Suomen MM- ja olympiahistoria

[SH67]

NHL-pelaajat ovat olleet mukana viisissä Olympialaisissa eli Naganosta 1998 lähtien. Nyt ennustetaan, että Sotshin kisat jäisivät tällä erää viimeisiksi, joihin saadaan NHL-pelaajat mukaan.

Todettakoon, että näistä neljistä Olympialaisista Suomi on päässyt neljä kertaa välieriin, joista tuliaisina hopea ja kaksi pronssia sekä vielä avoin saldo Sotshin osalta. Eli siis käydyistä neljistä kisoista kolme mitalia. Se on enemmän kuin mikään toinen maa. Kyllä Suomi on ihmeellinen jääkiekkomaa ja tuo yllä mainittu saavutus on sellainen, jota kaikki eivät aina oikein tunnu tajuavan. Ja jokaikinen kerta Suomi lähtee ns. takamatkalta kisoihin ja antaa tasoitusta pelaajamateriaalin osalta. Onneksi pelit ratkaistaan nyt ja aina kentällä eikä paperilla. Olkaamme siis ylpeitä saavutuksistamme.

No, Suomi on myös Kanadan ohella maailman ainoa maa missä lätkä ykköslaji ilman huomattavampaa menestystä missään muussa joukkuelajissa. Olis vttu syytäkin olla parempia/parhaita.

 

[Mängimies]

No, Suomi on myös Kanadan ohella maailman ainoa maa missä lätkä ykköslaji ilman huomattavampaa menestystä missään muussa joukkuelajissa. Olis vttu syytäkin olla parempia/parhaita.

Olisi mukava jos hieman avaisit tuota väitettäsi. Siis meidän kuuluukin menestyä jossain lajissa paremmin kuin muut, koska se on täällä suositumpaa kuin muualla suhteessa muihin lajeihin?

En ymmärtänyt. Auta.

 

[pernaveikko]

Olisi mukava jos hieman avaisit tuota väitettäsi. Siis meidän kuuluukin menestyä jossain lajissa paremmin kuin muut, koska se on täällä suositumpaa kuin muualla suhteessa muihin lajeihin?

En ymmärtänyt. Auta.

Jääkiekko on pieni ja mitätön laji ja muutaman maan sisäpiirikerho. Yhtä lailla putkinäköiset jalkapallofanit eivät ymmärrä sitä, että myös maailman hienoimmassa urheiluturnauksessa mikä myös World Cupina tunnetaan on ihan oikeasti vain muutama mahdollinen voittaja.

Jääkiekon voi voittaa noin 6-7 maata ja luku ei jalkapallossa ole korkeampi.

Se ei vielä kuulu historiaan, mutta voinee tässä kohtaa ihmetellä kuinka järjetöntä on pelata kiekkokisat hetikohta olympiahuikeuden jälkeen.

 

[Mängimies]

Jääkiekko on pieni ja mitätön laji ja muutaman maan sisäpiirikerho. Yhtä lailla putkinäköiset jalkapallofanit eivät ymmärrä sitä, että myös maailman hienoimmassa urheiluturnauksessa mikä myös World Cupina tunnetaan on ihan oikeasti vain muutama mahdollinen voittaja.

Niin ja kaikkihan tuon tietää. Suomi nyt kuitenkin on menestynyt Olympialaisissa paremmin kuin muut "sisäpiiriläiset". Sehän tässä oli oma sanomani.

 

[morningstar]

SH67:lle syvä kumarrus ja korkea hatunnosto. Tällaista ketjunavausta voi sanoa jo kulttuuriteoksi. Täytyy uppoutua teksteihin lähipäivinä. Omalta osaltani olen seurannut Suomen turnauksia vuoden 92 Prahan MM-kisoista lähtien. On toki mielenkiintoista lukea noista vuosikymmenten takaisista kisoista, mutta veikkaan että yhtälailla viihdyttävää on saada flashbackejä jo unohtuneista tapahtumista lähimenneisyydestä. Jotkut kultakisat ynnä muut huippuhetket muistaa aina, mutta mitähän tapahtui esim. vuoden 2005 kisoissa? Missä ne olivat, mikä oli Suomen sijoitus? Lukemalla selviää...

 

[morningstar]

Vuoden 1957 kisojen yhteydessä on UL-sitaatti, jossa puhutaan Leijonista. Onko tietoa kuinka kaukaa tuo joukkueen lempinimi on peräisin?

 

[Espen]

Vuoden 1957 kisojen yhteydessä on UL-sitaatti, jossa puhutaan Leijonista. Onko tietoa kuinka kaukaa tuo joukkueen lempinimi on peräisin?

Leijonalogo oli jo varhaisessa vaiheessa pelipaidoissa. Selvittäkääs joku tarkka aika?

 

[SH67]

Ensimmäistä kertaa logo oli ainakin MM-kisojen osalta käytössä Tukholmassa 1949. Luultavaa olisi että suht nopeaan tahtiin olisi tuo lempinimi viimeistään siinä vaiheessa yleiseen käyttöön tarttunut.

Milloin sitten oli se ihkaensimmäinen maaottelu jossa vaakunamme paidanrintamusta korosti, sekin varmasti kaivettavissa.

 

[Migron]

Jääkiekkomuseon sivuilta.
" Maajoukkue pelasi Suomen vaakunan leijona-tunnuksilla ensimmäisen kerran helmikuussa 1948, kun se kohtasi tšekkoslovakialaisen seurajoukkueen Helsingissä. Toimittajat nimesivät maajoukkueen nopeasti leijonarintaisiksi, josta tämä lyhentyi pian muotoon Leijonat."
Suomen jääkiekkomuseo: Pelipaitanäyttely, vaakunapaita 1950-luvulta, Unto Wiitala

 

[Musta Nuoli]

Jääkiekkomuseosta siis löytyi tähänkin apu. Suomalaisen jääkiekon historiasta kiinnostuneille (joita toivottavasti kaikki jatkoaikalaiset ovat) suosittelen erittäin painokkaasti visiittiä Jääkiekkomuseossa Tampereen Vapriikissa.

Olen tuolla käynyt monen monta kertaa, melkeinpä aina jos olen kesällä Tampereella vieraillut niin Jääkiekkomuseossa on tullut piipahdettua. Aina tuolla on jotain uutta erikoisnäyttelyä, ja perusnäyttelyssäkin on sen verran omaksumista, ettei sitä yhdellä kerralla haltuun ota.

On suorastaan rentouttavaa uppoutua kiekkohistoriaan, ihastella tosimiesten pelipaitoja (Urpo Ylösen vanha TuTon paita 1960-luvun SM-sarjasta on tietysti se kovin) ja ihmetellä vaikkapa Jari Kurrin palkintoja Stanley Cup -sormuksista alkaen. MM- ja olympiahistoriakin tulee lähemmäksi kun katselee kisoissa käytettyjä pelivälineitä ja muuta vastaavaa.

Vapriikki on muutenkin loistava museokokonaisuus, onhan tuolla pysäyttävä sisällissotanäyttelykin, hyvä luonnontieteellinen museo ynnä paljon muuta. Mutta kiekkomuseossa käyminen pitäisi oikeastaan määrätä pakolliseksi ainakin kaikille jatkoaikalaisille. Ei kirjoitusoikeuksia ennen kuin skannaa ja lähettää Jääkiekkomuseon pääsylipun hakemuksen mukana.

Hyvällä tuurilla museossa voi törmätä vetreisiin kiekkoeläkeläisiinkin. Yhdellä kerralla museossa oli samaan aikaan Raimo Helminen esittelemässä museota jenkkien viimeisimmälle suurlähettiläälle Bruce Oreckille. En mennyt Raipea tosin häiritsemään, Oreckilla oli mukana pari körmyniskaista pukumiestä, joilla oli todennäköisesti ase kainalossa turvaamassa häiriötöntä museovierailua.

 

[Winspector]

Jääkiekkomuseon sivuilta.
" Maajoukkue pelasi Suomen vaakunan leijona-tunnuksilla ensimmäisen kerran helmikuussa 1948, kun se kohtasi tšekkoslovakialaisen seurajoukkueen Helsingissä. Toimittajat nimesivät maajoukkueen nopeasti leijonarintaisiksi, josta tämä lyhentyi pian muotoon Leijonat."
Suomen jääkiekkomuseo: Pelipaitanäyttely, vaakunapaita 1950-luvulta, Unto Wiitala

Tarkka aika oli 16.2.1948 ja vastassa Stadion Podoli.

-W-

 

[SH67]

MM 2013 TUKHOLMA - HELSINKI
Hänen Korkeutensa Kalervo Kummola kuuli kansan syvien rivien huokailut ja suostui adjutantteineen tiputtamaan lippujen hintoja sen verran etteivät ne olleet edellisvuoden malliin 4-5 –kertaisesti liian kalliita. Enää vain kolminkertaisesti, eli ”kummola-asteikolla” kyseessä siis suoranainen köyhäinavustus ja hyväntahdonele. Mahtoi olla kova paikka sielläkin suunnalla.

Vaikeaa oli meikäläisillä kaukalossakin, tosin tällä kertaa oikeastaan odotetusti kun jo sädekehältään pahasti hiipuneen maailmanmestarivalmentajan Jalosen jäähyväisten ”kunniaksi” Team Finland lähti (puoliksi) kotikisoihinsa heppoisimmalla rosterilla ikinä. Jos nimittäin keskeisiä rooleja tarjotaan nimille Juhamatti Aaltonen, Janne Pesonen, Sakari Salminen et al, niin mahdollisuuksia mihinkään suurmenestykseen ei yksinkertaisesti ole.

Yhden megaliekkeihin äityneen supersentterin (Petri Kontiola) ja vasta oikeastaan viimeisen ottelun kolmannessa erässä heränneiden ammattiapujen (Mikael Granlund, Lauri Korpikoski) tuella lopullinen tulos oli siis ”niinkuin pitikin”, vaikka toki harmittavasti saatiin sitä kotiturnauksen mitalia jäädä ”tuplamahdollisuudenkin” jälkeen odottelemaan taas seuraavaksikin kymmeneksi vuodeksi. Myöskään se ”pakollinen” huumapeli ei ollut oikeastaan vain yhtä alkusarjan Venäjä-kaatoa kummempi, punakone kun oli lisäksi edellisvuoden mestaruuden jäljiltä kirjaimellisesti täyskohmelossa ”pepsipoikien” Ilja Kovaltshukin ja Aleksander Radulovin johdolla.

Ruotsi sen sijaan pyyhki kaikki aikaisemmat hopea-, kuten myös ratkaisupeleihin ehtineet Sedinin siskokset Henrik & Daniel maajoukkue-”pettymyksensä” viemällä suvereenisti kultaa hemmaplaanilla (mihin oli pystynyt viimeksi Neuvostoliitto v.1986), kunhan olivat ensin avausmatsin Sveitsi-shokista sekä puolivälierän Kanada-trilleristä rankkukisoineen selvinneet.

Turnauksen ehdottomat sensaatiot eli käkikellothan jyräsivät sitten kaikki porukat tieltään matkallaan kohti finaaleja ja ensimmäisiä arvomitalejaan 60 vuoteen. Silti suomipoikienkin saldo nimenomaan sveitsinjuustoja vastaan oli kisahistorian osalta sen verran vakuuttava että noin 1000 kertaa ruottalaisia mieluummin heidät olisi välieriin vastaansa ottanut. Sveitsiläisten lentohan lössähti sitten heti seuraavassa eli Sotshin olympiaturneessa lähes kättelyssä Latvian toimesta.

Kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja all-starsiin valittu Kontiola jäi sitten lopulta tylsästi tasapisteisiin edellisen ennätysmiehen Saku Koivun (1999) kera, vaikka maalimäärällään ykköstilan saavuttikin (8+8). Suomi neljäs.

Alkulohko: -Saksa 4-3 (ja), -Slovakia 2-0, -Ranska 3-1, -USA 1-4, -Venäjä 3-2, -Itävalta 7-2, -Latvia 3-2 (ja)
Puolivälierä: -Slovakia 4-3
Välierä: -Ruotsi 0-3
Pronssiottelu: -USA 2-2 (1-2 rl)

OK 2014 SOTSHI
Suomi lähti vielä tavallistakin ristiriitaisimmin fiiliksin kartuttamaan NHL-olympialaisten (siis vuodesta 1998 lähtien) ME-mitalisaldoaan uusvanhan valmentajansa Erkka Westerlundin johdolla: huippukaartia oli tippunut rosterista eri syistä pitkin loppusuoraa Koivun veljekset ja Valtteri Filppula etunenässä, toisaalta taustalla tunnelmaa kohottivat äskettäinen riemukas 20-vuotiaiden maailmanmestaruus sekä erinomaisesti sujunut EHT-kausi luoden lisäuskoa Erkan paluun tuottamaan positiiviseen ilmapiiriin. Päälle tietysti vanhojen sotaratsujen Teemu Selänteen, Kimmo Timosen ja Sami Salon jäähyväisten tuoma erityislataus, ja Jokisen Ollikin pyörsi pyhät puheensa ollen taas neljän vuoden mietintäpaussin jälkeen messissä.

Kaikesta huolimatta aika perinteisten ”pronssikisojen” suominuottien mukaisesti loppujen lopuksi mentiin taas kerran... Itsestäänselvistä mutta silti sekavista alkuotteluista (Itävalta, Norja) päästiin asiaan Kanadaa vastaan, joka onnistuttiin alakynnestä huolimatta ja Bostonin tähden Tuukka Raskin mahtipelillä pakottamaan lupauksia herättävästi jatkoajalle. Sitten koittikin yksi koko talviolympialaisten kohusensaatioista, kun muutenkin vaisusti esiintynyt Suuri ja Mahtava kotijoukkue Ovetshkineineen, Kovaltshukeineen ja Raduloveineen kaatui puolivälierässä erityisesti Selänteen sekä turnauksen parhaan pelaajamme Mikael Granlundin teho-otteilla 3-1. Tämähän ravisutti tsaari Putinia ja koko valtakuntaa sellaisella voimalla että vain paria viikkoa myöhemmin hyökkäsi katkeroitunut puna-armeija ”niskuriosavaltio” Ukrainan kimppuun... Voi Suomi minkä teit!

Kohti totuttua ”härmäläinen sankarimolari” -titteliä matkalla ollut Rask sai sitten juuri ennen Ruotsi-välierää jonkin pöpön, ja vaikkei varamiehensä Kari Lehtosen voi sanoa mitenkään epäonnistuneen niin joko juuri tuosta tai jostain muusta syystä otteemme kentällä olivat tasan yhtä munattomia kuin edellisvuoden MM-kisoissa tai kaikissa olympiakisojen svedumatseissa sitten Naganon. ”Onneksi” länsinaapuri jäi yhtäläisen aseettomaksi kanadalaisia vastaan finaalissa kenenkäs muun kuin siihen asti varjojen mailla vaellelleen Sidney Crosby’n lyödessä alkutahdit 3-0 -voitossa, mikä näin kuittasi kevyesti vaahteralehtien jo vakiokaavaksi muodostuneen MM-kisojen jokavuotisen konttailun. Ruotsalaisten kisat päättyivät muutenkin synkissä merkeissä kun Nicklas Bäckström oli jäänyt välierän jälkeen kiinni efedriinistä. Mutta koska ”kärynneitä” pitää löytyä nykysäännöin joukkueesta vähintään kaksi ennenkuin mihinkään hylkäys-toimenpiteisiin ryhdytään, ei ”allergian uhri” Bäckström lopulta edes omaa mitaliaan menettänyt.

Siipirikkoinen Suomi sen sijaan sai taas ”sen minkä halusi” eli pronssit USA:n epäonnenkin (kaksi rankkaria etc) avustuksella lopulta suorastaan murskalukemin. Selänne paukautti jäähyväisiksi kaksi komeaa maalia, kartuttaen kaikkien kuusien kisojen ennätykselliset yhteispisteensä samoihin lukemiin kuin omasi maajoukkueuransa päättäessään ikävuosia: 24+19=43. Tulipa tietenkin samalla valituksi sekä turnauksen MVP:ksi että all-starsiin pistepörssikolmosen Granlundin (3+4) rinnalle. Kaiken meikäläisen ”hyvästi pojat” -nyyhkinnän (”tonttu-toimittaja” Kaj Kunnaksen toimiessa pääkapellimestarina) ohessa on kuitenkin todettava, että näin yleistasoltaan ja -tunnelmaltaan heikkojen kisojen jälkeen voi pitää suoranaisena ihmeenä jos ammattilaiset neljänkin vuoden kuluttua vielä Koreassa mukana ovat.

Alkulohko: -Itävalta 8-4, -Norja 6-1, -Kanada 1-2 (ja)
Puolivälierä: -Venäjä 3-1
Välierä: -Ruotsi 1-2
Pronssiottelu: -USA 5-0

 

[Winspector]

Alkulohko: -Itävalta 8-4, -Norja 6-1, -Kanada 1-2 (ja)
Puolivälierä: -Venäjä 3-1
Välierä: -Ruotsi 0-2
Pronssiottelu: -USA 5-0

Hyvät on jutut! Pikkutarkennus: Välierä Sotshissa päättyi 1-2.

 

[SH67]

Kiitoksia tarkennuksesta! Vaikeampi näköjään "vanhan liiton" miehellä muistaa näin tuoreita turnauksia kuin sitten vuosien viiveellä ja uusintakatseluiden myötä...

 

[Espen]

MM 1990 BERN – FRIBOURG:
Sama Suomen laulu kuin edellisvuonnakin, paitsi että helpolla ei päästy nyt yhtä lukuunottamatta oikein missään ottelussa. Jopa Norjalle oltaisiin alkusarjassa hävitty ilman ainoan todellisen pelimiehen Christian Ruutun (Buffalo Sabres) yksilösuorituksia. Vaikuttiko sitten Kanada-ottelun pettymys, eli 4-0 ja 5-3 -johtojen sulaminen tappioksi joukkueen mielialaan koko loppukisojen ajan vai mikä oli.

Eipä paljon muuta näistä kekkereistä, paitsi että N-liitto oli edelleen voimissaan joukkueen ja koko maan sisäisestä ”liikehdinnästä” huolimatta, suurimpina tähtinään nuori ’Raketti’ Pavel Bure ja tuleva valmentajasankari Vjatseslav ”hymypoika” Bykov. Suomi 6.

Alkusarja: -Ruotsi 2-4, -T-slovakia 2-4, -Kanada 5-6, -N-liitto 1-6, -Norja 3-3, -L-Saksa 4-2, -USA 1-2
Putoamissarja: -Norja 8-1, -L-Saksa 1-1, -USA 2-3

Aiheeseen liittyen:

Jääkiekon MM-kisat 1990 - Turhan tiedon visa - Jatkoajan keskustelupalsta

 

[Hangon keksi]

Pienenä tarkennuksena se että tuo Länsi-Saksa -voitto Calgaryssä vuonna 1988 ei vielä varmistanut Suomen mitalia. Otteluohjelmaa ja sarjataulukkoa käytiin silloin pitkään ja hartaasti läpi, ja lopulta löytyi visio jossa Suomi olisi mitaleilta pudonnut jos:

Länsi-Saksa voittaa Kanadan JA
Tsekkoslovakia voittaa Suomen JA
Ruotsi voittaa Neuvostoliiton* JA
Länsi-Saksa voittaa Ruotsin JA
Neuvostoliitto voittaa Suomen.

*Tasapelikin olisi Ruotsille riittänyt jos maaliero lopussa olisi parempi kuin Suomella.

Tosin kauaa ei tarvinnut Suomessa pelätä mitalin menetystä kun Kanada hoiti jo seuraavassa pelissä Länsi-Saksan ja Suomen mitali varmistui.

 

[SH67]

Näinhän se on mutta erittäin todennäköisen (ja sitten varmistuneenkin) pronssin kohdalla harvinaisen vähän hehkutusta ensimmäisen mitalin suhteen silti kaikilla tahoilla.

 

[Viltsu]

Aiheeseen liittyen:

Jääkiekon MM-kisat 1990 - Turhan tiedon visa - Jatkoajan keskustelupalsta

Vielä vuoden 1990 MM-turnauksesta Suomen osalta. Muistuu mieleen, että Suomella oli todella huono puolustus näissä karkeloissa. Hannu Virta joutui tosiaan jäämään turnauksesta pois eikä liioin Ilveksessä tuolloin pelannut Risto Siltanenkaan enää kelvannut Leijoniin. Taisi tosin loukkaantuakin finaaleissa.

Kari Elorantaa ei tuona vuonna maajoukkue kiinnostanut, joten pakisto oli huteralla pohjalla. Mainittakoon lisäksi, että Heikki Leime pelasi näissä kisoissa ainoan arvoturnauksen miesten tasolla. Leime pelasi todella vahvan liigakauden, joten ei hänen valintaansa toisaalta voinut kyseenalaistaakaan. Kesken turnauksen mukaan tuli Jyrki Lumme Vancouverista.

Kisajoukkueen valintojen yksi suurimmista yllätyksistä oli Kari Jalosen putoaminen lopullisesta joukkueesta. Senttereitä Suomella riitti, toisin, kuin edellisenä vuonna. Helminen lähti näihin kisoihin ykkösssentterinä, mutta paskana ollut selkä verotti juuri tuohon aikaan Raipen pelejä. Risto Jalo teki täksi kaudeksi paluun maajoukkueeseen, mutta kisat osoittivat, että Jalon pelitempo ei enää riittänyt näissä peleissä. Esa Keskinen ottikin nopeasti valtikan Suomen pelin pyörittämisestä näissä kisoissa.

 

[Espen]

Vielä vuoden 1990 MM-turnauksesta Suomen osalta. Muistuu mieleen, että Suomella oli todella huono puolustus näissä karkeloissa. Hannu Virta joutui tosiaan jäämään turnauksesta pois eikä liioin Ilveksessä tuolloin pelannut Risto Siltanenkaan enää kelvannut Leijoniin. Taisi tosin loukkaantuakin finaaleissa.

Kari Elorantaa ei tuona vuonna maajoukkue kiinnostanut, joten pakisto oli huteralla pohjalla. Mainittakoon lisäksi, että Heikki Leime pelasi näissä kisoissa ainoan arvoturnauksen miesten tasolla. Leime pelasi todella vahvan liigakauden, joten ei hänen valintaansa toisaalta voinut kyseenalaistaakaan. Kesken turnauksen mukaan tuli Jyrki Lumme Vancouverista.

Teppo Numminen oli Hannu Virran lisäksi Kiekkolehden entrylistalla niistä, jotka eivät kisajoukkueessa lopulta olleet. Saattoi olla Timo Kulonenkin, joka ei mahtunut. Pelasi ainakin Izvestiassa. Edellisten kisojen pakistosta tosiaan Ruotsalainen NHL:ssä, Eloranta ei käytettävissä ja Blomqvist veti huonosti edellisissä kisoissa. Jukka Virtanen, Pertti Lehtonen ja Jouko Narvanmaa eivät kevään -89 jälkeen enää maajoukkueessa pelanneet. Pakisto meni pitkälte uusiksi. Henrikson, Leime ja Kai Rautio olivat kisoissa ensikertalaisia.

Kisajoukkueen valintojen yksi suurimmista yllätyksistä oli Kari Jalosen putoaminen lopullisesta joukkueesta. Senttereitä Suomella riitti, toisin, kuin edellisenä vuonna. Helminen lähti näihin kisoihin ykkösssentterinä, mutta paskana ollut selkä verotti juuri tuohon aikaan Raipen pelejä. Risto Jalo teki täksi kaudeksi paluun maajoukkueeseen, mutta kisat osoittivat, että Jalon pelitempo ei enää riittänyt näissä peleissä. Esa Keskinen ottikin nopeasti valtikan Suomen pelin pyörittämisestä näissä kisoissa.

Jalonen olisi ehdottomasti pitänyt ottaa Helmisen tilalle. Vaikuttikohan Jalosenkin loukkaantuminen runkosarjan lopulla Matikaisen päätökseen? Hän kuitenkin pelasi tilastojen mukaan pudotuspelit kokonaan. Jalonen oli Matikaisen kaavailussa vielä mukana, koska pelasi samana kesänä 1990 Hyvän tahdon kisoissa.

Kisajoukkueesta rannalle jääneitä hyökkääjiä olivat ainakin Kari Laitinen ja Risto Kurkinen. Erkki Lehtonenkin oli vielä saman kauden Izvestiassa mukana.

 

[Viltsu]

Jalonen olisi ehdottomasti pitänyt ottaa Helmisen tilalle. Vaikuttikohan Jalosenkin loukkaantuminen runkosarjan lopulla Matikaisen päätökseen? Hän kuitenkin pelasi tilastojen mukaan pudotuspelit kokonaan. Jalonen oli Matikaisen kaavailussa vielä mukana, koska pelasi samana kesänä 1990 Hyvän tahdon kisoissa.

Kisajoukkueesta rannalle jääneitä hyökkääjiä olivat ainakin Kari Laitinen ja Risto Kurkinen. Erkki Lehtonenkin oli vielä saman kauden Izvestiassa mukana.

Jalonen oli kuitenkin MM-leirityksessä mukana. Toisaalta Helmisen näytöt aiemmista peleistä maajoukkueessa tältä kaudella olivat vahvat, samoin Keskisen. Kari Jalonen ei enää seuraavalla kaudella mahtunut maajoukkuekuvioihin. Lisäksi Jalosellakin oli jokin pelaamista haittaava vamma kaudella 1990-91, josta kirjoitettiin silloin lehdissäkin. Matikainenkin harmitteli luottosentterinsä tilannetta.

Mika Nieminen teki myös tuloaan maajoukkuekuvioihin. Nieminen taisi olla loukkantunut keväällä 1990, kun MM-joukkuetta rakennettiin.

1990 MM-turnauksen jälkeen Juhani Tamminen arvosteli Suomen joukkuetta. Tamilta irtosi jo silloin kaikenlaista kommenttia. Tami totesi, että hänen joukkueeseen olisi Suomen pakeista mahtunut vain Arto Ruotanen. Tamin mielestä Suomelta puuttui turnauksesta kuusi sen hetken parasta pakkia: Eloranta, Ruotslalainen, Siltanen, Virta, Siren ja Grönstrand.

 

[Viltsu]

MM 1978 PRAHA:
Suomi aloitti ihmeellä Kalevi Nummisen päävalmentajaksi paluun (nyt viideksi vuodeksi) kunniaksi: nousi 1-4 -tappioasemasta 6-4 -voittoon Kanadaa vastaan! Katsoin ottelun kaverilla ja kotiin tullessani faija piruili: ”Hagman jäänyt kiinni dopingista...”! Ei ollut, ja ihmeet senkuin vain tuntuivat jatkuvan: seuraavassa matsissa oli leijonien vuoro johtaa tshekkejä 4-1 -numeroin vielä toisessa erässä, kunnes kotijoukkue ryhtyi kääntämään väkisin Ivan Hlinka'n johdolla matsin odotettuihin lukemiin.

Vielä N-liittoa vastaan jaksettiin rimpuilla kiitettävästi, häviten sekin 1.erän 2-0 -johtoasemasta toki, mutta silti olimme edelleen menossa kohti ylempää loppusarjaa voittamalla ne joukkueet mitkä pitikin. Ruotsi tyrmäsi seuraavalla kierroksella tosin niin pahasti (18-vuotiaan tulevan kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan Reijo ’Reksa’ Ruotsalaisen tekaistessa ainokaisemme) että epäilykset heräsivät ja sitten hävittiinkin molemmille Saksoille peräkkäin. Häyrinenkin pääsi radiossa vaahtoamaan: ”Psykiatria tämä joukkue todellakin kaipaisi...”! Ja lehdistö lisäsi tapansa mukaan vettä myllyyn: ”On jotenkin ironista että kun Suomi on tällä kaudella johdonmukaisesti keskittynyt pienten ja hankalien maiden voittamiseen, niin niitä vastaan pelataankin sitten kaikkein huonoimmat pelit”(UL).

Näin muuttui loppusarjahaaveilu taisteluksi ”elämästä ja kuolemasta” ja kuten 1976 MM-kisoissakin, kaiken kompuroinnin päätteeksi Itä-Saksa onnistuttiin sentään ratkaisupelissä murjomaan ongelmitta. Siinä sivussa CSSR ja CCCP kävivät hiuksianostattavat keskinäiset kamppailut mestaruudesta, minkä N-liitto lopulta vei niukinnaukin uuden valmentajan Viktor Tihonovin johdolla.

Kanada (tähtenään tällä kertaa Los Angeles Kingsin Marcel Dionne) keskittyi Suomi-shokista selvittyään pelaamiseen ja jätti Ruotsin MM-mitalitta ensimmäisen kerran sitten vuoden 1968. Suomi seitsemäs.

L-Saksan (tosin syntyjään tshekki) ”Iso-Eerikki”, lähes kaksimetrinen Erich ’Suomentappaja’ Kühnhackl voitti pistepörssin (8+8).

Alkusarja: -Kanada 6-4, -T-slovakia 4-6, -N-liitto 3-6, -Ruotsi 1-6, -DDR 3-4, -L-Saksa 3-5, -USA 3-3
Putoamissarja: -L-Saksa 4-4, -USA 3-4, -DDR 7-2

Merkilliset kisat. Tamminen sanoi jossain YLE:n koosteessa, että kisakuntoa verotti paljon myös pitkälle venyneet play off-pelit SM-liigassa. Lisäksi Numminen tapansa mukaan piti leirillä tiukkaa kuntokuuria, kun taas esimerkiksi Ruotsissa ymmärrettiin, että pelaajat ovat jo kunnossa tähän aikaan vuodesta ja MM-leirit olivat enemmän herkistelyä.

Ässien sankari Veli-Pekka Ketola kieltäytyi kisoista, kun sanoi lähtevänsä Winnipegiin pelaamaan WHA:n play off-pelejä. Muistaakseni ei kuitenkaan mennyt. Tapparan maalivahti Antti Leppänen kieltäytyi kisoista vedoten työkiireisiin! Leppänen oli automyyjä ammatiltaan ja kuulemma keväisin piti sillä alalla kiirettä.

Juuri ennen ratkaisevaa DDR-peliä, Suomen maalivahti Antero Kivelä eksyi viihteelle peliä edeltävänä iltana. Näin Urpo Ylönen sai pikakomennuksen maaliin ja hoitelikin homman kokemuksella ja avitti Suomen selvään voittoon.

 

[Espen]

Merkilliset kisat.

Mitähän olisi tapahtunut, jos Tsekkoslovakia -ottelun johto olisi pitänyt loppuun saakka? Olisiko kahden huippumaan voitoista saatu buusti kantanut mitalisarjaan? Tuossa tilanteessa kolmelta heikoimmalta maalta ei olisi pitänyt rypistää kuin kaksi voittoa ennen mitalisarjaa. Mitalille pääseminen olisi mitalisarjassa vaatinut vielä Ruotsin/Kanadan voittamisen.

YLE:llä on ilmeisesti ainakin molemmat Suomi - Itä-Saksa ottelut vielä arkistossaan. Olisi hienoa nähdä ne vielä joskus.

 

[Viltsu]

Mitähän olisi tapahtunut, jos Tsekkoslovakia -ottelun johto olisi pitänyt loppuun saakka? Olisiko kahden huippumaan voitoista saatu buusti kantanut mitalisarjaan? Tuossa tilanteessa kolmelta heikoimmalta maalta ei olisi pitänyt rypistää kuin kaksi voittoa ennen mitalisarjaa. Mitalille pääseminen olisi mitalisarjassa vaatinut vielä Ruotsin/Kanadan voittamisen.

YLE:llä on ilmeisesti ainakin molemmat Suomi - Itä-Saksa ottelut vielä arkistossaan. Olisi hienoa nähdä ne vielä joskus.

Hyvä kysymys. Se, kuka siitä mitalisarjasta olisi Suomen tieltä väistynyt, on vaikeampi arvella.

Muistan myös, että Hagman taisi loukkaantua jo kisojen alkuvaiheessa. Oli erittäin hyvä siinä Kanada-ottelussa, syöttäen ainakin Levon maalin ja Tammisen maaleista toisen. Lisäksi Hakki teki Suomen eka maalin.

Tuohon aikaan kisoihin sai nimetä vain 20 pelaajaa. Suomella oli 11 hyökkääjää, 7 puolustajaa ja 2 maalivahtia.

Joo, olisi mahtava nähdä nuo pelit. Kanada-pelistä taitaa olla YLE arkistosta kooste.

 

[SH67]

Ässien sankari Veli-Pekka Ketola kieltäytyi kisoista, kun sanoi lähtevänsä Winnipegiin pelaamaan WHA:n play off-pelejä. Muistaakseni ei kuitenkaan mennyt. Tapparan maalivahti Antti Leppänen kieltäytyi kisoista vedoten työkiireisiin! Leppänen oli automyyjä ammatiltaan ja kuulemma keväisin piti sillä alalla kiirettä.

Juuri ennen ratkaisevaa DDR-peliä, Suomen maalivahti Antero Kivelä eksyi viihteelle peliä edeltävänä iltana. Näin Urpo Ylönen sai pikakomennuksen maaliin ja hoitelikin homman kokemuksella ja avitti Suomen selvään voittoon.

Vieläkin harmittaa etten tajunnut kysyä Vellulta itseltään juuri tästä, kun äijän MM-2012 -kisateltassa bongasin ja jotain enempi peruskehuja kävin saavutuksistaan heittämässä. Siis siitä miksei maajoukkue kiinnostanut 1970-luvun lopun liigakunkkua enää paluunsa jälkeen?

Kaverilla sytytti paremmin kun joskus 90-luvulla osui hallissa saman kusilaarin ääreen kuin Hannu Kapanen: "No vieläkö vituttaa Innsbruck '76"!

Kivelästä sen verran että uskomattomia tarinoita tosiaan nämä viihteelle sortumiset kesken pariviikkoisen turneen ja vielä ennen "elämän ja kuokeman" kamppailuja, tuntuu että oikein erityisesti porilaisten ammattitauti ollut aikoinaan. Toki varmaan ifkin miesten hyvällä taustatuella...

 

[Viltsu]

Vieläkin harmittaa etten tajunnut kysyä Vellulta itseltään juuri tästä, kun äijän MM-2012 -kisateltassa bongasin ja jotain enempi peruskehuja kävin saavutuksistaan heittämässä. Siis siitä miksei maajoukkue kiinnostanut 1970-luvun lopun liigakunkkua enää paluunsa jälkeen?

Ketola muuten pelasi kaksi A-maaottelua Ruotsia vastaan kaudella 1977-78. Lisäksi palasi vielä kerran maajoukkueeseen, Canada Cupiin 1981. Mm. tuossa MTV:n Leijona-legendat-sarjassa Vellu sanoo lopettaneensa maajoukkuepelit kotikisoihin 1974. Näinhän asia ei kuitenkaan ollut.