Hienoa, että tämä viimeisenkin maan ratifiointi ollaan nyt saamassa maaliin, ja Suomesta tulee todennäköisesti jo ensi kuun aikana Naton jäsen.
Kyseessä on valtava muutos niin Suomen kuin koko Euroopan turvallisuuspolitikkaan. Pidän Naton jäsenyyttä Suomen kannalta suurempana asiana ja muutoksena kuin EU-jäsenyyttä. Vaikka tavallisen tallaajan elämässä Nato-jäsenyys ei rauhan aikana juuri näy, jäsenyys on valtava muutos ja sillä on suuri henkinen sekä sotilaallinen merkitys Suomelle. EU:lla on tottakai valtava merkitys etenkin taloudellemme, mutta sotilaallinen tuki on kuitenkin sitä kaikista kovinta tukea.
Reilut 100 vuotta Suomi on hakenut eri suunnista länteä tukea Venäjän uhkaa vastaan. Meihin on monesti suhtauduttu positiivisesti ja jotain tukea, niin poliittista kuin sotilaallista tukea on aina saatu. Huipussaan myötätunto oli varmasti talvisodan aikana, mutta olemme olleet kuitenkin lopulta aikalailla yksin (pl. Natsi-Saksan tuki jatkosodassa). Esimerkiksi talvisodan alla ja hädän hetkinä maamme johto ei olisi osannut edes unelmoida tällaisesta tuesta. Nyt olemme vihdoin tilanteessa, jossa meillä on vahvin mahdollinen tuki takanamme, ja olemme jatkossa viimeistä piirtoa myöden osa länttä.
Ymmärrän siis hyvin, miksi täällä iloitaan ja iloitsen suuresti itsekin. Täytyy kuitenkin koko ajan muistaa, että Nato-jäsenyys tuo myös omat velvoitteet liittoumaa kohtaan. Vastaavia velvoitteita meillä ei ole koskaan vielä ollut. Suomen kaltainen vastuuntuntoisen maan tulee ottaa ne vakavasti ja näin myös teemme. Juhlan jälkeen siis koittaa arki ja työ liittouman yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi. Se arki voi tuoda eteen vielä vaikka mitä haasteita, mutta parasta on, että emme ole enää yksin.