Stapleton/Ustrnul/Wilm episodi ja Pikkaraisen ulosajo

  • 48 019
  • 301

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liekö ollut Sami Heleniuksen pelikieltokärsimyksen ansiota, että punapaidat ajoivat tänään jokeripelaajia kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa välillä puolirikollisinkin ottein.

Pelin aikana IFK-pelaajan taklauksen seurauksena aitioon konttasi tai talutettiin peräti kolme Jokereiden avainpelaajaa, kun vuorollaan niin Tim Stapleton, Kalle Kerman kuin Mika Strömbergkin saivat maistaa hurmosta nostattavia laitataklauksia. Heistä Stapleton poistui saman tien pukukoppiin eikä peliin enää palannut.


Näin Jatkoajan raportissa.

Paha tuohon on sanoa mitään mitä ei olisi aiemmin tullut jo sanottua. Kirjoittaja oli mahdollisesti pelissä ja itse sain pelistä samanlaisen kuvan muuta kautta.

Taklaukset eivät kuulu lätkään? Näinkö tämän vuodatuksesi saa tulkita?

Pelissä oli eräs toinenkin ihminen:

"- Tänään nähtiin loistava taistelu molemmilta joukkueilta seitsemännen pelin hengessä. Jos olisin fani, ostaisin tämän ottelun jälkeen kausikortin. Me poistumme täältä tänään hävinneenä, mutta päät pystyssä, summasi ottelun valmentaja Shedden."

Siinäpä pureskeltavaa miten tappion voi ottaa vastaan. Koodi. Mikä helvetin koodi. Voisiko joku näistä koodin vaatijoista kertoa missä tilanteissa pitää / saa / ei saa tapella. Puhtaan taklauksen jälkeen? Vastustajan kakkosketjun hyökkääjän satuttaessa itseään omaa kömpelyyttään?

Mutta on tämä koomista. Kaksi kirjoittaa jauhaa kymmenittäin viestejä, ja lopulta selviää, että molemmat katsoivat matsin teksti-tv:stä. Kommenttien uskottavuus ei ole nollassa, vaan jossain -273:ssa.

Ai niin, tämä kolmospakkiparin Ustrnul pelasi IFK:n pakeista 3. eniten. Ja kaikki jotka olivat hallilla, tajusivat IFK:n fyysisen pelin ja Ustrnulin tärkeyden voiton saavuttamiseksi. Kysy vaikka siltä Leinolta, oliko sillä tänään kivaa. Tai vaikka Santalalta. Poikkaritaklaus A-junnua päähän - mitä tämä lähes satakiloinen äijä tekee kun pitäisi vastata teoistaan? Vetää täydelliset kilpikonnat. "Koodin" mukaista?
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Olisikos näistä tilanteista saatavilla jotain videopätkää? Helpottaisi kummasti, kun en pelissä ollut.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vähän asian vierestä...

Paljon mielummin näen seuraavan kerran Ustrun ja Helgen tappelevan syystä (syy olisi ollut selkeä tässä pelissä), kuin että järjestetään joku typerä koputtelu 40sek pelin alun jälkeen ihan yleisön odotuksesta. Viimeksihän kävin näin, kuten muistamme.

Jos nyt kohtaaminen HIFK:n ja Jokereiden välillä vielä tulee, niin Ustru voisi vetää silloin esim. Leinolta puhtaalla taklauksella ilmat täysin pihalle, jonka jälkeen helge tulisi kostamaan... ja tuloksena Helgelle lisähapen tarve yhdessä Leinon kanssa! Elämän pieniä iloja.
 

OJ#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kaikki jotka pelaavat Jokereita vastaan.
Ihme itkemistä tosta Liborin töötistä kun vielä itse Sheddenkin kritisoi Stapletonia että: "voisi vähän katsoa vastaisuudessa mihin luistelee, ettei tule isompien puolesta (puhtaasti) taklatuksi." Tosin ei kai täällä kukaan enää sitä itkekään etteikö taklaus olisi ollut puhdas vaan sitä että Liborin olisi pitänyt taklauksen jälkeen ruveta tappelemaan! Ei hyvää yötä.. Pikkaraisen tempaus oli kyllä ruma, vaikka oikeaoppisen kuolemisen Kermankin on nopeasti näköjään oppinut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Taklaukset eivät kuulu lätkään? Näinkö tämän vuodatuksesi saa tulkita?

Niin se oli Jatkoajan raportti. En ole kirjoittaja. Kuten huomasit ja tiedät, minun jääkiekkooni kuuluvat sekä kovat taklaukset että kovat tappelut. Molempi parempi ja mitä enemmän, aina hienompaa. Ja mun jääkiekkoon kuuluu myös vastuullisuus: jos taklaat kovaa selvästi pienempää vastustajan tähteä, ole valmis maksuun. Näin se menee minusta.
 

Brad

Jäsen
Shedden onnistui viimeksi taktiikassaan Baxter tänään. Big Deal?

Missä Baxter onnistui tänään? No joo hifk sai yhden pisteen enemmän kuin Jokerit, ei muuta. Viime matsissa Hele hoiteli Luborin pois ja Jokerit otti kolme ja hifk jäi nollille. Kyllähän Shedden vei Baxteria tällä kaudella aika selvästi.

Hele ei ole koskaan liigassa ottanut iskua naamaansa ja jättänyt vastaamatta siihen. Mutta mitä teki Lubor? Wilm pudotti hanskat ja sai yhden iskun Luborin naamaan, mutta Lubor ei uskaltanut siihen vastata. Onko tämä sitä brändiä? Tämä Lubor oli muutenkin koko matsin pujottelukeppi tyyliin Helenius. Santalan maalikin meni täysin Luborin piikkiin.

Ilkka Pikkarainen edustaa tätä hifk-fanien keksimää brändiä, mailalla törkeästi vastustajan kylkeen.

Tsemppiä säälipoffeihin hifk!
 

sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysymys ei ole sairaalaan taklaamisesta

koska kukaan ei ole sitä tarkoittanut vaan siitä miten kohtelee pienempiää vai?
-6-
 
Viimeksi muokattu:

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En ollut pelissä, joten joudun kysymään muutamia asioita.

Oliko HIFK:n monsterin taklaus Stapletoniin EPÄPUHDAS? Sillä jos ei ollut, Ustrnul ei ole millään velvollinen vastaamaan yhtään kellekään tekosiaan. Kuka tahansa Jokerien tämän päiväisestä rosterista olisi voinut tulla onneansa kokeilemaan, en usko että yksikään olisi pärjännyt. Jotkut täällä itkee, että Ustrnul taklasi parikymmentä senttiä pienempää kaveria. Entä sitten? "Normaaleissa" tilanteissa se päätä pidempi pelaaja ei edes osu Stapletoniin.

Jääkiekkoa pitää saada pystyä pelaamaan niin, ettei joka vaihtoon lähdettäessä tarvitse varoa päätä pienempiä pelaajia ja alkaa väistellä näitä kaukalossa. Väistelyn saa hoitaa taklattava pelaaja tai ottaa taklauksen ryhdikkäästi vastaan. Mitä varten Ustrnul Stapletonia taklasi? Varmaan puolustaakseen omaa maaliaan. Eikö Jokereissakin oltaisi tyytyväisiä tällaiseen kaveriin? Molemmat Jokerien maalit meni muuten IFK:n #3:n miehen lavasta, joten ehkä pientä skarpattavaa olisi..

Jonkun olisi pitänyt käydä noutamassa Pikkarainen, tuollaista ei suvaita Suomessa eikä missään muuallakaan.

Mutta jos Stapleton ei kestä taklauksia kannattaa katsoa pelejä aitiosta. Uskon, että kestää, nyt vaan sattui osumaan kunnolla. Jos jollakulla on videota taklauksesta, otan mielelläni vastaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
koska kukaan ei ole sitä tarkoittanut vaan siitä miten kohtelee pienempiää vai?
-6-

Eli sinusta liigan parhaan ja vastustajan ykkössenan pitää lähteä pienestä silittelystä toisen joukkueen jämäpelaajan kanssa hippasille aina kun mahdollista?

Olet ymmärtänyt asian pahasti väärin.
 

Nick Neim

Jäsen
Mikäli taklaus oli puhdas tai Stapleton kompastui jalkoihinsa, ei ole Liberaattorilla mitään vastuuta lähteä ottamaan turhia rangaistuksia, tässä tapauksessa ottelurangaistusta. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennään, toivottavasti Libor muistaa opetella tämän "v-koodin" sitten varmasti ulkoa, ensi kerralla kun pienempi kaveri kompastelee jalkoihinsa pitääkin lähteä matsaamaan itsensä ulos pelistä. Oli kyseessä ykkös- tahi neloskentän mies.

cobol, et voi oikeasti olla tuota mieltä. Libor joka kuuleman mukaan aktiivisesti taklailee joutuisikin sitten useasti tappelemaan joko jämäpelaajien tai sitten kaverien kuten Wilman kanssa. Onneksi ei narrit osaa esittää fyysistä peliä, kukapa sitä peliä enään pelaisikaan kun joka taklauksesta pitäisi vastata "v-koodin" mukaan.. Sheddeniltä fiksu yritys koittaa saada Libor pois pelistä, koska kuuleman (kyllä kuulopuheen mukaan) tärkeä mies IFK:lle. Vielä fiksumpaa Liborilta kieltäytyä "ämmämäisesti" Wilman kanssa nahistelusta, eiköhän tämä jo todista sen että Libor ei tullut tänne pelkästään tappelemaan.

Ennenkuin flintstonen kaltaiset itkijät tulevat itkemään kuinka Libor ei yksinkertaisesti uskaltanut, on se jännä juttu kuinka Helgen kanssa, joka maineeltaan on huomattavasti kovempi uskallettiin lähteä tanssimaan.. Eikä ollenkaan huonosti edes pärjätty siinäkään matsissa.
 

Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilkka Pikkarainen edustaa tätä hifk-fanien keksimää brändiä, mailalla törkeästi vastustajan kylkeen.


Todella säälittävä kommentti. Kuinka moni HIFK-fani on puolustanut Ilkkaa tämän tapauksen johdosta? Kaikki kommentit ovat olleet tuomitsevia ja on vaadittu pelikieltoakin! No mutta jos on ne värilasit ja niiden alla vielä värilliset piilolinssit, niin näinhän se varmasti menee.

Erittäin raukkamainen isku Ilkalta, nämä ei kuulu jääkiekkoon, kuten ei myöskään puhtaan taklauksen jälkeinen naurettava nouto yritys.
 

OJ#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kaikki jotka pelaavat Jokereita vastaan.
Mutta mitä teki Lubor? Wilm pudotti hanskat ja sai yhden iskun Luborin naamaan, mutta Lubor ei uskaltanut siihen vastata.


Luulenpa että kyse ei ole uskaltamisesta. Eiköhän tässä nyt ole kyse ennemminkin siitä että Wilm teki mitä valmentaja käski samoin kuin Ustrnul, käskivät vaan eri asioita. Vahvasti veikkaan että Wilmistä olisi jäänyt epämääräinen möykky kentälle jos Libor olisi lähtenyt leikkiin naureskelemisen sijaan. Kiitettävää rohkeutta filmiltä kuitenkin.
 

sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli sinusta liigan parhaan ja vastustajan ykkössenan pitää lähteä pienestä silittelystä toisen joukkueen jämäpelaajan kanssa hippasille aina kun mahdollista?

Olet ymmärtänyt asian pahasti väärin.

Voi tietysti olla näinkin että olen ymmärtänyt väärin. Paikalla olleena kuitenkin olen sitä mieltä että että Mörkö ei hakenut kovaa taklausta ja kuten aikaisemmin mainitsin IFK olisi hävinnyt enemmän Mörön poistosta kuin Jokerit Wilmin vai mitä mieltä sinä olet?
p.s.kukaan ei halua vahingoittaa toista tai sitten haluaa
-6-
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
cobol, et voi oikeasti olla tuota mieltä.

Kyllä mä olen. Jos vastakkain olisivat 100 vs 100, en olisi tuota mieltä. Mutta kun vastakkain on 120 vs 75 tähtipelaaja joka joutuu sairaalaan, menee minulla kuitin puolelle.

Silloin kun Jokerit teloi Pärssisen ja Vopatin puhtaasti (ja Ruudun lähes puhtaasti, käsittämätön huutotuomio Sihvoselle!), olin sitä mieltä että HIFK:lle olisi ollut syytä antaa paikka maksuun ja sellainen pitää järjestää viimeistään seuraavassa pelissä. Minusta oikein.

Se on sitten Jokerien heikkoutta, että homma jätettiin tänään puolitiehen eikä fyysiseen peliin pystytä Jokereissa oikealla tavalla vastaamaan. Tätä ongelmaa olen Jokereissa kritisoinut noin 10 vuotta ja aika monta kirjoitusta on tullut väännettyä.

Lisää taklauksia ja pelin tilanteista johtuvia tappeluita! Näin näen asian oikeastikin.

PS. Ja ne pelitilanteista johtuvat haasteet on myös otettava vastaan. Miten vittu muuten voidaan nähdä pelitilanteesta johtuvia tappeluitakaan kun show-tappelut saavat täällä (ei tosin minulta) niin tiukan tuomion.
 

Brad

Jäsen
Kuka tahansa Jokerien tämän päiväisestä rosterista olisi voinut tulla onneansa kokeilemaan, en usko että yksikään olisi pärjännyt.

Kokenut NHL-tappelija Wilm tuli kokeilemaan onneaan, löi Luboria kasvoihin mutta Lubor ei jostain syystä uskaltanut vastata siihen. Wilm olisi todennäköisesti pudottanut Luborin.

Harmi kun hifk ja Jokerit eivät enään tällä kaudella kohtaa. Pikkarainen olisi saanut selkäänsä, näköjään Siklenkan moukarointi ei tuonut järkeä Pikkaraisen päähän yhtään.

Stapletonille aivotärähdys, toivottavasti ura ei loppunut.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitenkään liittymättä itse otteluun Jokerileiri antaa itsestään erittäin naisellisen kuvan.

Ustrnulin olisi pitänyt lähteä hanskaamaan Wilmin kanssa, koska taklasi itseään 25 senttiä pienempää kaveria. Santala ei voinut korkean mailan jälkeen tapella Holmbergia vastaan, koska hän on ykkössentteri, eikä hänen tarvitse matsata kenenkään kanssa, vaikka tulisi mailaa munille. Santala ei tainnut uskaltaa. Leino vetelee voltteja jäällä ja korjailee meikkejä aitiossa ja täällä Ilmalan pirteä porukka mesoaa että Ustrnul on neiti.

I. Pikkaraisen sapeli Kermanin vatsaan oli neitimäistä, jos joku. Sen täällä voinee kaikki rehdisti myöntää.

Theo Fleury ei paljon Nahilassa itkenyt, jos häntä taklasi kaksi päätä pidempi heppu. Hän taklasi takaisin.
 

Nick Neim

Jäsen
Kyllä mä olen. Jos vastakkain olisivat 100 vs 100, en olisi tuota mieltä. Mutta kun vastakkain on 120 vs 75 tähtipelaaja joka joutuu sairaalaan, menee minulla kuitin puolelle.

Ja tämä taas ei ole mitenkään Ustrnulin vika, jos pienikokoinen pelaaja on valinnut lajikseen jääkiekon. Voisihan 175cm koripalloilijakin todeta kaksi metriselle korstolle "olet liian pitkä, älä ota levareita."

Brad kirjoitti:
Kokenut NHL-tappelija Wilm tuli kokeilemaan onneaan, löi Luboria kasvoihin mutta Lubor ei jostain syystä uskaltanut vastata siihen. Wilm olisi todennäköisesti pudottanut Luborin.

Mihin ihmeeseen te enään Heleniusta tarvitsettekaan, onhan teillä Wilma. Tosin tääkin on jo niin huono provo, että ihmettelen että tartun tällätteeseenkin paskaan..

Brad kirjoitti:
Harmi kun hifk ja Jokerit eivät enään tällä kaudella kohtaa. Pikkarainen olisi saanut selkäänsä, näköjään Siklenkan moukarointi ei tuonut järkeä Pikkaraisen päähän yhtään.

Ihmettelen ylipäätään jos joskus olet niin luullutkin, että Pikkarainen lopettaisi rottailunsa Siklenkan selkäsaunan myötä. Ei, se vaan suorastaan yllyttää rottailemaan lisää, hiukan samankaltainen ilmiö kuin pienillä lapsilla. Jos joku kielletään, se täytyy siis silloin tehdä.

Ämmämäinen teko Pikkaraiselta joka ei ole millään tavalla puolusteltavissa, pakko mainita ennenkuin joku tulee huutelemaan siitäkin.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kokenut NHL-tappelija Wilm tuli kokeilemaan onneaan, löi Luboria kasvoihin mutta Lubor ei jostain syystä uskaltanut vastata siihen. Wilm olisi todennäköisesti pudottanut Luborin.

Ai todennäköisesti? Mitkä arvioisit prosenteiksi ja perustelut päälle.

Terveisin asiasta ja tappeluista yleensäkään mitään tietämätön.

Cobol laittakoon vaikka Muukkoselle sähköpostia, että onko siinä jotain väärää kun Tiger Woodsia taklattiin taas tänään.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Homman olisi pitänyt mennä niin, että Santalan tilalle olisi tullut vaikkapa, Jokela, Kantor tai Wilm ja olisi hoitanut tämän, junnun. Turha Santalan lähteä mihinkään hanskauksiin, kun siihen ei ollut mitään aihetta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
ja kuten aikaisemmin mainitsin IFK olisi hävinnyt enemmän Mörön poistosta kuin Jokerit Wilmin vai mitä mieltä sinä olet?-6-

Wilm on jostain syystä aliarvostettu SM-liigassa. Se on outoa, koska tilastojenkin mukaan hän on yksi liigan parhaista puolustavista senttereistä ja viime kauden lopulla Jokerien paras kenttäpelaaja. Kuten on nytkin heti Leinon ja Santalan jälkeen. Siis kokonaisuutena ml. maskirooli, vaikka pisteitäkin on tullut viimeisessä 10 ottelussa hirveään tahtiin Wilmille. Eli sanoisin, että Jokereilta olisi viety enemmän.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Wilm olisi todennäköisesti pudottanut Luborin.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä Wilmin osaamista tappelijana, mutta hieman epäilen sitä, että hän olisi "pudottamut" itseänsä 15 cm pidemmän ja noin 30 kiloa painavamman kaverin, joka osaa myös tapella suht hyvin. Tässä tulee jo ihan fyysiset realiteetit esiin.

Ei Wilm kuitenkaan mikään Domi ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös