Suomalaisten edesottamukset Tokion olympialaisissa

[Snakster]

Tätä en ymmärrä. Tai siis ymmärrän, että Olympiastadion on yleisurheilun henkinen koti, mutta miksi ihmeessä ko. tapahtuma pitää väkisin järjestää Helsingissä? Tampereella se vetää enemmän ja on kustannuksiltaan halvempi.

Kunniakas historia voi olla myös rasite.

Joo, en sinänsä tähän ottanut kantaa, vaan lähinnä pointti oli, että Suomessa yleisurheilukilpailuun ei myydä 36 000 lippua, ellei kyseessä ole vähintään EM-kisat. Takavuosina tuo tuli täyteen ja kyllähän nuo maailmankisatkin vetivät ihan hyvin jengiä. Ei enää nykyään.

 

[Barnes]

Joo, en sinänsä tähän ottanut kantaa, vaan lähinnä pointti oli, että Suomessa yleisurheilukilpailuun ei myydä 36 000 lippua, ellei kyseessä ole vähintään EM-kisat.

Jeppis, ymmärsin tämän. Kunhan vain kiinnostaa, kun logiikkaa Stadikan käytöstä on vaikea ymmärtää.

Edelliset EM-kisat taisivat kyllä toimia aika tehokkaana karkotteena uusille hakuprosesseille. No, onhan Nurmi kisat jo iso tapahtuma.

 

[Pavlikovsky]

Edelliset EM-kisat taisivat kyllä toimia aika tehokkaana karkotteena uusille hakuprosesseille. No, onhan Nurmi kisat jo iso tapahtuma.

Etenkin EM-2012 (ja miksei MM-kisat 2005) opettivat, että Suomella tulee olla ”Kuivistoja” useampaan lajiin, jotta lehterit täyttyvät ja kisat kannattavat taloudellisesti. Ei vain riitä perustuularia katsomaan vain ulkomaalaisia huippu-urheilijoita joka päivä noin kovatasoisiin kisoihin eli täytyy olla vetonauloja. Muitakin siis kuin ”b-rajan” - urheilijoita eli finaaleihin takuuvarmasti eikä vain pöljiä päiviä. Molemmissa itse olin paikalla useampana päivänä ja loistavat kisat. Vasta paikanpäällä tajuaa miten kovia suorituksia on kun moukari lentää 80 metriin ja kestävyysjuoksijat vetää 15 sekunnin satasia useampia putkeen.

 

[mike owen]

Itse olen ollut Kalevan kisoissa silloin kun Pekka Vasala oli uransa huipulla. Sen jälkeen en käynyt Kalevan kisoissa.

Parhaat muistot sijoittuvat Väätäisen urotekoihin vuoden 1971 kisoissa, joissa olin paikalla. Tunnelma oli aivan uskomaton Stadionilla ja vielä raitiovaunussa matkalla kohti keskustaa.

Parissa muussakin EM kisoissa olen käynyt, mutta tunnelma oli lähinnä sitä luokkaa kuin, että kivahan täällä on olla.

 

[San Jose Shark #50]

"Ruotsi juhlii miesten kiekonheitossa ja Suomi naisten 800 metrillä." - Tuomas Raja

Tämä toteamus siis sen jälkeen, kun länsinaapuri saavutti kaksoisvoiton miesten kiekonheitossa (Ståhl & Pettersson) ja Suomen Sara Kuivisto karsiutui naisten kasisatasen välierässä - toki suomen ennätys ajalla. Mitään Kuiviston suorituksesta pois ja oli mielestäni ehkä suurin yksittäinen onnistuja suomalaisista yleisurheilijoista, mutta aivan käsittämätön toteamus asiantuntijalta laittaa näitä kahta saavutusta samaan kontekstiin.

Kommentaattori Tuomas Rajan yksittäinen lause kiteyttää aika hyvin yleisurheilussa sen mentaliteetin ja vaatimustason, jolla operoidaan Ruotsi vs Suomi ihan siellä huipputasolla. Tottakai saadaan olla iloisia omiemme onnistumisista, mutta et sä nyt voi naapurimaan kaksoisvoittoa Olympialaisissa verrata tuohon jälkimmäiseen, vaikka kotimaassa iso juttu olikin.

Peilataan tätä syksyn Ruotsi-otteluun. Eipä taida Ruotsista tällä erää löytyä edes kunnon haastajaa Kuivistolle kasilla tai tonnivitosella. Ihan niinkuin Suomesta ei löydy minkäänlaista vastusta Ståhlille ja Petterssonille limpun heitossa. Hyvä jos Etelätalo onnistuis pesemään Kim Ambin. Ja kun NoLo ja Korte ovat poissa, niin naisten pika-aidatkaan ei ole Suomelle mikään paraatilaji tänä syksynä.

 

[San Jose Shark #50]

Ainakin sellainen ero on, että keihäs on kielletty USA:n high schooleissa erittäin monessa osavaltiossa. Se ainakin hidastaa amerikkalaisten kykyä tuottaa keihääseen heittäjiä ja tietenkin nykymaailmassa se sitten hidastaa koko lajin kaupallista kiinnostavuutta. Se on kielletty, koska keihäs on niin vaarallinen väline.

Ei se oo vaarallinen kuin Pitkämäen heittämänä.... Mut jenkeissä keihäänheitto voisi viedä lahjakkuuksia pois baseball-kentiltä.

 

[Hagi]

Mut jenkeissä keihäänheitto voisi viedä lahjakkuuksia pois baseball-kentiltä.

Tuskin on pelkoa, kun katsoo millaiset rahat baseballissa pyörii. Jenkeissä lahjakkaimmat yksiköt valitsevat koripallon, jenkkifutiksen tai baseballin. Tuolta löytyisi yleisurheilun puolelle todellisia lahjakkuuksia. Isokokoisia, vahvoja, mutta silti kimmoisia ja nopeita.

 

[San Jose Shark #50]

Tuskin on pelkoa, kun katsoo millaiset rahat baseballissa pyörii. Jenkeissä lahjakkaimmat yksiköt valitsevat koripallon, jenkkifutiksen tai baseballin. Tuolta löytyisi yleisurheilun puolelle todellisia lahjakkuuksia. Isokokoisia, vahvoja, mutta silti kimmoisia ja nopeita.

Onko jenkeissä yliopistosarjojen ja MLB:n välissä jotain? Toki kaikki kynnelle kykenevät tavoittelevat paikkaa MLB:ssa mutta kaikille halukkaille niitä ei riitä. Yliopistosarjojen jälkeen on sitten taas vähän myöhäistä ruveta opettelemaan hepinkeiton niksejä ihan nollista vaikka olisikin heittokäsi luokkaa Helander.

 

[Peltinen]

Jenkkiyliopistoissa urheillaan lukukausittain. Syksyllä pelataan jenkkifutista ja keväällä sitten muita lajeja ja jefua ei saa edes harjoitella. Siksi monet jalkapalloilijat siirtyvät keväällä yleisurheiluun ja näitä tuplaajia on näkynyt paljon yleisurheilun arvokisoissa.

Baseball-kausi onkin sitten päällekkäin yleisurheilun kanssa ja ne, joilla heittokäsi riittäisi keihäänheittoon, heittävät palloa jos laji vaan on koulun ohjelmassa.

 

[Shardik]

Uintiin voisi kyllä panostaa, vaikka se hyvin kilpailtu laji onkin. Olosuhteet saadaan täällä pohjolassakin kuntoon ja mitalilajeja on pilvin pimein. Ja jos sattuu joku poikkeusyksilö tulemaan koodinimellä "Phelps", niin vaikutus mitalitaulukkoon on moninkertainen vaikkapa johonkin suvereeniin painijaan verrattuna.

 

[Hagi]

”Onko isi viemässä pikku-Petteriä harjoituksiin Bemarilla?” – suomalaisten liikunnallisuus huolettaa asiantuntijaa Tokion nollatuloksen jälkeen

Olympiakisojen jälkisanat kertovat, että Suomella ei ole yleisurheilussa poikkeusyksilöitä, eikä arjen tekeminenkään häikäise.

www.iltalehti.fi

Artsi sivaltaa taas suoraan tyylinsä.

 

[Barnes]

”Onko isi viemässä pikku-Petteriä harjoituksiin Bemarilla?” – suomalaisten liikunnallisuus huolettaa asiantuntijaa Tokion nollatuloksen jälkeen

Olympiakisojen jälkisanat kertovat, että Suomella ei ole yleisurheilussa poikkeusyksilöitä, eikä arjen tekeminenkään häikäise.

www.iltalehti.fi

Artsi sivaltaa taas suoraan tyylinsä.

Kas kummaa, taas Bryggare löysi jääkiekon syylliseksi yleisurheilun mitalittomuuteen. Kannattaisiko yu-puolella vaikka tehdä lajista houkuttelevampi, niin ei jääkiekko veisi lahjakkuuksia?

Vai on Eurooppa kriisissä? Joo eihän maanosaan tullutkaan kuin 20 kultamitalia kun Riossa tuli 8. Saksa ja Britannia (!) toki jäivät ilman, mutta kyllä näissä kisoissa nimenomaan eurooppalaiset nousivat vahvasti esille. Se taas on toinen kysymys, että koko yleisurheilun vetovoima on heikentynyt, kun ei tähtikultin aikana ei enää ole sitä Boltia, joka saisi vedettyä kuulanheittäjiä tai kolmihyppelijöitä perässään. WA yrittää tätä paikata keinotekoisilla uudistuksilla sekä ennätyksiin pyrkivillä kisoilla siinä onnistumatta, koska kunnollista kilpasarjaa ei ole oikein koskaan ollut. Sellaisen perustaminen ei ole ilmoitusasia.

 

[vdx mua zorbas]

Uusi strategia Suomelle: Käydään vaihtamassa porukalla sukupuolta ja Valavuori olympiakomitean vetäjäksi. Eiköhän ala pistesijoja paukkua ja norjalaiset ovat ihmeissään.

 

[TAM]

Kas kummaa, taas Bryggare löysi jääkiekon syylliseksi yleisurheilun mitalittomuuteen. Kannattaisiko yu-puolella vaikka tehdä lajista houkuttelevampi, niin ei jääkiekko veisi lahjakkuuksia?

Vähän erikoinen näkemys mielestäni sekin että joukkuelajissa ei yksilöä mitattaisi samalla tavalla. Ja samalla kuitenkin puhutaan absoluuttiselle huipulle pyrkimisestä ja siellä olemisesta viitaten moukarinheiton olympiavoittajaan. Kyllä varmasti mitataan aika tarkasti yksilöitä joukkuelajeissakin tuolla tasolla.
Mutta jos Bryggare tarkoitti että junnuna vaikkapa suunnilleen kymmenen vanhana olisi vähemmän "paineita" joukkuelajissa, niin se voi toki olla totta. Mutta siinä vaiheessa kaiken urheilun ja liikunnan pitäisi mielestäni olla pääasiassa kivaa. Se totinen treenaaminen huipulle tulee sitten myöhemmin.
Se on sitten varmaankin totta että kyllähän useimmat lapset mielellään porukalla touhuavat ja tekevät juttuja. Jolloin joukkuelajeilla on enemmän vetovoimaa, koska siellä on se isompi porukka verrattuna vaikka siihen että yleisurheilutreeneissä on viisi lasta mukana. Iso kysymys on sitten se että miten sinne yleisurheilutreeneihin saisi enemmän lapsia mukaan.

 

[Pavlikovsky]

Meidän maamme runsas ja värikäs lajikirjo on omiaan toisaalta takaamaan sen, että moneen olympialajiinkin potentiaaliset perimältään lahjakkuudet eivät välttämättä koskaan löydä sitä The Lajia, jossa homma lähtee rokkaamaan kunnolla. Potentiaaliset urheilijat voivat viipyä pitkään ns. ”sukulaislajissa” ja ajautuvat kuin vahingossa sitten päälajin pariin. Raitanenkin oli pitkään puhtaasti suunnistaja.

Ilmiö näkyy kyllä menestyksessäkin. Ei ole joka maassa pesäpalloa, salibandya sun muuta pienehkön globaalin lajin pallopelia välissä ottamassa harrastajamassaa seuroihin ja siis väittämättä yhtään, että se olisi jotenkin noiden lajien vika, että he ”imevät” potentiaalisia olympiaurheilijoita lajeihinsa. Hyvä vain, että harrastetaan ja liikutaan monipuolisesti.

 

[Hagi]

Mutta jos Bryggare tarkoitti että junnuna vaikkapa suunnilleen kymmenen vanhana olisi vähemmän "paineita" joukkuelajissa, niin se voi toki olla totta. Mutta siinä vaiheessa kaiken urheilun ja liikunnan pitäisi mielestäni olla pääasiassa kivaa. Se totinen treenaaminen huipulle tulee sitten myöhemmin.

Riippuu toki vähän lajista, esim. uinnissa, taitoluistelussa tai voimistelussa pitää kyllä jo 10-v viimeistään alkaa erikoistumaan ja saamaan paljon lajitreeniä alle. Jos siis huipulle haluaa, treenimäärät ja toistot pitää olla jo lapsena valtavat.

Esimerkiksi Jani Sievinen teki ikävuodet 7-13 yhteensä aina 7 uintiharjoitusta viikossa ja päälle kisoja aina joka toinen tai kolmas viikko.

Tuosta voi tutustua Sievisen harjoitteluun:

Jani Sievisen harjoittelu Lapsuudesta maailmanennätykseen - ppt lataa

Vuodet vuotiaasta jokapäiväinen harjoittelu Muita lajeja hiihto, yleisurheilu, paini jne. Jumppa kahdesti viikossa Hieronta kerran kuussa Paljon kilpailuja Koulunkäynti

slideplayer.fi

 

[TAM]

Riippuu toki vähän lajista, esim. uinnissa, taitoluistelussa tai voimistelussa pitää kyllä jo 10-v viimeistään alkaa erikoistumaan ja saamaan paljon lajitreeniä alle. Jos siis huipulle haluaa, treenimäärät ja toistot pitää olla jo lapsena valtavat.

Esimerkiksi Jani Sievinen teki ikävuodet 7-13 yhteensä aina 7 uintiharjoitusta viikossa ja päälle kisoja aina joka toinen tai kolmas viikko.

Tuosta voi tutustua Sievisen harjoitteluun:

Jani Sievisen harjoittelu Lapsuudesta maailmanennätykseen - ppt lataa

Vuodet vuotiaasta jokapäiväinen harjoittelu Muita lajeja hiihto, yleisurheilu, paini jne. Jumppa kahdesti viikossa Hieronta kerran kuussa Paljon kilpailuja Koulunkäynti

slideplayer.fi

Pitää varmasti paikkansa. Silti olen sitä mieltä että kymmenen vanhana harrastamisen pitäisi olla kivaa. Onhan näitä tapauksia että vanhemmat pakottavat treeneihin, mutta en oikein usko että se kantaa kovin pitkälle. Eli on se Sievinenkin varmaan harrastuksestaan tykännyt ja ollut jo pienestä pitäen innokas treenaamaan. Sitä en sitten tiedä että kuinka moni tuon ikäinen ajattelee haluavansa huipulle. Lähinnä varmaan tavoitteet ovat siinä seuraavassa omassa kisassa.

 

[Charwin]

Kiitos Hagi tuosta Sievisen treeni slaidista, erittäin mielenkiintoinen!

Suomessa isoin ongelma on riittävästi liikkuneiden ja harjoitelleiden määrän vähyys täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Sen jälkeen alkaa huipulle pääsemisen näkökulmasta tärkeimmät vuodet, mutta mikäli sitä ennen ei olla tehty riittävästi, on huipulle pääsemisen matka usein liian pitkä.

On vaarallista lasten kohdalla keskittyä ainoastaan treenimäärään. Jos ajatellaan vaikka alle 10 v lasta, niin maailman kärkeen tähdätessä lajitreeniä pitäisi olla lajista riippuen n. 5-10h / vko. Tämä on kuitenkin vain maksimissaan puolet tarvittavasta liikuntamäärästä. Alle 10vuotiaiden pitäisi liikkua viikon aikana minimissään 20h / vko. Eli 3h / päivä, minimissään. Tästä kun jää joka päivä tunnin, niin ero 14 vuotiaana alkaa olla jo sellainen, että kiinni otettavaa voi olla liikaa. Alakoulusta eteenpäin painotus siirtyy enemmän lajitreenin puolelle, mutta edelleen kaikki liikunta tärkeää. Suomessa kuulee usein sanottavan, että 12 vuotiaan täytyy valita laji, ja siirtyä harjoittelemaan sitä täysipainoisesti. Norjassa tuetaan monilajisuutta vielä 16 vuotiaana.

Tämä ero näkyy sitten siinä, kuinka monta yrittäjää huipulle on. Tämä väite on mutu, eli en ole löytänyt mitään lukuja tästä, mutta väittäisin että Norjassa ammattilaisuuteen tähtääviä urheilijoita on monin kertaisesti Suomeen verrattuna. Ja syy on vahvasti se, että sinne mahdollisuudet omaavia on moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Ajattelemme usein että syynä on raha, ja varmasti sekin on myös iso syy.

Se miten siitä aikusuisuuden kyynnykseltä pääsee etenemään amattilaiseksi tai maailman huipulle, onkin sitten toinen tarina. Ja oikeastaan vielä oleellisempi. Mutta kun yhteiskunta tuottaa jatkuvasti ison määrän riittävästi liikunnasta innostuneita nuoria, aina sieltä jokunen lyöläpi. Ja todella laajalla lajivalikoimalla. Norja tuottaa nyt jatkuvasti huippuja myös lajeissa, joissa heillä ei ole samanlaista kulttuuria kuin lajin huipumaissa, kuten esim. tennis, Jalkapallo ja beachvolley.

Suomessa huipulle pääseet ovat usein poikkeustapauksia. Jos ajatellaan vaikka Matssonia, Ruusuvuorta ja Kortetta. Kaikilla todella poikkeuksellinen ja toisistaan poikkeava polku. Nämä ovat ilman muuta mahtavia asioita, eikä niiden täydy poistua missään tapauksessa. Mutta soisin, että rinnalle tulisi enemmän tällaisia Ida Hulkon tapaisia tarinoita, joissa monilaji harjoittelija, paljon liikkunut harrasteuimari, innostuu uimisesta tosissaan vasta 13 vuotiaana, ja 23 vuotiaana voittaa em-hopeaa. Ja koko ajan menty ilon kautta.

 

[Pipolätkä]

Tämä ero näkyy sitten siinä, kuinka monta yrittäjää huipulle on. Tämä väite on mutu, eli en ole löytänyt mitään lukuja tästä, mutta väittäisin että Norjassa ammattilaisuuteen tähtääviä urheilijoita on monin kertaisesti Suomeen verrattuna. Ja syy on vahvasti se, että sinne mahdollisuudet omaavia on moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Ajattelemme usein että syynä on raha, ja varmasti sekin on myös iso syy.

Suomessa ongelmana on myös se, että jos et pääse/jää inttiin töihin niin täysiammattilaisuus monessa lajissa on täysin utopistinen ajatus. Meillä ei ole mitään valtiollisia urheilijaohjelmia, jossa urheilijalle annettaisiin palkka, koulutus ja eläke vaan jokaisen pitää itse kerätä rahansa. On aika iso kynnys vain "heittäytyä" urheilu-uran armoille ja nähdä miten samaan aikaan omat kaverit käyvät AMK/yliopisto/joku muu, pääsevät töihin ja säännöllisille tuloille. Sitten huomata kolmikymppisenä kouluttamattomana miten siitä urasta saattoi jäädä käteen muutama kalevan kisojen mitali, Suomi-Ruotsi maaottelu ehkä jopa EM-kisa paikka.

 

[Charwin]

Suomessa ongelmana on myös se, että jos et pääse/jää inttiin töihin niin täysiammattilaisuus monessa lajissa on täysin utopistinen ajatus. Meillä ei ole mitään valtiollisia urheilijaohjelmia, jossa urheilijalle annettaisiin palkka, koulutus ja eläke vaan jokaisen pitää itse kerätä rahansa.

Tuo on ihan totta. Jos verrataan vaikka siihen Norjaan, niin uskomattoman yksin urheilijamme ovat. Itse kyllä koen, että harva katuu sitä että yritti huipulle ja käteen jäi vain tosiaan muistoja matkalta. Enemmän uskon niitä kaduttavan, jotka eivät ottaneet riskiä ja yrittäneet!

 

[Snakster]

Minä en ole kovin innostunut mistään valtion kustantamasta ammattilaisuudesta ja minusta nämä puolustuvoimienkin palkkalistoilla olevat ovat vähän kyseenalaisia tapauksia, eikä missään muussa putiikissa tällainen olisi mahdollista.

Sen sijaan osa-aikatyö eräänlaisena sponsoroinnin muotona voisi olla aika hyvä malli. Arttu Vattulainenhan aloitteli taannoin puualan yrityksessä vissiin ihan koulutustaan vastaavassa hommassa osa-aikaisena juuri sellaisella ajatuksella, että duuni mahdollistaa täyspäiväisen treeaamiseen, mutta vähän tulee fyrkkaakin, ja Sara Kuivisto on tehnyt duunia perheen omistamassa kahvilassa aina, kun treenaaminen on sen mahdollistanut. Näissä voisivat urheilijat olla itsekin aktiivisia ja monelle tällainen voisi olla ihan hyvä diili. Ja tekihän Janne Holmenkin väikkäriä Tukholmassa samalla kun treenasi tosissaan, ja joku rahoitus kai hänelläkin siihen silloin oli.

 

[Pipolätkä]

Sen sijaan osa-aikatyö eräänlaisena sponsoroinnin muotona voisi olla aika hyvä malli.

Eihän tuo ole mikään "malli" vaan nykyinen meininki hienommilla sanoilla. Siinä mennään edelleen sillä miten urheilija saa myytyä itseään ja firmojen ja omistajan hyväntahdon varassa. Eikä kaikilla ole mahdollista mennän perheen firmaan töihin. Pointtina siis, että ei tuo muuttaisi nykyistä menestystä mihinkään ja sitten on tyytyminen niihin muutamiin pronsseihin silloin tällöin.

 

[Hagi]

Jos esim tavoitteena on kestävyysjuoksussa päästä Euroopan huipulla, ei se tapahdu niin, että aamulla juostaan töihin ja iltapäivällä takaisin. Lepo, palautuminen ja lihashuolto jää vajaaksi. Tämä vain esimerkkinä, kun mainittiin Vattulainen. Sama on monessa muussa lajissa, ammattilainen pitää olla 100% ajasta, jos huipulle haluaa.

 

[Glove]

Lasten ja nuorten harjoittelusta puhuttaessa pitää muistaa, että liikunnalliset herkkyyskaudet ajoittuvat suurimmalta osin aikaan ennen murrosikää. Harjoittelun tulisi jo tässä vaiheessa olla laadukasta ja sen määrä riittävä. Edellä mainittiinkin 20 h/vko. Liikunnan kokonaismäärän tulee olla koko lapsuus- ja nuoruusajan riittävä ja harjoittelun laadun korkea, että saadaan ”tuotettua” aikuisten sarjoihin sellaisia urheilijoita, joilla on oikeasti mahdollisuus huipulle. Monta kertaa olen kuullut tilanteesta, että on huomattu aikuisvaiheen kynnyksellä jossakin fyysisessä ominaisuudessa semmoisia heikkouksia, että se rajoittaa maksimaalista suoritusta. Asioita ei siis ole tehty oikein riittävän varhaisesta vaiheesta alkaen.

Vaikka lapsuudessa harjoiteltaisiin paljon ja kovaa, ei se tarkoita sitä, että sen pitäisi olla naama irvessä hemmetin vakavasti ja tosissaan tehtyä hommaa. Se voi oikein hyvin olla mukavaa ja mielekästä ja siinä samassa tapahtuu paljon kehitystä. Toki siinä on kyse valmentajan ammattitaidosta, että osaa tehdä sen toiminnan mukavaksi ja mielekkääksi samalla kun se on myös kehittävää. Tässä on vaan se ongelma, että monesti lapsilla on ne kaikkein kokemattomimmat valmentajat, vaikka juuri heillä pitäisi olla osaavat valmentajat.

Jokaisesta urheiluseuraan tulevasta lapsesta pitäisi valmentaa ensin urheilija, sitten vasta esimerkiksi jääkiekkoilija. Kestävyyttä vaikka suunnistuksesta ja hiihdosta, nopeutta ja kimmoisuutta yleisurheilusta, voimaa painonnostosta ja kehon hallintaa telinevoimistelusta ja sitten se päälaji siihen päälle. Toki jos niissä päälajin reeneissä saadaan tämä kaikki samaan pakettiin niin antaa mennä, ei monilajisuus ole avainsana vaan monipuolisuus.

 

[Charwin]

Lasten ja nuorten harjoittelusta puhuttaessa pitää muistaa, että liikunnalliset herkkyyskaudet ajoittuvat suurimmalta osin aikaan ennen murrosikää.

Erinomainen huomio! Nämä herkkyyskaudet ovat toki yksilöllisiä, mutta niiden oikea-aikainen huomioiminen tuottaa suurta hyötyä murrosiässä ja siitä eteenpäin. Ja etenkin tuo erinomainen huomiosi, että ne ajoittuvat nimenomaan ennen murrosikää! Niitä voidaan harjoittaa monella tapaa, ei missään tapauksessa vaadi pelkästään hampaat irvessä puurtamista.

Jokaisesta urheiluseuraan tulevasta lapsesta pitäisi valmentaa ensin urheilija, sitten vasta esimerkiksi jääkiekkoilija. Kestävyyttä vaikka suunnistuksesta ja hiihdosta, nopeutta ja kimmoisuutta yleisurheilusta, voimaa painonnostosta ja kehon hallintaa telinevoimistelusta ja sitten se päälaji siihen päälle. Toki jos niissä päälajin reeneissä saadaan tämä kaikki samaan pakettiin niin antaa mennä, ei monilajisuus ole avainsana vaan monipuolisuus.

Juuri näin! Riitävän monipuolisuuden voi saada myös pihapeleistä ja leikeistä, kunhan sitäkin on riittävästi. Itse puhun nimenomaan tästä monilajisuudesta siitä syystä, että liian usein ilman toista lajia, liikuntamäärät jäävät liian alhaisiksi. Nuorten kohdalla kun aletaan puhumaan lajin valitsemisesta, liian usein käy niin että lopetetaan harrastus jonka treenimäärä on esim 4h /vko. Tilalle tulee yksi 1,5h lajitreeni. Tällöin en koe, että muutos kovinkaan usein on urheilijan etujen mukainen.