Mainos

Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 332 376
  • 4 127

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tehokasta kaivon myrkyttämistä ministeri Taviolta. Tokihan koko maailman väestö uusiutuu jatkuvasti, ihmisiä syntyy ja ihmisiä kuolee, mutta väestönvaihtonarratiivi ja sen junttaaminen osaksi "salonkikelpoista keskustelua" on mielestäni erittäin valitettava asia.

Suomi ei toki ole ainoa maa, missä jyrkän maahanmuuttovastaisista näkemyksistä on tullut osa poliittista valtavirtaa, mutta näin itse suomalaisena olen erittäin huolissani viestistä, minkä annamme ulospäin. Mitä se Suomeen muuttoa harkitseva henkilö pohtii, mikäli hänen jo Suomessa oleminen nähdään joidenkin taholta uhaksi?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Juttelin alkukesästä näistä aiheista muutaman opettajan kanssa ja jäi mieleen, että he aikoivat käsitellä/käsittelivät mustia säkkejä yms ainakin tasa-arvon näkökulmasta. Nytkin olisi hyvä nostaa esille se, että kansanedustajaksi ja ministeriksi pääsy voi osua luokassa jokaiseen oppilaaseen. Kukaan ei ole syntyperänsä vuoksi vailla tätä mahdollisuutta. Minusta hyvä näin. Kouluissa ja työpaikoilla otetaan toivottavasti pätevin argumentein kantaa, miksi nykyjärjestelmä edustajien valinnassa ilman syntyperään liittyvää vaatimusta on luotu. Sehän uudistettiin ministerien osalta ja perusteet silloin olivat kestävät.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Juttelin alkukesästä näistä aiheista muutaman opettajan kanssa ja jäi mieleen, että he aikoivat käsitellä/käsittelivät mustia säkkejä yms ainakin tasa-arvon näkökulmasta. Nytkin olisi hyvä nostaa esille se, että kansanedustajaksi ja ministeriksi pääsy voi osua luokassa jokaiseen oppilaaseen. Kukaan ei ole syntyperänsä vuoksi vailla tätä mahdollisuutta. Minusta hyvä näin.
En kovin usein "pahoita mieltäni", mutta tuo Halla-ahon ehdotus kansanedustajuuden vaatimuksien kiristämisestä oli kuin kumpujen yöstä. Huomioiden Suomen kansalaisuuden vaatimusten olevan tiukkoja (Sitä eivät esimerkiksi täällä syntyvät maahanmuuttajien lapset automaattisesti saa, kuten eräissä maissa.), toden totta vaarallisilla vesillä liikumme, mikäli Suomessa kasvaneiden ja suomalaisena itseään pitävien kansalaisoikeuksia alkaisimme rajoittamaan.

Näin yleisestikin vierastan raja-aitojen pystyttämistä ns. kantasuomalaisten ja ulkomaalaistaustaisten välille. Samassa Suomi-veneessä me kaikki olemme ja on mielestäni kansallisen koheesion kannalta tärkeää, että myös ulkomaalaistaustaiset voivat tuntea olevansa tasa-arvoinen osa tätä yhteiskuntaa. Huolestuttavaa on mielestäni ennen kaikkea se, etteivät nämä ulkomaalaisvastaiset näkemykset rajoitu nimimerkeillä käytäviksi nettikeskusteluiksi, vaan niistä on tullut osa poliittisen keskustelun valtavirtaa.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Eihän tuossa väestönvaihtohuuhaassa ole mitään muuta taustalla kuin rasismi, pelko ja pelon lietsonta.

Eduskunnassa on ollut ihan kantasuomalaisia "vieraa vallan edustajia" tuossa hallituspuolueessakin. Eikä esim. Huhtasaarenkaan hörhöilyt kaukaa heitä.

Suomalaiset ovat äänestäneet toiseksi suurimmaksi puolueeksi rasistisen puolueen.

Ja totta, varmaan täällä ulkomaalaistaustainen syntyperä lisääntyy kun kantasuomalaiset ei lisäänny. Mutta mitä sitten? Ei se Suomesta huonompaa tee, päin vastoin.

Ja Islamin pelkoon: yhtä vaarallisia ovat fundamentasliset kristityt, juutalaiset kuin ääri-islamistit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En kovin usein "pahoita mieltäni", mutta tuo Halla-ahon ehdotus kansanedustajuuden vaatimuksien kiristämisestä oli kuin kumpujen yöstä. Huomioiden Suomen kansalaisuuden vaatimusten olevan tiukkoja (Sitä eivät esimerkiksi täällä syntyvät maahanmuuttajien lapset automaattisesti saa, kuten eräissä maissa.), toden totta vaarallisilla vesillä liikumme, mikäli Suomessa kasvaneiden ja suomalaisena itseään pitävien kansalaisoikeuksia alkaisimme rajoittamaan.

Siksipä tämä Halla-ahon ja Tavion ehdotus tuleekin argumentoida kumoon. En kannata pöyristymistä ja sivullisten - ja tätä ehdotusta 100 % vastustavien - leimaamista vaan ihan asiapohjaa, miksi ehdotus on epäonnistunut ja miksi siitä on todellisuudessa Suomelle haittaa.

Näin yleisestikin vierastan raja-aitojen pystyttämistä ns. kantasuomalaisten ja ulkomaalaistaustaisten välille. Samassa Suomi-veneessä me kaikki olemme ja on mielestäni kansallisen koheesion kannalta tärkeää, että myös ulkomaalaistaustaiset voivat tuntea olevansa tasa-arvoinen osa tätä yhteiskuntaa. Huolestuttavaa on mielestäni ennen kaikkea se, etteivät nämä ulkomaalaisvastaiset näkemykset rajoitu nimimerkeillä käytäviksi nettikeskusteluiksi, vaan niistä on tullut osa poliittisen keskustelun valtavirtaa.

Samaa mieltä. Pointti on myös siinä, että Suomi kilpailee parhaista ulkomaalaistyöntekijöistä muiden maiden kanssa. Tunkkainen ilmapiiri ei kannusta tulemaan tai jäämään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja totta, varmaan täällä ulkomaalaistaustainen syntyperä lisääntyy kun kantasuomalaiset ei lisäänny. Mutta mitä sitten? Ei se Suomesta huonompaa tee, päin vastoin.
Itse isänmaallisena suomalaisena näen maahanmuuton nimenomaisesti Suomea kansakuntana vahvistavana asiana. Se että tänne tullaan ja halutaan integroitua osaksi Suomen kansaa samalla yhteiskuntaa työnteolla rakentaen on erittäin hieno asia.

Toki huomioiden laajan mittakaavan maahanmuuton olevan Suomessa edelleen verrattain nuori ilmiö moneen muuhun maahan verrattuna, "ulkomaalaistaustainen henkilö" näyttäytynee monelle ennen kaikkea ensimmäisen sukupolven aikuisena tänne asettuneena maahanmuuttajana, mutta huomioiden esimerkiksi oman tuttavapiirin, missä täällä maahanmuuttajavanhemmille syntyneitä, tai tänne lapsena muuttaneita on paljon, en pitkällä aikavälillä ole ollenkaan huolissani, etteivätkö tänne asettuneiden jälkeläiset suomalaistuisi.

Itse olen ottanut eräänlaiseksi ohjenuoraksi Topeliuksen kaukaa viisaat sanat.

”Tässä maassa asuu kansaa erilaisista sukuperistä ja eri kielistä, ja he kantavat suonissaan erilaisten kansakuntien verta. Mutta se on sanottu, että kaikki, jotka tunnustavat tämän maan isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena - kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi - ovat yksi kansa” - Maamme kirja, Zacharias Topelius (1875)
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samaa mieltä. Pointti on myös siinä, että Suomi kilpailee parhaista ulkomaalaistyöntekijöistä muiden maiden kanssa. Tunkkainen ilmapiiri ei kannusta tulemaan tai jäämään.
Tunkkainen maahanmuuttokriittinen impivaaralaisuus ei toki rajoitu Suomeen, vaan sitä esiintyy monella tapaa ihailemissani Saksassa ja Kanadassakin. Vaikka globalisaation myötä resilienssimme kehittyneiden maiden kielteisiä poliittisia megatrendejä vastaan ei voikaan olla täydellinen, oma visioni Suomesta toden totta erottautuu kilpailijoistamme myönteisessä suhtautumisessa maahanmuuttoon. Vaikka Suomella tunnetut yhteiskunnalliset haasteensa onkin, en näe mitään syytä, ettemmekö voisi nousta oikeasti ison profiilin maahanmuuttokohteeksi, mikäli me sitä haluamme.

Erottautuminen joukosta lienee ollut fiksu neuvo läpi ihmiskunnan historian. Suomen tulisikin nyt pyrkiä tähän. Emme pysty vaikuttamaan sijaintiimme Venäjän naapurissa, haasteelliseen kieleemme, tai pimeisiin talviimme, mutta mikäli teemme aitoja tekoja riittävän isolla pensselillä maamme tunnettavuuden lisäämiseksi, maahanmuuttobyrokratian joustavoittamiseksi ja yleisen ilmapiirin parantamiseksi, uskon maallamme olevan suuri potentiaali.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Itse isänmaallisena suomalaisena näen maahanmuuton nimenomaisesti Suomea kansakuntana vahvistavana asiana. Se että tänne tullaan ja halutaan integroitua osaksi Suomen kansaa samalla yhteiskuntaa työnteolla rakentaen on erittäin hieno asia.

Näin näen itsekin asian. Ei maahanmuuton vastustamisessa tai rasismissa ole mitään isänmaallista.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin näen itsekin asian. Ei maahanmuuton vastustamisessa tai rasismissa ole mitään isänmaallista.
Jep. Itse suhtaudun asiaan varsin suoraviivaisesti. Syy sille, miksi tässä threadissa olen paljon kirjoittanut on nimenomaan isänmaallisuus. Haluan Suomen menestyvän kansakuntana eri elämänaloilla ja nostavan profiiliaan. Tälle haasteensa tuo kuitenkin maailman ikääntyneimpien joukkoon kuuluva väestörakenteemme. Riittävä maahanmuutto ja tulijoiden onnistunut integraatio mielestäni kriittinen asia menestyksemme kansakuntana jatkumiselle. Voimme valita positiivisen tai negatiivisen kierteen välillä.

On mielestäni lyhytnäköistä ajatella, että suomalaisuus olisi vuonna 2024 lukkoon laitettu muuttumaton monoliitti. Vaikka miellämmekin Suomen väestön helposti homogeeniseksi, on Suomen alueen jääkauden jälkeinen asutushistoria ollut kuitenkin muuttoaaltojen sävyttämä, mistä nykyään suomalaisina tuntemamme kansa on muodostunut. Oletettavimmin Itä-Afrikkaan kaikkien meidän juuremme kuitenkin juontavat.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka historiallisten käsitteiden ja arvojen soveltaminen nykyaikaan onkin haasteellista, allekirjoittanutta on viime aikoina puhutellut Heikki Nurmion Jääkärimarssin toinen säkeistö. Sotaisat Liepajassa kirjoitetut sanat vuodelta 1917 peilautuvat vuoden 2024 rauhan aikaa elävään hyvinvointivaltio-Suomeen vain osittain, mutta inspiraatiota niistä voi silti hakea nykyaikanakin.

"Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa."

Juuri tätä uudisraivaajahenkeä me tarvitsisimme nyt. Vaikka meillä ei olekaan loppujen lopuksi, kuin elämämme nykyhetki, en halua ajatella, että Suomea tulisi ajatella ennen kaikkea imperfektissä. Kasvun tie on edessämme, jos sille uskallamme astua.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vielä palatakseni yleiseen maahanmuuttoon liittyvään keskusteluun, Monet muistavat edelleen Hufvudstadsbladetin taannoisen "Ota riski, rakastu suomenruotsalaiseen"-kampanjan. Vuonna 2024 olisi tilaus eräänlaiselle "Ota riski, rakastu maahanmuuttajaan"-versioon.

Vuoden 2022 lopulla maassamme oli lähes 70 000 etniset rajat ylittävää perhettä (Suomalaistaustaisen ja ulkomaalaistaustaisen muodostamaa perhettä.) ja niiden määrä on vuosituhannen vaihteesta yli nelinkertaistunut, joten mikään tavaton asia kyseessä ei todellakaan ole, mutta voin omastakin kokemuksesta kertoa, että kulttuurirajat ylittävä parisuhde avartaa mielenmaisemaa, vaikka yhtä lailla me ihmiset olemme kansallisuudesta riippumatta kovin samanlaisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: hege

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo kirjoittamasi olisi sellaisenaan mainio kampanjalause.

Ei tarvitse rakastua, kunhan ymmärtää tuon. Itsellekin tuo ollut isoin oppi muiden maiden kansalaisten kanssa toimiessa. Kulttuurit ja kasvuympäristöt tekee erot, pohjalla on samanlaiset ihmiset.
Juuri näin. Vaikka kulttuurieroja eri maiden ja kansojen välillä ei käy kiistämän, pohjimmiltaan juuri ihmisinä meitä ohjaavat samanlaiset vietit ja perusarvot.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

Löytyykö vastaavaa listaa kristittyjen ja juutalaisten terroriteoista Euroopassa?

Tuossa Euroopan osalta hiukan jakaumaa, joskin tuossa uskontojen terrorismi on kuvaajissa niputettu yhteen (itse julkaisussa tarkemmin sitten jakaumia). Samalla toki monet separatistiterrorismin muodot (esim Pohjois-Irlanti) liittyy vahvasti uskontoon.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Pyysin vastaavaa listaa. Linkkaamani lista osoittaa satojen ihmisten Euroopassa kuolleen islamistien terrori-iskuihin viime vuosien aikana, vaikka EU:ssa islamin uskoisia on vain 3.8% väestöstä. Jos siis esim. kristillinen terrori olisi yhtä vaarallista kuin islamistinen terrori niin kuin väitettiin, niin haluaisin listan joka osoittaa viime vuosien aikana tuhansien ihmisten kuolleen Euroopassa kristilliseen terroriin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Löytyykö vastaavaa listaa kristittyjen ja juutalaisten terroriteoista Euroopassa?

Ei mutta löytyy kansanmurha tai ainakin sen yritys. Tekijänä kristityt ja uhrina muslimit.

Pyysin vastaavaa listaa. Linkkaamani lista osoittaa satojen ihmisten Euroopassa kuolleen islamistien terrori-iskuihin viime vuosien aikana, vaikka EU:ssa islamin uskoisia on vain 3.8% väestöstä. Jos siis esim. kristillinen terrori olisi yhtä vaarallista kuin islamistinen terrori niin kuin väitettiin, niin haluaisin listan joka osoittaa viime vuosien aikana tuhansien ihmisten kuolleen Euroopassa kristilliseen terroriin.
Eli jotta voisi todeta että kristinusko on yhtä vaarallinen kuin islam jossain piirteissä niin pitäisi osoittaa että kristinuskon nimessä tapetaan tuhansia ihmisiä? Toki meillä on tuossa naapurimaassa pääosin kristillinen kansa suorittamassa osittaista kansanmurhaa kyseisen kirkon johdon siunaamana, mutta ehkä sitä ei lasketa?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Eli jotta voisi todeta että kristinusko on yhtä vaarallinen kuin islam jossain piirteissä niin pitäisi osoittaa että kristinuskon nimessä tapetaan tuhansia ihmisiä? Toki meillä on tuossa naapurimaassa pääosin kristillinen kansa suorittamassa osittaista kansanmurhaa kyseisen kirkon johdon siunaamana, mutta ehkä sitä ei lasketa?

Jugoslavian hajoammissotiin kuuluvien sotarikosten esittäminen nykyiseen turvallisuusympäristöön liittyvänä kristillisenä terrorismina on sen verran löysä heitto, että sitä minun ei liene tarve lähteä kommentoimaan sen enempää. Kuten myös on yhtä väsynyttä väittää Venäjän valloitussotia jonain terrorina, joka olisi "kristillinen" vastine ääri-islamin aikaansaamille veriteoille Euroopassa. Venäjä on aina ollut samanlainen imperialistinen valtio, joka pyrkii sodilla valloittamaan itselleen lisää alueita. Ei siinä muusta ole kyse. Toki tuossa hulluudessa on kaikki siellä takana, myös kirkkoväkeä. Ei silti onnistu näillä väitteillä ääri-islamin valkopesu ja rinnastus kristillisen tai juutalaisen terrorismin kanssa. Edelleen etenkin kun se muslimiväestö on EU.ssa vain 3.8%.

Tuosta voi vielä katsoa laajemmin, miten rauhanuskonnon eli islamin maat ilmeisesti loistavat poissaolollaan maailman terrorismin maittaisessa katsauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Harvemmin Suomi näyttää nostavan erittäin voimakasta passiaan osaksi markkinointia. Toki läntisen Euroopan mailla erot passien voimakkuudessa ovat pieniä, mutta "2nd most powerful passport" kuulostaa hyvältä ja voi herättää potentiaalisen maahanmuuttajan mielenkiinnon.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kuten myös on yhtä väsynyttä väittää Venäjän valloitussotia jonain terrorina, joka olisi "kristillinen" vastine ääri-islamin aikaansaamille veriteoille Euroopassa. Venäjä on aina ollut samanlainen imperialistinen valtio, joka pyrkii sodilla valloittamaan itselleen lisää alueita. Ei siinä muusta ole kyse. Toki tuossa hulluudessa on kaikki siellä takana, myös kirkkoväkeä.

On kyllä melkoinen understatement tuo "toki mukana on myös kirkkoväkeä". Venäjän patriarkka Kirill on Putinin läheinen neuvonantaja ja hänen avullaan Putin on instrumentalisoinut koko kirkon (joka Venäjällä on erittäin vaikutusvaltainen) oikeuttamaan venäläisille kansanmurhaan verrannollisen hyökkäyksen Ukrainaan. Sille on kuulemma jumalallinen oikeutus, koska "Ukraina on aina kuulunut Moskovan patriarkaatin valtakuntaan" ja venäläiset palkitaan taivaallisella pelastuksella, kun he toteuttavat tämän jumalallisen jälleenyhdistämisen.

Tässä tapauksessa toki ukrainalaisten demonisointi ei onnistu uskonnon avulla kovin laajasti, koska ukrainalaisistakin suurin osa on ortodoksikristittyjä. Siksi mukaan on tarvittu myös homonatsi-kortti (tuettuna "lännen hapattamat ateistihinttarit" sekä "juutalaiset" -korteilla). Jos ukrainalaiset olisivat vaikkapa suurelta osin katolisia (kuten puolalaiset) tai muslimeja (kuten albanit ja bosnialaiset), olisi Putin ja patriarkka Kirill epäilemättä käyttäneet uskontoa myös ukrainalaisten pääasiallisena demonisointikeinoina.

Vähän kuten Serbian ortodoksikirkko (joka on Venäjän ortodoksikirkon ja siten Puten aktiivinen tukija) toimii Bosnian ja Kosovon serbien keskuudessa, joissa äärinationalistiset ryhmittymät käyttävät aktiivisesti ortodoksista symboliikaa viha-agendansa välineenä samalla, kun kirkko itse ajaa äärioikeistopoliitikkojen (joista osa sotarikollisia) agendaa tukien näitä oman valtansa vahvistamisessa.

Mitä sitten tulee islamilaiseen terrorismiin, niin terroristijärjestöthän ovat niin ikään instrumentalisoineet uskonnon oikeuttamaan väkivaltaisen valtapolitiikkansa sekä myös demonisoimaan kohteensa. Luuletko, että Qatarissa luksuselämää viettäviä Hamasin johtajia, Iranin teokraattisen diktatuurin johtajia tai terrorismia rahoittavia sheikkejä kiinnostaa paskaakaan elämänsä omistaminen Muhammedille? No, ei tietenkään kiinnosta. Heitä kiinnostaa valta, raha sekä vallan ja rahan yhteispeli, kuten Putinia ja Kirilliäkin, ja samalla tavalla he käyttävät uskontoa vihan lietsomisen ja väkivallan oikeutuksen välineenä.
 
Venäjällä uskonto ei ole mikään juurisyy kenellekkään tehdä mitään, kun Venäjän kansa on pääasiassa hyvin sekulaarista, ja uskonto ei ole venäläiselle keskimäärin tärkeä asia. Venäjällä jotkut Putinin kirkossa käynnit on pelkkää teatteria. Kyllä se motivaatio tappamiseen Venäjällä vain kumpuaa sieltä imperalismista ja suuruudenkaipuusta. Pakko saada valloitettua ja olla suuri. Se islamisti taas joka ajaa pakettiautolla väkijoukkoon ja räjäyttää itsensä taas kyllä ihan oikeasti toimii Allahin ja paratiisin innoittamana.
 
Byvajet

Jäsen
Eihän tuossa väestönvaihtohuuhaassa ole mitään muuta taustalla kuin rasismi, pelko ja pelon lietsonta.

Suomalaisten heikko lisääntyminen yhdistettynä tulijoiden suureen määrään tappaa suomalaisen kulttuurin, koska tulijat eivät todellisesti omaksu suomalaista kulttuuria tai edes kieltä. Heistä tulee parhaimmillaan markkinatalouden yleiskansalaisia, jotka sopeutuvat elämään länsimaisessa markkinatalousyhteiskunnassa, mutta kansallisen identiteettimme ja kielemme menetämme aivan varmasti.

Ennusteen mukaan Helsingissä asuu 196 000 vieraskielistä vuonna 2035. Prosenttiosuutena se tekee 26 %. Noita varten englannista tehdään yksi Suomen virallisista kielistä. Sen jälkeen englanti ajetaan ainoaksi kieleksi kaikkiin ylempiin oppilaitoksiin ja siitä tehdään oletus myös työpaikoilla.

Väestönvaihto ei ole salaliitto, vaan markkinatalouden ohjaama ilmiö, jossa kansalliset kulttuurit ja kielet tuhoutuvat talouden vaatimusten alle.

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kyllä se motivaatio tappamiseen Venäjällä vain kumpuaa sieltä imperalismista ja suuruudenkaipuusta.

Tottakai se kumpuaa imperialismista ja suuruudenkaipuusta. Ja uskontoa - tässä tapauksessa ortodoksista kristinuskoa - käytetään tärkeimpänä instrumenttina oikeuttamaan hyökkäyssota kansalle.

Tämä on vähintäänkin vuosituhantinen ilmiö. Uskontoja on aina käytetty imperialistisen valtapolitiikan, väkivallan ja terrorin oikeutuksena. "Taivaallinen valtuutus" ja uskonto ovat käteviä tapoja oikeuttaa imperialistinen väkivalta vahvistamalla "meitä" (hyvät) jonakin erityisenä ja valittuna porukkana, jolla on "historiallinen ja moraalinen oikeutus" alistaa joku toinen ryhmä (pahat, huonot ja ignorantit) valtaansa.

Yhtä paljon Putinin kirkossa käynnit on teatteria, kuin Hamasin vallan- ja rahanhimoisten johtajien iskulauseet Allahin suuruudesta. Tosiasiassa jälkimmäisiä kiinnostaa alistuminen Mohammedin edessä ihan yhtä vähän, kuin Putinia kiinnostaa Jeesus Kristus.

Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Suomalaisten heikko lisääntyminen yhdistettynä tulijoiden suureen määrään tappaa suomalaisen kulttuurin, koska tulijat eivät todellisesti omaksu suomalaista kulttuuria tai edes kieltä. Heistä tulee parhaimmillaan markkinatalouden yleiskansalaisia, jotka sopeutuvat elämään länsimaisessa markkinatalousyhteiskunnassa, mutta kansallisen identiteettimme ja kielemme menetämme aivan varmasti.

Ennusteen mukaan Helsingissä asuu 196 000 vieraskielistä vuonna 2035. Prosenttiosuutena se tekee 26 %. Noita varten englannista tehdään yksi Suomen virallisista kielistä. Sen jälkeen englanti ajetaan ainoaksi kieleksi kaikkiin ylempiin oppilaitoksiin ja siitä tehdään oletus myös työpaikoilla.

Väestönvaihto ei ole salaliitto, vaan markkinatalouden ohjaama ilmiö, jossa kansalliset kulttuurit ja kielet tuhoutuvat talouden vaatimusten alle.

Täytyy lisätä, että väestöjä on vaihtunut monesti läpi historian, joten se ei ole mikään nykyajan uniikki ilmiö. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan väestö vaihtui muutamassa sadassa vuodessa siitä, kun Kolumbus löysi mantereen. Mielestäni se jos sepittää, että väestöjä ei voi vaihtua ja kutsuu tätä joksikin salaliitoksi, niin asettaa samalla Amerikan alkuperäiskansat, ja heidän kokemukset ja kärsimykset häpeään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaisten heikko lisääntyminen yhdistettynä tulijoiden suureen määrään tappaa suomalaisen kulttuurin, koska tulijat eivät todellisesti omaksu suomalaista kulttuuria tai edes kieltä. Heistä tulee parhaimmillaan markkinatalouden yleiskansalaisia, jotka sopeutuvat elämään länsimaisessa markkinatalousyhteiskunnassa, mutta kansallisen identiteettimme ja kielemme menetämme aivan varmasti.
Jos sukupolvien aikajänteellä maahanmuuttajien jälkeläiset omaksuvat valtaväestön kulttuurin Australiassa, niin kyllä he oletettavimmin tulevat niin tekemään myös Suomessa. Itse tunnen ison joukon Suomessa syntyneitä ns. toisen polven maahanmuuttajia ja henkilöitä, joiden vanhemmista toinen on syntyperäinen suomalainen ja toinen maahanmuuttaja, eikä mieleenikään tulisi pitää heitä jotenkin "vähemmän suomalaisina".

Kulttuurit ja kansat elävät jatkuvassa muutoksessa. Vuoden 2024 Suomi muistuttaa yllättävän vähän vuoden 1924, saati vuoden 1824 Suomea. Suomi tulee luonnollisesti kaikkien muiden valtioiden tapaan muuttumaan todella paljon myös tulevina vuosikymmeninä ja vuosisatoina, mutta itse en näe sisäänpäinkäpertymisessä mitään hyvää, vaan meidän on syytä pyrkiä ottamaan kansakuntana globalisaatiosta hyöty irti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös