Lupailin aiemmin hiukan yhteenvetoa suomalaisten runkosarjoista, laitetaanpa se nyt vielä ennen kuin pudotuspelisarjat pyörähtävät käyntiin.
Kokonaisuutena kausi oli varsin positiivinen, mikä oli tietysti odotettavissakin, kun on paljon nuoria ja kehittyviä pelaajia kaukalossa. Yleisellä tasolla voisi sanoa, että kausi oli siinä mielessä ehkä hieman epätasainen, että useammalla pelaajalla oli suhteellisen pitkiäkin todella kuumia jaksoja, mutta vastaavasti samat pelaajat viettivät hiljaiseloa jossain vaiheessa kautta, joten lopulta kukaan ei yltänyt mihinkään älyttömän koviin tehoihin. Näitä pelaajia olivat esimerkiksi Ristolainen ja Koivu alkukaudesta, Jokinen keskivaiheilla ja Barkov ja Haula loppukaudesta. Barkovilla toisaalta ei varsinaisia huonoja jaksoja ollut, vaan lähinnä loukkaantumiset rikkoivat pistetehtailua.
Yhteensä suomalaiset tehoilivat 618 pistettä, mikä on komeat 134 pojoa viime kautta enemmän, ja korkein tulos sitten kauden 2010-2011 (726p). Suurempaankin saldoon olisi ollut saumoja, sillä varsinaisia selkeitä ylisuorittajia oli vähän, ja kohonneet pistemäärät olivat pääosin odotetun kehittymisen tulosta. Sen sijaan kokeneempi 80-lukulaisten kaarti esiintyi pisteiden valossa odotettua (ja esim. viime kautta) heikommin, eikä tätä muutosta voi monenkaan kohdalla vielä varsinaisen vanhenemisen piikkiin laittaa. Erityisesti Valtteri Filppula, Jori Lehterä ja tietysti Tuomo Ruutu jäivät varmasti pistetavoitteistaan, vaikkei viimeisimmältä nyt realistisest kovin merkittävää saldoa enää voi odottaakaan. Loukkaantumisia osuu tuollaiseen yli 20 hengen porukkaan tietysti aina, mutta siinä mielessä suomalaisten kausi oli varsin eheä, että pistekeskiarvoja tarkasteltaessa lähinnä vain Barkovin, Vatasen ja Komarovin saldot jäivät poissaolojen johdosta potentiaalistaan merkittävästi vajaiksi. Viime kauteen verrattuna palattiin useampaan 50 pisteen ylittäjään, ja Jokinen ylsi 60:kin. Erityisen suuri rooli kollektiivisen pistesaldo kasvattamisessa oli 30-40 pisteen väliin yltäneillä pelaajilla, joita oli viime kaudella vain kolme ja tällä kaudella peräti seitsemän. Piste-ennätyksiäkin laitettiin uusiksi oikein laajalla rintamalla, sillä peräti 13 suomalaista paransi ennätystään ja Jokipakkakin sivusi omaansa.
Maalivahtien osalta kausi oli auttamatta hieman alakuloinen. Joonas Korpisalo löi yllättävän vastuun myötä vahvasti läpi, mutta sarjan häntäpään joukkueen 1B-vahtia tuskin kovin tarkasti on vielä skoutattu. Koen, että Joonas mitataan paremmin vasta ensi kaudella, jos on ylipäätään vakituisesti veräjänsuulla. Supertähdet Rask ja Rinne esiintyivät ailahtelevasti, mutta mielestäni Raskin kausi oli näistä parempi, vaikka Bostonin kausi runkosarjaan päättyikin. Hän joutui kannattelemaan aika katastrofaalista pakistoa, ja niin ristiriitaiselta tällaisen kauden jälkeen kuin se kuulostaakin, osoitti minun kirjoissani olevansa ainakin suurinpiirtein sopimuksensa arvoinen. Rinne sen sijaan pelaa jälleen kelpo joukkueessa, mutta ei vain jostain syystä muuten onnistunut. Hänellä on suuri näytönpaikka pudotuspeleissä vielä edessä, sillä Rinteen keväiset otteet eivät ole aina aivan vakuuttaneet.
Dallas-kaksikko jakoi vastuun läpi kauden tasaisesti, ja heidän pudotuspeliketjunsa perusteellakaan ei ole kovin selvää, millä systeemillä lähtevät avaamaan kevättä. Tilastot eivät Dallasin hawai-kiekossa kovin kauniiksi muotoutuneet, ja varsinkin P-amerikkalaisessa mediassa veskariosastoa tunnutaan pitävän yhtenä Starsin kompastuskivistä. Näin suomalaisperspektiivistä miehet ”tuntevana” vaikea uskoa, että heihin homma kaatuu, mutta toisaalta yhtälailla selvää on, että kovin moneen lännen joukkueeseen Dallas ei maalivahdeilla myöskään etulyöntiasemaa ota. Muista vahdeista Calgaryn kaksikko pelasi epätasaisesti ja Raanta pääosin hyvin varsinkin keväällä.
Nostellaan seuraavaksi muutamia yksittäisiä nimiä, joista allekirjoittaneella on jotain fiksua sanottavaa.
Positiiviset
Aleksander Barkov pelasi monellakin mittarilla läpimurtokauden. Viime kaudella kokonaisvaltaisen pelaamisen ja haastavien minuuttien opettelu verotti pistetehtailua, mutta tällä kaudella niksit oli omaksuttu ja offensiivinen puoli oli erinomaisessa kunnossa. Pääsi myös nauttimaan pelaamisesta yhdessä liigan parhaista ketjuista, ja suomalaisten iloksi voidaan todeta, että Sashan rooli tuossa ketjussa taitaa olla kolmikon tärkein. Loukkaantumiset vaivasivat jälleen, ja nyt kun taso selkeästi tulee riittämään niin on helppo sanoa, että supertähtiuran suurin riskitekijä on loukkaantumisherkkyys. 21-vuotias pelaaja ei ole tainnut pelata vielä yhtäkään ehjää kautta, ja kärsityt vammat ovat luonteltaan helpohkosti uusiutuvia. Joka tapauksessa, jos sattuu pysymään ehjänä, niin ensi kaudella sopii odotella 70 pisteen ylitystä. Ja kun kyseessä on pelaaja, jonka arvosta vain osa mitataan pisteissä, tarkoittaisi tuollainen kausi nousemista maailman TOP10-sentterien joukkoon. Äärimmäisen mielenkiintoista nähdä nyt myös miehen ensiaskeleet pudotuspeliympäristössä.
Rasmus Ristolainen otti ehkä Barkoviakin suuremman harppauksen kohti huippua verrattuna edelliskauden tasoon, ja samalla sementoi ainakin tällä erää itsensä ikäryhmänsä suomalaiseksi ykköspakiksi ohi Vatasen ja Määtän. Siinä missä Sasha varasti otsikot keväällä, Rasse paistatteli valokeilassa läpi syksyn. Loppukaudesta otteet ainakin tilastojen valossa hieman hyytyivät, mutta toisaalta viestejä pelillisen tason laskusta ei ole kantautunut korviini. Ristolaisella on kesällä edessä uudet sopimusneuvottelut, on mielenkiintoista nähdä millä tavalla Sabres kultakimpalettaan arvostaa.
Jussi Jokinen pelailee vuodesta toiseen hämmentävän kovalla tasolla, ja tällä kaudella irtosi lopulta jopa Suomi-pörssin ykköstila. Medianäkyvyydessä mies jää nuorempien varjoon, ja eihän se pelityyli seksikkyydellään häikäise, mutta aika tehokas kahden suunnan älykkö JJ on. Juuri kukaan ei uskonut, että pistesaldot säilyvät saati nousevat Pittsburghin jälkeen, mutta Jussi on yksinkertaisesti todistanut kriitikkonsa vääriksi.
Joonas Donskoi ylitti ainakin omat odotukseni tällä kaudella selkeästi, ja hän hieman myöhäisherännäisenä tuo yllättävää ja erittäin tervetullutta laajuutta Suomen laiturikavalkadiin. Jostain syystä ajattelin, että Donskoi olisi juuri sitä pelaajatyyppiä, jolle sopeutuminen NHL-kaukaloihin tuottaisi merkittäviä vaikeuksia. Päinvastoin, pystyi pelaamaan läpi koko kauden varsin tasaisesti, mikä kertonee iän tuomasta kypsyydestä. 0,5ppg käsittääkseni aika vähäisellä ylivoima-ajalla on tulokaskaudella loistava suoritus. Pääsee korkkaamaan myös playoff-jäät heti avauskaudellaan.
Erik Haula nousi ryminällä NHL-kartalle toissa kaudella, mutta viime kausi oli suuri pettymys. Tämän kauden alku oli niin ikään vaikeaa, ja itse ehdin hieman luovuttaa jo hänen suhteensa, mutta Wildin valmentajanvaihdoksen jälkeen meno on ollut suorastaan sensaatiomaista. Äärimmäisen mielenkiintoista nähdä maistuuko treeni kesällä ja pystyykö vakiinnuttamaan itsensä n. 40 pisteen pelaajaksi.
Joonas Korpisalo todellakin vakuutti Columbuksen maalinsuulla, ja ensi kaudella onkin mielenkiintoista nähdä millaiseksi kilpailutilanne loukkaantumisten runteleman Bobrovskin ja nuoren Korpisalon välillä muodostuu. Ihan jo pelkästään palkkapussinsa ja statuksensa vuoksi Bob lähtee tuohon kisaan tietysti etulyöntiasemasta. Kuten aiemmin totesi, en itse vielä heittele hattuani ilmaan Korpisalon kunniaksi, sillä kovin usein nämä yhden tai puolen kauden maalivahtisensaatiot paljastuvat keskinkertaisiksi kun vastustajat oppivat heikkoutensa. Sinänsä uusien maalivahtitähtien löytyminen olisi Suomelle erittäin tärkeää, sillä Rask on jo kolmekymppinen. Olisi surkuhupaisaa, jos muutaman vuoden päästä esimerkiksi olympialaisissa kompastuskiveksi muodostuisi maalivahtiosasto kenttäpelaajien loistaessa. Toivotaan, että Korpisalo on yksi vastaus näihin haasteisiin.
Jatkuu...
