Mainos

Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 332 433
  • 4 127

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan eniten Suomen oleskelulupia ovat viimeisen vuoden aikana saaneet venäläiset. Muhkeat 14465 kpl. Ei maistu sotiminen eikä huonontuneet olot.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan eniten Suomen oleskelulupia ovat viimeisen vuoden aikana saaneet venäläiset. Muhkeat 14465 kpl. Ei maistu sotiminen eikä huonontuneet olot.
Vähän kaksijakoinen asia. Ensinnäkin on syytä muistaa, että venäläiset ovat virolaisten kanssa olleet ylivoimaisesti merkittävin kansallisuus Suomeen kohdistuvassa maahanmuutossa jo 1990-luvulta lähtien ja kun Suomi ei ole lopettanut oleskelulupien (huom. turistiviisumit eri asia) myöntämistä venäläisille, voi muuttoliikkeen olettaa jatkuvan. Periaatteessahan tämän voi nähdä osana Venäjältä ulospäin kohdistuvaa aivovuotoa ja voisin olettaa monen Suomeen muuttoa harkinneen tehneen päätöksensä, erityisesti mikäli suhtautuminen Putinin regiimiin on kriittinen.

Mitä tuleman pitää, tilanne ei liene helppo. Tiukan linjan putinisteja Suomeen halunnee ani harva, mutta tuskinpa poliittista vakaumusta Suomeen pyrkivältä duunarilta viranomaiset alkavat kyselemään. Turvapaikkaa hakevat toisinajattelijat luonnollisesti eri asia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kauppalehden uutispäällikkö Janne Pöystiltä hyvä kirjoitus Suomen merkittävästä tarpeesta työperäiseen maahanmuuttoon. Huomioiden lähestyvät hallitusneuvottelut, erittäin ajankohtainen kirjoitus.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse olen ollut siinä luulossa, ettei perussuomalaisilla ole ollut mitään työperäistä maahanmuuttoa vastaan. Olen ilmeisesti ollut väärässä. Huolissaan täytyy kyllä olla Suomen tulevaisuudesta kun työvoimapulaa alkaa olla joka alalla. Kauheasti ihmettelen että Suomi on jo kuudetta kertaa maailman onnellisin kansa. Eläminen on kallista. Verotus ihan tapissa eikä täällä Siltasairaalan kriisi | Helsingin kallein sairaala vajosi heti alennustilaan: ”Itkettää ja oksettaa jo töihin tullessa” uskalla enää edes sairastua.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Työvoimapulan vaikutukset alkavat näkyä ennen kaikkea ajan kanssa. Työpaikoilla oikeastaan joka alalla jo tuskaillaan ja seuraavaksi "kiittää" kansantalous. Kun työlle ei ole tekijöitä, jää BKT ja verotulot syntymättä ja tästä seuraa negatiivinen lumipalloefekti. Luonnollisesti tilanne ei täysin toivoton ole, mutta työperäisen maahanmuuton torppaaminen sillä ja sillä selityksellä ei ole mielestäni, eikä talousoppineidenkaan mielestä järkevää.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kauppalehden uutispäällikkö Janne Pöystiltä hyvä kirjoitus Suomen merkittävästä tarpeesta työperäiseen maahanmuuttoon. Huomioiden lähestyvät hallitusneuvottelut, erittäin ajankohtainen kirjoitus.
Erittäin hyvä kirjoitus. Olen samaa Pöystin kanssa.

Suomi tarvitsee elinvoimaisia vientiyrityksiä Suomessa. Vain kustannustehokkaasti toimivat vientiyritykset voivat pelastaa Suomen pitkällä tähtäimellä.
Vihreä siirtymä on tulevaisuutta myös täällä meillä.

Työperäistä maahanmuuttoa on sujuvoitettava siten, että turha paperisota saadaan hoidettua " kuntoon " Suomessa.
 
Glove

Kustannustehokkaasti = ulkomaisella halpatyövoimalla, joka ei elä palkallaan vaan tarvii tukia pärjätäkseen täällä?
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Työvoimapulan vaikutukset alkavat näkyä ennen kaikkea ajan kanssa. Työpaikoilla oikeastaan joka alalla jo tuskaillaan ja seuraavaksi "kiittää" kansantalous. Kun työlle ei ole tekijöitä, jää BKT ja verotulot syntymättä ja tästä seuraa negatiivinen lumipalloefekti. Luonnollisesti tilanne ei täysin toivoton ole, mutta työperäisen maahanmuuton torppaaminen sillä ja sillä selityksellä ei ole mielestäni, eikä talousoppineidenkaan mielestä järkevää.
Olen useaan kertaan kirjoittanut ketjuun ja kysynyt sinulta mikä on se tapa, jolla kielitaidottomat maahanmuuttajat otetaan sote-alalle töihin hoitamaan vanhuksiamme ja kehitysvammaisia. Ikinä et ole asiaan vastannut mitään etkä myöskään ole laittanut linkkiä lähteeseen jossa "talousoppinut" kertoo kuinka asia tehdään.
Työperäisen maahanmuuton kannattajat sulkevat silmänsä tältä erittäin oleelliselta kysymykseltä ja omahyväiseen tyyliinsä jakavat linkkejä "talousoppineiden" lausuntoihin jonka mukaan emme pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa plus päälle haukutaan persuja jotka ovat ilmeisesti ainoita jotka tunnustavat tosiasian.
Voisiko joku jo vaihteeksi vastata kysymykseeni vai trollaatteko vain trollaamisen ilosta?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Sivusta sen verran, että en tunne sote-alaa. Silti en koe ettenkö tiedä miten homma toimii. Tietoa on vaikka kuinka paljon netissä. Tässä on yksityiskohtainen selvitys, miten hoitajia Suomeen tulee. Lainaan hieman, koska kaikilla ei ole lukuoikeuksia artikkeliin:

"Viime vuonna filippiiniläisiä sairaanhoitajia tuli Suomeen tuhat. Määrän arvioidaan tänä vuonna olevan kaksinkertainen. Aiemmin asiakkaat, eli sairaanhoitajien työnantajat, olivat pääosin yksityiseltä sektorilta.

Nyt Silkkitie tuo työvoimaa yhtä paljon myös hyvinvointialueille.

Rekrytointiprosessi on pitkä. Lähtömaassa koulutus kestää puolesta vuodesta yhdeksään kuukauteen. Suomea opiskellaan silloin viitenä päivänä viikossa.

Kielenopetus on maksutonta, mutta siitä ei myöskään makseta palkkaa. Opetus tapahtuu etänä, suomalaisten S2-opettajien ohjauksessa."

"Oman asunnon lisäksi Manlangit haaveilee siitä, että saisi toimia Suomessakin sairaanhoitajana. Manlangit on yksi 23:sta filippiiniläisestä sairaanhoitajasta, jotka saapuivat loppuvuodesta Vantaalle helpottamaan hoitajapulaa.

Nyt hän työskentelee hoiva-avustajana, ja edessä on pitkä ja monimutkainen prosessi ennen kuin hän voi palata sairaanhoitajan tehtäviin."

Tämä onkin aivan erinomainen viesti, kiitokseni sinulle siitä. Jotenkin noin asia pitäisikin hoitaa ja viestisi on uskottavampi kuin kertomukset eri alojen asiantuntijoista jotka toteavat "Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa" mutta tarina loppuukin siihen, ei kerrota miten asia tehdään käytännössä eri aloilla kuten esimerkiksi sote. Kysymys on miten laajamittaista tällainen toiminta on?
Sote-alalla toki koulutus on tärkeää mutta vielä tärkeämpää on suomen kielen taito. Artikkelissa oli juttua kosketuksen merkityksestä ja englannin taidosta auttavana, vähän niin että noiden asioiden merkityksellisyyttä liioiteltiin: ilman suomen kielen taitoa et pärjää .
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen useaan kertaan kirjoittanut ketjuun ja kysynyt sinulta mikä on se tapa, jolla kielitaidottomat maahanmuuttajat otetaan sote-alalle töihin hoitamaan vanhuksiamme ja kehitysvammaisia. Ikinä et ole asiaan vastannut mitään etkä myöskään ole laittanut linkkiä lähteeseen jossa "talousoppinut" kertoo kuinka asia tehdään.
Kielitaidottomia maahanmuuttajia ei mielestäni pidä ottaa niihin tehtäviin, missä riittävä suomen kielen taito on välttämättömyys, oli kyse juurikin mainitsemistasi tehtävistä, tai vaikka kielitaitoa vaativista toimistotöistä.

Täydellistä suomea ei kuitenkaan vaadita kaikilla aloilla ja kaikissa ammateissa ja mielestäni se, että juurikin mainitsemissasi työtehtävissä kielitaito on välttämättömyys, ei se ole mikään syy rajoittaa muiden alojen ihmisten pääsyä maahan.
 
No jos menevät johonkin töihin niin mikäs siinä. Sote-alalla kielitaito vaaditaan ehdottomasti, ei siellä ole mitään tehtäviä joissa kielitaitoa ei tarvita.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoinen analyysi Suomeen kohdistuneesta maahanmuutosta vuonna 2022 ja alkuvuonna 2023. Vaikka maahanmuutto poliittisena kysymyksenä onkin ajankohtainen ja voimakkaita mielipiteitä herättävä, on työperäinen maahanmuutto jo nyt historiallisen korkealla tasolla ja mielestäni hyvä niin.
 
Itse ihmettelin, että vaalikeskusteluissa ei ollut sanaakaan aiheesta. Syntyvyys on poliitikoille tabu, eivät uskalla puhua siitä, koska lapsen hankkiminen on jokaisen oma asia ja ei kuulu yhteiskunnalle. Minusta tämä hyssyttely on ongelma.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Olet oikeassa, ja itse olen sitä mieltä, että kyseessä on Suomen merkittävin ongelma. Tällä hetkellä käytännössä kaikki keskustelu tämän ongelman ratkaisemiseksi kiteytyy vain maahanmuuttoon, maahanmuuttoon, ja maahanmuuttoon. Käytännössä siis oman ongelmamme ainoa mahdollinen ratkaisu voi olla vain sellainen, etta joka vuosi tästä ikuisuuteen paikkaamme kuolevaa väestöä ulkomailta tulevalla väestöllä? Onko tämä oikeasti se kestävä ja paras ratkaisu jota me haluamme? Vai voisiko pikku hiljaa aloittaa keskustelut tästä ongelmasta, ja perhemyönteisyyden edistämisestä yhteiskunnassamme, jotta ihmiset täällä haluaisivat lapsia?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Itse ihmettelin, että vaalikeskusteluissa ei ollut sanaakaan aiheesta. Syntyvyys on poliitikoille tabu, eivät uskalla puhua siitä, koska lapsen hankkiminen on jokaisen oma asia ja ei kuulu yhteiskunnalle. Minusta tämä hyssyttely on ongelma.
Vastahan niitä synnytystalkoita oltiin panemassa (sic) pystyyn ja onnistui vallan mainiosti.

Mutta joo, olisihan se populaation kannalta toki fiksua pitää ikäpyramidi terveenä, mutta teknologia on mahdollistanut irrottautumisen luonnonlaeista tuon suhteen ja ihmisiä on melko hankala pakottaa takaisin siihen. Eikä sen puoleen etteikö (kaikille muille/luonnonvaraisille eliölajeille) luontainen ikärakenne ole joka tapauksessa mahdoton saavutettava lajilla jonka luontainen kuolleisuus tapahtuu käytännössä pelkän vanhuuden kautta vuosikymmeniä lisääntymisiän päättymisen jälkeen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vastahan niitä synnytystalkoita oltiin panemassa (sic) pystyyn ja onnistui vallan mainiosti.
Entinen demarijohtaja teki kyllä melkoisen karhunpalveluksen tuolla kommentillaan. Siis tokihan huolen syntyvyyden laskusta voi tuoda ilmi, mutta olisit Antti sanasi voinut muotoilla niin paljon paremminkin.

Sinänsä olen skeptinen, että poliitikkojen patistaminen vaikuttaisi asiaan ainakaan positiivisesti. Mikäli ihmiset eivät halua hankkia lapsia, niin he eivät halua. Toki yhteiskunta voi tulla monella tavalla vastaan, alkaen taloudellisista tulevaisuudennäkymistä.

Vaikka syntyvyys onkin laskenut viime aikoina muissakin länsimaissa, on Suomen 2010-luvun aikana tapahtunut romahtaminen asiaan jonkin verran perehtyneenä nähdäkseni kuitenkin poikkeuksellinen ilmiö. Siinä missä vielä 2010 suomalaisten syntyvyys oli eurooppalaisittain varsin korkea, on se nyt yksi alhaisimmista.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Se synnytystalkookohu oli yksi absurdeimmista kohuista ikinä. Lapsien tekemiseen kehottaminen oli fiksuimpia asioita, mitä Antti Rinteen suusta on koskaan tullut. Haluaisin nähdä sellaisen maailman, jossa politiikot vasemmalta oikealle rohkaisivat lasten hankkimiseen. Mutta monet vasemmalla eivät todellakaan sitä halua. Viestin takia siitä oikeasti pillastuttiin. Uhriutumisen maailmanennätys rikottiin. Sitten selkärangaton vätys meni pyytelemään anteeksi ja viesti vesittyi.
 
Tämä on kyllä valtava vuori kiivettäväksi. Ensin pitäisi pystyä asiasta keskustelemaan yhteiskunnassa. Sitten voisi miettiä mitä asialle voisi tehdä.
 
Byvajet

Jäsen
Siinä missä vielä 2010 suomalaisten syntyvyys oli eurooppalaisittain varsin korkea, on se nyt yksi alhaisimmista.

En jaksanut kaivella ajankohtaisempia tietoja, mutta tuossa on yleisnäkymä Euroopasta vuodelta 2019. Suomen alapuolella ovat mm. Espanja ja Italia. Kummassakin mainitussa maassa nuorisotyöttömyys on tai ainakin on ollut korostunut ongelma.

Yksi syntyvyyteen vaikuttava tekijä onkin epävarmuus. Siihen on osansa medialla. Nykyihminen elää kriisistä toiseen. Median viestintä on jatkuvaa huolta, jonka somen kierrätys vahvistaa moninkertaiseksi. Kun tämän päälle lisää rajusti kiristyneet kouluttautumisvaatimukset, työelämäkilpailun ja mahdollisen taloudellisen epävarmuuden, johon liittyy myös ihmisten voimistuva jakautuminen hyvätuloisiin ja sinnittelijöihin, ei lapsille ole enää luontevaa paikkaa, aikaa ja tilaa tulla.

Jokunen vuosikymmen sitten perusduunarin tulevaisuus oli taloudellisesti vakaa, vaikka koulutusta ei olisi ollutkaan. Nykyään yleinen mielipide on, ettei kouluttamattomalle duunarille tulekaan maksaa, vaan riittää, että hän saa jonkinlaisen palkan, jota veronmaksajat mahdollisesti tukevat tuilla.

Niin ikään jokunen vuosikymmen sitten työläisen stressitaso oli todennäköisesti selvästi nykyistä matalampi. Oli aikaa tehdä työnsä. Nykyään asiantuntijatöissä ei välttämättä edes oleteta, että kaiken tarvittavan ehtisi tehdä. Ja vaikka ihminen tiedostaisi työmäärän mahdottomuuden, silti tekemätön työ stressaa.

Moni myös vähintään alitajuisesti kysynee itseltään, millainen on maailma, johon lapsi joutuu. Onko se kiristyvien vaatimusten ja kilpailun maailma, jota uhkaa ympäristötuho, vai onko se maailma, jossa vähän heikomminkin suoriutuvan ja virheitä tekevän ihmisen on hyvä elää.

Jos pystyttäisiin mittaamaan luotettavasti ja laaja-alaisesti ihmisten henkistä kokonaiskuormitustasoa ja luottamusta tulevaisuuteen ja lasten määrää, luulen, että näiden väliltä löytyisi yhteys.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Byvajet Hyvä kirjoitus kaikkinensa! Oletan itsekin kyseessä olevan tekijöiden summa, oli se miten helposti sanottua hyvänsä. Vaikka Suomi maailman onnellisin maa onkin ja yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamat palvelut globaalilla mittakaavalla huippuluokkaa, onhan meno Suomessa ennen kaikkea mielikuvatasolla ollut melko ankeaa vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien. Nokia romahti, taloustilanne muutenkin epävarma, ilmastonmuutos, terrorismi, koronaviruspandemia, itänaapurin aloittamat sotatoimet jne.

Toki ei elämä ole yhtä nousukautta kaikkialla muuallakaan.

Pohjoismaisittain syntyvyys on Suomessa tällä hetkellä selvästi alhaisin. Mielenkiintoinen seikka minkä huomasin, on ollut se, että Islannissa syntyvyys on pysynyt verrattain stabiilina, ollen vuonna 2022 1,82.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Yksi syntyvyyttä vähentävä tekijä on myös parantunut seksivalistus ja ylipäätään laajentunut harrastusvalikoima. 70-luvulla ei ollut muutakaan tekemistä niin oli aikaa käydä kiekkopeleissä ja harrastaa seksiä ja kun ei oikein ollut vastuullisuus mielenpäällä, niin jälkimmäinen johti iloiseen perhetapahtumayllätykseen.

@karotenoidi miten se lapsettomuus olisi nimenomaan vassareiden valinta ja ajama asia? Taloudellisesti oikeistolaisilla taitaa olla lapsiluku ihan samoissa jos ei alempikin, toki sitten haittaoikeisto tms. kansalliskonservatiivi varmaan tahtoisikin akat takaisin hellan ja lapsivuoteen väliin, mahdollisesti nyrkin kautta kulkien, missä ovat toki vahvasti samoilla linjoilla vihaamiensa paimentolaiskansojen kanssa (kuten monessa muussakin asiassa).
 
Byvajet

Jäsen
Pohjoismaisittain syntyvyys on Suomessa tällä hetkellä selvästi alhaisin.

Tämä saattaa osaksi selittyä maahanmuutolla ja Norjan tapauksessa myös vauraudella. Näkisiköhän jostain tilastot syntyvyydestä, josta on siivottu pois maahanmuuttajat ja heidän lapsensa?

Keski-Eurooppaan verrattaessa on huomioitava, että siellä naisen asema on erilainen ihan siksikin, että lastenhoito saattaa olla kallista, jolloin nainen jää kotiin tai tekee osa-aikatöitä.

Suomalainen nainen on eri tavalla paineistettu tekemään uraa kuin vaikkapa itävaltalainen. Yhtäältä siihen ohjaa turbokapitalismi ja toisaalta suomalainen feminismi, jossa naisen arvoa mitataan perinteisin hegemonisen maskuliinisuuden mittarein. Naisen tulee kouluttautua, pyrkiä, menestyä ja tienata paljon rahaa. Niin oikealta kuin vasemmalta vaaditaan, ettei nainen jää kotiin. Hänet on saatava töihin.

En taaskaan jaksa etsiä tuoreempia tietoja, mutta vertailepa noita kahta kuvaajaa. Muun muassa Alankomaissa, Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa on paljon osa-aikatyötä, mutta se ei ole pakko vaan valinta. Muista tilastoista selviää, että osa-aikaisuuden valitsevat nimenomaan naiset.

Keski-Euroopassa naiset tekevät enemmän osa-aikatyötä ja lapsia, Suomessa naiset tahdotaan pois kotoa töihin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kyllä yleinen lapsi- ja perhemyönteisyys on Suomessa myös tasolla, johon toivoisi parannusta. Jokaisella yrityksellä, yhdistyksellä ja muulla seuralla löytyy LGBTIAS-, monimuotoisuus-, inkluusio-, ja kestävyysstrategiat ynnä muut, mutta ei kukaan puhu perheistä ja lapsista. Ihan tavalliset keskiluokkaiset perheet ovat jääneet lähes täysin paitsi poliittisen keskustelun alttarilla. Tämä on kyllä täysin käsittämätöntä, koska meidän yhteiskuntamme tulevaisuus riippuu keskiluokkaisista perheistä. Jos perheitä ei perusteta, niin me uppoamme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös