Suomalaiset KHL:ssä kaudella 2013–2014

  • 159 398
  • 536

Fordél

Jäsen
Joskus voi olla hyvä miettiä mistä ne rahat oikeastaan tulevat ja kenen kustannuksella. Samaa mieltä toki siitä että yksittäisiä pelaajia ei pidä syyllistää siitä että pelaavat Venäjällä, itse en vain hyväksy näkemystä jonka mukaan raha pyhittäisi kaiken.

Tämä nyt on off topicia ja saa jäädä puolestani tähän.

Niin ja kenen kustannuksella tulee rahat vaikka NHL-seuroille? Onko siellä liikkuva sponssiraha esimerkiksi eettisesti täysin ok?

Eli mielestäni tämä perusteesi ei käännä puntaria mihinkään suuntaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No jos oikeasti haluat lähteä tätä asiaa politisoimaan niin voin sanoa, että on hemmetin paljon enemmän väärin pelata NHL:ssä kuin KHL:ssä.

Edellisessä viestissäni juuri totesin että tätä keskustelua on turha viedä politiikan puolelle ja vastauksesi lukeminen vain alleviivaa näkemystäni. On hienoa että jääkiekkoa pelataan eri liigoissa eri puolella maailmaa, sanotaanko vaikka näin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Edellisessä viestissäni juuri totesin että tätä keskustelua on turha viedä politiikan puolelle ja vastauksesi lukeminen vain alleviivaa näkemystäni. On hienoa että jääkiekkoa pelataan eri liigoissa eri puolella maailmaa, sanotaanko vaikka näin.
Nimitit Venäjää "nationalistiseksi diktatuuriksi" ja kuitenkin samassa viestissä sanoit, että keskustelua on turha viedä politiikan puolelle. Olisit siis jättänyt tuon "nationalistinen diktatuuri" heiton esittämättä, koska se on niin räikeä että vaatii vastinetta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Niin ja kenen kustannuksella tulee rahat vaikka NHL-seuroille? Onko siellä liikkuva sponssiraha esimerkiksi eettisesti täysin ok?

Aika iso ero on ainakin siinä, tuleeko raha yksityiseltä sektorilta vai joltakin kansalliselta yhtiöltä, joissakin tapauksissa suoraan valtiolta. En nyt kuitenkaan halua lähteä tässä mihinkään suureen eettiseen vertailuun, järjestelmät ovat erilaiset ja onhan Neuvostoliiton kansallislaulu joka tapauksessa aika kaunis kappale.
 

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Aika iso ero on ainakin siinä, tuleeko raha yksityiseltä sektorilta vai joltakin kansalliselta yhtiöltä, joissakin tapauksissa suoraan valtiolta. En nyt kuitenkaan halua lähteä tässä mihinkään suureen eettiseen vertailuun, järjestelmät ovat erilaiset ja onhan Neuvostoliiton kansallislaulu joka tapauksessa aika kaunis kappale.
Jenkeissäkään ei niitä "yksityisen sektorin korporaatioita" aina erota kongressin saati senaatinkaan jäsenistä.

Tässä on vähän sama, kuin vaadittaisiin jokaista suomalaista pelaajaa kieltäytymään ensi vuoden MM-kisoista, koska siellä pelaaminenhan tarkoittaa selkeästi sitä, että tukee Lukashenkon diktatuuria.
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
No jos oikeasti haluat lähteä tätä asiaa politisoimaan niin voin sanoa, että on hemmetin paljon enemmän väärin pelata NHL:ssä kuin KHL:ssä. Haukut Venäjää "nationalistiseksi diktatuuriksi" tajuamatta mistä edes puhut. Venäjä ei ole "nationalistinen diktatuuri" vaan monikansallinen federaatio, joka koostuu useasta kymmenestä autonomisesta tasavallasta ja itsehallinnollisesta alueesta, jossa on suurempi etninen diversifiteetti kuin yhdessäkään ns. länsimaassa. Miksi näin? No, länsimailla oli sellainen paha tapa että ne tuppasivat hävittämään alkuperäisasukkaat sieltä minne tunkeutuivat.

Venäjä nykyinen poliittinen järjestelmä on lähempänä demokratiaa kuin Yhdysvaltojen vastaava, joka muistuttaa lähinnä poliisivaltiota kidutusvankiloineen, kansalaisten salakuunteluineen ja vakoiluineen, hyökkäyssotineen ja Patriot Act -lainsäädäntöineen. Eikö Obaman hallinto jäänyt juuri kiinni siitä, että se salakuuntelee ja vakoilee omien kansalaistensa sähköposteja?

Joten jos nyt pitäisi valita joko Putinin tai Obaman hallinnon "tukeminen" niin ehdottomasti Putinin! Onhan tuo Putin valtiomiehenä ihan eri luokkaa kuin tämä meidän rauhannobelistimme.

Offtopic!!! Nyt on kyllä semmosta scheissea, että huhhuh! Paljon on TOJilla asiallista keskustelua jääkiekkoon liittyen, mutta politiikan ja Venäjän suhteen... huhhuh... Venäjä on nationalisimpia maita missä olen koskaan asunut tai käynyt. Jokainen meistä ja etenkin jokanen vähänki "etelänmaalasen" näkönen voi esimerkiks Voitonpäivän kokeilla kuinka suvaitsevaisia poliisi ja venäläiset ulkomaalaisia kohtaan ovat.
Diktatuurista puhuminen on oikeutettua. On venäläisten aliarvioimista puhua heidän tarvitsen vahvaa johtajaa. He "tarvitsevat" vahvan johtajan juuri niin kauan kuin Venäjällä korruption, vakoilun, äärinationalismin sekä yleisen aivopesun annetaan jatkua.

Suomalaisena on suht hyvä olla Venäjällä, mutta ottakaahan yhteyttä vaikka Suomen Moskovan suurlähetystöön ja kyselkää mitä mukavuuksia "etnisesti rikas" kansa on keksinyt aivan tavallisille suomalaisille. Tiedossani on kännisten örveltäjien sekoilujen lisäksi suomalaisten KOULULAISTEN täysin ilman syytä tapahtuneita pahoinpitelyitä, asuntomurtoja, (silloin) miliisin passin/puhelimen ryöstöjä, tavallisia poliisin rahankiskonta yrityksiä, rehellisten, humaanien arvojen levittämiseen pyrkivien järjestöjen ahdistelua ja vaikka minkälaisia "vakoilu"syytöksiä.

Venäjällä asuvat etnisesti muut kuin venäläiset ovat hyvin usein kakkosluokan kansalaisia. Heidän ei anneta itsenäistyä, koska "eivät kykenisi itsenäisinä valtioina toimimaan saamattomuuden, sotaisuuden ja barbaarisuuden vuoksi". Tämä kuultu entisen seurustelukumppanin isältä, joka palveli ainakin silloin upseerina Puna-armeijassa. Tytärkin osoittautu melko natsiks ja siihen sekin juttu sitten jäi. Täysin mielivaltaista touhua välillä.

Jos demokratia on jonkun mielestä sitä, että rahalla saa aivan mitä haluaa (Moskovassa jopa oman ajokaistan, jota eivät muut saa käyttää kuin sinisen valon autonsa katolle ostaneet. En enää muista hintaa) ja "vahvan johtajuuden" nimissä voi heittää vankilaan/teloittaa/hiljentää kaikki, jotka yrittävät horjuttaa vallassa olevien valtaa, niin ok. Sitten ei varmaan muuta ku kieli haltuun ja tuohon onnelaan kultaa vuolemaan ja nauttimaan kansainvälisestä ja demokraattisesta valtiosta.

Ai niin, "kansainvälisyydestä" tulikin mieleen muutama tapaus... Esim. "maailman keskus" Moskova on kansainvälinen lähinnä keskustassa. Toki vähemmistökansojen edustajiin (lue: kakkoskansalaisiin) törmää melko missä vaan, mutta muuten eurooppalaisiin, afrikkalaisiin ja amerikkalaisiin ei usein törmää "keskustaa" lukuun ottamatta. Ite asuin Moskovan rajan tuntumassa ja suomalaisena baariin mennessä ei seuraa tarvinnu kauaa odottaa - enkä nyt tarkota seksiseuraa. En edes muista montako kertaa olen seitin ohuista maksanut vain muutaman euron, kun ulkomaalaisena olen herättänyt paikallisten mielenkiinnon, joka usein on jatkunut venäläisen oluen ja vodkan "maistattamisella". Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa multa on lähinnä kyselty, et mistä päin miekkonen on.

Kerran olin Punasellatorilla kävelyllä ja olutta maistelemassa, kun huomasin afrikkalaiseksi oivaltamani herrasmiehen, jonka edessä oli jono ja ihmiset räpsivät kuvia, joissa olivat hänen kanssaan. Menin itekin jonoon ja vuoroni tullessa kyselin "Kuka olet ja mistä tulet? Lienetkö aivan tavallinen opiskelija, ja miksi nuo kummalliset venäläiset niin sinusta kiinnostuivat?". Vastaus: "olen neekeri". Mies oli Keniasta ja kerto, että "älä sinä valkoposkinen poika ikinä mene Zimbabween. Sieltä tulee takaisin vain surunvalittelut".
Sotshissa taas lomaillessani Mustaltamereltä saapui puulautalla, jossa palmu rannalle muutama taas afrikkalaiseksi oivaltama puolialaston ja vahva mies. Ihmiset loivat hymähteleviä ja iloisiakin katseita herroja kohtaan, mutta pian he katosivat rannalta. Illalla kierrellessäni kauppoja näin samaiset miekkoset ottavan maksun siitä, että valkoiset saavat ottaa kuvan, kun he tanssivat afrikanihmeiden kanssa.

PS. Johonkin toiseen topicciin kirjottelen joskus sitten niitä positiivisia asioita mihin olen Venäjällä törmännyt. Rakastan Venäjää, venäläistä suoruutta ja monia venäläisiäkin ja etenkin Moskovaa, jonne haluisin muuttaa taas muutamaksi vuodeksi, mutta on uskomatonta kuinka jotkut ihannoivat sokeina Venäjää. Voihan se olla, että kuuluvat liki natsijärjestöksi kutsumaani antifasisteihin... Mistäs sitä tietää..

Edit: virheitä
 
Viimeksi muokattu:

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Kuudennen kierroksen varaus ei ole "aikainen". Edes kolmannella kierroksella varatuista pelaajista vain murto-osa tekee NHL-sopimuksen. Kuudennen kierroksen varaukset ovat hakuammuntaa, joista ei odoteta mitään erityistä.

Ennemmin kannattaisi miettiä, että miksi ykkös- ja kakkoskierroksella varatut suomalaiset "yllättävät" NHL:ssä yleensä negatiivisesti eli menestys ei ole sitä, mitä lahjakkuus ja varausvuoro olisivat edellyttäneet. Komarovissa meillä on lähes ainoa esimerkki suomalaisesta nuoresta pelaajasta, joka on yllättänyt positiivisesti NHL:ssä. Maalivahteja en tosin tässä lukenut mukaan, vaan puhun kenttäpelaajista.

On se aikainen, jos vaihtoehtona on viimeinen kierros. Selvää se, että KHL on varmasti kehittänyt Komarovia valtavasti, mutta eihän nyt kyse ole kuitenkaan lahjattomasta peruspelaajasta, jonka KHL:n maaginen kosketus muutti ihmeellisesti NHL-tason pelaajaksi. Komarov oli kyllä ainakin mun mielestäni viimeisellä liigakaudellaan kaikkea muuta kuin melko peruspelaaja; varsin hyvät pinnat ja suurimmat vahvuudet jossain aivan muualla... ja tämä kaikki kautena, jona Leo täytti vasta 22. Ei kuulosta sarjajyrältä, vaan mieheltä, jonka käyrä oli vahvasti nouseva, ja siksi en suostu uskomaan, että kukaan olisi tuolloin yllättynyt, jos joku olisi silloin sanonut Komarovin pärjäävän joskus tulevaisuudessa mainiosti NHL:n nelosketjun jannuna.
 

Fordél

Jäsen
Aika iso ero on ainakin siinä, tuleeko raha yksityiseltä sektorilta vai joltakin kansalliselta yhtiöltä, joissakin tapauksissa suoraan valtiolta. En nyt kuitenkaan halua lähteä tässä mihinkään suureen eettiseen vertailuun, järjestelmät ovat erilaiset ja onhan Neuvostoliiton kansallislaulu joka tapauksessa aika kaunis kappale.

Millä tavalla se on eri tai eettisesti hyväksyttävämpää? Siis että raha tulisi valtionyhtiöltä tai yksityiseltä yhtiöltä, joka on kenties aiheuttanut jossain puolella maailmaa ihmisoikeusrikkomuksia tai ympäristöongelmia. Kun kerran tällaista syytöstä esitit niin varmasti pystyt avaamaan asiaa paljon tätä kattavammin.

Siitä ihan samaa mieltä, että Neuvostoliiton kansallislaulu on kaunis kappale melodialtaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jenkeissäkään ei niitä "yksityisen sektorin korporaatioita" aina erota kongressin saati senaatinkaan jäsenistä.

Tässä on vähän sama, kuin vaadittaisiin jokaista suomalaista pelaajaa kieltäytymään ensi vuoden MM-kisoista, koska siellä pelaaminenhan tarkoittaa selkeästi sitä, että tukee Lukashenkon diktatuuria.

Minä en ole vaatinut keneltäkään mitään, kunhan vain totesin muutaman tosiasian. Kyllä moni Venäjällä ja varsinkin Valko-Venäjällä pelaava saa ummistaa silmänsä monilta asioilta jotka eivät toki sinänsä juuri tähän ketjuun kuulu. Enkä nyt tosiaan väitä että joku Usa olisi täydellinen yhteiskunta, kaikkea muuta, en halua edes aloittaa minkäänlaista vertailua. Mutta Venäjä on Venäjä kuten nimimerkki tulevatonin kirjoituksessa hyvin käy ilmi ja pidän vähän epäilyttävänä sitä että kaikki on siellä on ok kunhan pelaamisesta vaan maksetaan tarpeeksi rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Venäjä on nationalisimpia maita missä olen koskaan asunut tai käynyt.
En usko että keskivertovenäläinen on sen nationalistisempi kuin keskivertosuomalainenkaan.

Jokainen meistä ja etenkin jokanen vähänki "etelänmaalasen" näkönen voi esimerkiks Voitonpäivän kokeilla kuinka suvaitsevaisia poliisi ja venäläiset ulkomaalaisia kohtaan ovat.
Venäjällä on skinhead -järjestönsä kuten länsimaissakin, mutta mitään järjestelmällistä väkivaltaa varsinkaan poliisin taholta eivät "tummaihoiset" Venäjällä kyllä koe.

Luin joskus mielenkiinnosta Stormfrontin sivuja, jossa kirjoittaa paljon venäläisiä uusnatseja. Heidän näkemyksensä Putinin hallinnosta on mielenkiintoinen, kannattaa sinunkin käydä lukemassa. Venäläisten uusnatsien mielestä Putinin hallinto on siionistijuutalaisten sätkynukke, joka suojelee Venäjälle muuttaneita muslimeita ja sallii heidän terrorisoivan kantaväestöä. Venäläiset uusnatsit, joita on paljon mukana ulkoparlamentaarisessa kansallisbolshevistisessa puolueessa, ovat yhtenä muiden joukossa ajamassa vallankumousta Venäjälle.

Se että Vladimir Putin ja Yhtenäinen Venäjä -puolue olisivat äärinationalistisia tai kansallismielisiä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Venäjällä on kansallismielisiä voimia, mutta he eivät ole vallassa. Vladimir Zhirinovskin puolue on duumassa, mutta se on oikeasti vain keino saada äärikansallismielisten ääniä pois oikeilta nationalisteilta.

Mikä Venäjällä ajaa joitakin ihmisiä näihin kansallismielisiin ääriliikkeisiin? Yksi syy on se, että varsinkin Kaukasukselta muualle Venäjälle muuttaneet muslimit ovat yliedustettuina rikostilastoissa, kuten murhissa ja varkauksissa. Eli syyt ääriliikkeiden suosiolle Venäjällä ovat samat kuin Suomessa ja muissa länsimaissa, missä maahanmuuttajat eivät pysty sopeutumaan yhteiskunnan pelisääntöihin.



Diktatuurista puhuminen on oikeutettua.
Ei ole. Venäjällä on presidentinvaalit, joissa kansa voi antaa äänensä. Putin voitti joten pulinat pois. Venäjällä on myös parlamenttivaalit ja aluevaalit. Kansalaisilla on samat oikeudet ja mahdollisuudet vaikuttaa asioihin kuin Suomessakin. Putinin haukkuminen diktaattoriksi ei kestä kriittistä tarkastelua.


On venäläisten aliarvioimista puhua heidän tarvitsen vahvaa johtajaa.
Minä en ole puhut venäläisten tarvitsevan "vahvaa" johtajaa. Mutta Putinin kannatus siellä on aitoa ja syyt tähän ovat selvät.


He "tarvitsevat" vahvan johtajan juuri niin kauan kuin Venäjällä korruption, vakoilun, äärinationalismin sekä yleisen aivopesun annetaan jatkua.
Mainitsemistasi asioista vain korruptio on Venäjällä todellinen ongelma, joka tosin on ollut osa Venäjän todellisuutta jo vuosisatojen ajan.

Kansalaisten vakoilusta ei juuri nyt kannattaisi paljon puhua ainakaan Venäjän osalta, kun tiedämme millaisia paljastuksia asiasta on tullut esille Yhdysvalloissa.

Äärinationalismi on Venäjällä ääriliike, jolla ei ole hallinnon tukea takanaan. Venäläiset uusnatsit ovat Putinin vastustajia, eivät hänen kannattajiaan.

Yleinen aivopesu taas on niin epämääräinen väite, että siihen on vaikea sanoa mitään ennenkuin tarkennat mitä tarkoitat sillä.


Tiedossani on kännisten örveltäjien sekoilujen lisäksi suomalaisten KOULULAISTEN täysin ilman syytä tapahtuneita pahoinpitelyitä
Myös Suomessa tapahtuu pahoinpitelyjä, joiden uhriksi on joutunut venäläisiä maahanmuuttajia. En usko että suomalaiset olisivat Venäjällä erityisesti väkivallan kohde, kuten venäläiset ovat Suomessa.

, asuntomurtoja,
Näitä tapahtuu myös Suomessa. Vuosi sitten monen venäläisen kesämökki joutui Itä-Suomessa ryöstelyn ja vandalismin kohteeksi.

(silloin) miliisin passin/puhelimen ryöstöjä, tavallisia poliisin rahankiskonta yrityksiä, rehellisten,
Kuten sanottu poliisin/miliisin korruptio on Venäjällä ongelma, mutta lukemani perusteella tässä on tultu viime vuosina parempaan suuntaan. Moni Venäjällä asunut ulkomaalainen ei ole koskaan joutunut itse tätä kokemaan.

humaanien arvojen levittämiseen pyrkivien järjestöjen ahdistelua ja vaikka minkälaisia "vakoilu"syytöksiä.
Tästäkin olisin kiinnostunut lukemaan esimerkkejä.


Venäjällä asuvat etnisesti muut kuin venäläiset ovat hyvin usein kakkosluokan kansalaisia,
Tämä pitää paikkansa myös Suomessa, missä maahanmuuttajat ovat kakkosluokan kansalaisia sosiaalisen asemansa ja työllistymisensä perusteella.


joiden ei anneta itsenäistyä, koska "eivät kykenisi itsenäisinä valtioina toimimaan saamattomuuden, sotaisuuden ja barbaarisuuden vuoksi".
Venäjällä ei ole yhtään aluetta, joka edes hakisi itsenäisyyttä. On totta että Tshetsheniassa käytiin 1990-luvulla sota, jonka seurauksena Tshetshenia sai de facto itsenäisyyden kolmen vuoden ajaksi. Mutta jokainen asioita seurannut näki mitä siitä seurasi. Klaanien hallitsema väkivaltainen "Itshkeria", jonka pääasiallinen tulonlähde oli orjakauppa. Alue puhdistettiin etnisesti kaikista kristityistä ja juutalaisista.

Vuonna 1999 Itshkeria yritti laajentua Dagestanin puolelle, kun Shamil Basajevin johtama noin 5000 miehen vahvuinen armeija hyökkäsi sinne. Federaation joukot vastasivat hyökkäykseen, ajoivat Basajevin joukot takaisin Tshetshenian puolelle ja moukaroivat (kieltämättä kovakouraisesti) Groznyn puhtaaksi terroristeista, jotka joutuivat pakenemaan vuorille ja metsiin.

Tshetshenian ohella Venäjällä ei ole viimeisten vuosien aikana ollut muita alueita, missä olisi esiintynyt merkittävällä tavalla separatismia. Yksittäisiä ihmisiä ja järjestöjä varmasti löytyy, mutta ei sellaista joilla olisi selkeää kannatuspohjaa taustalla.

Venäjän tapauksessa yhtenäisyys on voimaa ja on parempi, että valtio koostuu yhdestä isosta ja voimakkaasta valtiosta kuin pienistä ja heikoista toistensa kanssa riitelevistä itsenäisistä valtioista. Suurin osa Venäjää on kuitenkin kulttuurisesti, kielellisesti ja myös etnisesti melko yhteneväistä. Venäjän kansat ovat Kaukasusta lukuunottamatta eläneet rauhassa keskenään vuosisatojen ajan ja tulevat tekemään niin myös jatkossa. Optimaalinen tilanne olisi vielä se, että Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan liittyisivät oman aikataulunsa mukaisesti mukaan federaatioon.

E: Tämä riittänee meidän molempien osalta OT-viesteistä tällä erää? Laita vastine yksityisviestillä jos haluat vielä vastata.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
On se aikainen, jos vaihtoehtona on viimeinen kierros.
Ei se ole aikainen, jos puhutaan NHL-pelaajasta kuten Komarov. Jokainen kuudennella kierroksella varattu pelaaja joka tekee NHL-sopimuksen ja pelaa koko kauden ylhäällä NHL:ssä on ylittänyt moninkertaisesti ne odotukset, jotka häneen varattaessa asetettiin.

Jos pelaajasta oikeasti odotetaan (eikä vain toivota) NHL-pelaajaa varataan hänet kahden ensimmäisen kierroksen aikana, ei kuudennella kierroksella.

Toistan nyt itseäni vielä kerran ja sanon, että Komarov on ainoa nuori suomalainen kenttäpelaaja, joka on oikeasti yllättänyt positiivisesti NHL:ssä.


Selvää se, että KHL on varmasti kehittänyt Komarovia valtavasti, mutta eihän nyt kyse ole kuitenkaan lahjattomasta peruspelaajasta, jonka KHL:n maaginen kosketus muutti ihmeellisesti NHL-tason pelaajaksi.
Ei Komarov lahjaton ole, mutta ei hänessä myöskään nuorena ilmennyt sellaista lahjakkuutta ja potentiaalia, mikä olisi ennakoinut NHL-uraa tai edes sitä, että pääsee yrittämään NHL:ssä.


Komarov oli kyllä ainakin mun mielestäni viimeisellä liigakaudellaan kaikkea muuta kuin melko peruspelaaja; varsin hyvät pinnat ja suurimmat vahvuudet jossain aivan muualla... ja tämä kaikki kautena, jona Leo täytti vasta 22. Ei kuulosta sarjajyrältä, vaan mieheltä, jonka käyrä oli vahvasti nouseva, ja siksi en suostu uskomaan, että kukaan olisi tuolloin yllättynyt, jos joku olisi silloin sanonut Komarovin pärjäävän joskus tulevaisuudessa mainiosti NHL:n nelosketjun jannuna.
Toki Komarov kehittyi myös SM-liigassa, mutta suurimman pelillisen harppauksensa hän otti kaudella 2010-2011 jonka aikana hän nousi Moskovan Dynamon nelosketjun karvaajasta yhdeksi joukkueen avainpelaajasta. Uskon että Komarov nousi NHL-tasolle juuri tämän kauden aikana.

Viimeisellä SM-liigakaudellaan Komarov ei ollut lähelläkään NHL-tasoa.
 

Fordél

Jäsen
Jos esimerkiksi Valko-Venäjällä valtio käyttää miljoonia Lukashenkan leikkikalun tukemiseen samaan aikaan kun kansa näkee nälkää, niin eihän se kauhean eettistä ole.

Ei tietenkään ja eihän tässä ollutkaan kyse siitä etteikö Venäjällä tai Valko-Venäjällä olisi ongelmia. Syyllistit kuitenkin pelaajia siitä, että menevät KHL:ään ja tukevat näin välillisesti Putinin hallintoa. Eikö suomalainen NHL-pelaajakin tue samalla logiikalla välillisesti jotain yritystä, joka on syyllistynyt esim. ihmisoikeusloukkauksiin tai ympäristörikoksiin? Jos näin on niin varmaan katsot lähes yhtä kieroon myös suomalaisia NHL-pelaajia?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Jos esimerkiksi Valko-Venäjällä valtio käyttää miljoonia Lukashenkan leikkikalun tukemiseen samaan aikaan kun kansa näkee nälkää, niin eihän se kauhean eettistä ole.
Ääh, ei viitsisi koko ajan korjailla näitä OT-heittoja, mutta Valko-Venäjällä ei esiinny nälänhätää. Valko-Venäjällä ihmisten elintaso selvästi korkeampi kuin etelänaapurissa Ukrainassa tai EU-valtioissa Romaniassa ja Bulgariassa. Voisin myös arvata, että elämä köyhillä on vaikeampaa Latviassa kuin Valko-Venäjällä.

Valko-Venäjällä ns. oligarkian vaihe kesti vain vuodet 1992-1994 eli vain kaksi vuotta, kunnes Lukashenko nousi maassa valtaan ja pisti oligarkit ruotuun. Venäjällä sama tapahtui vasta vuonna 2000. Tästä johtuen elintasoerot eivät missään vaiheessa päässeet kasvamaan Valko-Venäjällä kovin suuriksi.

On totta että Lukashenkon asema ja Valko-Venäjän elintaso on myös riippuvaista Venäjältä tuotavasta halvasta energiasta, mutta Lukashenkon puolesta pitää myös sanoa, että hänen hallintonsa aikana varallisuus on jakautunut kansalaisten kesken selvästi tasaisemmin kuin esimerkiksi Venäjällä.
 

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Minä en ole vaatinut keneltäkään mitään, kunhan vain totesin muutaman tosiasian. Kyllä moni Venäjällä ja varsinkin Valko-Venäjällä pelaava saa ummistaa silmänsä monilta asioilta jotka eivät toki sinänsä juuri tähän ketjuun kuulu. Enkä nyt tosiaan väitä että joku Usa olisi täydellinen yhteiskunta, kaikkea muuta, en halua edes aloittaa minkäänlaista vertailua. Mutta Venäjä on Venäjä kuten nimimerkki tulevatonin kirjoituksessa hyvin käy ilmi ja pidän vähän epäilyttävänä sitä että kaikki on siellä on ok kunhan pelaamisesta vaan maksetaan tarpeeksi rahaa.
Sen verran voin tarkentaa, etten tosiaan sinua tarkoittanut sillä jälkimmäisellä lausahduksellani, vaan enemmänkin sillä kosketin tätä koko keskustelua ylipäätään.

Yhdysvalloista ihmisillä on selkeästi valoisampi kuva kuin pitäisi olla. En pidä sitä maata juuri sen parempana kuin Venäjääkään, "iso veli valvoo"-verkosto on siellä ihan yhtä hyvin voimissaan, mutta tässä on tietysti huomioitava, etten pidä kumpaakaan maata minään persereikänäkään. Pointti kuitenkin se, ettei pelaajan pelaaminen jossain maassa niin millään ole kyllä suora hyväksyntä sen maan poliittiselle rintamalle.

-

KHL:ssä viime kaudella pelanneista suomalaisista virallisesti vahvistettua sopimusta ei käsittääkseni ole vielä Janne Lahdella, Juha-Pekka Hytösellä, Jere Karalahdella, Kim Hirschovitsillä, Niklas Hagmanilla, Oskar Osalalla eikä (Sveitsissä tosin loppukauden pelanneella) Mikko Lehtosella. Karalahden ja Hagmanin huhumyllyt tunnetaan, mutta onko mitään spekulaatioita muiden tulevan kauden suunnitelmista?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
KHL:ssä viime kaudella pelanneista suomalaisista virallisesti vahvistettua sopimusta ei käsittääkseni ole vielä Janne Lahdella, Juha-Pekka Hytösellä, Jere Karalahdella, Kim Hirschovitsillä, Niklas Hagmanilla, Oskar Osalalla eikä (Sveitsissä tosin loppukauden pelanneella) Mikko Lehtosella. Karalahden ja Hagmanin huhumyllyt tunnetaan, mutta onko mitään spekulaatioita muiden tulevan kauden suunnitelmista?
Janne Lahti odottelee tarjousta KHL:stä ja mikäli ei saa pelannee Jokereissa.

Karalahtea ollaan viemässä Jortikan joukkueeseen Vladivostokiin yhdessä toisen suomalaispuolustajan Mikko Mäenpään kanssa.

Osala haluaisi pelata jossakin suuremmassa KHL-seurassa kuin Nizhnekamskissa, mutta jatkanee siellä mikäli ei saa sopimustarjousta toisesta KHL-seurasta.

Alkutalvesta uutisoitiin että Lehtonen pelaisi ensi kauden Tsherepovetsissa, mutta tämän osalta on ollut pitkään hiljaiseloa. Voi olla että Lehtonen jatkaa Sveitsissä, koska KHL-ura ei ole hänen kohdallaan oikein ottanut tulta alleen.

Hagman ei pelaa ensi kaudella KHL:ssä.

Hytösen kohdalla tilanne on auki. Varmaan odottelee aikansa KHL-seuroilta tarjouksia ja jos ei saa mielestään palaa Jypiin KHL-pykälän sisältämällä sopimuksella.

Hirshovitsin KHL-ura lienee ohi.
 

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Kiitoksia tuosta yhteenvedosta.

Hirschovits jäi toki pienelle peliajalle, mutta hieman silti ihmetyttää mikäli hänen KHL-uransa on kylmästi ohi. Kolmessa pelaamassaan runkosarjapelissä teki kuitenkin kolme pistettä ja Toivon cupissa kuudessa ottelussa seitsemän. Oliko peliesitykset muutoin fleguja, itse kun menen täysin tilastoscouttauksen pohjalta?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kiitoksia tuosta yhteenvedosta.

Hirschovits jäi toki pienelle peliajalle, mutta hieman silti ihmetyttää mikäli hänen KHL-uransa on kylmästi ohi. Kolmessa pelaamassaan runkosarjapelissä teki kuitenkin kolme pistettä ja Toivon cupissa kuudessa ottelussa seitsemän. Oliko peliesitykset muutoin fleguja, itse kun menen täysin tilastoscouttauksen pohjalta?
Niin no tarkemmin ajateltuna Hirschovits voisi kelvata jollekin ei-venäläiselle KHL-seuralle joilla ei ole ulkomaalaisrajoitusta tai Vladivostokille. Muihin seuroihin en usko hänen kelpaavan. Pelipaikka voi olla KHL, Ruotsi, Sveitsi tai Suomi.
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Jokainen kuudennella kierroksella varattu pelaaja joka tekee NHL-sopimuksen ja pelaa koko kauden ylhäällä NHL:ssä on ylittänyt moninkertaisesti ne odotukset, jotka häneen varattaessa asetettiin.

Jos pelaajasta oikeasti odotetaan (eikä vain toivota) NHL-pelaajaa varataan hänet kahden ensimmäisen kierroksen aikana, ei kuudennella kierroksella

Olet oikeassa, mutta ei niitä myöhempiä varauksiakaan huvikseen käytetä, ja Komarovissa nähtiin selvästi jotain jo 19-vuotiaana. Tässä vaiheessa kyseessä oli kieltämättä vielä toive, jossa ei ollut juurikaan odotusta [mutta toiveelle oli selkeä peruste]. Kaikista kuudennen kierroksen varauksista ei tule hyvätasoisia pelaajia edes oman maansa pääsarjaan.

... nuoren pelaajan odotusarvo NHL-uran suhteen usein muuttuukin varausta seuraavina vuosina; kehitys ei välttämättä etene odotetulla tasolla tai pelaaja voi nousta maansa liigassa laatupelaajien joukkoon, vaikka draftatessa sekään ei ole ollut vielä varmaa. Tässä vaiheessa mahdollista NHL-uraa pystyy ennustamaan selkeästi tarkemmin kuin varausvuotena. Mäkin pääsen nyt tässä toistamaan itseäni:

Komarov oli kyllä ainakin mun mielestäni viimeisellä liigakaudellaan kaikkea muuta kuin melko peruspelaaja; varsin hyvät pinnat ja suurimmat vahvuudet jossain aivan muualla... ja tämä kaikki kautena, jona Leo täytti vasta 22. Ei kuulosta sarjajyrältä, vaan mieheltä, jonka käyrä oli vahvasti nouseva, ja siksi en suostu uskomaan, että kukaan olisi tuolloin yllättynyt, jos joku olisi silloin sanonut Komarovin pärjäävän joskus tulevaisuudessa mainiosti NHL:n nelosketjun jannuna.


Ei Komarov lahjaton ole, mutta ei hänessä myöskään nuorena ilmennyt sellaista lahjakkuutta ja potentiaalia, mikä olisi ennakoinut NHL-uraa tai edes sitä, että pääsee yrittämään NHL:ssä.

Et ilmeisesti laske kauden 2008-09 Komarovia enää nuoreksi. Muussa tapauksessa kuulostaa uskomattomalta, jos sillä kaudella MM-kisoissakin hyvin esiintyneellä Komarovilla ei muka ilmennyt sellaista potentiaalia, millä pääsee vähintäänkin yrittämään NHL:ssä. Tässä vaiheessa Komarov oli kivunnut aika helvetisti ylöspäin sen drativuotensa pelaajalistalla siinä mitä mahdolliseen NHL-uran odotukseen tulee. Tämä kaikki ennen KHL-uraa.

KHL ei ole tehnyt Komarovista NHL-tason pelaajaa, vaan Leo on tehnyt sen itse omalla työnteollaan. Kaikki muu on paskapuhetta, enkä näe yhtään hyvää syytä, miksei Komarovin tapauksessa vastaavaa olisi tapahtunut jotain muutakin [SM-Liiga/AHL] kuin KHL-reittiä käyttämällä. Mutta ei siinä, hyvä reitti sekin oli... kuka tietää, ehkä jopa paras.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Hirsohan pelasi ihan hyvin Torpedossa toissa kaudella, vaikka 12 pelin tilastot olivat vain 2+3=5, -4. Playoffeissa kertyi identtiset tilastot muuten, mutta plusmiinus -tilasto jäi plussalle. Katoin jonkun 5-6 peliä yhteensä noista ja kyllä itellä jäi kuva, että Hirsolla on eväitä pärjätä KHL:ssä. Siellä oli paikkoja, joissa suomalaissentteri tarjosi ketjukavereilleen miljoonan dollarin paikkoja useitakin, mutta ei maistunut. Toi loistavaa juonikkuutta Torpedon peliin.

Viime kauden lopun kolmen pelin visiitti Minskissä meni kokonaan ohi, mutta kolmeen peliin 0+3.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Janne Lahti odottelee tarjousta KHL:stä ja mikäli ei saa pelannee Jokereissa.
Sinulla kun on tietoa KHL:stä, niin mitä luulet saako Lahti ensi kaudeksi sieltä sopparin? Omat tiedot Lahden esityksistä KHL:ssä rajoittuvat oikeastaan pistesarakkeeseen, niin ei ole hirveästi kompetenssia tätä kysymystä arvioida, mutta näin jokerifanina se tietenkin kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Sinulla kun on tietoa KHL:stä, niin mitä luulet saako Lahti ensi kaudeksi sieltä sopparin? Omat tiedot Lahden esityksistä KHL:ssä rajoittuvat oikeastaan pistesarakkeeseen, niin ei ole hirveästi kompetenssia tätä kysymystä arvioida, mutta näin jokerifanina se tietenkin kiinnostaa.
On mahdollista että esimerkiksi Jortikka hommaa Lahden Vladivostokiin sillä tuota seuraa eivät vielä ensi kaudella koske venäläisseuroja koskevat ulkomaalaisrajoitukset. Muista venäläisseuroista en usko KHL-paikkaa irtoavan, koska esitykset viime kaudella olivat heikonlaiset. Ei-venäläisistä seuroista en osaa sanoa juuta tai jaata kenellä olisi kiinnostusta hankkia Lahti. Jotenkin on sellainen kutina että Lahden tapauksessa se on joko Vladivostok tai Jokerit ensi kaudella.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei tietenkään ja eihän tässä ollutkaan kyse siitä etteikö Venäjällä tai Valko-Venäjällä olisi ongelmia. Syyllistit kuitenkin pelaajia siitä, että menevät KHL:ään ja tukevat näin välillisesti Putinin hallintoa. Eikö suomalainen NHL-pelaajakin tue samalla logiikalla välillisesti jotain yritystä, joka on syyllistynyt esim. ihmisoikeusloukkauksiin tai ympäristörikoksiin? Jos näin on niin varmaan katsot lähes yhtä kieroon myös suomalaisia NHL-pelaajia?

Olen mielestäni tässä jo pari kertaa todennut etten halua syyllistää yksittäisiä pelaajia mistään. Mielestäni on myös selvää että ammattilaisurheilussa, jossa liikkuvat isot rahat, on aina jotakin ikävyyksiä taustalla; joko näkyvää tai vähemmän näkyvää. Venäjän tapauksessa puhutaan kuitenkin rajanaapurista jonka kanssa on pitkä yhteinen historia, jota johtaa entinen kgb:n agentti jonka epädemokraattiset hallintotavat ovat yleisessä tiedossa ja jossa muuten yllättävän monella urheiluseuran pomollakin on vanhoja yhteyksiä kgb:hen. Eli jos kahdesta pitää valita kumpaa enemmän katson kieroon, khl - vai nhl-pelaajia, niin khl-pelaajia ilman muuta. Siis jos nyt pitää välttämättä jompi kumpi valita. Sinänsä arvostan venäläistä jääkiekkoa ja pidän hienona että Khl on kehittynyt sille tasolle kuin on, mutta kyseessä on silti jossain määrin sairas maailma jossa suuret rahamäärät peittävät alleen yhtä sun toista. Eikä kyse ole vain peittelystä, sillä kuten aiemmin kirjoitin, koko khl:n olemassaolo on nykymuodossaan osa Putinin hallinnon nationalistista projektia ja Venäjän paluuta suurvallaksi.

Itse keskusteluhan lähti tuosta Komarovista liikkeelle ja hänen valinnastaan olen edelleen pahoillani, aivan samoin kuin Lehteränkin vastaavasta, johtuen urheilullisista syistä joita olen jo aiemmin eritellyt.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eipä mennyt Mäenpää Vladivostokiin, sillä Lev Praha tarjosi hänelle kaksivuotista jatkosopimusta jonka Mäenpää hyväksyi.

Montako suomalaista tuolla Prahassa pelaakaan ensi kaudella? Mäenpää, Topi Jaakola, Petri Vehanen, Atte Engren, Teemu Ramstedt.... Muita ei taida olla, mutta viidellä suomalaispelaajalla Praha lienee ensi kaudella KHL:n suurin suomalaisseura.

Donbass Donetskissa taitaa pelata neljä suomalaista (Teemu Laine, Petteri Wirtanen, Anssi Salmela ja Tuomas Kiiskinen).

Tässä Lev Prahan joukkue ensi kaudelle: Eliteprospects.com - HC Lev Praha

Sanoisin, että hyvin mielenkiintoinen joukkue paperilla.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Tuo Levin puolustus varsinkin näyttää kovalta. Mäenpää ja Jaakola ovat Suomen maajoukkuetasoa. Tshekin maajoukkuepakeista siellä pelaavat Ondrej Nemec, Jakub Krejcik ja Jakub Nakladal. Sitten siellä ovat pohjoisamerikkalaisvahvistukset Nathan Oystrick ja Mard-Andre Gragnani, joista varsinkin Gragnanin otteet kiinnostavat. Näiden ohella siellä pelaavat vielä Slovakian maajoukkuepuolustaja Juraj Mikus ja HPK:ssä hyvin pelannut Mattias Porseland.

Gragnani - Nemec
Mäenpää - Oystrick
Jaakola - Nakladal
Krejcik - Porseland
Mikus

Tuossa on neljä paria joista löytyy sopivasti sekä hyökkäävää puolustajaa että isoa omanpään luutaa. Mikus ei mahtune pelaavaan kokoonpanoo, joten ei yllättäisi vaikka hänet kaupattaisiin ennen sarjan alkua esimerkiksi Bratislavaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös