Suikkaselle kenkää!

  • 237 117
  • 1 380

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Ja Haapalan ja Savinaisen neroudesta, niin jälkimmäinenhän on play off -pelaajan ilmentymä ja kummasti myös Haapala on tehnyt urallaan muutamia aika kovia maaleja. Viime keväänä viimeisen finaalin voittomaali ja mieleen tulee myös kevään 2014 välierien seiskapelissä voittomaali Lukkoa vastaan. Pidän Tapparaa tällä hetkellä ylivoimaisena mestarisuosikkina, siellä on vaihtuvuus pysynyt hyvin hanskassa ja aiemmin kakkos-kolmosketjujen pelaajat on ottaneet isoja harppauksia ja nousseet ykkös-kakkosketjun tasolle.

Joo. Eihän kukaan sattumalta pistepörssin kärjessä tietenkään keiku. Haapalassa on potentiaalia, mutta toistaiseksi viisikkopelin toimivuus on suuri vaikuttaja pistemäärissä mielestäni. Mutta potentiaalia todellakin on melkein mihin vain. Savinainen on playoffeissa arvokas pelaaja epäilemättä ja mikäli meininki vakiintuu hyvälle tasolle ja tehoilee jatkossakin muiden päävastustajien parantaessa joukkuepeliään, niin sitten on tullut ylös uransa notkahduksesta. Eli sitten kun muut saavat kiinni Tapparan etumatkaa.. Kuka se sanoikaan, että se joukkue menee keväällä pitkälle jonka peli kehittyy eniten kauden aikana.

Kärpillä on terävä kärki ja potentiaali olemassa myös.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On todella ikävää valmentajaa kohtaan jos hänelle ei ole näytetty avoimesti pelimerkkejä, joilla mennään. Tulee suorastaan kusetus mieleen.

Joudun huutelemaan pienen seuran kannattajan suulla vieraisiin pöytiin, että Oulussa on totuttu liian hyvään ja übernimekkääseen kokoonpanoon. Onhan Suikkaselle kuitenkin annettu vähintään keskitasoiset pelimerkit, kun joukkueessa on Pyörälä, Kukkonen, AHL-joukkueen entinen kapteeni, NHL/KHL-veteraani, Suomenmestareita, Ruotsin maajoukkuemiestä, Kalpan viime kauden ykköspelaaja, pari NHL-kokemusta omaavaa maalivahtia ja paljon kokeneita runkopelaajia. Jos Ilveksen valmentajalle olisi annettu vastaavat pelimerkit minkä tahansa kauden alussa tällä vuosituhannella, fanit huutaisivat vähintään suoraa pudotuspelipaikkaa. Sarjaa johtavalla Tapparalla ei esimerkiksi ole vastaavilla meriiteillä varustettuja pelimiehiä läheskään samaa määrää, eikä Kuuselan ja Laineen tasoisia korvaajia ole hankittu, mutta sen riveistä on noussut eturiviin uusia ratkaisijoita. Tästä iso käsi Tapparan valmennukselle.

Suikkanen on alisuorittanut tuolla materiaalilla ja pahasti ainakin ulkopuolisen silmin, kun mm. Ilves on sen edellä sarjataulukossa - olkoonkin, että eletään vasta lokakuuta ja Kärpilläkin on luokkaantumishuolia.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Raymond Pearl osittain oikeilla jäljillä, mutta täytyy nyt muistaa, että Kärpillä käytännössä meni koko joukkue aivan uusiksi. Suikkanen ei oikeastaan saanut mitään runkoa pohjalle, josta lähteä peliä rakentamaan. Onhan siellä tottakai Kukkonen, Pyörälä, Aittokallio ja ainakin Hakanpää viime kauden materiaalista mukana, mutta hyökkäyksessä ei ole juuri ketään.

Menestys ja kovan vaatimustason valmentajat (kuten Marjamäki) ottavat organisaatiolta veronsa ja kun joukkue pirstaloitui noin kovalla kädellä niin olennaista on ymmärtää, että Kärppien tämä kausi ei ole missään edellisten jatkumossa vaan Kärpät rakentavat ihan uutta nyt. Suikkanen teki muutenkin hieman poikkeuksellisia liikkeitä, kun saapui Ouluun, koska yleensä valmentajat tuovat omia luottomiehiään mukanaan edellisistä organisaatioista. Katsokaapa paljonko Jyrki Aho toi Ässiin omia pelaajia mukanaan tai Rautakorpi aikanaan Tapparaan.

Suikkanen oikeasti lähti tekemään juttuja toisella tavalla Ouluun kuin aikaisemmin. Hän ei tuonut mitään omaa "armeijaansa" pelaajia mukanaan ja lähtenyt muuttamaan kärppäläistä toimintatapaa. Nyt Kärpät ja Suikkanen vasta opettelevat tuntemaan toisiaan ja pelaajien sairastaminen yms. ovat aiheuttaneet sen, että kokoonpano on kuin tilkkutäkki. Pelin kehittäminen tarvitsee aikaa. Kivi pääsi tietyllä tavalla Ilvekseen paremmassa tilanteessa, koska Kivi kuitenkin peri Tuokkolan koulumia pelaajia, jotka osaavat jo auttavasti pelata järkevää jääkiekkoa.
 
H

Hidas_ja_kankea

Onhan Suikkaselle kuitenkin annettu vähintään keskitasoiset pelimerkit, kun joukkueessa on Pyörälä, Kukkonen, AHL-joukkueen entinen kapteeni, NHL/KHL-veteraani, Suomenmestareita, Ruotsin maajoukkuemiestä, Kalpan viime kauden ykköspelaaja, pari NHL-kokemusta omaavaa maalivahtia ja paljon kokeneita runkopelaajia.

Onnistuneella pelaajaskouttauksella hankitaan pelaajia, jotka tulevat joskus olemaan jotain.
Epäonnistuneella ja kalliilla hankitaan pelaajia, jotka ovat joskus vuosia aikaisemmin saavuttaneet jotain.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kivi pääsi tietyllä tavalla Ilvekseen paremmassa tilanteessa, koska Kivi kuitenkin peri Tuokkolan koulumia pelaajia, jotka osaavat jo auttavasti pelata järkevää jääkiekkoa.

Tuokkolan koulimista kärkipelaajista on jo neljä pihalla (kolme loukkaantuneena ja Vihko laitettu pihalle). Lisäksi tämä on joutunut pärjäämään niillä, mitä on ja alkukaudesta on tullut viime kauden kärkiketjuista lähteneitä miehiä paikkaamaan oikeastaan vain liigatasolla lapaseksi osoittaunut Wahl. Nyt sentään saatiin ihan sen tason vahvistus, jolta voi odottaakin jotain.

Uusi pelaajarunko vaatii varmasti opettelua, mutta onhan siellä nyt herranjestas maajoukkueissakin pyörineitä miehiä enemmän kuin muissa liigajoukkueissa ja tuskin pelitapakaan on mitenkään totaalisesti uusiksi mennyt. Ei valmentajien pelitavoissa niin merkittävää eroa eri joukkueiden välillä SM-liigassa olea. Jos aiemmin joukkueissaan menestyneet konkarit taantuvat liigajyriksi tai erikoistilannepelaaminen on kuraa, katse osuu väistämättä valmentajaan.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uusi pelaajarunko vaatii varmasti opettelua, mutta onhan siellä nyt herranjestas maajoukkueissakin pyörineitä miehiä enemmän kuin muissa liigajoukkueissa ja tuskin pelitapakaan on mitenkään totaalisesti uusiksi mennyt.

Kyllä minä itse antaisin Kärpille ja Suikkaselle aikaa laittaa asioita kuntoon. Oulussa on aina kovat odotukset, mutta menestyksellä on veronsa. On täysin eri lähtökohta lähteä valmentamaan Ilvestä tai lähteä valmentamaan Oulun Kärppiä. Asia on nähtävissä sekä hyvässä että pahassa. Siinä, missä Karri Kivi on suuri sankari onnistuessaan UMPISURKEASSA organisaatiossa (ja anteeksi, mutta Ilves on kaikilla mittareilla todella heikossa kunnossa oleva organisaatio) hänellä on myös tietyllä tavalla "helppo paikka olla." Kukaan kiekkoihminen ei odota Ilvekseltä tuolla materiaalilla ja tuolla viime kausien sekoilulla yhtään mitään. Ilveksen mestaruus on sijoitus kympin sakissa. Ja tämä ei ole mitään "lyö lyötyä" vaan yritän vaan olla objektiivinen. Kivellä on Ilveksessä pelkästään voitettavaa, heikko suoritus menee automaattisesti jonkun muun piikkiin ja nappisuorituksella Kivellä on kysyntää vielä vuosienkin päästä.

Suikkanen taas istui mahdollisesti Suomen parhaassa urheilullisessa kunnossa olevaan organisaatioon kolmen huippuvuoden ja äärimmäisen kovan valmentajan "jälkiliukkaille." Suikkaselle ja Kärpille ei missään nimessä riitä mikään sijoitus top 10:n vaan odotusarvo on vähintään top 6, sekin olisi pettymys ja siitä eteenpäin top 4 olisi siedettävä. Kärpissä on aina kovat odotukset, koska taloudellisesti homma on vakaalla pohjaalla ja Kärpät on tehnyt erinomaista urheilutyötä viime kausina. Pelkästään tämä lähtökohtien täydellinen vastakkaisuus asettaa Suikkaselle ihan toisenlaiset onnistumispaineet kuin esim. Kivelle Ilveksessä. Tällä otannalla en pidä kumpaakaan onnistujana, en Kiveä enkä Suikkasta.
 

Fordél

Jäsen
En ole missään vaiheessa ymmärtänyt, miksi Kärpät valitsi Suikkasen ja lähti hakemaan selkeää muutosta viime vuosina tehdylle laadukkaalle työlle. Muutos Marjamäen rakentamiin pohjiin on sen verran suuri ja myös joukkue on kokenut paljon muutoksia, että mielestäni tässä kohdin on oltava kärsivällinen. Kun kerran Suikkasen tielle on lähdetty, täytyy antaa aikaa rakennustyölle kauemmin kuin reilu kymmenen matsia.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Pääsimme kärppäkannattajana maistamaan makeinta hedelmää useamman alhon vuoden jälkeen. Nyt tuntuu, että vajoamme uudelleen sinne rotkoon eikä täältä ole nopeaa pääsyä pois. Ensi vuosi ei lupaa sen enempää mitä tänä vuonna ollaan saatu aikaan. Tämä syö kannattajaa ja uskoa siihen, että nousisimme sinne minne budjetti ja pelaajien nimekkyys antaisi olettaa. Mitä tälle pitäisi tehdä ennen kuin laskevat katsojakeskiarvot syövät sen budjettiedunkin pois?
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Uusi pelaajarunko vaatii varmasti opettelua, mutta onhan siellä nyt herranjestas maajoukkueissakin pyörineitä miehiä enemmän kuin muissa liigajoukkueissa ja tuskin pelitapakaan on mitenkään totaalisesti uusiksi mennyt. Ei valmentajien pelitavoissa niin merkittävää eroa eri joukkueiden välillä SM-liigassa olea. Jos aiemmin joukkueissaan menestyneet konkarit taantuvat liigajyriksi tai erikoistilannepelaaminen on kuraa, katse osuu väistämättä valmentajaan.

Minun mielestäni nykyistä tilannetta ei voi vain tiivistää Suikkasen syyksi. Loukkaantumisten taakse voi ja saa mennä, kun esimerkiksi Albert ei ole vielä Liigassa tainnut pelata peliäkään ja Mäenalanen jolle on tarjolla isoa roolia on pois jouluun asti sekä maajoukkuemies Jesse Saarinen on loukkaantuneiden joukossa myös. Maajoukkueissa pyörineet miehet ovat siis ykköskentällisessä muodossa Olausson,Pyörälä,Lehtonen ja hehän tekevät pisteitä illasta toiseen. Takana tulee Hagman joka hakee vielä pelikuntoaan.. Junioreista ei tällä kaudella ole noussut ketään tärkeään asemaan joukkueessa, kuten on menestyskausina aina noussut. Vartiainen on positiivinen yllättäjä, mutta taso ei riitä esim. ylivoimalle. Tälle kaudelle omasta mielestäni ison loven teki Kuokkasen lähtö veden taakse.. Harmittaa vietävästi, koska menestys on aina tullut yhdessä omien poikien parrasvaloihin nousun kanssa.

Yksi asia on myös se, että Suikkanen on tullut muuttamaan puuduttavaa peruuttelukiekkoa aktiiviseen rohkeaan kiekkoon. Kunnianhimoinen tavoite kuten huippuseuralla pitääkin olla. Mulla on kyllä luotto valmennustiimiin.
 

jsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Carolina Hurricanes
Onhan Suikkaselle kuitenkin annettu vähintään keskitasoiset pelimerkit, kun joukkueessa on Pyörälä, Kukkonen, AHL-joukkueen entinen kapteeni, NHL/KHL-veteraani, Suomenmestareita, Ruotsin maajoukkuemiestä, Kalpan viime kauden ykköspelaaja, pari NHL-kokemusta omaavaa maalivahtia ja paljon kokeneita runkopelaajia. Jos Ilveksen valmentajalle olisi annettu vastaavat pelimerkit minkä tahansa kauden alussa tällä vuosituhannella, fanit huutaisivat vähintään suoraa pudotuspelipaikkaa. Sarjaa johtavalla Tapparalla ei esimerkiksi ole vastaavilla meriiteillä varustettuja pelimiehiä läheskään samaa määrää, eikä Kuuselan ja Laineen tasoisia korvaajia ole hankittu, mutta sen riveistä on noussut eturiviin uusia ratkaisijoita. Tästä iso käsi Tapparan valmennukselle.

Suikkanen on alisuorittanut tuolla materiaalilla ja pahasti ainakin ulkopuolisen silmin, kun mm. Ilves on sen edellä sarjataulukossa - olkoonkin, että eletään vasta lokakuuta ja Kärpilläkin on luokkaantumishuolia.

Tismalleen samaa mieltä. Ja tässä kun Ilveksestä sattumoisin puhutaan niin heiltäkin loukkaantuivat äskettäin elintärkeät Sandell ja Rautiainen, mutta siltikin tänään esimerkiksi hyvä päänahka jypistä. Mitenköhän suuresti jonkun Pyörälän putoaminen vaikuttaisi hyökkäyspeliin?
En koe, että Suikkasen erottaminen tässä vaiheessa kautta auttaisi oikeastaan mitään, mutta silti Suikkasen pelikirjasta ei ole saanut mitään tarttumapintaa. Tai ainakaan itse en ole saanut. Ikävä tulee Marjamäen taktista osaamista kun pelin sisälläkin pystyttiin adaptoitumaan vastustajan taktiikan mukaan ja siten muuttamaan pelin kulkua.

Aiheesta sivuten pakko sanoa että näin kärppäkannattajana kyllä näkee punaista siinä vaiheessa kun päästetään liuta hyviä pelaajia lähtemään kuten Manninen, Keränen, Suoranta, Komulainen jnejne lista jatkuu. Toki kun ei tiedä taustoja siirtoihin niin helppo kommentoida. Hauskaa karmaa vaan tuo kun pelaajat nousevat uusiin ulottuvuuksiin lähtönsä jälkeen.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joukkue olisi ollut ehkä yhtenäisempi mikäli tuo oululainen runko olisi pidetty, siinä saa Harri Aho ja miksei Juha Junnokin tosiaan katsoa vähän peiliin. Kyllähän tuo aika sekalainen seurakunta tuolla kaukalossa on. Vaikka kaikilla on työmoraali ammattimaista tasoa niin se ei vielä riitä, jotenkin sellainen palkkasoturimeininki sieltä kaukalosta katsomoon välittyy. Sama ilme mitä näin aikoinaan vaikkapa Pavel Rosan tai Daniel Corson pelissä. Kovia pelaajia, mutta se jokin millä playoffeissa mennään päätyyn saakka, puuttuu. Marjamäen aikoina ongelma oli ennemminkin se, että vastuuta siirreltiin kaverille, tässä joukkueessa taas Lehtoset ja Ruohomaat yrittävät aika usein yksin vaikka syöttöpaikkakin olisi olemassa.

Suikkanen ei ole vielä päässyt näyttämään osaamistaan, yhtään peliä ei ole parhaalla koostumuksella vielä pelattu eikä pelitapa tai joukkueen yhteishenki ole vielä lähelläkään valmista. Jos Kaitsu potkittaisiin jo nyt ulos, varmasti monia meistä jäisi vaivaamaan millainen kevät oltaisiin nähty. Joukkueessa ei myöskään ole sitä tervettä kilpailua pelipaikoista, mikä Marjamäen aikana aina oli taustalla.

Suikkasen Kärppien pistetahti on samaa luokkaa Alatalon ja Haapakosken potkuja edeltävällä ajanjaksolla, mutta näen tämän joukkueen pelissä kuitenkin paljon enemmän järkeä ja tunnetta.

Katsotaan sarjataulukko tammikuussa, ehkäpä sieltä on Haatajaa, Mannista, Kerästä tai Suorantaa vielä Kärppänuttuun tulossakin tälle kaudelle vuokrasopimuksen kautta.
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy odottaa ensin, että saadaan ensimmäistä kertaa koko joukkue kentälle samaan aikaan. Niiden pelien tuloksilla johtopäätökset.
 

BaronFIN

Jäsen
Käsittämättömän tutulta kuulostaa. Lahdessa jauhettiin tätä samaa Suikkasen hopeakautta seuraavana vuonna: kunhan saadaan kaikki terveenä paikalle... Taisipa Turussakin olla sen jälkeen samanlaiset kaiut... Kummallinen yhtäläisyys, että jengi on aina lasaretissa kun Suikkanen valmentaa. Sattumaa tai ei.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Käsittämättömän tutulta kuulostaa. Lahdessa jauhettiin tätä samaa Suikkasen hopeakautta seuraavana vuonna: kunhan saadaan kaikki terveenä paikalle... Taisipa Turussakin olla sen jälkeen samanlaiset kaiut... Kummallinen yhtäläisyys, että jengi on aina lasaretissa kun Suikkanen valmentaa. Sattumaa tai ei.

Suikkanen on Kärpissä oman uransa vaa'ankielellä. Jos Suikkanen epäonnistuu Kärpissä, hänen uransa Liigassa voi olla ohi. Jos Suikkanen onnistuu, hänellä on myös jatkossa hommia. Suikkanen varmasti itsekin tietää tilanteensa ja siltä osin hän ehkä ansaitsee hieman aikaa. Kärpissä fysiikkavalmennus on pitkälti sama kuin Marjamäen kaudella, joten tuskimpa Suikkasen tulo mukaan on tuon loukkaantumissuman aiheuttanut.

Esim. Tapparaa vastaan Kärpät pelasi ihan ok pelin, mutta oli tehoton. Tappara taas iski jokaisesta paikastaan häkin. Oikeastaan paljoa enempää paikkoja Tapparalla ei ollutkaan. Kyllä 4-1 tulos esim. Tapparaa vastaan antaa täysin väärän kuvan Kärppien tasosta tai tasottumuudesta.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Täytyy odottaa ensin, että saadaan ensimmäistä kertaa koko joukkue kentälle samaan aikaan. Niiden pelien tuloksilla johtopäätökset.
On niitä loukkaantumisia muillakin, eivätkä ne ole sattumaa, kuten BaronFINkin tuossa vihjasi. Valmennuksen hyvyyttä on myös se, että pelaajat pysyvät terveinä. Aina voi yksittäisiä loukkaantumisia tulla, mutta loukkaantumissuma on kyllä jo jotakin muuta kuin huonoa tuuria. Oikeastaan toivon jo senkin takia, että kaikki pelaajat olisivat terveitä, että kaikki näkisivät sen, ettei Suikkasen taso riitä. Olisi kyllä todella mielenkiintoista tietää, että ketkä niitä taktiikoita tekevät millekin osa-alueelle, ketkä vetävät harjoituksia jne. Manner ja Sihvonen luovat taktiikan ja Suikkanen sitten karjuu ne suunnitelmat pelaajille?
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ehkä mennään jo liiallisuuksiin jos aletaan syyttämään Suikkasta loukkaantumisista. Vai teetättääkö Kaitsu niin kovia reenejä, että pelaajat ei pysy ehjänä?

Hankala tilannehan tuo on koko valmennusryhmälle, kun puolikymmentä ukkoa on kokoajan lasaretin puolella.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ehkä mennään jo liiallisuuksiin jos aletaan syyttämään Suikkasta loukkaantumisista. Vai teetättääkö Kaitsu niin kovia reenejä, että pelaajat ei pysy ehjänä?

Hankala tilannehan tuo on koko valmennusryhmälle, kun puolikymmentä ukkoa on kokoajan lasaretin puolella.
No ketä siinä pitää syyttää jos ei valmennusta, kun pelaajat ovat loukkaantuneina. Koeta käsittää, että osa hyvää valmennusta on pitää pelaajat ehjinä. Ja on niitä muillakin loukkaantuneita pelaajia. Silti peli pysyy kasassa ja siinä on järki, toisin kuin Suikkasen Kärpillä, josta ei tiedä mitä sieltä milloinkin tulee.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ehkä mennään jo liiallisuuksiin jos aletaan syyttämään Suikkasta loukkaantumisista. Vai teetättääkö Kaitsu niin kovia reenejä, että pelaajat ei pysy ehjänä?
Kaitsun toisella kaudella Pelicansissa treenattiin ainakin jalat ihan tukkoon ja sen takia rämmittiin kauden alussa. En tiedä että johtuiko myös loukkaantumiset tuosta. Samalla tavalla on käynyt ilmeisesti muissakin Suikkasen joukkueissa joten onko sitten sattumaa.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aiheesta sivuten pakko sanoa että näin kärppäkannattajana kyllä näkee punaista siinä vaiheessa kun päästetään liuta hyviä pelaajia lähtemään kuten Manninen, Keränen, Suoranta, Komulainen jnejne lista jatkuu.
Pakko tarttua, tämä on ihan täyttä jälkiviisastelua. Keränen olisi ollut tälle kaudelle hyvä pitää jatkon kannalta, mutta jos mietitään tilannetta jolloin Manninen ja Komulainen lähtivät (Manninen siis silloin ensimmäisen kerran 2015), niin ihan oikea ratkaisu. Molemmat oli Kärpissä Marjamäen alaisuudessa ihan umpikujassa, joten ihan oikein että lähtivät. Luultavasti Kärpissä olisivat ajautuneet johonkin 13-14 hyökkääjän paikoille, ja mitään kehitystä ei olisi käynyt. Sama pätee myös osittain Suorantaan, olkoonkin että fyysisenä pelaajana paikka olisi ollut otettavissa.

Joukkue olisi ollut ehkä yhtenäisempi mikäli tuo oululainen runko olisi pidetty, siinä saa Harri Aho ja miksei Juha Junnokin tosiaan katsoa vähän peiliin. Kyllähän tuo aika sekalainen seurakunta tuolla kaukalossa on. Vaikka kaikilla on työmoraali ammattimaista tasoa niin se ei vielä riitä, jotenkin sellainen palkkasoturimeininki sieltä kaukalosta katsomoon välittyy. Sama ilme mitä näin aikoinaan vaikkapa Pavel Rosan tai Daniel Corson pelissä.
Pavel Rosa oli suurin syy sille miksi JYPiä vastaan pelattiin seitsemän peliä keväällä 2010. Kaudella 2010-11 oli laiska paska, mutta 2009-10 oli Liigan paras pelaaja ja oli lähellä hinata jengin välieriin.

Corso oli kieltämättä pieni pettymys 2009 pudotuspeleissä.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakko tarttua, tämä on ihan täyttä jälkiviisastelua. Keränen olisi ollut tälle kaudelle hyvä pitää jatkon kannalta, mutta jos mietitään tilannetta jolloin Manninen ja Komulainen lähtivät (Manninen siis silloin ensimmäisen kerran 2015), niin ihan oikea ratkaisu. Molemmat oli Kärpissä Marjamäen alaisuudessa ihan umpikujassa, joten ihan oikein että lähtivät. Luultavasti Kärpissä olisivat ajautuneet johonkin 13-14 hyökkääjän paikoille, ja mitään kehitystä ei olisi käynyt. Sama pätee myös osittain Suorantaan, olkoonkin että fyysisenä pelaajana paikka olisi ollut otettavissa.

On totta, että jälkiviisaus on helppoa, mutta on tuossa jotain ajatustakin taustalla. Kaikkia ei voi pitää joukkueessa mutta...

Manninen ei ollut missään umpikujassa, hänhän pelasi erittäin hyvän debyyttikauden. Kyseessä oli oma kasvatti joka oli takonut erittäin kovat tehot A-junnuissa ja pelannut tosiaan vahvan ensi kauden. Ei tällaisia kavereita soisi päästettävän pois ellei ole varmaa, ettei uusien vahvistusten joukossa ole yhtään lähtökohtaisesti alle 35 pisteen miestä. Tuo siksi, että vähintään 30 pisteen kausi oli Mannisen kohdalla aika selviö ilman loukkaantumisia.

Suorannan päästämisen olisin sinänsä ymmärtänyt, mutta en sitä että Suoranta, Keränen ja aluksi Sailiokin päästettiin pois ja tilalle hankittiin Kähkönen. En nähnyt, että Kähkönen toisi sellaista mitä Suoranta tai Keränen ei toisi. Ja tämä kaikella kunnioituksella Kähköstä kohtaan, varmasti hieno mies ja tietyssä roolissa kelpo pelaajakin. Kuitenkin vannoisin enemmän sellaisten sanojen perään kuin kehittyvä pelaaja, oma tai ainakin "oma" kasvatti ja jatkuvuus. Se että lotto pyöräyttää lähes koko joukkueen palat uusiksi ei voi olla koskaan hyväksi. Siksi oltaisiin tarvittu jatkuvuutta esimerkiksi Ikosen, Humlin ja Suorannan tai Keräsen kautta. Jatkuvuutta voidaan myös saada Aaltosen tai Pesosen kaltaisilla pitkäaikaisilla omilla kasvateilla. Tätähän toki taidettiin hakea Mikkolalla.

Suikkasen palat ei ole olleet kummoiset ja pisteiden puolesta minunkin mielestä ollaan melkein jopa yläkantissa. Pitää myös muistaa, että kesäharjoittelun ajaksi Suikkanen sai niin karsean joukkueen, ettei yhdenkään valmentajan pitäisi joutua tuollaista kestämään. Tee siinä sitten pohjia parin kentällisen kanssa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No ketä siinä pitää syyttää jos ei valmennusta, kun pelaajat ovat loukkaantuneina. Koeta käsittää, että osa hyvää valmennusta on pitää pelaajat ehjinä.
Fysiikkavalmennus, fysioterapia ja hieronta on samoissa käsissä kuin Marjamäen aikana. Mikä siis on muuttunut? Miten Suikkanen olisi voinut pitää pelaajat ehjinä? Otetaan esimerkiksi tämän hetken loukkaantuneet. Lista on tässä: Saarinen, Mäenalanen, Albert, Anttila, Kestilä ja Leskinen. Kenet heistä Suikkasen olisi pitänyt pystyä pelastamaan?
Ja on niitä muillakin loukkaantuneita pelaajia. Silti peli pysyy kasassa ja siinä on järki, toisin kuin Suikkasen Kärpillä, josta ei tiedä mitä sieltä milloinkin tulee.
Minusta on tärkeää ymmärtää Kärppien lähtökohdat tähän kauteen. Kaksikymmentä pelaajaa ja päävalmentaja vaihtoivat maisemaa. Tämä kausi on uuden alku. Verrataan tilannetta kovimpien mestariehdokkaiden joukkoon luettaviin joukkueisiin JYPiin ja HIFK:iin. Molemmilla joukkueilla jatkoivat vanhat tutut päävalmentajat, eivätkä joukkueet levinneet lähes täysin maailmalle, kuten Kärpillä. Molemmilta joukkueilta odotettiin siis heti alkukaudesta tulosta. Molemmat joukkueet ovat kuitenkin kohdanneet isoja haasteita loukkaantumisten muodossa.( JYP ei toki yhtä pahoja kuin Kärpät. )Sekä HIFK:n että JYPin peli on ollut sekaisin. Loukkaantumiset ovat varmasti vaikuttaneet asiaan heillä. Miksi Kärppien pelissä ei voisi näkyä loukkaantumiset? Kärpät on joukkue, joka rajun uusiutumisen vuoksi nimenomaan tarvitsisi ehjän joukkueen pelin kehittämiseksi. Kärpät kärsii varmasti loukkaantumisista enemmän kuin joukkueet, joilla pelitapa on jo useamman vuoden takaa selkäytimessä.

Jos Kärppien tilanteen pystyy laittamaan oikeaan kontekstiin, tällöin pystyy luottamaan laadukkaan valmennuksen ja laadukkaiden pelaajien tuottavan menestystä kauden edetessä. Toki ymmärrän, etteivät kaikki näe asiaa samoin kuin minä. Kuitenkin väitteet siitä, etteivät loukkaantumiset vaikuta joukkueen suoritukseen ja pelin kehittämiseen, ovat täyttä puppua. Pitkä loukkaantuneiden lista vaikuttaa varmasti niin JYPillä, HIFK:lla kun Kärpilläkin. Myös Suikkasen syyttäminen loukkaantumisista on absurdi väite. On lokakuu. Vielä ei ole syytä tällaiseen hulluuteen ja hysteriaan.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miten tämä on uuden alku kun lähes kaikki hankinnat on tehty vuoden sopimuksilla ja tuo muukalaislegioona saattaa ensi keväänä hajota taas yhtä pahasti?
Tämäkin asia on käyty lävitse jo aiemmin perusteluineen päivineen, mutta käydään uudestaan. Kertaus on opintojen äiti. Ensi kauden joukkueeseen Kärpillä on jo loistavat peruspilarit pystyssä. Ykkösmaalivahti jatkaa, lähes koko puolustus jatkaa. Vain Hakanpään tilanne on avoin. Sitä varmasti pähkäillään tarkkaan seuraavien viikkojen aikana ja päätös jatkosopimustarjouksesta tehtäneen, mikäli peliesitykset sitä puoltavat. Hyökkäyksen tilanne on haasteellisempi. Siellä Pyörälä ja Ruohomaa muodostavat selkärangan omien junioreiden ja vähän kokeneempien Kestilän ja Leskisen kanssa. Kyllähän Olaussonin ja Albertin tapaiset pelaajat ovat pelaajia, jotka aivan hyvin voivat seurassa jatkaa. Tulevien viikkojen aikana ensi kauden joukkue myös hyökkäyksen osalta alkaa hahmottumaan. Kyllä, tämä on uuden alku. Tämä on Kärppälegenda Kai Suikkasen valtakauden alku!
 
H

Hidas_ja_kankea

Fysiikkavalmennus, fysioterapia ja hieronta on samoissa käsissä kuin Marjamäen aikana. Mikä siis on muuttunut? Miten Suikkanen olisi voinut pitää pelaajat ehjinä? Otetaan esimerkiksi tämän hetken loukkaantuneet. Lista on tässä: Saarinen, Mäenalanen, Albert, Anttila, Kestilä ja Leskinen. Kenet heistä Suikkasen olisi pitänyt pystyä pelastamaan?

On vallan virkistävää, että ajattelemme Suikkasen potkuista samoin. Ei pelastaisi mitään. Murphyn laki on iskennyt pahasti joukkueeseen. Tämän hetkinen pistesaldo vastaa käytettävissä olevaa kokoonpanoa. Täysi työ tässä on lähiaikoina säilyttää edes nykyinen sijoitus, kotipelejä on tällä hetkellä 8/13.

Onneksi kuitenkin taustalla olevasta kehyksestä ajattelemme toisin. Joukkue on kasattu haavoittuvaksi loukkaantumisten suhteen. En näe hankintojen tukevan rakennusprojektia (pl. Rynnäs ja Heshka). Olisi mukava tietää pelaajakohtainen rahaliikenne ja mihin rooliin pelaajia on hankittu. Pidän Kähköstä hyvänä pelaajana roolissaan, mutta onko hänet hankittu kyseiseen rooliin. Sailio-Humaloja-Kähkönen on tällä hetkellä ainoa yhteensopiva yhteisen identiteetin omaava ketju. Hagmanin esitykseen olen tähän mennessä tyytyväinen ja hänen kanssaan pitäisi löytää yhteensopiva koostumus.

Olausson-Pyörälä tandem toimii hyvin. Toisaalta Pyörälä pelaajana on niin monipuolinen, että hän toimii useimpien kanssa hyvin. Olaussonin puutteet ovat 5vs5 pelissä ja varsinkin jatkoajan 3vs3 pelissä.

Muita pelejä katsellessa täytyy tunnustaa Kärppien pelin olevan Liigan epäviihdyttävintä. Ilman tunnesidettä katsoisin muita pelejä.
 

Elmox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kauanko tätä katsellaan ?
Varmaan sitten reagoidaan kun katsojaluvut tippuu alle kolmentuhannen.
Sitten on jo myöhäistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös