomarin ohjeen (joka on jopa oikeusministeriön sivuilla, ja jota nykyään tuomarit eivät noudata) mukaan:
"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan"

"Kaikkea lakia on älyllä käytetettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana."

"Tuomarille ei mikään ole niin suuresti tarpeellinen kuin äly, niin että hän tietää milloin hänen on oltava lain puolesta ankara, milloin lempeä, sillä kaikki rangaistus pitää olla parannukseksi, ja rangaistus pitää, jos mahdollista, olla sellainen, ettei se estä rangaistua parantamasta itseänsä. ... Sentähden tulee tuomarin sellaisissa asioissa menetellä älykkäästi, ettei pahaa tehtäisi kahta pahemmaksi: mutta laki vaatii aina parannusta ja parannukseksi sitä on käytettävä."

"Yhtäläiset rikokset vaativat yhtäläisen rangaistuksen, ja sentähden ei ole katsottava sitä, onko joku rikas vai köyhä, vaan toinen on rangaistava niin kuin toinenkin, kun rikokset ovat yhtäläiset."
Tätä ohjetta varsinkin "rikotaan" vähän väliä. Eri puolilla Suomea samoista rikoksista saa erittäin erilaisia tuomioita.
Enkä suinkaan ole rikollisten puolella, kaukana siitä. Oikeustajuuni ei vain mahdu juuri tämä rattijuoppojen, jotka kännissä tappavat autolla, hyysääminen jne..

Tuomarit ovat valitettavasti niin vieraantuneita oikeasta elämästä siellä turvallisessa norsunluutornissaan, etteivät enää osaa asettua tavallisen kansalaisen asemaan.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
solamnic76 kirjoitti:
Kaikista raiskauksista (törkeät mukana) kun keskimääräinen tuomio on karvan yli vuosi.

Tämä on minusta se olennainen kohta, raiskauksista saa siis keskimäärin reilun 1 vuoden tuomion, tämä kirkon katon polttanut kaveri sai 6 vuotta ja 6 kuukautta. Jotain mätää lienee järjestelmässä jos kirkon katto arvotetaan tuomioissa yli 6 kertaa vakavammaksi rikokseksi kuin raiskaaminen keskimäärin. Mahtaa olla traumaattinen kokemus tuo kirkon katon palaminen verrattuna raiskauksen uhrin kokemaan kärsimykseen ja mahdollisesti elinikäiseen traumaan.

Minkäslaisen tuomion muuten ne Oulun saksiraiskaajat saivatkaan?
 
MasaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paska Kaupunni
flintstone kirjoitti:
Minkäslaisen tuomion muuten ne Oulun saksiraiskaajat saivatkaan?

Niin lyhyen että ovat päässeet jo linnasta ja karkotettu Sudaniin.

Siellä ne nyt istuskelee lehmänpaskalla tilkityissä savimajoissaan ja miettivät elämän helppoutta.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu658629_page0.htm

Eli tuomio on tullu 2005 ja nyt jo pojat päässee lusimasta.

*edit linkin lisäys
 
Viimeksi muokattu:

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
flintstone kirjoitti:
Tämä on minusta se olennainen kohta, raiskauksista saa siis keskimäärin reilun 1 vuoden tuomion, tämä kirkon katon polttanut kaveri sai 6 vuotta ja 6 kuukautta.
Paitsi että tuo raiskausrikosten keskimääräinen tuomio on minun muistini mukaan jonkin verran yli kaksi vuotta.

Siltikin mielestäni kaikkinaisten toisen ihmisen koskemattomuuden loukkausten pitäisi olla erittäin ankarasti rangaistavia. En nyt ehkä ihan vielä yhdestä nakkikioskin jonossa annetusta avokämmenestä tai humalaisen suorittamasta pyllyn taputtelusta olisi vankilaan heittämässä, mutta aika äkkiä pitäisi mielestäni ainakin jonkinlaisen sovitteluprosessin käynnistyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös