Olen itsekin noita lainattuja kohtia aina pohtinut, ja asia tuli mieleen taas sosiaaliturva liian hyvä-ketjussa, että miksi työttömät/köyhät jumiutuvat ajatusmalliin, että se ns. paskaduuni vain pikkaisen sossurahaa paremmalla palkalla koetaan mahdottomana. Tai opiskelu tai mikään muutos ylipäänsä. Miksi ei osata nähdä mitään positiivista näissä? Jos elämä nykyisillä valinnoilla, kohtalolla tai menolla on vain tukien kanssa elämistä ja kurjuutta kaikin tavoin, niin eikö kannattaisi joskus kokeilla tosissaan muutosta (oli se sitten mitä tahansa) ja kokeilla uutta työtä/alaa/tekemistä vaikka se olisikin alkuun huonolla palkalla.
Luulen, että tässä on kysymys myös ihan tottumuksesta.
Tottumus on varmasti isossa roolissa. "Paskaduuneissakin" on kuitenkin selvät erot. Aikoinaan yliopistoon hakiessani pidin välivuoden sossumasseilla eläen ja syynä oli lievä masennusjakso ja juurikin se, että johonkin sitä vaan asetti rajansa paskaduunien osalta. Moni noista työttömistä/köyhistä on yksinkertaisesti ihmisiä, joilla voi olla lievää diagnosoimatonta masennusta tai ihan vaan laiskuutta ja se kynnys lähteä niihin paskaduuneihin on korkea. Luonnostaan sosiaaliset ja aktiiviset työnhakijat kyllä löytävät järkevän työpaikan vaikka se palkka ei päätä huimaisikaan. Olisin minäkin voinut aikoinaan tehdä vaikka jotain iltapäivälehtien keskustelupalstojen moderointia kuten pari kaveriani teki lisätienestien toivossa, mutta olin vaan varmasti osittain masennuksesta johtuen niin saamaton, että en olisi jaksanut kiertää räntäsateessa jakelemassa mainoksia/postia tai matkustaa parilla vaihdolla johonkin eri puolelle kaupunkia jotta pääsen siivoamaan vessoja. Edit. piti mainita, että en tehnyt noita moderointihommia siksi, että vapaita työpaikkoja ei silloin ollut niissä lafkoissa tarjolla.
Ei se paskaduuni vähän sossurahaa paremmalla palkalla ole varmaankaan mahdottomuus, mutta sopivan työpaikan löytäminen on vaikeaa. Osa ihmisistä on varmasti kasvatettu niin, että kaikki duunit on pakko ottaa ja pelotellaan kuinka aukko cv:ssä estää työnsaannin myöhemmin. Mutta jos siinä on työttömyyttä taustalla muutenkin niin ei siinä yksi lisävuosi enää mitään paina. Ja ei itseltänikään ole koskaan kysytty työhaastattelussa intin ja yliopiston aloittamisen välissä olevasta välivuodesta. Nyt tuntuu, että asenteet ovat vielä enemmän löystyneet ja työnantajat eivät niin ihmettele erikoisiakaan työhistorioita.
Mä vähän luulen, että suuri osa tuosta tukien kanssa elävästä ja kurjuutta valittavasta porukasta on tuon tottumuksen ja henkisen lamaantumisen (oli se sitten mt-pohjaista tai ei) myötä tilanteessa, missä voimat ja kiinnostus ei vaan riitä säännöllisten rytmien noudattamista vaativien "paskaduunien" tekemiseen ja eivät tosiaan koe saavansa mitään positiivista näistä. En tiedä tilannetta kaikilta pikkupaikkakunnilta, mutta suurista kaupungeista työtä löytää varmasti jos vaan energiat riittää niiden etsimiseen ja joskus ehkä sen tiedon etsimiseen miten töitä kannattaa etsiä. Esim. perusmyyjäksi johonkin suurempaan tai pienempään kauppaan pääsee aivan varmasti jos into riittää hakea töitä riittävän monesta kaupasta. Nämä erilaisten työpaikkailmoitusten kautta tehtävät haut sen sijaan voivat olla tyhjä arpa ja vääristää mielikuvia koska niissä voi fiksukin ihminen olla tulematta valituksi sata kertaa putkeen. Kirjoitin itsekin laudaturin äidinkielestä (eximia-aikana) ja hankin tietoa hyvän hakemuksen tekemiseksi, mutta viisikymmentä täytettyä hakemusta kesätyöpaikasta ennen inttiä jäi ilman palkintoa. Sen sijaan kun otin yhteyttä suoraan työnantajiin ohi näiden hakujen niin työpaikka löytyi nopeasti.
Välillä kuulee toistettavan, että työttömäksi voi jäädä aktiivinen työnhakijakin ja ns. tavallinen fiksu ihminenkin (eli pitkäaikaistyöttömät, elämäntapatyöttömät, heikkolahjaiset yms. poislukien). Voi jäädä työttömäksi joo, mutta kyllä ne löytää töitä halutessaan jos ovat valmiit heikompipalkkaisia töitä tekemään ja ovat aktiivisia työnhaussa. Tuo työnantajien ilmoituksiin netin kautta hakemusten kirjoittaminen voi vääristää tässäkin. Tunnen useampia fiksuja hyvän työmoraalin omaavia ihmisiä jotka eivät vaan millään löydä työtä tuota kautta. Ja tarkoitan tässä näitä perusduuneja enkä mitään ammatillista koulutusta vaativaa. Jos haluat Prisman kassalle töihin niin soittele niihin Prismoihin äläkä etsi mol.fi:stä kyseisen kauppaketjun työpaikkailmoituksia. Tämä on omalla elämänkokemuksellani opittu juttu ja voi olla että olen ihan kujalla tästä kun omat kokemukset eivät ihan lähivuosilta enää ole.
Vielä tuohon alkuperäiseen aiheeseen suoraan palatakseni tunnistan ja muistan edelleen sen tunteen, kun ei vaan jaksa. Et jaksa sitä oravanpyörää missä jo työpaikalle vaivautuminen joka aamu tuntuu liian vaivaannuttavalta puhumattakaan itse duunista. Nykyään on vielä nämä Netflixit ja muut joihin riittää tukien varassa elävienkin rahat ja jos sieltä jostain elämän varrelta on televisiota ja/tai tietokonetta jäänyt mukaan, niin se voi olla yllättävän suuri kynnys lähteä niihin paskaduuneihin. Vaihtoehtona kun voi katsoa Netflixiä ja spämmätä Jatkoaikaan. Varmasti moni kaipaa elämäänsä jotain muutakin virikettä. Se virike ei vaan ole päivittäiset 45min bussimatkat suuntaansa jotta pääsee tekemään jotain mistä ei tykkää.
Nykyään suoratoistopalveluiden ja internetin maailmassa ne päivät saa kulumaan ilman töitäkin kohtuullisilla kuluilla ja tuohon tottuvien ihmisten houkutteleminen takaisin työmaailmaan on jatkossa entistäkin suurempi haaste. Eikä ne pitkät työttömyysjaksot työllisyyttä edistä. Mielestäni kannattaisi pyrkiä siihen, että tuon porukan määrä jo alunperinkin minimoidaan. Tunnenkin ihan ihmisiä joiden elämäntyyli on ollut pitkälti tuota jo useamman vuoden. Ei heillä rahaa ole mutta mihinpä sitä tarvii kun tietokoneen kuulokkeet laittaa päähän ja räiskii menemään jossain virtuaalitodellisuudessa tai lueskelee vauva.fi:tä, Jatkoaikaa tai murha.infoa ja katsoo sarjoja, leffoja ja dokkareita Netflixistä. Pakastepizzojen hinnatkin ovat nykyään aika inhimilliset ja niistä saa hyvin kaloreita. Eivät nuo edes ainakaan mulle valita elämästään tai toimeentulostaan joten voidaanko todeta että ainakin heille sosiaaliturva on liian hyvä jos tavoite on saada heidät työelämään mukaan. Ainakaan noilla tuntemillani ihmisillä työelämään mukaan pääseminen ei jää siitä kiinni, etteikö ns. palikat riittäisi.
