Mainos

Suomalainen koulu

  • 44 077
  • 371

hege

Jäsen
Kyläkoulujen haaste voi olla myös pätevän opetushenkilökunnan löytäminen tilanteessa missä aikaisempi henkilöstö jää eläkkeelle tai siirtyy pois. Henkilökunnan vähyys rajoittaa myös helposti tekemistä pienissä kouluissa, yksi lasten serkuista kävi ala-astetta pikku koulussa niin siellä esimerkiksi pehmeäkäsityö oli vähintään samanlaista kuin meidän lapsilla tai tämän serkun isolla veljellä (joka kävi kauempana isommassa koulussa) mutta IT juttuja ei juurikaan pienessä koulussa ollut ja kova kässä oli lähinnä puutöitä eikä mitään elektroniikkaa/robotiikkaa tms. mitä meidän kudilla oli isossa koulussa.

Ymmärrykseni mukaan pienessä koulussa oli sitten paljon rauhallisempaa kuin täällä pk-seudulla on ja siitä varmasti iloa monessa tapauksessa. Oman kundin osalta (7-luokkalainen) tuntui, että heillä oli koulussa keväällä jatkuvasta jotain "beeffiä" ja fightia ja kerran näin yhden fighti videon ja olinkin yhteydessä siitä kouluun mutta kun oli epäselvää oliko koulumatkaa vai ei (ja siis ei ollut koulun aluetta) niin sille ei oikein koulu sinänsä voinut mitään vaikkakin asian kuulemma ottivat esille koulussa. Tappelusta on meillä ollut kundin kanssa paljon juttua, kun hän tiedostaa että siinä voi oikeasti sattua (kundilla siis useamman vuoden taustaa potkunyrkkeilystä ja nyrkkeilysta ja sparrissa on huomannut että vaikka on kypärä ja hanskat niin jos toinen pääsee yllättämään niin se tuntuu vaikkei toinen edes vedä täysillä) ja mietitty mitä voi tehdä jos jotkut ottavat fightia keskenään.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Harmi, kun tässä kouluverkkojen tiivistyksessä ei ole kyse edes perinteisistä kyläkouluista. Esimerkiksi Lappeenrannassa on kova hinku lopettaa Kaukaan koulu, jossa on reilu 200 oppilasta. Koulu sijaitsee kahden massiivisen koulun välillä, joten oppilaat on helppo tunkea paperilla kumpaankin suuntaan. Nykyinen lyhyt koulumatka muuttuu pahimmillaan juuri ja juuri koulukyydityksen rajalle. Vaikka tästäkin selvitään, niin ikävää on alakoululaisten kulkea tuollaisia matkoja päivittäin sen takia, että kaikki halutaan yli tuhannen oppilaan yksiköihin säästön takia.

Kuten ylläkin taidettiin todeta, niin tämä säästäminen heikentää lähinnä alueen vetoimaa. Kaupungeille ja kunnille olisi hyödyllisintä asuttaa keskustan liepeet mahdollisimman tiiviisti. Jos jostain poistetaan näin oleellinen palvelu, niin luonnollisesti tämä laskee kiinnostavuutta ja näivettää pitkässä juoksussa aluetta. Tämä taasen haittaa kaupunkikehitystä, kun joku alue ns kuihtuu välistä, kuten tässä tapauksessa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Varmaan kansalaiset maksavat mieluusti enemmän kunnallisveroa jotta nuo koulut saadaan säästettyä. Jos niillä siis on oikeasti niin suuri merkitys kunnan asukkaille. Tai sitten pitäisi keksiä kunnalle joku muu paikka josta säästää tai ottaa lainaa.
 
Niin tässä on erinomainen vastakkainasettelun paikka. Miten harva sen kouluverkon tulee olla, että sitä voidaan pitää yllä? Vaikuttaa siltä, että ideaali olisi yksi koulu per 10000-15000 asukasta kohden karkeasti voisi olla riittävän harva tällä hetkellä täällä. Isoille alueille levittyvien kuntien kohdalla tämä on todellinen ongelma.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Poika aloitti viime vuonna tämän uuden kouluajan mukaisessa yhtenäiskoulussa missä kaikki on tungettu samaan paikkaan luokista 0-9 ja oppilaita melkein tuhat.
Ei kyllä kauheasti positiivista sanottavaa ole.
Henkilökuntaa liian vähän ja nyt huhujen mukaan vielä vähemmän kun koulu jatkuu.
Välitunneilla kuulee yläkoululaisten juttuja mitkä ei kyllä ykkösten korville sovi ja nämä ysit vielä tahallaan puhuvat kaikki mitä sylki suuhun tuo ja tulevat viettämään aikaa alakoulun puolelle.
Ruokailuun aikaa 15-20min hirveällä hoputuksella vaikka ruokailu pitäisi olla rauhoittumisen aikaa, samalla kuitenkin pitäisi opetella syömään "laitosmaisesti" eli ei saa sotkea mitään ja ruoka pitäisi ahmia.
No tämä johti ainakin oman jälkikasvun kohdalla siihen että otti ruokaa niin vähän kuin mahdollista että sen ehtii syömään.
Sitten opettaja kehtasi valittaa että poika ei syö tarpeeksi. Syö siinä jotain tulikuumaa keittoa lautasellinen 15min aikana, jäisi monelta aikuiseltakin syömättä.
Sähkötupakkaa kuulemma vedetään jo kolmosella kun vanhemmat myy käytettyjä eteenpäin sinne yms. yms.

Suoraan sanottuna olen aika kypsä koko touhuun jo yhden kouluvuoden jälkeen ja harkinnassa on jopa muutto sellaiselle alueelle missä alakoulu(aste minun aikana) on vielä erikseen.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United

Itsekin olen sitä mieltä, että nämä 1000 oppilaan laitokset (kyllä laitokset, eivät koulut) pitäisi lailla kieltää. Mitenhän näissä laitoksissa tapahtuu jokaisen oppilaan huomiointi. Ihan vaikka siis pelkkä käytävillä tervehtiminen ja kuulumisten kysely.

Itselläni kokemusta löytyy alle 200 oppilaan alakoulusta, jossa jokainen henkilökunnasta tunsi jokaisen oppilaan joten kuten. Tällainen järjestely on todella optimaali sekä henkilökunnan ettö oppilaiden kannalta. Esimerkiksi opettajien on helpompi puuttua muidenkin kuin oman luokan oppilaiden asioihin, jos niikseen katsoo, sillä hän tuntee nämäkin hyvin.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Löytyy kai Suomesta muitakin paikkoja kuin pääkaupunkiseutu ja Savonranta? Sitä kivaa rauhaa omakotitalosta saa kehyskunnista ihan järkihintaan. Luulisi myös, että asunnon ostajat ottaisivat edes vähän selvää asuinpaikastaan, koska ei kai se nyt oikeasti voi tulla kenellekään yllätyksenä, kun 15 oppilaan kyläkoulu 30 kilometrin päässä keskustaajamasta loppuu?

Vanhemmat ovat koulupäätösten aikaan kovia puhumaan lasten edusta, mutta jokuhan voisi miettiä, onko tieten tahtoen syrjäseutujen syrjäseudulle muuttaminen lapsen vai sittenkin vanhemman itsensä etu.

Nimenomaan just näin. Suomessa on kyllä tänä päivänä erittäin hyvä kouluverkko, sillä niitä kouluja on kyllä joka paikassa siellä, jossa vaan asutusta ja ihmisiä riittää. Siinä tosiaan vanhemmat ajattelevat vain just enemmän sitä heidän omaa etuaan, jos haluavat asua jossain syrjäkylillä, joissa niitä kouluja ja palveluita ei lähettyvillä ole.

Näiden pienten syrjäisten kyläkoulujen säilyttämisen puolesta puhujat ovatkin yleensä pääasiassa vain niitä eläkeläisiä ja muita vanhuksia, jotka haikailevat niihin menneisiin aikoihin, kun luulevat just sitä, että niiden nykylasten olisi muka myös parempi käydä sitä koulua siellä jossain 30 oppilaan yläkoulussa, kun he itsekin niissä sitä koulua kävivät joskus menneinä aikoina.

Kaikki eivät ole vielä 50 vuoden aikanakaan ymmärtäneet tarpeeksi hyvin tätä yhteiskunnan rakennemuutosta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@Pallister oma poika on tuollaisessa vajaan 700 oppilaan yhtenäiskoulussa, eli oppilaita on siis selkeästi vähemmän kuin sinun tapauksessasi. Minun mielestäni/käsittääkseni meidän koulussa on kohtuu hyvin eritelty alakoulun ja yläkoulun puolet, eli sinällään pienet oppilaat ja yläastelaiset eivät määräänsä hengaile keskenään päivän aikana, mutta väkisinkin tietysti jonkun verran. Poika aloittaa nyt huomenna kolmannen luokan, ja kamala edes sanoa tässä vaiheessa jo, mutta aletaanko pikkuhiljaa olla sellaisilla karoilla joissa voi miettiä milloin jotain lieveilmiöitä alkaa näkymään..

@OsmoK kysehän on pohjimmiltaan siitä, että kunnat eivät vain kerta kaikkiaan halua maksaa "turhista seinistä", koska massiiviset korjausvelat jne. Mutta tosiaan kyllä 1000 oppilasta alkaa jo olla sellainen massa, että "laitos" ei ole turhan ruma sana käyttää. En malta olla heittämättä esimerkkinä nykypäivän tilannetta rakkaasta kotikaupungistani Porista, jota olen ihmetellyt leuka lattiassa. Esimerkki ei ole peruskoulun puolelta, vaan kyseessä on lukio. Nimittäin uskokaa tai älkää, niin Porissa on nykyään vain yksi ainoa lukio. Eli siis 85 000 asukkaan kaupungissa on yksi ainoa lukio, oppilasmäärä noin 1300 henkeä. Näin keskittämällä tässä ainoassa lukiossa pystytään tarjoamaan toki kaikenlaisia hyvinkin eksoottisia kursseja, on japanin kieltä ja vaikka mitä. Mutta mitä olen kuullut, niin ongelmat ovat tietysti myös äkkiä massiivisia sekä opetuksen että oppilashuollon asioissa. Lukiossa toki kuuluukin nuoren jo pystyä kantamaan itse vastuuta opintojen etenemisestä yms. mutta sitten tietysti yksilötason ongelmat kärjistyvät myös äärimmilleen tuollaisessa ympäristössä..
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

Tuo tuntuu kyllä erikoiselta, että 85 000 asukkaalle riittää 1 lukio, olkoonkin noin suuri. 20 v. sitten kävin Raahen (n. 25 000 asukasta tuolloin) lukiota, joka oli kaupungin ainoa. Silloin oppilaita oli n. 600 ja muistelen puhuttaneen, että kyseessä oli yksi Suomen suurimmista lukioista. Sinänsä tuo oli ihan kivan kokoinen mielestäni, ei koskaan tuntunut liian isolta tai laitosmaiselta. Toisaalta jo peruskoulussa totuin n. samankokoiseen, kun luokat 1-9 oli samassa koulussa.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Millaisessakohan jamassa suomalainen koulu olisi, jos opettajat saisivat keskittyä olennaiseen, eli opettamiseen ja lasten kohtaamiseen. Sen sijaan lyödään kalenterit täyteen kaiken maailman tiimipalavereita vastuutehtäviä ja opettajakokouksia. Kyllä aloittelevaa opettajaa hirvittää.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koska omista ja lapsenikin kouluajoista on jo "jonkin" aikaa niin kysäisen teiltä kaikkienalojen asiantuntijoilta seuraavaa: opetetaanko medialukutaitoa kouluissa? jos kyllä, millä asteilla ja mihin oppiaineisiin liitettynä ja tietenkin miten?

Kiitos etukäteen kaikille vastanneille. Kysyn vain, koska aihe kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Siis mitä mä just luin Inkeroisten yhtenäiskoulun rehtori Jari Eronen sanoo, että kurssien tarkempi sisältö selviää vasta myöhemmin.. Siis henkilö joka johtaa ko koulua ei edes tiedä mitä opetetaan ….nyt pakko sanoa että mitä ihmettä…on touhua
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Siis mitä mä just luin Inkeroisten yhtenäiskoulun rehtori Jari Eronen sanoo, että kurssien tarkempi sisältö selviää vasta myöhemmin.. Siis henkilö joka johtaa ko koulua ei edes tiedä mitä opetetaan ….nyt pakko sanoa että mitä ihmettä…on touhua
Siinä on siis kyse alakoulun lyhyistä valinnaisista. En yhtään ihmettele, että rehtori ei näistä sen kummemmin osaa kertoa. Sisältö voi elää sen mukaan, mistä ryhmän oppilaat ovat kiinnostuneet, ja kuka opettaja niitä vetää minäkin vuonna. Numeroarvosanaakaan näistä ei anneta, ovat paremminkin hyvää mieltä ja kevennystä koulupäiviin tuomassa. Minusta tuo koko juttu on paljon melua tyhjästä.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska omista ja lapsenikin kouluajoista on jo "jonkin" aikaa niin kysäisen teiltä kaikkienalojen asiantuntijoilta seuraavaa: opetetaanko medialukutaitoa kouluissa? jos kyllä, millä asteilla ja mihin oppiaineisiin liitettynä ja tietenkin miten?

Kiitos etukäteen kaikille vastanneille. Kysyn vain, koska aihe kiinnostaa.
Kyllä sitä opetetaan. On kai osa äidinkielen opetusta. En sisällöstä tarkemmin tiedä. Se nyt on ainakin varmaa, että tässä aiheessa opettajan osuus on suuri, koska aivan kuten muissakin ihmisissä myös opettajissa on enemmän ja vähemmän medialukutaitoisia.
 
Rektor

Jäsen
Siinä on siis kyse alakoulun lyhyistä valinnaisista. En yhtään ihmettele, että rehtori ei näistä sen kummemmin osaa kertoa. Sisältö voi elää sen mukaan, mistä ryhmän oppilaat ovat kiinnostuneet, ja kuka opettaja niitä vetää minäkin vuonna. Numeroarvosanaakaan näistä ei anneta, ovat paremminkin hyvää mieltä ja kevennystä koulupäiviin tuomassa. Minusta tuo koko juttu on paljon melua tyhjästä.
Juuri näin. Enemmän ihmetyttää, jopa säälittää, että tämä "tiedostava huoltaja" halusi välttämättä saada asialle näkyvyyttä Iltalehdessä. Tunti viikossa tai kaksoistunti kerran kahdessa, potentiaalisesti 4.-6. luokan oppilaiden sekaryhmässä, ei mullistane kenenkään koulu-uraa. Eikä myöskään käytännössä mahdollista kovinkaan kunnianhimoisia sisältötavoitteita.

Täälläkin framille nostettua medialukutaitoa tarvitaan - ja kyllä myös opiskellaan koulussa jopa muuallakin kuin suomen kielen tunneilla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Saas nähdä, jatkuuko tämä sama meno myös tulevalla lukukaudella omassa aikuislukiossani. Viime vuonna tuli nimittäin todistettua tätä peliä aivan liikaa.

Siirryin taas pitkästä aikaa perusopetuksen pariin, enkä näe tässä ongelmaa. Ne oppilaat, joilla on vaikeuksia puhelimen kanssa, antavat puhelimen vapaaehtoisesti säilöön koulupäivän ajaksi.
 
Alejandro

Jäsen
Vahva kuuntelusuositus. Ahdistavaa kuunneltavaa. Onneksi itse sai elää ja käydä koulua erilaisessa ympäristössä, kuin nykylapset. Ja onneksi en ikinä päässyt VAKAVA-pääsykokeista läpi, vaan päädyin yliopistolle opiskelemaan IT-alaa.

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Mua on yllättänyt, kuinka paljon nykyään kouluista opetusvastuuta sysätään vanhemmille. Meillä 3. luokkalaisella on tullut Wilman kautta viestit, että kotien pitää ottaa osansa kertotaulujen ja englannin opetusvastuusta. Kyse ei siis ole läksyistä tai edes kokeeseen kertaamisesta, vaan näitä asioita pitäisi kotona aktiivisesti opettaa lapsille kouluvuoden aikana. Mitään materiaaleja tähän ei annettu.

Tuntuu mielestäni aika erikoiselta ohjeistukselta. Siitähän on puhuttu, että nykyaikana kouluilta odotetaan liikaa kasvatusvastuun osalta, mutta nuo yllämainitut asiat ovat kyllä ihan opetuksellisia ydinasioita.
 
Wilma laulaa täälläkin kokoajan noista ja jo ykkösellä kun ovat helisemässä isojen luokkien kanssa ja ohjaajia ei enää ole. Melko ovelaa vanhempien syyllistämistä osaksi nämä kyllä. Todella kuormitettuja on opettajat ainakin oman lapsen koulussa.
Lisäksi lapseni on kaksikielinen ja olisi oikeutettu tukeen mutta tätäkään ei enää ole kuin rehtorin ajatuksissa. Olen vähän miettinyt että laitan nämä yhtenäiskoulun ihanuudet aviin kantelun kautta, toki ei tästäkään varmaan apua ole pitkällä tähtäimellä.

E.
Isäukko aikanaan sanoi puhelimeen kun opettaja soitti että opettakaa te siellä ja minä kotona. Onhan siinä siemen vaikka yhteistyötä tuo lapsen kasvatus on.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Mua on yllättänyt, kuinka paljon nykyään kouluista opetusvastuuta sysätään vanhemmille. Meillä 3. luokkalaisella on tullut Wilman kautta viestit, että kotien pitää ottaa osansa kertotaulujen ja englannin opetusvastuusta. Kyse ei siis ole läksyistä tai edes kokeeseen kertaamisesta, vaan näitä asioita pitäisi kotona aktiivisesti opettaa lapsille kouluvuoden aikana. Mitään materiaaleja tähän ei annettu.

Tuntuu mielestäni aika erikoiselta ohjeistukselta. Siitähän on puhuttu, että nykyaikana kouluilta odotetaan liikaa kasvatusvastuun osalta, mutta nuo yllämainitut asiat ovat kyllä ihan opetuksellisia ydinasioita.
Muistaakseni sama kun olin 90 luvulla koulussa. Läksyjä piti opetella isän tai äidin kanssa yhdessä. Toki nuo perheet , jotka teki noin sai todella hyviä tuloksia. Itse valehtelin vanhemmille , että läksyt on tehty ja painelin kaukaloon. Toki nyt ajattelen, että ehkä olsi pitänyt tehdä läksyt yhdessä kuten monessa muussa maassa toimitaan.
 
Ei tässä varmaan ajettu takaa tuota vaan sitä että varsinainen opetus sysätään jo vanhempien niskaan resurssien takia.
 
Tuota tarkoitin. Tuskin ennenkään kukaan opettaja on nostanut oppilaan tasoa viitosesta kymppiin ellei oppilas saa apua koulun ulkopuolelta. Toki joku voi saada herätyksen tai motivaation vaikka tyttöystävän tai kavereiden puheista. Kukaan opettaja ei saa lasta motivoitumaan kun nykyään ei saa edes hakata lapsia mikä ei toiminut ennenkään
 
Nyt on pakko sanoa että nyt menee ohi. Puhuttiin alakoulusta eikä mistään yläkoulun ongelmista.
Ymmärrän kyllä että kodilla on vastuu opetuksessa mutta ei silti ymmärtääkseni opetusvastuu ole kotona vaan päävastuu on Koulussa jossa opetus tapahtuu.
Se että kokoajan sysätään enemmän kodin suuntaan näissä ei kyllä toimi, lakiahan tuossa periaatteessa rikotaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös