Kumpikohan miellyttää suomalaista keihäänheitosta pitävää penkkiurheilijaa enemmän: se, että suomlainen voittaa lajissa, joka ei ole kovin kansainvälinen vai se, että lajin kansainvälinen suosio kasvaa. Olen näiden kisojen aikana pohtinut, miten pienestä on ollut kiinni, että esimerkiksi Alankomaat olisi myös jääkiekkomaa. Saksakin voisi olla toisenlaisella historialla parempi jääkiekossa kuin mitä se tällä hetkellä on. Jääkiekosta pitävänä minä kokisin hienompana asiana sen, että lajin kansainvälinen suosio kasvaisi kuin se, että Suomi voittaa turnauksen, jossa on seitsemän samantasoista maata.
Minusta on hemmetin hienoa, että suomalaiset urheilijat innostuvat lajeista, joissa on vaikeaa päästä kansainväliselle huipulle, mitalista tai mestaruudesta puhumattakaan. Jos lajivalinta pitäisi tehdä tämän ketjun perusteella, ei suomalaisten kannattaisi alkaa harrasta kilpauintia, pikajuoksua, voimistelua, sulkapalloa tai pyöräilyä, koska menestystä olympiakisoissa ei näillä lajeilla ole tulossa. Pelkkä pääseminen kun on vain kisaturismia veronmaksajien rahoilla.