Kiitos Hagi tuosta Sievisen treeni slaidista, erittäin mielenkiintoinen!
Suomessa isoin ongelma on riittävästi liikkuneiden ja harjoitelleiden määrän vähyys täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Sen jälkeen alkaa huipulle pääsemisen näkökulmasta tärkeimmät vuodet, mutta mikäli sitä ennen ei olla tehty riittävästi, on huipulle pääsemisen matka usein liian pitkä.
On vaarallista lasten kohdalla keskittyä ainoastaan treenimäärään. Jos ajatellaan vaikka alle 10 v lasta, niin maailman kärkeen tähdätessä lajitreeniä pitäisi olla lajista riippuen n. 5-10h / vko. Tämä on kuitenkin vain maksimissaan puolet tarvittavasta liikuntamäärästä. Alle 10vuotiaiden pitäisi liikkua viikon aikana minimissään 20h / vko. Eli 3h / päivä, minimissään. Tästä kun jää joka päivä tunnin, niin ero 14 vuotiaana alkaa olla jo sellainen, että kiinni otettavaa voi olla liikaa. Alakoulusta eteenpäin painotus siirtyy enemmän lajitreenin puolelle, mutta edelleen kaikki liikunta tärkeää. Suomessa kuulee usein sanottavan, että 12 vuotiaan täytyy valita laji, ja siirtyä harjoittelemaan sitä täysipainoisesti. Norjassa tuetaan monilajisuutta vielä 16 vuotiaana.
Tämä ero näkyy sitten siinä, kuinka monta yrittäjää huipulle on. Tämä väite on mutu, eli en ole löytänyt mitään lukuja tästä, mutta väittäisin että Norjassa ammattilaisuuteen tähtääviä urheilijoita on monin kertaisesti Suomeen verrattuna. Ja syy on vahvasti se, että sinne mahdollisuudet omaavia on moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Ajattelemme usein että syynä on raha, ja varmasti sekin on myös iso syy.
Se miten siitä aikusuisuuden kyynnykseltä pääsee etenemään amattilaiseksi tai maailman huipulle, onkin sitten toinen tarina. Ja oikeastaan vielä oleellisempi. Mutta kun yhteiskunta tuottaa jatkuvasti ison määrän riittävästi liikunnasta innostuneita nuoria, aina sieltä jokunen lyöläpi. Ja todella laajalla lajivalikoimalla. Norja tuottaa nyt jatkuvasti huippuja myös lajeissa, joissa heillä ei ole samanlaista kulttuuria kuin lajin huipumaissa, kuten esim. tennis, Jalkapallo ja beachvolley.
Suomessa huipulle pääseet ovat usein poikkeustapauksia. Jos ajatellaan vaikka Matssonia, Ruusuvuorta ja Kortetta. Kaikilla todella poikkeuksellinen ja toisistaan poikkeava polku. Nämä ovat ilman muuta mahtavia asioita, eikä niiden täydy poistua missään tapauksessa. Mutta soisin, että rinnalle tulisi enemmän tällaisia Ida Hulkon tapaisia tarinoita, joissa monilaji harjoittelija, paljon liikkunut harrasteuimari, innostuu uimisesta tosissaan vasta 13 vuotiaana, ja 23 vuotiaana voittaa em-hopeaa. Ja koko ajan menty ilon kautta.