Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2021–2022

  • 597 194
  • 2 065

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kovin herkästi Binningtonia tuosta tuskin syrjäytetään, sillä onhan hän mestarimaalivahti ja siten iso pala seurahistoriaa. Kuitenkin juuri nyt kaikki indikaattorit huutavat Husson kohdalla vihreää ja Binningtonin kohdalla punaista. Toisaalta sitä ei meinaa aina muistaakaan, että silloin mestaruuskaudella noiden molempien pelatessa AHL:ssä se oli juuri Husso, joka nostettiin ensin ylös. Valitettava loukkaantuminen pilasi Husson sauman silloin ja Binnington pääsi pelaamaan sen sijaan ja loppu onkin yhtä tuhkimotarinaa. Olisi voinut mennä silloinkin toisin.

Ja loppukaneettina sanon, että toivon Hussolle pelkkää hyvää. Sympaattinen kaveri, jolla jalat tiukasti maassa ja tehnyt ihan valtavasti duunia urheilullisuuden eteen ja oikeasti kehittynyt kausi kaudelta. En sano etteikö Binnington olisi tehnyt duunia menestyksensä eteen ja on kelpo maalivahti itsekin, mutta samalla ihan helvetin ärsyttävä nilkki (ainakin kentällä niiden useiden tempaustensa perusteella). Näin ollen Hussolle on helppo toivoa menestystä ja samalla sitä, että syö tuon Binningtonin edestään.
Erinomainen viesti kaiken kaikkiaan ja ensimmäisestä kappaleesta ihan samaa mieltä. Salaa tässä toivonkin että Husso tekisi Bluesin kanssa vaikka jonkun 2x2,5 milj jatkon niin sitten nähtäisiin pidemmällä aikavälillä miten käy. Se on sitten Armstrongin ongelma luoda tilaa sille sopimukselle. Binnington ei nyt NTC:n takia lähde pariin vuoteen yhtään mihinkään. Jatkosopimus Hussolle olisi mielenkiintoinen myös siksi, että Binnington on tähän asti ollut hyvä tulemaan takaisin näistä pienistä aallonpohjista mutta kyllähän se on myönnettävä ettei tuota kevään 2019 jumalmoodia ole sen kevään jälkeen näkynyt. Voi toki kysyä kuinka usein sellainen hirmuvire sattuu kenellekään veskarille. Silti on selvää että Binningtonin on nostettava tasoaan.

Jälkimmäisestä kappaleesta sitten Husson osalta samaa mieltä. Vaikka onkin HIFK:n mies, olen aina arvostanut suuresti näitä pelaajia jotka jaksavat sinnikkäästi tehdä työtä farmissa ja määrätietoisesti puskea kohti niitä isoja valoja. Husso on toki vielä NHL-tasolla hyvin kokematon mutta juuri tuon sinnikkyyden takia en haluaisikaan hänestä luopua. Voi olla että palkkakaton takia ei vaan parempia vaihtoehtoja jää.

Mitä sitten tulee Binningtoniin, omat rakastavat ja muut vihaavat, eikös se näin mene? Minun mielestä on hienoa, että on pelaajia jotka kentällä uskaltavat olla myös persoonia. Ymmärrän toki että mies ärsyttää, kaveri pelaa tunteella, välillä menee yli ja jotkut tapaukset olisi voinut jättää tekemättä mutta kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään puupää joka taklaa muita päähän. Blues on tällä hetkellä kuitenkin "hard and heavy" joukkue ja sellaiselle tekee välillä hyvää että joku hieman herättää. Veikkaisin että aika v-mäinen vastustaja Blues tulee olemaan ensi keväällä, varsinkin jos yhdellä pakilla tuota vielä saadaan vahvistettua.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
@peterra En usko, että Laineen NHL-uran jatkosta kannattaa liikaa murehtia lyhyellä tähtäimellä. Joukkueet tietävät kyllä sen potentiaalin, mikä hänellä onnistuessaan on ja kakkosvarauksena saa paljon mahdollisuuksia varmastikin. Kaikenlaisia entisiä ykköskierroksen varauksia tuolla vieläkin pyörii, vaikka näytöt ovat heikkoja. Laineen tehot tällä hetkellä on 22 ottelussa 6+11=17. Ei mitenkään katastrofaaliset tehot, kun otetaan olosuhteet huomioon. Pistetahti on paljon parempi kuin viime kaudella (46 ottelua 12+12=24) ja itseasiassa Laineen PPG on joukkueen paras tällä hetkellä. Toki on myös pelannut vähemmän kuin monet muut joukkueessaan.

En haluaisi syyttää joukkuetta, mutta onhan tuo Columbus vähän semmoinen keskiverto joukkue ollut jo jonkin aikaa. Toivoa sopii, että ne nuoret sentterilupaukset lyövät itsensä läpi ja pääsevät auttamaan joukkuetta. Tämänpäivän NHL:ssä senttereillä on vaan niin iso merkitys ja Columbuksesta ei vaan löydy kovin hyviä senttereitä, mikä näkyy joukkueen menestymisessä. Laineenkin olisi toki hyvä monipuolistaa peliään ettei olisi niin riippuvainen ketjukavereistaan ollakseen tehokas. Tietää varmaan sen itsekin. Jokin siinä vaan on ettei ole tapahtunut.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Laineen ongelma ei ole kehnot ketjukaverit vaan ikävät vastustajat. Ne perhanat eivät anna Paten vetää häiritsemättä niitä onetimereitä sieltä kaarelta, tai muualtakaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En Lainetta hankkisi keskuspalaseksi joukkueeseen joka pyrkii mestaruuteen, mutta Kessel tyylinen palanen voisi hyvin olla. Eli hyvää syvyyttä ja uusi ulottuvuus ylivoimalle.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En Lainetta hankkisi keskuspalaseksi joukkueeseen joka pyrkii mestaruuteen, mutta Kessel tyylinen palanen voisi hyvin olla. Eli hyvää syvyyttä ja uusi ulottuvuus ylivoimalle.

Näin itsekin näkisin. Toki se täytyy sanoa, että Kessel oli selvästi kiekkovarmempi pelaaja kuin Laine. Tuossa Laineella on vielä paljon kehitettävää.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hussosta samaa mieltä ja kehuttua on jo tullutkin täällä, vielä kanssa nosto tuosta AHL-polun käymisestä läpi pitkän kaavan mukaan kärsivällisyyden ja työn kautta.

Siitä tulee kuitenkin jo kesällä 6 vuotta, kun päätti kautensa HIFK:ssa liigan parhaana veskarina ja lähti Bluesin leipiin, tie farmiliigassa on ollut pitkä ja siinä on isommat liksat eurokaukaloissa jätetty syrjään ettei ole palattu rapakon tälle puolen vaan sitkeästi painettu eteenpäin AHL-liksalla silmät ja tavoitteet lukittuna tonttiin ja rooliin Bluesin veskarina.

Hienoa, että oma poika ja Calle Branderin kiekkokoulun kasvatti on nyt tässä pisteessä ja tilanteessa, aivan mahtavaa.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Thomsonilta hieno syöttö Ottawan avausmaaliin juuri äsken. Todella rauhallinen ja varma puolustaja aina kun olen nähnyt. Uskon, että hänestä saadaan vielä kunnon top 4 -pakki.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Laineen ongelma ei ole kehnot ketjukaverit vaan ikävät vastustajat. Ne perhanat eivät anna Paten vetää häiritsemättä niitä onetimereitä sieltä kaarelta, tai muualtakaan.
Katsoin Viaplayn jutun Ovetchkinista. Siitä tuli mieleen Laineen ongelma, joka mielestäni tulee sieltä junnu-uran peruina. Viaplaylla kehuivat Ovetchinin peli-ilmettä, kuinka aina juhlii maaleja ja tavallaan luo joukkueelle positiivista henkeä. Puljullahan on tuo sama. No, mites sitten Pate.

Ehkä kolme viimeistä kautta on tuntunut siltä että koko muun joukkueen täytyy tsempata Patea, että pelihuumori säilyy. Wheelerhän tuota jopa katui treidin jälkeen. Siis sitä, ettei tukenut nuorta pelaajaa tarpeeksi. Ja sitten kun se huumori katoaa, niin se näkyy viimeiselle penkkiriville asti. Ei kovin ammattimaista.

Junioriuran lopussa hänellä oli henkinen valmentaja, jonka tehtävänä oli tuo tsemppaaminen. Tai kai niiden ahdistavien tekijöiden poissulkeminen, oppiminen käsittelemään niitä. Se toi kahdelle kaudelle hienoa menestystä, mutta nyt viimeisen kaksi ja puoli kautta pelihuumori on tuntunut olevan hiuskarvan varassa. Tyyliin yksikin vastoinkäyminen kääntää pelaamisen negatiiviseksi.

Ukolla on huipputaitoa, hyvä pelikäsitys, kokoa, jonkin verran voimaa ja NHL:n kahden kärjessä oleva laukaus. Nyt hänen pitäisi löytää itsestään, miksi peliä pelaa. Jos ne syyt on ulkoisia (tyyliin tehopisteet), niin sitten voi yhtä hyvin siirtyä SM-liigaan. Jos syy on peli itsessään, niin sitten kannattaisi alkaa nauttimaan hetkistä, niin saattaa alkaa lötökin löytää taas tiensä pussiin.
 
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Thomsonilta hieno syöttö Ottawan avausmaaliin juuri äsken. Todella rauhallinen ja varma puolustaja aina kun olen nähnyt. Uskon, että hänestä saadaan vielä kunnon top 4 -pakki.
Täytyy kompata tässä täysin että ne pelit mitä oon nähny Thomsonin pelaavan Ottawan paidassa niin ollut ihan kärkipakkeja ja onhan kaikki ainekset olemassa! Moderni isokokonen puolustaja jolla erittäin hyvä liike ja pelinlukutaito
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
.

En haluaisi syyttää joukkuetta, mutta onhan tuo Columbus vähän semmoinen keskiverto joukkue ollut jo jonkin aikaa.
Laineen maaliodottama koko joukkueen huonoin vakiokokoonpanon pelaajista, edellinen yv-maali lähestyy 1v. syntymäpäiviä. Voisiko Lainettakin kohta alkaa käsitellä otteidensa perusteella potentiaalinsa sijaan?

Columbus on huono, Patrik Laine on todella huono.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Muutama sana useammasta suomalaisesta. Eetu Luostarinen on pelannut vahvaa kautta, mutta nyt on mennyt seitsemän peliä kiikareilla. Toivottavasti saa putken poikki mahdollisimman nopeasti, ettei käy kuten viime kaudella, jolloin meni 23 peliä.

Jos saa vastuuta, mutta on tehoton, niin ennen pitkää ajautuu kokoonpanon ulkopuolelle. Kakolla vähän sama haaste, vaikka hänen asema joukkueen hierarkiassa on korkeampi. Onko Donskoi loukkaantuneena, vai juurikin etsimässä tehojaan?

Nuorilla pakeilla haasteita. Välimäellä vasta n. 20 peliä tälle kaudelle. Kehittyäkseen ja löytääkseen tarvittavan rutiinin hän erityisesti tarvitsisi kuormitusta. Sama Juolevilla ja sitten Niku näyttää mallia, miten käy, kun katsot kaksi kautta sivusta juuri tuossa ikävaiheessa ja sitten et enää olekaan nuori lupaus. Hatakallakin vain n. 20 peliä. Jännästi samaan aikaan Thomsonille löydetty kuitenkin 30 peliä ja peli hienossa nosteessa.

Tuo Thomson on hyvä esimerkki "henkimaailman hommista". Pelasi kaksi kautta liigaa ja oli odotuksiin nähden pettymys niin liigassa kuin U20-maajoukkueessa. Vaikka oli erittäin hyvin liikkuva puolustaja kovalla laukauksella, niin peli oli arkaa ja pelokasta, mikä johti usein virheisiin. Pahimmillaan jatkuvasti. Nyt sitten taas päinvastoin ja hän saa vahvuutensa esiin. Ihme hommia.
 

DavyJones

Jäsen
Suosikkijoukkue
John Vanbiesbrouck
Ei Luostarinen tuolta ihan heti katsomoon ole putoamassa, vaikka tehoja ei olekaan. Ja nekin palaavat oletettavasti Hörnqvistin mukana neloseen. Mutta Luostarinen pelaa hyvällä tasolla illasta toiseen ja on tärkeä lenkki mm. alivoimassa. Toki Acciarin paluu tuo lepoa varmaan jossain vaiheessa, mutta aika kovalle tasolle hän saa suoraan palata, jotta Luostarisen tuolta syrjäyttäisi.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
0+5 vasta Janin pojalla. Kyllä on Florida ihan ylikylän jengi. Hattulainekin nostaa päätään.
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Just meinasin tulla kirjoittamaan, että Lundell vetää ihan lammikkona, mutta tarkistuslaskenta kertoi, että vetää ihan lunkkana. Wau!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Nick Neim

Jäsen
Lundellista tosiaan vasta neljäs suomalaispelaaja runkosarjassa Kurrin, Selänteen ja Barkovin lisäksi, joka on yhdessä ottelussa saalistanut 5 syöttöpistettä. Ja aikaa toki on vielä paljon nappaa ykköspaikka vaikka kokonaan itselleen sillä kuudennella syötöllä.
 
Viimeksi muokattu:

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Huikeeta. Lundellin tehotilastoon myös suht mairea +6!
 
Viimeksi muokattu:

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Siellä Lundell ja Laine riehuu, eiköhän Pate vielä hoida hatun tällekin kaudelle.
En nyt paljon Paten mahdollista hattua hehkuttaisi. Jos matsi on 4 - 8 kahden erän jälkeen, niin on hieman naurettavaa hehkuttaa mitään tai ketään. Kun tuolla asenteella pelataan, niin pinnoja/ maaleja tekevät ne, ketä sattuu eniten huvittamaan..(vähän liioitellen) Jokainen ymmärtää, ettei 4 - 8 kahden erän jälkeen kerro "oikeasta jääkiekkomatsista" vaan pelleilystä. Coloradossa on jo merkkejä, että ovat alkaneet valmistamaan itteensä play-offseja varten pelaamalla vakavissaan viime matsit. ( arvostaneet puolustuspeliä )
 
Viimeksi muokattu:

Nick Neim

Jäsen
Lundellista tosiaan vasta neljäs suomalaispelaaja Kurrin, Selänteen ja Barkovin lisäksi, joka on yhdessä ottelussa saalistanut 5 syöttöpistettä. Ja aikaa toki on vielä paljon nappaa ykköspaikka vaikka kokonaan itselleen sillä kuudennella syötöllä.
Lundell siirtyi samalla myös jakamaan Panthersin seuraennätystä kaksistaan Barkovin kanssa, eli eniten syöttöjä (5 kpl) yhdessä ottelussa. Mason Marchmentista tuli vasta toinen Panthersien pelaaja koskaan, joka on saalistanut ottelussa 6 pistettä. Jokinen vuodelta 2007 oli ennen tätä iltaa listan ainoa nimi.

 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
En nyt paljon Paten mahdollista hattua hehkuttaisi. Jos matsi on 4 - 8 kahden erän jälkeen, niin on hieman naurettavaa hehkuttaa mitään tai ketään. Kun tuolla asenteella pelataan, niin pinnoja/ maaleja tekevät ne, ketä sattuu eniten huvittamaan..(vähän liioitellen) Jokainen ymmärtää, ettei 4 - 8 kahden erän jälkeen kerro "oikeasta jääkiekkomatsista" vaan pelleilystä. Coloradossa on jo merkkejä, että ovat alkaneet valmistamaan itteensä play-offseja varten pelaamalla vakavissaan viime matsit. ( arvostaneet puolustuspeliä )
Niin, peli oli siinä vaiheessa 4-5, mutta whatever. Minä luulin, että hattutemput lasketaan, vaikka maaleja tulisi ottelussa enemmän kuin 4. Mutta turha varmaan argumentoida henkilöä vastaan, joka tietää mikä on oikea jääkiekko-ottelu ja mikä ei.

Voiko Lundellin 0+5 ja +6 lukua hehkuttaa vai meneekö samaisen ohipelin piikkiin?
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Niin, peli oli siinä vaiheessa 4-5, mutta whatever. Minä luulin, että hattutemput lasketaan, vaikka maaleja tulisi ottelussa enemmän kuin 4. Mutta turha varmaan argumentoida henkilöä vastaan, joka tietää mikä on oikea jääkiekko-ottelu ja mikä ei.

Voiko Lundellin 0+5 ja +6 lukua hehkuttaa vai meneekö samaisen ohipelin piikkiin?
Hattutemput toki lasketaan ja Lundell sekä Laine ovat loistavia jääkiekkoilijoita. Sinä tiedät kuitenkin ihan yhtä hyvin kuin minäkin, että jos maailman parhaat pelaajat pelaavat edes puoliksi tosissaan, niin matsi ei ole 2 erän jälkeen 4 - 8. Maalin ja pisteiden teko on moninkertaisesti helpompaa pelleilypelissä kuin esim. pudotuspeleissä tai vakavasti otetuissa runkosarjamatseissa...Minusta tällaisen näkökannan esiintuominen on tärkeää, jos se jää hehkuttajilta huomioimatta..
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Laineelta maalien ulkopuolella kyllä taas todella heikko peli, useita helppoja kiekonmenetyksiä lepsun näköisesti. Hyvässä seurassa saa nyt pelata, Jenner ja Nyquist painavat hommia kuin viimeistä päivää.


Hieman hymähdytti, että Panthersin nelosessa viiletti selostajan mukaan Listorainen.
 
Hattutemput toki lasketaan ja Lundell sekä Laine ovat loistavia jääkiekkoilijoita. Sinä tiedät kuitenkin ihan yhtä hyvin kuin minäkin, että jos maailman parhaat pelaajat pelaavat edes puoliksi tosissaan, niin matsi ei ole 2 erän jälkeen 4 - 8. Maalin ja pisteiden teko on moninkertaisesti helpompaa pelleilypelissä kuin esim. pudotuspeleissä tai vakavasti otetuissa runkosarjamatseissa...Minusta tällaisen näkökannan esiintuominen on tärkeää, jos se jää hehkuttajilta huomioimatta..
No teeppäs sitten tilasto missä pistepörssi on "tosissaan pelattujen" otteluiden mukaan.
Mitkä pelit siihen kelpuutetaan, arvon mielipidekeisari?

Perinteinen NHL fanipoika ajattelutapa: suomalaisten tekemät pisteet on aina väärin tehtyjä ja vain sen takia että muut on ollut paskoja.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Lundellista tosiaan vasta neljäs suomalaispelaaja Kurrin, Selänteen ja Barkovin lisäksi, joka on yhdessä ottelussa saalistanut 5 syöttöpistettä. Ja aikaa toki on vielä paljon nappaa ykköspaikka vaikka kokonaan itselleen sillä kuudennella syötöllä.

Eikös aikoinaan eräs Leinosen Mikko nakutellut 6 syöttöä yhdessä pelissä...
 

Nick Neim

Jäsen
Eikös aikoinaan eräs Leinosen Mikko nakutellut 6 syöttöä yhdessä pelissä...
Juu, tuo tapahtui pudotuspeleissä 1982. Nuo pudotuspelien tilastot on perinteisesti eroteltu omiksi ennätyksiksi, mutta hyvä tarkennus sieltä.

E: Mikäli pudotuspelitkin huomioidaan niin myös Risto Siltanen nousee 5 syöttöpisteen suomalaisten listalle.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös