Suikkaselle kenkää!

  • 236 172
  • 1 380

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kritisoit aina välillä negatiivisten kommenttien esittäjiä ja muistutat, että vasta keväällä nähdään missä mennään. Kuitenkin innostut itse aika usein hehkuttamaan yksittäisiä pelaajia, Harri Ahoa tai koko joukkuetta pienten onnistumisten jälkeen. Tässäkin tapauksessa maltti voisi olla valttia eli kehujenkin suhteen olisi tulloin hyvä katsoa kauemmaksi, etenkin jos sitä vaatii tai ainakin toivoo kriittisten mielipiteiden esittäjiltä. Sama pieni otanta se vaikuttaa sielläkin puolella.
Jokainen voi ajatella asioista aivan kuten parhaaksi näkee. On hyvä, että on mielipiteitä ja vielä parempaa on se, että mielipiteet ovat perusteltuja. Minulla on omat mielipiteeni ja niitä olen perustellut. Hehkuttelen jatkossakin oman mieltymykseni mukaisesti vaikkapa nyt Harri Ahoa, Kai Suikkasta tai Lasse Kukkosta. Aina kulloinkin häntä, kenelle hehkutukset mielestäni kuuluvat. Toivon, että muut tekevät rohkeasti samoin oman mieltymyksensä mukaisesti.
Mitä tulee tuohon pieneen otantaan, niin olen perustellut oman näkökulmani paljolti muilla tekijöillä kuin kauden alun 13 ottelulla. Olen hakenut paljon laajempaa näkökulmaa, jos olet huomannut. Jos nyt totta puhutaan, en kyllä oikein saanut kiinni viestisi punaisesta langasta. No, vastasinpa nyt silti.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olenkin vakuuttunut siitä, että Kai Suikkasen, Mikko Mantereen, Toni Sihvosen ja Ari Hillin valmennuksessa sekä Lasse Kukkosen ja Mika Pyörälän toimiessa joukkueen kapteeneina, Kärppien laiva löytää myötätuulen ja tavan seilata menestykseen myös kaudella 2016-2017.
* Mannerin (hox! :) )

Nyt olisi mielenkiintoista saada tietää, että mikä on menestymisen mitta sinun silmissäsi? Riittääkö sääliplayoffpaikka? TOP-6? Kotietu? Mitali? Mikä on se menestyksen taso, että sinun mielestäsi voidaan puhua menestyksestä kaudella 2016-2017?

Ja palatakseni aiheeseen, niin kuulun siihen porukkaan, joka haluaa nähdä, että mihin nyt valittu tie lopulta johtaa? Nythän on jo luovuttu nopeasta reagoinnista, pystysuunnan kiekosta ja vaikka mistä nopean pelin elementteihin kuuluvasta (eli ns. Suikkasen vittuilunestokiekosta) ja peli muistuttaa joka ottelupäivänä enemmän ja enemmän Marjamäen kiekkoa. Pelitempo on todella hidasta ja viivelähdöt ovat niin viivästyneitä, että haukotuksen ääni kuuluu Raksilasta Rovaniemelle asti? Sparta-pelistä lähtien Kärppien peli on ollut muutamia yksittäisiä tähtihetkiä lukuunottamatta todella hidastempoista varmistelulätkää. Iso kysymys onkin, että kenen pelikirjalla nyt mennään?
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos nyt totta puhutaan, en kyllä oikein saanut kiinni viestisi punaisesta langasta. No, vastasinpa nyt silti.

Hyvä että ymmärrystä muitakin mielipiteitä kohtaan riittää. Ehkä nyt oli vähän huono paikka kirjoittaa asiasta, kun viime aikoina olet mielestäni vaikuttanut avarakatseisemmalta ja siltä vanhalta tutulta Torsolta hyvässä mielessä. Olet kuitenkin välillä antanut aika kovaakin kritiikkiä negatiivisten kommenttien antajille. Ja muistuttanut useaan otteeseen, että vasta keväällä nähdään onko joukkueen rakennus onnistunut vaiko ei. Tarkoitin vain muistuttaa, että sama se on myös positiivisissa asioissa. Eli pari hyvää peliä ei tee vielä pelaajahankinnasta onnistunutta tai joukkueen kokoamisesta hyvää.

Toinen asia mistä tekisi mieli mainita hienovaraisesti on asia nimeltä onni. Mehän kävimme joskus keskustelua siitä oliko Kärpillä onnea tai tuuria finaalien ratketessa seitsemänsien otteluiden jatkoerillä. Olit aika tiukasti sitä mieltä, että onnea ei ole vaan on vaan voittajia ja häviäjiä tai parempia ja huonompia. Vaikka asia onkin eri tuntuu hieman ristiriitaiselta, että vannot nyt loukkaantumisissa niin paljon huonon onnen nimeen. Varmasti sitäkin on, mutta ei Käyttäjänimetön ole välttämättä ihan hakoteillä, vaan takana voi olla muitakin asioita. En lähtisi tosin syyttämään Suikkasta ensimmäisenä.

Kun ykkössentteriksi ja kakkos- tai kolmoskentän laituriksi hankitaan loukkaantumisherkät pelaajat kaivetaan jo vähän verta nenästä. Samoin sillä, että joukkue paikotaan umpeen vasta loppukesän ja syksyn aikana. Varmasti treenamisen ja pelien ajoittaminen ei ole tällöin optimaalista. Ohut materiaali myötävaikuttaa myös loukkaantumisiin kuten se, että kausi aloitetaan heikohkolla joukkueella. Pakon edessä runkopelaajia on pakko kuormittaa pisteiden haalimiseksi. Sitten toki pohdituttaa sekin, että olisiko Albertin kohdalla voinut jäädä jotain olennaista lääkärintarkastuksessa tms. huomaamatta, tämä toki ihan puhtaana spekulaationa.

Totta kai saat hehkuttaa kuinka parhaaksi näet ei siinä mitään. Kyllä tänne positiivisuuttakin tarvitaan.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt olisi mielenkiintoista saada tietää, että mikä on menestymisen mitta sinun silmissäsi? Riittääkö sääliplayoffpaikka? TOP-6? Kotietu? Mitali? Mikä on se menestyksen taso, että sinun mielestäsi voidaan puhua menestyksestä kaudella 2016-2017?
Runkosarjassa tässä haasteellisessa tilanteessa olisin tyytyväinen sijoitukseen neljän joukossa, toki tärkeintä on selvitä kuuden joukkoon. Alunperin uskoin jopa Kärppien runkosarjan voittamiseen. Alkukauden massiivisten loukkaantumisten aiheuttamat laaja-alaiset ongelmat ovat kuitenkin tuon toiveen saattaneet kovin hataraksi. Keväällä menestymisen mitta on tietenkin mestaruus, kun Kärpistä puhutaan.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kuka oikeasti odotti, että sen jälkeen kun lähes kaikki kärkipelaajat vaihtoivat maisemaa kesällä, että Kärpät oikeasti olisi kärkijengi syksyllä? Nyt kättä ylös ja ulos kaapista! Mikään seura, ei edes Kärpät, selviä niin totaalisen muutoksen jälkeen niin että homma olisi valmis kun kautta on pelattu, mitä, 13 ottelua! Olkaa nyt Suikkasen poispotkijat hetken aikaa realistejs ja miettikää tilannetta!
Vaihtamalla ei tässä tapauksessa parane, jos joukkue on mitä on.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt olisi mielenkiintoista saada tietää, että mikä on menestymisen mitta sinun silmissäsi? Riittääkö sääliplayoffpaikka? TOP-6? Kotietu? Mitali? Mikä on se menestyksen taso, että sinun mielestäsi voidaan puhua menestyksestä kaudella 2016-2017?

On myös kaksi eri asiaa pohtia menestystavoitetta heikohkoon alkukauteen nähden tai siihen, mikä olisi ollut mahdollista jos joukkueen rakentamisessa ja koossapitämisessä olisi onnistuttu paremmin. Monihan tuntuu nyt tyytyvän kuudenteen sijaan, mutta itselleni kaikki sijat neljän alapuolella ovat epäonnistumista ja menestykseen tarvitaan sitten enemmän.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä että ymmärrystä muitakin mielipiteitä kohtaan riittää. Ehkä nyt oli vähän huono paikka kirjoittaa asiasta, kun viimeaikoina olet mielestäni vaikuttanut avarakatseisemmalta ja siltä vanhalta tutulta Torsolta hyvässä mielessä. Olet kuitenkin välillä antanut aika kovaakin kritiikkiä negatiivisten kommenttien antajille. Ja muistuttanut useaan otteeseen, että vasta keväällä nähdään onko joukkueen rakennus onnistunut vaiko ei. Tarkoitin vain muistuttaa, että sama se on myös positiivisissa asioissa. Eli pari hyvää peliä ei tee vielä pelaajahankinnasta onnistunutta tai joukkueen kokoamisesta hyvää.
Tarkoitus ei ole antaa kovaa kritiikkiä, vaan pontevasti ja toista kunnioittaen tuoda esille oma näkemys asiasta. Toivon, että ymmärrystä riittää puolin ja toisin. Tällöin asioista on mukava keskustella.
Toinen asia mistä tekisi mieli mainita hienovaraisesti on asia nimeltä onni. Mehän kävimme joskus keskustelua siitä oliko Kärpillä onnea tai tuuria finaalien ratketessa seitsemänsien otteluiden jatkoerillä. Olit aika tiukasti sitä mieltä, että onnea ei ole vaan on vaan voittajia ja häviäjiä tai parempia ja huonompia. Vaikka asia onkin eri tuntuu hieman ristiriitaiselta, että vannot nyt loukkaantumisissa niin paljon huonon onnen nimeen. Varmasti sitäkin on, mutta ei Käyttäjänimetön ole välttämättä ihan hakoteillä, vaan takana voi olla muitakin asioita. En lähtisi tosin syyttämään Suikkasta ensimmäisenä.
Mainitsen nyt hienovaraisesti, että sekoitat kaksi eri asiaa keskenään. En usko pitkässä runkosarjassa ja pitkissä pudotupelisarjoissa onneen. Uskon, että paras voittaa. Mitä pienempi marginaali, mitä tiukemmaksi tilanne on edennyt, sitä suurempia urheilusuorituksia tarvitaan kamppailun voittamiseen. Siinä on urheilun suola ja itseasiassa sydän. En minä usko, että mestaruuksia voitetaan onnella, oli kyse sitten Usain Boltista, Tampereen Tapparasta tai Oulun Kärpistä. Syksyn loukkaantumissuma ja sen vaikutukset ovat sitten asia erikseen.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On myös kaksi eri asiaa pohtia menestystavoitetta heikohkoon alkukauteen nähden tai siihen, mikä olisi ollut mahdollista jos joukkueen rakentamisessa ja koossapitämisessä olisi onnistuttu paremmin. Monihan tuntuu nyt tyytyvän kuudenteen sijaan, mutta itselleni kaikki sijat neljän alapuolella ovat epäonnistumista ja menestykseen tarvitaan sitten enemmän.
Olen hyvin paljon samoilla linjoilla kanssasi. Top-4 on ehdoton minimi Kärppien tasoisella organisaatiolla. Ihan sama, vaikka kaikki pelaajat olisi vaihdettu uusiin. Jos organisaatiolla on talous kunnossa, niin on mahdollista hankkia tarpeeksi laadukkaita pelimiehiä, joilla pystytään pelaamaan peliä, jolla pisteitä tulee. Siksi en tässä vaikeassa tilanteessa ole ensimmäisenä osoittamassa syyttävää sormeani Suikkasen suuntaan, vaan pikemminkin hieman ylemmäs. Ja jos kerran Suikkasen valmennustyyli ja persoona on syynä siihen, ettei tänne Pohjoisen perukoille ole saatu naarattua tarpeeksi laadukkaita pelimiehiä, niin silloinhan ensimmäinen virhe oli palkata Suikkanen? Nyt sen "virheen" kanssa on elettävä ja keksittävä keinot, millä keinolla minimoidaan negatiiviset vaikutukset.

Ei kuulu kyllä tähän ketjuun, mutta aika suuret odotukset jengillä on, että kolme "Messiasta" sairastuvalta tulevat kääntämään Kärppien kelkan voittoisaksi? Mäenalasta ja Albertia sijoitetaan fantasiarosterissa kolmosketjuun ja Saarista kakkosketjuun? Onko materiaali ja pelitapa tosiaankin sellainen, että kakkos-kolmosketjujen miehien puuttuminen on sekoittanut koko joukkueen pelin?
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tarkoitus ei ole antaa kovaa kritiikkiä, vaan pontevasti ja toista kunnioittaen tuoda esille oma näkemys asiasta. Toivon, että ymmärrystä riittää puolin ja toisin. Tällöin asioista on mukava keskustella.

Mainitsen nyt hienovaraisesti, että sekoitat kaksi eri asiaa keskenään. En usko pitkässä runkosarjassa ja pitkissä pudotupelisarjoissa onneen. Uskon, että paras voittaa. Mitä pienempi marginaali, mitä tiukemmaksi tilanne on edennyt, sitä suurempia urheilusuorituksia tarvitaan kamppailun voittamiseen. Siinä on urheilun suola ja itseasiassa sydän. En minä usko, että mestaruuksia voitetaan onnella, oli kyse sitten Usain Boltista, Tampereen Tapparasta tai Oulun Kärpistä. Syksyn loukkaantumissuma ja sen vaikutukset ovat sitten asia erikseen.

Varmasti ymmärrystä riittää puolin ja toisin eli tästä jatketaan. Vähän sanakikkailuksihan tämä taitaa mennä, mutta ei mestaruuksia toki onnella voiteta. Emmekös me puhuneet aikanaan siitä tilanteesta kun mestaruus ratkeaa yhteen maaliin. Minun mielestä Kärpät tarvitsi onneakin, ettei esimerkiksi Palola älynnyt pistää kiekkoa tyhjään reppuun vaan päästi Karhusen mukaan. Mutta itse jätän tämän tähän, aihe ei sinänsä kiinnosta ihan hirveästi.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että pelkkä huono tuuri ei varmastikaan selitä yksistään Kärppien loukkaantumissumaa. Takana on muutakin, kuten luettelin edellisessä viestissäni. Silti onnellekin jää sijansa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei kuulu kyllä tähän ketjuun, mutta aika suuret odotukset jengillä on, että kolme "Messiasta" sairastuvalta tulevat kääntämään Kärppien kelkan voittoisaksi? Mäenalasta ja Albertia sijoitetaan fantasiarosterissa kolmosketjuun ja Saarista kakkosketjuun? Onko materiaali ja pelitapa tosiaankin sellainen, että kakkos-kolmosketjujen miehien puuttuminen on sekoittanut koko joukkueen pelin?

Tästä samaa ja eriä mieltä. Kukaan poissaolevista äijistä ei tosiaan ole lähtökohtaisesti sellainen seppä, että se mullistaisi kaiken. Hagmanin ja noiden pelaajien myötä paketti näyttäisi silti selvästi paremmalta kuin jokin aika sitten. Ei optimaaliselta, mutta selvästi paremmalta, ja joskus pelin lonksahtaminen kohdalleen ei vaadi ihan hirveitä. Se on sitten toinen asia saadaanko kaikkia terveeksi yhtä aikaa missään vaiheessa. Ja jos nuo kolme kaveria saadaankin kokoonpanoon on hyvin mahdollista, että siihen mennessä ykkössentteri on taas sivussa, mikä vesittää jo osan koko tilanteesta.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Olen hyvin paljon samoilla linjoilla kanssasi. Top-4 on ehdoton minimi Kärppien tasoisella organisaatiolla. Ihan sama, vaikka kaikki pelaajat olisi vaihdettu uusiin. Jos organisaatiolla on talous kunnossa, niin on mahdollista hankkia tarpeeksi laadukkaita pelimiehiä, joilla pystytään pelaamaan peliä, jolla pisteitä tulee. Siksi en tässä vaikeassa tilanteessa ole ensimmäisenä osoittamassa syyttävää sormeani Suikkasen suuntaan, vaan pikemminkin hieman ylemmäs. Ja jos kerran Suikkasen valmennustyyli ja persoona on syynä siihen, ettei tänne Pohjoisen perukoille ole saatu naarattua tarpeeksi laadukkaita pelimiehiä, niin silloinhan ensimmäinen virhe oli palkata Suikkanen? Nyt sen "virheen" kanssa on elettävä ja keksittävä keinot, millä keinolla minimoidaan negatiiviset vaikutukset.

Ei kuulu kyllä tähän ketjuun, mutta aika suuret odotukset jengillä on, että kolme "Messiasta" sairastuvalta tulevat kääntämään Kärppien kelkan voittoisaksi? Mäenalasta ja Albertia sijoitetaan fantasiarosterissa kolmosketjuun ja Saarista kakkosketjuun? Onko materiaali ja pelitapa tosiaankin sellainen, että kakkos-kolmosketjujen miehien puuttuminen on sekoittanut koko joukkueen pelin?

Onko jossain joskus onnistuttu tuolla tavalla, eli täysin uudella joukkueella heti menestykseen? Vähän epäilyttää, ylleensä jonkilainen runko on ollut kuitenkin kasassa ja onhan näitä ostojoukkueita nähty, eivät ole kovin häävejä olleet.

Kyllähän se olisi hyvä jos saataisiin sairastupa tyhjäksi, voitaisiin kasata kolme hyökkäävää ketjua. Saataisiin laajuutta hyökkäykseen ja joiltakin paineita pois.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hagmanin ja noiden pelaajien myötä paketti näyttäisi silti selvästi paremmalta kuin jokin aika sitten.
Hagman onkin ikäänkuin "bonus" tän kaiken myllerryksen keskellä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Emmekös me puhuneet aikanaan siitä tilanteesta kun mestaruus ratkeaa yhteen maaliin. Minun mielestä Kärpät tarvitsi onneakin, ettei esimerkiksi Palola älynnyt pistää kiekkoa tyhjään reppuun vaan päästi Karhusen mukaan.
Nyt, kun nostit asian esille, niin täytyy sanoa, että olemme urheilun ytimessä. Siinä, ettei Palola pistänyt kiekkoa sisään, ei ole todellakaan kyse onnesta. Karhunen oli vain tilanteessa parempi. Jos Palola olisi toiminut tilanteessa paremmin tai Karhunen huonommin, olisi Tappara ollut Kärppiä parempi ja voittanut mestaruuden. Pienestä kiinni todellakin, muttei onnesta. Tällaisen huikean urheilusuorituksen alistaminen onnen alle ei tee oikeutta urheilun syvimmälle olemukselle. No, yhtäkaikki, olemme samaa mieltä ketjun aiheesta eli ei potkuja Suikkaselle. Jännityksellä seuraamme, kuinka tilanne etenee.
 
No en kuvitellutkaan, että olisit toista mieltä :) Jos ottelu vaikka ratkeaa kenttämestarin erikoiseen niin kyllä siinä tilanteessa on kyse onnesta. Silti voittaja on voittaja ja ansainnut voittonsa. Ei onnesta puhuminen kuitenkaan tarkoita sitä, että ei pitäisi vastustajan voittoa oikeutettuna ja ettei tekisi kunniaa tulokselle. Yksittäisistä tilanteista pitäisi silti pystyä puhumaan niiden oikeilla nimillä eikä sekoittaa asiaa kokonaisuuteen.
Mutta tämä tästä osaltani.
 
Ilen kädet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid, NHL
Ei kuulu kyllä tähän ketjuun, mutta aika suuret odotukset jengillä on, että kolme "Messiasta" sairastuvalta tulevat kääntämään Kärppien kelkan voittoisaksi? Mäenalasta ja Albertia sijoitetaan fantasiarosterissa kolmosketjuun ja Saarista kakkosketjuun? Onko materiaali ja pelitapa tosiaankin sellainen, että kakkos-kolmosketjujen miehien puuttuminen on sekoittanut koko joukkueen pelin?

Osittain samaa mieltä, mutta nykyäänhän tähdätään mahdollisimman moneen myös tulosta tekevään ketjuun. Jos peluutettavissa olevat pelaajat alkavat nelosketjuun olemaan 7-8 pakki, jota moni oli heittämässä pihalle tryoutin jälkeen... voisihan se koostumus olla optimaalisempi ja hyvin oletettavasti ei ainakaan pelillisesti heikompi.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO

En usko, että puhumme sen tason poissaolijoista, jotka palatessaan kääntävät yhtäkkiä homman voittoisaksi. Tämä ihan siitä syystä, että tauko peleistä on venähtänyt jo hemmetin pitkäksi, ja kun palaavat, niin runkosarjasta taitaa olla 1/3 vähintään pelattuna. Tuntuman hakeminen etc vie aikansa, ja Albertin ja Mäenalasen osalta ei välttämättä saada ulosmitattua paljoakaan.

Tämä on kuitenkin ammattilaisurheilua, ja kuten historia opettaa, kun lumipallo lähtee väärille urille, on sitä haastavaa pysäyttää. Paljon enemmän kotimainen kiekkoilu tuntee näitä tarinoita kuin Ässien 2012-13 nousuja. Kärppien osalta huolestuttavinta on se, ettei peli kokonaisuudessaan kehity tarpeeksi tällä hetkellä.
 
@GT Puhut asiaa. Tämä oli mullakin mielessä. Loukkaantuneet eivät ole ykkösketjun tasoa ja pelin kehittymisessä on isoja haasteita. Tosin, pakko tunnustaa, että odotin Saku Mäenalaselta murtautumista ykköskategoriaan tällä kaudella. Kaikki elementit olivat kohdallaan ja sitten tämä harmittava loukkaantuminen heti ensimmäisessä Liiga-ottelussa.
Osittain samaa mieltä, mutta nykyäänhän tähdätään mahdollisimman moneen myös tulosta tekevään ketjuun. Jos peluutettavissa olevat pelaajat alkavat nelosketjuun olemaan 7-8 pakki, jota moni oli heittämässä pihalle tryoutin jälkeen... voisihan se koostumus olla optimaalisempi ja hyvin oletettavasti ei ainakaan pelillisesti heikompi.
Tottakai loukkaantuneet parantavat joukkueen tasoa. Se on itsestäänselvyys. Minä mietinkin lähinnä sitä, että aika moni optimisti täällä Kärppä-osiossa uskoo, että peli paranee heti kerralla optimaaliselle tasolle ja, että kaikki kauden ensimmäisellä neljänneksellä annetut "etumatkapisteet" hoidellaan noin vain takaisin, kun sairasosasto tyhjenee.
 
Nyt kysyn ihan mielenkiinnosta, jotta mitkä optimistit moista ovat kirjoitelleet? Minä en ole nimittäen tuollaisiin kirjoituksiin törmännyt.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko jossain joskus onnistuttu tuolla tavalla, eli täysin uudella joukkueella heti menestykseen? Vähän epäilyttää, ylleensä jonkilainen runko on ollut kuitenkin kasassa ja onhan näitä ostojoukkueita nähty, eivät ole kovin häävejä olleet.
Kuten olen aiemminkin sanonut, niin Kärppien menestys on aina perustunut vahvaan oululaiseen/pohjois-suomalaiseen osaamiseen. Vaikka tuossa viestissäni hieman kärjistinkin sanomisisani, niin ei se muuta tuota em. sanomaani pointtia mihinkään. Ja onhan nykyjoukkueessakin "jonkilainen runko" oululaisuutta jo pelkästään Pyörälän, Niemelän, Kukkosen, Ronkaisen, Mäkelän, Kalapudaksen jne. myötä + tietenkin viime kaudelta tuttuja tärkeitä palasia Aittokalllion, Hakanpään ja Humalojan kautta.

Seison kuitenkin sanojeni takana. Tässä taloudellisessa tilanteessa on mahdollista hankkia jopa sitä "oululaisuutta" joukkueeseen, vaikka pitäisi ihan puhtaalta pöydältä aloittaa. Nyt kuitenkin siirrytään sinne pelaajahankinnoista vastaavien arvomaailmaan, josta minä eikä kukaan muukaan voi mitään faktoja esittää. Se on totta, että jos joukkueeseen hankitaan pelaajat muualta, niin historiakin sen osoittaa, ettei sillä Suomessa välttämättä pärjät.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kysyn ihan mielenkiinnosta, jotta mitkä optimistit moista ovat kirjoitelleet? Minä en ole nimittäen tuollaisiin kirjoituksiin törmännyt.
Etpä tietenkään, etpä tietenkään... :)
 
Totta helvetissä sillä on iso vaikutus joukkueeseen, kun saadaan neljä kentällistä liigakelpoisia pelaajia kokoonpanoon. Siellä on ollut tähän asti käytännössä Pyörälän ketju, joka vaatii vastustajalta toimenpiteitä (pimentämistä), lauantaina toki myös kakkonen. Optimitilannehan olisi se, että olisi kolme tuloksentekoon kykenevää koostumusta, jolloin vastustajan peluuttaminen vaikeutuu huomattavasti. Lisäksi jos näitä kaikkia neljää ketjua pääsee peluuttamaan suhteellisen tasaisesti, niin myös terävimmän kärjen kuorma pienenee ja pystyy näin ollen olemaan kentällä vaarallisempi.

Edit: En siis väitä, että peli paranee kuin salamaniskusta ja menetetyt pisteet saadaan sormia napsauttamalla tilille.
 
DanielSan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Viuhkola
Olen hetken jo tätä odotellut tänne. En lähtisi ensimmäisenä katkaseen Suikkasen kaulaa, vaan lähtisin yhden napsun ylempää. Mister Aho on se ainoa syyllinen tähän tilanteeseen. Muistaakseni muutamavuosi sitten Junno antoi Aholle anteeksi pitkänvarrellisen paskaa kun vähensi vastuuta UTJ:n hommista. Mies ei kuitenkaan ole parantanut tuosta tilanteesta yhtään. Oisko seuraava ketjunavaus ajankohtaista? ("Aholle kenkää")
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Myöls Timo Helbling on kärppälegenda siinä merkityksessä kuin sitä käytin. Ja kunhan valmentajanpesti on ohi, on Suikkasenkin tähti Kärpissä himmennyt Aravirran tasolle.
Katoavaista on maallinen maine ja kunnia. Minun silmissäni Suikkasen Kärppien edustusjoukkueessa tekemät 344 pistettä eivät katoa mihinkään tämän valmennuspestin aikana. Minulle hän on ja pysyy Kärppälegendana, eikä hänen tähtensä tule Aravirran himmeysasteelle ikinä hiipumaan, riippumatta siitä, kuinka hän Kärppien päävalmentajana lopulta onnistuu.
 
Tottakai loukkaantuneet parantavat joukkueen tasoa. Se on itsestäänselvyys. Minä mietinkin lähinnä sitä, että aika moni optimisti täällä Kärppä-osiossa uskoo, että peli paranee heti kerralla optimaaliselle tasolle ja, että kaikki kauden ensimmäisellä neljänneksellä annetut "etumatkapisteet" hoidellaan noin vain takaisin, kun sairasosasto tyhjenee.

Ei kai kukaan sellaista usko? Kun loukkaantuneita saadaan takaisin, niin alkaa vasta heidän yhteisten kemioiden hiominen. Tätä tapahtuu tietysti myös treeneissä, ennen kuin ovat pelikuntoisia. Itse olen suorastaan varma, että peli tulee paranemaan mikäli rosteri paranee, vaan ei se kerralla mene optimaalitasolle, jos menee ollenkaan. Kova etumatka on jo muilla.

Taidan itse kuulua pessimistiosastoon, mutta silti olen sitä mieltä notta ennen Suikkasen kenkimistä pitää odottaa kilpailukykyinen joukkue kasaan. Suikkanen on kyllä siinä mielessä liipasimella, että noillakaan loukkaantumisilla jälki ei pitäisi olla noin huonoa. Tuolla on edellä joukkueita, joilla on tasavahvat joukkueet paperilla. Voi olla jopa heikompia, vaan se onkin sitten mielipidekysymys.

Loukkaantumisia tai ei, niin tuollainen rosteri on kyllä kestämätön Kärppien budjetilla. Miten tuo on edes mahdollista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös