Mainos

Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

  • 575 481
  • 1 382

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaisten NHL-pörssit

Pelaajat (ottelut,maalit,syötöt,pisteet,+/-) (Suluissa hyvässä vireessä joko pisteiden tai tehotilaston mukaan pelanneiden tilastot)
Jokinen FLO 81 18+42=60 +22 (4 1+1=2 +3)
Barkov FLO 66 28+31=59 +14 (4 2+2=4 +4)
Koivu MIN 82 17+39=56 +6
Granlund Mi MIN 82 13+31=44 -12
Ristolainen BUF 82 9+32=41 -21
Vatanen ANA 71 9+29=38 +8
Komarov TOR 67 19+17=36 -12
Donskoi SJ 76 11+25=36 +4
Teräväinen CHI 78 13+22=35 -2
Haula MIN 76 14+20=34 +21
Lehterä STL 79 9+25=34 +12
Filppula TB 76 8+23=31 -6 (4 1+2=3 0)
Korpikoski EDM 71 10+12=22 -17
Määttä PIT 67 6+13=19 +27
Pakarinen EDM 63 5+8=13 -10 (2 0+2=2 0)
Pulkkinen DET 36 6+6=12 +2
Jokipakka DAL/CGY 58 2+10=12 +4
Granlund Ma CGY/VAN 47 6+4=10 -4
Salomäki NSH 61 5+5=10 -1
Armia WPG 43 4+6=10 +2
Kemppainen BOS 44 2+3=5 -6
Ruutu NJ 33 0+1=1 -7
Keränen MIN 1 0+0=0 -1
Hännikäinen CBJ 4 0+0=0 -2
Kapanen TOR 9 0+0=0 -3
Lindell DAL 4 0+0=0 -3
Lindbohm STL 10 0+0=0 -4
Rantanen COL 9 0+0=0 -7

Maalivahdit (ottelut, voitot, PMK, Torjunta %)
Korpisalo CBJ 31 16 2,60 92,0
Raanta NYR 25 11 2,76 91,9
Rask BOS 64 31 2,56 91,5
Rämö CGY 37 17 2,63 90,9
Rinne NAS 66 34 2,48 90,8 (2 voittoa)
Lehtonen DAL 43 25 2,76 90,6
Niemi DAL 48 25 2,56 90,5
Ortio CGY 22 7 2,76 90,2
Gibson NYI 4 1 3,40 88,2
Bäckström CGY 4 2 3,35 88,1
Saros NSH 1 0 3,10 87,0

Jussi Jokinen sitten tosiaan voitti suomalaisten pistepörssin, hieno homma. Huikeeta täl kaudel oli tosiaan se, että olikos se nyt 14 pelaajaa teki yhden kauden piste-ennätyksen, niin kuin joku täällä mainitsi. Bäckströmkin pääsi kyllä upeasti lopettamaan kenties NHL-uransa voitolla ja ykköstähtenä Minnesotassa.
 

Pausima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Wild
Granlundin sijoitus suomipörssissä on kyllä kauden aikaisiin kommentteihin peilattuna yllätys. Ei toki ole pelannut odotusten mukaan, mutta ei nyt neljänneksi paras suomalainen pisteillä mitattuna ole aivan surkea saavutus. Varsinkin kun suomalaiset ovat vaihteeksi oppineet pelaamaan jääkiekkoa.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Granlundin sijoitus suomipörssissä on kyllä kauden aikaisiin kommentteihin peilattuna yllätys. Ei toki ole pelannut odotusten mukaan, mutta ei nyt neljänneksi paras suomalainen pisteillä mitattuna ole aivan surkea saavutus. Varsinkin kun suomalaiset ovat vaihteeksi oppineet pelaamaan jääkiekkoa.
Pisteitä tärkeämpää on se että sai täyden kauden alle. Niin paljon luokkaantumisa jo sattunut uralla. Ehjä kesä alle ja ens kaudella 10-15 pistettä lisää niin hyvältä näyttää.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Pisteitä tärkeämpää on se että sai täyden kauden alle. Niin paljon luokkaantumisa jo sattunut uralla. Ehjä kesä alle ja ens kaudella 10-15 pistettä lisää niin hyvältä näyttää.
+/- tilasto vaan on aika surullinen. Koko joukkueen huonoin. Paras on Erik Haulalla joka on +21. Vaivaiset -33 eroa.
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Itselleni suurimmat pettymykset runkosarjassa olivat Filppula, Lehterä, Teräväinen ja Pulkkinen. Ainakin näin pisteiden valossa. Odotin myös Kemppaisen nappaavan vakipaikan kokoonpanosta. Lisäksi odotin kyllä parempia tilastoja näiltä aivan kärkimolareilta.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Itselleni suurimmat pettymykset runkosarjassa olivat Filppula, Lehterä, Teräväinen ja Pulkkinen. Ainakin näin pisteiden valossa. Odotin myös Kemppaisen nappaavan vakipaikan kokoonpanosta. Lisäksi odotin kyllä parempia tilastoja näiltä aivan kärkimolareilta.

Tämä näyttää olevan aika yleinen juttu, että Teuvolta odotettiin huomattavasti enemmän pisteitä. Itse ennustelin ja odotin ~40 pistettä ja siitä nyt ei massiivisesti jääty. Käytännössä tällä kaudella Teuvon ruutu Chicagossa oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen, jos asiaa katsotaan Teuvon tai puhtaasti pisteiden tekemisen näkökulmasta. Pelipaikka muuttui paljon enemmän kuin kenelläkään muulla pelaajalla koko joukkueessa ja vastuuta on tullut kaikissa mahdollisissa erikoistilanteissa. Teuvo pelasi kauden aikana molempia laitoja ja keskellä sekä kaikissa kentissä. Ylivoimallakin Teuvo on pelannut ainakin kahta jollei kolmea eri paikkaa (viivalla, neliön keskellä ja pelinpyörittäjänä). Pelipaikkojen, roolin jne. vaihtuessa Teuvolla on ollut vaikeuksia löytää tasaisuutta otteisiinsa etenkin hyökkäyssuuntaan ja tämä on mielestäni täysin luonnollistakin nuorelle hyökkääjälle, joka on joutunut vaihtamaan pelipaikkaa ja roolia kuin sukkia. Teuvo on joka tapauksessa vakiinnuttanut nyt paikkansa joukkueessa ja ennen kaikkea päässyt Quennevillen suosioon juuri monipuolisuutensa takia. Esimerkiksi Bowmanin tai Quennevillen haastatteluista on rivien välistä luettavissa, että Teuvo ei pahemmin naamaansa asiasta ole mutristellut, vaan ottanut jokaisen vaihdoksen kuin mies ja pyrkinyt onnistumaan siinä ruudussa, mikä kulloinkin hänelle on annettu. Ottaen huomioon edellä mainitun - ja sen, että on pelannut pääasiassa kolmoskentässä, ei mielestäni tuon ihmeellisempiä tehoja oikein ole voinut odottakaan. Siinä pieni puolustuspuhe Teuvon puolesta, vaikka monet ovat varmaankin sitä mieltä, että tuota kiistatonta lahjakkuutta etenkin viime finaalisarjan jälkeen olisi pitänyt pystyä ulosmittaamaan paremmin kuin mihin ensimmäisellä täydellä runkosarjakaudellaan pystyi.

Mielenkiinnosta kuulisin @Artturenos analyysiä aiheesta. Hän meistä ehkä tarkimmin juuri Teuvon otteita on seurannut ja odotukset pisteiden osalta olivat hänelläkin jossain aivan muualla kuin tuossa 35 pisteessä.
 

Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Nytkö täällä ruvetaan muiden palstalaisien tekstejä käyttämään lähteinä siitä kuka on pelannut hyvin ja kuka ei?

Nopealla tilastoskouttauksella Raannalla näkyy olleen kaudella 4 huonompaa peliä ja yksi peli jossa otettiin alussa vaihtoon 1 päästetyn maalin jälkeen. Noista heikommistakin peleistä lähes kaikki tulivat peräkkäin tuossa talven aikana. Sittemmin loppukausi ollut ainakin tilastojen valossa vakuuttavaa tekemistä, samoin kuin alkukausi. Kaverilla 18 starttia tällä kaudella ja tullut vaihdosta sisään 7 kertaa. Noissa peleissä vain 5 kertaa on vastustaja pystynyt tekemään yli 2 maalia. Torjuntaprosentti tältä kaudelta 91,9% ja GAA 2.24.

Vertailuksi tän kauden todennäköinen Vezina voittaja Holtby on pelannut kauden tilastoilla 92.2% ja GAA 2.20.

Jos siis Raanta on ollut koko kauden ailahtelevainen, eikä ole pelannut missään vaiheessa pidempää pätkää varmasti niin on ollut kyllä aivan helkkarin hyvä niissä onnistuneissa peleissä jotta on tilastoissa tollaisiin yltänyt.

Uskomattomia idiootteja tänne kirjoittaakin. Raantaa ei voi vertailla Holtbyn kanssa koska Holtby pelasi 66 ottelua.

Lundqvist ja Holtby olisivat omilla luvuillaan tilastoissa jos pelaisivat vain 25 ottelua kaudessa.

Eikai täällä kukaan ole väittänyt ettei Raannasta voisi tulla ykkösvahtia, 25 ottelun otanta on vain helvetin pieni eikä kerro maalivahdin todellista tasoa välttämättä. Eikä kukaan pestaa ykkösmaalivahdiksi kaveria jolla on noin vähän pelejä. Johonkin Flamesiin voisi päästä kilpailemaan ykköspaikasta.
 
Uskomattomia idiootteja tänne kirjoittaakin. Raantaa ei voi vertailla Holtbyn kanssa koska Holtby pelasi 66 ottelua.

Lundqvist ja Holtby olisivat omilla luvuillaan tilastoissa jos pelaisivat vain 25 ottelua kaudessa.

Eikai täällä kukaan ole väittänyt ettei Raannasta voisi tulla ykkösvahtia, 25 ottelun otanta on vain helvetin pieni eikä kerro maalivahdin todellista tasoa välttämättä. Eikä kukaan pestaa ykkösmaalivahdiksi kaveria jolla on noin vähän pelejä. Johonkin Flamesiin voisi päästä kilpailemaan ykköspaikasta.

Millä oletuksella noin pieni pelimäärä parantaisi noiden pelaajien torjuntaprosenttia tai päästettyjen keskiarvoa? Luulisi siinä lähinnä pelituntuman kärsivän. Kumpikaan ei joutunut kuitenkaan rehkimään mitään Brodeurin lukemia, joka saattaisi jo väsyttääkin.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Millä oletuksella noin pieni pelimäärä parantaisi noiden pelaajien torjuntaprosenttia tai päästettyjen keskiarvoa? Luulisi siinä lähinnä pelituntuman kärsivän. Kumpikaan ei joutunut kuitenkaan rehkimään mitään Brodeurin lukemia, joka saattaisi jo väsyttääkin.
Jokaiselle yli 50 ottelua pelaavalle maalivahdille tulee ottelumäärän ja kuormituksen vuoksi muutamia välipäiviä, jolloin sisään saattaa mennä pari helppoa ja torjuntatuntuma olla "ylikunnossa". Kakkoskassari saa valikoidut pelit ja on aina fyysisesti hyvässä ja virkeässä kondiksessa ennen pelejä. Brian Elliott ei jostakin kumman syystä pelaa tällä hetkellä 8 vuotta 64 miljoonaa -sopparilla, vaikka tilastot ovat viime vuosilta aivan loistavat.
 
Jokaiselle yli 50 ottelua pelaavalle maalivahdille tulee ottelumäärän ja kuormituksen vuoksi muutamia välipäiviä, jolloin sisään saattaa mennä pari helppoa ja torjuntatuntuma olla "ylikunnossa". Kakkoskassari saa valikoidut pelit ja on aina fyysisesti hyvässä ja virkeässä kondiksessa ennen pelejä. Brian Elliott ei jostakin kumman syystä pelaa tällä hetkellä 8 vuotta 64 miljoonaa -sopparilla, vaikka tilastot ovat viime vuosilta aivan loistavat.

Ja kakkosella pelintuntumassa usein puutteita, kun saa pelata liian vähän. On totta, että vastustajat ovat usein helpompia keskimäärin, mutta toisaalta ne ovat myös usein back-to-back toinen peli, jossa oma joukkue vähän raskaammalla jalalla. En vaan näe, miten tuossa on helpompi saada merkittävästi kovemmat statsit. Jos olisi, niin siellä olisi monet kakkoset liigan kärkipäässä noissa tilastoissa. Ei siellä niitä nyt liiaksi ole.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ja kakkosella pelintuntumassa usein puutteita, kun saa pelata liian vähän. On totta, että vastustajat ovat usein helpompia keskimäärin, mutta toisaalta ne ovat myös usein back-to-back toinen peli, jossa oma joukkue vähän raskaammalla jalalla. En vaan näe, miten tuossa on helpompi saada merkittävästi kovemmat statsit. Jos olisi, niin siellä olisi monet kakkoset liigan kärkipäässä noissa tilastoissa. Ei siellä niitä nyt liiaksi ole.
Et kuitenkaan varmaan kaavailisi ketään porukasta Elliott, Murray, Greiss, Neuvirth, Enroth, Berra 55-65 ottelua kaudessa pelaavaksi menestystä hakevan joukkueen ykkösmaalivahdiksi? Vaikka tilastot ovat aika mukavat.
 
Et kuitenkaan varmaan kaavailisi ketään porukasta Elliott, Murray, Greiss, Neuvirth, Enroth, Berra 55-65 ottelua kaudessa pelaavaksi menestystä hakevan joukkueen ykkösmaalivahdiksi? Vaikka tilastot ovat aika mukavat.

Mitä tekemistä tällä on mun kysymyksen kanssa? On se hienoa, miten niitä osataan vääntää, mihin tahansa muotoon, mutta vastaaminen on mahdotonta. Enkä mä nyt tiedä, ettenkö osaa noista näkisi jonkun joukkueista (en puhu mitään itsestäni) kaavailevankin. Elliot pelannutkin joskus noin paljon ja tälläkin kaudella yli 40 peliä. Greissilla tällä kaudella se 40 peliä. Tarkoittanet Murraylla Pittsburghin huippulupausta, jolta kyseiset lukemat eivät oikeastaan pitäisi yllättää ketään. Neuvirthilla on myös aikaisemmin ihan hyvä 48 pelin kausi.

Enroth ja Berra ovat oikeastaan ainoat, joita en osaa minkään seuran näkevän ykkösmaalivahteina. Mitään tekemistä asialla ei toki ole kysymykseni kanssa, mutta tulipahan vastattua. Ymmärtääkseni myös kaikki joukkueet pelaavat menestyksestä ja Isles lähtee noista yhdellä playoffeihin. Moni Flyers-faneista taitaa olla sitä mieltä, että pitäisi lähteä toisella noista. Elliotin näkeminen Bluesin maalilla playoffeissa ei pitäisi yllättää ketään.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Et kuitenkaan varmaan kaavailisi ketään porukasta Elliott, Murray, Greiss, Neuvirth, Enroth, Berra 55-65 ottelua kaudessa pelaavaksi menestystä hakevan joukkueen ykkösmaalivahdiksi? Vaikka tilastot ovat aika mukavat.

Ei sinänsä liity teidän keskustelun tai sun pointtiin, mutta täytyy silti mainita, että mielestäni ensimmäisiä NHL-pelejään pelaava 22-vuotias tulokasveska Murray ei kuulu tuohon listalle jo aiemmin mahdollisuutensa saaneiden ~30-vuotiaiden veskojen joukkoon. Hänellä on vielä ihan hyvät mahdollisuus olla aloittava maalivahti NHL:ssä - toisin kuin listan muilla maalivahdeilla, joille sitä on ehkä joskus aikoinaan kaavailtu, mutta ei vaan ole natsannut. Ja varsinkin ykkösveska kaavailuissa (paino tällä sanalla) Murrayn nimi on vahvasti edelleen mukana. Viime kaudella AHL:n paras maalivahti ja tulokas. Mutta. Tämä ei tosiaan sinänsä liity viestin olennaiseen pointtiin, josta olen kyllä samaa mieltä. Jatkakaa.
 

Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Mitä tekemistä tällä on mun kysymyksen kanssa? On se hienoa, miten niitä osataan vääntää, mihin tahansa muotoon, mutta vastaaminen on mahdotonta. Enkä mä nyt tiedä, ettenkö osaa noista näkisi jonkun joukkueista (en puhu mitään itsestäni) kaavailevankin. Elliot pelannutkin joskus noin paljon ja tälläkin kaudella yli 40 peliä. Greissilla tällä kaudella se 40 peliä. Tarkoittanet Murraylla Pittsburghin huippulupausta, jolta kyseiset lukemat eivät oikeastaan pitäisi yllättää ketään. Neuvirthilla on myös aikaisemmin ihan hyvä 48 pelin kausi.

Enroth ja Berra ovat oikeastaan ainoat, joita en osaa minkään seuran näkevän ykkösmaalivahteina. Mitään tekemistä asialla ei toki ole kysymykseni kanssa, mutta tulipahan vastattua. Ymmärtääkseni myös kaikki joukkueet pelaavat menestyksestä ja Isles lähtee noista yhdellä playoffeihin. Moni Flyers-faneista taitaa olla sitä mieltä, että pitäisi lähteä toisella noista. Elliotin näkeminen Bluesin maalilla playoffeissa ei pitäisi yllättää ketään.

Berran tilastothan ovat aivan vastaavat Raannan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Mitä tekemistä tällä on mun kysymyksen kanssa? .
Niin siis lähinnä tarkoituksena oli havainnollistaa sitä, että tiettyjen maalivahtien tilastot ovat selkeästi hyötyneet vähäisistä pelimääristä ja että valikoidut pelit ja riittävä lepo vaikuttaa enemmän kuin "ehkä hakusessa oleva pelituntuma". Artikuloin tämän vähän seikkaperäisesti, pahoittelut siitä.

Jos palataan Raantaan, niin kaveri olisi turhan iso riski kenelle tahansa toimitusjohtajalle tässä vaiheessa ilman kokenutta vastuunjakajaa. Rangersissa kun ei pelejä vain tule tarpeeksi.

Ei sinänsä liity teidän keskustelun tai sun pointtiin, mutta täytyy silti mainita, että mielestäni ensimmäisiä NHL-pelejään pelaava 22-vuotias tulokasveska Murray ei kuulu tuohon listalle jo aiemmin mahdollisuutensa saaneiden ~30-vuotiaiden veskojen joukkoon. Hänellä on vielä ihan hyvät mahdollisuus olla aloittava maalivahti NHL:ssä - toisin kuin listan muilla maalivahdeilla, joille sitä on ehkä joskus aikoinaan kaavailtu, mutta ei vaan ole natsannut. Ja varsinkin ykkösveska kaavailuissa (paino tällä sanalla) Murrayn nimi on vahvasti edelleen mukana. Viime kaudella AHL:n paras maalivahti ja tulokas. Mutta. Tämä ei tosiaan sinänsä liity viestin olennaiseen pointtiin, josta olen kyllä samaa mieltä. Jatkakaa.
Juu, tarkoitin lähinnä Murrayta juuri tällä hetkellä. Ehdottomasti kuitenkin potentiaalinen aloittaja ja vastuunkantaja tulevaisuudessa.
 
Niin siis lähinnä tarkoituksena oli havainnollistaa sitä, että tiettyjen maalivahtien tilastot ovat selkeästi hyötyneet vähäisistä pelimääristä ja että valikoidut pelit ja riittävä lepo vaikuttaa enemmän kuin "ehkä hakusessa oleva pelituntuma". Artikuloin tämän vähän seikkaperäisesti, pahoittelut siitä.

Jos palataan Raantaan, niin kaveri olisi turhan iso riski kenelle tahansa toimitusjohtajalle tässä vaiheessa ilman kokenutta vastuunjakajaa. Rangersissa kun ei pelejä vain tule tarpeeksi.

Kyllä, joillakin maalivahdeilla noin voi käydä, mutta monilla ei käy. 40 peliä, jonka osa noista pelannut, on myös pelituntuman osalta hieman eri asia kuin 20-25 peliä. Toki osa noista on pelannut käytännössä ykkösenä osan siitä ajasta. Kysymyshän kuului, että millä oletuksella Lundqvistin ja Holtbyn tilastot olisivat jotenkin ylivoimaiset vähentämällä pelejä. En puhunut mitään Raannasta. En nimittäin usko, että nuo tilastot tuosta merkittävästä paranisivat, jos ollenkaan.


Juu, tarkoitin lähinnä Murrayta juuri tällä hetkellä. Ehdottomasti kuitenkin potentiaalinen aloittaja ja vastuunkantaja tulevaisuudessa.

Murrayn kohdalle mun piti lisätä äskeiseen, ettei siihen päde myöskään pelituntuman puute. Sehän on pelannut koko kauden. Noilla nuorilla maalivahdeilla noin yleensä moni joukkue saattaisi tehdä kokeiluja enemmänkin (Anaheim mennyt esimerkiksi Gibsonilla), jos siitä ei olisi yleisesti niin huonoja kokemuksia.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kyllä, joillakin maalivahdeilla noin voi käydä, mutta monilla ei käy. 40 peliä, jonka osa noista pelannut, on myös pelituntuman osalta hieman eri asia kuin 20-25 peliä. Toki osa noista on pelannut käytännössä ykkösenä osan siitä ajasta. Kysymyshän kuului, että millä oletuksella Lundqvistin ja Holtbyn tilastot olisivat jotenkin ylivoimaiset vähentämällä pelejä. En puhunut mitään Raannasta. En nimittäin usko, että nuo tilastot tuosta merkittävästä paranisivat, jos ollenkaan.
Kyllä, vaikutusta ei välttämättä tulisi olennaisesti ja asialla on sinänsä turha spekuloida, kun kaverit eivät tule maagisesti päätymään kakkosveskareiksi lähivuosina. Rangersin, Bluesin ja Los Angelesin kaltaisissa menestyvissä ja (useimmiten) hyvin puolustavissa joukkueissa oikeat pelit saattavat nostaa kakkosmolarin parhaimmillaan 93,5-94% -luokkaan, mutta ei tietenkään automaattisesti. Yleisesti voitaneen kuitenkin sanoa, että maltillisella tai pienellä pelimäärällä on enemmän positiivista kuin negatiivista vaikutusta tilastoihin, jos kyseessä on ns. "hyvä joukkue".
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mielenkiinnosta kuulisin @Artturenos analyysiä aiheesta. Hän meistä ehkä tarkimmin juuri Teuvon otteita on seurannut ja odotukset pisteiden osalta olivat hänelläkin jossain aivan muualla kuin tuossa 35 pisteessä.

Sinäpä sen jo tuossa sanoit. Teräväisen pisteet tosiaan jäivät ainakin alekirjoittaneelle pettymykseksi, toisaalta taas vastuu puolustus pelaamisen suhteen oli yllättävän suurta, ja näillä asioilla on jonkilainen yhteys.

Teräväisen uran kehitys muistuttaa hieman Barkovin vastaavaa, toki Teuvo on aina tullut pari vuotta jäljessä jo kokonsa ja fyysisten ominaisuuksien puolesta. Aivan erilaiseiset pelaajat fyysisesti mutta vahvuudet peliluvussa ja pelaaminen on koko kentän mitalla on kummallakin iso vahvuus. Barkovin kanssa myös tuskailtiin viime kaudella kun hänet laitettiin puolustavampaan rooliin, että mikä on kun ei tulosta tule odotettuun tahtiin, ja hieman samaa tapahtui nyt tällä kadella Teuvon kanssa. Toki Chicagossa on aika hyvin tie tukossa myöskin suurempaan offensiiviseen rooliin, ja Teräväiseltä puuttuu tietty ominaisuus mitä Barkovilla on eli koko, joka vaikeuttaa huomattavasti isomman roolin nappaamista, joten ihan yhtä massiivisia kehitys askeleita ei kannata odottaa mitä Barkov on tällä kaudella peliinsä offensiivisesti ottanut. Kuitenkin tässä on tulevaisuuteen Suomella kaksi sentteriä, jotka tulevat hallitsemaan pelin kummassakin päädyssä kenttää. Ennustukseni menee Barkov tulee olemaan se kaveri, jonka voi laittaa ketä vastaan tahansa ja hän voittaa vastujansa, ja Teräväinen fyysisesti rajoittuneempana tulee säestämään kakkosviulua senttereistä, jonka vahvuudet taas tulevat erikoistilanteissa enemmän esiin.
 
Viimeksi muokattu:

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Uskomattomia idiootteja tänne kirjoittaakin. Raantaa ei voi vertailla Holtbyn kanssa koska Holtby pelasi 66 ottelua.

Lundqvist ja Holtby olisivat omilla luvuillaan tilastoissa jos pelaisivat vain 25 ottelua kaudessa.

Eikai täällä kukaan ole väittänyt ettei Raannasta voisi tulla ykkösvahtia, 25 ottelun otanta on vain helvetin pieni eikä kerro maalivahdin todellista tasoa välttämättä. Eikä kukaan pestaa ykkösmaalivahdiksi kaveria jolla on noin vähän pelejä. Johonkin Flamesiin voisi päästä kilpailemaan ykköspaikasta.

Käyppä läpi noita tämän hetken maalivahteja ja katso kuinka paljon pelejä niillä on ollut alla, ennen kuin ykkösveskan paikka on avautunut. Ihan vinkkinä, ei yleensä juuri hirveästi sen enempää kuin Raannallakaan on nyt. Ja itse kyllä lähtisin siitä odotuksesta, että mitä enemmän pelaa sitä tasaisempi on myös pelivire. Jos pelaa silloin tällöin pelin sieltä ja täältä niin vire voi olla ihan mitä vaan. Vertaa sitten vaikka Raannan koko uran tilastoja vastaaviin. Ei tuo minkään tilaston valossa jää noista ykkösveskoista juurikaan.

Niin ja mitä tulee noihin pelimääriin, niin Holtbyn kohdalla tilastot on vain parantuneet kun on saanut pelata enemmän pelejä kaudessa. Ei toi ainakaan aikaisempina vuosina ole ollut millään omilla lukemillaan vaikka on pelannut vain 7-48 peliä kaudessa. Lundqvistilta ei tuollaisia kausia löydykkään, joten paha mennä sanomaan minkälaisilla lukemilla Lundqvist olisi pienemmillä pelimäärillä.

Jos muuten täytyy aloittaa viesti vittuilemalla, niin taitaa kertoa enemmän sun älykkyydestä kuin mun.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Jos palataan Raantaan, niin kaveri olisi turhan iso riski kenelle tahansa toimitusjohtajalle tässä vaiheessa ilman kokenutta vastuunjakajaa. Rangersissa kun ei pelejä vain tule tarpeeksi.
Edmonttoniin? Siellä tunnutaan maksavan keskinkertaisista kakkosmaalivahdeista hyvistä joukkueista.
 

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Sinäpä sen jo tuossa sanoit. Teräväisen pisteet tosiaan jäivät ainakin alekirjoittaneelle pettymykseksi, toisaalta taas vastuu puolustus pelaamisen suhteen oli yllättävän suurta, ja näillä asioilla on jonkilainen yhteys.

Teräväisen uran kehitys muistuttaa hieman Barkovin vastaavaa, toki Teuvo on aina tullut pari vuotta jäljessä jo kokonsa ja fyysisten ominaisuuksien puolesta. Aivan erilaiseiset pelaajat fyysisesti mutta vahvuudet peliluvussa ja pelaaminen on koko kentän mitalla on kummallakin iso vahvuus. Barkovin kanssa myös tuskailtiin viime kaudella kun hänet laitettiin puolustavampaan rooliin, että mikä on kun ei tulosta tule odotettuun tahtiin, ja hieman samaa tapahtui nyt tällä kadella Teuvon kanssa. Toki Chicagossa on aika hyvin tie tukossa myöskin suurempaan offensiiviseen rooliin, ja Teräväiseltä puuttuu tietty ominaisuus mitä Barkovilla on eli koko, joka vaikeuttaa huomattavasti isomman roolin nappaamista, joten ihan yhtä massiivisia kehitys askeleita ei kannata odottaa mitä Barkov on tällä kaudella peliinsä offensiivisesti ottanut. Kuitenkin tässä on tulevaisuuteen Suomella kaksi sentteriä, jotka tulevat hallitsemaan pelin kummassakin päädyssä kenttää. Ennustukseni menee Barkov tulee olemaan se kaveri, jonka voi laittaa ketä vastaan tahansa ja hän voittaa vastujansa, ja Teräväinen fyysisesti rajoittuneempana tulee säestämään kakkosviulua senttereistä, jonka vahvuudet taas tulevat erikoistilanteissa enemmän esiin.

Aika hyvä analyysi ja voin ainakin itse allekirjoittaa näkemyksen paikkansapitävyyden. Teuvo on ollut koko kauden mittapuulla oikein hyvä ja tärkeä osa Chicagon rosteria ja saanut Q:lta paljon vastuuta pelien loppuminuuteilla kuin myös alivoimallakin. Kertoo siitä, että kaverilla on hyvä pelikäsitys ja osaa käyttää mailaa oikein kun pystyy tuommoisena aika heppoisena mikkihiirenä pelaamaan Chicagon tasoisessa jengissä puolustavassa roolissa. Uskon että Suomen maajoukkueissa vastuuta on tarjolla vielä enemmän ja Teräväinen tulee olemaan tärkeä palanen myös Suomen joukkueita.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Lupailin aiemmin hiukan yhteenvetoa suomalaisten runkosarjoista, laitetaanpa se nyt vielä ennen kuin pudotuspelisarjat pyörähtävät käyntiin.

Kokonaisuutena kausi oli varsin positiivinen, mikä oli tietysti odotettavissakin, kun on paljon nuoria ja kehittyviä pelaajia kaukalossa. Yleisellä tasolla voisi sanoa, että kausi oli siinä mielessä ehkä hieman epätasainen, että useammalla pelaajalla oli suhteellisen pitkiäkin todella kuumia jaksoja, mutta vastaavasti samat pelaajat viettivät hiljaiseloa jossain vaiheessa kautta, joten lopulta kukaan ei yltänyt mihinkään älyttömän koviin tehoihin. Näitä pelaajia olivat esimerkiksi Ristolainen ja Koivu alkukaudesta, Jokinen keskivaiheilla ja Barkov ja Haula loppukaudesta. Barkovilla toisaalta ei varsinaisia huonoja jaksoja ollut, vaan lähinnä loukkaantumiset rikkoivat pistetehtailua.

Yhteensä suomalaiset tehoilivat 618 pistettä, mikä on komeat 134 pojoa viime kautta enemmän, ja korkein tulos sitten kauden 2010-2011 (726p). Suurempaankin saldoon olisi ollut saumoja, sillä varsinaisia selkeitä ylisuorittajia oli vähän, ja kohonneet pistemäärät olivat pääosin odotetun kehittymisen tulosta. Sen sijaan kokeneempi 80-lukulaisten kaarti esiintyi pisteiden valossa odotettua (ja esim. viime kautta) heikommin, eikä tätä muutosta voi monenkaan kohdalla vielä varsinaisen vanhenemisen piikkiin laittaa. Erityisesti Valtteri Filppula, Jori Lehterä ja tietysti Tuomo Ruutu jäivät varmasti pistetavoitteistaan, vaikkei viimeisimmältä nyt realistisest kovin merkittävää saldoa enää voi odottaakaan. Loukkaantumisia osuu tuollaiseen yli 20 hengen porukkaan tietysti aina, mutta siinä mielessä suomalaisten kausi oli varsin eheä, että pistekeskiarvoja tarkasteltaessa lähinnä vain Barkovin, Vatasen ja Komarovin saldot jäivät poissaolojen johdosta potentiaalistaan merkittävästi vajaiksi. Viime kauteen verrattuna palattiin useampaan 50 pisteen ylittäjään, ja Jokinen ylsi 60:kin. Erityisen suuri rooli kollektiivisen pistesaldo kasvattamisessa oli 30-40 pisteen väliin yltäneillä pelaajilla, joita oli viime kaudella vain kolme ja tällä kaudella peräti seitsemän. Piste-ennätyksiäkin laitettiin uusiksi oikein laajalla rintamalla, sillä peräti 13 suomalaista paransi ennätystään ja Jokipakkakin sivusi omaansa.

Maalivahtien osalta kausi oli auttamatta hieman alakuloinen. Joonas Korpisalo löi yllättävän vastuun myötä vahvasti läpi, mutta sarjan häntäpään joukkueen 1B-vahtia tuskin kovin tarkasti on vielä skoutattu. Koen, että Joonas mitataan paremmin vasta ensi kaudella, jos on ylipäätään vakituisesti veräjänsuulla. Supertähdet Rask ja Rinne esiintyivät ailahtelevasti, mutta mielestäni Raskin kausi oli näistä parempi, vaikka Bostonin kausi runkosarjaan päättyikin. Hän joutui kannattelemaan aika katastrofaalista pakistoa, ja niin ristiriitaiselta tällaisen kauden jälkeen kuin se kuulostaakin, osoitti minun kirjoissani olevansa ainakin suurinpiirtein sopimuksensa arvoinen. Rinne sen sijaan pelaa jälleen kelpo joukkueessa, mutta ei vain jostain syystä muuten onnistunut. Hänellä on suuri näytönpaikka pudotuspeleissä vielä edessä, sillä Rinteen keväiset otteet eivät ole aina aivan vakuuttaneet.

Dallas-kaksikko jakoi vastuun läpi kauden tasaisesti, ja heidän pudotuspeliketjunsa perusteellakaan ei ole kovin selvää, millä systeemillä lähtevät avaamaan kevättä. Tilastot eivät Dallasin hawai-kiekossa kovin kauniiksi muotoutuneet, ja varsinkin P-amerikkalaisessa mediassa veskariosastoa tunnutaan pitävän yhtenä Starsin kompastuskivistä. Näin suomalaisperspektiivistä miehet ”tuntevana” vaikea uskoa, että heihin homma kaatuu, mutta toisaalta yhtälailla selvää on, että kovin moneen lännen joukkueeseen Dallas ei maalivahdeilla myöskään etulyöntiasemaa ota. Muista vahdeista Calgaryn kaksikko pelasi epätasaisesti ja Raanta pääosin hyvin varsinkin keväällä.

Nostellaan seuraavaksi muutamia yksittäisiä nimiä, joista allekirjoittaneella on jotain fiksua sanottavaa.

Positiiviset

Aleksander Barkov pelasi monellakin mittarilla läpimurtokauden. Viime kaudella kokonaisvaltaisen pelaamisen ja haastavien minuuttien opettelu verotti pistetehtailua, mutta tällä kaudella niksit oli omaksuttu ja offensiivinen puoli oli erinomaisessa kunnossa. Pääsi myös nauttimaan pelaamisesta yhdessä liigan parhaista ketjuista, ja suomalaisten iloksi voidaan todeta, että Sashan rooli tuossa ketjussa taitaa olla kolmikon tärkein. Loukkaantumiset vaivasivat jälleen, ja nyt kun taso selkeästi tulee riittämään niin on helppo sanoa, että supertähtiuran suurin riskitekijä on loukkaantumisherkkyys. 21-vuotias pelaaja ei ole tainnut pelata vielä yhtäkään ehjää kautta, ja kärsityt vammat ovat luonteltaan helpohkosti uusiutuvia. Joka tapauksessa, jos sattuu pysymään ehjänä, niin ensi kaudella sopii odotella 70 pisteen ylitystä. Ja kun kyseessä on pelaaja, jonka arvosta vain osa mitataan pisteissä, tarkoittaisi tuollainen kausi nousemista maailman TOP10-sentterien joukkoon. Äärimmäisen mielenkiintoista nähdä nyt myös miehen ensiaskeleet pudotuspeliympäristössä.

Rasmus Ristolainen otti ehkä Barkoviakin suuremman harppauksen kohti huippua verrattuna edelliskauden tasoon, ja samalla sementoi ainakin tällä erää itsensä ikäryhmänsä suomalaiseksi ykköspakiksi ohi Vatasen ja Määtän. Siinä missä Sasha varasti otsikot keväällä, Rasse paistatteli valokeilassa läpi syksyn. Loppukaudesta otteet ainakin tilastojen valossa hieman hyytyivät, mutta toisaalta viestejä pelillisen tason laskusta ei ole kantautunut korviini. Ristolaisella on kesällä edessä uudet sopimusneuvottelut, on mielenkiintoista nähdä millä tavalla Sabres kultakimpalettaan arvostaa.

Jussi Jokinen pelailee vuodesta toiseen hämmentävän kovalla tasolla, ja tällä kaudella irtosi lopulta jopa Suomi-pörssin ykköstila. Medianäkyvyydessä mies jää nuorempien varjoon, ja eihän se pelityyli seksikkyydellään häikäise, mutta aika tehokas kahden suunnan älykkö JJ on. Juuri kukaan ei uskonut, että pistesaldot säilyvät saati nousevat Pittsburghin jälkeen, mutta Jussi on yksinkertaisesti todistanut kriitikkonsa vääriksi.

Joonas Donskoi ylitti ainakin omat odotukseni tällä kaudella selkeästi, ja hän hieman myöhäisherännäisenä tuo yllättävää ja erittäin tervetullutta laajuutta Suomen laiturikavalkadiin. Jostain syystä ajattelin, että Donskoi olisi juuri sitä pelaajatyyppiä, jolle sopeutuminen NHL-kaukaloihin tuottaisi merkittäviä vaikeuksia. Päinvastoin, pystyi pelaamaan läpi koko kauden varsin tasaisesti, mikä kertonee iän tuomasta kypsyydestä. 0,5ppg käsittääkseni aika vähäisellä ylivoima-ajalla on tulokaskaudella loistava suoritus. Pääsee korkkaamaan myös playoff-jäät heti avauskaudellaan.

Erik Haula nousi ryminällä NHL-kartalle toissa kaudella, mutta viime kausi oli suuri pettymys. Tämän kauden alku oli niin ikään vaikeaa, ja itse ehdin hieman luovuttaa jo hänen suhteensa, mutta Wildin valmentajanvaihdoksen jälkeen meno on ollut suorastaan sensaatiomaista. Äärimmäisen mielenkiintoista nähdä maistuuko treeni kesällä ja pystyykö vakiinnuttamaan itsensä n. 40 pisteen pelaajaksi.

Joonas Korpisalo todellakin vakuutti Columbuksen maalinsuulla, ja ensi kaudella onkin mielenkiintoista nähdä millaiseksi kilpailutilanne loukkaantumisten runteleman Bobrovskin ja nuoren Korpisalon välillä muodostuu. Ihan jo pelkästään palkkapussinsa ja statuksensa vuoksi Bob lähtee tuohon kisaan tietysti etulyöntiasemasta. Kuten aiemmin totesi, en itse vielä heittele hattuani ilmaan Korpisalon kunniaksi, sillä kovin usein nämä yhden tai puolen kauden maalivahtisensaatiot paljastuvat keskinkertaisiksi kun vastustajat oppivat heikkoutensa. Sinänsä uusien maalivahtitähtien löytyminen olisi Suomelle erittäin tärkeää, sillä Rask on jo kolmekymppinen. Olisi surkuhupaisaa, jos muutaman vuoden päästä esimerkiksi olympialaisissa kompastuskiveksi muodostuisi maalivahtiosasto kenttäpelaajien loistaessa. Toivotaan, että Korpisalo on yksi vastaus näihin haasteisiin.

Jatkuu...
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Jatkoa edelliseen...

Neutraalit

Mikko Koivu jatkoi nähdäkseni suurin piirtein omalla tasollaan. Syksy oli pisteiden valossa hyvä, ja hätyytteli jossain vaiheessa jopa Selke-ehdokkuutta, mutta kevään tullen rauhoittui hieman. Isoveljestään poiketen ei ole loistanut kevään peleissä, joten nyt on jälleen näytön paikka siellä. Edelleen Suomi-kiekon kiistattomia kärkinimiä, toivottavasti säilyttää tasonsa vielä kolmisen vuotta.

Mikael Granlundin kausi oli kaksitahoinen. Äärimmäisen tärkeää oli se, että hän pystyi vihdoin pelaamaan täyden runkosarjan, sillä tähän asti loukkaantumishistoria oli Barkovin tapaan turhan täyteläinen. Toisaalta pelimäärien kasvu ei näkynyt pistepussissa merkittävästi, vaikka ennätys lopulta rikkoutuikin. Alkaa vaikuttaa selvältä, että Granlundista ei NHL-tasolla ole piste-per-peli –tahtia hätyyttelemään, mutta n. 50 pisteen tahti ja ura sekä NHL-joukkueensa että maajoukkueen top6-roolissa ei ole huono sekään. On suurten otteluiden mies, ja toivottavasti nostaa tasoaan tänäkin keväänä pudotuspeleissä.

Sami Vatasen suhteen olin kahden vaiheilla, oliko hänen kautensa pettymys vai neutraali. Piste-ennätys syntyi, mutta minkäänlaista harppausta eteenpäin Vatanen ei kyennyt ottamaan. Sami olisi ihan mielenkiintoista nähdä jossain toisessa joukkueessa, sillä arvostus Anaheimissa ei aina tunnu olevan järin korkealla. Toivottavasti työnteko maittaa kesällä, sillä edelleen näen Samissa ominaisuuksien puolesta potentiaalia kolkuttelemaan hyökkäävien kärkipakkien kantapäitä, eli huippukaudella 50 pisteen tietämille.

Teuvo Teräväisestä täällä olikin jo keskustelua, ja joku nosti hyvin esiin pointin, että tämä saattoi olla Teuvolle samanlainen totuttelusesonki vaativaan rooliin kuin Barkovin viime kausi. Huikea pudotuspelikevät nosti odotukset monilla erittäin korkeiksi, mutta objektiivisin silmin tämä oli aika looginen askel eteenpäin uralla, joten en suostu miestä pettymykseksi nimeämään. Parhaimmillaan näyttää aivan maagiselta pelaajalta, enkä malta koskaan olla vertailematta häntä Granlundiin. Aika näyttää, pystyykö Teuvo siirtämään kiekollisen dominanssin NHL-kaukaloon Mikkeä paremmin vai huonommin. Luistelun puolesta edellytykset lienevät hieman paremmat.

Leo Komarovin alkukausi oli häikäisevä, mutta vuodenvaihteen jälkeen tehoja syntyi vain 4+7. Leksa kärsi loukkaantumisista, eikä hänen arvoaan mitata ensisijaisesti pisteillä, joten onnistujiinkin miehen voisi hyvällä syyllä lukea, mutta olkoon nyt tässä. Uskoisin, että Komarov oli Toronto-faneille yksi synkän kauden harvoista valopilkuista. Vähintään varakapteeniainesta tulevaisuudessa.

Pettymykset

Jori Lehterä ei pystynyt Bluesissa tällä kaudella ottamaan aivan samankaltaista vastuuta kuin viime kaudella. Pelejä kertyi enemmän, mutta pistesaldo tippui kymmenellä. Epätasaisuus vaivasi jo tulokaskaudella, mutta tällä kertaa niitä säkenöiviä hetkiä oli aika vähän. Jotenkin väritön runkosarja Jorilta, playoffseissa on tilaisuus parantaa.

Valtteri Filppula ehti jo kommentoidakin pettyneensä suorituksiinsa runkosarjassa. Valle on jälleen yksi niistä suomalaispelureista, jotka ovat joukkueelleen hyödyksi silloinkin kun pisteitä ei tule, mutta tuolla sopimuksella ja historialla 31 pistettä lähes täydellä kaudella on kovin heikosti.

Teemu Pulkkinen nousi Red Wings -miehistöön suurin odotuksin, sillä sensaatiomaisen maalivireen siirtäminen AHL:n puolelta NHL:n piti olla mahdollista. Täytyy ikäväkseni todeta, että Pulun suhteen olin skeptinen jo etukäteen, ja toisin kuin Donskoin kohdalla, taisin tällä kertaa olla oikeassa. Pulkkinen viettää kovin paljon aikaa pelin ulkopuolella, eikä pääse riittävästi maalintekotilanteisiin. Pistetahti oli kuitenkin loukkaantumiseen asti aivan hyvää, mutta toivuttuaan ei pystynyt valtaamaan vakipaikkaa takaisin koko kaudella. Hankalassa tilanteessa mies on, pelkään ettei NHL-tasolle vain riitä.

Markus Granlundia analysoin valitettavasti ihan tilastopohjalta, sillä highlightseja lukuun ottamatta näin hänen otteitaan todella vähän. Joutui treidatuksi kesken kauden ja uudessakin seurassa fanien hampaisiin, vaikka ymmärtääkseni otteet ovat olleet ihan kohtalaisia. Joka tapauksessa vain puolet peleistä kokoonpanossa ja pistesaldon puolittuminen viime kaudesta ei missään nimessä kuulunut suunnitelmiin. Mielenkiintoista nähdä MM-kisoissa missä hän menee verrattuna Euroopan sarjojen tähtiin.

Tuomo Ruudun taso on romahtanut täysin muutamassa vuodessa, ja hänen osaltaan homma alkaa NHL:n osalta olla varmaankin paketissa. Hieno pelaaja ja julkisuuskuvansa perusteella mahtava tyyppi, maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitalisti, mutta nyt ei vaan enää riitä. Kroppakin on varmaan siinä kunnossa, että en usko Tuomon suuntaavan enää Euroopan kentille.

Tällainen paketti tällä kertaa, eri mieltä saa olla ja täydentää jos joitain selkeitä onnistujia tai pettymyksiä jäi nimeämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös