Panzerfaust kirjoitti:
Ehkä osittain näin, mutta jos ei olisi lammioita ei olisi myöskään kuria. Kuri on sodassa jokko-osaston elinehto. Kuri on myös voittavan jääkiekkojoukkueen "elinehto". Ja hyvin pieni vähemmistö miehistöstä/pelaajista on mitään anttirokkia, jotka elävät kuin "ellun kanat", mutta tosipaikassa tekevät ne "asialliset hommat" kiitettävästi. Moni kyllä epäilemättä uskoo olevansa sellainen sankarijermu. Tuntematon sotilas ei ole edelleenkään mikään objektiivinen dokumentti sotilaista ja sodankäynnistä, vaikka hyvin kirjoitettu kirja onkin.
Tehokkaassa johtamistoiminnassa on kaksi ulottuvuutta, jotka joukolla tulee olla balanssissa - kuri ja itseohjautuvuus. Ääripäät ovat kaikkien tiedossa, mutta on päivän selvää, että äärimmäinen kuri tuottaa parempaa tulosta kuin kurittomuus ja liiallinen itseohjautuvuus. Autoritäärisen johtamisen suurimmat ongelmat ovat siinä, että se jättää hyvin vähän varaa oivalluksille ja itseohjautuvuudelle, ts. yrittävälle asenteelle. Virheiden turha ja kohtuuton rankaisu ja sataprosenttinen kuri tappavat aloitteellisuuden ja rohkeuden yrittää. Tätähän suomalainen valmennuskulttuuri on vuosikymmenet ollut. Se tuottaa pelaajia, jotka hoitavat hyvän sotilaan lailla ruutunsa, mutta pelkäävät tiukoissa paikoissa vastuunottoa ja ovat aina riippuvaisia tavalla tai toisella johtajastaan. On helppoa tehdä niin kuin käsketään, vaativampaa itse miettiä ratkaisuja.
Johtamisjärjestelmän ja pelisääntöjen tulisi antaakin ne raamit, joiden puitteissa homma toteutetaan. Kun kriisiorganisaatio saadaan tekemään ja keskittymään oikeisiin asioihin ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen, tulee tulosta. Tämä hoidetaan usein juuri yksinkertaiset ja selkeät linjat laatimalla - johtaja vie joukon oikeaan suuntaan. Tämä selittää miksi usein autoritaarinen johtamistapa toimii kriisissä olevassa organisaatioissa - joku näyttää oikean toiminnan mallin ja pysähtymisen/ hajaannuksen tila saadaan vaihdettua liikkeeseen. Mutta, pitemmän päälle autoritaarinen johtaminen osoittautuu juuri aloitteellisuuden tappamiseksi ja innostuksen laannuttajaksi. Joukko ei tee yhtään enempää kuin on pakko, kaikkea on usein valvottava. Motivaationa ovat usein ulkoiset asiat - sanktiot ja rangaistukset. Joukko ei kehity, vaan kaikki on valmentajan huomion varassa. Se selittänee, miksi huippuvalmentajan elinkaari on niin lyhyt yhdessä joukkueessa - valmentaja ammentaa itsensä tyhjiin. Pelaajat tekevät sen mitä käsketään, mutta varsinaista organisaation kehittymistä ei tapahdu, mikä olisi elinehto menestymiselle. Yksilölajeissa kehittyminen huipulle on mahdollista vain, jos valmentaja opettaa urheilijan kehittämään ja valmentamaan itse itseään, siis itse ohjautumaan tavoitteisiin. Valmentaja toimii siis opettajana, johtajana ja myöhemmin mentorina, joka kontrolloi kehitystä ja antaa virikkeitä. Mutta miten on joukon osalta? Joukolla on monta mieltä, mutta ne tulisi saada ajattelemaan samaa tavoitetta ja kukin oman tehtävänsä kautta ohjautumaan sinne yhteistyössä muiden kanssa. Johtajan ja valmentajan rooli on tuolle tielle auttaminen ja joukon ohjailu, tunnetilan säätely ja motivointi. Autoritäärisyys edellyttää johtajalta joka asiaan puuttumista ja kontrollia - kontrolli sinänsä ei ole huono asia, mutta tehokkaampa on, kun joukko itse kontrolloi itseään.
Suomalaisessa jääkiekossa joukolla on maine kurittomana laumana, jolle pitää olla kuri ja valmentajaa on aina toteltava. Lähtökohtana on ihmiskäsitys, jonka mukaan pelaaja on laiska ja saamaton ilman valmentajaa, pelaaja ei osaa pelata ilman valmentajaa. Toisessa ääripäässä on käsitys yrittävästä ja luovasta pelaajasta, joka kykenee ratkaisuihin kun sille annetaan mahdollisuus. Kyse on valmennustapojen eroista ja ihmiseen suhtautumisesta. Todellisuudessa kurin ohessa merkittävämmäksi seikaksi nousevat motivointi ja vaatimustaso. Vaatimustaso voi olla korkea ilman autoritääristä valmentamista, motivaatio ja asenne pelaajilla hyvä ilman käskemistäkin. Kuri on tehokkaimmillaan silloin kun joukko on sisäistänyt sen merkityksen, eli jääkiekkojoukkue ymmärtää miksi pelataan niin kuin pelataan, miksi pelaajan osa tässä pelisysteemissä on tämä jne. Eli luovan ja innovoivan pelaamisen täytyy tapahtua pelisysteemin puitteissa muistaen periaatteet, joista ei tinkitä. Autoritäärisen valmennuksen ongelma on usein juuri se, että pelaaja ei tiedä miksi mitäkin asiaa tehdään ja miten hänen osansa vaikuttaa kokonaisuuteen. Eri asia tietysti on, kenelle se sopii ja kenelle ei.
Siis ongelmana on yhdistää kuri ja itseohjautuvuus.
Itse kurista itsekuriksi.