Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 279 210
  • 3 685

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka eri alojen Kiina-riippuvuuteen onkin vihdoin havahduttu ja suhteet Kiinan ja länsimaiden välillä eivät tällä hetkellä kovin lämpimät olekaan, on Kiina mielestäni kuitenkin isolta osin edelleen katsomaton kortti maahanmuuton lähteenä Suomelle.

Vaikka Suomen kiinalaistaustaiset eivät mikään kovin äänekäs ja yhteiskunnallisesti näkyvä väestöryhmä olekaan, on heidän määränsä ollut yhtä lailla kasvussa jo pitkään. Luvut pitävät sisällään siis Kiinassa syntyneet, sekä Suomessa kahdelle Kiinassa syntyneelle syntyneet henkilöt.

1993 n. 1300
2003 n. 3200
2013 n. 8900
2023 n. 17 300

Vaikka Kiinan talouskasvu on ollut hurjaa, yhtä lailla nuorten aikuisten työttömyys on korkealla tasolla ja mielestäni Suomen tulisi yhtä lailla pyrkiä tavoittamaan kiinalaiset.

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Väestötilastoista kiinnostuneille on ollut taas tarjolla mielenkiintoista luettavaa, kun Tilastokeskus on päivittänyt mm. viimeisimmät maahanmuuttoa ja väestörakennetta kuvaavat tilastonsa. Maahanmuuton ennätysvuosi 2023 näkyy nyt luvuissa ja on ollut suorastaan huojentavaa nähdä näin hyviä lukuja, huomioiden ikääntynyt väestörakenteemme. Toivon mukaan trendi ei pysähdy.

(Linkki Tilastokeskuksen sivuille.)
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

201924 178
202023 260
202128 043
202242 470
202366 113

Persuhallitus niin ulkomaalaisia tulee ihan tulvimalla. No joo, Ukraina tietysti, mutta ei se kaikkia selitä. Siinä meni viimeinenkin vaalilupaus, jos sama tahti jatkuu - toivottavasti jatkuu!
 
Niinpä niin. Toisaalta Persujen ajamat kiristykset maahanmuuttoon ja kansalaisuuden saamiseksi eivät ole vielä astuneet voimaan, joten ehkä aikaisintaan vuoden 2025 tilastoissa alkaa Orpon hallituksen kädenjälki näkymään. Toisaalta voi pitää myönteisenä asiana, ettei Perussuomalaisten yksistään hallituksessa mukanaolo ole vielä vaikuttanut ainakaan kovin paljoa ulkomaalaisten näkemyksiin Suomesta maahanmuuton kohdemaana.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse toivoisin vielä riittävän laajaa kansalaiskeskustelua hallituksen nyt ajamasta kiristyksistä pysyvän oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden saamiseen. Edelleen en ole löytänyt viitteitä siitä, että nykyinen malli, missä pysyvän oleskeluluvan voi saada kolmessa vuodessa ja kansalaisuuden viidessä, mikäli tiukahkot vaatimukset täyttyvät olisi mitenkään oleellisesti "rikki".

Huomioiden miten kilpailu Euroopan maiden keskinäisen kilpailun mantereen ulkopuolelta tulevista osaajista voinee olettaa kiihtyvän, tulisi Suomen pyrkiä tarjoamaan kilpailukykyinen vaihtoehto, miksi se intialainen sairaanhoitaja, filippiiniläinen metallityöntekijä, tai nigerialainen maisteriopiskelija asettuisi Suomeen, eikä Ruotsiin, Saksaan tai vaikka Belgiaan.

Kansalaisuuden asumisrajan nosto viidestä kahdeksaan vuoteen ei välttämättä kuulosta kovin isolta muutokselta, mutta mielestäni järjestelmän tulisi nimenomaan olla integraatiota kannustava, ei passivoiva. Mikäli olet oppinut suomen kielen sujuvasti, työllistynyt/opiskelet täyspäiväisesti ja elänyt muutenkin ns. ihmisiksi, miksi pääsyä meidän suomalaisten joukkoon, yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi pitäisi ehdoin tahdoin vaikeuttaa nykyisestä?
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Vaikka eri alojen Kiina-riippuvuuteen onkin vihdoin havahduttu ja suhteet Kiinan ja länsimaiden välillä eivät tällä hetkellä kovin lämpimät olekaan, on Kiina mielestäni kuitenkin isolta osin edelleen katsomaton kortti maahanmuuton lähteenä Suomelle.

Vaikka Suomen kiinalaistaustaiset eivät mikään kovin äänekäs ja yhteiskunnallisesti näkyvä väestöryhmä olekaan, on heidän määränsä ollut yhtä lailla kasvussa jo pitkään. Luvut pitävät sisällään siis Kiinassa syntyneet, sekä Suomessa kahdelle Kiinassa syntyneelle syntyneet henkilöt.

1993 n. 1300
2003 n. 3200
2013 n. 8900
2023 n. 17 300

Vaikka Kiinan talouskasvu on ollut hurjaa, yhtä lailla nuorten aikuisten työttömyys on korkealla tasolla ja mielestäni Suomen tulisi yhtä lailla pyrkiä tavoittamaan kiinalaiset.

Kannattaisiko olla varovainen kiinalaisten nuorten kanssa?
"Kuvaamista luennolla. Toisten kiinalaisoppilaiden hiljaiseksi painostamista. Kiinalaisopettaja valvomassa haastattelua.
Tällaisilla tavoilla Kiinan epäillään valvovan kansalaisiaan suomalaisyliopistoilla. Asiasta kertovat Ylelle Suomen yliopistoissa työskentelevät professorit ja opettajat.
Valvomalla ulkomaille lähteineitä nuoria Kiina pyrkii estämään kaikenlaisen maata kritisoivan toiminnan. Kyse on samasta asiasta, josta ihmisoikeusjärjestö Amnesty raportoi toukokuun alussa.
Amnestyn raportissa eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa asuvat kiinalaisopiskelijat kertovat, kuinka heitä on seurattu mielenosoituksissa. Myös heidän Kiinassa asuvia perheenjäseniään on uhkailtu."

Tai sitten tuoda nuorten vanhemmatkin Suomeen?

JOL
 
Kiitos uutisen jaosta. Ikävä ilmiö tuo ja hyvä, että siitä kirjoitetaan. Autoritäärisenä maana Kiina toden totta valvoo myös ulkomailla asuvia kansalaisiaan.

Kolikon toinen puoli on toisaalta se, että integraatiossa kiinalaiset ovat kulttuurieroista huolimatta onnistuneet hyvin. Työllisyysasteen oletan olevan korkea ja avioliitot suomalaisten kanssa ovat yleisiä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paljon kritiikkiä herättänyt hallituksen ajama kolmen kuukauden sääntö on nyt lausuntokierroksella.
Kolmen kuukauden sijaan kuusi kuukautta uuden työn löytämiseen olisi

  • erityisasiantuntijoilla ja startup-yrittäjillä (mukaan lukien EU:n sininen kortti)
  • yritysten ylimmällä ja keskijohdolla
  • yrityksen sisällä siirtyvillä lähetetyillä asiantuntijoilla ja johdolla sekä
  • kaikilla yli kaksi vuotta Suomessa työperusteisella oleskeluluvalla olleilla
Myönteisenä asiana voi pitää sitä, ettei kolme kuukautta koskisi duunariammateissakaan olevia, mikäli ovat olleet Suomessa yli kaksi vuotta, mutta edelleenkin ihmettelen koko tämän vaivannäön tarvetta. Onko todella aiemmin ollut minkäänlaisena ongelmana, että työperäiset maahanmuuttajat olisivat ehdoin tahdoin työsuhteen päättymisen jälkeen työttömiksi? Toivon mukaan koko lakihanke joko kaatuu, tai siihen tehdään vielä merkittäviä muutoksia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Työperäinen maahanmuutto nähdään suosituimpana keinona vahvistaa eläkkeiden rahoitusta. Kyllähän toden totta työperäisen maahanmuuton voi nähdä osana menestyvän yhteiskunnan kivijalkaa, huomioiden ikääntyvä väestömme.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hyvä ja ajatuksia herättävä Hesarin julkaisema kirjoitus. Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa maahanmuuttokeskustelu näyttää korostuneesti pyörivän humanitäärisen maahanmuuton ympärillä, vaikka ainakin Suomessa he muodostavat maahanmuuttajien vähemmistön.

Sikäli mielenkiintoista ja myös valitettavaa, että keskustelu työperäisestä maahanmuutosta näyttää parin aktiivisen vuoden jälkeen hiljenneen aika vähiin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vielä lainaus samaisesta kirjoituksesta.

ULKOMAALAISTEN suurimmat syyt muuttaa Suomeen ovat perhe, työ ja opiskelu. Yleisimmin Suomeen muutetaan muista EU-maista. Tiedot ovat Maahanmuuttoviraston tilastosta, joka kertoo, mistä syistä Suomeen saapuneille myönnettiin oleskelulupa vuosina 2018–2021.

Turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia oli tulijoista pieni vähemmistö, noin yhdeksän prosenttia. Silti Suomen keskustelu maahanmuuttajista pyörii turvapaikanhakijoiden ympärillä. Koko maahanmuuttaja-sana yhdistyy monien mielessä jostain Afrikan tai Lähi-idän kriisimaasta tulleeseen ihmiseen.

Miten heidän tulonsa voidaan pysäyttää? Tuovatko sitten äidin ja lapset perässä? Elävätkö sosiaaliturvalla? Pitäisikö lähettää Ruandaan?

Ne kysymykset eivät liity mitenkään maahanmuuttajien enemmistöön. Vaikkapa kaveriini Garryyn, joka rakastui ja muutti puolisonsa perässä Irlannista Suomeen. Tai saksalaiseen Oliveriin, joka opettaa Aalto-yliopistossa. Tai kiinalaiseen Cheniin, joka koodaa peliyhtiössä.

USEIMMAT maahanmuuttajat eivät tunnista itseään maahanmuuttokeskustelusta. Ei heitä siihen kyllä yleensä mukaan otetakaan.

Keskustelussa kovinta ääntä pitävät maahanmuuttohysteerikot. Heidän uhkakuvistaan saavat leiman kaikki ulkomaalaiset. Toisenlainen puhe keskittyy ”kaikkein hädänalaisimpiin”. Ikävä leima sekin.

Ihminen ei halua olla halveksittu mutta ei myöskään säälitty.

JOS ulkomaalaisen määritelmänä pitää sitä, että molemmat vanhemmat ovat syntyneet Suomen ulkopuolella, ulkomaalaisia on Suomessa runsaat 500 000.

Puoli miljoonaa ihmistä on merkittävä joukko. Ihan liian suuri määrä ihmisiä jätettäväksi yhteiskunnan reunamille. Ja parhaimmillaan mahtava voimavara. Paljon heidän osaamisestaan jää Suomessa kuitenkin käyttämättä.
Erityisesti viimeiset kappaleet todella painavaa tekstiä. Toki erityisesti silloin kun kyse on täällä syntyneistä Suomen kansalaisista, ei mielestäni ole syytä puhua "ulkomaalaisista" tai "maahanmuuttajista", suomalaisiahan ulkomaalaistaustaisetkin kansalaisetkin ovat, eikä heidän vieraannuttaminen yhteisestä isänmaastamme johda mihinkään hyvään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Otto Andersson sanoi, että RKP:n tulee olla Suomen johtava liberaali puolue, joka aina edustaa avointa, pohjoismaista ja kansainvälistä Suomea.

Andersson korosti, että maahanmuutto ei ole Suomelle mahdollisuus, vaan välttämättömyys. Hän sanoi myös aikovansa kutsua perussuomalaiset ministerit Närpiöön ja Maalahteen, jotta he ymmärtäisivät, miten arvokasta maahanmuutto on Suomelle.

– Meidän tulee olla rohkeampi ja vähän röyhkeämpi, muuttumatta populisteiksi. Meidän pitää asettaa poliittista asialistaa, eikä vain reagoida muiden ulostuloihin, Andersson esitti.
Toivottavasti RKP pyrkisi tulevaisuudessa profiloitumaan entistä enemmän maahanmuuttomyönteisenä puolueena. Tällä hetkellä Persut vievät maahanmuuttokeskustelua miltei miten haluavat ja olisi tärkeä saada mukaan enemmän maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvaa ääntä. Koko ajan ikääntyvä Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa ja sitä pitäisi pyrkiä houkuttelemaan nykyistä aktiivisemmin.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvän tuulen juttu Tampereen maahanmuuttajista, jotka tunnetusti keskittyvät asumaan Hervantaan. Nimitys satelliittikaupunki kuvaa hyvin myös myös tätä.

Tampereen toiseksi suurin kansalaisuus Suomen jälkeen on Venäjä. Venäläisiä oli kaupungissa viime vuoden lopussa noin 1 200 henkilöä. Tampereella oli paljon myös muun muassa Afganistanin, Intian, Viron ja Kiinan kansalaisia.
Ukrainalaisia Tampereella oli noin 640. Venäjän hyökkäys näkyy luvussa selvästi, sillä vuonna 2021 ukrainalaisia oli vain 119.

Puhutuin vieras Tampereella kieli on venäjä, mutta esimerkiksi arabiaa, farsia, englantia, viroa ja kiinaa puhuu äidinkielenään yli tuhat ihmistä.
Sadoilla äidinkielenä on esimerkiksi urdu, bengali, thai, swahili, tamili ja hindi. Asuipa Tampereella viime vuoden lopussa myös kymmeniä gudzaratin, kannadan, igbon ja amharan puhujia.
 
Meidän eräässä harrasteporukassa juurikin Tampereella äidinkielenään suomea puhuu kaksi, arabiaa kaksi, ja persiaa noin kaksikymmentä. Työpaikalla viiden vuoden aikana työskennelleistä kymmenistä siivoojista ehkä kaksi on puhunut äidinkielenään suomea. On ihan käsittämätön ajatus, että maahanmuuttajien Suomeen tulemista pitäisi jollain perseestä revityllä tekosyyllä estää. Onneksi "erinomaiseen hallitusohjelmaan" ei oikein mitään sellaista kirjattu, vaikka kovasti tahdottiin.
 
Tampere-ilmiö houkuttelee kaupunkiin toden totta kantasuomalaisten ohella myös maahanmuuttajia. Kaiken negatiivisen maahanmuuttokeskustelun ohella Aamulehdeltä toden totta tärkeää journalismia osoittaa, mitä maahanmuutto ennen kaikkea tarkoittaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Ikääntyvä maamme ei tule menestymään ilman maahanmuuttoa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meidän eräässä harrasteporukassa juurikin Tampereella äidinkielenään suomea puhuu kaksi, arabiaa kaksi, ja persiaa noin kaksikymmentä. Työpaikalla viiden vuoden aikana työskennelleistä kymmenistä siivoojista ehkä kaksi on puhunut äidinkielenään suomea. On ihan käsittämätön ajatus, että maahanmuuttajien Suomeen tulemista pitäisi jollain perseestä revityllä tekosyyllä estää. Onneksi "erinomaiseen hallitusohjelmaan" ei oikein mitään sellaista kirjattu, vaikka kovasti tahdottiin.
Niinpä niin. Ikääntyvän maamme menestys on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän maahanmuuttajien varassa. Ilman maahanmuuttoa yhä useampi kiinteistö jäisi siistimättä, leikkaus leikkaamatta, bussivuoro ajamatta, koodi koodaamatta, pihvi paistamatta ja postitoimitus kuljettamatta. Mikäli haluamme Suomen olevan menestyvä hyvinvointivaltio myös tulevaisuudessa, riittävä maahanmuutto on välttämättömyys.

Hallitusohjelma olisi maahanmuuton kannalta voinut olla huonompikin, mutta hallituksen ajaman kolmen kuukauden säännön, sekä tiukennusten pysyvän oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden saamiseen en usko olevan kannaltamme myönteisiä, vaan ne tulevat laskemaan maamme houkuttelevuutta maahanmuuttajien silmissä. Nyt jos koskaan toimien tulisi olla nimenomaan päinvastaisia ja Suomen tulisi pyrkiä voimakkaasti nostamaan profiiliaan potentiaalisena maahanmuuttokohteena. Kilpailu osaajista kiristyy ja Suomen tulisi vastata siihen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun maahanmuuttokriittisillä Persuilla ja kumppaneilla on enemmän tai vähemmän "ote" maahanmuuttokeskustelussa, toivoisin myös maahanmuuttomyönteisten kansalaisten aktivoitumista. Toki lehtien pääkirjoituksissa ja eri edunvalvontajärjestöjen lausunnoissa otetaan aika säännöllisesti kantaa maahanmuuton puolesta, mutta ruohonjuuritason kansalaistoimintaa näkisi mielellään myös.

Suomi ikääntyy ikääntymistään, eikä tämä maa tule kaivattua nousukautta näkemään ilman riittävää työperäistä maahanmuuttoa. Suomen tulisi pyrkiä olemaan maailman paras maa myös maahanmuuttajille.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Itse olen huomannut sen, että yhä useampi ihminen on siirtynyt kannattamaan työperäistä maahanmuuttoa Suomessa. Suomi on pulassa, jos tänne ei saada tarpeeksi työperäistä maahanmuuttoa. Kuten edellä on todettu moneen kertaan niin väestö ikääntyy kiihtyvällä vauhdilla (eläkeläisten määrä kasvanee jatkossakin). Työikäisen väestön määrän väheneminen on suuri mietinnän paikka. Ikärakenne on Suomessa surkea ja tilanne pahenee jatkuvasti.

Sotealan ja terveysalan palvelutuotantoon tarvitaan runsaasti lisää työtä tekeviä käsiä. Tämähän tiedetään jo entuudestaan hyvin. Sama tilanne on myös eri sektoreilla teollisuudessa eri puolilla Suomea.

Ruotsi panostaa todella paljon puhtaaseen energiaan jopa toistasaataa miljardia 2040 luvulle mennessä. Suomi hyötyy tästä myös monella tapaa. Se tuo lisää työtä myös Suomessa. Suomessa kannattaa panostaa edelleen vihreään siirtymään todella paljon. Osa hallituspuolueista kannattaa myös puhtaaseen energiaan liittyvät toimenpiteet. Oppimistason nosto on erittäin tärkeä asia.
 
Viimeksi muokattu:

Hyvä viesti kaikkinensa ja juuri tämänkaltaisen ajattelun toivoisi olevan yhteiskunnassamme vallallaan. Liian usein maahanmuuttoon suhtaudutaan lähtökohtaisesti ongelmana, vaikka kyseessä on mielestäni maallemme ennen kaikkea myönteinen asia.

Iltalehti kysyi Adlercreutzilta, mitä hän ajattelee siitä, että osa perussuomalaisista on ennakoinut haasteita hallituksessa maahanmuuttoasioissa, jos Adlercreutz valitaan puheenjohtajaksi.

Adlercreutz sanoi, ettei hän tunnista tällaista pelkoa, mutta jos tällaista on, niin ”se ehkä johtuu siitä, että minulla on ollut varsin selvät näkemykset maahanmuuttoasioista”.

– Olen vakuuttunut siitä, että maahanmuutto ei ole sinänsä ongelma Suomessa. Meillä on tiettyjä haasteita kotouttamisen kanssa, mutta määrä olisi syytä pitää nykyisellään, Adlercreutz sanoi.
Toivottavasti Adlercreutz profiloituu maahanmuuttokeskustelussa vastaisuudessakin. Hallituspuolueen puheenjohtajana hänen sanomisillaan on painoarvoa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi kuukauden kohokohdista oli taas tänään, Migrin päivittäessä oleskelulupatilastot.

Vuonna 2024 Suomi myönsi ensimmäisiä oleskelulupia tammi-toukokuussa yhteensä 16 422 kappaletta. Vaikka pitkän aikakauden trendi huomioiden lukema onkin suuri, jää se 2412 viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, joten voinee olettaa jo nyt, että vuoden 2023 ennätyksellisistä maahanmuuttoluvuista tullaan jonkin verran jäämään tänä vuonna.

Trendi alaspäin ei enää selity pelkkänä valkoisena kohinana, vaan se on osoitus maamme taloudellisesta tilanteesta, mutta tiedä sitten vielä muusta? Nykyisen hallituksen kun ei voine hyvällä omallatunnolla sanoa juuri edistäneen maamme profiilia maahanmuuttokohteena.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Työttömiä oli vuoden 2024 huhtikuussa 41 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Uusia avoimia työpaikkoja 18 300 vähemmän kuin edellisvuonna.

Minulla on sellainen tuntuma, että lisäksi halukkaita työpaikan vaihtajia on paljon liikkeellä. IT-alalla haetaan senioreita, eikä junioreille ole aloituspaikkoja kuten vaikkapa pari vuotta sitten.
Avoimien paikkojen puute näkyy maahanmuuttajatilastoissa, kyllä niitä tulijoita taas löytyy, jos täällä joskus saadaan talous nousuun.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Avoimien paikkojen puute näkyy maahanmuuttajatilastoissa, kyllä niitä tulijoita taas löytyy, jos täällä joskus saadaan talous nousuun.
Varmasti ainakin osaltaan näin. Kun talous rokkaa ja työpaikkoja syntyy, niin nopeasti tämä näkyy myös työperäisen maahanmuuton lisääntymisenä.

Yhtäältä kuitenkin Suomi on tekemässä toimenpiteitä, joiden ei ainakaan voi sanoa lisäävän houkuttelevuuttamme esim. muihin Pohjoismaihin ja Saksaan verrattuna. Toki
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Varmasti ainakin osaltaan näin. Kun talous rokkaa ja työpaikkoja syntyy, niin nopeasti tämä näkyy myös työperäisen maahanmuuton lisääntymisenä.

Yhtäältä kuitenkin Suomi on tekemässä toimenpiteitä, joiden ei ainakaan voi sanoa lisäävän houkuttelevuuttamme esim. muihin Pohjoismaihin ja Saksaan verrattuna. Toki

Itseäni ainakin ketuttaa tuo perussuomalaisten asenne työperäistä maahanmuuttoa kohtaan. Kokoomus on "toimintakyvytön"... syynä se, että hallituksen on pysyttävä pystystä vielä kolme vuotta.

Suomen on saatava talous nousemaan ja kaikki toimenpiteet joilla Suomen kansantalous saadaan kuntoon on tehtävä nopeasti. Suomella ei ole varaa nukkua onnensa ohi nyt eikä varsinkaan tulevaisuudessa.

Orpo puhuu kauniiseen sävyyn puhtaaseen energiaan siirtymisestä ja kiertotalouden merkityksestä. Pelkät puheet eivät kuitenkaan riitä vaan tarvitaan ennenkaikkea todellisia toimenpiteitä. Velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa edelleen vielä vuosia.

Suomen vetovoima pitää olla hyvällä mallille jokatapauksessa. Samalla pitovoimatekijät pitää saada hoidetuksi kuntoon nopeasti Suomessa.
 
Juuri näin. Työperäinen maahanmuutto tulee olemaan niin keskeisessä osassa, mikäli haluamme maamme menestyvän myös tulevaisuudessa, että toden totta vetovoimaan ja myös kuten mainitsit pitovoima tulee saada kuntoon. Tärkeää on, että mahdollisimman moni maahanmuuttaja asettuisi lyhyen työkeikan sijaan maahamme pidemmäksi aikaa. -Tässä myönteisemmällä suhtautumisella perheenyhdistämiseen uskoisin olevan suuri positiivinen vaikutus. Syystä tai toisesta koko sanalla on maamme poliittisessa keskustelussa aika negatiivinen maine, vaikka mielestäni kyse on ennen kaikkea positiivisesta asiasta, mikäli esim. Tampereelle töihin saapunut tuo mukanaan puolisonsa ja mahdolliset lapset.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
EK:lta painava ja tärkeä lausunto liittyen hallituksen ajamaan kolmen kuukauden sääntöön.
“Vaadimme esitykseen pidempiä suoja-aikoja, kuin 3 tai 6 kuukautta. On huomioitava, että esimerkiksi alan suhdannetilanne ja lomakaudet voivat viivästyttää uuden työpaikan löytymistä. Lisäksi ihmisillä on erilaisia perhetilanteita, eikä ketään tulisi jättää kohtuuttomaan tilanteeseen. Meidän on varmistettava, ettei Suomi menetä osaavia tekijöitään eikä mainettaan houkuttelevana työskentelymaana”, järjestöt toteavat.

Ulkomailta tulleiden työntekijöiden työllistymistä on lisäksi vaikeuttanut se, että oleskeluluvissa on rajattu työnteko-oikeutta kyseisille aloille. Tämän muuttaminen saakin elinkeinoelämän järjestöiltä kiitosta.

“Se, että työntekijöiden työnteko-oikeus laajenee kaikille työvoimapula-aloille on todella tärkeä parannus nykytilaan. Se helpottaa yrityksiä löytämään osaavia työntekijöitä myös niiden osaajien joukosta, jotka ovat jo valmiiksi asettautuneet Suomeen.”

Järjestöt muistuttavat, että työperusteinen maahanmuutto on välttämätöntä Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle. Työvoiman saatavuus on yksi suurimmista haasteista, joita Suomi kohtaa tulevina vuosikymmeninä. Väestön ikääntyminen, syntyvyyden lasku ja eläkkeelle siirtyminen vähentävät työikäisten määrää ja lisäävät julkisen talouden rasitusta.

“Työperusteinen maahanmuutto auttaa paikkaamaan työvoimapulaa eri aloilla ja edistää talouskasvua, innovaatioita ja kilpailukykyä. Työperusteinen maahanmuutto on hyödyllistä niin yksilöille, yrityksille kuin koko yhteiskunnalle. Työhöntuloa ja kiinnittymistä Suomeen tulee tukea eikä rajoittaa”, järjestöt toteavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös