Jos ajattelee vaikeasti työllistyviä, heidän mahdollinen palkkansa on jo valmiiksi niin pieni, etten tiedä, onko siinä hirveästi joustovaraa. Jos vähästä joustetaan lisää, syntyy tilanne, jossa yhteiskunta maksaa yritysten palkkoja.
Yksi syy julkisiin kuluihin liittyykin siihen, että valtio on joutunut yritysten juoksupojaksi. Yritykset esimerkiksi tahtovat maahanmuuttajia reserviksi ja palkkoja alentamaan. Valtiolle jää maksettavaksi kulut ihmisistä, jotka eivät työllisty, sairastavat tai jotka potkitaan töistä pois laskukauden tullessa. Hyödyt yrityksille, vastuu valtiolle.
Jo nuorina työelämästä syrjäytyvien ongelmien taustallakin on osaltaan työkulttuuri. Jos yritykset pystyisivät tarjoamaan työympäristön, jossa olisi vähemmän stressiä ja suorittamista, ihmiset eivät kävisi terapioissa tai ajautuisi eläkkeelle alle kolmikymppisinä, vaan heidän terapiaansa olisi työ. Se pitäisi kiinni elämässä.
Jos pohtii asiantuntijatehtäviä, niin luulen, että kansalle on vaikea myydä ajatus, että samasta työstä maksetaan eri palkkaa. Iäkkäämpi voi olla työteholtaan nuorta tehokkaampi joko kertyneen osaamisensa tai asennoitumisensa vuoksi, joten pelkkä ikä kriteerinä on huono. Työtehon mittaaminen luotettavasti ja yhteismitallisesti taas on monissa töissä vaikeaa.