Mainos

Suomalaisen yleisurheilun tulevaisuus?

  • 27 223
  • 124

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tuli tuosta "suomalaiset olympialaissa"-ketjusta mieleen tällainen laajempi lähinnä yleisurheiluun liittyvä isohko kysymys, jota mietin jo olympialaisten aikaan. Tosiaan näin yleisurheilusta pitävänä kiekkofanina mietin että, mikä on suomalaisen yleisurheilun tulevaisuus niin urheilijoiden tasolla, yleisesti kotimaassa, kansainvälisissä arvokilpailuissa, menestyksen tasolla jne.?

On aika raaka fakta, että suomalainen yleisurheiluhan on mennyt melko hyvällä vauhdilla alaspäin ja oikeastaan mitään poikkeavaa kehitystä mielestäni tähän laskusuhdanteeseen ei ole näkyvissä. Syitähän tähän mollivoittoiseen suuntaukseen on pyöritelty paljon jo iät ja ajat lajiväen, median, valmentajien, kansan ja muiden tahojen suulla, mutta yhtä ja ainutta ratkaisua ei ole löytynyt. Tilanne, johon on ajauduttu (missä lajikohtaiset tasot ovat Suomessa ennätyksellisen huonot) on varmasti monen tekijän summa.

Ensinnäkin, suomalaisessa yleisurheilussa on ollut jo jonkin aikaa selkeä sukupolven vaihdos, jossa "vanhat mestarit" tai paremminkin sanoen kokeneet arvokisakävijät ovat alkaneet vetäytyä tartanilta vähitellen pois kuka mistäkin lajista ja uusi 80- ja 90-luvuilla syntyneet urheilijat ovat tulossa lajissa kuin lajissa estradeille yhä näkyvämmin. Tämä muutos ei tapahdu hetkessä ja se näkyy säälimättömästi myös tulostaululla, suomalaisen kaltaisessa menestyshullussa maassa ollaan totutusti melko kärsimättömiä.

Toisaalta, nuorien urheilijoiden suorituksiin ei voi suhtautua liian myhäillen ja toiveikkaasti, että "vielä parhaimmat vuodet ovat edessä" , "opintomatka, tähtäimet Riossa" , "hiomaton timantti", sillä olympialaisissa huomattiin, että nuorimmat yleisurheilijat, jotka mitaleita rohmusivat olivat sellaista 18-22 ikäluokkaa. Esimerkkinä mieleen nyt tulee ensimmäisenä Luguelin Santos miesten 400 metriltä. Fakta vain on, että kansainvälisellä huipulla mitaleita otetaan jo nuorella iällä, mikä nyt ei tietenkään sulje sitä pois etteikö niitä mitaleita voisi myöhemmälläkin iällä saada. Tulosta pitäisi saada kuitenkin aikaan mahdollisimman aikaisin.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen eli todellisten lahjakkuuksien vähyyteen, ketkä voisivat jo nuorella iällä oikeasti menestyä aikuisten tasolla. Kovin paljon yleisurheilussa pärjääviä ajautuu muihin lajeihin, lähinnä palloilulajeihin. Syitä tähän puolestaan on varmasti monia aina kavereista treenaamiseen, mikä on joukkueessa erilaista kuin askeettinen yksilöurheilu-treenaaminen. Suomessa ei ole myöskään tarpeeksi resursseja siihen, että nuoria lahjakkuuksia pystyttäisiin tukemaan yleisurheilussa niin, että nuori urheilija voisi keskittyä vain ja ainoastaan treenaamiseen ja näin pitää opiskelua tietyn aikaa "telakalla". Rohkeutta tällaiseen ei kuitenkaan ole, koska kouluja pitää käydä samaan aikaan kun treenataan ja näin eroa tulee koko ajan maailman huippuihin, jotka keskittyvät vain treenaamaan. Tässä olisi myös selkeä kehityksen paikka, johon niitä euroja pitäisi enemminkin satsata kuin SUL-esikuntaan vanhojen laji-dinosaurusten palkkaamiseen.

Jotta ne vähätkin talentit saadaan oikeanlaiseen ja asiantuntevaan valmennukseen ajoissa, pitää seuratyön olla aktiivista ja osaavaa. Urheilukouluja ja kaikenlaisia valmennuspiirejä varmasti pyörii ympäri Suomea, mutta sitten kun ollaan siinä kriittisessä iässä, noin 14-18, mitä sitten tapahtuu? Valmentajien akuutin pulan takia monta lahjakasta yu-nuorta on varmasti pystytty tuhlaamaan, koska häntä ei ole osattu ohjata oikeanlaiseen valmennukseen tai toisinsanoen valmentaja on puuttunut. Tämä johtaa automaattisesti lopettamiseen tai muuhun lajiin hakeutumiseen.

Tietyllä tapaa suomalaisen yleisurheilun pitäisi nyt pystyä katsomaan peiliin ja todeta, että keihäspronssit ovat vain pelkkää harhaa siitä missä suomalainen yleisurheilu oikeasti kulkee. Lajitietämystä pitäisi osata hakea rohkeasti ulkomailta sieltä missä se tieto oikeasti on, vaikka se vähän rahan paskaa vaatisikin. Onhan suomalaisia pikajuoksijoita lähetetty kanariansaarille esimerkiksi treenaamaan, mikä on jo edistyaskel, mutta entäs jos suunnattaisiin katseita vaikkapa pikajuoksun-mahtimaihin, voisiko sieltä saada apua? En sano, että Åstrandeja ja muita kansallisia kiitureita pitäisi lähettää Kingstoniin katsomaan, kun Glen Mills treenauttaa Racers Track Clubia, mutta jonkinlainen yhteistyö voisi poikia tulosta. Eikä tämä koske vain pikajuoksua vaan muitakin lajeja keihäänheittoa lukuunottamatta. Tähän aiheeseen liittyen mulla on vielä sellainenkin tunne, että Suomessa ei edes hyödynnetä näiden vanhempien, arvokisamenestystäkin saaneiden urheilijoiden tietoutta eri lajeissa eteenpäin seuraaville sukupolville, vaan pikemminkin vanhojen menestyjien kanssa ollaan suurinpiirtein napit vastakkain. Tämänkin solmun purkaminen voisi monella tapaa auttaa eri lajien valmennuksessa, vaikkakin on sanottava, että vika ei ole aina nykyisissä laji-ihmisissä, vaan vanhoissa arvokisa-mitalisteissakin voi olla pientä asenne-ongelmaa havaittavissa.

Yhdeksi ongelmaksi nostaisin vielä kovien kilpailujen puutteen Suomessa. Eliittikisa-sarja on sinällään toimiva kattaus kisoja kesän ajan eri paikkakunnilla, jossa maan huiput pystyvät kisaamaan kansainvälisen tason A/B/C-tason juoksijoita vastaan, mutta jokin siinä mättää. Nytkin Joensuun lauantaisissa eliittikisoissa esimerkiksi miesten 400 metrin aitoihin osallistujia oli kolme, joista niistäkin kolmesta yksi oli valko-venäläinen. Ei tuollainen asetelma voi mitenkään toimia eikä kehittää urheilijoita ja muutenkin hassua ettei edes eliittikisoissa saada edes kaikissa juoksulajeissa ratoja täyteen, tämä koskee melkeinpä vain pikajuoksuja. Eliittikisat sinällään kannattaisi säilyttää, koska onhan se yleisöönkin menevää urheiluviihdettä niin livenä kuin katsomossakin, mutta jonkinlaisia kovemman tason Grand Prix-kilpailuja olisi hyvä saada Suomeen, jossa kansallisilla huipuillamme olisi hyvät mahdollisuudet mitata tasoa ja yrittää tehdä kovia tuloksia, kovassa seurassa. En tarkoita, että Suomeen pitäisi yrittää haalia kultaisen liigan kisoja, vaikka siitäkin on ilmeisesti ollut mediassa puhetta, mutta edes yksittäiset kovemmat mittelöt vaikkapa stadikalla lajit sopivasti valikoiden kohtalaisen hyvillä palkintosummilla voisi nostaa yleisön ja kilpailijoidenkin mielenkiinnon siinä missä se tekisi myös hyvää yleisurheilun julkikuvalle Suomessa. Joka tapauksessa, hyviä ja tasokkaita kisoja Suomessa on vähän ja maan huiputkin joutuvat välillä kisaamaan melkoisissa rääppiäisissä Suomessa. Hyvä kuitenkin, että kisoja on moneen lähtöön, mutta jos ajatellaan nyt kuitenkin yleisurheilijoidemme kehittymistä, niin kovatasoiset kisat vievät niitä eteenpäin.

Tässä joitakin mietteitä. Tuota Lontoon "suomalaiset olympialaisissa"-ketjun kirjoittajien mietteitä voisi tähän ketjuun yrittää jotenkin saada ja sitä kautta keskustelua aikaan. Kun kyse on yleisurheilusta ja menestyksestä niin jossain vaiheessa joku kuitenkin nostaa iänikuisen doping-aiheen esille, mikä ei sinällään ole väärin, mutta toivottavasti tämä ketju ei mene sellaiseksi väittelyksi, että kenellä on parhaat aineet - se on paras.

Arto Bryggarehan on koko kesän pommittanut vähän sivuten tätä aihetta mediassa jääkiekon piikittelyn yhteydessä ja onhan Lappeenrannan pellavapäällä ollut paljon asiaa pohdiskeluissaan esim. lajien välinen yhteistyö, mutta miten tuo toteutetaankin on jo sitten oma ongelmansa.

Mutta, tässäpä alustus tähän puintiin, olkaas hyvä.
 

#76

Jäsen
Ensin pitäisi päättää mitä halutaan? Kehitetäänkö yleisurheilua yleisesti vai haetaan maksimaalista menestystä mitalien muodossa? Mikäli halutaan mitaleja, niin näppituntumalta parhaat markkinat Lontoossa valkoihoisille eurooppalaisille oli naisten lajeissa.

Toki yleinen kehittäminen voi löytää paremmin niitä lahjakkuuksia, mutta saavatko lahjakkuudet silti samoja mahdollisuuksia kuin muiden maiden lahjakkuudet? Yleinen kehittäminen voi parantaa mahdollisuuksia pärjätä EM-kisoissa, mutta MM- tai olympiakisoissa pärjääminen vaatinee eri luokan panostamista.

Bryggare voi helposti syyttää muita yleisurheilun tilasta, mutta mitä yleisurheiluväki itse tekee parantaakseen tilannettaan? Paitsi valittaa mediassa kuinka muut on parempia.

Espoossa uimakoulut on aika pitkälti uimaseurojen hallussa ja siten luodaan myös hyvää linkkiä saada nuoria uimaseuroihin. Miksei yleisurheiluväki voisi jalkautua leikkipuistoihin ja kouluihin järjestämään pikku tapahtumia? Kiekkojoukkueet tekee samaa luistelukoulujen kautta kuin uimaseurat.

Maan tasolla voisi harkita ajatusta, että luotaisiin 3-4 yleisurheiluyläastetta, joissa lahjakkaat nuoret voisivat opiskelun ohessa keskittyä myös urheiluun. Lukioita riittäisi varmaan 1 koko maahan, minne keskitettäisiin lahjakkuudet. Resurssit pitäisi tietysti olla sellaisella tasolla, että lahjakkaat nuoret voisivat tarvittaessa muuttaa kotoa urheilun perässä. Treeni- ja kisamatkat ulkomaille olisivat olennainen osa koulutusta.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Ensin pitäisi päättää mitä halutaan? Kehitetäänkö yleisurheilua yleisesti vai haetaan maksimaalista menestystä mitalien muodossa? Mikäli halutaan mitaleja, niin näppituntumalta parhaat markkinat Lontoossa valkoihoisille eurooppalaisille oli naisten lajeissa.

Itse lähtisin hakemaan menestystä. Pari painopistelajia, joiden harjoittelu- ja kilpailuolosuhteiden eteen tehdään kaikki mahdollinen. Niistä odotetaan joka kisoista mitaleja. Keihäs on selvä painopistelaji, toisenkin melkein olisin taipuvainen heitoista. Moukari kenties.

Muista lajeista pitää tästä huolimatta uskaltaa poimia kansainvälisen tason juniorilahjakkuutta osoittaneet tehovalmennukseen. Näiden valmentaminen ei kuitenkaan tapahdu liittojohtoisesti kokonaisuutta parantaen, vaan takaamaalla se, että yksilö saa lajinsa huippuasiantuntemusta käyttöönsä tarvittaessa ulkomailta, jotta kehitys mahdollistuu. Ja vaikka lajiin ei kokonaisuutena satsattaisikaan, hoidetaan "superyksilölle" leiritykset ja muut tarvittavaan kuntoon. Luonnollisesti tuelta pullahtaa pois, mikäli kehitys ei jatku aikuisten tasolla.

Malliesimerkki tuollaisesta muista lajeista poimittaviin kuuluvasta urheilijoista on nyky-Suomessa Nooralotta Neziri tai Roni Ollikainen. Molemmat nuorten arvokisamitalisteja, joiden kehityskäyrä on riittävän korkealla, jotta arvokisamitaleista voi haaveilla käyrän jatkeassa matkaansa ylöspäin.
 

#76

Jäsen
Perhetutun poika oli aikoinaan Skotlannissa opiskelemassa ja itseasiassa hänen kämppis oli norjalainen kaveri, jolle Norjan valtio maksoi opiskelun. Ideana oli, että nuoret pääsevät hyvään koulutukseen ja tuovat sitten tullessaan uusia näkökulmia ja ajatuksia takaisin kotimaahan. Yleisurheiluliitto voisi harkita stipendisysteemiä lahjakkaille nuorille ja edesauttaa heidän pääsyä opiskelemaan Yhdysvaltoihin, missä urheilu on suuressa roolissa opiskelun ohella.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Yleisurheiluliitto voisi harkita stipendisysteemiä lahjakkaille nuorille ja edesauttaa heidän pääsyä opiskelemaan Yhdysvaltoihin, missä urheilu on suuressa roolissa opiskelun ohella.

Jos on riittävän hyvä niin ei liiton edes tarvitse stipendiä maksaa vaan koulu saattaa tarjota, mutta vaatii toki tiettyä tasoa.

Tämä olisi kyllä mahdollinen reitti saada lahjakkuuksia hyvään valmennukseen. Pitäisi liitossa olla joku henkilö joka tuntisi valmentajia Amerikasta ja että missä osataan valmentaa mitäkin jne. joka sitten pystyisi kartoittamaan sopivia kouluja ja hankkia paikkoja urheiljoille. En tiedä onko tälläistä mutta epäilen. Eikä pitäisi edes rajoittaa vain koulun hakuun vaan pitäisi myös jatkossa panostaa yhteydenpitoon ja mahdolliseen auttamiseen. Toisaalta sitten pitäisi tietyssä määrin unohtaa kotimaiset tavoittaa ja ehkä arvokisatkin ja vastaava, pitäisi sitten sen neljä vuotta keskittyä pääasiassa siihen yliopistouraan ja toivottavasti olla neljän vuoden jälkeen kovalla tasolla.

Toki jotain arvokisoja voi kisata, kyllähän amerikkalaisetkin yliopistourheilijat niin tekevät, mutta ei saisi olla niin että ikään kuin käydään treenailemassa talvi ja sitten kuitenkin pääkisat ovat Suomessa kesällä vaan pitäisi sitoutua ensisijaisesti sen neljän vuoden ajaksi yliopistourheilijaksi ja niihin kisoihin panostaa.
 
Viimeksi muokattu:

#76

Jäsen
Telkkarista tulee juuri Kalevan kisat ja ei tuo kauheasti näytä yleisöä kiinnostavan. Urheilijoiden tukijoukot ja sukulaiset kun karsisi katsomosta, niin ei taida kovin moni ole lajin takia paikalla. Varmaan lahtelaiset säästävät rahansa Pelicanssin matseihin.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Telkkarista tulee juuri Kalevan kisat ja ei tuo kauheasti näytä yleisöä kiinnostavan. Urheilijoiden tukijoukot ja sukulaiset kun karsisi katsomosta, niin ei taida kovin moni ole lajin takia paikalla. Varmaan lahtelaiset säästävät rahansa Pelicanssin matseihin.
Lippujen ennakkomyynti Kalevan kisoihin aikataulussa (ess.fi)

"Myynti on edennyt 20 000 katsojan edellyttämää myyntivauhtia. Torstaista sunnuntaihin kilpailtavien Lahden Kalevan Kisojen järjestämisaika heti EM- ja olympiakisojen jälkeen ei näytä tehneen lippujen ennakkokysynnälle hallaa".
 

#76

Jäsen
Minusta aika matalalle asetettu tavoite, jos nelipäiväisiin kisoihin on katsojatavoite 20 000. Ottaen huomioon kisojen pitopaikan eteläisen Suomen keskellä. Toisaalta pitää ottaa huomioon ettei esim pk-seudulla ole kisoja taidettu mainostaa mitenkään. Itse huomasin aamun lehdestä, että kisat on menossa kun oli torstain tuloksia listattu.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kalevan kisat takana, kovia tuloksia tehtiin, mutta samalla nähtiin vähän millaisella tolalla osa lajeista on tällä hetkellä Suomessa. Tietyistä lajeista tulee katsojalle niin kotisohvalle kuin ihan katsomoonkin asti jonkinlainen rääppiäismaku, kun tulokset ovat varsin kehnoja. Ne pitkät keihäskaaretkaan eivät enää pysty nostamaan yksin koko kisojen yleisprofiilia ja olemusta kovin korkealle.

Monessakin lajissa on se ongelma, että joko koko lajin taso kärjestä viimeiseen varsin huonolla tasolla tai sitten lajin kärjen muodostaa noin 1-2, joskus jopa 1-3:n urheilijan joukko, jonka taso hipoo niitä "b-rajoja", josta pudotus ns. kansalliseen pääjoukkoon on melkoinen tasollisesti ja tuloksellisesti. Ja nimenomaan tämä kansallinen pääjoukko on se mikä tässä eniten huolestusta herättääkin. On mielestäni toissijainen asia saako se O. Torro tai A. Tammentie räpiköityä sen b-rajan, kun lajin muu taso laahaa kaukana perässä.

Jos kansallisen pääjoukon tasoa saataisiin nostettua tasaisen varmasti kohti näitä yksittäisiä "huippuja" niin kilpailut kovenisivat ja lajin yleinenki taso nousisi. Surkuhupaisinta oli, että miesten 3-loikassa Aleksi Tammentie varmisti lankun takaa ponnistamalla itselleen mestaruuden ensimmäisellä hypyllään ja tämän jälkeen sitten homma olikin ohi. Ei tällaisessa tilanteessa urheilijat saa itsestään yhtään mitään irti kun aitoa kilpailua ei ole. Ei se yksittäinen huippukaan (Nikkanen, Karjalainen, Tammentie....) kuin ne ns. pääjoukkolaisetkaan, vaikka toki 2. ja 3. sija siellä vielä jaetaankin. Kysymys kuuluukin, että miten tätä lajien suurta kansallista joukkoa pystyttäisiinkin kehittämään niin, että lajin kärjen ja Kalevan Kisa-tason häntäpään ero kavenisi? Joku miesten kuulakin on toisaalta sellaisessa tilassa, että koko lajin yleinen taso on sen verran kehno, että kilpailua tulee hyvällä tavalla väkisin, kun vanhat mörssärit ovat nuorempiaan kiusaamassa.

Jostain sekin toki kertoo, että ottelija Niina Kelo on vuosien varrella haalinut 31 Kalevan Kisa mitalia (!). Mitään niistä ottamatta pois se on varsin hälyyttävää ja kertoo valitettavasti loppujen lopuksi lajien tason jos naisottelija siinä oman toimen ohella käy napsimassa yksittäisten lajien hopeat ja pronssit pois. Muutenkin tämä ilmiö, että aitajuoksija käy ottamassa pituushopeaa, on ilmiö joka myös kielii osanottajien ja harrastajamäärän suppeudesta. Jotain olisi tehtävä, mutta mitä?

Suo anteeksi tämä varsin kärkevä kirjoitus, mutta jotenkin taas heräsi tällaisiakin ajatuksia Kalevan Kisojen yhteydessä, kun studiossakin ihmeteltiin lajien tasoa, lähes naureskeltiin. Muutenkin tuntui, että taso oli näin olympiakrapuloissa kehnompi kuin vuosiin, laji kuin laji muutamia iloisiakin poikkeuksia lukuunottamatta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kieltämättä vähän karua oli huomata se, että Suomessa joku Nikkanen aloittaa vasta kun kilpailijat pudottelevat viimeisiä kertojaan, ja sitten Nikkanen ottaa pataan mennen tullen rajojen ulkopuolella. Vastaava tilanne Kyyröllä miesten kiekossa, muutamilla juoksijoilla ja vaikkapa juuri tällä kolmiloikkaajalla. Miesten pituudessa ja keihäässä ollaan hyvässä tilanteessa, että edustuspaikkoihin ja jopa pisteille on hyvät saumat useammalla miehellä, mikä tietää kovaa kilpailua jo kotimaassa. Parempi tietysti, että on edes muutamia yksittäisiä kansainvälisen tason urheilijoita kuin pelkkää puuroa, mutta aika kovaa satsausta sekä määrätietoista otetta se vaatii urheilijalta ja taustajoukoilta, jos aikoo isoilla areenoilla pärjätä yksittäisenä tähtenä. Toivottavasti esim. Neziri saisi tarvittavia resursseja käyttöön, olipa sitten tietotaitoa tai rahaa.

Muutenhan tuolla oli ihan kivasti nuoria esillä, vaikkapa miesten 200 metrin nelonen Salo (16), kolmiloikannut mitalimies, jonka nimeä en muista, sekä naisissakin Ella Räsästä (18) ja Oona Kettusta (17) Nezirin lisäksi. Noilla käsittääkseni on ainakin jonkinlaista potentiaalia olemassa, mitä olen aiemmista höpinäistä sekä tämän päivän selostuksista irti saannut. Eikä tietysti keihäsnaisetkaan vielä mitään ikäloppuja ole, Sormunenkin on ollut vain niin tapetilla teinivuosistaan saakka, ikää kuitenkin vasta 23.
 

#76

Jäsen
Itselläni särähti korvaan useammalta taholta kuultu kommentti, ettei Kalevan kisoissa tuloksella ole väliä, kun kisataan mestaruudesta. Eikä Kalevan kisat olisi hyvää arvokisatreeniä, että tiettynä päivänä pitää olla tuloskunnossa? Liian helpolla mennään, että b-raja saavutetaan kun olosuhteet ja fiilis on juuri kohdallaan ja muuten jäädään kaus siitä vaikka arvokisoissa tarvittaisiin kauden paras, uran paras tai Suomen ennäths, jos mielii saavuttaa muutakin kuin karsiutumisen. Ruuskasen oma ennätys Kalevan kisoissa ja kilpaillussa lajissa on äkkiä yksi kovimmksta suoritutuksista kotimaisessa yleisurheilussa. Ei ole minusta kaukana ettei kyseessä ollut jopa kesän kovin suoritus.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jotain olisi tehtävä, mutta mitä?

Tuohan juuri on lajin ongelma, että yleinen taso on lässähtänyt, olen täällä itsekin kirjoittanut kuinka kestävyysjuoksussa oli jopa 15 vuotta sitten, puhumattakaan vaikka 70-luvusta, selvästi parempi yleinen taso.

Mikä on syy tason lässähtämiseen? Syy ei ole raha, resurssit, douppaus, tai joku vastaaava, näillä voidaan selittää korkeintaan jotain yksittäistapauksia mutta ei laajempaa tasoa. Ainoa syy mikä jää mielestäni jäljelle on että yhteiskunnassa on tapahtunut jotain muutosta? Mitä tarkalleen niin en osaa oikein sanoa.

Viekö joukkuepelit kaikki urheilijat? Mahdollisesti voi olla osasyy mutta en oikein jaksa uskoa että tämä pelkästään olisi ainoa syy.
 

#76

Jäsen
Oma teoriani on, että ihmisistä on tullut kaikenkaikiaan mukavuudenhaluisia tai mukavuuksia on tullut helpommin tarjolle.

Mikäli vertaan vaikka kestävyysjuoksun ja jonkin pallopelin treenaamista, niin vaatiihan kestävyysjuoksu tietynlaisen masokistin, jos aikoo juosta viikossa 100-150 kilometriä. Viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Vaihtoehtona laji, missä voi välillä kavereiden kanssa höntsätä ja silti hioa tekniikkaa tai otteluissa on tunteiden vuoristorataa.

Lopulta tullaan myös siihen seikkaan, että menestyäkseen urheilussa se vaatii julmetun määrän työtä ja onnistuminen on koko ajan epävarmaa. Lopputuloksena vielä harvassa lajissa on taloudellinen turva loppuelämäksi, joten huomattavasti helpompi tie on lukea itsensä johonkin ammattiin harrastaen urheilua lähinnä omaksi iloksi tai kisata jossain alemmassa sarjassa/kisassa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Huvittavaa lukea viitisen vuotta ja yhden olympiadien vanhoja viestejä. Valitettavasti harva asia on ottanut harppauksia. Ns. "kultainen sukupolvi" on Evilöiden ja Karjalaisten muodossa siirtynyt takavasemmalle ja nuoriso on noussut tilalle. Akatemiatoimintaa on saatu mukavasti jalkeille ja yksittäisiä nuoria on saatu hyvään vauhtiin kohti maailman kärkeä ja tietyt lajit mm. naisten pika-aidat ovat saaneet nostetta selvästi ihan harrastajamääriin nojaten.

Eri lajien pienistä buumeista huolimatta tiettyjen lajien taso on ihan pm-tasolla (pohjoismaisella) suorastaan vaatimaton ja kärki on aina yhden kiintotähden varassa. Resursseja on edelleen vähän käytössä ja tarpeeksi oikeita ihmisiä ei saada oikeille paikoille valmentajuutta ajatellen. Loukkaantumiset eivät ole ainakaan vähentyneet ja mikä huolestuttavinta, niitä esiintyy ikäpolvissa, jolloin kehitystä pitäisi tulla todella runsain mitoin ihan vuodessakin. Miesten keihään taso laahaa ennätyksellisen alhaalla ja tämä antaa esimakua siitä mitä on luvassa, kun Manniot, Pitkämäet ja Ruuskaset tekevät tilaa nuoremmille.

Simo Lipsanen, Samuel Purola, Viivi Lehikoinen, Oskari Mörö (hänkin vielä nuori) ja Kristiina Mäkelä siinä missä Wilma Murtokin edustavat valtavaa potentiaalia. Joillakin yu-tähdillämme on ehkäpä jo se maksimi nähty ilman radikaaleja toimenpiteitä.

Mulla on myös edelleen kuva, että kuppikuntaisuus vaivaa tätä lajia yhä. Toisille kyräillään ja mielummin vaikka rikotaan paikat urheilijalta kuin nöyrrytään kysymään neuvoja. Tämä koskee myös yhteyksiä ulkomaille.

Mikäli Lontoon mm-kisajoukkue jää ennätyksellisen pieneksi täynnä kävelijöitä, on jonkun lyötävä nyrkki pöytään.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mikäli Lontoon mm-kisajoukkue jää ennätyksellisen pieneksi täynnä kävelijöitä, on jonkun lyötävä nyrkki pöytään.

En täysin ymmärrä miksi Lontoon kisajoukkueen koko on oleellinen ja ratkaiseva mittari. Meillähän on Camilla Richardsson joka alitti kisarajan Lontooseen mutta kaikki tietävät että jos Richardssonin taso tulee olemaan sitä mitä nyt on nähty, hänellä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia selviytyä Lontoossa finaaliin, ei minkäänlaisessa karsintaerässä ja ei millään vauhdinjaolla. Toinen vastaavantyyppinen urheilija voisi olla Arttu Kangas, kenties hän selvittää kisarajan jossakin kertaalleen nippa nappa, jäämällä kuitenkin tasolle jolla karsiutuminen finaalista on selvää. En toivo juuri mitään sen enempää kuin menestystä Richardssonille, Kankaalle ja muille yleisurheilijoillemme mutta miten suomalaista yleisurheilua auttaa se jos vaikkapa tuo kaksikko selviää Lontooseen kunnon ollessa kuitenkin sellainen että karsiutuminen ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa on itsestäänselvää? Ja paraneeko sillä joukkueemme henki tai fanin mieliala mikäli Suomesta lähtee useampia tuonkaltaisia urheilijoita Lontooseen? Uskon vahvasti siihen että sekä Kangas että Richardsson ovat edelleen kehittyviä urheilijoita mutta mitään nuoria lupauksia he eivät ole eikä heistä kumpikaan oletettavasti ikinä tule olemaan tasolla jolla kamppaillaan EM-kisoissa mitaleista. Tässä asiassa olisin mielelläni väärässä.

Sen sijaan, maajoukkuetasolla Lontoon kisajoukkueen kokoa mielekkäämpi tavoite olisi voitto sekä miehissä että naisissa tai edes jommassakummassa loppukesän Ruotsi-maaottelussa ja menestyminen Euroopan joukkue-EM tapahtumassa ensi viikonloppuna. Näissä kilpailuissa Kankaan ja Richardssonin panos on tärkeä, voivat omalta osaltaan auttaa maajoukkuettamme ja samalla innostaa joukkueen nuoria jäseniä. Siis tavoitteita voi toki olla erityyppisiä eri saroilla ja eri tavoitteet eivät sulje toisiaan pois mutta se ratkaiseva mittari, josta tehdään jotakin johtopäätöksiä voisi paremminkin olla Ruotsi-ottelu ja joukkue-EM kisat kuin Lontoon kisajoukkueen koko.
 

Byvajet

Jäsen
Tuota kun rullaa alaspäin ja klikkaa oikeasta reunasta mitalimaat järjestykseen (total), niin en nyt tiedä, meneekö muilla sen paremmin kuin Suomella. Kaiken lisäksi monissa maissa käytetään tehovitamiineja, ja uskon, että järjestelmä on niin korruptoitunut, ettei kaikkia kiinni jääneitä paljasteta.

Suomessa suhtautuminen dopingiin lienee muuttunut varovaisemmaksi.

Kiistaton tosiasia on, että menestyäkseen MM-tasolla täytyy olla erityislahjakas, eikä lahjakkuuksia satu Suomen kokoiseen maahan kuin aniharvoin.

Meillä tehdään työtä liikaakin, mistä kertovat nuorten urheilijoiden loukkaantumiset ja vammat, mutta työnteolla ei voi ylittää perimän luomia rajoja.

Neziri on MM-tasolla menetetty tapaus, saattaa olla EM-tasollakin. Mörölläkään ei ole todellisia mahdollisuuksia. Purola on menestyäkseen väärän värinen. Yleensäkin juoksulajeissa voi melkein heittää pyyhkeen kehään jo etukäteen.

Pienemmissä lajeissa on enemmän mahdollisuuksia, mutta esimerkiksi seiväshypyssä Minna Nikkanen on jo rajansa löytänyt. Ei ole menestyjäksi. Saga Andersson on liian pieni ja pyöreä. Ei ole menestyjäksi. Wilma Murrolla on mahdollisuuksia, mutta hänkin on ruvennut herkkikseksi ja alkanut loukkaantua.

Keihäänheitossa suunta on alaspäin. Taso laajenee, eikä Pitkämäen ja Ruuskasen jälkeen ole tulijoita. Saksalainen koneisto on saanut pyörät pyörimään ja maassa riittää nuoria, jotka seuraavat nykyisiä menestyjiä.

2015 World Championships in Athletics - Wikipedia

Minusta pienten maiden kannattaisi olla ylpeitä omista vahvuusalueistaan. Norjalla on hiihto, Suomella (oli) suunnistus.

Parempi suuri kala pienessä lammikossa kuin pieni kala suuressa lammikossa. Urheilun, ei edes tavoitteellisen huippu-urheilun, ainoa tavoite ei voi olla pärjääminen maailmalla. Sillä on muitakin arvoja, jos ne vain tahtoo nähdä. Monet huippu-urheilusta huolissaan olevat eivät edes loppujen lopuksi ole huolissaan urheilusta vaan menestyksestä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
En täysin ymmärrä miksi Lontoon kisajoukkueen koko on oleellinen ja ratkaiseva mittari. Meillähän on Camilla Richardsson joka alitti kisarajan Lontooseen mutta kaikki tietävät että jos Richardssonin taso tulee olemaan sitä mitä nyt on nähty, hänellä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia selviytyä Lontoossa finaaliin, ei minkäänlaisessa karsintaerässä ja ei millään vauhdinjaolla. Toinen vastaavantyyppinen urheilija voisi olla Arttu Kangas, kenties hän selvittää kisarajan jossakin kertaalleen nippa nappa, jäämällä kuitenkin tasolle jolla karsiutuminen finaalista on selvää. En toivo juuri mitään sen enempää kuin menestystä Richardssonille, Kankaalle ja muille yleisurheilijoillemme mutta miten suomalaista yleisurheilua auttaa se jos vaikkapa tuo kaksikko selviää Lontooseen kunnon ollessa kuitenkin sellainen että karsiutuminen ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa on itsestäänselvää?.

Eivät yksittäiset urheilijamme kerrokaan totuutta koko lajin tasosta Suomessa, mutta sen se kertoo kuinka terävä on nimenomaan ko. lajien/yleisurheilumme pyramidin huippu. Kyllä se jostain kertoo jos takavuosina lähetettiin useampi naiskeihäänheittäjä tai miesten kuulan edustaja kisoihin, vaikka sitten karsintaan, kun nyt hädin tuskin saadaan ketään. On myös äärimmäisen tärkeää mainosta lajille, että saamme edes sen Richardsonin juoksemaan yhden juoksun Lontooseen tulevaisuuden kannalta ihan näkyvyyden vuoksi mahd. tuleville juoksijoille. Esikuvien ja idolien puute on yksi krooninen vaiva monessa yu-lajissa, joka ajaa tulevia polvia ko. lajin pariin. Jos sille Mynämäen Lotalle 10-vuotta se Richardson on se suuri esikuva, niin jotain on jo voitettu.

Olet oikeassa, että joukkuekisat mittaavat kokonaistaaon laadun ja siinä olemme länsinaapureita lähes järjestäen perässä. Silti suuri kansa kiinnostuu lajin suurista kokoontumisajoista eli olympialaisista ja mm-kisoista näiden joukkuekisojen sijaan ja on tärkeää saada sinne urheilijoita, koska se taas vaikuttaa välillisesti koko lajin hyvinvointiin. Pitäämyös muistaa, että aina on mahdollisuus yllätykseenkin, joka täällä pessimistien maassa usein unohdetaan.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tuota kun rullaa alaspäin ja klikkaa oikeasta reunasta mitalimaat järjestykseen (total), niin en nyt tiedä, meneekö muilla sen paremmin kuin Suomella........
Parempi suuri kala pienessä lammikossa kuin pieni kala suuressa lammikossa. Urheilun, ei edes tavoitteellisen huippu-urheilun, ainoa tavoite ei voi olla pärjääminen maailmalla. Sillä on muitakin arvoja, jos ne vain tahtoo nähdä. Monet huippu-urheilusta huolissaan olevat eivät edes loppujen lopuksi ole huolissaan urheilusta vaan menestyksestä.

Monillakin mailla menee paremmin monellakin osa-alueella. Jos asenne on se, että "muillakin menee huonosti" on turha haaveilla paremmasta ja on turha myöskään esittää kritiikkiä. Edelleen, Ruotsi ja Tanska......niin, Norjakin ovat maita joilla olisi paljon opetettavaa meille tässä lajissa.

Menestyksestä huolissaan olevien huolelle en paljoa antaisi painoarvoa. Gloryhunterit kyllä muistavat tulla paikalle tuulettamaan, kun Mörö juoksee elämänsä ratakierroksen, mutta häviävät nopeasti kun on vaikeampi jakso.
 
Neziri on MM-tasolla menetetty tapaus, saattaa olla EM-tasollakin. Mörölläkään ei ole todellisia mahdollisuuksia. Purola on menestyäkseen väärän värinen. Yleensäkin juoksulajeissa voi melkein heittää pyyhkeen kehään jo etukäteen.

Pienemmissä lajeissa on enemmän mahdollisuuksia, mutta esimerkiksi seiväshypyssä Minna Nikkanen on jo rajansa löytänyt. Ei ole menestyjäksi. Saga Andersson on liian pieni ja pyöreä. Ei ole menestyjäksi. Wilma Murrolla on mahdollisuuksia, mutta hänkin on ruvennut herkkikseksi ja alkanut loukkaantua.
Ehkä MM-tasolla ei tule menestystä, mutta onhan muunkin laista menestystä. Suomen ennätyksiä ovat tehneet Neziri, Mörö, Nikkanen, Murto, Eriksson, Sandblom ja Mäkelä (hallissa). Lipsasella SE on tulossa. Peiponen teki 10km ennätyksen ja jäi radalla vain pari sekuntia siitä. Lisäksi on tullut Euroopan ennätyksiä 19-vuotiaissa (Ella Räsänen, Alisa Vainio) ja maailmanennätys (Murto).
Kun on SE-tasolla, niin sitten voi tavoitella menestystä EM-kisoissa.
 
On myös äärimmäisen tärkeää mainosta lajille, että saamme edes sen Richardsonin juoksemaan yhden juoksun Lontooseen tulevaisuuden kannalta ihan näkyvyyden vuoksi mahd. tuleville juoksijoille.
Jos ei ole mitalin tavoittelijoita, niin pitää meillä olla edes kisapaikan tavoittelijoita mahdollisimman monta.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Eivät yksittäiset urheilijamme kerrokaan totuutta koko lajin tasosta Suomessa, mutta sen se kertoo kuinka terävä on nimenomaan ko. lajien/yleisurheilumme pyramidin huippu. Kyllä se jostain kertoo jos takavuosina lähetettiin useampi naiskeihäänheittäjä tai miesten kuulan edustaja kisoihin, vaikka sitten karsintaan, kun nyt hädin tuskin saadaan ketään. On myös äärimmäisen tärkeää mainosta lajille, että saamme edes sen Richardsonin juoksemaan yhden juoksun Lontooseen tulevaisuuden kannalta ihan näkyvyyden vuoksi mahd. tuleville juoksijoille. Esikuvien ja idolien puute on yksi krooninen vaiva monessa yu-lajissa, joka ajaa tulevia polvia ko. lajin pariin. Jos sille Mynämäen Lotalle 10-vuotta se Richardson on se suuri esikuva, niin jotain on jo voitettu.

Olet oikeassa, että joukkuekisat mittaavat kokonaistaaon laadun ja siinä olemme länsinaapureita lähes järjestäen perässä. Silti suuri kansa kiinnostuu lajin suurista kokoontumisajoista eli olympialaisista ja mm-kisoista näiden joukkuekisojen sijaan ja on tärkeää saada sinne urheilijoita, koska se taas vaikuttaa välillisesti koko lajin hyvinvointiin. Pitäämyös muistaa, että aina on mahdollisuus yllätykseenkin, joka täällä pessimistien maassa usein unohdetaan.
Joo itsekin suurena Camilla Richardsson fanina en missään tapauksessa halua kiistää hänen kisapaikkansa merkitystä myös näkökulmassa "mahdollinen esikuva joillekin nuorille" mutta jos ajattelee aikaa hieman taaksepäin, voi arvioida vaikka sitä, mikä on ollut Jere Bergiuksen valintojen merkitys esikuva-mielessä, kenties sellaista on olemassa tai sitten tilanne kaikilta osin olisi nyt sama vaikka Bergiusta ei ikinä olisi valittu arvokisoihin.

Mainitsemaasi pessimismiin liittyen, tuntuu että täällä Jatkiksessakin vallitsee pessimismi näkyen lauseina "Purolasta ei ikinä tule mitään eikä myöskään Oskari Möröstä". Kun noita lukee niin ajattelee että asia voi olla juuri noin, itse seuraan lajia aika laajasti innostuen sekä arvokisoista, maaotteluista, kansallisista kilpailuista jne. Ajattelen asioita niin että osasta lupauksiamme voi kasvaa esim. Jukka Keskisalon kaltainen tekijä, vaikka Keskisalon EM-kullan unohtaisi, hänen uransa on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Mielenkiinnolla olen seurannut myös vaikkapa Sandra Erikssonin uraa: vaikka Eriksson "ei ole ikinä menestynyt missään" ja on jopa urheillut alle tasonsa muutamissa arvokisoissa, Eriksson on kuitenkin minulle lajiseuraajana tuonut iloa - tilanne olisi joltakin osin heikompi mikäli Eriksson ei olisi ikinä aloittanut kilpailu-uraa. Ja ikinä en ajattele että ei siitä Sandrasta mitään tullut, siis siinäkin tapauksessa että uransa loppuisi nyt.

Olen myös ajatellut asiaa, mikä on suomalaisessa yleisurheilussa hyvää ja ensin mieleeni tulee nimenomaan Ruotsi-ottelu. Jo nuorten sarjoissa Ruotsi-otteluun selviäminen on kovan luokan haaste nuorille urheilijoillemme saati sitten kun varttuvat aikuisten sarjaan, mahdollisesti selviten samaan maajoukkueeseen jossa on mukana esikuvina myös kansallinen kermamme Pitkämäki, Ruuskanen, Eriksson ja kumppanit. Ilman Ruotsi-maaottelua meiltä puuttuisi paljon. 2015 naisemme voittivat ottelut ja viime vuonna taas hävittiin molemmat mutta miehemme menivät toki eteenpäin. Miesten osalta ongelma näyttää Suomella olevan nimenomaan keski- ja kestävyysjuoksut ja vaikka on aavistusta siitä että hienoista kehitystä näissä lajeissa on tullut, taso ei kuitenkaan taida riittää Ruotsia vastaan. Ainakaan vielä tänä vuonna.

Vielä nyt mainintana sellaista että talven pimeinä kuukausina huomasin että Tilastopajan sivustolta löytyy ilmaiseksi 20 vuoden ajalta kunkin yu-lajin kansalliset TOP20-tilastot. Kopsasin nuo tilastot taulukkolaskentaan ja muutaman makron avulla katsoin vuosittaiset TOP4, TOP10 ja TOP20-keskiarvot joista piirsin kehityskäyriä, osassa lajeja kehitys on menossa huonompaan suuntaan, osassa parempaan, miten missäkin ja mietin millaista käyttöä noille käppyröille keksin. No toistaiseksi en ole keksinyt mitään, siis sen lisäksi että olen itsekseni käppyröitä tuijotellut koska kyllä sellainenkin minua kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Purola ja Samuelsson - ehkä myös Ahlfors tulevat muutaman vuoden sisään haastamaan ihan oikeesti Hartosen SE-lukemat sekä satasella että kahdella sataa. Kokonaan toinen juttu sitten on riittääkö joku 10.20 satasella yhtään mihinkään. Karibialta ja USA:sta löytyy aika monta saman tasoista kaveria. Pelkästään tänä vuonna 50 kaveria on juossut 10.10 tai paremmin. Möröllä on vähän helpompaa. 49 sekunnin alittajia ei tällä kaudella (toistaiseksi) ole nähty kuin noin 20.
Suomalaisten paraatilajissa Keihäässä ei ole valoa näköpiirissä sen jälkeen kun ronssi-Antti ja Pitkämäki lopettavat. Wirkkala on aktiiveista kolmantena mutta samaa ikää kärkikaksikon kanssa. Nuoria ja vähän vähemmän nuoria ei ole kuin Kiiskilä (89) Sami Peltomäki (91) ja Oliver Helander (97) jotka ovat saaneet 70 rikki parin viime vuoden aikana.
Keskimatkoilla ja kestävyysjuoksussa on ihan turha puhua suomalaisista ja menestyksestä samassa yhteydessä. Vitosella Vattulainen on päässyt nippa nappa alle 14 minuutin ja siitä on matkaa vielä yli puoli minuuttia Vireenin aikoihin. Naisten puolella suomalais-tsekkiläinen Mäki on juossut 15:31 ja osia. Harmi vain että Sandell juoksi jo 20 vuotta sitten alle 15 minuutin. Kympillä ollaan vielä kauempana etenkin miehissä. Naisten puolella Alisa Vainio on yksinäinen valopilkku pimeydessä . muita 33 minuutin alitukseen kykeneviä ei ole eikä ihan pian tule.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kausi on päättynyt ja hetken voisi miettiä tulevaa. Mun mielestä yksi maanläheinen tavoite jatkoon voisi olla Ruotsin kiinnikurominen kokonaisuudessaan. Finnkampen on oiva mittari siihen. Jos tuohon pystytään ja edes pitämään jollain tapaa tuo taso, niin kohtalaisen mukavasti menee vanhan mantereen yleisurheiluun peilaten.

Rakenteellisia muutoksia tuo vaatii. Lajin tilanne on huolestuttava monelta näkökannalta tarkasteltuna, vaikka Purolan hypellä ja nousulla superliigaan pystyttiin enimpiä pölyjä lakaisemaan maton alle. Rahan puute on varsin krooninen ja se heijastuu kaikkeen lajissa toimivaan. Valmentajien/urheilijoiden tienesteihin, leirityksiin, lihashuoltoihin, ruokaan, suorituspaikkoihin. Nämä läpinät on käyty tuhansia kertoja. Välillä ollaan tekemässä isoja treenikeskittymiä joihinkin kaupunkeihin, välillä ollaan panostamassa vain tiettyihin lajeihin. Tuntuu välillä, että kukaan ei uskalla tehdä mitään ratkaisujakaan näiden asioiden suhteen. Muutamissa lajeissa on mukavaa pöhinää, mutta ennemminkin ne lajit pärjäävät järjestelmästä huolimatta.

Olin aistivani muuten viikonlopun Finnkampenista tiettyjen urheilijoiden kohdalla hieman pakkopullamaisesta suorittamisesta. Että tultiin kun oli pakko juoksemaan nyt tai hyppäämään se yksi hyppy ja ihmeellinen joukkopako nähtiin tuolla, koska yllättävän iso osa kärki-urheilijoistamme puuttui tuolta. Tuokin vaikuttaa toki merkittävästi tuohon piste-eroon, joka Ruotsiin nähden venyi. Vaikuttivatko universiadit in rajusti loppukauteen? Miksi niin monella on jo takki tyhjä, että tuonne ei lähdetä? Miksi niin moni on hajalla loppukaudesta, että Ruotsi-otteluun ei pystytä? Onko Kalevan kisojen ajankohta aivan väärä ajatellen Ruotsi-otteluakin verraten länsinaapurin maan mestaruuskisojen ajankohtaan? Kiinnostaako maan edustaminen?

Näitäkin olisi hyvä pohtia.
 

Salama44

Jäsen
Yleisurheilu alkaa kiinnostaa vasta kun kestävyysjuoksu taas joskus palaa huipulle.

Suomi juostiin maailmankartalle kestävyysjuoksussa ei pika- eikä atajuoksussa. Ei heitetty eikä hypätty vaan juostiin. Suomalaisen sisun ilmentymä on menestyvä kestävyysjuoksija.

Aivan valtava merkitys olisi sillä jos joku lahjakas urheilija harjoittelisi oikein ja nousisi huipulle taas Olympiakisoissa. Sen aiheuttama buumi olisi ennennäkemätön.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Aika nostaa vanha thread ylös.

Jos Lipsanen tai pikaviestijoukkue ei ihmeitä tee, saadaan tänään päätökseen suomalaisessa yu:ssa historiallisen huonot em-kisat. Pelkkiä pistesijoja ja kaiken kruunasi itse pääpampun poskettomat mitali-läpät ennen kisoja. Samaan aikaan muut Pohjoismaat ja Viro pyyhkivät ja ovat pyyhkineet totutusti Suomella lattiaa rutiinilla. Sukupolvi on jo vaihtunut yu-skenessämme monessa lajissa, mutta kompurointi jatkuu. Selityksiä sen kyllä kuullaan. On pitkän ajan tavoitteita ja hyvä yleisilme ynnä muuta konkretian kaukaa kiertävää huttua.

Nyt kaivataan vähän toisenlaista johtajuutta, valmennustietoutta ja kontakteja ulkomaille. Joka lajissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös