Mainos

Suomalainen unelma – kuinka paljon erilaiset ihmisryhmät voivat menestykseensä ja elintasoonsa Suomessa vaikuttaa?

  • 20 949
  • 238

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Vanhempien esimerkillä on merkittävä ja ehkä se suurin vaikutus lasten elämään ja valintoihin. Jos vanhempien toimeentulo perustuu KELA:n tulonsiirtoihin, "periytyy" se sama malli lapsille etenkin jos se on ollut sitä samaa jo useammassa sukupolvessa. Jos perheen toimeentulo perustuu työntekoon, vaikka se olisi pienituloista, ottavat lapset siitä mallia ja se ohjaa heidän valintojaan aikuistuessa.
 

theZ

Jäsen
Tämä on erittäin mielenkiintoinen aihe ja sitä tuli aikanaan mietittyä mm. yliopistossa kun muutamat yksittäiset opiskelijat pitivät niin kovaa ääntä siitä, miten heidän lähtökohtansa opiskeluun työläisperheestä tulevina ovat niin paljon heikommat kuin akateemisesta perheestä tulevilla. Siinä hetkessä se tuntui todella vaivaannuttavalta ja jopa oksettavalta tekosyiden hakemiselta mahdollisten epäonnistumisten varalta kun päällisin puolin heillä näytti olevan ihan samat lähtökohdat opiskeluun kuin kaikilla muillakin. Ajatus laiskuudesta tuli vaan vahvana mieleen. Tässä linkki 2019 julkaistuun kanditutkielmaan aiheena "Ei-akateeminen perhetausta ja yliopisto-opiskelu : ulkopuolisuuden tunne ja opintojen keskeyttämisen syyt". Ottamatta kantaa siihen kuinka onnistunut kanditutkielma on kyseessä, niin ei tuokaan asia ollut niin mustavalkoinen kuin se silloin yliopistossa alkuun tuntui. Enemmän se oli omakohtaisen kokemuksen puutetta edes siitä, mikä on varsinaisesti akateeminen perhetausta ja miten se missäkin näkyy.

Omalla kohdallani molemmilla vanhemmilla oli akateeminen koulutus mutta ei sitä tuotu arkielämässä tai vaatimisena esiin millään tavalla. En myöskään kokenut yliopistossa hidasteena opiskelulleni mitään muuta asiaa kuin oman motivaationi. Siltä osin siis ajatusmaailmani oli hyvin vahvasti "kaikki on itsestäni/asenteestani kiinni" ja sovelsin sitä ajattelutapaa myös muihin opiskelijoihin. Tietysti sisäänpääsy ylipäätään aloille joita opiskelin edellytti vähintäänkin kohtalaista lähtötasoa, joten pelkästään pääsykokeiden läpäiseminen indikoi opiskeluissa pärjäämisen kanssa niin vahvasti, että jokainen sisäänpäässyt pystyisi käymään opiskelut läpi. Tai niin ainakin ajattelin silloin. Se oli tietysti itsestäänselvää, että valtavasti löytyi ihmisiä joilla ei ollut mitään eväitä vastaavia opintoja suorittaa mutta ajattelin ja ajattelen edelleen pääsykokeista läpipäässeiden joukkoa. Lähtökohdat eivät olleet kaikille samat, mutta vierastan silti edelleen ajatusta siitä, että joidenkin opiskelu olisi tyssännnyt nimenomaan taustasta johtuviin asioihin ja enemmän koen, että inhimillisellä määrällä mielenlujuutta vastaantulevat haasteet olisivat olleet ratkaistavissa.

Jokainen löytää elämästään varmasti asioita, joissa oma kapasiteetti tulee vaan vastaan. Harva meistä juoksee satasta kymmeneen sekuntiin vaikka uhraisi elämänsä sille. Tai matematiikassa tulee vaan jossain suurelle osalle raja vastaan ymmärtämisessä ja näiden rajojen olemassaolot on suurimman osan helppo ymmärtää. Ei siinä "ryhdistäydy, tee töitä" enää auta. Samalla tavalla kuitenkin suurin osa meistä ihmisistä ei pääse millään elämän osa-alueella lähellekään omia maksimejaan ja siinä on kyse "laiskuudesta". Lainausmerkit siksi, että tietenkään suuressa osassa asioita maksimien tavoittelu ei ole missään määrin suotavaa kokonaisuuden kannalta. Jotkut asiat tuntuvat monille itsestäänselvyyksiltä ja siksi voi olla vaikeaa ymmärtää sitä, kuinka matalalla joidenkin ihmisten katto asioissa on ihan ilman näkyviä sairauksia tai vammaisuutta. Tähän kun yhdistää tuon, ettei ihmiset monissa asioissa pääse lähellekään maksimejaan ja vaikeissa asioissa ilman motivaatiota se potentiaalin rajoissa oleva mutta työntekoa vaativa "alue" kasvaa. Siksi me kutsumme herkästi ihmisiä laiskoiksi.

Yhteiskunta muuttuu koko ajan ja tässä muutoksessa vaihtuvat myös ne asiat, mitkä ovat ns. yhteiskunnallisesti tärkeitä osata. Meistä lähes sata prosenttia on sitä mieltä, että 100m juoksussa omien maksimien tavoittelu ei ole merkittävää. Sallimme siinä vaikka 60 prosenttiin maksimeista jäämisen ihan helposti. Mutta hyväksymmekö työttömän henkilön työnhakutaitojen jäämisen 60 prosenttiin taustojen pohjalta? Entä jos hän panostamalla pääsee 85% maksimeistaan mutta sekään ei riitä työhön? Onko se silti laiskuutta kun ei ulosmittaa täyttä potentiaaliaan? Uskon itsekin siihen, että suurimmalla osalla ihmisistä riittäisi kapasiteetti tehdä jotain yhteiskunnallisestikin tuottavaa oman osaamisalueensa rajoissa ja kokonaan ulkopuolelle jääminen on tietyllä tavalla laiskuutta. Kuitenkin se laiskuus on jotenkin ymmärrettävää jos joudut pinnistelemään aivan helvetisti päästäksesi sille tasolle, millä suurin osa väestöstä on luonnollisesti. Yhteiskuntamielessä näkisin, että meidän pitäisi pystyä rakentamaan järjestelmä niin, että jokaiselle riittää rooleja missä he pystyvät tuomaan lisäarvoa omalla järkevällä panostuksellaan. Ennen kaikkea niin, että nämä "matalamman maksimin" ihmiset pystyisivät kokemaan itsensä arvokkaiksi. Meidän pitäisi myös pyrkiä tunnistamaan lahjakkuutta vielä paljon paremmin koska monet yhteiskunnan perusasiat haastaviksi kokevat ihmiset omaavat kuitenkin jollain osa-alueella piilevää lahjakkuutta. Kaikesta he eivät varmasti ole itsekään tietoisia ihan siitä syystä, että ovat tottuneet elämään maailmassa missä heitä painetaan alaspäin.

Täysillä asioiden yrittäminen ei vaadi lahjakkutta. On silti hyvin loogista, että motivaatiokin kulkee isossa kuvassa käsi kädessä osaamistason kanssa. Jaan tässä joiltakin osin sekä tuota "ainoa joka estää sinua menestymästä olet sinä itse"-maailmankuvaa mutta nuo @Byvajet 'n mainitsemat tilastolliset erot yksilöissä ovat myös kiistattomat. Jonkinlainen usko vaan on siihen, että nykymaailma on jo niin moniulotteinen esimerkiksi työelämän osalta, että jokaisella on sellaista osaamista mitä voisi taloudellisesti hyödyntää. Jos omaa juttua ei löydy tai osaa sitä osaamistaan valjastaa toimeentuloksi niin onko se sitten aina yksiselitteisesti laiskuutta tai jotain vastaavaa? Ei mielestäni. Toisaalta nykyään ihmiset tuijottaa jotain Norppa-Liveäkin tai TampereenTeroja. Miksei sitten Peran ja Sepin seikkailua Stadissa päivittäisen subutex-annoksen perässä. Ensin pitää vaan varastaa kamera. Kuitenkin myös hyväksyä se, ettei kaikilla riitä kapasiteetti välttämättä edes sen power-nappulan painamiseen.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Se vasemmistoretoriikkako sitten on ollut syynä, mutta Suomessa on tosiaan tasattu lähtökohtia esim. siksi lääkäriksi opiskeluun siten, että korkeakoulussa opiskelu ei vaadi suuria summia

Itse näen tämän hyvänä. Rikkaan lapsi ja köyhän lapsi saattavat molemmat päästä lääkäriksi vaikka lahjakkuudessa ei olisi eroa.
En mielestäni ole tällaista sanonut ja pidän sitä erittäin hyvänä, että kaikilla halukkailla ja motivoituneilla on mahdollisuus opiskella ja edetä unelma-ammattiinsa Suomessa. Nimenomaan tarkoitin sillä vasemmisto-retoriikalla sitä, että syytetään tuloeroja, perhetaustoja jne. mitkä pätee köyhissä maissa, mutta ei täällä.
Tosin nämä maksulliset valmennuskurssit joihin @TosiFani myöskin viittasi näen tälle uhkana tulevaisuudessa, jos niiden kehitys ja hinnat jatkavat nousua.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tämäkin on oikeastaan tätä samaa uskonnollista jargonia, että kohdussa annetaan joku kohtalo joka määrittää meidän elämämme. Edelleen ne päivittäiset valinnat miten valitsemme elää meidän elämäämme tuottaa pitkässä juoksussa kyllä merkittävästi isomman edun osaamistasoon, kokemukseen ja itsevarmuuteen, kuin se että onko ÄO 112 vai 102.
Tuli tuosta ÄO-luvusta mieleen eräs lehtijuttu viime vuosituhannelta. Juttu kertoi huippupisteet Mensan testissä saaneesta suomalaisesta pikkukaupungissa asuvasta miehestä. Hän sanoi olevansa paitsi huippuälykäs, niin myös mukavuutta rakastava ja kunnianhimoton. Niinpä hän oli hakeutunut Valtionrautateille töihin aikataulusuunnittelijaksi pikkuvirkamiehen palkalla, ja aikoi pysyä kotimaisemissaan koko ikänsä.
Luultavasti sama yhtälö johtaa siihen, että elämässä eteenpäin - varsinkin johtaviin asemiin pääsy - edellyttää älykkyyden ja kyvykkyyden lisäksi kunnianhimoa. Joskus kyse valitettavasti on pyrkyryydestä vailla sen kummempaa lahjakkuutta.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vanhempien esimerkillä on merkittävä ja ehkä se suurin vaikutus lasten elämään ja valintoihin. Jos vanhempien toimeentulo perustuu KELA:n tulonsiirtoihin, "periytyy" se sama malli lapsille etenkin jos se on ollut sitä samaa jo useammassa sukupolvessa. Jos perheen toimeentulo perustuu työntekoon, vaikka se olisi pienituloista, ottavat lapset siitä mallia ja se ohjaa heidän valintojaan aikuistuessa.

Uskon myös siihen että vanhemmilla on merkittävä vaikutus lapsen tuleviin valintoihin.

Vaikea kuvitella kun lapsen koulupolku alkaa eikä vanhemmat juurikaan panosta, auta tai motivoi visioimalla lapsea paremmasta tulevaisuudesta mita koulutus toisi tullessaan, mistä lapsi sen lopulta itse tajuaisi? Lienee selvää että ympäristö muokkaa ihmistä ja harvat tajuavat lähteä omasta sosiaalisesta ympäristöstään helposti. Tai ainakin siihen liittyy tietty este joka pitäisi ylittää.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
ÄO on todella huono mittari menestykselle. Kunnianhimo ja motivaatio tehdä kovasti töitä ovat ehdottomasti tärkein asia.

Ympäristötekijät ovat kaikkein tärkeimpiä. Ilman niitä ei synny kunnianhimoa ja motivaatiota tehdä kovasti töitä. Ympäristötekijöihin kun lasketaan niin koti, koulu, ystävät sekä julkinen ja kolmas sektori.

Kun kuuntelee tieteessä ja taiteessa menestyneitä, heitä tuntuu yhdistävän sama asia: kotona luettiin paljon.

Urheilussa menestyneitä yhdistää koti sekä kunnan ja paikallisten seurojen resurssit tarjota harrastusmahdollisuuksia.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni ihmisen tekemiä valintoja ja motivaatiota romantisoidaan tarpeettoman paljon. Tämä johtunee siitä, että halutaan ylläpitää mielikuvaa ihmisestä, joka määrittää oman kohtalonsa olosuhteista riippumatta. Klassinen Hollywood-elokuvan asetelma, siis.

On tietysti totta, että yksilöiden välillä on eroja; jotkut ponnistavat vaikeista lähtökohdista, kun taas toiset lamaantuvat, vaikka suuressa jaossa tuli hyvät kortit.

Mistä tämä sitten johtuu? Varmaankin ihmisen synnynnäisissä ominaisuuksissa (perimä, temperamentti) on osaselitys. Toisaalta, kun näitä asioita tarkastellaan väestötasolla tilastollisesti, havaitaan monia syitä, jotka ennustavat yksilölle joko hyvää tai huonoa menestystä.

Jos vanhemmat ovat korkeakoulutettuja, lapsestakin tulee todennäköisesti korkeakoulutettu. Eriytyminen alkaa jo varhaislapsuudessa: hyvin toimeen tulevat ja koulutetut vanhemmat tukevat todennäköisemmin lapsen optimaalista kognitiivista kehitystä. He myös kannustavat oikeanlaisiin aktiviteetteihin sekä panostavat turvalliseen ja monipuoliseen sosiaaliseen kasvuympäristöön.

Toisella puolella ovat perheet, joissa on työttömyyttä, päihdeongelmaa, riitaisuutta ja väkivaltaa. Tällaisessa ympäristössä voi kehittyä varhaisia tunne-elämän ongelmia, epäluottamusta sosiaalista ympäristöä kohtaan sekä pahimmassa tapauksessa vakavia traumoja.

Jälleen voimme ajatella romantisoidusti, että kuka tahansa voi "ottaa itseään niskasta kiinni" ja lukea kuukaudessa itsensä Helsingin oikikseen. Mitään teknistä estettä ei ole.

Tällöin kuitenkin väheksytään sitä etumatkaa, joka "hyvillä oppijoilla" on kertynyt vuosien saatossa. Heillä on todennäköisesti paremmat metakognitiiviset taidot, vankempi substanssiosaaminen, kehittyneemmät tiedonhankinnan taidot ja sosiaalinen tuki toiminnalleen. Siihen voidaan sitten kermaksi kakun päälle lisätä vanhempien fyrkat, joilla ostetaan tasokas valmennuskurssi.

Suomessa on tehty lukuisia päätöksiä, jotta edellä kuvaillut erot lähtökohdissa eivät jakaisi ihmisiä voittajiin ja häviäjiin. Koko peruskoulujärjestelmän idea perustui siihen, että tasataan oppilaiden mahdollisuuksia menestyä koulussa. Toki taustalla oli myös muita motiiveja (koulutettu työvoima yrityksille).

Merkittävä este meritokraattiselle ihanteelle ("jokainen on oman onnensa seppä") piilee siinä, että menestyvät ihmiset tekevät kovasti töitä sen eteen, ettei heidän lastensa suhteellinen asema heikkene. He valitsevat asuinalueen koulujen perusteella, kannattavat omien etujensa mukaista politiikkaa, tukevat rahallisesti lastensa koulumenestystä ja valikoivat sosiaalisen toimintaympäristön mahdollisimman edulliseksi.

Toisin sanoen voimme ajatella, että Suomessa kenellä tahansa on mahdollisuudet mihin tahansa. Samanaikaisesti voimme kuitenkin myös tiedostaa, että tosiasiasiallisesti emme lähde kisaan samalta viivalta. Merkittäviä ennustavia tekijöitä ovat vanhempien koulutus ja tulotaso, joihin yksikään vastasyntynyt ei ole tietoisella valinnalla vaikuttanut.
 

Byvajet

Jäsen
ÄO on todella huono mittari menestykselle. Kunnianhimo ja motivaatio tehdä kovasti töitä ovat ehdottomasti tärkein asia.

Ei se ole huono mittari. Esimerkiksi yliopistojen uudet hakukriteerit on muokattu suosimaan matemaattista lahjakkuutta. Vaikka tahtoisi opiskella kieliä, silti kannattaa keskittyä matematiikkaan, koska siitä saa haussa eniten pisteitä. Vaikka olisi osoittanut kykynsä oppia kieliä, valintakriteereissä sitä ei arvosteta silloinkaan, kun hakee opiskelemaan nimenomaan kieliä.

Matematiikan oppiminen vaatii melkein kaikilta paljon työtä, mutta se on silti yhteydessä älykkyyteen. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa. Kovalla työllä ei voi korvata mitä tahansa.

Aikaisemmin yliopistoon pääsemisessä auttoi kova lukeminen. Riitti, kun osoitti motivaationsa opettelemalla ulkoa riittävän monta hauki on kalaa. Nyt tie nousee pystyyn helpommin, jos ei ole älykäs.

Yliopistojen näkökulmasta uudet kriteerit ovat järkevät, koska älykkyys ennustaa opinnoista selviämistä. Sisään ei kannata ottaa tyhmiä ja ahkeria, kun tarjolla on myös älykkäitä ja ahkeria.

Tahtoon vetoaminen on typerää. Tahto seurailee mm. vaikuttajien ja vihattujen holhoajien manipulointia. Tupakasta eroon päässyt voi kokea tehneensä valinnan lopettaa, vaikka tosiasiassa hän on pitkän valistustyön tulos. Aikaisempina vuosikymmeninä tupakointi olisi jatkunut, koska sosiaalinen paine puuttui. Valistuksen ja rajoitusten myötä rupeaa kuitenkin muuttumaan myös ihmisten psykologinen todellisuus.

Sama orastaa nuorten alkoholinkäytössä. Ryyppäämiskulttuurin ihannointi rupeaa olemaan mennyttä aikaa. Kokonaan raittiiden määräkin kasvaa.

Kun turvavyöt tulivat, jotkut vastustivat niitä ties millaisilla näennäisrationaalisilla turvallisuussyillä. Nykyään juuri kukaan ei yritä perustella turvavöiden käyttämättömyyttä turvallisuudella.

Ilmastonmuutoksen väheksyntä rupeaa olemaan junttimaista, vaikka sinänsä on ihan perusteltua tehdä itsekäs valinta ja vähät välittää tulevien sukupolvien kohtelusta.

Vähemmistöistä käytettyä kieltä kontrolloidaan tiukasti ja siihen sopeutuu jokainen koulutettu, joka tahtoo olla uskottava osa sosiaalista yhteisöään.

Liitteenä on kuva älykkyyden jakautumisesta. Yliopistoissa ei ole paljoa opiskelijoita, jotka kuuluvat vasempaan puoliskoon. Omassa koulutettujen kuplassa tätä ei ehkä ymmärretä. "Käyhkö kertoo, että Suomessa akateemisista perheistä tulevilla nuorilla on muihin nähden kahdeksankertainen todennäköisyys päätyä yliopisto-opiskelijaksi. "

Kun tapaa pääasiassa vain oikean puoliskon ihmisiä, kuvittelee, että koko maailmaa kuuluu oikeaan puoliskoon.

Nykyisillä hakukriteereillä hakijat kulkevat voimakkaammin ja voimakkaammin kohti oikeaa laitaa.
 

Liitteet

  • ÄO.jpg
    ÄO.jpg
    716,4 KB · kertaa luettu: 101

teppana

Jäsen
Ympäristötekijät ovat kaikkein tärkeimpiä. Ilman niitä ei synny kunnianhimoa ja motivaatiota tehdä kovasti töitä. Ympäristötekijöihin kun lasketaan niin koti, koulu, ystävät sekä julkinen ja kolmas sektori.

Kun kuuntelee tieteessä ja taiteessa menestyneitä, heitä tuntuu yhdistävän sama asia: kotona luettiin paljon.

Urheilussa menestyneitä yhdistää koti sekä kunnan ja paikallisten seurojen resurssit tarjota harrastusmahdollisuuksia.

Tästä olemme samaa mieltä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tämä otsikko on meikäläisen lempiaiheita. Omasta näkökulmastani olen tullut siihen lopputulokseen, että minulla on asiat varsin hyvin, mutta syytän yhteiskuntaa siitä, että ne eivät ole paljon paremmin.

Mutta jos katsoisin omaakin historiaa hieman omaa elämääni laajemmin, niin totta on sekin, ettei akateeminen tausta omille vanhemmilleni tullut perintönä, ei todellakaan. Eikä välttämättä kauhean kognitiivinen ja niin edelleen lapsuus ynnä muutkaan. Ja näin on varmaan aika monella, joiden vanhemmat ovat käyneet koulunsa ja opiskelunsa 60-70-luvulla ja isovanhemmat sitten sota-ajan hujakoilla ja jälkimainingeissa. Ei ole sitä vanhaa rahaa ihan eurooppalaisen unelman tapaan tässä maassa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kun kuuntelee tieteessä ja taiteessa menestyneitä, heitä tuntuu yhdistävän sama asia: kotona luettiin paljon.
Kertoisiko, se että kotona luettiin paljon siitä, että vanhemmat ovat älykkäitä? Ja kun älykkyys on periytyvää niin sellainen koti jossa vanhemmat ovat älykkäitä tuottaa todennäköisesti älykkään lapsen. Jos kotona on useampi hyllymetri kirjallisuutta, lapsen on helppo tarttua siihen. Toki kotona olevat mallit määrittävät paljon sitä millaisessa ympäristössä lapset asuvat, mutta ei genetiikkaa voi unohtaa yhtälöstä. Jos urheilussa sanoisi, että kuka tahansa voi tulla 100 metrin maailmanennätysmieheksi katsottaisiin vähintäänkin vinoon. Miksei genetiikka siis määrittämistä myös älykkyyttä kun se määrää myös fyysistä kyvykkyyttä? Toki aina on äärimmäisen urheilullisesti lahjakkaita tyyppejä, joille maistuu viina liikaa tai onnettomuus vie mahdollisuuden hyödyntää kykyjään täysin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Nykymaailmassa yksi erittäin merkittävästi ihmisen osaa määrittävä asia on älykkyys. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus kouluttautua, mutta koska älykkyys jakautuu normaalijakauman mukaisesti, noin puolet kansasta kuuluu ihmisiin, joilla ei ole eväitä korkeampiin kognitiivisiin toimintoihin, joita kouluttautumiseen ja rahan tekemiseen usein tarvitaan. Entisessä maailmassa ahkeruudella ja yritteliäisyydellä saattoikin pärjätä, mutta nykymaailmassa älyn merkitys on erittäin suuri.
Suomen tapaisessa maassa on monenlaisia mekanismeja, joilla tasataan esimerkiksi toimeentuloa. Suomi on ahkerimpia tulonsiirtoyhteiskuntia mitä maailmasta löytyy. Älykkyyttä taas on kovin vaikeaa - ja typerää - koettaa tasata, paitsi älykkyyden ilmentymiä voidaan yrittää tasapäistää. Onhan sitä koulumaailmassa yritettykin jossakin määrin, esimerkiksi tunkemalla samaan luokkaan niin lahjakkaat, keskitasoiset, hitaat kuin häirikötkin. Opettaja joutuu etenemään osittain hitaimman ehdoilla, mahdollinen avustaja häsää hitaiden kanssa, ja häiriköt häiritsevät kaikkia. Joku hitaampi varmaan saa tuossa kombossa hitusen enemmän oppia kalloonsa kuin muutoin, varsinkin jos resurssit antavat mahdollisuuden extrahuomiolle. Lahjakkaimmat taas kärsivät useammastakin syystä; eteneminen on turhan verkkaista, häiriköistä on riesaa, ja oma potentiaali jää liian vähälle käytölle, jos sitä ei osaa kanavoida oikein.

Olen koko ikäni ollut suomalaisen koulutusjärjestelmän kannattaja siinä mielessä, että näen maksuttoman tai ainakin vähämaksuisen koulutuksen aina korkea-asteelle saakka keskeiseksi menestyksen mahdollistajaksi. Suomen kaltaisella pienellä ja pohjoisella kansalla ei ole varaa olla kouluttamatta väestöään laajasti ja tasokkaasti, mikäli haluamme olla hyvinvointia tuottava länsimaa. Täydellisiä emme tässä suhteessa ole, emmekä tule koskaan olemaan, mutta osaamisen ja menestymisen portaikolla olemme kuitenkin kivunneet jo niin ylös, että alaspäin pääsisi varsin pitkälle. Ymmärrän monella tapaa jatkuvan kasvun ja länsimaisen elämänmuodon kritiikkiä, mutta sama kritiikki on joidenkin esittäjien puolelta melko kaksinaismoraalista. Halutaan pienempää kuluttamista, enemmän ansaitsemisen ja varakoitumisen suitsimista, lyhyempää ja taas lyhyempää työviikkoa jne., mutta kuitenkin määrättyä suht laajaa ja mielellään kasvavaa hyvinvointia. Tässä ollaan tekemisissä yhtälön kanssa, joka antaa vastaukseksi tyhjän joukon.

Väitän, että myös nykyisessä ja tulevassa maailmassa ahkeruus ja yritteliäisyys ovat keskeisiä menestystekijöitä. Minäkään en usko, että älykkyyden merkitys pärjäämiselle olisi ainakaan heikentynyt, mutta on aivan luonnollista, että älykkäät ihmiset tekevät keskimäärin vaativampia asioita kuin ne, joilla ei säteile yhtä vahvasti. On mielestäni oikein hyvä asia, että koulutuspaikoista on kova kilpailu, jotta älykäs ja määrätietoinen aines pääsee opiskelemaan esimerkiksi lääketiedettä. Arvostan sitä, että voin Suomessa luottaa asioivani älyllisesti kompetentin ja ammattitaitoisen lääkärin kanssa, en ”lääkärin” kanssa,joka olisi päässyt tehtäväänsä merkittävien helpotusten kautta, jotta myös hitusen tyhmästä ja hitaasta voi tulla lääkäri.

Meillä toki on tahdon kokemus, mutta se on tunne, jonka yhteys todellisuuteen on usein hatara. Minäkin olen tahtonut elämässäni monenlaista ja tehnyt tavoitteideni eteen kovasti töitä, mutta ihan eri asia on se, olenko valinnut tahtoni. En ole. Tahto on tullut minuun. En ole valinnut sitä itse.
Oli niin tai näin, kysymys on myös siitä, kuka hyötyy tai kärsii valinnoistasi, joita olet tai et ole tahtonut. Jos moni hyväksyy taustaansa liittyvät heikkoudet tai puutteet syyksi sille, ettei oikeastaan kannata tavoitella tässä maailmassa kovinkaan tukevaa oksaa, niin onhan tämä helpointa sellaisessa yhteiskunnassa, joka harrastaa mahdollisimman paljon tulonsiirtoja ynnä muuta tasaamista.

Minusta ajattelusi muistuttaa hitusen mm. Intiassa paikoitellen yleistä fatalismia. Ihminen on ikään kuin kohtalonsa orja, jonka on turha panna vastaan hänelle annettua osaa. Henkikin lähtee silloin ja sillä tavalla kuin on jo aiemmin säädetty. Ihan sama mitä olet tahtovinasi, niin käy kuin on määrä käydä. Mitä taas mm. suomalaiseen yhteiskuntaan tulee, niin tilastollisessa mielessä on tietenkin selvää, että ihmisten kotiolot ynnä monet muut taustatekijät - myös älykkyys ja muut lahjakkuudet - korreloivat populaation tasolla positiivisesti ihmisten tulevaan menestykseen. Kuten @mjr totesi, niin yksilön tasolla voi käydä miten vaan. Narkkareiden lapsesta voi tulla yliopiston professori, mutta yhtä lailla menestyneen akateemisen kulttuuriperheen perillisestä voi kehkeytyä koulupudokas tai osaansa valittava tyhjäntoimittaja, jonka taskuun ei annettu eikä peritty raha tee pesää.

Väitän myös, että jokainen ihminen voi omalla asenteellaan ja toiminnallaan vaikuttaa olennaisesti omiin menestymisen mahdollisuuksiinsa. Mikään tai kukaan ei silti takaa yksilön kohdalla sitä, että ahkeruus ja määrätietoisuus - edes terävällä älyllä maustettuna - ovat yksittäiselle henkilölle vuorenvarma menestysresepti, sillä monenlaista epäonnea ja vastoinkäymistä voi sattua. Silti nuo ovat likimain parhaita lääkkeitä pärjäämisen tavoittelussa kaikille, ja etenkin niille, joiden suku ja tausta eivät pursuile rahaa, sivistystä, älykkyyttä ja vaikutusvaltaa. Mielestäni on todella hieno juttu, että Suomen tapaisessa maassa vaatimattomastakin taustasta tulevalla yksilöllä on mahdollisuus menestyä jossakin. Erittäin monessa muussa maassa nuo mahdollisuudet ovat vastaavista tai suhteellisesti jopa vähän paremmistakin oloista ponnistavalle paljon huonommat, jos eivät vallan olemattomat. Vaikeampi minunkin olisi ollut kerätä yliopistotutkintoja ja päästä tekemään mielenkiintoisia hommia, jos olisin syntynyt kouluja käymättömän pienviljelijäperheen lapseksi jossakin muualla kuin Suomessa tai muutamassa muussa maassa.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulipa tässä mieleeni tutkimus, johon törmäsin joskus 10-15 vuotta sitten. Se oli muistaakseni jenkeistä. Tutkimuksen aihe oli 13-vuotiaiden aktiivinen sanavarasto. Olikohan se jotenkin niin, että huonoimmalla neljänneksellä se oli jotain 2500 sanaa, ja parhaimmalla neljänneksellä aktiivinen sanavarasto oli luokkaa 7000 sanaa. Silloin mietin, että 13-vuotiailla on elämän isojako jo suurelta osin tehty, ainakin jenkeissä, jossa koulujen tasoerot ovat tunnetusti suuremmat kuin meillä.

Vanhempien akateemisuus ei siis liity vain vanhempien elintasoon, harrastuksien tukemiseen jne, vaan myös lapsen akateemiset taidot kehittyvät, kun vanhempien kotikieli on rikkaampaa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Suomi on sosiaalista liikkuvuutta koskevissa tutkimuksissa aina kärkisijoilla muiden Pohjoismaiden kanssa. Ruotsissa käsittääkseni koulujärjestelmän yksityistämiskehitys on lisännyt osaltaan eriarvoistumista ja koulutuksen periytyvyyttä, mikä on varmasti osaltaan Suomessakin edessä lähivuosikymmeninä.
.

Suomessahan tosiaan lukumäärällisesti sosiaalista liikkuvuutta tapahtuu paljon. Duunariperheen lapsista tulee korkeakoulutettuja jne., mutta matka joka liikutaan on verrattain pieni, johtuen hyvin kireästä verotuksen progressiosta ja asiantuntijoiden surkeasta palkkauksesta joka ei ole vertailukelpoinen useimpien muiden vertailumaiden kanssa (Saksa, USA, UK...), kun taas esimerkiksi perinteisten tehdastyöntekijöiden palkkaus on Suomessa maailmanlaajuisestikin vertailtuna erittäin korkealla tasolla. Esimerkiksi lapsen vanhemmat ovat työskennelleet duunareina moottoritehtaassa koko ikänsä ja palkoillansa ovat hankkineet ison omakotitalon, kesämökin, veneen, moottorikelkan ja muut vehkeet. Heidän poikansa ”liikkuu sosiaalisesti” ja korkeakouluttautuu insinööriksi jossain kasvukolmion kaupungissa missä ne työtkin ovat. Hänen 3000€/kk aloituspalkastaan hänelle jää käteen 2000€ kuussa. Hänen yliopiston käynyt tyttöystävänsä tienaa saman verran. Vanhempiaan korkeammasta koulutuksesta huolimatta heillä ei ole mitään mahdollisuuksia samanlaisiin mukavuuksiin kuin heidän vanhemmillaan oli, vaan asuvat vuokralla. Tämä tarina on tyypillinen Suomessa. Onko siis sosiaalista liikkuvuutta tapahtunut?
 

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uskon myös siihen että vanhemmilla on merkittävä vaikutus lapsen tuleviin valintoihin.

Vaikea kuvitella kun lapsen koulupolku alkaa eikä vanhemmat juurikaan panosta, auta tai motivoi visioimalla lapsea paremmasta tulevaisuudesta mita koulutus toisi tullessaan, mistä lapsi sen lopulta itse tajuaisi? Lienee selvää että ympäristö muokkaa ihmistä ja harvat tajuavat lähteä omasta sosiaalisesta ympäristöstään helposti. Tai ainakin siihen liittyy tietty este joka pitäisi ylittää.
Omasta mielestäni varsinkin murrosikäisillä vanhempien rooli korostuu. Rajoja vastaan kapinointi kuuluu ikään ja vanhempien tehtävänä on tuossa vaiheessa asettaa ne rajat ja valvoa, että niissä pysytään. Jäin itse 14-vuotiaana kiinni näpistyksestä ja muistan vieläkin, miten isäni asiasta kuultuaan komensi minut kanssaan autotalliin ja teki kovaan ääneen selväksi, että tämmöinen peli ei vetele. Näpistelyni loppui siihen, mutta olisikohan näin käynyt jos isäni olisikin ohittanut asian olankohautuksella?
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Täällä hirttäydytään aivan liikaa koulutukseen ja työelämään. Samat keinot pätevät myös esim. naisasioissa, yleisessä sosiaalisuudessa jne, jos olet normaali ihminen ilman sairauksien aiheuttamaa takkaa.

Epämukavuusalue on se sana, minkä ulkopuolella tapahtuu kehitystä/muutosta, oli asia mikä tahansa. Epämukavuusalueelle meneminen on yksi vaikeimmista asioista mitä ihminen voi tehdä. Mitä useammin sinne pääset, sen helpommaksi se tulee ja epämukavuusalueen rajat siirtyvät kauemmaksi.

Kerron pari henkilökohtaista esimerkkiä, miten olen pystynyt pääsemään yli henkilökohtaisista kriiseistä. Kriisit ovat ihmisen elämässä kehityksen paikkoja, mutta ainoastaan silloin, kun myönnät itsellesi, että kriisin syy on itsessäsi, eikä muissa.

Ensimmäinen iso kriisi elämässäni oli avioero ja sen jälkeinen ymmärrys siitä, että minä olen joojoomies, joka aiheuttaa konflikteja suhteissa, eikä osaa keskustella tunteistaan, tai sanoa EI, mihinkään asiaan. Ongelmat kasautuvat kun niistä ei puhuta, mutta ongelmista puhuminen tarkoittaa menemistä epämukavuusalueelle. Olen tavallinen tapaus, eli YH:n kasvattama poika ilman miehen mallia ja hyvin mukautuva, koska mutsi oli aina töissä ja minä olin sitten milloin missäkin, milloin kenekin päiväkodista hakemana.

Avioeron jälkeen syytin tietysti epäonnistumisesta exää, koska se on helppoa ja eihän exä ollut kovin helppo tapaus. Hänelläkin oli ollut repaleinen lapsuus ja kaikenlaista henkistä painolastia. Lopulta myönsin itselleni, että loppujen lopuksi vika oli minussa ja halusin kehittyä asioiden suhteen. Tutkin kaikenlaista materiaalia miesten ja naisten välisistä suhteista ja miten ne toimivat. Myös pelimiesmateriaalit olivat esillä, mutta ne ulkoaopitut maneerit eivät ole oikotie onneen, vaan muutoksen pitää olla kokonaisvaltainen. Et voi feikata hyvää itsetuntoa tai itseluottamusta, vaan sinulla pitää oikeasti olla ne ja pitää osata sanoa EI, eikä pelätä konfliktia. Koko prosessiin meni n. viitisen vuotta.

Tämän jälkeen kun olen käynyt treffeillä, vain kaksi kertaa on mennyt rosvosektoriin. Toisella kerralla naisella oli selkeitä mielenterveysongelmia ja toisella kerralla nainen etsikin vässykkämiestä, jota voi alistaa. Nämäkin johtuivat siitä, että en tehnyt scouttausta tarpeeksi hyvin ja noiden tapahtumien jälkeen lähden treffeille jos olen 100% varma, että nainen on mitä sanoo.



Toinen kriisi liittyykin sitten työelämään. En ole korkeasti koulutettu, koska opiskelu ei ole koskaan kiinnostanut minua. Tein pitkän uran IT-hommissa syvällä mukavuusalueella. Olin hyvä siinä mitä tein, mutta en kehittänyt itseäni tai oppinut uusia osaamisalueita. Sitten tuli lomautus ja irtisanominen. Jäin täysin tyhjän päälle, koska osaamistani ei tarvittu enää missään. Intialaiset tekivät samat hommat halvemmalla ja muullahan ei asiakkaille ollut väliä.

Irtisanomisen jälkeen olin ilman duunia melkein kaksi ja puoli vuotta. Pahaa oloa helpotin matkustamalla ja dokaamalla. Kaikki säästöt menivät näihin aktiviteetteihin. Itsesäälissä kieriessä vitutti paha maailma, joka oli minut sysännyt mukavasta ja helposta elämästä alimpaan helvettiin. Kävin kaiken maailman höpöhöpö kursseilla, jossa opetetaan työnhakua jne, mutta niistä ei ole hyötyä jos ei ole motivaatiota tai halua mennä epämukavuusalueelle.

Kesällä 2016 tajusin, että olin ollut typerä ja itse aiheuttanut nykyisen tilanteeni. Otin itseäni niskasta kiinni ja hakeuduin sellaiseen työhön, johon kuka vaan pääsee, eli puhelinmyyjäksi. Voi pojat puhutaanpa epämukavuusalueelle menosta. Kyseinen duuni on pelkkää epämukavuusalueelle menoa ja se kasvatti. Kyseinen duuni oli vielä sellainen, jossa liksaa sai vain tehdyistä myynneistä ekan parin kuukauden jakson jälkeen, joten oli aivan pakko mennä alueelle jatkuvasti.

Seuraavaksi bongasin toisen myyntihomman, jossa oli alan huippuliksa ja liksa oli mainittu myös ilmoituksessa, joten hakijoita oli aivan helvetisti. Lähetin hakemuksen liitteineen. Ilmoituksessa oli puhelinnumero lisätietoja varten. Numero kuului firman toimarille, mutta tätä en silloin tiennyt tiennyt. Halusin tuon duunin, joten luuri käteen ja soittamaan. Tuon 15 minuutin puhelun jälkeen minut oli valittu työhön. Minun oli puhelun aikana todistettava, että juuri minä olen oikea henkilö tuohon duuniin ja se onnistui.

Tuosta on nyt reilut kaksi vuotta ja kohta lähdössä kolmas vakanssi firmassa. Kun olen saanut restartattua urani, en jää todellakaan tuleen makaamaan. Heti kun tulee tilaisuus saada parempi duuni, en epäröi vaan menen suon yli että heilahtaa.

Pelkistetysti jos haluat kehittää itseäsi, mene sinne epämukavuusalueelle, oli kyse mistä tahansa elämän alueesta. Opettele sanomaan EI. Älä ole joojoomies/nainen.

Hyvä alku on poistaa elämästään konditionaali kokonaan. isi-pääte on mukavuusaluetta parhaimmillaan.

-Mun pitäisi... Joojoo
vs
Mun pitää, mun on pakko.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Vanhempien esimerkillä on merkittävä ja ehkä se suurin vaikutus lasten elämään ja valintoihin. Jos vanhempien toimeentulo perustuu KELA:n tulonsiirtoihin, "periytyy" se sama malli lapsille etenkin jos se on ollut sitä samaa jo useammassa sukupolvessa. Jos perheen toimeentulo perustuu työntekoon, vaikka se olisi pienituloista, ottavat lapset siitä mallia ja se ohjaa heidän valintojaan aikuistuessa.
Tämä on toki sellainen asia, joka vaikuttaa lähes kaikkeen. Jos vanhemmat eivät ole opettaneet, että ensin pitää opiskella ja sitten tehdä työtä. Kynnys "ottaa itseään niskasta kiinni" nousee eksponentiaalisesti ja vain pieni osa tarttuu toimeen ilman yhtä juttua, josta lisää seuraavassa kappaleessa.

Suomessa on sellainen ongelma, ettei ole PAKKO tehdä mitään. Voit laiskotella mukavuusalueella vaikka koko elämäsi tekemättä yhtään mitään. Maissa jossa sosiaaliturva on heikko, on yleensä PAKKO tehdä jotain, että saa mukavan toimeentulon. Siellä ei myöskään ole suuria yrittäjyyden esteitä, joten kenen tahansa on helppo aloittaa yritys ja mahdollisesti menestyä, jos osaa tehdä asiat hyvin.

Tässäkään ei ole kysymys koulutuksesta. Kaikkia ei esim. yliopistokoulutus kiinnosta, tai ei vain älykkyys riitä. Jos kuitenkin pyrit omaan maksimisuoritukseesi, yksityisellä puolella on mahdollista edetä osaamisen avulla, eikä välttämättä tarvita hienoja tutkintoja. Toki jos haluat hyvän duunin ja liksan, on pakko töniä muita edestä pois ja edelleen sanoa EI, jos tarjous/ehdot eivät miellytä.

Edelleen jos tuntuu siltä, että joku asia on valtion, vanhempien tai jonkun muun vika, tutkiskele itseäsi ja uskalla myöntää että vika löytyy peiliin katsomalla. Tämä ei ole helppoa ja edellyttää epämukavuusalueelle menemistä. Siksi niin harva ihminen kykenee siihen, varsinkaan ilman pakkoa.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vanhempiaan korkeammasta koulutuksesta huolimatta heillä ei ole mitään mahdollisuuksia samanlaisiin mukavuuksiin kuin heidän vanhemmillaan oli, vaan asuvat vuokralla. Tämä tarina on tyypillinen Suomessa. Onko siis sosiaalista liikkuvuutta tapahtunut?
Etenkin suurten ikäluokkien on edelleen vaikea ymmärtää:
A) Kuinka paljon enemmän heillä oli ostovoimaa työelämässä, kun eläkemaksut olivat heidän töissä ollessaan huomattavasti pienemmät. Seitkytluvulla eläkemaksut olivat (tt+ta) jotain 5-6 %:n luokkaa, kun nykyään ovat jossain 25 %:n luokassa. Maksoivat siis edellisen, jo eläkkeellä olevan, ikäluokan eläkkeitä.
B) Heidän on myös vaikea ymmärtää, kuinka paljon vähemmän ostovoimaa nykyisellä, työssäkäyvällä ikäluokalla on.

----

Kouluttautuminen on maailmanlaajuisesti avain parempaan elintasoon. Nykyiset maisterinlaput vastaavat entisaikojen opistotason lappuja. Globaali kilpailu tulee jatkossa olemaan entistäkin tiukempaa, niin osaavasta väestä kuin investoinneistakin.

Jos joku mua vituttaa isosti, niin se on suomalaisen koulutusjärjestelmän koulutusvienti. Siinä kirjaimellisesti myydään meidän omien lasten työllistymismahdollisuuksia ja hyvää tulevaisuutta Ollaan niin tyhmän ylpeitä lastemme PISA-tuloksista, että viemme maamme tulevaisuuden tärkeintä elementtiä kilpailijoillemme, eli muihin maihin. Koulutuksesta kun on etua vain, jos osaa jotain, mitä muut eivät osaa. Kun nyt myymme koulutusosaamisemme muualle, tulevaisuus näyttää synkältä. Ja vittu, oletteko nähneet ainoatakaan kriittistä kirjoitusta mediassa tästä aiheesta? Joo, vientiä tulee tukea, mutta ei mitä tahansa vientiä. Tulevaisuudessa hyvällä koulutuksella on odotettavissa yhä vähemmän, sillä hyvän koulutuksen tuoma suhteellinen etu myydään nyt. Ja halvalla, aiheutettaviin vahinkoihin nähden.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tyypillistä puhetta vasemmistolta, jossa ne syyt omaan alhaiseen elintasoon haetaan muualta kuin sieltä oikeasta paikasta eli peilin edestä. Aika paljon olen niitä tapauksia elämäni aikana nähnyt ja myös niitäkin jotka nousseet ylös jaloilleen, kun elämä on hetkellisesti kolhinut.
Ei kaikki köyhät/keskituloiset/rikkaat pääse lääkäreiksi enkä sellaista väitettä tuosta löytänytkään.
Pointti onkin siinä, että jokainen vastaa itse omasta elämästään, mitä saavuttaa tai jää saavuttamatta ja se olosuhteiden syyttäminen elämän luisusta on perinteistä vasemmisto-retoriikkaa.

Mitä oikein meinaat? Että olosuhteet eivät tuota makrotasolla perinteisin mittarein epäonnistuneita yksilöitä? On vasemmistolaista politiikkaa, että synnyinkodeissa syntyviä eroja pyritään yhteiskunnan (Pohjoismaissa valtion) toimesta tasoittamaan.

Yksilö pystyy selviytymään vaikka lapsuudesta Auschwitzissä. Mutta jos otamme 100 lasta erittäin epävakaisista ja vahingoittavista oloista, vaikkapa addiktiperheistä ja vertaisimme heitä 100 lapseen keskiluokkaisissa suojelluissa ja turvallisissa perheissä niin varmasti huomattavan suuri osa pärjäisi sangen huonosti, pieni vähemmistö toki menestyisi hyvinkin ja selviytyisi karusta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kuvitellaan että osuus olisi vaikka 20/80 ja turvallisen ja materiaalisestikin hyvän lapsuuden eläneillä osuus olisi toiseen suuntaan 90/10.

Mutta sitten tässä ajatuskokeessa palauduttaisiinkin syntymähetkeen ja vaihdettaisiinkin näiden lasten perheet päittäin. Luuleeko kukaan todellakin, etteivät nuo suhdeluvut tosiaan muuttuisi sangen rajusti? Eikä vanhempiaan ja syntymäperhettään oikein käy valitseminen. Tietysti olosuhteilla on suurta merkitystä ihmisen elämälle, etenkin lapsuuden ja nuoruuden olosuhteilla.

Tämä kannattaisi tämänkin ketjun oman onnen seppien ( @Petri1981 ym.) lukea ajatuksen kanssa. Mikä on yksilön tahtotilan merkitys ja miten se suhteutuu tähän makrotason tarkasteluun ja olosuhteiden vaikutukseen? On suorastaan hulvatonta, että tunnevasemmistosta ja järkioikeistosta puhuvat ihmiset todellisuudessa viis veisaavat faktapohjaisista havainnoista, jos ne eivät tue omaa ideologiaa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mitä oikein meinaat? Että olosuhteet eivät tuota makrotasolla perinteisin mittarein epäonnistuneita yksilöitä? On vasemmistolaista politiikkaa, että synnyinkodeissa syntyviä eroja pyritään yhteiskunnan (Pohjoismaissa valtion) toimesta tasoittamaan.
Hohhoijaa, jos et ymmärrä mitä meinaan ja mitä muutama muukin on yrittänyt täällä sanoa vasemmisto-retoriikasta kuinka syyt elämän kolhuille löytyy aina jostain muualta kuin itsestä, uhriutuminen ja laiskuus sekä tuloerojen syyttäminen, sen sijaan että otettaisiin selittelyjen sijaan se elämä omiin käsiin ja tehtäisiin tavoitteita joita kohti mennä, niin ei voi mitään. Ei ihmistä mitata siitä kun se putoaa vaan siitä, kun sieltä noustaan. Itsekin olen muutaman syväkyykyn elämäni aikana kokenut, mutta eteenpäin on menty tahdonvoimalla. Köyhän yksinhuoltajaäidin kasvattamana tiedän mistä puhun.
Luetun ymmärtäminen ei näytä olevan sinulle ominta.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hohhoijaa, jos et ymmärrä mitä meinaan ja mitä muutama muukin on yrittänyt täällä sanoa vasemmisto-retoriikasta kuinka syyt elämän kolhuille löytyy aina jostain muualta kuin itsestä, uhriutuminen ja laiskuus sekä tuloerojen syyttäminen, sen sijaan että otettaisiin selittelyjen sijaan se elämä omiin käsiin ja tehtäisiin tavoitteita joita kohti mennä, niin ei voi mitään. Ei ihmistä mitata siitä kun se putoaa vaan siitä, kun sieltä noustaan. Itsekin olen muutaman syväkyykyn elämäni aikana kokenut, mutta eteenpäin on menty tahdonvoimalla. Köyhän yksinhuoltajaäidin kasvattamana tiedän mistä puhun.
Olet todella raskasta luettavaa.

No voivatko ne löytyä muualta kuin itsestä vai ei? Miten näkisit esimerkiksi tuon @mjr :n vertauksen? Voisiko se olla todensuuntainen vai ei? Jos voi, onko olosuhteiden syyttäminen (syytös on minusta kyllä huono sana, puhuisin "aiheutumisesta") "vasemmistolaista retoriikkaa" vai tosiasia maailmasta? Pahoittelut kovasti raskaudesta, jos on liian raskasta niin en edellytä vastaamaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En ihan saa kiinni, mistä yllä on kyse. Eihän kukaan ole todennut, että olosuhteilla ei olisi merkitystä tai todennut, että yksilö selviää aina olosuhteista riippumatta. Olosuhteilla on merkitystä ja yksilö ei aina selviä, jos olosuhteet ovat heikommat.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio tuottaa - siis lähinnä Ruotsi, Norja ja Tanska - tuottaa yksilöitä, jotka omaavat kyvyn viedä itseään eteenpäin. Kyse on eräällä tavalla yksilöllisen menestyksen optimoinnista, jota mitataan taloudessa, investoinneissa, tutkimuksessa, taiteessa, kulttuurissa, urheilussa jne.

Suomi ei kuulu tähän joukkoon, vaikka pisat olivat muutama vuosi sitten erinomaisia. Mitään lopullista vastausta ei välttämättä löydy, mutta siihen asti itse näen, että yksilöllisen menestyksen korostamattomuus ja jopa halveksiminen rajoittaa suomalaisten mahdollisuuksia toteuttaa unelmansa. Suomalainen yhteiskunta ei tue yksilöllistä kilpailuhalua, jota meissä kaikissa on ja jonka valjastaminen monissa maissa on yksi syy siihen, miksi näistä maista tulee suhteessa paremmin menestyviä ihmisiä tieteen, taiteen, talouden, urheilun jne saroilla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No voivatko ne löytyä muualta kuin itsestä vai ei? Miten näkisit esimerkiksi tuon @mjr :n vertauksen?
Jep, on varmasti tietty pieni vähemmistö populaatiosta, jota pärjää tai ei pärjää lähestulkoon olosuhteista riippumatta - mutta sitten on se huomattavasti suurempi osa, jolle lapsuuden ja nuoruuden olosuhteet ovat erittäin tärkeitä niin hyvässä kuin pahassa. Meillä on korkea sosiaalinen liikkuvuus, mikä johtuu yhteiskunnallisille kilpailulle avoimista hyvinvointirakenteista (luojalle kiitos pohjoismaisen korkeista veroistamme), mutta silti löytyy surullisen paljon kurjuutta ja addiktiota, minkä keskelle syntyminen vie lapselta hyvin paljon mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen kilpailuun jo pelkällä syntymällä.

Tätä syrjäytymistä meidän täytyy yhteiskuntapolitiikalla pyrkiä mahdollisimman paljon minimoimaan. Pelikentän tulisi olla mahdollisimman tasainen, eikä vanhempien ja esivanhempien menestymättömyyden (tai menestyksen) tulisi ratkaista kilpailua ennen kuin se edes alkaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
En ihan saa kiinni, mistä yllä on kyse. Eihän kukaan ole todennut, että olosuhteilla ei olisi merkitystä tai todennut, että yksilö selviää aina olosuhteista riippumatta. Olosuhteilla on merkitystä ja yksilö ei aina selviä, jos olosuhteet ovat heikommat.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio tuottaa - siis lähinnä Ruotsi, Norja ja Tanska - tuottaa yksilöitä, jotka omaavat kyvyn viedä itseään eteenpäin. Kyse on eräällä tavalla yksilöllisen menestyksen optimoinnista, jota mitataan taloudessa, investoinneissa, tutkimuksessa, taiteessa, kulttuurissa, urheilussa jne.

Suomi ei kuulu tähän joukkoon, vaikka pisat olivat muutama vuosi sitten erinomaisia. Mitään lopullista vastausta ei välttämättä löydy, mutta siihen asti itse näen, että yksilöllisen menestyksen korostamattomuus ja jopa halveksiminen rajoittaa suomalaisten mahdollisuuksia toteuttaa unelmansa. Suomalainen yhteiskunta ei tue yksilöllistä kilpailuhalua, jota meissä kaikissa on ja jonka valjastaminen monissa maissa on yksi syy siihen, miksi näistä maista tulee suhteessa paremmin menestyviä ihmisiä tieteen, taiteen, talouden, urheilun jne saroilla.

No eikö tämä ole lopulta aika yksinkertaista? Jos olosuhteet tuottavat pahoinvointia ja menestymättömyyttä elämässä, olosuhteiden seurausten toteaminen ei ole pelkkää vasemmistolaista retoriikkaa vaan ihan tosiasia. Itse asiassa se on kiistämätön tosiasia varmaan lähes kaikkien mielestä.

Tietenkään yksilöä ei varmasti missään lähetetä elämään omaa elämäänsä sillä neuvoin, että katsopa minne rakenteet sinua ohjaavat. Kyllä Suomenkin opetussuunnitelmissa tähdätään nimenomaan aktiiviseen toimijuuteen ja esimerkiksi Global Social Mobility Index näyttää Suomen osalta lukemia, jotka osoittavat järjestelmämme aika hyvin toimivankin (ihan noiden luettelmiesi maiden veroisesti).

Ensimmäisen sivun "mene töihin ja lue lääkäriksi"-tyylinen argumentointi, jossa vedotaan Suomessa kaiken olevan kaikille mahdollista on älyllisesti epärehellistä yksinkertaistamista. Ei kaikki ole kaikille mahdollista, eikä paraskaan järjestelmä pysty paikkaamaan kaikkia ympäristötekijöitä. Ne selittävät ison osan yksilöiden kohtaamista ongelmista. Kaikilla ei ole niiden kohtaamiseen vaadittavia työkaluja käytössään. Hyvin suunniteltu yhteiskunta kyllä pystyy kannustamaan korjausliikkeisiin monissa elämänvaiheissa, mutta se ei perustukaan mihinkään self made men-ajatteluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös