Tuo kehitys nyt vain näyttää olevan olemassaolomme kannalta tarpeen.
Hallitus aikoo viedä osalta leipomotyöntekijöistä
valtavan osan palkasta. Olen tehnyt itse nuorena leipomotyötä tuplapalkalla, joten tiedän, miten jättimäinen sen merkitys on kokonaisansioissa. Jättimäinen on tässä yhteydessä juuri oikea sana.
Tähän maahanmuuttoa tarvitaan. Jos suomalainen duunari käveleekin ulos ovesta naama norsunvitulla, maahanmuutolla pidetään huoli, että uusia tulijoita riittää, jottei duunari pysty kilpailuttamaan palkkoja.
Geeni- ja perhelotossa voittaneet kouluttautuvat ja pärjäävät globaalissa kilpailussa. Heidän asemansa paranee. Sen sijaan heikompilahjaisten tai elämän kolhimien tulevaisuus on tyytyä globaalin kilpailun kuritukseen, jossa pienituloisten suhteellinen asema heikkenee heikkenemistään. Ja nimenomaan suhteellinen asema on onnellisuuden näkökulmasta tärkeää. Ihminen kaipaa samaa kuin muutkin. Hän ei tahdo jäädä muista jälkeen.
Portlandin huumejutussa
haastateltu toteaa näin:
"Kuinka kauan olet käyttänyt huumeita?
”Koko elämäni.”
Miten se alkoi?
”Jos eläisit siellä, mistä minä tulen, sinäkin käyttäisit.”"
Länsimaissa köyhilläkin on aikaisempaan verrattuna huikea elintaso ja huikeat mahdollisuudet etsiä elämäänsä tyydytystä moninaisin keinoin, mutta se ei auta, kun yhteisöllisyyden kokemus katoaa. Jos ihminen ei enää koe olevansa tärkeä ja arvostettu osa yhteisöään ja kuuluvansa joukkoon, hän menettää päämääränsä ja passivoituu. Merkitystä kokeva aktiivinen ihminen pystyy vaikka mihin. Hän jaksaa ponnistella vaikeuksien yli ja etsiä uusia uomia, kun elämä pistää vastaan. Toivonsa ja merkityksen menettänyt sen sijaan passivoituu, vaikka häntä kuinka piiskattaisiin.
Ei ole tervettä, että joka kymmenes suomalainen aikuinen syö mielialalääkkeitä, mielenterveysongelmat ovat nuorten yleisin työkyvyttömyyden syy ja että Suomessa on varsinaisten viinariippuvaisten lisäksi satoja tuhansia työssä käyviä alkoholisteja. Samaan aikaan nuorten huumeiden käyttö lisääntyy. Nettiriippuvuudestakin on tullut kansantauti, josta kärsii todennäköisesti suurin osa kansasta. Siksi sitä ei enää nimitetä riippuvuudeksi. Entinen riippuvuus on nykyinen normaali. Se on enemmistön vaiva.
Vaikka materiaalinen elintaso on noussut ja maailma on turvallisempi kuin koskaan, silti ihmiset eivät kestä elämää. He pakenevat sitä aineisiin, päämäärättömään kulutukseen, virtuaalivirikkeisiin ja pahimmillaan jengiytymiseen, joka tuottaa yhteisöllisyyttä yhteiskunnan ulkopuolella. Materiaalinen hyvinvointi ei ole muuttunut henkiseksi hyvinvoinniksi. Järjestelmä on epäonnistunut.
Kun elämästä tulee liian yksilöllistä aikataulutonta ja epäyhteisöllistä juoksemista, jossa ihminen kokee olevansa pelkkä kilpaileva koneiston osa, mielenterveys rupeaa rapistumaan ja merkityksellisyyden kokemus murenemaan. Onnellisuustutkimuksissa korostuu voimakkaasti yhteisöllisyyden merkitys. Muita vastaan kilpaileva ihminen ei ole onnellinen, kun sen sijaan muita auttava ja muilta apua saava on.
Oikeisto on ääriepäisänmaallista. Se pyrkii yhteisöjen hajottamiseen. Sille suomalaisuus tai mikä tahansa muu kansallisidentiteetti on täysin toissijainen arvo. Sen tavoite on muuttaa koko maailman yhdeksi kulutusmyllyksi, jossa ei ole identiteettejä tai henkistä tai hengellistä pyhää, jotka uhkaisivat talouskasvua ja materian valtaa.
Oikeisto tahtoo eroon taloutta haittaavista kansalliskielistä, maiden rajoista ja kansallisista erityisoikeuksista kuten työlainsäädännöistä. Se tahtoo hyväosaiset duunarit kilpailemaan samasta työstä huono-osaisten duunareiden kanssa.
Jatkoaika on hyvä paikka nähdä kupla, joka hyötyy globalisaation vyörytyksestä. Samaan aikaan hyvinvoivan ja tasa-arvoisen Euroopankin sisällä ääriliikkeet yleistyvät, koska ihmiset etsivät merkitystä. Globalisaatiossa hyväosaiset voittavat, mutta monille muille tarjolla on vain näköalatonta epävarmuutta, jatkuvaa oikeuksista luopumista ja kovenevaa kilpailua.
Maahanmuuton perimmäinen tarkoitus ei ole palvella suomalaisten etua vaan rahan etua. Poliittinen suunta on ollut jo kauan kohti hyväosaisten ja huono-osaisten eriytymistä.
Jos ihminen väittää, että nykymaailmassa ei ole varaa ympäristön suojeluun tai (globaalin) tasa-arvon vaalimiseen, hän tekee itsestään typerän. Kysymys ei ole siitä, etteikö äärimmäisessä vauraudessa olisi resursseja ja keinoja, jos poliittinen järjestelmä vain rakennettaisiin käyttämään niitä. Kysymys on siitä, että oikeistolainen ideologia tahtoo hajottaa kaiken, joka uhkaa rahan tekemistä. Maahanmuutto on osa tätä järjestelmää.