Mainos

Spotify – suosittele hyvää musiikkia!

  • 178 539
  • 727

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Ihan fiksuja tuo videolla kertoili, jos suljetaan pois tuo NY-stoori ja hänen tapaansa toimia järjestyksen valvojana. Heti kun tuli ongelmia niin juoksi pois paikalta. Mitä vittua.
Hyvä ulostulo joka selventää hänen kantaansa varsinkin henkilöille, jotka häntä ei ole ikinä kuunnellut.
Veikkaan että Rogan oli todella nuori kun toimi järjestyksenvalvojana. Vaikea sanoa millaisia tilanteita siellä oli, mutta ymmärsi kuitenkin ottaa lopputilin. Olisi tuon voinut hoitaa paremminkin.
Rogan ei tunnu olevan sellainen henkilö joka vetää toiselta pään irti vaikka taidot siihen riittäisivät enemmän kuin hyvin.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Roganilta mielestäni hieno esiintulo, vaikka hänen ei olisi tarvinnut tulla esiin. Siinä olkiukkojen rakentelijat saivat faktaa siitä, keitä kaikkia COVID-asiantuntijoita JRE:ssä on ollut ja mikä on Roganin motiivi: Tiedon ja erilaisten näkökulmien jakaminen ihmisille.

Roganin sopimus on tosiaan 90 miljoonan arvoinen, joten sitä tuskin puretaan. Lisäksi JRE-episodeja on viikossa 3-4, joten Spotify kerää kuukaudessa pelkästään tuolla ohjelmalla yli 125 miljoonaa kuuntelu/katsomiskertaa.
Spotifyn arvo on laskenut 2 miljardia dollaria tämän seurauksena, joten kyllä siihen esiintuloon jonkinlainen paine ja tarve on. Jos ei muuta niin oman työnantajansa takia, joka Spotify Roganille on, sen takia tilannetta ei voi oikein verrata suoraan Twitteriin tai YouTubeen, jotka ovat alustoja ja Spotify on enemmän palvelu. Tällöin Roganin ei tarvitsisi suoraan pyytää anteeksi YouTubelta / Googlelta tai Twitteriltä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Roganilta mielestäni hieno esiintulo, vaikka hänen ei olisi tarvinnut tulla esiin. Siinä olkiukkojen rakentelijat saivat faktaa siitä, keitä kaikkia COVID-asiantuntijoita JRE:ssä on ollut ja mikä on Roganin motiivi: Tiedon ja erilaisten näkökulmien jakaminen ihmisille.
Minkä takia me tarvitaan koronaan liittyen joku erilainen näkökulma? Pitääkö siis jonkun höröukon näkökulma saada koronaan liittyen vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä faktojen kanssa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andy

axe

Jäsen
Minkä takia me tarvitaan koronaan liittyen joku erilainen näkökulma? Pitääkö siis jonkun höröukon näkökulma saada koronaan liittyen vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä faktojen kanssa?

Ei se yleensä ole pahaksi kuulla muutakin kuin ylhäältä annettua virallista tietoa. Onneksi oli höröukkoja ja -akkoja kyseenalaistamassa esim. Krista Kiurun long covid -faktoja. Totta kai se on jatkuvaa nuorallatanssia eikä mitään joukopihoja tarvi kuunnella, mutta ei eri näkökulmia missään tapauksessa kannata kategorisesti hylkiäkään.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Varsinkin, kun esim koronarajotusten järkevyys ei ole missään nimessä kenenkään perusteltavissa pelkällä tieteellä, vaan kyseessä on poliittinen valinta haittojen ja hyötyjen välillä.
 
Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Minkä takia me tarvitaan koronaan liittyen joku erilainen näkökulma? Pitääkö siis jonkun höröukon näkökulma saada koronaan liittyen vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä faktojen kanssa?
Alkaa olemaan aika kova taso mikäli tuon tasoiset tutkijat ja lääkärit saavat hörhöukon leimat otsaansa eriävästä mielipiteestä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Varsinkin, kun esim koronarajotusten järkevyys ei ole missään nimessä kenenkään perusteltavissa pelkällä tieteellä, vaan kyseessä on poliittinen valinta haittojen ja hyötyjen välillä.

Koronarajoitukset ja niiden kohdistaminen on minusta kyllä joo eri juttu. Lähinnä meinasin, että minkä takia tarvitaan jonkun vaihtoehtolääkärin/tutkijan mielipide koronaan liittyen, joka/jotka on eri mieltä suurimman osan muiden tutkijoiden ja lääkäreiden kanssa? Siis esim tämän Malonen kantaa.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Alkaa olemaan aika kova taso mikäli tuon tasoiset tutkijat ja lääkärit saavat hörhöukon leimat otsaansa eriävästä mielipiteestä.

Keihin viittaat? Itse tarkoitin Malonea ja hänenkaltaisiaan. Ilmaisin itseäni siis hyvin huonosti tässä.

" Roganin motiivi: Tiedon ja erilaisten näkökulmien jakaminen ihmisille."

Lähinnä tuohon halusin kommentoida, että minkä takia tarvitaan jotain Malonea antamaan "erilaisia näkökulmia"? En siis tarkoittanut, että kaikki Roganin podcastissa vierailleet tutkijat ja lääkärit ois höröukkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Keihin viittaat? Itse tarkoitin Malonea ja hänenkaltaisiaan. Ilmaisin itseäni siis hyvin huonosti tässä.

" Roganin motiivi: Tiedon ja erilaisten näkökulmien jakaminen ihmisille."

Lähinnä tuohon halusin kommentoida, että minkä takia tarvitaan jotain Malonea antamaan "erilaisia näkökulmia"? En siis tarkoittanut, että kaikki Roganin podcastissa vierailleet tutkijat ja lääkärit ois höröukkoja.
Puhuin yleisesti kaikista vieraista, jotka omaavat erilaiset mielipiteet asiasta. Yleensä vieraina on hyvinkin rutinoituneita ja alansa kärkeä edustavia henkilöitä.

Mitä tuohon Maloneen tulee niin asettumaan hetkeksi Roganin saappaisiin. Rogan ei voi millään tietää etukäteen millaiseksi show muodostuu ja miten vieras tulee käyttäytymään. Malonekin on kuitenkin asiantuntija ja alansa huipulla ainakin ollut joskus. Asia jonka Rogan voisi tehdä eritavalla olisi saada samaan ohjelmaan vastapuolen edustajan ja saada nämä väittelemään keskenään.
 
Stigu

Jäsen
Lähinnä tuohon halusin kommentoida, että minkä takia tarvitaan jotain Malonea antamaan "erilaisia näkökulmia"? En siis tarkoittanut, että kaikki Roganin podcastissa vierailleet tutkijat ja lääkärit ois höröukkoja.
Sen takia, että esim. COVIDin suhteen

1. Mikään nykyfakta ei ole 100%:n varmaa
2. Faktat ovat muuttuneet COVIDin 2-vuotisen historian aikana
3. Varsinkin USAssa presidentti/poliitikot/media vääristelevät faktoja.

Ohessa linkki esimerkkiin COVIDin "faktoista" USAssa, noista suuri osa koettiin myös Suomessa.

Eri asia on, jos nämä asiat ei kiinnosta ja haluaa noudattaa sokeasti esim. viranomaisten ja asiantuntijoiden määräyksiä niitä kyseenalaistamatta, tai ainakaan miettimättä riskejä ja seurauksia. Tätä ns. aivot narikkaan-periaatettahan useimmat kansalaiset noudattavat.

Ja korostan, sinun ei ole pakko seurata esim. JRE:tä. Jos/kun (ilmeisesti) et ole katsonut yhtään jaksoa, älä katsokkaan ettei tule paha mieli. No, nythän siellä on jatkossa toki advisory-clauset jokaisen ohjelman alussa, joissa infotaan että ohjelma saattaa sisältää epästabiileille henkilöille vahingollista sisältöä.

Ja ihan mielenkiinnosta, voitko listata ne "höröukot" joita JRE:ssä on vuosien varrella vieraillut?
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ja ihan mielenkiinnosta, voitko listata ne "höröukot" joita JRE:ssä on vuosien varrella vieraillut?

No Malone ja Jordan Peterson on riittävän höröukkoja ainakin itselle. On totta, että en ole kovin tarkkaan Roganin podcastia seurannut(joskus pätkiä youtubesta katsonut), mutta ei se Malonesta mitään tarpeellista asiantuntijaa kyllä tee, vaikka mikään nykyfakta ei olekkaan 100 % varmaa. Enkä minä kiistä etteikö ilmassa olisi koronan suhteen paljon ristiriitaista tiedotusta, mutta ei se silti muuta kyseisiä henkilöitä mitenkään oikeassa oleviksi tässä.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Sen takia, että esim. COVIDin suhteen

1. Mikään nykyfakta ei ole 100%:n varmaa
2. Faktat ovat muuttuneet COVIDin 2-vuotisen historian aikana
3. Varsinkin USAssa presidentti/poliitikot/media vääristelevät faktoja.

Ohessa linkki esimerkkiin COVIDin "faktoista" USAssa, noista suuri osa koettiin myös Suomessa.

Eri asia on, jos nämä asiat ei kiinnosta ja haluaa noudattaa sokeasti esim. viranomaisten ja asiantuntijoiden määräyksiä niitä kyseenalaistamatta, tai ainakaan miettimättä riskejä ja seurauksia. Tätä ns. aivot narikkaan-periaatettahan useimmat kansalaiset noudattavat.
Oikeastaan tällä postauksella osoitat, että olet yksi niistä henkilöistä joiden pitäisi kuunnella nämä disclaimerit. Tiede päivittää joka päivä itseään, se tutkii, kehittää ja oppii koko ajan. Teoriat vanhenevat ja tieto vanhenee, kun tulee uutta tietoa. Faktat muuttuvat 2 vuoden aikana, koska tiede saa koko ajan lisää tietoa mitä analysoida. Mikään nykyfakta ei ole 100% varma, jos puhutaan yleisellä tasolla koronasta, niin omikron on muuttanut todella paljon asioita.

Aika harva ihminen on jokaisen alan asiantuntija, jos tällainen ihminen löytyy niin olen huolissani. Sen takia on yleensä kohtuullisen hyvä arvaus luottaa alan asiantuntijaan, varsinkin kun ollaan tilanteessa jossa täytyy tehdä vajavaisella tiedolla isoja päätöksiä, sehän ei tarkoita että jokainen päätös on oikea.

Viestintä on haastava laji, kuten on huomattu vaikka rokotusten kanssa. Nyt niitä on helppo kyseenalaistaa, kun omikron on muuttanut tilannetta. Ihmisten on todella vaikea arvioida, vaikka rokotteiden vaikutteita omaan elämään. Samalla liikkuu narratiiveja, että rokotteita on tutkittu vähän ja niillä on sivuvaikutuksia. Silloin virallinen tiedemies voisi pallotella julkisuudessa asioita molemmilta kannoilta, jolloin hän validoisi näitä kyseenalaistajia, jotka harvemmin nostavat esille rokotteiden positiivisia vaikutuksia yhteisön kannalta, vaikka siihen liittyisi yksilön kohdalla riskejä.

Tämä sama ongelma liittyy myös podcasteihin, joissa on helppo käydä raflaavaa narratiivia valehtelusta, koska asiat on helppo kääntää keskustelussa jälkiviisauden kautta valehteluksi ja sitä vastaan on hankala puolustautua, koska on sanonut asioita, jotka eivät välttämättä enää pidä paikkaansa, mutta ovat silloin pitäneet. Onko se valehtelua? Ei, mutta se on helppo keino saada ihminen näyttämään epäluotettavalta valehtelijalta.

Tätähän tekee Yhdysvalloissa myös perinteinen media, joten ehkä se on jo syvällä sikäläisessä kulttuurissa. Spotify toimii kuitenkin muuallakin kuin Yhdysvalloissa, jolloin ainakin omat odotukset sisällölle ovat erilaiset.
 
Stigu

Jäsen
Sen takia on yleensä kohtuullisen hyvä arvaus luottaa alan asiantuntijaan, varsinkin kun ollaan tilanteessa jossa täytyy tehdä vajavaisella tiedolla isoja päätöksiä, sehän ei tarkoita että jokainen päätös on oikea.
Olen samaa mieltä, että on "kohtuullisen hyvä arvaus luottaa alan asiantuntijaan, eikä jokainen päätös välttämättä ole oikea", mutta en ymmärrä keneltä se on pois, jos mediassa esitetään muitakin mielipiteitä. Tätä ns. sananvapautta voi sitten jokainen kuulija/katselija käyttää (tai olla käyttämättä) hyväksi muodostaessaan omaa kantaansa asiaan. Vai pitäisikö julkisuudessa olla vain yksi virallinen "totuus", jota sitten "alan asiantuntija" päivittäisi, kun saadaan uutta tietoa? Kuka muuten olisi omasta mielestäsi se alan asiantuntija, joka päivittäisi tätä tietoa?

Ja se viestini toinen pointtini oli se, että nyt tässä JRE-insidentissä aivan helvetin tekopyhästi Rogania syytetään misinformaation jakamisesta, kun esim. USA:n kaksi viimeisintä presidenttiä, presidentin lääketieteellinen neuvonataja , lukuisat kansanedustajat sekä esim. Fox ja CNN ovat joko tiedostamattaan tai usein tietoisesti esittäneet samasta aiheesta helvetin paljon rankempaa misinformaatiota.
 
Itse jaat videon, joka on sitä mieltä että asioista pitäisi viestiä yhtenäisesti ja ilman virheitä, joka laittaa asiantuntijoiden ympärille lainausmerkit, sekä syyttää heitä valehtelusta, vaikka he sopeutuvat tilanteeseen, sekä tekevät erilaisia päätöksiä uuden tiedon valossa?

Videolla oltiin esimerkiksi maskeihin liittyen huolissaan vastakkainasettelusta, joka syntyi tästä viestinnästä. Eikö tätä vastakkainasettelua synny vielä enemmän, kun näitä mielipiteitä jaellaan mielivaltaisesti?

Tekeekö se Faucista "asiantuntijan" jos muuttaa mielipidettään maskeista? Entä jos laboratoorioteorialle ei ollut perusteita aiemmin mutta niitä löydettiin myöhemmin?

Toisekseen, miksi tässä ei nosteta Trumpia tikun nokkaan, vaikka hän erehtyi pandemian alussa lähes joka asiasta ja on tehnyt tukuttain kriittisiä virheitä koronaan liittyen? Trumpin suulla viestejä on jaeltu vähän joka suuntaan, jonka takia hänen kannattajansa ovat toimineet oman terveytensä kannalta hyvinkin epäedullisesti.

Eikö tämä juuri kerro ettei terveysasioista pitäisi viestiä mututuntumalla puolikkailla tiedoilla?

Sanoin jo aiemmin että tällaiset asiat ovat ok, jossain viihteellisemmässä kontekstissa, mutta ihmisten terveys ja tiede ovat vaarallisia aihepiirejä lähteä heittelemään puolittaisia teorioita.

Minulle tämä video näyttää poliittisesti värittyneeltä. Uutistyyliin tehdyltä sensaatiojournalismilta, joka anteeksi vain. Pahentaa vastakkainasettelua, eikä ole millään tavalla tasapuolinen. Toteaisin tästä "Experts" lied videosta, että se on juuri sellaista potaskaa, jota kenenkään ei pitäisi katsoa. Sensaatiohakuista, yksinkertaistaa asioita ja katsoo niitä vain yhden puolueen näkövinkkelistä.
 
Stigu

Jäsen
Eikö tämä juuri kerro ettei terveysasioista pitäisi viestiä mututuntumalla puolikkailla tiedoilla?

Sen takia on yleensä kohtuullisen hyvä arvaus luottaa alan asiantuntijaan, varsinkin kun ollaan tilanteessa jossa täytyy tehdä vajavaisella tiedolla isoja päätöksiä, sehän ei tarkoita että jokainen päätös on oikea.
Eiköhän tämä ollut tässä. Lopetan keskustelun osaltani tähän. Täälläkin JREtä arvostellaan

a) ilman että on katsottu koko ohjelmaa
b) tekopyhillä argumenteilla (ohjelma vahingoittaa itseä/muita. Olen maksanut spotifysta olen maksava asiakas)
c) ilman spesifiointia (kenen kommentit vahingoittavat missä episodissa)
d) täysin epäloogisilla päätelmillä (vain yksi esimerkki yllä) tai
e) käsittämättömillä argumenteilla tyyliin " Miksi tarvitaan muita näkökulmia kun on asiantuntijoiden näkökulmia?"

JRE:n kuulijakunnan keski-ikä on muistaakseni 24 vuotta. Oletan, että tämän ketjun kirjoittajista tämä ruudinkeksijäosasto tullee tähän ikään 10 vuoden sisällä. Palataan asiaan sitten, ehkä mielenne on muuttunut, ellei sitten asiantuntija ole toisin määrännyt elämässänne. Tsemppiä ja voimia.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Rogan on nyt puolestaan n-sana kohun keskellä. Ylempänä on netissä nyt leviävä kokoelma jossa Joe suht. huoletta viljelee kyseistä sanaa (oli asiayhteys mikä tahansa) ja alla sitten Roganin pahoittelut/vastaus. Spotify on joutunut poistamaan 70 podcastin jaksoa jossa Rogan sanoo n-sanan.

Tämä ei varmasti lisää pisteitä. Ja ne osa joita ei kiinnosta koronaan liittyvä puhe ollenkaan, niin tulee tämän takia kyllä olemaan hiilenä. Ja onhan näissä ilmeisesti sanottu kyseistä sanaa tietyssä kontektissa(ainakin osittain), mutta kuten Valtaoja kohusta huomattiin, niin tämä ei kovinkaan positiivinen juttu ole ja varsinkaan kun käyttänyt sanaa niin monta kertaa podcastissaan.
 
RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Taitaapi olla niin, että pöhinä Joe Roganin ympärillä ei tule loppumaan ennenkuin hänet, ja hänen podcastinsa on pysyvästi deletoitu Spotifysta.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Onko neukuilla joku kampanja Spotifyä vastaan? Ei toimi ainakaan Android-sovellus kenelläkään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Onko neukuilla joku kampanja Spotifyä vastaan? Ei toimi ainakaan Android-sovellus kenelläkään.
Tuntuu olevan about kaikki alustat sekaisin, Windowsin sovellus toimii sen verran että oma soittolista toimii kun ei ole kirjautunut pihalle mutta esim. etusivulla ei näy mitään ja haku ei toimi. Android-sovellus ei tosiaan päästä edes sisälle ja nettisivutkaan ei toimi.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ihmettelinkin, kun olin lenkillä ja yhtäkkiä Spotify vain katkesi. Oli kirjautunut itsestään puhelimelta ulos ja takaisin sisään ei enää päässyt. No josko tuo huomenna taas toimisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös