Summasen kirja

[Cartman-Costanza Kramer]

Jos valmentaja sanoo kyykkyyn, niin silloin mennään kyykkyyn, eikä kysytä miksi. Joukkuelajin huippu-urheilu pitää ymmärtää sodankäyntinä ilman ruumiita. Ja kuten sotatilan aikana, yhteisössä korostuu eri arvot ja lainalaisuudet kuin siviilielämässä.

Ja tämän systeemin toimivuudesta voi ottaa esimerkkiä Kanadasta, joka kuitenkin on meitä huomattavasti suurempi lätkämaa ja sen pelaajat meidän poikia isompia tähtiä. Ja kun tähdet vetävät vaahteralehti paidan päälle, ei siellä paljon itketä, kaikki ottavat ne roolit jotka niille määrätään.

 

[Alamummo]

Komppaan Suolakuningasta ja Panzerfaustia. Ei bisnesmaailmassakaan hirveän suopeasti katsota henkilöitä joiden agendat poikkeavat yrityksen agendoista.

 

[Pusacher]

Ehkä osittain näin, mutta jos ei olisi lammioita ei olisi myöskään kuria. Kuri on sodassa jokko-osaston elinehto. Kuri on myös voittavan jääkiekkojoukkueen "elinehto". Ja hyvin pieni vähemmistö miehistöstä/pelaajista on mitään anttirokkia, jotka elävät kuin "ellun kanat", mutta tosipaikassa tekevät ne "asialliset hommat" kiitettävästi. Moni kyllä epäilemättä uskoo olevansa sellainen sankarijermu. Tuntematon sotilas ei ole edelleenkään mikään objektiivinen dokumentti sotilaista ja sodankäynnistä, vaikka hyvin kirjoitettu kirja onkin.

Tehokkaassa johtamistoiminnassa on kaksi ulottuvuutta, jotka joukolla tulee olla balanssissa - kuri ja itseohjautuvuus. Ääripäät ovat kaikkien tiedossa, mutta on päivän selvää, että äärimmäinen kuri tuottaa parempaa tulosta kuin kurittomuus ja liiallinen itseohjautuvuus. Autoritäärisen johtamisen suurimmat ongelmat ovat siinä, että se jättää hyvin vähän varaa oivalluksille ja itseohjautuvuudelle, ts. yrittävälle asenteelle. Virheiden turha ja kohtuuton rankaisu ja sataprosenttinen kuri tappavat aloitteellisuuden ja rohkeuden yrittää. Tätähän suomalainen valmennuskulttuuri on vuosikymmenet ollut. Se tuottaa pelaajia, jotka hoitavat hyvän sotilaan lailla ruutunsa, mutta pelkäävät tiukoissa paikoissa vastuunottoa ja ovat aina riippuvaisia tavalla tai toisella johtajastaan. On helppoa tehdä niin kuin käsketään, vaativampaa itse miettiä ratkaisuja.

Johtamisjärjestelmän ja pelisääntöjen tulisi antaakin ne raamit, joiden puitteissa homma toteutetaan. Kun kriisiorganisaatio saadaan tekemään ja keskittymään oikeisiin asioihin ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen, tulee tulosta. Tämä hoidetaan usein juuri yksinkertaiset ja selkeät linjat laatimalla - johtaja vie joukon oikeaan suuntaan. Tämä selittää miksi usein autoritaarinen johtamistapa toimii kriisissä olevassa organisaatioissa - joku näyttää oikean toiminnan mallin ja pysähtymisen/ hajaannuksen tila saadaan vaihdettua liikkeeseen. Mutta, pitemmän päälle autoritaarinen johtaminen osoittautuu juuri aloitteellisuuden tappamiseksi ja innostuksen laannuttajaksi. Joukko ei tee yhtään enempää kuin on pakko, kaikkea on usein valvottava. Motivaationa ovat usein ulkoiset asiat - sanktiot ja rangaistukset. Joukko ei kehity, vaan kaikki on valmentajan huomion varassa. Se selittänee, miksi huippuvalmentajan elinkaari on niin lyhyt yhdessä joukkueessa - valmentaja ammentaa itsensä tyhjiin. Pelaajat tekevät sen mitä käsketään, mutta varsinaista organisaation kehittymistä ei tapahdu, mikä olisi elinehto menestymiselle. Yksilölajeissa kehittyminen huipulle on mahdollista vain, jos valmentaja opettaa urheilijan kehittämään ja valmentamaan itse itseään, siis itse ohjautumaan tavoitteisiin. Valmentaja toimii siis opettajana, johtajana ja myöhemmin mentorina, joka kontrolloi kehitystä ja antaa virikkeitä. Mutta miten on joukon osalta? Joukolla on monta mieltä, mutta ne tulisi saada ajattelemaan samaa tavoitetta ja kukin oman tehtävänsä kautta ohjautumaan sinne yhteistyössä muiden kanssa. Johtajan ja valmentajan rooli on tuolle tielle auttaminen ja joukon ohjailu, tunnetilan säätely ja motivointi. Autoritäärisyys edellyttää johtajalta joka asiaan puuttumista ja kontrollia - kontrolli sinänsä ei ole huono asia, mutta tehokkaampa on, kun joukko itse kontrolloi itseään.

Suomalaisessa jääkiekossa joukolla on maine kurittomana laumana, jolle pitää olla kuri ja valmentajaa on aina toteltava. Lähtökohtana on ihmiskäsitys, jonka mukaan pelaaja on laiska ja saamaton ilman valmentajaa, pelaaja ei osaa pelata ilman valmentajaa. Toisessa ääripäässä on käsitys yrittävästä ja luovasta pelaajasta, joka kykenee ratkaisuihin kun sille annetaan mahdollisuus. Kyse on valmennustapojen eroista ja ihmiseen suhtautumisesta. Todellisuudessa kurin ohessa merkittävämmäksi seikaksi nousevat motivointi ja vaatimustaso. Vaatimustaso voi olla korkea ilman autoritääristä valmentamista, motivaatio ja asenne pelaajilla hyvä ilman käskemistäkin. Kuri on tehokkaimmillaan silloin kun joukko on sisäistänyt sen merkityksen, eli jääkiekkojoukkue ymmärtää miksi pelataan niin kuin pelataan, miksi pelaajan osa tässä pelisysteemissä on tämä jne. Eli luovan ja innovoivan pelaamisen täytyy tapahtua pelisysteemin puitteissa muistaen periaatteet, joista ei tinkitä. Autoritäärisen valmennuksen ongelma on usein juuri se, että pelaaja ei tiedä miksi mitäkin asiaa tehdään ja miten hänen osansa vaikuttaa kokonaisuuteen. Eri asia tietysti on, kenelle se sopii ja kenelle ei.

Siis ongelmana on yhdistää kuri ja itseohjautuvuus.

Itse kurista itsekuriksi.

 

[Maple Leaf]

Ja tämän systeemin toimivuudesta voi ottaa esimerkkiä Kanadasta, joka kuitenkin on meitä huomattavasti suurempi lätkämaa ja sen pelaajat meidän poikia isompia tähtiä. Ja kun tähdet vetävät vaahteralehti paidan päälle, ei siellä paljon itketä, kaikki ottavat ne roolit jotka niille määrätään.

Kysehän ei kai ole missään vaiheessa ollut siitä, etteikö pelaajille tule määrittää rooleja (heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja osaamisensa pohjalta), ja valmentajan eräs tehtävä on löytää näille rooleille (pelaajille) kokonaisuutta (joukkueen tavoitetta) palveleva suunta. Tämän voi kuitenkin tehdä monella eri tavalla, eikä esimerkiksi Pat Quinn juuri käy metelöimässä ja möykkäämässä pelaajille, Kanadan joukkueen muulle johtoryhmälle tai Kanadan jääkiekkoliiton työntekijöille. Toimittajille hän kyllä välillä kuittailee nasevastikin, mutta ei sentään soittele toimituksiin haukkuma- ja uhkailupuheluita.

Komppaan Suolakuningasta ja Panzerfaustia. Ei bisnesmaailmassakaan hirveän suopeasti katsota henkilöitä joiden agendat poikkeavat yrityksen agendoista.

Eikä katsota pitkään myöskään sellaisia työnjohtajia, jotka nöyryyttävät virheitä tehneitä alaisiaan, haukkuvat tiimikaverinsa ja vikuroivat esimiehilleen.

Tuossa yllä on aika mainio Pusacherin teksti johtamisesta ja kurista. Itse olen aika pitkälle samoilla linjoilla, ja kiteyttäisin ajatukseni sanoihin, joiden mukaan kurin tulee olla pikemminkin yhteistyön tulos, ei sen keino. Ymmärrän hyvin, että autoritäärisen maailmankatsomuksen omaaville ihmisille tämä ajatus on mahdoton, koska heille kuri on oikeastaan itseisarvo (mitä en ole ikinä ymmärtänyt: se on jokseenkin sama asia, kuin jos ojankaivajalle oja olisi olemassa vain lapiota varten).

Mielestäni Summasen-Niinimaan tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole edes (peli)kurista tai sen puutteesta. Kyse on yksinkertaisesti johtamistavasta, jota pidän mielipuolisena, sekä Summasen itsensä, pelaajien ja lopulta myös tulostavoitteiden toteuttamisen kannalta. Summanen olisi voinut siirtää virheitä tehneen Niinimaan suoraan vilttiin käymättä henkilökohtaiseen verbaaliseen offensiiviin tätä vastaan, eikä asiassa olisi ollut mitään ongelmaa.

 

[mjr]

Ehkä osittain näin, mutta jos ei olisi lammioita ei olisi myöskään kuria. Kuri on sodassa jokko-osaston elinehto. Kuri on myös voittavan jääkiekkojoukkueen "elinehto". Ja hyvin pieni vähemmistö miehistöstä/pelaajista on mitään anttirokkia, jotka elävät kuin "ellun kanat", mutta tosipaikassa tekevät ne "asialliset hommat" kiitettävästi. Moni kyllä epäilemättä uskoo olevansa sellainen sankarijermu. Tuntematon sotilas ei ole edelleenkään mikään objektiivinen dokumentti sotilaista ja sodankäynnistä, vaikka hyvin kirjoitettu kirja onkin.

Höh. Puhumme siis lähinnä miljoonia tai satojatuhansia ansaitsevista ammatti-pelaajista, jotka edustavat maataan lähinnä kunniasta tai velvollisuuden vuoksi, eivät elannokseen tai pakosta. Tässä tilanteessa jos pukukoppiin marssii Lammio niin Suomi on kolmessa vuodessa C-sarjassa. Emme tosiaankaan puhu sodasta, puhumme hyvin palkatusta harmittomasta leikistä, joka on nykyään elimellinen osa viihdeteollisuutta - kysymys on koko perheen viihteestä jonka avulla myydään mainosaikaa. Tätä varhaisempi urheilukäsitys, jossa osanotto oli tärkeämpää kuin voitto ja ammattilaisuus oli kiellettyä, oli myös äärimmäisen kaukana sodankäynnistä: se perustui itsekuriin ja itsehillintään, ja korosti taitoa ja sääntöjen pikkutarkkaa vapaaehtoista noudattamista. Urheilua lähinnä häpäisee sen vertaaminen sotaan. Omasta mielestäni Summasessa ei tosiaankaan ole kyse Lammiosta vaan äärimmäisen intomielisestä, ehdottomasta jääkiekolle elävästä emotionaalisesta taiteilijasielusta - joka ei välillä pysty ymmärtämään etteivät kaikki toimi tai ajattele samalla tavalla. Jos häneltä puuttuisi koskelamainen edestäpäin johtamisen ja motivoimisen taito, ei Suomi hänen johdollaan olisi menestynyt. Ylilyönnit ja loukkaavuus - liian pitkälle mennessään - ovat hänen päämääriään haittaavia perfektionismin sivutuotteita.

 

[Lucky]

Vitut se mitään leikkiä on. Juuri kaikenmaailman leikkijät pitäisi heittää helvettiin huippu-urheilun parista. Harrastelätkä, juniorilätkä ja arvokisat ovat ihan eri asioita vakavuusasteeltaan.

Tarkoitan meille katsojille. On turha korottaa jääkiekkoilijoita jalustalle, he järjestävät meille katsojille viihdettä, muttei jääkiekko mitään *tärkeää* työtä ole. Katsomossa istuu todellisia työn sankareita katselemassa viihdettä.

Totta kai viihdeartistikin joutuu tekemään lujasti töitä, mutta se työ on ns. toisen luokan työtä, ei ollenkaan välttämätöntä kuten vaikkapa maanviljelys tai lastenhoito. Tässä mielessä jääkiekko on leikkiä ja leikkinä pysyy.

 

[Lucky]

esimerkiksi Pat Quinn juuri käy metelöimässä ja möykkäämässä pelaajille, Kanadan joukkueen muulle johtoryhmälle tai Kanadan jääkiekkoliiton työntekijöille. Toimittajille hän kyllä välillä kuittailee nasevastikin, mutta ei sentään soittele toimituksiin haukkuma- ja uhkailupuheluita..

Eikö Glenn Sather tehnyt juuri niin? Hänellä oli kuulemma vaikka minkälaisia tapoja maanitteluista uhkauksiin ja tavaroiden paiskomiseen.

Summanen olisi voinut siirtää virheitä tehneen Niinimaan suoraan vilttiin käymättä henkilökohtaiseen verbaaliseen offensiiviin tätä vastaan, eikä asiassa olisi ollut mitään ongelmaa.

Summanen kiistää, että olisi mennyt henkilökohtaisuuksiin. Jos Niinimaa on eri mieltä, kertokoon versionsa. - Tapa, jolla Niinimaa luikki joukkueesta, oli ainakin pelkurimainen.

Suoritusta saa ja pitääkin arvostella. Johtaja joka katsoo asioita läpi sormien, ei ole palkkaansa ansainnut.

 

[Ramchester]

Totta kai viihdeartistikin joutuu tekemään lujasti töitä, mutta se työ on ns. toisen luokan työtä, ei ollenkaan välttämätöntä kuten vaikkapa maanviljelys tai lastenhoito. Tässä mielessä jääkiekko on leikkiä ja leikkinä pysyy.

Heh, Jatkoaika on pirun hauska paikka pienessä pöhneessä. Turha tästä varmaan on tämän enempää keskustella. Jääkiekko on on isojen lasten hiekkalaatikko, jossa leikit voidaan jättää kesken silloin kun itsestä siltä tuntuu tai äiti huutaa syömään. Tärkeintä on siemenen vakoon laittaminen.

 

[Maple Leaf]

Eikö Glenn Sather tehnyt juuri niin? Hänellä oli kuulemma vaikka minkälaisia tapoja maanitteluista uhkauksiin ja tavaroiden paiskomiseen.

Otin Pat Quinnin esimerkiksi siksi, että hän valmensi Kanadaa World Cupissa.

Summanen kiistää, että olisi mennyt henkilökohtaisuuksiin. Jos Niinimaa on eri mieltä, kertokoon versionsa. - Tapa, jolla Niinimaa luikki joukkueesta, oli ainakin pelkurimainen.

Suoritusta saa ja pitääkin arvostella. Johtaja joka katsoo asioita läpi sormien, ei ole palkkaansa ansainnut.

Summanen voi kiistää asian, ja se on hänen oikeutensa. Olen aivan varma, että totuus tästäkin asiasta paljastuu ennemmin tai myöhemmin, viikon tai kolmen vuoden kuluttua - totuudella kun on sellainen taipumus. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että johtajan tulee antaa palautetta alaisensa suorituksesta, mutta saatamme toki olla eri mieltä siitä, miten tämä palaute annetaan.

 

[Lucky]

Minusta oli kiiinnosta lukea siitä, mitä Summanen kertoi kehityksestään. Ennenn hän keskittyi heikkouksiin ja yritti parantaa niitä, esim. tehdä maalintekijästä puolustajaa.

Leijonissa hän alkoi rakentaa vahvuuksille eli keneltäkään ei vaadittu sitä mitä hänellä ei ollut. Samalla etsittiin yksilöllistä tapaa, jolla pelaaja pääsee oikeaan tunnetilaan.

 

[onomoro]

Mielestäni Summasen-Niinimaan tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole edes (peli)kurista tai sen puutteesta. Kyse on yksinkertaisesti johtamistavasta, jota pidän mielipuolisena, sekä Summasen itsensä, pelaajien ja lopulta myös tulostavoitteiden toteuttamisen kannalta.

Eikös kyse ole juuri pelikurin puutteesta, jos tapausta katsotaan Niinimaan kantilta? Monelta suunnaltahan on tullut jo selväksi, että Niinimaalla on taipumusta luistaa ja vikistä sen sijaan, että tekisi mitä on sovittu. Ei tarvita vertauksia sotaan, isänmaallisuuteen tai mihinkään muuhunkaan yliampuvaan, sen tajuamiseksi, että Jannella ego välillä paisuu ja rajoja rikkova pikkulapsi astuu kehiin.


Muuten, taisit huomata sen jutun huttuuden, koska vaikenit. ;) Kyllähän kaveri, joka tuo Hegeliä jääkiekkokeskusteluun ymmärtää loppujen lopuksi, jopa itseäänkin. Eri asia on se tunnustaako hän sen.

 

[Kaivanto]

Erinomainen teksti Pusacherilta. Itse näen asian niin, että parhaaseen tulokseen päästään, kun johtamisessa yhdistyvät autoritaarisuus ja kuuntelevuus sillä tavalla, että auktoriteetti on peräisin pääasiassa jostain muualta kuin räyhäämisestä eli on luonteeltaan enemmän positiivista (arvostukseen perustuvaa) kuin negatiivista (pelkoon perustuvaa). Arvostukseen perustuva auktoriteetti voisi olla esim. sellaista kuin Raipella, jonka persoona tosin noin muuten ei varmasti olisi valmentamiseen omiaan. Johdonmukainen reiluus yhdistettynä silloin tällöin toistuviin käskyvaltasuhteiden osoituksiin - huutaa saa ja ehkä jopa pitää, mutta se ei saa kärsiä inflaatiota - olisi optimi. Ryhmän jäsenten tulisi kokea, että ryhmällä on yksiselitteinen, kyseenalaistamaton johtaja, mutta samaan aikaan heidän tulisi kokea tekevänsä töitä omasta tahdostaan eikä vastentahtoisesti käskystä.

Mutta perinteinen autoritaarinen johtamistapa on kyllä varmaan helpompi toteuttaa ja toimii kohtalaisen hyvin sekin. Ja tällaisessa johtamistavassa joukkue saattaa löytää positiivisen yhteishengen omasta keskuudestaan niin, että valmentaja tavallaan suljetaan joukkueen ulkopuolelle l. tehdään töitä valmentajan johdolla ja opeilla muttei valmentajalle.

 

[Tarinankertoja]

Nyt on kyseessä sota, jossa ei ole voittajia. Summasen ego vastaan Kummolan ego. Vain häviäjä löytyy - se on Suomen jääkiekkoilu!!!

Tässä olet asian ytimessä. Siinä Summanen on oikeassa, että on kummalista, että organisaatio on jättänyt ”likapyykin” pesemättä. Jääkiekon kyseessä ollessa sitä ei voi tehdä Suomessa vain sisäpiirissä, se tulee tehdä julkisesti.

Keskustelua tulisi käydä tärkeistä asioista, mutta se ei onnistu, ennekuin tämä WC sotku on putsattu. Summanen on antanut oman näkemyksensä, nyt pitäisi ulos tulla kaikki jotka tähän asiaan liittyy. Vasta sitten ihmiset kykenevät jatkamaan eteenpäin.

Kalen tulisi ymmärtää, että kiekkoilun edun nimissä olisi hänenkin väistyttävä. Pöytä puhtaaksi jotta hyvä henki palaa ja kiekkoliitto (ja suomalainen kiekko) pääsee eteenpäin...

Autoritäärinen johtamistapa tutkitusti/todistetusti selvästi paras johtamistapa, jos tavoitteena on lyhyessä ajassa tapahtuva tuloksen selvä parantaminen.

Vaan tutkitusti juuri näin EI ole. Armeijassa ja joissakin muissa hierarkiassa järjestelmissä toimii, mutta kun kyse on länsimaista ja koulutetuista henkilöistä, jossa johdettavien ja johtajan sivistystaso on suunnilleen sama, aiheuttaa autoritäärinen johtaminen tuloksien laskua motivaation laskun muodossa.

Suomessa on valloillaan tämä ihmisjohtaminen, kaikkialla törmätään sovinnaisiin Koskeloihin jotka pyrkivät pitämään kaikki tyytyväisinä ja kuitenkin tekemään tulosta.

Juur näin. Tyytyväinen työntekijä on 20 – 30% tehokkaampi kuin tyytymätön.

Pohjois-amerikassa Koskelat ovat suorastaan harvinaisia, niin päivittäisessä työelämässä kuin ammattiurheilussakin.

Ei pidä paikkaansa. Jo 70 luvun lopulta lähtien on johtajakoulutusta muokattu ”motivoija” tyypin suunta. Tämän aiheutti Japanilaisten tuotteiden invaasio. Miksi japanilaiset pystyivät tuottamaan laadukasta tavaraa samaan hintaan kuin jenkit (tai halvemmalla). Japanilaisilta opittiin Team järjestelmät ja henkilöjohtaminen. Siihen lisättiin motivointi ja yksilöiden tarpeiden tunnustaminen. Ja nykytyypin ”koskela” oli syntynyt

Ei silti ”lammio” varmaan toimii hyvin maajoukkueessa, joka on ehkä hierarkiassaan armejatyyppinen.

niin ja Summanen ei kyllä ole ”lammio” tyypin johtaja. Mies on henkilöjohtaja huonolla ominaisuudella jota kutsutaan äkkipikasuudeksi.

 

[Lucky]

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että johtajan tulee antaa palautetta alaisensa suorituksesta, mutta saatamme toki olla eri mieltä siitä, miten tämä palaute annetaan.

Luultavasti olemme jälkimmäisestäkin samaa mieltä. En missään tapauksessa kannata työpaikalla epäasiallisuuksia.

Joskus ääritilanteessa se tosin saattaa olla ainoa mahdollisuus. Esim. kun kartanonrouva ei meinannut päästää evakkoja sotkemaan hienoa talojaan, niin upseeri kirosi ja haukkui rouvan alimpaan helvettiin - ja rouva muutti äkkiä mielensä.

On tietysti kysyttävä, onko jääkiekko ääritilanen vai ei. Ja hyvä johtaja tietää, mikä tapa tepsii kuhunkin yksilöön. Mutta ihminen harvoin syntyy hyväksi johtajaksi (vaikka ominaisuuksia voi olla), vaan kehittyy siksi. Se on opittava taito siinä missä muutkin.

Se, mikä Summasen kirjasta käy ilmi, on että kaveri on kehittynyt. Tämä on kaikkein tärkeintä.

Siksi on Jääkiekkoliitolta lyhytnäköistä erottaa Summanen *ja* jättää Kurri ja Jutila, jos heillä ei ollut oikeaa asennetta työhön vaan he väistelivät vastuuta.

Se, mitä Summanen kertoo Jääkiekkoliiton touhuista, on äärimmäisen huolestuttavaa.

 

[Panzerfaust]

Ei silti ”lammio” varmaan toimii hyvin maajoukkueessa, joka on ehkä hierarkiassaan armejatyyppinen.
...
niin ja Summanen ei kyllä ole ”lammio” tyypin johtaja. Mies on henkilöjohtaja huonolla ominaisuudella jota kutsutaan äkkipikasuudeksi.

Tätä yritin juuri edellisellä sivulla sanoa. Tiedoksi myös nimimerkille mjr. Eli lammiot otettiin vertailuun vain kurinpitäjinä, Summaseen en häntä verrannut. Kuten sanoin, Summasen heikkoutena pidän nimenomaan hänen ajottaista yritystään olla rakentava johtaja, mitä hän ei vain tyypiltään ole. Olen varma, että Summanen olisi vielä parempi valmentaja, jos hän pitäisi enemmän etäisyyttä pelaajiin(näin vältetään myös äkkipikaisuudesta johtuvat henkilökohtaisuuksiin menevät vittuilut) ja kasvattaisi auktoriteettiaan tätä kautta.

Se on taas selvä, ettei ole sellaista johtamistapaa mikä sopisi kaikille alaisille täydellisesti, mutta kuriin perustuva johtaminen eliminoi riskitekijät joukkueesta tehokkaammin kuin keskusteluihin ja alaisten tunnollisuuteen loputtomasti luottava "johtamistapa". Jälkimmäistä tapaa en edes pidä minään johtamisena vaan vastuuttomana hihhulointina.

 

[Panzerfaust]

Juur näin. Tyytyväinen työntekijä on 20 – 30% tehokkaampi kuin tyytymätön.
...
Jo 70 luvun lopulta lähtien on johtajakoulutusta muokattu ”motivoija” tyypin suunta. Tämän aiheutti Japanilaisten tuotteiden invaasio.

Luultavasti olemme jälkimmäisestäkin samaa mieltä. En missään tapauksessa kannata työpaikalla epäasiallisuuksia.

Joko tämä taas alkaa? Pitäkää nyt erillään ne helvetin konttoreiden työmaailmat jääkiekkojoukkueesta.

 

[Maple Leaf]

Eikös kyse ole juuri pelikurin puutteesta, jos tapausta katsotaan Niinimaan kantilta? Monelta suunnaltahan on tullut jo selväksi, että Niinimaalla on taipumusta luistaa ja vikistä sen sijaan, että tekisi mitä on sovittu. Ei tarvita vertauksia sotaan, isänmaallisuuteen tai mihinkään muuhunkaan yliampuvaan, sen tajuamiseksi, että Jannella ego välillä paisuu ja rajoja rikkova pikkulapsi astuu kehiin.

Muuten, taisit huomata sen jutun huttuuden, koska vaikenit. ;) Kyllähän kaveri, joka tuo Hegeliä jääkiekkokeskusteluun ymmärtää loppujen lopuksi, jopa itseäänkin. Eri asia on se tunnustaako hän sen.

Eihän tässä keskustelussa olennaista ole se, onko Niinimaa pelannut hyvin, huonosti vai hyvin huonosti, eikä myöskään siitä, onnistuiko vaiko eikö Niinimaa omalta osaltaan toteuttamaan sovittua taktiikkaa: jokainen pelaaja onnistuu joskus, ja epäonnistuu useammin. Se on vain peliä. Kyse on siitä, miten näihin epäonnistumisiin valmentajan taholta suhtaudutaan, kuinka ne käsitellään ja miten pelaajalle annetaan palautetta. Olen edelleen sitä mieltä, että Summasen olisi vain tullut istuttaa Niinimaa vilttiin ryhtymättä sen kummempiin haukkumatoimiin (mistä esimerkiksi Teppo Numminen viisaana ja kokeneena pelaajana hänelle huomauttikin).

"Vaikenin" (muutaman asiasta vaihtamamme mielipiteen jälkeen) Iltalehden jutun "huttuudesta", koska en nähnyt enää mitään syytä tästä jankuttaa: teit minulle jo selväksi, ettei mielipiteesi perustunut tietoon esimerkiksi pelaajien näkemyksistä ko. artikkelista. Tämä oli se tieto, jonka halusin, ja sen Sinulta sain. Minun osaltani asia oli siis tällä selvä.

 

[Juicey]

Joko tämä taas alkaa? Pitäkää nyt erillään ne helvetin konttoreiden työmaailmat jääkiekkojoukkueesta.

Nimenomaan. Ei liike-elämän eri tasojen johtajuutta voi verrata siihen, että johdetaan jääkiekkojoukkuetta. Johtaja joka pärjää hyvin yritysmaailmassa, voin kuvitella omia hyviäkin esimiehien olevan täysin kykenemättömiä johtamaan jotain urheilullista suorittamista vieläpä hyvin lyhytkestoisessa turnauksessa. Tarvitaan jotain aivan muuta.

Myös esim. turnauksen lyhyt kesto ja vaatimus siitä että tietynlaisia - isojakin - muutoksia tapahtuu välittömästi, luovat omia rajoituksiaan johtamiselle. Pelin sisällä aika on vieläkin rajoittavampi tekijä ja tähän lisätään vielä viestinnän ongelmia lisäämään fyysinen rasitus ja ulkoiset tekijät. Jonkun mikkihiiren on aivan turhaa pitää hiljaisella äänellä pitkiä teorialauseita sisältävää puhetta erätauolla toiveenaan herättää joukkuetta muuttamaan pelitapaa. Lyhyt, selkeä viesti joka voidaan jopa toimittaa äänenpainoa hyväksikäyttäen menee perille.

Lisäksi viestin perillemenossa voidaan yrittää käyttää ärsykkeitä hyödyksi tahallisesti pyrkimällä herättelemään voimakkaita tunteita vastaanottajassa viestin välittämisen yhteydessä. Tässä toimii jossain määrin maininta "any publicity is good publicity" - vaikka en itse usko tuohon mm. mainonnassa, niin ihmisten välisessä viestinnässä on tosiasia, että viesti johon on liitetty tunnelataus menee useimmiten välittömästi perille. Huom, ei aina - ja toki tunnelatauksenkin laadulla on jotain merkitystä, mutta ei niin suurta kuin voisi äkkiä kuvitella. Niinimaan ragointi kertoi vain siitä että tämä viestin vastaanottamisen sijasta veti reseptorit kiinni tämän viestin tehostekeinon vuoksi ja luulen että tämä reagoi viestissä sen epäolennaiseen osaan. Summanen totesi, että olisi voinut toimia myös toisin; tottakai aina voi toimia myös toisin mutta myös lopputulos voi silloin olla kovin toisenlainen.

 

[dana77]

Itse en usko, että Jere Lehtinen olisi ollut yksi poistumassa olevista pelaajista, kuten Routainen Sydän epäili. Jere ja Summanen pelasivat samassa ketjussakin ja tuskin välit ihan äkkiä poikki on menneet.

Niin Kurri ja Summanenkin ovat pelanneet. Ja Jutila ja Summanen. Ja Virta ja Summanen. Eli ts. tuolla ei paskankaan merkitystä

 

[Maple Leaf]

Joko tämä taas alkaa? Pitäkää nyt erillään ne helvetin konttoreiden työmaailmat jääkiekkojoukkueesta.

Miksi? Jos johtamisesta/valmentamisesta puhutaan, on molemmissa pohjimmiltaan kyse samasta asiasta: kyvystä auttaa alaisia/pelaajia löytämään keinot parhaaseen mahdolliseen henkilökohtaiseen suoritukseen. Ymmärrän, että eräällä tavalla romantisoit esimerkiksi jääkiekkojoukkueen olevan jotain "aivan muuta", mutta ryhmäpsykologiset (johtamisen) lainalaisuudet ovat käytännössä samat aina, kun ollaan ihmisten (yksilöiden ja yksilöiden muodostaman ryhmän) kanssa tekemisissä.

Ainoa olennaisempi ero esimerkiksi maajoukkueen ja konttoriväen johtamisessa voi olla se, että maajoukkueen pelaajat ovat todennäköisesti jo valmiiksi paremmin motivoituneita (vaikkei mikään estä sitäkään, että jossain konttorissa - esimerkiksi suuren oivalluksen kynnyksellä elävässä pienyrityksessä - henkilökunta olisi syvästi motivoitunutta.) Jos maajoukkueen pelaajat eivät ole valmiiksi motivoituneita suoritukseensa, ei olisi kysyttävä, mitä valmentaja voisi (kurin avulla) asialle tehdä, vaan olisi pikemminkin kysyttävä, mitä sellaiset pelaajat maajoukkueessa edes tekevät.

 

[Cobol]

Eihän tässä keskustelussa olennaista ole se, onko Niinimaa pelannut hyvin, huonosti vai hyvin huonosti, eikä myöskään siitä, onnistuiko vaiko eikö Niinimaa omalta osaltaan toteuttamaan sovittua taktiikkaa: jokainen pelaaja onnistuu joskus, ja epäonnistuu useammin. Se on vain peliä. Kyse on siitä, miten näihin epäonnistumisiin valmentajan taholta suhtaudutaan, kuinka ne käsitellään ja miten pelaajalle annetaan palautetta. Olen edelleen sitä mieltä, että Summasen olisi vain tullut istuttaa Niinimaa vilttiin ryhtymättä sen kummempiin haukkumatoimiin (mistä esimerkiksi Teppo Numminen viisaana ja kokeneena pelaajana hänelle huomauttikin).

Tästä kirjoituksesta on syytä antaa isot kehut Maple Leafille. Paljon on muutosta tapahtunut sitten ensikommenttiesi jälkeen tästä asiasta. Aika on antanut sinulle perspektiiviä ja muu kokemus sitten näkemystä. Hyvin samalla tavalla olen asiasta ajatellut itse alusta asti. Summanen teki tässä ja monessa muussakin asiassa virheen reagoidessaan yli. Vittuilut pelaajien kuullen Jääkiekkoliiton johdolle heidän väärin hoitamista lentojärjestelyistä (kirjan lukeneet tietävät hyvin, mistä on kysymys) menivät nekin oikeaan osoitteeseen, mutta summaslaisella tavalla.

Faktaksi taitaa vaan jäädä se, että Summanen oli molemmissa asioissa sinänsä oikeassa. Hänen tapansa käsitellä muiden virheitä oli kuitenkin väärä ja oli osaltaan johtamassa siihen katastrofiin, jonka seurauksista me nyt nautimme maajoukkueen valmennuksen ja johdon osalta. On myös säälittävää, että nämä muut tahot eivät myönnä omia virheitään edes senkään vertaa mitä Summanen tekee.

 

[Panzerfaust]

Autoritäärisen johtamisen suurimmat ongelmat ovat siinä, että se jättää hyvin vähän varaa oivalluksille ja itseohjautuvuudelle, ts. yrittävälle asenteelle. Virheiden turha ja kohtuuton rankaisu ja sataprosenttinen kuri tappavat aloitteellisuuden ja rohkeuden yrittää.

Neuvostoliiton maajoukkueen pelaajat elivät käytännössä vankileirillä ja vihasivat johtajaansa, mutta ei peli todellakaan näyttänyt kaukalossa siltä, että luovuus oli kadoksissa ja jätkät hampaat irvessä vain tekivät mitä sen mikä oli pakko. Tämä ei silti tarkoita, että haluaisin neukkuvalmennuksen länsimaihin.

Kanadan maajoukkueissa on myös täydellinen kuri. Konfliketja tulee harvoin koska pelaajat oppivat pienestä pitäen, että varsinkin maajoukkuepaita päällä ei kiukutella vaan tehdään asiat juuri niin kuin on sovittu. Jos konfliketja tuleekin, ne pidetään joukkueen sisällä, eikä lähdetä karkuun itkemään, koska se tuo välittömästi haaskamedian paikalle.

Tätähän suomalainen valmennuskulttuuri on vuosikymmenet ollut. Se tuottaa pelaajia, jotka hoitavat hyvän sotilaan lailla ruutunsa, mutta pelkäävät tiukoissa paikoissa vastuunottoa ja ovat aina riippuvaisia tavalla tai toisella johtajastaan.

On ja ei, mutta tällä ei ole mitään tekemistä maajoukkueen tai arvoturnausten kanssa. Junioripuolella pitääkin keskittyä pelaajien kehittämiseen ja siellä voittamisen ei tulisi olla valmennusjohdon ykkösprioriteetti. Kun tullaan miesten tasolle, ja varsinkin kansainvälisiin huipputurnauksiin, pitää lähteä siitä, ettei sinne valita kuin henkisesti kovimmat kaverit, joille ei tuota ongelmia toteuttaa itseään valmentajan vaatimassa roolissa.


Kokonaisuudessaan tekstistäsi olen samaa mieltä. Kysymys on lähinnä siitä, minkälaista johtamista tarvitaan missäkin tilanteessa ja milläkin tasolla.
Eli vaikka sotaa ja urheilua ei voi suoraan rinnastaa(sotilaselämää ja ammattilaisurheilun turnausta jossain määrin taas voi) pitää myös ennen oman elämänfilosofian sotkemista lätkävalmennukseen tunnustaa seuraavien esimerkkien eroavaisuudet toisistaan:

Huippu-urheilu vs harrasteurheilu. Junioritaso vs ammattilaistaso. Seurajoukkuevalmentaminen vs turnausvalmentaminen. Normaali työelämä vs jääkiekkojoukkueen pukukoppi.

 

[Major Julli]

Sekaisen menneet listat

Siihen palkintoraha-juttuun vielä. Tuntuu edelleenkin vaikealta uskoa, että jääkiekkoliiton herrat ihan tarkoituksella koittivat niitä rahoja huijata. Nimittäin kun liiton pampuilla on tuhat ja yksi tapaa junailla ne rahat itselleen.

Samoin luulisi että pelaajapuolelta reaktio olisi ollut laajempi ja tylympi mikäli ihan oikeasti tällaista olisi tapahtunut. Luulen että tässä tapauksessa Summanen näkee asian hyvin yksipuolisesti. Kyllähän kaikissa näissä sukset ristiin tilanteissa toisen osapuolen pienetkin virheet nähdään laajamittaisina ilkeämielisinä salaliittoina.

Jos taas Summasen totuus vastaa tapahtumien oikeaa kulkua, ihmettelen suuresti jos jääkiekkoliitossa ei asiasta tehdä selvitystä.

Sihvosen kommentit kirjasta ovat kyllä tahattomassa komiikassa ihan maailmanluokkaa.

 

[Maple Leaf]

Vittuilut pelaajien kuullen Jääkiekkoliiton johdolle heidän väärin hoitamista lentojärjestelyistä (kirjan lukeneet tietävät hyvin, mistä on kysymys) menivät nekin oikeaan osoitteeseen, mutta summaslaisella tavalla.

Tästä asiasta on muuten annettava puolestaan propsit Summaselle: minun sinänsä merkityksettömän näkemykseni mukaan valmentajan on aina oltava "pelaajien puolella", etenkin niissä tilanteissa, joissa pelaajille asetetaan joukkueen ulkopuolelta joko ymmärtämättömyydestä kumpuavia ylettömiä vaatimuksia (organisaation, median, fanien odotukset) tai osaamattomuudesta aiheutuvia ylenmääräisiä ongelmia (tässä tapauksessa surkeat matkajärjestelyt). Tämä näkemykseni pohjaa perusfilosofiaan, jonka mukaan viime kädessä valmentaja on pelaajia, ei organisaatiota tai tausta- ja oheisryhmiä varten.

Toisaalta on tietenkin myös muistettava, että koska valmentaja on pelaajia varten, eivät pelaajat ole valmentajaa varten... ;)

 

[Lucky]

Summasen olisi vain tullut istuttaa Niinimaa vilttiin ryhtymättä sen kummempiin haukkumatoimiin

Mutta jos sellainen pelaaja huonontaa henkeä koko joukkueessa? Jos pelaaja kieltää pelanneensa huonosti?