Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 266 215
  • 3 605

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mielenkiintoinen Iltalehden juttu Suomeen muuttaneesta amerikkalaisesta. Sinänsähän maamme yhdysvaltalaistaustaiset ovat hyvinkin huomaamaton väestönosa, vaikka heitä asuu Suomessa n. 4500.
Mielenkiintoinen isänpäivän juttu Iltalehdeltä. Suomessa on eniten (2018) lapsettomaksi jääneitä miehiä maailmassa. Vapaaehtoisesti lapsettomat toki asia erikseen, mutta sikäli threadin aihe huomioiden huolestuttava tilanne.

Sinänsä mielenkiintoisia juttuja. En vielä keksinyt miksi, mutta mielenkiintoista.

Suomessa on tällä hetkellä siis ilmeisesti eniten lapsettomaksi jääviä miehiä. Näin äkkiseltään en koe tuollaista ongelmaksi väestönkasvun kannalta. Ihan siitä syystä, että naiset ne lapset synnyttävät. Eli isättömät miehet tuskin vaikuttavat tähän asiaan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Naiset toki lapset synnyttävät, mutta silti mielenkiintoista, miten Suomi erottuu miesten lapsettomuudessa. Kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme on tiettyjä omaleimaisia piirteitä, mutta kumuloituvatko ne sitten lapsettomuutena. En tiedä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aallonpohja syntyvyydessä kenties jo saavutettu?

Samaan aikaan Harjavallan naapureissa Nakkilassa ja Eurassa tammi-syyskuun syntyvyysluvut näyttävät hieman ylöspäin.

Myös peitonheilutuskampanjastaan tuttu Merikarvia voi iloita siitä, että syntyvyys on kasvanut.

Maakunnan pienimmän kunnan, 1 300 asukkaan Siikaisten vauvasaldo tammi-syyskuulta on sama kuin viime vuonna eli kaksi.

Syntyvyys ei kuitenkaan jakaannu tasaisesti eri kuukausille, joten koko vuoden osalta lopullisia johtopäätöksiä ei voi tehdä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka tasavallan presidentti ei Suomen maahanmuuttolinjauksista päätäkään, on hän merkittävän vaikutusvallan arvojohtaja. Tästäkin syystä olisi mielenkiintoista kuulla jossain vaalikeskusteluissa ehdokkaiden näkemyksiä maahanmuuttoon ja mitä ehdokkaat ovat mieltä sen tarpeesta Suomelle. Perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho toki on rakentanut koko poliittisen uransa maahanmuuttokriittisyydelle, mutta muut ehdokkaat eivät varsinaisesti ole profiloituneet asian saralla.

Alexander Stubbista löytyy tällainen video kahdeksan vuoden takaa.

Mitä mieltä te olette? Huomioiden ulkomaalaistaustaisen väestön kasvun, myös äänestäjäkunnassa, olisi hienoa nähdä presidenttiehdokkaiden osoittavan olevansa kaikkien suomalaisten presidentti.
 
ipaz

Jäsen
Mitä mieltä te olette? Huomioiden ulkomaalaistaustaisen väestön kasvun, myös äänestäjäkunnassa, olisi hienoa nähdä presidenttiehdokkaiden osoittavan olevansa kaikkien suomalaisten presidentti.
Stubbilta maailmankansalaisena ja oikeistolaisena liberaalina hyvin ymmärrettävä lausunto. Ihminen on ihminen ihan sama mistä hän tulee ja otettava huomioon yksilönä eikä jonkun ryhmän edustajana.

Ihmisen teot tai tekemättä jättämiset puhuvat puolestaan enemmän kuin se minkä värinen hän on tai millaiseen tonttu-ukkoon tai -akkaan uskoo, tai on uskomatta.
 
Byvajet

Jäsen
Mitä mieltä te olette? Huomioiden ulkomaalaistaustaisen väestön kasvun, myös äänestäjäkunnassa, olisi hienoa nähdä presidenttiehdokkaiden osoittavan olevansa kaikkien suomalaisten presidentti.

Lausunnon jälkeen monet maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuneet maat ovat muokanneet maahanmuuttopolitiikkaansa hyvinkin voimakkaasti. Yhtenä esimerkkinä Tanska, jonka maahanmuuttopolitiikka on jopa poliitikkojen itsensäkin mukaan vähän syrjivää, mutta vain sopivasti.

Yksilöt voivat olla vaikka kuinka mukavia, mutta eri asia on se, mitä heistä tulee, kun he pääsevät toteuttamaan kulttuuriaan vieraassa ympäristössä. Ihminen kasvaa johonkin todellisuuteen. Hän oppii elämään siinä ja noudattamaan sen normeja. Uuteen todellisuuteen siirtyminen ei välttämättä suju kivuttomasti.
 
Byvajet

Jäsen
Sopiiko @Ann Arbor kysyä, eikö sinua häiritse, että Suomeen tulevasta maahanmuutosta hyvin suuri osa nojaa venäläistaustaisiin. Ehkä olen väärässä, mutta on syntynyt mielikuva, ettet ole erityisen venäjämyönteinen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sopiiko @Ann Arbor kysyä, eikö sinua häiritse, että Suomeen tulevasta maahanmuutosta hyvin suuri osa nojaa venäläistaustaisiin. Ehkä olen väärässä, mutta on syntynyt mielikuva, ettet ole erityisen venäjämyönteinen.
Tänä vuonna ensimmäisiä oleskelulupia on toden totta myönnetty n. neljälle tuhannelle Venäjän kansalaiselle ja he muodostavat reilut kymmenen prosenttia kokonaismaahanmuutosta. Määrä on jonkin verran pienempi, mitä viime vuonna samaan aikaan, mutta kuitenkin merkittävä.

Itse suhtaudun Venäjän valtioon erittäin kriittisesti, mutta yhtä lailla tunnen Venäjältä Suomeen muuttaneita, jotka elävät arkeaan ja tekevät työtään siinä missä muutkin. Vaikka maailmanpoliittinen tilanne onkin kuohuttava, haluaisin lisäksi että ns. länsimielisillä venäläisillä olisi mahdollisuus elämään Lännessä. Mikään ei toki takaa sitä, että kaikki Suomeen nyt asettuvat tämän ajatusmaailman ihmisiä olisivat.

Vaikka venäläistaustaiset ovatkin maamme maahanmuuttajaryhmistä suurin ja Suomen ja Venäjän suhteet ovat kiristyneet, on yhteiselo ja integraatio ollut viimeisen reilun kolmenkymmenen vuoden aikana kuitenkin onnistunutta. Toivon mukaan jatkossakin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lausunnon jälkeen monet maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuneet maat ovat muokanneet maahanmuuttopolitiikkaansa hyvinkin voimakkaasti. Yhtenä esimerkkinä Tanska, jonka maahanmuuttopolitiikka on jopa poliitikkojen itsensäkin mukaan vähän syrjivää, mutta vain sopivasti.

Yksilöt voivat olla vaikka kuinka mukavia, mutta eri asia on se, mitä heistä tulee, kun he pääsevät toteuttamaan kulttuuriaan vieraassa ympäristössä. Ihminen kasvaa johonkin todellisuuteen. Hän oppii elämään siinä ja noudattamaan sen normeja. Uuteen todellisuuteen siirtyminen ei välttämättä suju kivuttomasti.
Tanskan tapauksessa on syytä muistaa, että vaikka maan pakolaispolitiikka onkin tiukkaa, ei se tarkoita sitä, etteikö Tanskaan voisi yhä muuttaa töiden, opiskelun tai puolison perässä. Tanskan voi hyvin mieltää edelleen "maahanmuuton suurvallaksi", sillä maahan muutti esimerkiksi viime vuonna yli 100 000 ulkomaan kansalaista, joista ukrainalaiset toki muodostavat merkittävän osan.

Kaiken kaikkiaan kyse on vaikeasta asiasta. Ilman merkittävää maahanmuuttoa menestyvä hyvinvointivaltio ei nykyisellä väestökehityksellä ole mahdollinen, mutta laajan mittakaavan maahanmuutto erityisesti kulttuurillisesti kaukaisista maista on yhtä lailla iso haaste. Yhdet parhaiten dilemman ratkaisseista lienevät tässäkin threadissa moneen kertaan mainitut Kanada ja Australia, joilla on luonnollisesti monta tunnettua valttia meihin verrattuna, muttei niiden puute silti ole syy laittaa oviamme entisestään kiinnemmäs, haaste on vain isompi. Haluan silti uskoa, että Suomi kykenee ratkaisemaan sen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Stubbilta maailmankansalaisena ja oikeistolaisena liberaalina hyvin ymmärrettävä lausunto. Ihminen on ihminen ihan sama mistä hän tulee ja otettava huomioon yksilönä eikä jonkun ryhmän edustajana.

Ihmisen teot tai tekemättä jättämiset puhuvat puolestaan enemmän kuin se minkä värinen hän on tai millaiseen tonttu-ukkoon tai -akkaan uskoo, tai on uskomatta.
Mikäli Stubbista presidentti tulee, toivon mukaan hän hienovaraisesti toisi näkemyksensä ilmi, mitä tulee Suomen kansainvälisyyteen, nyt toistaiseksi presidentinvaalikampanjan aikana asia ei ole ollut vielä yhtään esillä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos jonkun, niin näin yleisesti tasavallan presidentin toivoisin tulevaisuudessa ottavan roolia Suomeen asettuneiden maahanmuuttajien suojelijana. Maahanmuutto herättää Suomessa, kuten muuallakin mielipiteitä, mutta juuri Suomessa maahanmuutto on pohjoismaisittain erittäin ajankohtainen aihe ja itse toivoisin tulevan presidentin ottavan arvojohtajan roolin ja tuovan esille mielipiteen maahanmuuton puolesta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäli Stubbista presidentti tulee, toivon mukaan hän hienovaraisesti toisi näkemyksensä ilmi, mitä tulee Suomen kansainvälisyyteen, nyt toistaiseksi presidentinvaalikampanjan aikana asia ei ole ollut vielä yhtään esillä.
Stubbin pitää saada persujen äänet ja Haavisto havittelee oikeiston ääniä. Tämän vuoksi kumpikaan ei sano oikeastaan yhtään mitään. Molemmat olevinaan niin keskustaa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Sopiiko @Ann Arbor kysyä, eikö sinua häiritse, että Suomeen tulevasta maahanmuutosta hyvin suuri osa nojaa venäläistaustaisiin. Ehkä olen väärässä, mutta on syntynyt mielikuva, ettet ole erityisen venäjämyönteinen.

On Venäjälle paljon huonompi, että heidän osaajansa lähtevät pois omasta maastaan, tuottaen vaurautta esimerkiksi Suomelle tai jollekin muulle länsimaalle, mikä on taas pois Venäjän taloudelta ja hyvinvoinnilta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Stubbin pitää saada persujen äänet ja Haavisto havittelee oikeiston ääniä. Tämän vuoksi kumpikaan ei sano oikeastaan yhtään mitään. Molemmat olevinaan niin keskustaa.
Hyvin mahdollista. Virkaan astuttuaan toki asia jokseenkin eri ja Stubbin jos jonkun olettaisi pohjimmiltaan suhtautuvan maahanmuuttoon edelleen myönteisesti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On Venäjälle paljon huonompi, että heidän osaajansa lähtevät pois omasta maastaan, tuottaen vaurautta esimerkiksi Suomelle tai jollekin muulle länsimaalle, mikä on taas pois Venäjän taloudelta ja hyvinvoinnilta.
Tämä on totta. Laajan maastamuuton aiheuttama aivovuoto Venäjältä on todellinen ilmiö ja jokainen muualla töissä oleva venäläinen toden totta heikentää putinismin ulkopoliittista vaikutusvaltaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

On vaikea ymmärtää nykyisen hallituksen logiikkaa, kun maahan muuttaneita halutaan rangaista muun muassa eriyttämällä sosiaaliturvaa ja kiristämällä täällä olemisen ehtoja, jotta maahan muuttaneilla olisi suurempi kannustin mennä töihin. Hoetaan, että työ on parasta kotoutumista. Mihin töihin ne ihmiset menevät, jos työnantajat eivät heitä palkkaa?

Työssäni näen valtavasti osaavia ja koulutettuja henkilöitä, jotka ovat muuttaneet tänne rakkauden – usein suomalaisen puolison – vuoksi. He eivät yrityksistään huolimatta saa töitä, vaikka heillä olisikin hyvä suomen kielen taito. Maahan muuttaneiden rankaisemisen sijaan pitäisikin miettiä, kenelle keppiä tässä pitäisi antaa.
Ajatuksia herättävä Hesarissa julkaistu mielipidekirjoitus. Vähän ohut toki sanomaltaan. Huomioiden maamme laaja-alaisen työvoimapulan, en haluaisi uskoa mihinkään työnantajien systemaattiseen ulkomaalaisvastaisuuteen. Jos suomen kieli on hallussa, motivaatio kunnossa ja olet valmis ottamaan vastaan myös ns. hanttihommia, kyllä töitä tässä maassa edelleen riittää, etenkin kasvukeskuksissa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maahanmuuton positiiviset seuraukset huomattavia.

Maahanmuuton vahvistuminen johtaa siihen, että työllisten määrä kasvaa. Työikäisen väestön nettomaahanmuutto on tänä vuonna kasvamassa jopa 47 000 henkeen.
 
Bay

Jäsen
Sieltähän niitä itärajalta nyt tulee niitä tekijämiehiä. Mitä tekee Suomi? Koittaa estää tekijämiesten saapumisen!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sieltähän niitä itärajalta nyt tulee niitä tekijämiehiä. Mitä tekee Suomi? Koittaa estää tekijämiesten saapumisen!
Kyse on Venäjän hybridioperaatiosta Suomea vastaan, ei "normaalista maahanmuutosta". Huomioiden lisäksi, ettei mitä oletettavimmin suuri osa itärajan yli nyt tulevista tule turvapaikkaa saamaan, eivät he voi hyödyntää yhteiskuntaamme työpanoksellaan, ainakaan virallisella työllä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomenna taas kerran mielenkiintoinen päivä, kun tilastokeskus julkaisee viimeisimmän väestön ennakkotilaston. Viime aikaisen voimakkaan maahanmuuton trendin voi olettaa jatkuvan. On mahdollista, että Suomen väkiluku ylittää 5,6 miljoonan rajapyykin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomi on 131 vajaa 5,6 miljoonaa.

Mielenkiintoista statistiikkaa kaikkinensa.

Lokakuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi–lokakuussa 59 765 henkeä ja Suomesta muutti pois 11 332 henkeä. Maahanmuuttoja oli 19 001 enemmän ja maastamuuttoja 2 093 vähemmän kuin edellisvuoden tammi–lokakuussa. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 6 114 ja maastamuuttajista 7 246 henkeä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valitettava uutinen. Tietämättä kyseisestä tapauksesta enempää, Suomessa ei tunnuta arvostavan riittävästi maahanmuuttajayrittäjien työpanosta. He ovat yhteiskuntamme tukipilareita. Karkotus tässä tapauksessa käsittämätön ratkaisu.

Comb-parturi toimii ilman ajanvarausta. Haastattelumme aikana parturin ovea kokeilee noin kymmenkunta ihmistä. Diyari vilkuttelee ikkunan läpi. Alueella asuvat selkeästi tuntevat yrittäjän.

Diyarin asianajajan mukaan yrittäjän oleskeluluvan hakuprosessi on ollut ”todella absurdi”. Hän haluaa pysyä jutussa nimettömänä. Hänellä on laaja-alainen juristin ura maahanmuuttoasioiden parissa.

– Kun Diyari haki ensimmäistä kertaa oleskelulupaa ja vastaus oli kielteinen, valitimme siitä ja lähetimme lisäselvityksiä. Ajattelimme, että kyllä nyt ELY-keskus tekee myönteisen osapäätöksen.

Lisäselvityksessä ELY-keskus vaati yksityiskohtaisen selvityksen kaikista tekijöistä, jotka mahdollistivat yrityksen myynnin kasvun. Diyari toimitti maksutapahtumat vuoden ajalta. Niistä ilmeni jokaisen maksutapahtuman summa, päivämäärä ja kellonaika.

Päätös oli kuitenkin jälleen negatiivinen.

Diyari haki yhteensä kolme kertaa oleskelulupaa, joista kaikista tuli kielteinen päätös.

Diyari valitti asianajansa kanssa jokaisesta kolmesta päätöksestä. Sitten he odottivat hallinto-oikeuden päätöstä.

Silkalta kiusanteolta tämä vaikuttaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muutat ulkomailta Suomeen, integroidut ja menestyt yrittäjänä. Kyllä tällaisessa tilanteessa Suomen tulisi lyödä passi kouraan, eikä karkotuspäätöstä, mikäli kyse on nuhteettomasti eläneestä henkilöstä.

Migri on painottanut uusissa toimintakäytänteissään asiakaslähtöisyyttä, mutta välillä viranomaistemme toiminnasta huokuu hyvin nuiva asenne maahanmuuttajia kohtaan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ajatuksia herättävä kirjoitus. Pidän itse myös valitettavana, jos raja-aitoja ja jopa vastakkainasettelua "suomalaisten" ja "maahanmuuttajien" välille halutaan lietsoa, erityisesti jos kyse on Suomessa syntyneistä ihmisistä.

Herää kysymys, miksi Suomessa syntyneistä ylipäätään puhutaan maahanmuuttajina – eiväthän he ole tänne mistään muuttaneet.

Tilastoissa on hyvä pystyä erottelemaan maahanmuuttajataustaiset niistä, joiden sukupuussa on silmänkantamattomiin suomalaisia nimiä. Siihen olisi kuitenkin myös toinen tapa.

Esimerkiksi Kanadassa asuu tilastojen mukaan ei ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, vaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven kanadalaisia. He ovat syntyneet Kanadassa toisesta polvesta alkaen.

Kanadassa asuessani havaitsin, että myös tavalliset kanadalaiset puhuivat itsestään ja toisistaan näillä termeillä. Maahanmuuttajiksi kutsuttiin korkeintaan heitä, jotka ovat syntyneet muualla.

Maassa siirtolaisuudella on toki jo niin pitkät perinteet, että harvan suku on kovin pitkälle pelkkää kanukkia. Mutta ehkä myös kielenkäytöllä on ollut vaikutusta siihen, että siirtolaisten lapset kokevat itsensä yleensä hyvin vahvasti nimenomaan kanadalaisiksi.

Se, että ihminen kokee kuuluvansa syntymä- tai asuinmaahansa, ei ole vähäpätöinen juttu.

Asiaan toki vaikuttavat enemmän muut tekijät kuin se, millä termillä heihin tilastoissa viitataan. Silti sanat eivät ole merkityksettömiä.

Kun virallinen Suomi puhuu Suomessa syntyneistä ja kasvaneista ihmisistä maahanmuuttajina, maa samalla viestii, että he ovat jotain muuta kuin ihan oikeita suomalaisia.

Kieli kertoo todellisuudesta, jossa elämme, mutta se myös muokkaa todellisuutta. Eli se, miten asioista puhutaan, vaikuttaa siihen, miten asiat koemme.

Osa maahanmuuttajien täällä syntyneistä lapsista ei varmaan itsekään tunne olevansa ihan suomalaisia, mutta voisiko edes virallinen kielenkäyttö yrittää vakuuttaa, että he ovat? Kansalaisuushan heiltä joka tapauksessa löytyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös