Täytyy oikein ajatuksella lukea läpi mutta korkin kappaleen 39 perustelu on sellainen, että se on aika vaarallinen tie. Siinä uhrin on aikaisemman, asiaan liittymättömien syiden vuoksi hyväksyttävä itseensä kohdistuvaa menettelyä. Jos oikein kärjistää, saako paatunutta väkivaltarikollista vetää nokkaan ja todeta, että hänen aikaisemman käytöksen vuoksi olisi kestettävä vähän mukilointi.
Toki tämä on yksittäinen perustelu eikä varmasti ole yksistään se, mikä kaatoi syytteen mutta kuten sanottu, vaarallinen tie.
Se, mitä luultavasti haet takaa ja mikä toisaalta on yksi oikeudenkäyntimme perustavia asioita, että tapaukset atomisoidaan. Hyvin länsimainen tapa. Eristetään asiat ja tapaukset toisistaan, mitään asianosaista koskevaa, jopa faktaakaan, ei saa käyttää toisessa asiayhteydessä asianosaista vastaan. Jos asianosainen on oikeudenkäynnissä raiskauksesta, hänen aikaisempaa tuomiotaan vaikkapa kavalluksesta ei voi käyttää edes luonnetodisteena asianosaista vastaan. Ihminen syntyy jokaisessa tapauksessa täysin freesinä uudestaan.
KKO taas lähti päätöksessään siitä, että on olemassa tietynlainen voimien ja asemien tasapaino. Ikäänkuin kahden tasaveroisen kiistakumppanin välinen taisto, jossa käytetyt aseet, tässä tapauksessa sanat, punnitaan ja liitetään aikaisempaan kontekstiin. Jos olet poliitikko, olet jo siinä asemassa, että sanoillasi on painoarvoa. Sanasi ovat vallankäyttöä, riippuen tietenkin siitä, kuinka korkeassa asemassa poliitikkona olet. Sama pätee journalistiin. Toimittaja saa sanoa asioita paljon suuremmalla volyymillä kuin tavallinen kansalainen. Tällöin myös hänen käyttämänsä aseet ovat painavampia kuin keskivertokansalaisen.
KKOn päätös on tietenkin hankala ja itse asiassa väärä, niinkuin tällaisesta kannanotosta voisi olettaa. Ongelma on perusteluissa, ei niinkään perusideassa. Perusideana ajatus siitä, että kun kaksi tasaveroista ihmistä mukiloi toisiaan säälimättä kehystetyssä neliössä, kuten Häyrinen sanoisi, ei johda mihinkään tuomioon, kuulostaa oikealta. Eipä nyrkkeilykehässäkään pyydetä jälkeenpäin anteeksi annettuja iskuja, vaikka osa menisikin vesilinjan alapuolelle. (Luonnonoikeus jyrää).
Ongelmana on kuitenkin tasapuolisen ja -vertaisen aseman määrittely. Suomalaisessa kulttuurissa toimittaja edustaa tietoa ja tasapuolisuutta, kun taas poliitikko on aina nurkkakuntainen, väärin toimiva huonosti informoitu toimija. Jos poliitikko sanoo jotakin, 80% ei usko hänen sanomaansa ihan periaatteen vuoksi. Jos toimittaja sanoo jotakin, useimmat ihmiset varmaan miettivät, että sanomisessa saattaa olla perääkin. Toki riippuu myös siitä, mitä lehteä toimittaja edustaa, mutta nykyisin puoluelehdet ovat henkitoreissaan.
Toki voidaan kiinnittää huomiota myös aseisiin eli sanoihin. Jonkun haukkuminen "natsipelleksi" on loukkaavaa ellei kyseessä ole Pekka Siitoimen jäljittelijä. "Natsi" ei taas ole haukkumasana kuten ei "rasistikaan", jos ko. henkilö tosiasiassa on natsi ja rasisti. Vaikka henkilö ei itse identifioidu natsi-ideologian kannattajaksi, välttämättä tämäkään ei poista nimeämisen mahdollisuutta, jos henkilö käytännössä kannattaa kansallissosialistista ideologiaa. Toisaalta, natsiksi nimittäminen on loukkaus, jos moisia piirteitä ei henkilöstä löydy: muistamme toki, millaista kieltä 70-luvulla käytettiin niistä, jotka eivät kannattaneet ihan kybällä neukkuideologiaa. Fasisteja olivatten.
Toimittajan ja poliitikon välinen mittelö ei siis ole niin tasapuolinen asetelma kuin voisi luulla, mutta jokainen kohtaaminen on joka tapauksessa arvioitava tapauskohtaisesti. Olihan YLEssä esimerkiksi tilanne, jossa Sipilällä oli oma mies toimituksessa eikä tämä tietenkään ollut mikään harvinaisuus YLen historiassa. Tällöin taistelo oli epätasainen, koska toimittajan esimies puuttui journalismin tekoon.
Tämän tapauksen pohjalta voidaan myös huolestua tai sitten ei. Reipas kielenkäyttö ei nähdäkseni ole välttämättä tuomittavaa ja raja kunnianloukkauksessa pitäisi vetää mahdollisimman ylös. Idiootin nimittäminen oikealla nimellään ei KKOn tulkintalinjojen mukaan pitäisi myöskään olla tuomittavaa ja hyvä niin. Ongelmana on toki se, että hyvin suuri osa vastakkaisen mielipiteen omaavista on yleensä idiootteja. Sitten on myös trumppeja, joiden nimittelyä on vaikea pitää paheksuttavana.
Voidaan hyvin kysyä, miksi hermostua sanoista, jotka eivät ole totta ja jotka edustavat vain subjektiivista arviota. Poliitikkojen ja muiden tasaveroisten kaksinkamppailu voisi näin ollen sisältää koko joukon haukkumasanoja ilman että oikeuden on tarvis puuttua asiaan. Toisaalta, ongelmaksi muodostuu juuri se, että on olemassa sanoja, jotka eivät välttämättä edustakaan subjektiivista arviota, kuten toisen nimittäminen "natsiksi". Natseus on määriteltävissä objektiivisesti. Jos asiassa on perää, silloin kyseessä ei ole kunnianloukkaus ja päinvastoin. Perätön väite kuitenkin pitää tunnistaa perättömäksi, mikä luo ikävän ajatuksen käräjille menosta.
Pitäisi siis pohtia loukkauksien luonnetta: jos nimeän jonkun läskimoosekseksi, riittääkö se käräjille menoon? Mitä loukkaus itse asiassa tarkoittaa? Joku asia, joka selvästikin on totta, voi olla loukkaus. Toisaalta, myös epätosi asia on loukkaus. Minusta selvin linja olisi se, että jos nimeät jonkun perusteettomasti joksikin, mitä tämä ei ole, kyseessä on kunnianloukkaus. Jos taas, painoindeksin tarkastuksen jälkeen todetaan henkilö ylilihavaksi, ollaan ongelmien ääressä. Joudutaan määrittelemään myös tarpeettoman informaation levittäminen loukkaukseksi. Vaikka henkilö on läski, sen sanominen on kuitenkin loukkaavaa, koska se ei ole tarpeellista asioiden käsittelemiseksi. Lisätään toki, että kyseisiä painoon viittaavia sanoja harvoin käytetään ystävällismielisesti, mikä erottanee länsimaat Samoasta.
Selvintä olisi, että kunnianloukkaus koskisi vain perättömästi väitettyä rikollista toimintaa ja yksityiselämää koskevan todenkin tiedon levittämistä silloin kun asian tietäminen ei mitenkään ole tarpeellista. Voimien tasapainottaminen on hankalaa ja erityisen hankalaa se on silloin, kun pitäisi pyrkiä objektiiviseen kantaan, kuten KKO nyt päätöksessään ilmeisesti yrittää tehdä. Onkohan KKOkin suistumassa koettuun oikeuteen, mikä tekee ennakkopäätösten teon erityisen mielenkiintoiseksi?
Konteksti pitäisi ottaa siis huomioon arvioitaessa tämäntyyppisiä juttuja. "Konteksti", lieventävät seikat tms. otetaan tietyllä tavalla aina huomioon oikeudessa, mutta tässä tapauksessa konteksti koskee henkilön statusta ja aiempaa toimintaa. Se siis luo erikoisen ja uuden tavan arvioida väitettyjä kunnianloukkauksia, muissa tapauksissa tällainen huomioonottaminen johtaa eri suuntaan kuin länsimaisessa oikeudenkäytössä on tavattu tehdä. Jos joku on tuomittu varkaudesta kerran ja taas syytettynä, itse tuomioon johtaa kuitenkin vain uuden varkauden todistaminen oikeudessa, ei aikaisempi toiminta.
Helposti myös tällainen päätös johtaa ajatukseen: "sai mitä ansaitsikin". Myönnämme, että luonnonoikeuden näkökulmasta ajatus on hyvä. Mutta tällaista oikeudenkäyttöä on hyvin vaikea sovittaa nykyiseen oikeuskäytäntöömme. "Silmä silmästä, hammas hampaasta, loukkaus loukkauksesta" - ei tietääkseni ole oikeudenkäyttömme peruspilari. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee se, että kantajan käyttämä reipas kielenkäyttö ei ole kohdistunut aina samaan henkilöön, vastaajaan. Jos siis nimittelen tiettyjä ihmisiä joillakin loukkaavilla sanoilla, oikeuttaako tämä jonkin toisen henkilön nimittelemään minua samoilla sanoilla? KKO sanoo kyllä.
Selvintä siis olisi, että tällaisia juttuja ei käsiteltäisi oikeudessa, vaan annettaisiin niistä vain moraalisia tuomioita. KKOn sotkeutuminen asiaan antaa myös aika huonon signaalin korkeimman oikeuden logiikan tasosta.
Eli tiivistettynä: KKOn päätös ei ole ennakkopäätös, vaan päätös yksittäiseen tapaukseen. Jatkossakin kaikkia tämänsuuntaisia oikeudenkäyntejä pitää käsitellä yksittäistapauksina, sillä oikeuden perusteluissa ei ole mitään, mikä tekisi päätöksestä erityisen yleispätevän. Siitä vaan syyttäjä lukemaan päätöstä ja syyttämään. Mutta miten ja ketä ja minkä vuoksi?