Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tuli tuosta "suomalaiset olympialaissa"-ketjusta mieleen tällainen laajempi lähinnä yleisurheiluun liittyvä isohko kysymys, jota mietin jo olympialaisten aikaan. Tosiaan näin yleisurheilusta pitävänä kiekkofanina mietin että, mikä on suomalaisen yleisurheilun tulevaisuus niin urheilijoiden tasolla, yleisesti kotimaassa, kansainvälisissä arvokilpailuissa, menestyksen tasolla jne.?
On aika raaka fakta, että suomalainen yleisurheiluhan on mennyt melko hyvällä vauhdilla alaspäin ja oikeastaan mitään poikkeavaa kehitystä mielestäni tähän laskusuhdanteeseen ei ole näkyvissä. Syitähän tähän mollivoittoiseen suuntaukseen on pyöritelty paljon jo iät ja ajat lajiväen, median, valmentajien, kansan ja muiden tahojen suulla, mutta yhtä ja ainutta ratkaisua ei ole löytynyt. Tilanne, johon on ajauduttu (missä lajikohtaiset tasot ovat Suomessa ennätyksellisen huonot) on varmasti monen tekijän summa.
Ensinnäkin, suomalaisessa yleisurheilussa on ollut jo jonkin aikaa selkeä sukupolven vaihdos, jossa "vanhat mestarit" tai paremminkin sanoen kokeneet arvokisakävijät ovat alkaneet vetäytyä tartanilta vähitellen pois kuka mistäkin lajista ja uusi 80- ja 90-luvuilla syntyneet urheilijat ovat tulossa lajissa kuin lajissa estradeille yhä näkyvämmin. Tämä muutos ei tapahdu hetkessä ja se näkyy säälimättömästi myös tulostaululla, suomalaisen kaltaisessa menestyshullussa maassa ollaan totutusti melko kärsimättömiä.
Toisaalta, nuorien urheilijoiden suorituksiin ei voi suhtautua liian myhäillen ja toiveikkaasti, että "vielä parhaimmat vuodet ovat edessä" , "opintomatka, tähtäimet Riossa" , "hiomaton timantti", sillä olympialaisissa huomattiin, että nuorimmat yleisurheilijat, jotka mitaleita rohmusivat olivat sellaista 18-22 ikäluokkaa. Esimerkkinä mieleen nyt tulee ensimmäisenä Luguelin Santos miesten 400 metriltä. Fakta vain on, että kansainvälisellä huipulla mitaleita otetaan jo nuorella iällä, mikä nyt ei tietenkään sulje sitä pois etteikö niitä mitaleita voisi myöhemmälläkin iällä saada. Tulosta pitäisi saada kuitenkin aikaan mahdollisimman aikaisin.
Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen eli todellisten lahjakkuuksien vähyyteen, ketkä voisivat jo nuorella iällä oikeasti menestyä aikuisten tasolla. Kovin paljon yleisurheilussa pärjääviä ajautuu muihin lajeihin, lähinnä palloilulajeihin. Syitä tähän puolestaan on varmasti monia aina kavereista treenaamiseen, mikä on joukkueessa erilaista kuin askeettinen yksilöurheilu-treenaaminen. Suomessa ei ole myöskään tarpeeksi resursseja siihen, että nuoria lahjakkuuksia pystyttäisiin tukemaan yleisurheilussa niin, että nuori urheilija voisi keskittyä vain ja ainoastaan treenaamiseen ja näin pitää opiskelua tietyn aikaa "telakalla". Rohkeutta tällaiseen ei kuitenkaan ole, koska kouluja pitää käydä samaan aikaan kun treenataan ja näin eroa tulee koko ajan maailman huippuihin, jotka keskittyvät vain treenaamaan. Tässä olisi myös selkeä kehityksen paikka, johon niitä euroja pitäisi enemminkin satsata kuin SUL-esikuntaan vanhojen laji-dinosaurusten palkkaamiseen.
Jotta ne vähätkin talentit saadaan oikeanlaiseen ja asiantuntevaan valmennukseen ajoissa, pitää seuratyön olla aktiivista ja osaavaa. Urheilukouluja ja kaikenlaisia valmennuspiirejä varmasti pyörii ympäri Suomea, mutta sitten kun ollaan siinä kriittisessä iässä, noin 14-18, mitä sitten tapahtuu? Valmentajien akuutin pulan takia monta lahjakasta yu-nuorta on varmasti pystytty tuhlaamaan, koska häntä ei ole osattu ohjata oikeanlaiseen valmennukseen tai toisinsanoen valmentaja on puuttunut. Tämä johtaa automaattisesti lopettamiseen tai muuhun lajiin hakeutumiseen.
Tietyllä tapaa suomalaisen yleisurheilun pitäisi nyt pystyä katsomaan peiliin ja todeta, että keihäspronssit ovat vain pelkkää harhaa siitä missä suomalainen yleisurheilu oikeasti kulkee. Lajitietämystä pitäisi osata hakea rohkeasti ulkomailta sieltä missä se tieto oikeasti on, vaikka se vähän rahan paskaa vaatisikin. Onhan suomalaisia pikajuoksijoita lähetetty kanariansaarille esimerkiksi treenaamaan, mikä on jo edistyaskel, mutta entäs jos suunnattaisiin katseita vaikkapa pikajuoksun-mahtimaihin, voisiko sieltä saada apua? En sano, että Åstrandeja ja muita kansallisia kiitureita pitäisi lähettää Kingstoniin katsomaan, kun Glen Mills treenauttaa Racers Track Clubia, mutta jonkinlainen yhteistyö voisi poikia tulosta. Eikä tämä koske vain pikajuoksua vaan muitakin lajeja keihäänheittoa lukuunottamatta. Tähän aiheeseen liittyen mulla on vielä sellainenkin tunne, että Suomessa ei edes hyödynnetä näiden vanhempien, arvokisamenestystäkin saaneiden urheilijoiden tietoutta eri lajeissa eteenpäin seuraaville sukupolville, vaan pikemminkin vanhojen menestyjien kanssa ollaan suurinpiirtein napit vastakkain. Tämänkin solmun purkaminen voisi monella tapaa auttaa eri lajien valmennuksessa, vaikkakin on sanottava, että vika ei ole aina nykyisissä laji-ihmisissä, vaan vanhoissa arvokisa-mitalisteissakin voi olla pientä asenne-ongelmaa havaittavissa.
Yhdeksi ongelmaksi nostaisin vielä kovien kilpailujen puutteen Suomessa. Eliittikisa-sarja on sinällään toimiva kattaus kisoja kesän ajan eri paikkakunnilla, jossa maan huiput pystyvät kisaamaan kansainvälisen tason A/B/C-tason juoksijoita vastaan, mutta jokin siinä mättää. Nytkin Joensuun lauantaisissa eliittikisoissa esimerkiksi miesten 400 metrin aitoihin osallistujia oli kolme, joista niistäkin kolmesta yksi oli valko-venäläinen. Ei tuollainen asetelma voi mitenkään toimia eikä kehittää urheilijoita ja muutenkin hassua ettei edes eliittikisoissa saada edes kaikissa juoksulajeissa ratoja täyteen, tämä koskee melkeinpä vain pikajuoksuja. Eliittikisat sinällään kannattaisi säilyttää, koska onhan se yleisöönkin menevää urheiluviihdettä niin livenä kuin katsomossakin, mutta jonkinlaisia kovemman tason Grand Prix-kilpailuja olisi hyvä saada Suomeen, jossa kansallisilla huipuillamme olisi hyvät mahdollisuudet mitata tasoa ja yrittää tehdä kovia tuloksia, kovassa seurassa. En tarkoita, että Suomeen pitäisi yrittää haalia kultaisen liigan kisoja, vaikka siitäkin on ilmeisesti ollut mediassa puhetta, mutta edes yksittäiset kovemmat mittelöt vaikkapa stadikalla lajit sopivasti valikoiden kohtalaisen hyvillä palkintosummilla voisi nostaa yleisön ja kilpailijoidenkin mielenkiinnon siinä missä se tekisi myös hyvää yleisurheilun julkikuvalle Suomessa. Joka tapauksessa, hyviä ja tasokkaita kisoja Suomessa on vähän ja maan huiputkin joutuvat välillä kisaamaan melkoisissa rääppiäisissä Suomessa. Hyvä kuitenkin, että kisoja on moneen lähtöön, mutta jos ajatellaan nyt kuitenkin yleisurheilijoidemme kehittymistä, niin kovatasoiset kisat vievät niitä eteenpäin.
Tässä joitakin mietteitä. Tuota Lontoon "suomalaiset olympialaisissa"-ketjun kirjoittajien mietteitä voisi tähän ketjuun yrittää jotenkin saada ja sitä kautta keskustelua aikaan. Kun kyse on yleisurheilusta ja menestyksestä niin jossain vaiheessa joku kuitenkin nostaa iänikuisen doping-aiheen esille, mikä ei sinällään ole väärin, mutta toivottavasti tämä ketju ei mene sellaiseksi väittelyksi, että kenellä on parhaat aineet - se on paras.
Arto Bryggarehan on koko kesän pommittanut vähän sivuten tätä aihetta mediassa jääkiekon piikittelyn yhteydessä ja onhan Lappeenrannan pellavapäällä ollut paljon asiaa pohdiskeluissaan esim. lajien välinen yhteistyö, mutta miten tuo toteutetaankin on jo sitten oma ongelmansa.
Mutta, tässäpä alustus tähän puintiin, olkaas hyvä.
On aika raaka fakta, että suomalainen yleisurheiluhan on mennyt melko hyvällä vauhdilla alaspäin ja oikeastaan mitään poikkeavaa kehitystä mielestäni tähän laskusuhdanteeseen ei ole näkyvissä. Syitähän tähän mollivoittoiseen suuntaukseen on pyöritelty paljon jo iät ja ajat lajiväen, median, valmentajien, kansan ja muiden tahojen suulla, mutta yhtä ja ainutta ratkaisua ei ole löytynyt. Tilanne, johon on ajauduttu (missä lajikohtaiset tasot ovat Suomessa ennätyksellisen huonot) on varmasti monen tekijän summa.
Ensinnäkin, suomalaisessa yleisurheilussa on ollut jo jonkin aikaa selkeä sukupolven vaihdos, jossa "vanhat mestarit" tai paremminkin sanoen kokeneet arvokisakävijät ovat alkaneet vetäytyä tartanilta vähitellen pois kuka mistäkin lajista ja uusi 80- ja 90-luvuilla syntyneet urheilijat ovat tulossa lajissa kuin lajissa estradeille yhä näkyvämmin. Tämä muutos ei tapahdu hetkessä ja se näkyy säälimättömästi myös tulostaululla, suomalaisen kaltaisessa menestyshullussa maassa ollaan totutusti melko kärsimättömiä.
Toisaalta, nuorien urheilijoiden suorituksiin ei voi suhtautua liian myhäillen ja toiveikkaasti, että "vielä parhaimmat vuodet ovat edessä" , "opintomatka, tähtäimet Riossa" , "hiomaton timantti", sillä olympialaisissa huomattiin, että nuorimmat yleisurheilijat, jotka mitaleita rohmusivat olivat sellaista 18-22 ikäluokkaa. Esimerkkinä mieleen nyt tulee ensimmäisenä Luguelin Santos miesten 400 metriltä. Fakta vain on, että kansainvälisellä huipulla mitaleita otetaan jo nuorella iällä, mikä nyt ei tietenkään sulje sitä pois etteikö niitä mitaleita voisi myöhemmälläkin iällä saada. Tulosta pitäisi saada kuitenkin aikaan mahdollisimman aikaisin.
Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen eli todellisten lahjakkuuksien vähyyteen, ketkä voisivat jo nuorella iällä oikeasti menestyä aikuisten tasolla. Kovin paljon yleisurheilussa pärjääviä ajautuu muihin lajeihin, lähinnä palloilulajeihin. Syitä tähän puolestaan on varmasti monia aina kavereista treenaamiseen, mikä on joukkueessa erilaista kuin askeettinen yksilöurheilu-treenaaminen. Suomessa ei ole myöskään tarpeeksi resursseja siihen, että nuoria lahjakkuuksia pystyttäisiin tukemaan yleisurheilussa niin, että nuori urheilija voisi keskittyä vain ja ainoastaan treenaamiseen ja näin pitää opiskelua tietyn aikaa "telakalla". Rohkeutta tällaiseen ei kuitenkaan ole, koska kouluja pitää käydä samaan aikaan kun treenataan ja näin eroa tulee koko ajan maailman huippuihin, jotka keskittyvät vain treenaamaan. Tässä olisi myös selkeä kehityksen paikka, johon niitä euroja pitäisi enemminkin satsata kuin SUL-esikuntaan vanhojen laji-dinosaurusten palkkaamiseen.
Jotta ne vähätkin talentit saadaan oikeanlaiseen ja asiantuntevaan valmennukseen ajoissa, pitää seuratyön olla aktiivista ja osaavaa. Urheilukouluja ja kaikenlaisia valmennuspiirejä varmasti pyörii ympäri Suomea, mutta sitten kun ollaan siinä kriittisessä iässä, noin 14-18, mitä sitten tapahtuu? Valmentajien akuutin pulan takia monta lahjakasta yu-nuorta on varmasti pystytty tuhlaamaan, koska häntä ei ole osattu ohjata oikeanlaiseen valmennukseen tai toisinsanoen valmentaja on puuttunut. Tämä johtaa automaattisesti lopettamiseen tai muuhun lajiin hakeutumiseen.
Tietyllä tapaa suomalaisen yleisurheilun pitäisi nyt pystyä katsomaan peiliin ja todeta, että keihäspronssit ovat vain pelkkää harhaa siitä missä suomalainen yleisurheilu oikeasti kulkee. Lajitietämystä pitäisi osata hakea rohkeasti ulkomailta sieltä missä se tieto oikeasti on, vaikka se vähän rahan paskaa vaatisikin. Onhan suomalaisia pikajuoksijoita lähetetty kanariansaarille esimerkiksi treenaamaan, mikä on jo edistyaskel, mutta entäs jos suunnattaisiin katseita vaikkapa pikajuoksun-mahtimaihin, voisiko sieltä saada apua? En sano, että Åstrandeja ja muita kansallisia kiitureita pitäisi lähettää Kingstoniin katsomaan, kun Glen Mills treenauttaa Racers Track Clubia, mutta jonkinlainen yhteistyö voisi poikia tulosta. Eikä tämä koske vain pikajuoksua vaan muitakin lajeja keihäänheittoa lukuunottamatta. Tähän aiheeseen liittyen mulla on vielä sellainenkin tunne, että Suomessa ei edes hyödynnetä näiden vanhempien, arvokisamenestystäkin saaneiden urheilijoiden tietoutta eri lajeissa eteenpäin seuraaville sukupolville, vaan pikemminkin vanhojen menestyjien kanssa ollaan suurinpiirtein napit vastakkain. Tämänkin solmun purkaminen voisi monella tapaa auttaa eri lajien valmennuksessa, vaikkakin on sanottava, että vika ei ole aina nykyisissä laji-ihmisissä, vaan vanhoissa arvokisa-mitalisteissakin voi olla pientä asenne-ongelmaa havaittavissa.
Yhdeksi ongelmaksi nostaisin vielä kovien kilpailujen puutteen Suomessa. Eliittikisa-sarja on sinällään toimiva kattaus kisoja kesän ajan eri paikkakunnilla, jossa maan huiput pystyvät kisaamaan kansainvälisen tason A/B/C-tason juoksijoita vastaan, mutta jokin siinä mättää. Nytkin Joensuun lauantaisissa eliittikisoissa esimerkiksi miesten 400 metrin aitoihin osallistujia oli kolme, joista niistäkin kolmesta yksi oli valko-venäläinen. Ei tuollainen asetelma voi mitenkään toimia eikä kehittää urheilijoita ja muutenkin hassua ettei edes eliittikisoissa saada edes kaikissa juoksulajeissa ratoja täyteen, tämä koskee melkeinpä vain pikajuoksuja. Eliittikisat sinällään kannattaisi säilyttää, koska onhan se yleisöönkin menevää urheiluviihdettä niin livenä kuin katsomossakin, mutta jonkinlaisia kovemman tason Grand Prix-kilpailuja olisi hyvä saada Suomeen, jossa kansallisilla huipuillamme olisi hyvät mahdollisuudet mitata tasoa ja yrittää tehdä kovia tuloksia, kovassa seurassa. En tarkoita, että Suomeen pitäisi yrittää haalia kultaisen liigan kisoja, vaikka siitäkin on ilmeisesti ollut mediassa puhetta, mutta edes yksittäiset kovemmat mittelöt vaikkapa stadikalla lajit sopivasti valikoiden kohtalaisen hyvillä palkintosummilla voisi nostaa yleisön ja kilpailijoidenkin mielenkiinnon siinä missä se tekisi myös hyvää yleisurheilun julkikuvalle Suomessa. Joka tapauksessa, hyviä ja tasokkaita kisoja Suomessa on vähän ja maan huiputkin joutuvat välillä kisaamaan melkoisissa rääppiäisissä Suomessa. Hyvä kuitenkin, että kisoja on moneen lähtöön, mutta jos ajatellaan nyt kuitenkin yleisurheilijoidemme kehittymistä, niin kovatasoiset kisat vievät niitä eteenpäin.
Tässä joitakin mietteitä. Tuota Lontoon "suomalaiset olympialaisissa"-ketjun kirjoittajien mietteitä voisi tähän ketjuun yrittää jotenkin saada ja sitä kautta keskustelua aikaan. Kun kyse on yleisurheilusta ja menestyksestä niin jossain vaiheessa joku kuitenkin nostaa iänikuisen doping-aiheen esille, mikä ei sinällään ole väärin, mutta toivottavasti tämä ketju ei mene sellaiseksi väittelyksi, että kenellä on parhaat aineet - se on paras.
Arto Bryggarehan on koko kesän pommittanut vähän sivuten tätä aihetta mediassa jääkiekon piikittelyn yhteydessä ja onhan Lappeenrannan pellavapäällä ollut paljon asiaa pohdiskeluissaan esim. lajien välinen yhteistyö, mutta miten tuo toteutetaankin on jo sitten oma ongelmansa.
Mutta, tässäpä alustus tähän puintiin, olkaas hyvä.